TARKASTETTU, HYVÄKSYTTY

  Onneks ei ole koiraa. Trump, mies, joka ei koskaan valehtele, meille totuuden paljasti: maahanmuutajat syövät kunnon ihmisten koirat, kissat ja muutkin lemmikit. No, ei ole meillä koiraa ollut pitkään aikaan, ei kissaa ikinä, eikä muitakaan lemmikkejä. Enkä toisaalta usko, että jos Avokkaansaaressa olisi maahanmuutajia, he lemmikkejä suihinsa napsisivat. Eivätkä Hollolassa, tai Suomessa, tai Springfieldissäkään. Taisi Trump, vastoin tapojaan, puhua palturia. Oikeastaan noita valheita livahtaa väittelyssä enemmänkin. Mutta ainoastaan kolmisenkymmentä, faktantarkastajien mukaan. 

  Tarkennus edelliseen. Onhan meillä koira. Supikoira. Viimeöinen kuva paljastaa, että omenavaras on kuitenkin supi, eikä mäyrä. Tää supilta näyttää, sen tiedän mä itsekin. 

  Eilen käytiin Hollolassa tarkastamassa putkiremontin tilanne. Kaikki oli mallillaan; suojaukset kunnossa, alakerta purkutyön jäljiltä siivottu. Urakoitsijan edustajat, suunnittelija, valvoja, isännöitsijä ja taloyhtiön puheenjohtaja kiersivät asunnot. Hieman tulee muutosta runkolinjan paikkaan, siitä hieman lisäkustannusta, mutta selkeästi järkevä ratkaisu. 

  Selvisi myös, että voidaan ensi viikolla muutamaa yö kotona asustaa. Vesi pelaa kaiken aikaa, koska vanha runkolinja on käytössä siihen asti, kunnes uusi on tehty, ja vesipisteitä aletaan yhdistää siihen. 

  Eihän siellä kovin mukavaa ole oleilla, kun keittiö, pesuhuone ja vessat ovat tyhjinä. No, muutama päivä menee vaikka aidan vitsaksena. 

  Rempan tilanne siis tarkastettu ja hyväksytty.

  Tänään vesoskelin aamupäivällä rantaa laiturilta Saukonsaloon päin. Vuodessa työntää miehenmittaista vesakkoa. Joka syksy sen olen vesonut. Kuvassa ei tosin näy kuin kaisloja, mutta  pajua, haapaa ja leppää sen lomasta työntyy. 

  Kun sain rannan niemeen asti vesottua, hain moottorisahan, ja kaadoin muutaman pihlajan. Yksi oli ihan mahtipihlaja. Mitähän siitä saisi tehtyä? 

  Polttopuita en pihlajista kuitenkaan tee. Ovat niin sitkasta halottavaa, kun on yleensä  vielä kasvavat kierteelle. Jääkööt metsään makaamaan. Kyllä niihin asukkaita ilmestyy, kun alkavat maassa lahoamaan. 

  Huomenna taitaa vähän sadella, mutta illansuussa poutaantuu. Vissiin? Ahvenverkot naapurin kanssa lasketaan. 

  Tänään, ahvenia odotellessa, syödään tatti-, tofu-, sipuli-, paprika-, chili-, kesäkurpitsa-, porkkana-, nuudelivokkia. Valmistettu tyyliin "pappilan hätävara". Terveellistä. 

MITÄ PUUTTUU?

  Meille on riittänyt koko kesäksi katseltavaa YLE:n ohjelmissa. Sarjoja on tullut sen verran, että Areenalta niitä tuijotettu. Tietysti myös arkisin obligatorinen Emmerdale on kuulunut listalle. 

  Pari päivää sitten huomattiin, että Areenalta ei enää oikein löydy katsottavaa. No, tietysti löytyy, sellaistakin, mitä ei ole katsottu, mutta tiedätte, mitä tarkoitan. 

  Siispä selaamaan muita suoratoistosovelluksia. Netflixiltä rävähti heti ehdotus: Täydellinen pari, nro 1 kymmenen katsotuimman sarjan listalla. No, katsotaanpa. 

  Nyt se on katsottu, kaikki kuusi jaksoa. Sarja sijoittuu Nantucketin saarelle Massachusettsin osavaltion edustalla muutaman kymmenen kilomerin etäisyydellä mantereelta. Juoni on lyhyesti seuraava: Varakkaan perheen omistamalla hulppealla huvilalla vietetään perheen kolmesta pojasta keskimmäisen häiden kenraaliharjoitusta päivää ennen itse tapahtumaa. Tietysti ei häitä tule, sillä kaaso murhataan. Katsokaa itse loput, sillä tarinan tarkoitus ei ole kertoa minkään jenkkisarjan juonta. Tarinan tarkoitus on kertoa, että vaikka noissa ökyrikkaita käsittelevissä jenkkisarjoissa tuntuu ihmisellä olevan kaikkea, niin ei heillä sittenkään ole. Ei vaikka on rahaa, omaisuuta, palvelijoita, ties mitä. Ja porvariston hillittyä charmia. 

  Me olemme Mikkelin Anttolaan kuuluvalla Saimaan saarella. Meilläkin on kaikkea. Meillä on taloudenhoitaja, kaksi kokkia, toinen loihtii herkullisia aterioita, suussasulavia leivonnaisia, toinen on erikoistunut grillaukseen ja savustukseen. Meillä on siivoojia ja puutarhureita, kaksi kumpiakin, talonmies, remonttimies, metsuri, kalastaja. On marjastajia, on sienestäjiä. On autokuski ja hänen varahenkilönsä, on veneenkuljettaja, myös varahenkilö tälle. Tiettyyn rajaan asti meillä on sähkäri, putkimies, it-asiantuntija, parturi sekä mani- ja pedikyristi molemmille.

  

  Mitä meiltä puuttuu? No, ei saarella ole lentokenttää, eikä meillä yksityissuihkaria. Eikä toki rahakaan kuin juuri tarpeelliseen. Murhia, tai muita vakavia rikoksia ei myöskään ole.  Eikä ole ollut. Ei edes Rosmo-Hulkkosen tai Jussi Venäläisen aikoihin. 

  Ei meillä lainkaan ikävä ole lentokenttää, suihkaria, murhia, tai vakavia rikoksia. Joten ei ei täältä mitään oleellista puutu. Mielipide on tietysti mielipide, ja sen voi joku kyseenalaistaa. Sellainen ei ole kohta kymmentä eläkekesää Etelä-Savon Mikkelin kaupungin Anttolassa, Avokkaansaaressa, Saarelan tilalla, viettänyt. 

  Jos joku päättelee tässä vaiheessa, että allekirjoittanut on melko tyytyväinen elämäänsä, niin hän on oikeassa. Ainakin tällä hetkellä olen. Mielilalat ja aatokset elävät, mutta en kyllä synkkinä hetkinänikään haluasi asustaa mahtihuvilassa Nantucketissa.  

  Laitan kuvan, mistä löytyy koko Saarelan tilan henkilökunta. 

  No oliko se sarja hyvä? Katsottiin, mutta kansakouluasteikolla ehkä 6½. Kiusallkin kerron, että oltuaan ihan pihalla, selvittivät poliisit lopulta syyllisen, epäiltyään sitä ennen suunnilleen jokaista paikalla ollutta. Samalla selvisi perheen, ja vähän muidenkin, tarkkaan varjellut salaisuudet. Eli mitään uutta Atlantin aalloilta.

INTIAANIKESÄ

  Intiaanikesän pukkasi. Sopii meille. Nyt (15:16) on varjon puolella +26. Lämmityskausikin siirtyy tuonnemmaksi. Mutta viilennyskausi jatkuu. 

  Intiaanikesästä on muutakin hyötyä kuin syysvaatteitten kulumisen väheneminen. Ainakin suurin osa tomaateista ehtii kypsyä. Samoin saattaa salkopapukin tehdä. Salkopavun kanssa vielä harjoiteltiin. Siemenet olisi pitänyt kasvattaa taimiksi sisällä jo keväällä. Kun ei niin tehty, niin vasta nyt alkaa satoa tulla. Kerran vasta ollaan syöty, mutta kukkia ja pieniä alkuja on melko paljon. Ehkä intiaanikesä saattelee ne valmiiksi?

  Kesäkurpitsaa aletaan olla täynnä. Sitä on syöty tavalla jos toisella. Nyt taitaa enää olla kolme jääkaapissa, yksi tai kaksi vielä kasvamassa. 

  Kurkun tulo loppui viikko, pari sitten. Pottu on nostettu laatikkoon. Kuivahtaa nyt varjossa katoksen alla. Porkkanaa on vielä maassa, sillä ei mikään kiire ole.

 

  Kurpitsa on kasvunsa rajan saavuttanut. Hilppa sitä tutkii ja koputtelee, kynnellä painelee. Sanoi, että pian pitää ottaa sisälle pariksi viikoksi huoneen lämpöön, sitten viileään, sieltä ruoaksi ja säilykkeeksi.

  Kukkia vielä näkyy penkeissä. Myös krassit kukoistavat. Lipputangonjalan hyväksikäyttöä; kaksi ruukkua krasseja. 

  Ne eivät kuitenkaan ole yltäneet samaan kukoistukseen kuin krassi vanhalla tutulla paikallaan.

  Omenia tuli paljon. Niin kai jokaiselle, kellä omenapuita on. Hilppa on tehnyt monen sortin omenakakkua ja -piirakkaa, lukuisan määrän sosepurkkeja. Naapurille on annettu myös. Nyt on jääkaapissa, ja kesäkeittiössä pahvilaatikossa, parhaita odottamassa jatkojalostusta. Ja puussa vielä vaikka kuinka. 

  Puhuin siis vanhasta perheomenapuusta, eli sellaisesta, missä kasvaa kahta eri laatua. Mutta myös "Toivonpuuksi" ristitty omenapuu teki ensimmäiset omenansa. Tai pyöräytti se kaksi viime kesänä. Nyt tuli reilut kaksikymmentä kappaletta. Jos sato lisääntyy samaa tahtia, niin muutaman vuoden kuluttua ollaan ihmeissään. 

  Huomenna mennään Piskolaan keräämään tyrninmarjoja. Haneli kun eilen soitti, ja kutsui poimimaan, sanoi myös, että vetävät iltapäivällä nuottaa, niin että saatetaan saada muikkuja kaupantekijäisiksi. 

  Lauantaina lähdetään puolukkaan. Eiköhän ne ala kypsiä olla. Jonkin verran varmasti saadaan. 

  Syksy on hienoa aikaa. Ja mökkieläkeläiselle edullista. Ei tarvitse selkä vääränä kantaa varsinaista ruokaa kaupoista; on pottua, on kesäkurpitsaa, on kaikenlaista omasta pihasta, on sieniä, on marjoja, kalaakin tulee. Eikä pullaa tai viineriä kaipaa, kun pistelee omena-, tai mustikkapiirakkaa suuhunsa. 

  Ensi viikolla käydään Hollolassa katsomassa, miten putkiremontti on alkanut. Siellä on katselmus keskiviikkona. 

 Seuraavana keskiviikkona mennään myös. Minulla on silmälääkäri. Luultavasti ollaan muutama päivä, mennään viikonloppuna Espooseen. Toivottavasti kotona voi sen ajan asustaa. 

  Sitten alkaakin syyskuu painua lopuilleen. Lokakuun alussa Pariisi odottaa. 

  Summa summarum: jatkukoon kesä intiaanina, me ei valiteta. Mutta jos viilenee, vettä pieksee, ei valiteta silloinkaan. Ei ainakaan tunnusteta.   

VENEELLÄ VENETSIALAISIIN, LAPIOLLA MAAHAN

  Lauantaina piti Anttolassa olla Venetsialaiset. Ei meillä ollut mitään aikomusta sinne mennä. Ei meidän mökkikausi edes lähellä loppua vielä ole! 

  Perjantain alkuiltapäivästä soitti Voke Hilpalle. Hän kertoi, että Venetsialaiset oli aikaistettu lauantaisen sateenuhan vuoksi perjantaiksi. Vuokko jatkoi, että he menevät käymään, kysyi lähdetäänkö mukaan. 

  No meillehän se kävi. Siispä kuudeksi usmuutettiin Moisaloiden laituriin. Hetki istuttiin turisemassa, sitten lastauduttiin Moisaloiden veneeseen, päräytettiin Anttolan satamaan.

  Laituripaikkakin löytyi. Salessa käytiin ensi, sillä Vokella oli jotain ostettavaa. Vähän ennen kahdeksaa poijuun tälläännyttiin. Tupaten täynnä oli mesta. Sentään mahduttiin varsinaisen terassin vieressä olevalla "biitsille" rantatuoleihin, kun rouvat kipaisivat paikat varaamaan. Me Urkin kanssa liityttiin melko pitkään kassajonoon. 

  Juuri kun pari kitaramiestä aloitti esityksensä, päästiin mekin Urkin kanssa istumaan. Tosin muusikkojen selkäpuolelle. Mitäpä siitä, musiikki kuuluu myös taaksepäin. Leevi & The Levingsin biisejä pojat soittelivat.

  Valoisaa oli vielä. Laiturilla ihmisiä veneissään oli kuulolla myös. Latkivat huomattavasti halvempaa kaljaa, mokomat.

  Sama jengi koossa taas. Vastahan reilu viikko sitten Saarelan pihalla istuttiin. Pian seuraamme liittyi Moisaloiden mökkinaapuri, jonka Urkki oli luvannut viedä takaisin mökilleen. Kuva on otettu Voken kännykällä, ottajana juuri kyseinen herra.

  Liki kymmentä kävi kello, kun päätimme, Urkki ja minä kahden kaljan, Voke ja Hilppa kahden lonkeron jälkeen, lähteä tiivistyvän pimeyden vesiteille. Poiju loisteli juhlavalaistuksessa tämän sesongin viimeisiä hetkiä, kun laiturilla veneeseen mentiin. 

  Hiljalleen lilluttiin pitkin Harviota, käännyttiin Kaijatsalmelle. Kamalasaarten (eri Kamalasaaret, mitkä tuossa Avokkaansaaren Pohjoispuolella ovat) Paajalansaaren välistä onnistuneesti luotsasi Urkki veneen ensin kuljetuksessa olleen herran mökin rantaa, siitä Moisaloiden laiturille. 

  Pimeää oli, kun siitä kohti omaa mökkiä suunnattiin. Laitoin plotterin päälle, mutta siinä oli niin kirkas valo, että se häikäisi pahasti. En viitsinyt asetuksista lähteä etsimään kirkkauden säätöä. Koska oli kuitenkin lähes pilvetöntä, niin laitoin plotterin pois päältä. Puitten latvat rannoilla näkyivät aika hyvin. Reitti on tuttuakin tutumpi, eikä missään vaiheessa ole tarvetta kovin kauas rannasta loitota, niin hyvin sujui paluu. 

  Nyt ei näkynyt sellaista kamikazekuskia, joka ajoi ohitsemme Harviolla. Ajoi isohkolla veneellä täysillä, ilman valoja. Mikäs minä olen tuomitsemaan, mutta ei selvä(järkisen) hommaa. 

  Vene(tsialaiset) on käsitelty. Lapio vuorossa. Koska aamulla jopa arska paisteli, sateisista ennusteista huolimatta, tehtiin istutuksia. Aiemmin oli leikannut angervopensaan rappusten vierestä matalaksi. Päivänä muutamana sain päähäni, että sen voisi poistaa kokonaan. Sain siunauksen, kaivoin vuosikymmeniä levittäytyneen pensaan juuret pois. Ei suo kuokka ja Jussi,  vaan lapio, vanha kirves ja Peppe. Jussin homma oli paljon suurempi, mutta kyllä himoonsa asti sai Peppekin äheltää.

  Torstaina kauppareisulla ostettiin syyshortensia. Nyt istutettiin se jo muutaman vuoden kasvaneen lajitoverin seuraksi. Niitten etupuolelle siirrettiin verannan päädystä neljä rohtoimikkää. Imikät ovat kuvassa vielä istutuksen jälkeen lurpallaan, mutta malttakaahan odotella ensi kesään. 

  Vähän paikkailin pari päivää sitten rappusten sivuakin, kun löytyi säkin pohjalta kelvollista valmislaastia. Yritetään jatkossa pitää tämä alue hieman entistä avonaisempana. Alkoi nimittäin kyllästyttää vähintään joka toinen vuosi tehtävä alasleikkaus. 

  Eilen tuli jopa katsottua Suomi-Ruotsi maaottelu. Perjantainahan meillä oli muuta puuhaa. Jännäksi se meni. "Voitti tai hävis, mutta Jumala varjelkoon tasapeliltä", sano Parkkisen Antti Seilonniemen pelihelvetissä. Ja aina parempi, jos mieluisampi osapuoli voittaa. Tämän kesän urheilukiintiö on nyt täynnä.

ILTATARINA MENNEESTÄ VESIURHEILUSEURASTA

  Illan pimetessä pieni tarina pimeästä illasta. Pari iltaa sitten, illan pimettyä, sulkeuduin verannalle väliaikaiseen studioon. Tein alkuvalmistelut, pistin projektorin hörpöttämään. Juuri niin, hörpötystä se pitää filmiä pyörittäessään. 

  Ilman sen tarkempaa selvitystä sain kolme kelaa lakanalta videoitua. Epätarkan selvityksen voin antaa: kaikki ei mennyt kuin kaitafilmielokuvissa. 

  Filmit ovat nyt tietokoneella, tikulla, pilvessä. Jonain päivänä alan opetella niitä käsittelemään, sillä laatu ei hurraita huuda.

  Yksi kela on Piskolasta, toinen Kamalasaarilta, missä Elina, Erkki ja minulle tuntematon pariskunta kahden pikkutyttären kanssa olivat telttailemassa. Kolmas on dokumentti AVS:n toiminnasta. AVS, eli Avokkaan Vesisirkus oli enoni Ollin kehittämä "vesiurheiluseura". Eno duunasi kaiken rekvisiitan lähes yksin. Hän rakensi vaneriveneen, samoin monta paria vesisuksia. Muistan myös, kuinka vetoköydet olivat omissa nauloissa venevajan seinällä. Maalatut mitat näkyvät siellä yhä. Sitten Olli-eno laittoi isoisäni Pekan isossa puuveneessä olevan 35 heppaisen Mercuryn tekemänsä veneen perään. Venehän oli lähes tasapohjainen lätyskä, ja sillä ajaminen oli varmasti enon väsäämän vaijeriohjauksen kanssa melkoista hasardia. Mitään kummempaa ei kuitenkaan AVS:n muutaman vuoden kestäneen kukoistuksen aikana tapahtunut. 

  Kun vene ja vermeet olivat valmiina, alkoi koulutus. Eno löysi muutamia uhkarohkeita suksien päälle. Minä en AVS:n leivissä ollut, mutta sisko-Ritva kyllä vesihiihteli. Näkyy filmillä myös. Samoin isä.Erkki. Filmillä on läpileikkausta tuosta historiasta.

  Otin muutamia kuvakaappauksia. Laatu on onneton. Saatte kuitenkin pientä makua vuoden 1959 menosta näillä maisemilla.

  Filmin alkusivu.

Olli maalaa veneen pohjaa.

Siinä se on, vesillä.

Turvavarustus kuskilla.

Kaksi hiihtäjää.

Sitten kolme. 

  Tässä sisko-Ritva 12-vuotiaana. Taitaa olla vielä hieman vaille. Toveria en tunnista, mutta ehkä hän on Piskolassa muutamana kesänä oleskellut Erik-niminen Aleksin tuttavien Pajasten poika. 

  Rannalla oli porukkaa katsomassa. Minäkin taidan siellä tepastella koko kahdeksanvuotiaan tarmollani. 

  Pimeäksi kääntyneen illan pimeä tarin päättyy pitemmittä puheitta, enemmittä kuvitta tähän. 

AHKERA AAMUPÄIVÄ

  Tänään olen saanut aikaan, eli ollut uuttera. Parin angervopensaan alasleikkauksesta on ollut puhetta. Hilpalla oli sisähommia, mm. kurkkujen säilömistä, joten minä ryhdyin puutarhuriksi. 

  Pensas yksi ennen....

...ja jälkeen.

Pensas kaksi ennen...

...ja jälkeen.

Melkoinen määrä niistä  kertyi risua pois vietäväksi. Nyt ovat poissa silmistä. Keväällä pääsevät angervot taas versomaan uusin voimin.

  

  Ennen puutarhuriksi heittäytymistä ehdin tyhjentämään huussin. Aamusta sen perinteisesti aina teen. Kakkupala. Rutiinilla, ei kauaa nokka tuhissut. 

Paskakuski Peppe valmistautuu aamun askareeseen yllään tehtävään nimetty HAKAn työtakki vuosimallia 1983 +/- vuosi tai pari. 

  Iltapäivän aion vetelehtiä. Paitsi että studion laitan valmiiksi iltaa varten. Se piti välillä purkaa, kun kävi vieraita. 

  Ne kolme kaitafilmikelaa olen läpi katsellut. Kahdessa on minulle mielenkiintoista kuvaa. Kolmannessakin, mutta ei kovin paljon. Yksi raina on alun perin kuvattu 1959, kaksi muuta varmaan samoihin aikoihin. Tuo varmasti? 1959 kuvattu on ainoa värillinen. 

  Jospa tänään sitten saisin ne videoitua kankaalta. Huomenna sitten voisin katsoa läppäriltä, onnistuiko kuvaaminen. Ja kokeilla, saisinko laatua mitenkään parannettua. 

  Aikanaan, jos kaikki natsaa, tulen joitain otoksia jakamaan. AVS:n toimintaa on ainakin luvassa. Jätän kertomatta, mitä AVS tarkoittaa. Selviää pian, jos on selvitäkseen. 

  Äsken syötiin lounas. Nakkikastiketta ja perunamuussia. Perunat omia. Nakitkin, kaupasta oston jälkeen. Loppuun voin runomuodossa tokaista:

  Tyhjennä huussi 

  palkkioksi muussi

KYLÄILY

  Eilen kävivät Moisalat, eli Voke ja Urkki kylässä. Ilma suosi, joten ulkona pystyttiin syömään, kahvitkin perään juomaan. Tietysti myös tuliaismaljat piparjuurijuustolla ja graavisiialla päällystettyjen leipästen kera nauttimaan.

  Tässä Urkki ja minä tuomme pontevin askelin juuri avattua kuoharipulloa pöytään. Kuva by Voke.

  Mennäänpä vielä hieman ajassa taaksepäin. Kahden korvilla lähestyi Moisaloiden vene laituria. Me vastaanottamaan tallustettiin. Kun vene oli kiinnitetty, hakaukset halailtu, kävi Urkki paatista hakemassa minulle lahjan. Se oli kolmijalkainen jakkara. Oivallinen keksintö. Nelijalkainen nimittäin epätasaisessa maastossa, vaikkapa kalliolla, keikkuu auttamatta. Ei sellaista pintaa Suomen kalliosta juuri löydy, missä  normaali tuoli ei keikkuisi. 

  Hilppa sai myös oman tuliaispaketin. Naisten juttuja. Myös puolukkapiirakan oli Voke loihtinut, Urkki kai marjat poiminut. Maistui kahvin kanssa.

  Tuliaisten juhlallinen vastaanotto. Kuva by Voke.

  Jakkara on myös erinomainen polvinivelten joka-aamuisen  lihasjumpan apuvälineenä, sillä se melko matala, joten alhaalta joutuu ponnistamaan. Piti heti testata. Kuva by Voke. 

  Ulkona terassilla viihdyttiin, kunnes aurinko alkoi painua. Sitten verannalle siirryttiin. Juttua piisasi. Tietysti Vokella ja Hilpalla vanhoja muistoja on vaikka kuinka, koska ovat iänikuisia tuttuja. 

  Oli taas mukava iltapäivä ja ilta. Melko pimeää oli jo, kun Moisaloiden paatti irtaantui Saarelan tilan rannasta. Hyvin olivat mökilleen päässeet. Mikä ettei; tuttu reitti, kokenut kuski. 

  Puolittain erakoituneelle Lehkosen pariskunnalle tämä jokavuotinen tapahtuma on todella mukava arjen samalaisena laahustavan elon katkaisija. 

  Luultavasti Vokea ja Urkkia vielä tämän kauden aikana nähdään. Oli puhetta yhteisestä ruokailusta jossain Mikkelin lounaspaikosta. 

  Vielä asiaa toista. Kun tiistaina automme oli Wettrillä huollossa, niin kävelimme kaupungin keskustaan. Mentiin alikulkutunneleista vitostien ja radan ali, jatkettiin Nuijamiestenkatua. Kadun loppupäässä, eli alkupäässä, jos asiaa tarkastelee meidän kaupunkiin menomme näkökulmasta, on talo, missä Hilppa oli asunut kaksitoistavuotiaaksi saakka. Nostalgiaa tuntui nousevan pintaan. Hyvässä kunnossa oli rakennus, remontoitu ulkoa, sisältä varmasti myös. Sama metallinen portti oli kuitenkin yhä paikoillaan. Vieressä oleva talo, jossa asuivat silloin muinoin Puraset, oli myös kuosissaan.

  Hilppa muisteli, kuinka hänen isoveljensä Keijo katseli talvella  usein Purasten telkkaria ikkunan läpi lumikasan päällä seisoen. Purasilla kun oli tv ensimmäisenä niillä tienoilla. Varmaan Kekeä oli kielletty sisälle änkeentymästä. Kokemuksesta tiedän, että seudun ensimmäiset toosat olivat vetovoimaisia. Kyllä Anttolassakin oli Kolehmaisen Einon tuulikaappi täynnä pieniä saappaita, kun Rin Tin Tin tai Lassie alkoi. 

  Tänään on sadetta enteilevä ilma. Ei suoranaisesti sada, mutta elkeet ovat sen suuntaiset, että en ulos viitsi isommin hommimaan lähteä, Siis kirjoita. Oikeastaan kirjoitin, sillä tämä syöksähtää juuri bittiavaruuteen.