VARMISTUI ROKOTUS, OLOTILAAN KOROTUS

   Koronarokotuksien 65-69 vuotiaille piti aueta eilen PHHYKY:n alueella. Niin me luultiin, niin uutissa sanottiin, niin nettisivuilla kerrottiin. Tai sitten oltiin, taas kerran, tuuliajoilla. Oli mieten oli, mutta Anna soitti maanantaina alkuillasta, kertoi, että aikavaraus on auennut, ja että Jonin äiti oli saanut ajan varattua. Mehän pistettiin sillä hetkellä Welcome to Utmark HBO:lta paussille, hyökättiin asianomaiselle sivustolle. Minä pöytäkoneella, Hilppa vieressä puhelimella. Ilman takkuilua päästiin tunnistautumisen kautta ajanvaraukseen. Salpakankaan terveysaseman piste oli turvoksissa, ties milloin olisi vapaata löytynyt. Hilppa oli fiksu, sanoi, "kokeillaan TRIO:n pistettä Lahdessa." Niin tehtiin. Ja varauskirja viidestäpä auvo aukesi: Torstaina, 22. huhtikuuta, eli huomenna!, on meille buukattu pistos, neljän jälkeen, peräjälkeen! Enkä suhtaudu pelolla sen jättämään jälkeen. Kakkosrokotus on tietysti myös kirjoissa. Heinäkuun 13. päästään anomaan rokotepassia. 

  Hieno homma. Ei kai voi sanoa, että "taivas aukesi". Ainakaan kohdallani, sillä "taivaan aukeaminen" merkitsee minulle kaatosadetta. Mutta on tämä tietynlainen helpotus. Päälle toivoin meni: saadaan rokotus ennen kuin saareen sännätään. Jos ei muuten, niin ei ainakaan tarvitse sen vuoksi reissua Hollolaan ajaa. 

  Eilen meinattiin lähteä kiertämään Iso Tiilijärvi, perinteiseen jokakeväiseen tapaan. Ajettiin Tiilijärventien päähän parkkipaikalle. Olin jo arvellut, että lunta ja jäätä saattaa latupohjilla vielä olla. En kuitenkaan uskonut, että niin paljon kuin oli. Kaikki varjopaikat olivat aivan kovaksi tinttaantuneen lumen peitossa. Ikävää kävellä, joten käännyttiin takaisin heti, kun päästiin sopivasti poikkemaan pois reitiltä. 

  Iso Tilkki oli vielä umpijäässä. Pieniä rantaporeita vasta auki. Käytiin samalla katsomassa Keski-Tilkki. Siellä oli osittain sulaa. Kuvia laitoin eilen seinälleni, mutta tällään vielä yhden.

  Odottelu jatkuu. Siis Luonterin vesistön jäittenlähdön odottelu. Kova on toive siitä, että maanantaina päästään. Mieli, kohta muukin valmius, ovat siinä jamassa, että pettymys on, jos ei maanantaina päästä. Mutta jos menee tiistaille, vaikka jopa torstaille, niin siihen on tyytyminen. Hydrokopterin hankintaan en tähän hätään ryhdy. 

  Tänään menen käymään äidin luona, huomenna on rokotus, perjantaina omat kommervenkkinsä (niistä myöhemmin). Viikonloppu menee vissiin Hanelille soitellen, jäätilannetta udellen, vartin välein. Toivottavasti ei mee välit velj'poijan kanssa ihan rempalleen!

KEVÄT TULI RYMINÄLLÄ, KESÄ EHKÄ KEIKKUEN

  Viikonloppuna oli havaittavissa ainakin seuraavia asioita:

  -wc- ja talouspaperin kulutus kohosi toiseen potenssiin

  -käytettävissä oleva vapaa lattiatila väheni neljännekseen normaalista

  -tiskikone pauhasi lähes non-stoppina, toki sydänyöt huilaten

  -päivälämpötilat poksahtivat plus viiteentoista

  Kuten varmaan osaatte päätellä, kolme ensimmäistä ovat seurausta perhe Tiilikaisen vierailusta. Asiaankuuluvia oireita, joitten mahdollinen haitta jää marginaaliseksi verrattuna kokonaisuuden aiheuttamaan iloon. 

  Pari kuukautta oli edellisestä fyysisestä tapaamisesta. Liisa teputtaa jo tanakasti ja kädentaidot alkavat kehittyä. Varsinainen hymytyttö hän myös on. Vaikka ei tässä otoksessa kovin leveästi hymyile.

  Iiris on, entiseen tapaan, kuin tulenliekki: nopea ja terävä (mutta ei kuitenkaan vaarallinen).

  Kevään nopea eteneminen on aiheuttanut sen, että saatetaan viikon kuluttua lähteä muuttokuorman kera kohti Anttolaa. Ensi viikolla jonain päivänä kuitenkin. Ehditään olla reilu viikko, ennen kuin pitää tulla käymään Hollolassa, sillä minulla 7. toukokuuta aika lääkärille.

  Siemenperunat on jo hankittu, samoin sipulit. Tämän viikon aikana pitää miettiä ja hankkia heti tarvittavia juttuja, kuten mm. pesuaineet niin pyykki- kuin tiskikoneeseen. Ja varata mukaan kahvia. Se ei ole talo eikä mikkään, missä ei muutamaa pakettia ole aina kaapissa! Minähän olen huushollin kahvivastaava. Asia tulee hoidettua. Jerrykannullinen venebesaa pitää myös muistaa ostaa. Sillä pääsee alkuun. Ja vielä sellainen asia kuin 32:n tai 64:n GB:n muistikku. Nyt, kun liitto ElisaViihteen kanssa on loppunut, voi tikulle tallentaa ohjelmia suoraan televisolaitteelta. Tikku kuuluu luokkaan "ei ehdottoman tarpeelliset, mutta mukavuutta lisäävät".

  Auto tulee olemaan Turusen pyssynä, tiedän kokemuksesta. Aina on kuitenkin kaikki mahtunut. No, ei aina. Kerran ostettiin tarjouksesta polyrottinkikalusteet verannalle. Oli pakko jakaa muutamaan kuljetukseen. Huomio oli turha, vaikka tietysti sen voi katsoa kuuluvan kontekstiin. 

  Siis on puolen vuoden saarikausi alkamassa. Intoa täynnä, tällä hetkellä melko kivuttomana (lonkat ja hartiat lähes normaalit, oikea polvi vähän kiukuttelee) odotan pääsyä mylläämään maata, pilkkomaan puuta, tekemään vaikka mitä muuta. 

DOKUMENTTEJA LYHYEN OPPIMÄÄRÄN ALKUAJOILTA

  Tekun luokkatoveri K.K., kaverien kesken Kubelowitz, totesi yli 40 vuotta sitten, että ihmisen lapsuus loppuu, kun koulu alkaa. Hän perusteli väittämäänäsä sillä, että silloin alkavat niin perhe, suku, kuin yhteiskuntakin asettaa paineita pienelle ihmiselle. Ottamatta kantaa Kuben väittämään minä esitän dokumentit kansakoulun neljän luokan läpäisemisestäni. Tuon jälkeen tie vei oppikoluluun. Sen aikaisia todistuksia ei ole säilynyt. Onneksi. Varsinkaan siltä ajalta, kun kävin yhtäaikaa oppi- ja poppikoulua. 

  Minun kansakouluaikainen opintokirjani löytyi, kun puolitoista vuotta sitten äiti-Elinan asunto myytiin, ja se jouduttiin tietysti tyhjentämään. Vasta eilen muistin pahvilaatikon, mihin olin laittanut muutamia papereita. Kävin sen läpi. Mukavia muistoja. Enkä ihan Kubelowitzin kannalla ole, kyllä tuo aika lapsuutta oli.

  Koulu-ura alkoi 1.9.1958 Anttolan kirkonkylän kansakoulussa, kuten opintokirjan ensiaukeamalta näkyy. 

  OPINTOKIRJAN KÄYTTÄJILLE-ohje kertoo, että tämä on tärkeä arvopaperi. Sen kuljettamista taskussa ei pidetä suotavana. Niin siisti opintokirjani on, että olen luultavasti noudattanut ohjetta. 

  

  Tässä "Oppilasta koskevia tietoja", sekä ensimmäisen luokan syystodistus. 

  Kuten huomaate, koulumatka oli 5 km. Hiihtäen. Kesät - talvet. No, ei ehkä ihan niin. Jäättömänä aikana soudettiin, yleensä Kotaniemeen (2 kilsaa), siitä käveltiin loppumatka. Rospuuttoaikana oltiin kylällä kortteerissa. 

  Todistuksesta näkyy, että uskonto ei ollut (silloinkaan) lempiaineitani. Leinosen Marjatta oli opettajana. 

  1-luokan kevättodistus oli samaa tasoa. Jaa, taisi keskiarvo hieman peraantua:

  II-luokan todistukset ovat tässä rinnakkain. Minulla on ollut kaksi Opintokirjaa. Toiselle luokalle tuli uusi. Oliko vanha ollut hukassa jonkin aikaa, vai oliko se vaihdettu uuteen malliin? Molenmmat kuitenkin ovat tallessa. 

  Nyt on niin, että en saa päähäni tuota opettajaa. Tuula Kinnunen? Olisiko ollut niin, että Leinosen Marjatta oli äitiyslomalla loppuvuodesta kesää, joten hänellä oli sijainen. Olen kyllä varma, että myös toisella luokalla Marjatta meitä opetti. Muistini on kuitenkin mikä on. 

  Sitten päästiin koulun isompaan rakennukseen, missä meitä kolmos- ja nelosluokkalaisia talutti Varpu Parkkinen kohti tulevaisuutta. Johtajaopettaja Pekka Jormalainen opetti puukäsitöitä. Joskus Mannisen Hilja tuurasi Varpua. Hilja oli eläkkeellä oleva opettaja, joka asui koulurakennuksen päädyssä olevassa asunnossa. Hiljan tunneilla piti olla suu soukalla. Hilja oli legenda, josta liikkui sellaisia tarinoita, että pahimmatkin hunsvotit katsoivat asiakseen käyttäytyä. 

  Todistuksesta sen verran, että uskontonumero oli jostain syystä petraantunut. Ihan kasiin asti! Kolmannen luokan syksyllä muutimme kirkonkylälle, joten koulumatka typistyi viidestä kilsasta yhteen. 

  IV-luokan todistus jatkaa samaa keskivertolinjaa: 

  Kevättodistuksen keskiarvo näyttää olevan paras koko kansakouluaikanani. En mikään valopää siis ollut opintieni alkupäässä. Enkä jatkossa sitäkään vähää, sillä muut kujeet voittivat opinhalun. Vasta reilusti aikuisena, Tekussa, huomasin, että ei oppiminen vaikeaa ole. Keskittymistä vain vähän vaadittiin. Niin, ja selkeä päämäärä. 

  Yli 60 vuotta on noista ajoista kulunut. Kouluolot ja systeemit ovat muuttuneet, melkolailla häränpyllyä heittäneet. 

  Loppuun Opintokirjan takakansi, missä Kolme kultaista ohjetta annetaan. No jaa, ainakin alalaidan toteamukseen Oikea sivistys on voimiemme sopusointuista kehitystä, voin yhtyä.

HÄMMENNYSTÄ

  Viime aikoina on saanut kuulla tarpeekseen siitä, kuinka kaikki thl:n tai aluehallintoviraston, ennen kaikkea hallituksen, esittämät koronarajoitukset tai -suositukset ovat epätäsmällisiä, vaikeasti ymmärrettäviä ja perseestä. Näin on tapahtunut, vaikka ymmärrystä ei paljon tarvita, jotta tekisi kaikkensa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. En minä liikkumisrajoituksien puolesta ole liputtamassa. Eikä niitä varmaan enää ole tulossakaan. Mutta se saivartelu ehdotuksen sisällöstä pistää miettimään kansakunnan tilaa. Onko niin, että suuri osa suomalaisista ei ymmärrä, mistä on kysymys? Tai vaikka ymmärtää, pitää poliittisesti parempana olla ymmärtämättä? Ihmeellistä on elämä.  

  Tuo yllä oleva oli nyt vain jälkiperäinen vuodatus, ainakin enemmän kuin järkiperäinen. Lähti liikkeelle eräästä ylen aamun uutisesta. Nimittäin lapset ja nuoretkin varmasti ovat hämmentyneitä: Äsken vaahdottiin liikkumisrajoituksista, nyt puhutaan liikkumissuosituksista. Älyttömiä nuo aikuiset, eikö?

  Nyt kun tiet ovat sulia, olen päässyt hieman pyöräilemään. Se sopii polvelleni kävelyä paremmin. Ehkäpä polkemisliike tosiaan toimii, ei se ainakaan tärytä polviniveliä kuten rivakka sauvakävely osittain päällystetyillä väylillä. 

  En tykkää lain tuulisella ilmalla pöyräilemisestä. Vastatuuliosuuksia tulee väistämättä. Aamulla oli ennusteissa etelätuulta 6 m/s. Lähdin kuitenkin matkaan. Olin ovela: poljin ensin muutaman kilometrin Ala-Okeroistentietä etelään, vastatuuleen. Osuus on loivaa alamäkeä. Sitten käännyin sivutuuleen kohti Lahtea, nousin parin lyhyemmän mutta jyrkähkön nousun kautta Oululaisen mäelle, poljeksin sivutuulessa melko tasaisen paluumatkan Hämeenlinnantien viertä. Eli pyrin minimoimaan vastatuulen aiheuttaman haitan. Ihan mukavasti se onnistui. Jossain pienellä pätkällä Keskussairaalan paikkeilla tuuli sentään puristui meluvalliseinien välistä suoraan vastaan siten, että matka meni pienellä vaihteella sotkemiseksi. Pikkuhaitta se oli kokonaisuudessa. Pyöräily on pop, kunnes Anttola kutsuu. 

  Uskotteko kun sanon, että aika kuluu uskomattoman nopeasti? En ole uskoa sitä itsekkään, sillä tuntuu kuin elämä soljuisi hitaasti läpi samankaltaisten päivien. Ei asia kuitenkaan niin ole. On vasta viikko siitä, kun palattiin Anttolasta kotiin. Aivan helvetin äkkiä se viikko on mennyt. Aika on melkoisen kummallinen asia ymmärrettäväksi. Suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu sitä hitaammin, mitä nopemmin liikkuu. Meikäläinen liikkuu arkioloissa korkeintaan 50 km/h, jos lähtee autolla kauppaan,  kävellen tai fillarilla vielä hitaammin. Ei sillä pitäisi olla vaikutusta. Siis Einstein on oikeassa. Teoriaa pitää kuitenkin tehdä tarkennus:  Aika normaalinopeuksilla kuluu nopeasti, vaikka se tuntuu kuluvan hitaasti. Tämä pitää eritoten paikkaansa vanhempien ihmisten kohdalla. En tosin aioi edellä mainituilla perusteluilla lähteä hänen teorioitaan sorkkimaan. 

  Nyt, kun rajoitusasiat, liikunnalliset kysymykset, sekä suhteellisuuspohdinnat on saatu tehtyä, on aika laittaa loppukuva. Sellaiseksi valikoitui arkistoista 6. kesäkuuta 2015 napattu otos, joka sai minut kaipaamaan kesää, vaikka yleensä, neljän vuodenajan vankkumattomana kannattajana, tyydyn vallitsevaan vuodenaikaan. 

PIINAVIIKKO JA PYHÄT PÄÄLLE

  Piinaviikko on takana. Pyhät pian myös. Alkaa arki. Ei mitään eroa kuitenkaan. Samaa piinaa monelle on elämä näinä aikoina. Meille ei sentään piinaa, mutta kyllä rajoitukseton elämä taas maistuisi. 

  Kuukauden kun tätä vielä tätä viikkorytmiä "kauppaan kahdesti, kirjastoon kerran, lenkille päivittäin" jaksaa, niin jo luulisi elämän ja Saimaan aukeavan. Kun saareen päästään, alkavat kevätpuuhat, eikä koronaa ole enää mielessä, ei ilmassa. 

  Jos jotain ennustaa pitää, jäitten lähdöstä nimittäin, niin aika lähelle vappua se sijoittuu. Perustelen ennustetta seuraavasti:

  -talven jäätilanne, eli jään paksuus

  -tilasto viimevuosilta

  -kasvojen menettämisen pelko

  Tuo viimeeksimainittu liittyy siihen, että vastasin Liikasen Erkin Anttola satamasi Saimaalla-sivustolle asettamaan Luonterin jäittenlähtö-arvauskisaan jotenkin näin: ""Vapunpäivänä marssivat jäät ryhdikkäästi koilliseen ja rantautuvat Juvalle." Kasvojen menetys kauhistuttaa, joten pakko siitä on pitää kiinni.

  Jään paksuus oli muutama päivä sitten liki puoli metriä. Rannat alkoivat tosin jo pehmenemään. Riippuu keleistä. Jos oikein suveaa, saattavat jäät liueta muutamaa päivää ennen Valpuria, jos takapakkia kevät ottaa, muutaman päivän toukokuun puolella vasta. Pidän edelleen kiinni vapunpäivästä.

  Sitten erittäin luotettava neljän kevään tilasto.

6. toukokuuta 2017

4. toukokuuta 2018

27. huhtikuuta 2019

23.huhtikuuta 2020

  Tilasto on tosiaan luotettava. Kuinka luotettavaa tilastomatematiikkaa saa aikaan neljän kevään tuloksista? Tuskin kovinkaan. Mutta koska, kuten mainittua, tulin kisaan vastanneeksi "vapunpäivä", on minun helppo yhtenä perusteena pitää summittaista keskiarvoa neljän edellisen kevään toteumista. Ymmärtänette, miksi minusta ei tullut tiedemiestä, eikä tilastotieteilijää. Tunteella mennään, oikeaan osuttaessa kehut otetaan vastaan, pieleen mentäessä sanotaan, "no mut ehäku!"

  Jos ihan rehellinen olen, en isommin ole pahoillani, vaikka jäät lähtisivät viikkoa ennustettani aiemmin. Jos menee vappuun, tai vieläkin kauemmas, saattaa olla, että vasta 8. päivä Anttolaan muutetaan. Minulla on nimittäin 7. päivä lääkäriaika. Se on puolenpäivän jälkeen, joten ei samana päivänä viitsi lähteä. 

  Tässä on joka tapauksessa useampi viikko aikaa. Kun reissuvihkoa katselen, muistiinpanoja selaan, niin muutama hankinta on ylösmerkattu. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä heti saaressa tarvitaan. Saatan päivänä muutamana poiketa Motonetissä vähän hankintoja tekemässä.

  Kesän kalenteri pitänee lähiaikoina laittaa ojennukseen. Ei kovin isoja projekteja ole ajatuksissa. Tai on, mutta ei niistä vielä enempää. Ne ovat luultavasti seuraavien vuosien hankkeita. Vaikka mistäs sen tietää? Tulihan viime kesänä laituri ja huussi duunattua ennen aikojaan. Ehkä jotain samankaltaista on odotettavissa, jos kunto pysyy tällaisenakin. 

  Tänään on sadepäivä. Ulkoilu taitaa jäädä ulkoilematta. Vähän epävakaiselta näyttää ennuste alkaneelle viikolle. Plussan puolella sentään ollaan päivät, yöt käväisevät pakkasella. Samansuuntaista povataan Anttolaan. Eivät jäät silmissä sula. Varsinkaan, kun en ole niitä paikanpäällä vahtimassa. 

PÄIVÄT KULUU VITKAAN

  Verkalleen kuluvat päivät. Keskiviikkona palattiin kotiin, hiljaiselosta hiljaiseloon. Kaupassa hätäseen käydään, kun tarve vaatii, kirjastossa myös, mutta omatoimiaikoina. Äidin luona kävin eilen. Sallitut 15 minuuttia juttelin, ilman muuta näkyvää reaktioa kuin hymynkareen pilkahdus.

  Hiljainen tulee olemaan pääsiäisaika. Ei tule perhe Tiilikainen kylään. Koronatilanteen vuoksi parempi jättää väliin. Onneksi videopuhelut ovat mahdollisia, mahdollisimman helppoja myös. 

  Pääsiäinen menee lähes huomaamatta ohi. Ei edes yhtä pääsiäismunaa olla ostettu. Lammasta sentään jonakin päivänä syödään. Ja maailman parasta sienisalaattia. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä resepti:

  -otetaan yksi Peppe kerämään rouskut

  -puhdistetaan sienet

  -otetaan yksi Hilppa ryöppäämään ja suolaamaan sienet säilöntä-ämpäriin

  -otetaan sama Hilppa valmistamaan sienisalaatti oman, vuosien varrella hiotuneen reseptinsä mukaan

  -nautitaan nautiskelle

  Ymmärrän kyllä, että suurimmalle osalle ihmiskuntaa tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia ohjetta noudattaa. Onneksi. Meiltä loppuisivat hiljaiset päivät, jos näin ei olisi.

  Yle Areena on mainio suoratoistokanava. Tuo vaihtelua vitkaan kuluviin päiviin. Eilen katsottiin Areenalta Klaus Härön ohjaama leffa Tuntematon mestari. Heikki Nousiainen tekee tässäkin elokuvassa hienon roolin.

  Toissapäivänä katseltiin dokumenttia Jacques Brelistä. Hänen musiikkiaan hieman olin kuullut. Hectorin suomennos kappaleesta Amsterdam on hieno. Nyt näin itse maestron sen esittävän (ei laulavan, sillä on kyse todellakin esityksestä!) jäähyväiskonsertissa Olympia-teatterissa Pariisissa. Hän lauloi sen ensimmäisenä kappaleena. Yleisö nousi sen jälkeen seisomaan ja taputti 15 minuuttia. Sellaista ei oltu koskaan ennen koettu. Kyllä esitys tuntui ytimissä asti kotisohvallakin. 

  Brel lopetti tosiaan esiintymisen 1960-luvun puolivälissä, ollessaan menestyksen ja suosion huipulla. Hänellä oli kanttia tehdä niin, koska katsoi, että sillä hetkellä ei ollut mitään uutta annettavaksi. Brel julkaisi toki vielä muutaman LP:n, esiintyi muutamassa elokuvassa, ohjasikin ainakin yhden. 

  Monisärmäinen mies haki rajojaan lentämisestä (omalla koneella) sekä purjehtimisesta. Vuonna 1973 hän poikkesi purjehdusmatkallaan Marquesassaarille Ranskan Polynesiaan, koska oli tullut sairaaksi. Hänet lennätettiin Ranskaan, missä todettiin keuhkosyöpä. Nuoresta asti ketjussa poltetut filtterittömät Gitanes-savukkeet vaativat veronsa. Sairaalasta päästyään hän vetäytyi asumaan Marquesassaarille ja asui siellä vuoteen 1977. Vuonna 1978 syöpä lopulta selätti 49 vuotiaan taitelijan. 

  Kannattaa katsoa. Brelin musiikkia aioin ryhtyä kuuntelemaan. Valitettavasti en runoilijaksikin nimetyn artistin ransakankielisitä sanoituksista ymmärrä tuon taivaallista. 

  Tietysti Netflix ja HBO tuovat myös vaihtelua vitkaan kuluviin päiviin. Pitää vain mennä maltilla, ettei sohvaperunaksi muutu. Netflixillä on meillä työn alaa espanjalainen Rahapaja. Melkoinen ponnistus: 4 kautta, 38 jaksoa. Viides kausikin on tulossa, ja se jää viimeiseksi. 

  Olemme nyt suunnilleen puolivälissä. Sarja on ollut Netflixillä supersuosittu. Ihan hyvä se on. Juoni kulkee mielenkiintoisena eteenpäin. Minun makuuni kuitenkin hieman liikaa, tai liian pitkän kaavan mukaan, takautumia. Samoin muutamat keskinäisten suhteiden kuvaukset tuntuvat liian pitkiltä. Toivottavasti sarja kestää kuitenkin nyt noin puoliväliin katsotun kaltaisena. Tarkoitan, että ei tule liikaa venytyksen makua. Minähän olen minä, noine arvosteluineni. Monen mielestä sarja saattaisi olla täysin mitätön ilman arvostelemiani yksityiskohti.

  Netflixillä on jo nähtävissä Rahapajan tekijöiden uusi sarja Sky Rojo. Olkoon se naftaliinissa, kunnes Rahapaja on kahlattu läpi.

  Sellaisia vitkaan kuluvien päivien viihdyttäjiä meillä. Plus kirjat. Uutisia ei paljon viitsi katsoa, ei lukea. Pelkkää koronaa. Sen verran somesta ja mediasta huomasin, että Halla-Aho kommentoi uuden puoluekannatusmittauksen tuloksesta: "Sanna Marinin ympärille rakennettu henkilökultti on sulamassa." Jaahans. Ehkä "Mestarilla" on läheistä tuntumaa jonkun ympärille rakennetun kultin luomiseen?

  Persut on siis, kyselyn mukaan, Suomen suosituin puolue. Tuntuu kuin ihmislaji olisi muuttumassa ajattelevasta ihmisestä laumaihmiseksi.

  Pääasiaan, eli pääsiäiseen takaisin pääsen: Pajunkissoja sentään käytiin eilen päivälenkillä keräämässä. Eli niitten kera Hyvää Pääsiäisen Aikaa Kaikille. Pitäkää etäisyyttä.

VARHAISIÄN DEMENTIA

  Tuulinen päivä. Ja pilvinen. Pari astetta plussaa. Sateenuhka ilmassa. Käytiin sentään kävelemässä pieni lenkki jäällä. Ehdittiin ennen sadetta, nyt riputtelee. Paannejää vanhalla paikallaan oli, mutta ei kovin korskeana.

  Sekin ihme nähtiin, että muita ihmisiä on olemassa. Naapuripariskunnan lisäksi ei muutamaan päivään sellaisia ei olla nähtykään. Nyt usmuutti moottorikelkka Potinlahdesta jäälle, perässään potkukelkkamies jotain lastia kyydissään. Etäisyyksistä ei tarvinnut huolehtia, lähimmillään reilu satametriä oli välimatkaa, ja tuulikin oli vierailijoihin päin. Kääntäen ajateltuna tietysti tuulensuunta oli kulkijoille epäedullinen, jos olivat kovin arkoja persoonia. Voin lohdutella, ei meissä ole todettua tartuntaa jylläämässä. Ihan kuin siinä yhdessä unilääkemainoksessa: "Ei todettuja sivuvaikutuksia." Tuskin todettuja sivuvaikutuksia olisi mainoksessa mainittukaan.

  Minulla taitaa olla orastavaa varhaisiän dementiaa. Aamulla lämmittelin leivinuunin, vedin aikanaan hiilet hellaan, mutta unohdin laittaa pellit kiinni. Lähdin talonmiehen hommiin: Puita tupaan, kamariin, saunalle, saunavedet, rantakaislikon niittoa. Kun parin tunnin kuluttua palasin pirttiin, muistin rappusilla, että ne pellit taisi jäädä auki. Onneksi oli Hilppa ollut valppaana, oli asian hoitanut. Ei menny harakoilla.

  Äsken tultiin ulkoa, keitin kahvit. Kun se oli valunut, otin kuivauskaapista muka mukit, mutta ne olivatkin juomalasit. Ehdin jo toiseen kahvia kaataa, kun Hilppa ehti hätiin ja kysyi, että mitä minä oikein teen? Korjasin asian jotakin mutisten, jaoin kahvin vaihtamiin mukeihin. Niin, ja yritin huuhtoa tyhjentyneen kannun tiskialtaan hanan alla. Hyvä yritys, paitsi että vettä hanasta tulee aikaisintaan toukokuussa. 

  Pieniä juttuhan nuo ovat. Varhaisiän dementiaa ei kuitenkaan pidä väheksyä. Minähän olen varhaisiässä. En saa edes tilattua aikaa koronarokotukseen. Varhaisiästä siirrytään yllättävän joutuisasti pois. Tulevan kesäkuun 17. ja 18. päivän välisenä yönä kello 00:00 siirryn silmänräpäyksessä riskiryhmään. 

  Huomenna pitäisi olla viikon lämpimin päivä. Aurinkoa taivaantäydeltä myös. Sovittiin naapureiden kanssa, että mennään vielä pilkille. Mennään vähän eri mestoille kuin missä ollaan yleensä käyty. Ei saalis ainakaan juuri huonontua voi. 

  Keskiviikkoaamuna kahvilta laitetaan talo lepotilaan, pakataan tavarat kelkkaan, lähdetään kohti Hollolaa. Pääsiäistä viettämään. Lammasta, jossain muodossa, pitää ostaa. Mämmistä ei niin väliä. Mieto saa mielihyvin tempaista minunkin osani.

  Vajaa viikko sitten tänne tultiin Anttolasta jäätietä. Vähän oli silloin vettä baanalla. Nyt ei luultavasti vettä enää ole, mutta rantatöyräät voivat olla jo pehmeitä. Kaksi kertaa joutuu matkalla jäälle menemään, kaksi kertaa jäältä nousemaan. Taidamme ottaa varman päälle, ajaa maata pitkin. Luultavasti Piekälänsaarentie on vielä kelirikon suhteen odottavalla kannalla. 

  Pääsiäisen jälkeen alkaa taas jokakeväinen odotus. Jäidenlähdön odotus. Vielä ne ovat paksuja. Jos ilmat pysyvät lämpiminä, välillä vettä sataa, niin osaavat kyllä aika äkkiä hautua puikoille odottamaan sopivia tuulia lähteäkseen liikkeelle. Jos veikata pitää, niin Vapuksi ei veneellä vielä saareen pääse. Onneksi veikkaustaitoni on tunnetusti kelvoton, joten toivo aikaisemmasta tulosta on ihan tuuleta temmattua. 

  Niin se on, että ikävä tänne aina keväällä tulee. Lienen juurtunut maisemiin kuin kuvan mänty kallion koloon. Kummasti varmaan jo riskiryhmään kuuluva mänty on jaksanut sinnitellä pahaisessa halkeamassa.