ENIMMÄKSEEN HARMITON

  Enimmäkseen harmiton on Käsikirja linnunradan liftareille-kirjasarjan viimeinen osa. Kirjasarja on tekijänsä Douglas Adamsin mukaan ”maailman ainoan viisiosainen trilogia”. Käsikirjan saattoi markka-aikaan tilata Pienen Karhun MegaDodo-kirjankustantamon ulkomaantilauksista hintaan 39,50 markkaa + postitus- ja käsittelykulut 59 800 132 406,30 markkaa. Eurohinnasta en ole tietoinen, sillä tilasin kirjat jo ennen euroa. Karhun MegaDodo-kustantamon sekä planeetaarisen postiyhtiön tuntien osaan arvata, että hinta on euroissa vähintään sama kuin markoissa. 

  Enimmäkseen harmitonta on elämä postjuhannustunnelmaisella Saarelan tilalla. Ilma on aurinkoista, mutta ei tukahduttavaa. Vesi on lämmintä, joskin piristysvaikutukseltaan mitätöntä. 

  Vedessä puljaamisen välissä Iiris opetteli onkimaan veden viljaa. Heti nappasi laiturilla särki onkeen. Voi sitä riemua! Tyttö innostui niin, että piti lähteä veneellä merta edemmäs kalaan. Makuutsaarille usmuutettiin. Eipä ollut ahven otillaan. Mutta muuten mukavaa. Ai niin, jäi mainitsematta, että ensimmäinen rantautuminen jouduttiin perumaan. Kun kokka kohahti rannalle, huomasin kuikan räpyttelevän lähistöllä harhautusliikkeitä. Sanoin, että sillä on lähellä pesä.

  "Niin on!", tokaisi Joni, joka oli äkännyt pesän ja kaksi munaa aivan veneen keulan vieressä. Me poistuimme vähin äänin.

  Hetken ja kaksi malttoi Iiris kalliolla onkia. Sitten hän alkoi kärtää, että lähdetään takaisin, laiturilta saa paremmin kalaa!

  Ei tärpännyt Jonin virveliinkään hauki, ei ahven. Niinpä suostuimme pian Iiriksen toiveeseen. 

  Ajeltiin hissukseen takaisin norpan näkeminen toiveissa. Veneessä oli näet kaksi sellaista, jotka eivät norppaa luonnossa, edes Luonterilla, olleet nähneet. Ei käynyt viuhka nytkään.

 Onginta jatkui laiturilla. Perheen voimin yrittivät...

...ja tulostakin saivat aikaan. Tämä on yksi isoimmista!

  Liisa ei vielä perustanut kalastuksesta. Hän tyytyi tarkkailemaan tilannetta mukavasti saunan terassilla.

  Koska ruokakalat eivät onkeen ottaneet, olivat ehkä ottaneet onkeensa kuokkujen vaaroista, lähdettiin Jonin kanssa laskemaan pari muikkuverkkoa. Siinä lentää rannanpään koho...

...ja tässä toinen verkko liitetään jataan.

  Tänään oli saunakin vuorossa. Ei sitä tosin isosti kaipaa, kun järvessä voi lotrata mielin määrin, itsensä pestä vaikka tunnin välein.

  Iltaruokana oli pinaatti-mozarellapiirakkaa ja pinaattilettuja. Oman sadon pinaateista, tietty. 

  "Terveellistä ja hyvää", sanoi Iiris letuista, joita veteli mahaansa jokusia. 

  Liisa sai ennen urvahtamistaan maistella vesimelonin mehua. Tykkäsi. 

  

  Huomenna on uusi enimmäkseen harmiton päivä. Pesukone tulee, ehkä, Jokke tulee asentamaan valmiuden, ehkä. Jonin kanssa mennään aamulla nostamaan verkot, varmasti, paist'muikkuja syödään päivällä, ehkä. Uida polskitaan, varmasti, särkiä ongitaan, varmasti, ollaan harmittomasti enimmäkseen harmittomia, toivottavasti.

JUHANNUSPÄIVÄ

  Juhannuspäivä alkoi aamusta, loppui iltaan ja muikun savustukseen. 

  Mutta aloitetaan aamusta. Se alkoi hieman normaalipäivää myöhemmin johtuen nukkumisajankohdan venymisestä. Minä könysin ylös vartin yli kuusi. Keittelin kahvit, luin uutiset netissä. Kun hiljaiselta vaikutti talo, lähdin rantaan. Hilppa oli juuri herännyt saunatuvasta, jossa taas nukumme perhe Tiilikaisen yöpyessä talolla. Hilppa hipsi ylös, minä jäin viimeistelemään laiturin ankkurointia. 

  Aikanaan heräsi koko joukko. Sain toiset kahvit. Aamupäivä kului pian. Alettiin valmistautua kyläreissuun. Uimassa käytiin, vähemmän virttyneitä vaatteita päälle hamuttiin. 

  Puolenpäivän jälkeen lähdettiin matkaan. Kahdella kulkuneuvolla piti lähteä. Anna, Hilppa, Iiris ja Liisa naisten autolla, Joni ja minä miesten autolla. Ei ekologista, mutta ei metroa, sporaa, ei edes linjuria kulje näille seuduille. Yllättävän paljon oli autoja liikkeellä Anttolan ja Mikkelin välillä. Vielä enemmän Mikkelin ja Otavan välillä. Luulisi immeisillä olevan parempaakin tekemistä juhannuksena, kuin autolla ajelu. Sanoo paraskin sanomaan!

  Otavassa meitä oli koolla runsaat kymmenen aikuista parikymppisistä nestori-Peppeen ja viisi lasta vauvasta teinariin. Amy oli loihtinut mainiot sapuskat. Eikä kahvitarjoilusta piirakoineen ja jäätelöineen löytynyt moitteen sijaa. Kiitos Amy!

  Mukava oli jutella. Näkemiset pyrkivät jäämään valmistujaisiin tai ristiäisiin. Kohta on valmistuva ikäpolvi valmistunut. Jos vuosia riittää, tapaillaa seuraavan polven juhlissa. Jos näitten veijareitten lakkiaiset pääsen kokemaan, on kaikki terpeellinen nähty. Kuvassa pikkuserkukset Liisa 4 kk, ja Leo 7 kk. Kuva by Joni Juvonen. Emman suostumus puuttuu, koska Anna ei saanut häntä kiinni, mutta otan riskin ja vastuun. Korjaus: Lupakin tuli.

  Koska oltiin kahdella autolla, lähdettiin me Hilpan kanssa kahvin jälkeen takasin. Tiilikaiset jäivät vielä sukuloimaan. He tulivat pari tuntia myöhemmin. Anna, Iiris ja Liisa ahtautuivat peräpenkille viereeni, kun heidät kävin vastarannalta hakemassa. Liisassa on selvästi kippariainesta.

  Kun tulijat oli haettu, olikin savustuksen aika. 45 muikkua antoi Ahti aamulla. Yksi ritilällinen, ja juuri sopivasti meille iltapalaksi. Minä söin kahdeksan, Hilppa kai viisi, Anna saman verran, Iiris ja Joni hoitivat loput. Kaik män, tais piisata kuitenkin. 

  Mielenrauhalle mukavaa puuhaa savustella illankahussa. Itikoitakaan ei ole vaivaksi asti, vaikka savustuspaikka on vehreä.

  Siinä kun istuksii, tuijottaa liekkejä, välillä nakkaa klapin tai pari tulen ruoaksi, radio soi hiljaa seinän takana kesäkeittiössä, niin mahdolliset murheet pysyvät loitolla. 

  Vieläpä loppuun pohdinnan aihe. Hilppa sen äkkäsi, kun oltiin lähdössä Potinlahdesta kohti Avokasta. Rannalla on kaksi kimppalaituria autopaikan lunastaneilla. Sen toisen laiturin konstruktiosta on nyt kyse. Hilppa kysäisi, että miksi tuossa on nuo rappuset? Minä katsomaan. En osannut sanoa, mutta nappasin kuvan.

  Kyllä rapuille varmasti vissi tarkoitus on. Täysipäisiä ihmisiä ovat laiturissa veneitään pitävät. Mutta pakko myöntää, ei ihan ensipohdinnalla auennut. 

  Tätä ei pidä ottaa kenenkään, ei varsinkaan asianosaisten, keljuiluna. Eikä tämä ole suinkaan missään mittarissa merkittävä, ei asiana, ei rappusena. Mieluumin merkityksetön detalji. Kunpahan tulin tällänneeksi juhannuspäivän päätteeksi. 

TAATON ARINA

  Juhannusaatto iltaan on saatettu. Puuhaa mahtuu päivään kohta menneeseen. Oli ap. juhannuskoivujen hakua ja ruohonleikkuuta minulla, ruoan valmistelua Hilpalla. 

  Kun perhe Tiilikainen puoliltapäivin saapui, alkoi juhannuksen vietto. Se alkoi aterialla. Monen sortin tarjottavaa oli emäntä loihtinut kesäkeittiön buffetpöytään. Oli uusia pottuja, oli papinsilliä, oli sienisalaattia, olipa Peppen grillaamaa possun sisäfileetä, maissia ja paprikaa. 

  Iiristä ei saanut pidettyä pois rannalta ja vedestä ihan heikoin voimin. No, mukavaa rannalla on olla, näillä keleillä, näillä veden lämpötiloilla. 

  Niissä touhuissa meni aika aika mukavasti. Siis tarkoitan, että aika meni aika mukavasti. Tautologian mestarien aamiainen, sano Kurt Vonnegut. Kahvit välillä kiskaistiin. Raparperipiirakan kanssa. Ja me Iiriksen kanssa pantiin päähineet vaihtoon.

  Naapurin Hannun kanssa käytiin laskemassa muutama muikkuverkko joutessamme. Jospa pääsis huomenna haikuttamaan. Illalla, sillä päivällä mennään Otavaan Amyn luokse syömään. 

  Hanelin kanssa oltiin sovittu, että tikku raapaistaan kahdeksalta. Kahdeksalta, koska lapsia oli kokolle tulossa, muitakin kuin Iiris ja Liisa. Vähän pilveili, kun Piskolaan ajettiin...

 ...mutta kokolla taivas taas selkeni. Kyllä lämpöä piisasi, kokosta ja isosta pallosta. Hyvin paloi kokko...

...tuumasi Peppe. 

  Taina kiikutti kokkorannalle kahvit ja, kuinkas muuten, rapareripiirakkaa. Jotenkin se kuuluu juhannukseen. Ennen juhannukseen kuuluin jotain muuta, mutta nyt on hyvä näin. Miten on muuten Iiris saanut raajansa noin solmuun. Käärmetyttö?

Kokkoväkeä kokolla.

  Hyvissä ajoin palattiin. Iiriskin alkoi olla poikki, kun oli aamulla seitsemältä herännyt. Nyt lapset nukkuvat. Kohta kömpii Peppekin unten maailmaan. 

  Huomenna on taas puuhapäivä, paljon erilaista toimintaa. Ja ilma jatkuu kesänä. Mikäpä ollessa. 

  Tähän kuvaan lopetan taaton arinan eli aaton tarinan. Aaton tarinasta tuli kuvatarina. Juhannuspäivän tarina on toinen juttu. Ilmestyneekö koskaan?

KUUSYSI

  Kun täyttää 50, 60, tai 70 vuotta, saavuttaa rajapyykin. Kun täyttää 69 vuotta saavuttaa pyykkikoneen. Luultavasti. Ensi viikolla. Mökille. 

  Minusta 69 vuotta on mainio rajapyykki. Ei vielä seitsemääkymmentäkään, eikä tartte lääkärintodistusta ajokorttiin, ja kuusvitoset on ihan lälläreitä, eli eläkeläisnoviiseja. 

  Kuusysinä voi muistella Lahden Kuusysin menestyksen päiviä. Mikkeliläisen jalkapallon huippuvuodet  olivat tuolloin takana, ja Kuusysi oli suosikkitiimini. Viisi suomenmestaruutta, pari cuppia päälle Voutilaisen Keken ja perään Muurisen Antin luotsauksessa.  

  Minä en tuollaisiin ole yltänyt. Kerran kuusysin kuitenkin täytin, tänään. Kiitokset siis kaikille fb:ssa, mesessä, whatsappissa, puhelimessa, ja ihan livenä minua muistaneille.

  Laitetaanpa rajapyykkikoneen saavuttamisen kunniaksi muutamia merkittäviä hetkiä.

Isä-Erkin sylissä lähes 69 vuotta sitten.

Peppe hetkeä ennen ensimmäistä osumistaan krokettipalloon.

Ensimmäiset farkut ja oisko Solifer-lippis.

Peppe ja skitta jotain 1968.

Ruikun kanssa Saksassa 1971.

Päijänteellä kesällä 1982.

Kevojärvellä 1993.

Annan 30-vuotisjuhlilla 2011.

Saimalla 2019.

  Miksi nuo kuvat ovat merkityksellisiä? Hyvä kysymys. Kaikki kuvat ovat merkityksellisiä. Merkityksellistä on se, että tuhansien kuvien kirjastostani onnistuin nuo valitsemaan suunnilleen varttitunnissa. 

  Antaahan kuusysipäivän kääntyä iltaan. Seiseitsemäskymmes elinvuosi lähtee kulumaan. Vuodet kun kuluu, niitä ei voi korjata. Kulutellaan siististi, jotta niitä olisi edessä kulutettavaksi.

LAITOIN MASKIN , KAIKEN KESTIN, PIENIN TUSKIN

  Ostoksia, pieniä hankintoja, puutteita. Kuumaa. Kuumaa kotona, kuumaa ulkona, kuumaa kaupoissa. No, pyykit kuivuu narulla hetkessä. Nyt taitaa olla viides, tai kuudes, koneellinen myllääntynyt. "Huomiseksi vielä yksi", sanoo rouva H. 

  Pesukoneesta toiseen. Päivällä sain puhelun. Postin autokuski pirautti. Kysyi, että oletteko maisemissa? Olisi lähetys tulossa. Minä että mitä hittoa, joko nyt?

  Kyllä se niin oli. Perjantai-iltana netissä ostettu pesukone mökille oli jo jossain Puumalan paikkeilla kuljetuksessa, ja tuotaisiin Potinlahteen. Kerroin kuskille, että me ollaan Hollolassa, ja vasta torstaina päivällä Anttolassa. Hän, mukava ja puhelias mies, ryhtyi pohtimaan kanssani oikeaa toimintatapaa. Kerroin, että tilaukseststa sain sellaisen kuvan, että lähetys toimitetaan Postiin, josta se on noudettava. Kaveri sanoi, että Anttolassa ei ole sellaista Postia, minne noin ison lähetyksen voisi jättää. Tuli esiin sellainen mahdollisuus, että kuski vie koneen Mikkeliin Postin terminaalin, mistä sen sitten juhannuksen jälkeen haemme. Onneksi Hilppa, joka oli kuunnellut keskusteluamme, huusi väliin, että ei me sitä vielä tarvita, ja että eikö konetta voisi toimittaa ensi viikolla? Sehän kävi kuskille, mukavalle ja puheliaalle miehelle, kuten taisin jo äsken mainita. Hän sanoi, että tehdään niin. Kertoi myös jäävänsä Jussilta lomalle, mutta kaverin kyllä toimittavan lähetyksen. Sovittiin, että alkuviikosta tulee masiina osoitteeseen Miekkaniementie 10, eli Potinlahteen. 

  Pesukone on ostettu samasta paikasta kuin laituriponttoonit. Luotin siis yhä Taloon.comiin. Vaikka tökki, ja huolella, kuljetus laituriponttoonien kohdalla, niin nyt se ylitti kaikki odotukset. Yllätti nopeudellaan ja siten, että toimitus onkin perille asti. Kaiken kukkuraksi oli niin mukava autokuski, että homma järjestyi parhain päin. Joku leipääntynyt jurrikka olisi saattanut sanoa, että v**tu vien sen lähetyksen rannalla varastettavaksi, tai kippaan ...kele, Anttolan rantalaanille, jotain muuta keljua. 

  Olen Postia haukkunut, pilkannutkin. Jos ponttoonien kohdalla hypin lakkini päällä tasakäpälää, otan nyt päähineen kouraan, pyörrän sanani anteeksi pyytäen. Ollaan parhaita kamuja, Posti ja minä. Kunnes seuraava tapaus asian saattaa taas kääntää päälaelleen. Selvennykseksi vielä: Ponttoonien kuljettaja oli Kaukokiito, nyt on kyseessä Posti. 

  Äitiä käytiin päivällä tapaamassa. Lyhyeksi jäi tapaaminen. Sovin aamulla, että puoli yksi tullaan. Kun Hoitokodille päästiin, soitin, kysyin, minne päin Elina tuodaan. Hoitaja kertoi, että ulos pääovelle. Odottelimme tovin. Maskit naamalla, ensi kertaa tämän koronajakson aikana. Ei ole rillipäisen ihmisen mukavaa maskia pitää hellesäällä. Lasit huurtuu, hiki virtaa, henkeä ahistaa. Vaikkakaan sillä hengenahistuksella ei ole tekemistä rillien kanssa. Eikä oikeastaan hien virtaamisenkaan. Mutta kyllä ne lasit huurtuu. 

  Kuvassa odottelevat Hilppa, Peppe ja kukka. Kukka keskellä.

  Pian tuotiin äiti. Hänellä ei ollut maskia. Hoitaja, jolla oli, sanoi, että ei puoliväkisinkään saanut laitettua sellaista Elinalle. Äiti ei tästä piitannut, lähti vedättämään rollaattorilla melkoista kyytiä pihalle. Minä perään. Yritin häntä jututtaa, mutta pukahtamatta jatkoi matkaansa. Onneksi piha ei ole suuri, ja sen keskellä on pyöreä pieni istutusalue, jonka ympäri autoa kiertävät kääntyessään. Ohjasin siis vavihkaa äidin kiertämään tuon ympyrän, palaamaan takaisin oven eteen juttelemaan jääneiden Hilpan ja hoitajan luo. Kyseltiin hieman äidin tilannetta. Hoitaja kertoi ennallaan pysytelleen. Äiti itse ei kommentoinut, kun kyseltiin kuinka hän on voinut? Ei kommentoinut, hymähteli vain. Lopulta sain selvää hänen muminastaan.

  "Jotakin salaperäistä tässä on!" Samalla hän yritti ottaa Hilpan maskia pois. "Miksi sinulla on tuollainen?"

  Vaikka kuinka yritimme selvittää, mistä naamiot johtuvat, ei tainnut mennä perille. 

  Emme kovin pitkäksi tapaamista venyttäneet. Ei siitä ollut apua eikä iloa kenellekään. Äiti tuli hämmennyksiin, me surullisiksi. 

  Kukat saatiin sentään annetuksi. Hoitaja lupasi ne äidin huoneeseen vaassiin laittaa. Toisaalta onnellinen olotila äidillä; ei mitään tietoa koronasta, ei pelkoa viruksesta, ei kauhua tartunnasta. Ruokaa tulee, huolehditaan. Olisi vain mukavaa tietää, mitä päässä liikkuu?

  Huomenna näyttäisi Lahden seuduilla satavan. Anttolassa ei. Torstaina pientä sadetta sinnekin ennusteessa. Kuinkahan käy koko kokon polton? Panoksia peliin. Kaksi vaihtoehtoa, ristiä ei hyväksytä. Metsäpalovaroitus on voimassa. Sataako ennen aattoa niin paljon, että se kumotaan? Pelimiehille tiedoksi: Poltetaan/ei polteta 3:1. Jos Kaipaisen Ville eläisi, hänet ainakin saisi peliin mukaan. Ja kummalle hän rahansa panisi? Vaikea sanoa, sillä Ville oli valmis lyömään asiasta kuin asiata veikkaa, kummin päin tahansa. Pelimiehiä!

SUHKUKS EI MÄNT'

  Nuorena tiesi olevansa kova jätkä ja viisain kaikista, aikuisena luuli olevansa kova jätkä ja viisain kaikista, keski-ikäisenä ei ollut lainkaan varma, onko kova jätkä ja viisain kaikista, vanhana tietää, että kovia jätkiä on vain leffoissa, eikä ole viisainta kaikista ole olemassakaan.

  Sellainen suunnilleen on miehen tie, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Sen ymmärrän nyt vanhana. Vai olenko näin pidentyneen elinikäoletuksen aikana keski-iän viime metreillä? 

  Onko naisen tie puolestaan sellainen, että hän nuorena luulee olevansa timmi mimmi ja kaunein kaikista..., etc? En usko, sillä naiset ovat viisaampia kuin miehet.

  Ei, en ole töpännyt viime aikoina ankarasti. Kunpahan tuumiskelin, kun en saanut aamuyöllä unta. Liekö matkajännitys päällä? 

  Joo, en ole ankarasti töpännyt viime aikoina. Lieviä töppäyksiä ei lasketa. Nekin voidaan toki myöntää, sillä vanhana tiedän, että niin pitää tehdä. Lievistä töppäyksistä tulee mieleen myönnettäväksi se, että en ollut laituriprojektissa varautunut ankkurointiin huolella. Olin vain miettinyt ja toteuttanut itse kohteen kasaamisen. No, nyt on sekin asia ratkaistu. 

  Niinpä, suhkus ei mänt' laiturinteko, nii ko Kummun Kallen akan otto. Vaikka asiat eivät ihan loppuun tulleet tuumituksi.

  Näin vanhana miehenä, miehenä joka tietää, että kovia jätkiä on vain leffoissa, huomaan, että päivä päivältä nautin yhä enemmän saaressa olosta. Kohta lähdetään Hollolaan, palataan torstaina. Tuntuu kurjalta jättää tämä paikka. Ilmat ovat hienot, kesä parhaimmillaan, puutarhan ja kasvimaiden hyvinvoinnista täytyy huolehtia. Vanhana miehenä kuitenkin ymmärrän, että vanhan miehen tulee tehdä, mitä vanhan miehen tulee tehdä. 

  Jotta hiljalleen rakentamme kakkos- tai ykköskoti, miten vain, saavuttaisi sille asetetut vaatimukset, tehtiin muutama päivä sitten päätös. Asia on itänyt mielissä kauan. Nyt Hilppa löysi netistä mitoiltaan passelin pyykinpesukoneen. Sellaisen neljän kilon värkin, joka mahtuu keittiön ikkunan edessä olevan työtason alle. Koska taso on tietysti laitettu siten, että ikkuna aukeaa, niin tilaa on vain 71 senttiä. Kyseinen kone on mitoiltaan 690 X 550 X 440, eli täydellinen. Siksi pyysin Pöyryn Jokkea käymään. Hän katsoi tilanteen, lupasi hommata sopivat palikat, tulee ensi viikolla asentamaan. Joten tilasin pesukoneen. Se kehuttiin toimitettavan lähimpään postiin 2 - 5 päivän sisällä. Minä en oikein edes tiedä, missä on lähin posti? Ninnissä ei kai enää ole? Mitä sitten. Se on tavaran myyjän asia. Tilausvahvistus kertoo, että lähetys tulee 52100 postiin, ja minulle tulee sähköposti ja linkki seurantaan, sekä kun tavara on toimitettu, ilmoitus. Menen siis noutamaan sieltä, minne se on toimitettu. Yksinkertaista. 

  Meidän kohdalla asiat menevät niin, että koska emme matkustele, ulkomaille ennen, aikana, tai jälkeen koronan, kotimaassa sentään maltillisesti, niin näillä tuloilla on varaa muutama satanen satsata kesäpaikkaan. Tuo pesukone on sikäli merkityksellinen, että ei mene Hilpan aika niinä parina päivänä, kun välillä kotona ollaan, kokonaan pyykin pesemiseen. Ja kun Tiilikaiset ovat täällä, Liisan juttujen jokapäiväinen pesu siirtyy rannalta keittiöön. 

  Koneen myötä myös käyntimme Hollolassa harvenevat. Pitää siellä toki välillä poiketa. Ihan posti tarkistamassa. Ja äiti katsomassa. Nyt häntä pääsee moikkamaan aidan takaa, maski päässä. Huomenna mennään katsomaan. Melko kauan on siitä, kun viimeeksi nähtiin. Torstaina äiti täyttää 98. Täytyy kimppu kukkia viedä. 

  Sääli lähteä, ilo palata. Tiilikaiset tulevat aattona. Elämää ja toimintaaa on taas saaressa. Aattona mennään Hanelin rantaa kokolle, koko konkkaronkka. 

  Nyt heräsi Hilppa. Täytyy valmistautua lähtöön. Ja jättää pottu, kaikki muukin kohisten kasvava, omiin oloihinsa.

PIENI LAITURI IHMISKUNNALLE, MUTTA....

Tänään valmistui pieni laituri ihmiskunnalle, mutta melko riittävä Hilpalle ja Peppelle. 

  Loppuvaiheet laiturisagasta muutamin sanoin, jokusin kuvin.

  Kaunis aamu valkeni, vaikka ei yö ollut juuri pimentynytkään. Minä kässelehdin rannalla ties mitä puuhaillen jo seitsemästä asti. Melko tasan puoli kymmenen ilmaantui laituritalkooväki paikalle. Juha Rehula jopa, tavoistaan poiketen, minuutin etuajassa. Hän on yleensä kimppalaiturin tuunauksesta minuutin myöhässä. 

  Ensin vietiin viimeinen kulkusilta venevajasta. Sitten voimainponnistus. Ei tuskaakaan. Hyvin kääntyi laituriosa oiken päin, hyvin talui veen väljään.

  Koska olin touhussa mukana tiiviisti, en ehtinyt edes ajattelemaan kuvaamista. Onneksi Juha napsi jokusia puhelimellaan, mesetti ne minulle. Tässä muutamia. 

  Pulttia paikalleen...

Jakarin ojentelua Hanelille, joka katsoo kuin halpaa makkaraa.

Ensimmäiset urhoolliset kokeilemassa, josko laituri kantaa? Tässä kuvassa onkin koko talkooväki, eli vasemmalta Juha, Hannu, Toni, Haneli ja Peppe.

  Tosiaan homma sujui juoheammin  kuin luulin. Ei meillä kauaa nokka tohissut, kun laituri lillui vedessä. Pojjaat kyselivät, että olikos tämä tässä? Minä siihen, että en muista, koska viimeeksi olen saareen olutta kantanut, mutta nyt toin, eli on harjak..., eikäku kellujaisten aika. Kävin hakemassa huurteiset tölkit.

  Nyt vaihtuvat kuvat minun kamerani tuotokseksi. Olut maistuu urakan jälkeen, niin vieraille... 

...kuin talon väelle.

  Kun talkooväki poistui, ruuvailin puuttuvat kansi- ja reunalaudat, kiinnitin uimatikaat, askartelin muutakin viimeistelyhommaa. Nyt laituri muuten valmis, mutta ankkurointi pitää vielä tehdä loppuun. Sain hyvän vinkin Hanelilta ja Tonilta. Laittelin väliaikaisen ratkaisun siksi aikaa, kun ehdin tehdä lopullisen. 

  Nyt ollaan jo käyty laiturilta uimassa. Vesi on melko sopivaa, piristää edes hetkeksi. Urakka on siis koko lailla tehty. Mitähän sitten puuhaisi?

  Loppuun mietos. Mietos on tietysti meitteen ja aatoksen risteymä, jossa pääsevät oikeuksiinsa molempien tärkeimmät ominaisuudet. Ominaisuudet, jotka ovat samat, mutta mitäs siitä. Mietin nimittäin, kun Pöyryn Jokke tuosta lähimökiltä käväisi joku aika sitten täällä, yhtä juttua. Jokke kävi katsomassa pientä putkihommaa, jonka hän tulee juhannuksen jälkeen tekemään. Ei siitä sen enempää, vielä. Mutta mietos oli sellainen, että miksi joitakin lempinimiä voi käyttää muutamista, kuten Jouko-Joke tai Jokke, Pertti-Pepe tai Peppe, Keijo-Keke tai Kekke, mutta joistakin se ei oikein sovi suuhun, vaikkapa Markku-Make ei Makke, Matti-Masa ei Massa, Kauko-Kake. ei Kakke, Niilo-Nipa ei Nippa. Tässä jollekin Aristoleen Kantapaää-ryhmän viisaalle kanta(pää)jäsenelle pohdittavaa. Pohtikoon, miksi Lauri ei voisi olla Latte?

  Kokonaissaldoksi tälle päivälle pitää laittaa reilusti plus-merkkinen tulos. Olen tyytyväinen ja hyvillä mielin. Pian lämmitän saunan, pulahdan uimaan. Arvatkaa missä ja mistä?