PELLIT KULEKSII, KULL..., EI VAINESKAAN

  Tänään päätin ryhtyä tositoimiin harjakaisten ajankohtaa jouduttaakseni. Soitin aamulla Hanelille, varmistin, että hänellä on purkupeltiä joutilaana. Kertoi olevan, myös olevansa paikalla. Joten matkaan. 

  Haneli källäili pihalla, kun laituriin rantauduin. Laitettiin kärri perään, ajettiin riihelle, missä peltiä oli säilytyksessä. Mutkia matkaan tuli kuitenkin. Riihelle johtavalle tielle oli Päivön pirutainen kaatanut koivun. Ei kun hakemaan moottorisahaa. Pian oli puu karsittu, pätkitty, sivuun siirretty.               

  Kävi säkä peltien kanssa. Yhden pinon päällä oli aivan oikean pituisia peltejä, vieläpä oikea määrä, eli viisi. Ei tarvinnut leikellä. Pellit kärriin, kärri rantaa, pellit veneeseen...

...vene ulapalle. Onneksi ei kovin tuullut, myötäisesti sekin, minkä tuuli, joten...

...onnellisesti kulki lasti omaan laituriin.

  Kantelin pellit rikospaikalle, kokosin työkalut, aloin kiinnittää katetta. Välillä nosti tuuli pilvenriekaleita, joten tarkkana sai olla, että ei jäänyt pelti kauaksi aikaa irralleen, kun sen ylös oli nostanut.

  Välillä kävin syömässä eilistä kesäkeittoa, jatkoin hommaa. Hyvissä ajoin iltapäivällä oli kate päällä. Kyllä kelpaa klapien tuolla viettää vuosi, pari. Tuuli huuhtelee, sade ei isommin kastele. 

 

  Katos on osapuilleen ovea vaille valmis. Vanhat saranat olen miljoonalaatikosta jo sitä varten kaivanut. Pitää joskus väsätä. Sadepäivän duuni, kun voi tehdä venevajassa. Mutta ei ovi, eli sen puuttuminen, ole este harjakaisille. Harjakaiset ovat pienimuotoiset. Ne alkavat juuri nyt, Hilpan loihtimalla smoothiella, jatkuvat illemmalla myös Hilpan, kenekäs muun, tekemällä kinkkupitsalla. Edes yleensä obligatorisia oluita ei tällä kertaa huushollista löydy. Siemaillaan ne takautuvasti.

  Jos joku haluaa tehdä puukatoksen, niin minulle on hyvä resepti: 

                                                             

  -1 kpl vanhoja laitureita      

  -sen verran kun on saatavilla naapurilta haettuja saunankuistin purkulautoja          

  -1 kpl pirtin vanhoja ulko-ovia                                                    

  -riittävä määrä purkupeltiä 

  -pari krossia sekalaisia ruuveja                                                                  

 

  Aineksia kiehautellaan sopivasti välillä hämmentäen. Tulistumista tulee välttää, vaikka sitä yleisesti saattaa esiintyä. Mikäli se ei ryöstäydy vallitsevaksi, ei siitä ole merkittävää haittaa lopputuloksen kannalta. 

  Ei rouvakaan ole jouten ollut. Hän aloitti eilen verannan tuolien maalaamisen. Skrapaamalla ja hiomalla homma alkoi...

...jatkui maalaamisella kertaalleen...

ja tänään toiseen kertaan. Siinä rivistö kuivamassa.

  Huomenna on lauantai. Mitähän piruutta silloin keksisi? Vai olisiko vaan? Miettisi vaikka Hilpan herättämää ideaa. Kun ajelimme keskiviikkona Hollolasta Anttolaan, ja mietittiin, onko Päivö-myrsky kaatanut meiltä puita, Hilppa tokaisi, että miksei ole sellaisia myrskyjä, että ne pätkisivät myös. "Ja pilkkoisivat, sekä pinoaisivat", minä lisäsin. "Olisi oivallinen myräkkä sellainen." Voi kuitenkin olla, että vaikka kuinka konstia myrskyn kouluttamiseen mietiskelisin, ei löytyisi. Ei ainakaan idioottivarmaa. 

  Harjakaisten avaus, eli smoothie, on nautittu tätä kirjoittaessa. Hilppa väsää pitsataikinaa valmiiksi. Rauhalliset harjakaiset. On muunkinlaisista kokemusta. Ei niinkään itseni kannalta, mutta mestariaikoina tuli monenmoista nähtyä. Niistä ehkä enemmän joskus.

SATUNNAISEN SATEINEN SAARELA

  Tänään palattiin satunnaisen sateiseen Saarelaan. Vettä satoi satunnaisesti automatkalla. Venematkalla ei satunnaisesti satanut. Kun hain viimeisiä tavaroita laiturilta, alkoi satunnaisesti satamaan Saarelassa. 

  Tähän kohtaan kappale täsmennystä. Olen lähes koko blogirustaajan urani käyttänyt tästä paikasta nimeä Avokas. Se on jäänne vanhoilta ajoilta. Jo kauan on Avokkaansaaressa ollut useampia kesäasuntoja. Siis yritän luopua Avokas-nimestä, käytän täst'edes kiinteistörekisteriin merkittyä tilan nimeä, Saarelaa.   

  

  Eilen ja viime yönä jytisteli Päivö-myrsky näidenkin seutujen yli. Sain jo yöllä ensimmäisen raportin tilanteesta. Ei isoja havaittavia vahinkoja, puolilta öin sateetonta. Tiesin myös, että merkittäviä sähkökatkoja ei täällä ollut, sillä energiayhtiöltä tulee aina ilmoitus jakelun keskeytymisestä. 

  Potinlahdessa jututimme samaan aikaan veneellä rantautuvia kesänaapureita. He sanoivat, että kyllä tuuli oli ollut välillä kovaa. Niin kovaa, että eivät muista moista kokeneensa. Ovat kuitenkin maisemissa kesiään viettäneet varmaan 40 vuotta. 

  Hieman pelonsekaisin tuntein rantauduttiin hienosti paikallaan pysyneeseen laituriin. Mutta suotta. Ei kaatuneita puita, ei muutakaan myrskyn aikaansaannosta. Siis merkittävää. Risuja ja kuivia oksia oli tietysti ympäriinsä. Puutarhakeinu oli heittänyt voltin takaperin, mutta ei kerien. Jokunen perunanvarsi oli taittunut. Siis kevyttä ja kosmeettista haittaa. Onneksi eivät sade ja tuuli olleet pieksäneet tomaatinvarsia lakoon. Eikä kesäkurpitsan.

  Sademittari näytti vettä tulleen 32 milliä. Ei lähellekään ennustettua kuuttakymmentä, puhumattakaan pelotellusta sadasta.

  Kaiketi kovin myräkkä, tuimimmat tuulet, ohittivat tienoon pohjoisen tai etelän puolelta. Tai molemmilta. 

  Tänään on sadellut tuulen nostattamista pilvistä, välillä arska on paistanut. Varoitellusta rajuista ukkospuuskista ei ole tietoakaan. Eikä toisaalta väliäkään. 

  Huomenna kai poutaa, mutta viikonloppuna taas satelee runsaasti. Ei se haittaa. Ainakaan vielä. Kohta Saarelassa ryvetään kurkuissa...

 

...herkutellaan tomaateilla...

 

...ja kesäkurpitsakin alkaa kukkimaan.

  Huomenna kaivan kokeeksi varrellisen pottuja. Jos löytyy, niin kesäkeitto saa arvoisensa raaka-aineen. Kesän ensimmäinen kesäkeitto. Helevetin hyvää!

  Vielä terveydenhuoltoasiaa. Kävin aamulla verikokeessa. Minulle määrättiin pari kuukautta sitten "vuosihuollon" yhteydessä kolesterolilääkitys. Arvot olivat parina edeltävänä vuotena taas lähteneet nousemaan. Ei hälyttävästi, mutta lääkäri katsoi parhaaksi reseptin kirjoittaa. Geeneissä on minulla korkea kolesteroli. Paras se on tietysti yrittää pitää aisoissa. 

  Niin, kävin verikokeessa. Tuossa kahden maissa muistin, että pitää soittoaika lääkärille varata. Soitin ajanvarauksen takaisinsoittonumeroon. Puolen tunnin kulutta sieltä otettiin yhteyttä. Kerroin asiani. Terveydenhoitaja sanoi, että lääkäri K. N. on lomalla, mutta katsotaanpa. Pian hän jatkoi, että kaikki arvot ovat erinomaisia. Minä että joko tulokset on tulleet. 

  "Jo", vastasi hoitaja. "Ovat parantuneet edellisestä kovasti."

  Hän kertoi vielä lukemat. Olisin asian itsekin huomenna Omakannasta katsonut, mutta nyt ei sitten tarvitse. 

  "Ei mitään huolta", hoitsu vielä sanoi, "mutta varataan soittoaika K.N:n loman jälkeiselle ajalle."

  20. heinäkuuta lekuri pirauttaa, toteaa, että kohillaan on lääkitys. 

  Varmasti julkisessa terveydenhuollossa on sanomista ja parantamisen varaa. Vaan en yht'äkkiä keksi, millä tavalla, kun peilaan siihen, miten kohdallani ovat asiat vuosien varrella sujuneet. Siitä pitää olla kiitollinen. Nyt Phhyky aikoo ryhtyä Mehiläisen kanssa kimppaan. Aluksi Hollola ei ole siinä mukana, mutta pian varmasti. Voiko Peppe vuoden, kahden, kolmen, neljän, kuluttua kirjoittaa yhtä ylistäviä sanoja? Näkkyypähän. Ei ainakaan ylistävämpiä, siitä olen varma. 

  Arska paistaa nyt mukavasti. Ilma on parikymmenasteista. Lähden ulos ällistelemään. Se ero on muutaman päivän takaiseen, että en ällistellessäni ota kasteluletkua käteeni.

KORONAN SIVUVAIKUTUS

  Korona lienee aiheuttanut lukemattoman määrän sivuvaikutuksia. Ennen kuin ne voi lukea, ne täytyy laskea ja kirjoittaa ylös. Siihen en aio ryhtyä. Kerron yhdestä omakohtaisesta. Kirjastot laitettiin reikeliin, kun poikkeustoimiin Suomessa ryhdyttiin. No, kirjastot avautuivat asteittain, kun rajoituksia alettiin purkamaan. Minä en kuitenkaan ole kirjastossa käynyt sitten helmi-maaliskuun taitteen. Miksen? Siksen, että luettua tulee kesäaikaan paljon talvikautta vähemmän, ja opin kahlaamaan läpi omaa kirjahyllyäni. Siellä ei ole lukemattomia kirjoja, mutta joukko sellaisia, joiden uudelleen-, tai kolmanteen kertaan lukeminen on ihan paikallaan.  Olen mm. lukenut James Lee Burkea, Colin Dexteriä (muutaman Morsen sain Aijan muuton yhteydessä, jokunen on itselläni), ja Håkan Nesseriä, hänen Van Veeteren-sarjaansa.

   Eilen aloitin sarjan viidennen osan Komisario ja hiljaisuus. Kirjoista jää usein mieleen jotakin sellaista, minkä panee erityisesti merkille. Tätä nidettä en ole kovin paljon ehtinyt lukea, mutta jo on ajattelemisen arvoista eteen tullut.

  Alkusivulla:

 Kuvitelkaa kaksitoistavuotias tyttö.

 Kuvitelkaa, miten hänet raiskataan, häväistään

 ja murhataan. Älkää pitäkö kiirettä.

Kuvitelkaa sitten Jumala.

                                            M. Barin, runoilija

Sivulla 50:

  Van Veeteren ja hänen ystävänsä Mahler keskustelevat sakkipelin lomassa.

  Mahler: "Ei. Lapset eivät saa kadota. Eivätkä varsinkaan kuolla. Niin kauan kuin Meidän Herramme ei pysty panemaan sitä yksityiskohtaa kuntoon, minä kieltäydyn uskomasta häneen."

  

  Van Veeteren: "Sama täällä. Ole hyvä, sinun vuorosi."

  Nesseristä pidän juuri siksi, että hänen kirjoistaan löytyy usein pureskeltavaa. Melko tavalla pystyn yhtymään Mahlerin ja Van Veeterenin ajatuksiin. Miksen myös runoilija M. Barinin, joka taitaa olla fiktiivinen henkilö. Niin ovat Mahler ja Van Veeterenkin. 

  Fiktiivisillä henkilöillä on monesti kumman samankaltaisia ajatuksia kuin heidät luoneella. Vaikkakaan ei aina. Tai sitten joittenkin fiktiivisten henkilöiden luojat ovat melko vinksahtaneita. 

  Kirjoista se. Vettä pieksää Hollolassa urakalla. Toivottavasti Anttolassa myös. Kotona sadetta pidetään. Ilolla kuuntelen ropinaa, joka alkoi jo illalla, on jatkunut välillä pientä taukoa pitäen jo kellonkierron. 

  Tämä taitaa olla ennätys. Minulle. Kirjoitan toista blogia kellonkierron sisään. Syytän sadetta. Syytän sitä, että lukeminen, vaikka niin hyvä kirja on menossa, ei ota tuulta alleen. Syytän epäsuorasti koronaa, persuja, Rustaa, Trumppia ja kadun kunnossapitoa. Jokaiselle syytökselle on perustelu olemassa. Jääköön tällä kertaa salaisuudeksi. 

  Syytyttämiset sikseen. Nyt kehuja. Kävin Äsken Bauhausissa ostamassa hevonkakkaa. Ihan totta, en puhu sontaa. Se oli ainoa paikka, josta googlettamalla löysin Biolanin Hevonkakkaa 5,5 litran lootan. Ei ollu Tokmannilla, ei ollut Puuilossa, ei ollut Motonetissä, ei ollut K-Raudassa, ei ollutr Rustassa. Kärkkäiseltä en katsonut, tietystä syystä. Enkä Hankkijalta, sillä se on ihan toisella puolella Lahtea. Bauhausista siis löytyi. Ja oli mukava siellä asioida. ei ihmispaljoutta, ja ystävällinen henkilökunta oli kilpaa palvelemassa. Menen toistekin.

  Näin ajatteli Peppe Rodinin hahmona sadepäivänä Hollolassa.

KUUSKALEHTIMISTA

  Tänään tultiin Hollolaan, päivä etuajassa. Päätös syntyi aamulla. Se syntyi, koska ensi yönä povataan kunnon sateen alkavan. Eli kun tänään tultiin, kuivana vesinmatka taitettiin. 

  Jo tulomatkalla ajettiin Lahden kautta. Parissa kaupassa käytiin toimittamassa parit asiat. Ne onnistuivat päälle toivoin. Nyt ei hankintoja ole jäljellä kuin muutama pikku juttu Tokmannilta. 

  Huominen päivä kuuskalehditaan kotona, minkä siellä Tokmanilla ja Lidlissä käydään. Katsomattomien ohjelmien sumaa puretaan. Eikä pestä pyykkiä. Oli nimittäin suorastaan kummallista tulla kotiin ilman paria kokoliasta pyykkikassia. 

  Keskikiviikkona klo. 7:45 on minulla labra-aika. Verikoe pitää taas ottaa johtuen uudesta lääkkeestä. Sen jälkeen nautin viivästyneen aamukahvin, suuntamme auton nokan kohti Mikkeliä. 

  Kun tänne päivällä saavuttiin, oli ruoho vastikää leikattu meidänkin pihoiltamme. Erityisen mukavia naapureita, pakko kehua. On helppo jättää rivariasunto pitemmäksi aikaa, kun tuollaisia ihmisiä on molempien seinien takana, ja kolmannet kahden seinän päässä. 

  On mennyt taas pari kuukautta siivillä. Ja aina täällä käydessämme on ollut niin paljon hankittavaa, että ulkovarastossa on vieläkin saareen menevää. Sellaista, mikä ei ole mukaan mahtunut aikaisemmilla käynneillämme. Täytyy vain ihmetellä, ja kauhulla muistella, aikoja, kun Anttolaan suhattiin joskus yhdellä autolla, neljä aikuista ja kaksi lasta. Millä hitolla on kaikki tarvittava mukaan mahtunut? Me kun ei meinata välillä mahtua tavaroinemme edes kahdestaan. Vai onko niin, että nyt on suurin osa turhaa sälää, sellaista, jota ilmankin tulee toimeen? No varmasti on. Toimeen tulee melko vähällä, niin rahalla, kuin tavaralla. Jotenkin sitä vaan rakentaa alkukesän itselleen sellaisia puitteita, että oleminen on mukavaa. 

  Toisaalta tulee ikävä vanhoja aikoja, aikoja saaressa ilman sähköä. Matkaradiosta kuunneltiin, mitä kuunneltiin, ainakin Ruotsi-Suomi-yleisurheilumaaottelua. Ei tietysti ihan joka päivä. Sitten tuli matkatelevisio, sellainen vissiin kymmentuumainen, jos sitäkään. Jopa riemu repesi. Ja kun akku simahti, niin äkkiä sitä autolle viemään, ajamaan jotta se latautuu. Jäi jotain joskus katsomatta, eikä ollut Areenaa, mistä jälkikäteen kuikuilla. 

  Sitten saapui sähkö. Kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen. Ja ensimmäisenä, tai ehkä toisena, kesänä räväytti salama tolppaan, jossa pääkeskus jorotti. Räväytti niin, että minä, joka olin katsomassa televisiosta formulaa, lensin tuolin kanssa selälleni, kun tv paukahti kuin tykki. Ja välähti silmät sokeaksi. Samalla paukulla lensi kahvikeittimestä kytkinnappi, hajosi kasettisoitin. Ainakin ne. Onneksi ei ihmisvahinkoja, eikä tulipaloa, tullut. 

  Se ukkonen hiipi salakavalasti koillisesta Luonterin yli, eikä varoittanut itsestään ennen kuin päällä. Anna oli siinä kuuden, seitsemän, ja hänellä oli joku kaveri käymässä. He olivat uimassa, Hilpan valvonna alla, kun salama iski. Eivätkä olleet hekään mitään huomanneet. 

  No, vakuutus korvasi tuhot. Ja minä eksyin aiheesta. Aloitin "toisaalta tulee ikävästä", päädyin salamaniskuun. Sitä nyt ei ainakaan tule ikävä. Mutta olihan elämä jotenkin yksinkertaisempaa muutama vuosikymmen sitten. Ei sen helpompaa, ei sen vaikeampaa, mutta yksinkertaisempaa. Kun ihminen ei paremmasta tiedä, on hän olevaan tyytyväinen. Eli aika aikaa kutakin. Niin pitää mennä maailman järjestyksen. On tosin sellaisia, jotka tietävät paremmasta, sitä himoitsevat, sitä tavoittelevat. Heillä sitten ei olekkaan niin helppoa elää. 

  Tällaisia tuumi Peppe-pappa Hollolan  Kartanon alueella samalla kun taivas vetäytyy pilveen enteillen kaivattua sadetta. Kuvassa Peppe-pappa katsottuna näppäimistön suunnalta. Ihan parhaita puolia minusta. 

  Muuten, oletteko ajatellut, että ei ihmistä saa otettua valokuvaa kuin enintään puolesta. Ei saa, olkoon se paras, tai huonoin puoli. Hetkinen. Mitäs jos laittaa panoraama-asetuksen kameraan ja kiertää kuvattavan ympäri? Pittääpä joskus kokkeilla!

MINÄ JA JARI TERVO PIENENÄ

Aloitetaan Annan eilisaamuna ottamalla kuvalla. Minä sitä hieman manipuloin. En kuitenkaan kasvoja, ainoasta värejä ja kokoa. Kun kuvaa katselen, tulee mieleen, että siinähän me ollaan; minä ja Jari Tervo pienenä!

  Tämä on tietysti samalla kunnianosoitus arvostamalleni kirjailija Tervolle. Ja rakastamalleni lapsenlapselle. Kumpikaan ei varmaan ota nokkiinsa rinnastuksesta. Mutta ei tästä sen enempää.

  Viimeinen hellepäivä on kulunut tyhjänpäiväisissä toimissa. Ihan vaan ollaan pihalla kässelehditty, hieman kasvimaita huollettu, äsken niitä kasteltu. Ja toosaa katseltu. Perhe Tiilikaisen reilun viikon visiitti on kasvattanut katselurästiä kosolti. Niistä selvitään aikanaan. Ainakin, jos alkaa sadepäiviä pidellä.

  Digitaalikset ovat puhjenneet kukkimaan. Ne ovat kauniita. Ja myrkyllisiä. Ei maistella, katsellaan. Joku päivä postasin kuvan isotalvikeista, ja kyselin, että mihin me puutarhakukkia tarvitaan? Nyt myönnän, että on niilläkin puolensa.

  Jotkut kasvattavat portaillaan kukkia ruukuissa. Meille ovat ruukut silkkaa tarpeettomuutta. Malvaa, päivänkakkaraa, jotain muutakin, puskee ihan itsestään. Eikä niitä raatsi poiskaan nyhtää. 

  Sen verran voin sanoa, Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa lukeneena, että hänen isänsä Hermanni olisi nuo rappuset nähdessään äleytynyt lointelemaan melko näppeästi. Hermanni oli käärmeissään jo pihapiirissä kasvaville puille, vielä enemmän äiti-Riitun kukkaistutuksille ikkunoiden alla. 

  "Mrrh...melko anhitonta talonpitoa!", olisi Hermanni mumissut tuossa porrasedessä, vedellyt pitkiä henkosia sätkästään.

  Ei ole tietysti Hermanni Päätaloa, ei Kalle-poikaakaan, asiaa vahvistamassa. Mutta voin kuvitella.

  Ai niin. Onhan Hilppa sentään komentanut pesukonetta ahkerasti. Lakanapyykkiä, pyyhepyykkiä, niitä on kone myllännyt tiuhaan. Oli se oiva hankinta. Ei tarvitse tiistaina roudata Hollolaan muutamaa Ikea-kassillista pestävää. Ja kalsareita päälle.

  Veneitä on viikonvaihteen aikana liikkunut taas runsaasti, melkein juhannuksen malliin. Hienot kelit, halpaa bensaa. Vesijettejä porhaltaa suuntaa jos toiseenkin, enemmän kuin koskaan. Varmaan vuokravehkeitä enimmät. Liekö Anttolasta saatavilla? Ehkä Mikkelistä? Selvästi huomaa, että muutaman jetin porukka kun ajaa Lietvedelle päin, sama joukko usmuuttaa jonkun tunnin kuluttua takaisin. Käyvät varmaan Puumalassa. Jäätelöllä. Ja vessassa. Rahvaanomainen arvaus.

  Antaahan jettien ajella. Ne eivät tee onneksi perkeleenmoisia aaltoja, kuten vauraamman kokoiset moottoripaatit. Sellainen kuin ajaa läpi salmen puoliplaanissa, niin saa laiturilla mukavat kemmakat. Ajasivat hiljaa, tai sitten hana auki. Olisivat laineet maltillisempia. Mutta menepä niille sanomaan. Kerran yritin. Paska homma, en saanut kiinni ennen kuin Sahanlahdessa. Ei tuon takia viittisi venettä pikaliippariksi vaihtaa.

  Tällaisia puoli- ja kokopehmeitä juttuja tulee pitkähkön hellejakson lopulla suoltaneeksi. Saattaa näitä tulla viileän kauden perään myös. "Se on tuurissaan, kelle kasvaa iso ky**ä". Näin kauniisti taisi Hermanni Päätalo tokaista. Tai sitten se oli joku muu Koillismaan äijänvänkyrä.

BENSAN LOPPUMISEN SYVIN OLEMUS

  Perhe Tiilikainen lähti etappiajoon määränpäänä Espoon Lähderanta. Ensimmäinen ja lyhytkestoisempi etappiväli sekä etapilla viipyminen on Mikkelin Rantakylässä Emman luona. Matka jatkuu tänään Lahteen Arkiomaajärvelle, seisahtuu pariksi päiväksi Aija-mummin mökille. 

  Kun heidän tavaransa oli koottu (ei snadi homma), heitin Jonin ja kamppeet autolle, tulin hakemaan Anna ja lapsia. Vene alkoi pätkiä kesken ajon, sammui tykkänään. Minä tarkastamaan bensatankkia. Loppu, mikä loppu! Ja veneliiterissä oli toinen tankki täynnä, sekä 20:n litran kannullinen. Viime kesänä pidin kahta tankkia veneessä, koska ne sinne keskipenkin alle mahtuvat. Nyt olen ajatellut, että turhaa painolastia näillä lyhyillä ajoväleillä. Ja että otan molemmat mukaan, jos pitemmälle lähdetään. Hyvä ajatus, ei siinä mitään. Mutta hyvä ajatus vaatii hyvän toteutuksen, eli kannattaa aika-ajoin tarkastaa menonesteen määrä. 

  Onneksi apu oli lähellä. Soitin naapurin Hannulla, kerroin tilanteen. Pyysin häntä hakemaan meiltä bensakannun, tuomaan sen merihätään joutuneille.

  Ei kestänyt kauaa, kun Hannu porhalsi veneellään luoksemme. Hän toi omista bensoistaan pari litraa kannun pohjalla. Sehän piisasi hyvin.

  Olin ehtin myötätuulessa melomaan melkein Potinlahden laiturille asti. Vetelin viimeiset kauhaisut, Anna ja lapset pääsivät maille ja matkaan, minä venettä tankkamaan. 

  Annan jakoi kuvankin fb:iin kipparista melomassa merihädässä. Minä laita kuvan poislähtevistä.

  Helle jatkuu ainakin tämän päivän, hieman hellittää kuitenkin. Maanataina hädin tuskin kahtakymppiä saavutetaan. Tiistaiksi on ennustettu sadetta. Sataisi kunnolla, roskimman jälkeen tiputtaisi! Me lähdemme tiistaina käymään Hollolassa, tullaan keskiviikkona takaisin. Toivon mukaan litimärkään ympäristöön. 

  Kävin eilen vilkaisemassa kanttarellitilannetta. Muutama pikkusormenkynnen kokoinen näkyi olevan. Taisi suurin olla keskarikynnen mitat täyttävä. Vettä, vettä, vettä. Ja vielä kerran vettä!

  Heinäkuu alkaa pian. Heinäkuu alkaa kasvimaiden ja -lavojen edistymistä tarkkaillen. Pottua varmaan pian saadaan maistiksi, tomaateissa on muutama tulossa, salaatti  kasvaa, ensimmäinen sato pinaattia on syöty ja osa pakastettu. Herneet on kepitetty, mutta niitten satoon kuluu aikaa. Kurkku ja kurpitsa venyvät pituutta, kesäkurpitsan kukkimista vartutaan. Sillä tavalla ei käy homma yksitoikkoiseksi, että tarkkailee kasvustoa kolmen päivän kierrolla. 1. päivänä potut ja sipulit, 2. päivänä tomaatit, kesäkurpitsat ja salaatit, 3. päivänä kurkut ja kurpitsat. Täytetyönä voi tarkkailla persiljan, basilikan ja ruohosipulin tilannetta. On siinä yhdelle miehelle hommaa. Kukkien tarkkailu jää Hilpan päätoimeksi. Toki konsultoin häntä, mikäli, eli kun, tarve vaatii, sillä hän meillä on pääpuutarhuri, minä enemmän toteuttava taho maan muokkauksessa etc. 

  Rauhallisissa merkeissä lähtee siis heinäkuu kulumaan. Laituri on tehty, vanha laituri kokenut uuden kukoistuksen puukatoksena. Kunhan vielä saan haalittua purkupeltiä katteeksi, niin avot. Sellaista nautiskeluaikaa vietetään. On aikaa tutustua paremmin Dylanin Bobin ja Youngin Nipan juhannuksen maissa julkaistuihin albumeihin: Bobin pitkästä aikaa uutta musiikkia sisältävään Rough and Rowdy Ways'iin ja Nipan 1975 purkittamaan, mutta vasta nyt päivänvalon näkevään Homegrown'iin. 

  Olen molempia jo maistellut. Dylan vaatii enemmän sulattelua. Neilin levy on hieno näyte miehen 1970-luvun menosta. Viisi kappaletta kahdestatoista on toki kuultu aiemmin muissa yhteyksissa. Niilolla oli lienee syynsä jättää  Homegrown naftaliiniin. Sen tilalla julkaistiin synkkiä sävyjä sisältävä Tonight's the Night.

  

  Niin ja joo. Laitan vielä pari tämänaamuista kuvaa lapsista. 

KESÄ ON KERRAN KESÄSSÄ

  "Kesä on kerran kesässä", oli Ahos-Riti-vainaalla tapana sanoa, kun helleaalto yllätti. Jos tuo pitää paikkaansa, ja miksei pitäisi, sillä Riti oli viisas mies, niin kesä tälle kesälle sattuu kesäkuun jälkipuoliskolle. Tukahduttavaa ja läkähdyttävää. Vaan ei valiteta. Kerran kesässä olevana kesänä pitää nautiskella. 

  Aamusta on ainoastaan parikymmnetä astetta mittarissa, jos kukonlaulaulun aikaan heräilee. Niin tein. Niitin huut helevettiin kukintaansa lopettelevat lupiinit. Kärräsin ruhot navetanmuurin sisään, annan niitten kuivahtaa, ja poltan tynnyrissä kunnon sateen jälkeen. Eivät pirut siemeniään tältä osin pääse levittelemään.

  Muuten päivä on mennyt kerran kesässä olevan kesän tapaan, uiden, syöden, uiden, kahvitellen, uiden ja uiden. Laituri on niin kuuma, että uimaan on mentävä kiiruusti, tai jalkapohjat palavat. Veneeseen kun erehdyin avojaloin astumaan, niin pois piti kiiresti hypätä. Se kananmunien paistojuttu ei taida olla aivan legendaa.

Joni suuntaa ulapalle, Iiris ja Hilppa-mumma miettivät, uskaltaako lähteä perään. 

Äleytyi Peppe-pappakin uimapatjalle.

  Käytiin, uimisen lomassa, tosin kokeilemassa pohjaonkea parissa paikassa. Ei ollut kala otillaan. Ja, kuten arvata saattaa, ei Iiris malttanut kalastaa. Kiire oli takaisin, uimaan! Kyllä tyttö oikeassa oli; koska ei tuulen viri juuri ilmaa raikastanut, oli ankkurissa lilluvassa veneessä melko tukalaa. 

Aluksi oli ihan terhakka meininki Iiriksellä...

...mutta pian ote muuttui sellaiseksi, että ei olisi tarvittu isoakaan ahvenkalaa viemään vapaa tytön kädestä.

  Kastella pitää joka ilta kasvulavoja, josku pottujakin tulee ruiskuteltua. Mutta klapit säästyvät, kun ei tarvitse joka ilta saunoa. Saimaan sylissä on hyvä itseään pestä. 

  Liisaakaan ei voi viedä ulos nukkumaan. Vaikka kuinka varjoon vaunut parkkeraa, niin kuuma tulee. Onneksi sisällä on pumpun ansiosta inhimillistä. 

Siinä päiväuni numero kolmoselta herännyt tyttö odottamassa vaipanvaihtajaa. 

    Näin ne kuluvat, kerran kesässä olevan kesän päivät. Jaahans, nyt tuli loppupäiväkäsky ylemmältä taholta. Se kuuluu näin: Joni lämmittää saunan, sen jälkeen tehdään burgereita kesäkeittiössä. Tämä tarkoittaa sitä, että Peppen täytyy valmistella kesäkeittiö tarpeen vaatimaan kuntoon. Ei iso duuni. Mutta taidan mennä valmistelut tekemään. Pitää kuitenkin pyytää ylemmältä taholta tarkennus. Pitäisikö loppupäiväkäskyn kuulua: Joni lämmittää saunan, sitten kylvetään, sen jälkeen tehdään burgereita kesäkeittiössä. Näin uskallan omapäisesti omassa päässäni käskyn tulkita. Vaatii kuitenkin tarkistuksen. Lähden kysäisemään. Jos en lähiaikoina palaa näille sivustoille, olen toipumassa muka asiattomasta käskyntarkistuspyynnöstä saamastani palautteesta.