Tekun luokkatoveri K.K., kaverien kesken Kubelowitz, totesi yli 40 vuotta sitten, että ihmisen lapsuus loppuu, kun koulu alkaa. Hän perusteli väittämäänäsä sillä, että silloin alkavat niin perhe, suku, kuin yhteiskuntakin asettaa paineita pienelle ihmiselle. Ottamatta kantaa Kuben väittämään minä esitän dokumentit kansakoulun neljän luokan läpäisemisestäni. Tuon jälkeen tie vei oppikoluluun. Sen aikaisia todistuksia ei ole säilynyt. Onneksi. Varsinkaan siltä ajalta, kun kävin yhtäaikaa oppi- ja poppikoulua.
Minun kansakouluaikainen opintokirjani löytyi, kun puolitoista vuotta sitten äiti-Elinan asunto myytiin, ja se jouduttiin tietysti tyhjentämään. Vasta eilen muistin pahvilaatikon, mihin olin laittanut muutamia papereita. Kävin sen läpi. Mukavia muistoja. Enkä ihan Kubelowitzin kannalla ole, kyllä tuo aika lapsuutta oli.
Koulu-ura alkoi 1.9.1958 Anttolan kirkonkylän kansakoulussa, kuten opintokirjan ensiaukeamalta näkyy.
OPINTOKIRJAN KÄYTTÄJILLE-ohje kertoo, että tämä on tärkeä arvopaperi. Sen kuljettamista taskussa ei pidetä suotavana. Niin siisti opintokirjani on, että olen luultavasti noudattanut ohjetta.
Tässä "Oppilasta koskevia tietoja", sekä ensimmäisen luokan syystodistus.
Kuten huomaate, koulumatka oli 5 km. Hiihtäen. Kesät - talvet. No, ei ehkä ihan niin. Jäättömänä aikana soudettiin, yleensä Kotaniemeen (2 kilsaa), siitä käveltiin loppumatka. Rospuuttoaikana oltiin kylällä kortteerissa.
Todistuksesta näkyy, että uskonto ei ollut (silloinkaan) lempiaineitani. Leinosen Marjatta oli opettajana.
1-luokan kevättodistus oli samaa tasoa. Jaa, taisi keskiarvo hieman peraantua:
II-luokan todistukset ovat tässä rinnakkain. Minulla on ollut kaksi Opintokirjaa. Toiselle luokalle tuli uusi. Oliko vanha ollut hukassa jonkin aikaa, vai oliko se vaihdettu uuteen malliin? Molenmmat kuitenkin ovat tallessa.
Nyt on niin, että en saa päähäni tuota opettajaa. Tuula Kinnunen? Olisiko ollut niin, että Leinosen Marjatta oli äitiyslomalla loppuvuodesta kesää, joten hänellä oli sijainen. Olen kyllä varma, että myös toisella luokalla Marjatta meitä opetti. Muistini on kuitenkin mikä on.
Sitten päästiin koulun isompaan rakennukseen, missä meitä kolmos- ja nelosluokkalaisia talutti Varpu Parkkinen kohti tulevaisuutta. Johtajaopettaja Pekka Jormalainen opetti puukäsitöitä. Joskus Mannisen Hilja tuurasi Varpua. Hilja oli eläkkeellä oleva opettaja, joka asui koulurakennuksen päädyssä olevassa asunnossa. Hiljan tunneilla piti olla suu soukalla. Hilja oli legenda, josta liikkui sellaisia tarinoita, että pahimmatkin hunsvotit katsoivat asiakseen käyttäytyä.
Todistuksesta sen verran, että uskontonumero oli jostain syystä petraantunut. Ihan kasiin asti! Kolmannen luokan syksyllä muutimme kirkonkylälle, joten koulumatka typistyi viidestä kilsasta yhteen.
IV-luokan todistus jatkaa samaa keskivertolinjaa:
Kevättodistuksen keskiarvo näyttää olevan paras koko kansakouluaikanani. En mikään valopää siis ollut opintieni alkupäässä. Enkä jatkossa sitäkään vähää, sillä muut kujeet voittivat opinhalun. Vasta reilusti aikuisena, Tekussa, huomasin, että ei oppiminen vaikeaa ole. Keskittymistä vain vähän vaadittiin. Niin, ja selkeä päämäärä.
Yli 60 vuotta on noista ajoista kulunut. Kouluolot ja systeemit ovat muuttuneet, melkolailla häränpyllyä heittäneet.
Loppuun Opintokirjan takakansi, missä Kolme kultaista ohjetta annetaan. No jaa, ainakin alalaidan toteamukseen Oikea sivistys on voimiemme sopusointuista kehitystä, voin yhtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti