KYLÄILY

  Eilen kävivät Moisalat, eli Voke ja Urkki kylässä. Ilma suosi, joten ulkona pystyttiin syömään, kahvitkin perään juomaan. Tietysti myös tuliaismaljat piparjuurijuustolla ja graavisiialla päällystettyjen leipästen kera nauttimaan.

  Tässä Urkki ja minä tuomme pontevin askelin juuri avattua kuoharipulloa pöytään. Kuva by Voke.

  Mennäänpä vielä hieman ajassa taaksepäin. Kahden korvilla lähestyi Moisaloiden vene laituria. Me vastaanottamaan tallustettiin. Kun vene oli kiinnitetty, hakaukset halailtu, kävi Urkki paatista hakemassa minulle lahjan. Se oli kolmijalkainen jakkara. Oivallinen keksintö. Nelijalkainen nimittäin epätasaisessa maastossa, vaikkapa kalliolla, keikkuu auttamatta. Ei sellaista pintaa Suomen kalliosta juuri löydy, missä  normaali tuoli ei keikkuisi. 

  Hilppa sai myös oman tuliaispaketin. Naisten juttuja. Myös puolukkapiirakan oli Voke loihtinut, Urkki kai marjat poiminut. Maistui kahvin kanssa.

  Tuliaisten juhlallinen vastaanotto. Kuva by Voke.

  Jakkara on myös erinomainen polvinivelten joka-aamuisen  lihasjumpan apuvälineenä, sillä se melko matala, joten alhaalta joutuu ponnistamaan. Piti heti testata. Kuva by Voke. 

  Ulkona terassilla viihdyttiin, kunnes aurinko alkoi painua. Sitten verannalle siirryttiin. Juttua piisasi. Tietysti Vokella ja Hilpalla vanhoja muistoja on vaikka kuinka, koska ovat iänikuisia tuttuja. 

  Oli taas mukava iltapäivä ja ilta. Melko pimeää oli jo, kun Moisaloiden paatti irtaantui Saarelan tilan rannasta. Hyvin olivat mökilleen päässeet. Mikä ettei; tuttu reitti, kokenut kuski. 

  Puolittain erakoituneelle Lehkosen pariskunnalle tämä jokavuotinen tapahtuma on todella mukava arjen samalaisena laahustavan elon katkaisija. 

  Luultavasti Vokea ja Urkkia vielä tämän kauden aikana nähdään. Oli puhetta yhteisestä ruokailusta jossain Mikkelin lounaspaikosta. 

  Vielä asiaa toista. Kun tiistaina automme oli Wettrillä huollossa, niin kävelimme kaupungin keskustaan. Mentiin alikulkutunneleista vitostien ja radan ali, jatkettiin Nuijamiestenkatua. Kadun loppupäässä, eli alkupäässä, jos asiaa tarkastelee meidän kaupunkiin menomme näkökulmasta, on talo, missä Hilppa oli asunut kaksitoistavuotiaaksi saakka. Nostalgiaa tuntui nousevan pintaan. Hyvässä kunnossa oli rakennus, remontoitu ulkoa, sisältä varmasti myös. Sama metallinen portti oli kuitenkin yhä paikoillaan. Vieressä oleva talo, jossa asuivat silloin muinoin Puraset, oli myös kuosissaan.

  Hilppa muisteli, kuinka hänen isoveljensä Keijo katseli talvella  usein Purasten telkkaria ikkunan läpi lumikasan päällä seisoen. Purasilla kun oli tv ensimmäisenä niillä tienoilla. Varmaan Kekeä oli kielletty sisälle änkeentymästä. Kokemuksesta tiedän, että seudun ensimmäiset toosat olivat vetovoimaisia. Kyllä Anttolassakin oli Kolehmaisen Einon tuulikaappi täynnä pieniä saappaita, kun Rin Tin Tin tai Lassie alkoi. 

  Tänään on sadetta enteilevä ilma. Ei suoranaisesti sada, mutta elkeet ovat sen suuntaiset, että en ulos viitsi isommin hommimaan lähteä, Siis kirjoita. Oikeastaan kirjoitin, sillä tämä syöksähtää juuri bittiavaruuteen.