Onneks ei ole koiraa. Trump, mies, joka ei koskaan valehtele, meille totuuden paljasti: maahanmuutajat syövät kunnon ihmisten koirat, kissat ja muutkin lemmikit. No, ei ole meillä koiraa ollut pitkään aikaan, ei kissaa ikinä, eikä muitakaan lemmikkejä. Enkä toisaalta usko, että jos Avokkaansaaressa olisi maahanmuutajia, he lemmikkejä suihinsa napsisivat. Eivätkä Hollolassa, tai Suomessa, tai Springfieldissäkään. Taisi Trump, vastoin tapojaan, puhua palturia. Oikeastaan noita valheita livahtaa väittelyssä enemmänkin. Mutta ainoastaan kolmisenkymmentä, faktantarkastajien mukaan.
torstai 12. syyskuuta 2024
TARKASTETTU, HYVÄKSYTTY
maanantai 9. syyskuuta 2024
MITÄ PUUTTUU?
Meille on riittänyt koko kesäksi katseltavaa YLE:n ohjelmissa. Sarjoja on tullut sen verran, että Areenalta niitä tuijotettu. Tietysti myös arkisin obligatorinen Emmerdale on kuulunut listalle.
torstai 5. syyskuuta 2024
INTIAANIKESÄ
Intiaanikesän pukkasi. Sopii meille. Nyt (15:16) on varjon puolella +26. Lämmityskausikin siirtyy tuonnemmaksi. Mutta viilennyskausi jatkuu.
sunnuntai 1. syyskuuta 2024
VENEELLÄ VENETSIALAISIIN, LAPIOLLA MAAHAN
Lauantaina piti Anttolassa olla Venetsialaiset. Ei meillä ollut mitään aikomusta sinne mennä. Ei meidän mökkikausi edes lähellä loppua vielä ole!
torstai 29. elokuuta 2024
ILTATARINA MENNEESTÄ VESIURHEILUSEURASTA
Illan pimetessä pieni tarina pimeästä illasta. Pari iltaa sitten, illan pimettyä, sulkeuduin verannalle väliaikaiseen studioon. Tein alkuvalmistelut, pistin projektorin hörpöttämään. Juuri niin, hörpötystä se pitää filmiä pyörittäessään.
Ilman sen tarkempaa selvitystä sain kolme kelaa lakanalta videoitua. Epätarkan selvityksen voin antaa: kaikki ei mennyt kuin kaitafilmielokuvissa.
Filmit ovat nyt tietokoneella, tikulla, pilvessä. Jonain päivänä alan opetella niitä käsittelemään, sillä laatu ei hurraita huuda.
Yksi kela on Piskolasta, toinen Kamalasaarilta, missä Elina, Erkki ja minulle tuntematon pariskunta kahden pikkutyttären kanssa olivat telttailemassa. Kolmas on dokumentti AVS:n toiminnasta. AVS, eli Avokkaan Vesisirkus oli enoni Ollin kehittämä "vesiurheiluseura". Eno duunasi kaiken rekvisiitan lähes yksin. Hän rakensi vaneriveneen, samoin monta paria vesisuksia. Muistan myös, kuinka vetoköydet olivat omissa nauloissa venevajan seinällä. Maalatut mitat näkyvät siellä yhä. Sitten Olli-eno laittoi isoisäni Pekan isossa puuveneessä olevan 35 heppaisen Mercuryn tekemänsä veneen perään. Venehän oli lähes tasapohjainen lätyskä, ja sillä ajaminen oli varmasti enon väsäämän vaijeriohjauksen kanssa melkoista hasardia. Mitään kummempaa ei kuitenkaan AVS:n muutaman vuoden kestäneen kukoistuksen aikana tapahtunut.
Kun vene ja vermeet olivat valmiina, alkoi koulutus. Eno löysi muutamia uhkarohkeita suksien päälle. Minä en AVS:n leivissä ollut, mutta sisko-Ritva kyllä vesihiihteli. Näkyy filmillä myös. Samoin isä.Erkki. Filmillä on läpileikkausta tuosta historiasta.
Otin muutamia kuvakaappauksia. Laatu on onneton. Saatte kuitenkin pientä makua vuoden 1959 menosta näillä maisemilla.
Filmin alkusivu.
maanantai 26. elokuuta 2024
AHKERA AAMUPÄIVÄ
Tänään olen saanut aikaan, eli ollut uuttera. Parin angervopensaan alasleikkauksesta on ollut puhetta. Hilpalla oli sisähommia, mm. kurkkujen säilömistä, joten minä ryhdyin puutarhuriksi.
torstai 22. elokuuta 2024
KYLÄILY
Eilen kävivät Moisalat, eli Voke ja Urkki kylässä. Ilma suosi, joten ulkona pystyttiin syömään, kahvitkin perään juomaan. Tietysti myös tuliaismaljat piparjuurijuustolla ja graavisiialla päällystettyjen leipästen kera nauttimaan.