perjantai 20. maaliskuuta 2026

JONOSSA

  Olin tänään Päksissä tapaamassa ortopediä. Asia varmistui. Vasen polvi leikataan. Tekonivel on tulossa joskus alkusyksystä, jos kaikki kohdilleen menee. 



  Kauan sitkoilin kivun kanssa. Oireilu alkoi syksyllä 2022. Se paheni loppuvuoteen mennessä niin, että hakeuduin lääkärille. Monta kertaa siellä ramppasin. Polveen tuupattiin parikin kertaa kortisonia, kerran kukonhelttaa. Fysioterapiassa kävin, sain erilaisia kuntoutusohjeita. Jossain vaiheessa otettiin röntgenkuva, nivelrikko paljastui. Molemmissa polvissa, mutta vasen ainoastaan kipuili. 
  Talvella 2023 meni lähete Päksiin. Kesällä 2023 oli tapaaminen leikkaavan lääkärin kanssa. Koska polvi oli silloin, varmaan jumppaamisen ja joustavalla pohjalla kävelyn (Avokkaasaaressa ei ole asfalttia) vuoksi melko hyvä, joten päätettiin, ettei vielä leikata. 

  Kolmisen vuotta olen nyt elänyt hiljalleen yltyvän kivun kanssa. Kun tuo kipu alkoi loppuvuodesta 2025 jo haitata nukkumista, varasin ajan lääkärille. Uusi röntgen, lähete Päksiiin. Tänään sitten ortopedin syyniin. Ei kauaa asiaa vatvonut, leikkausjonoon mentiin. 

  Nyt on mieli keveä, toisaalta tuumiva: teinkö oikean ratkaisun? Kyllä varmaan. Ainakin on saletti, että ei polvi itsekseen parane. Tuon yökivun lisäksi on mieleen hiipinyt pelko siitä, että joudun lopettamaan pian 18 vuotta kestäneen liikuntaharrastukseni. Siis aamulenkit musiikki korvissa, mieli korkealla. Olisi paha isku, jos niin kävisi. Eihän tuo aamulenkki koko maailma ole, mutta aika iso osa siitä kuitenkin. 

  Tietoa leikkauksesta, siihen liittyviä ohjeita, tuli käynnillä aika lailla. Onneksi kirjallisessa muodossa. Muistiin kun ei välttämättä ole enää luottamista. 
  Muutamia toimenpiteitä täytyy tehdä lähempänä syksyä, siis itse. On myös muutamia, joista minuun otetaan yhteyttä. 

  Kesäkausi alkaa kuukauden tai puolentoista kuluttua. Se lähtee kulumaan normaaliin tapaan. Joskus lehdenputoamisen aikoihin, ehkä aikaisemminkin, operaatio tapahtuu. Kyynärsauvat minulla on jo valmiina odottamassa. Sain ne silloin 2023 Aijalta lainaan. Täällä ovat huilanneet, kun kumpikaan ei ole tarvinnut. 
  Kuntoutus kestää aika kauan. Suuri vastuu siitä kuuluu asianosaiselle. Eiköhän tuo minulta suju. 

  Sellaista kuuluu Hollolaan. Loppuun vielä erikoisterveiset Topille. Jos satut tätä lukemaan. Tai eivät terveiset häviä, vaikket lukisikaan. Toivottavasti tulevat perille:
   En sitten Coxaan mennyt, vaikka siitä minulle tietoa annoit. Lupasit jopa syksyn tapaamisessa minut Tampereelle viedä. Kiitos siitä. Jos vertaistukea leikkauksen jälkeen tarvitsen, tiedä, kehen otan yhteyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti