KAIKKI KUOLEE

  Aamupäivä puuhasteltiin niitä näitä. Mm. kurkun ja kesäkurpitsan taimet pääsivät multiin. Niille piti rakennella harsolle kannatus. Nyt on eiproteeseitseomatarvepellepelotonviljelijöillä mukavat teltat. Tai taimilla ne oikeastaan on. 

  Jos joku halajaa ruohosipulia, niin tervetuloa noutamaan. Kuten ylemmän kuvan vasemmasta laidassa näkyy, melkoinen tuhjo sitä rehottaa. Ei tule meillä syötyä. Laitetaan, varmemmksi vakuudeksi, kuva ruohosipulista.

  Kun nuo suojaustoimenpiteet oli suoritettu, vähän muutakin, soitin sahalle tiedustellakseni puutavarakuljetuksen aikataulua. Minulle kerrottiin, että kuljetuskalusto-ongelmien vuoksi toimitus tapahtuu huomenna. Joskus neljän - viiden maissa lasti on vastarannalla. 

  Olin intoa täynnä kuin ilmapallo valmistautunut laituriprojektiin. Nyt poistui into suhisten. Tuntuu, että ei oikein muutakaan osaa aloittaa. Joten istun kuin tatti chromebookin ääressä, kirjoitan.

  Nälkään kuolee vuosittain yli yhdeksän miljoonaa ihmistä (Väestöliitto). Tupakkaan tappaa yli kahdeksan miljoonaa (ylen uutiset 31.5.2020).  Alkoholi nujertaa yli kolme miljoonaa (googletus). Henkirikoksia tehdään puolisen miljoonaa vuositasolla (Wikipedia). Liikenneonnettomuuksissa kuolee yksi yksi pilkku kolme miljoonaa (Radio Nova, Liikenneturva). Kausi-influenssa kaataa satoja tuhansia (Wikipedia). Noin kolmesataatuhatta lasta kuolee likaisen veden ja huonon hygienian vuoksi. Sodissa ja pienemmissä kahakoissa tapatetaan joka vuosi reilu satatuhatta. Koronan tämän hetkisiä, saatikka lopullisia, uhreja on vaikea arvioida, mutta WHO:n mukaa tähän mennessä on menehtynyt 372 000. 

  Worldometers.info/fi-sivustolta näkee mielenkiintoisia asioita. Tilastot ovat ajantasaisia, eli numerot juoksevat koko ajan. 

  Sieltä näkee, että syntyvyys planeetallamme on paljon kuolleisuutta suurempi. Väkiluku on tänä vuonna lisääntynyt 33 943 575 hengellä (klo. 11:31). 

  Sieltä näkee, että julkiset sotilalliset menot tänään ovat 2 264 000 000 $, ja luku huristaa hirveää vauhtia.

  Sieltä näkee, että blogiviestejä on kirjoitettu tänään kohta kolme ja puoli miljoonaa. Pian + yksi.

  Sieltä näkee, että metsäkato on ollut tänä vuonna 2 171 920 ha, viljelyskelpoista maata menetetty eroosion takia 2 924 460 ha, ja aavikoituminen on ollut 5 011 629 ha.

  Sieltä näkee, että ylipainoisia ihmisiä on kaksi kertaa se määrä kuin aliravittuja. Ruokaa siis riittää, ei vain jako ole mennyt oikein. 

  Sieltä näkee, että syöpään on kuollut tänä vuonna 3 429 836 ihmistä. 

  Sieltä näkee vaikka kuinka paljon muuta. Mutta sieltä ei näy koronaviruksen seuraamuksia.  

   Ei isossa kuvassa ehkä, koska en isoa kuvaa oikein sisäistä, paitsi 60-tuumaisessa taulutelevisiossa, mutta meikäläisen näkymässä, kaikki kuolevat. Kuolevat, miten kuolevat, mutta aikanaan lähtee jokainen. Ihmisiä kuolee eri tavoin. Yhden lähtö on uutisen arvoinen, toisen surun arvoinen, kolmannen arvoton. Vaikka ihminen ja luonto tekevät töitä populaation hillitsemiseksi, niin se kasvaa kasvamistaan. Siinä ei yksi korona paljon tilastoja hetkauta. 

  Joistain asioista meuhkataan, veden puutteesta kärsivistä ei paljoakaan. Eikä oppositio ole yhtään välikysymystä pallonlaajuisen nälänhädän vuoksi tehnyt. 

  Nyt kello on 12 :25. Maapallon väkikiluku kasvanut vajaassa tunnissa noin kahdeksalla tuhannella henkilöllä. Tähän on hyvä lopettaa. Puhtia ilmapallooni on jostain virrannut. Täytyy lähteä ihmettelemään, olisiko tarpeellista puuhaa löytyvillä?

KESÄMPÄÄN KULJETAAN

    Vaikka lämpötila varjossa on pysytellyt viidentoista lukemissa, vähän ehkä päälle, niin auringon paisteessa on ollut tosi kesäistä. Ja on se aurinko paistellut, melkein kaiken aikaa. 

  Erilaiset kasvit ovat alkaneet esitellä iloksemme sukuelimiään. Melko perverssiä porukaa, ihmiset.

Sinistä, punaista ja keltaista.

...ja valkoista.

  Tänään sai omatarvepienviljelijöiden tilus uutta kasvustoa. Maahan meni persiljaa ja kukkia vanhaan muuripataan sekä yhteen sinkkiämpäriin. Huomenna multiin pannaan kesäkurpitsan ja kurkun taimet. Tomaatintaimet saavat vielä odottaa, totutella ulkoilmaan. 

  Pari amppelia ilmestyi myös roikkumaan vanhoille peikoilleen. Nämä kaikki Kagastalon puutarhalta. Ainoastaa kurpisan taimia ja basilikaa ei puutarhalta löytynyt. Pitää ne hankkia jostain muualta. 

  Pian alkaa koko tiluksemme viljelysala, n. 0,05 tynnyrinalaa, olla käytössä. Jos joku ei ole sisäistänyt tynnyrinalaa, niin  selvennän: viljelysalamme on n. 0,06 eekkeriä. 

  Mukavia uutisia saatiin päivällä. Tiilikaiset ovat näillä näkymin tulossa ensi viikolla saareen. Liisan ensivisiitti. Pysyisivät ilmat lämpiminä!

  Laituriprojekti sai sekin tänään uutta ulottovuutta. Lautturi Kiljusen Mattti jakoi eilen fb-sivuilleen kuvan, jossa hiekkaa kulkee Saimaalla. Siitä havahtuneena soitin Matille, kysyin, kulkeeko hiekka Saimaalla? 

  "Kyllä kulkee!", oli vastaus. 

  Asia on niin, että laiturirantaan toistakymmentä vuotta sitten talvella traktorilla tuotu hiekka on aalojen vaikutuksesta pikkuhiljaa vetäytynyt pois, ja suodatinkangasta on tullut näkyviin. Ollaan jo monta talvea kytätty kunnon jääkelejä, mutta ei niitä tunnu enää tulevan. Joten muut konstit käyttöön. Kun vanha laituri on purettu pois, on oikea aika tuoda lisää hiekkaa rannalle. Matti lupasi tulla viikolla katsomaan tilanteen. Hän kertoi, että varmaan homma onnistuu; lautallle kipataan kuorma soraa, ajetaan kaivinkone. Sitten lautta meidän rantaan, koneella levitetään sora. Helppoa kuin potunkeitto. Siltä ainakin tuntui, kun Mattia kuunteli. Ja niin se varmaan onkin. Vaikka ranta on matala, niin siinä ei ole kiviä, joten luulen, että lautan saa tuupattua niin lähelle rantaviivaa, että hiekan levitys onnistuu. Asia tietystii varmistuu, kun lautturi itse käy paikan päällä syynäämässä.

  Hieno juttu, jos, ja kun, hiekkaa saadaan samaan konkurssiin. Tilanne on mieltä riipinyt jo pitkään, jospa pian helpttaa?

  Huomenna taidan huilatessani maalata verannan pöydän rungon, lakata uuden pöytälevyn. Kun vieraat tulevat, on mukava verannalla syödä, kahvit juoda. Tuolit jätän suosiolla Hilpan tehtäväksi. Ei niillä ole kiire, maalailee sitten, kun sopiva hetki tulee. 

  Lauantai lipuu kohti iltayötä. Valoa piisaa. Hilppa googlettaa  kurpitsan taimia Mikkelin alueelta. Löysi ainakin omenapuun. Loogista? Niin tai näin, mutta Liisalle nimikko-omenapuu ollaan aiottu hankkia. Ehkä Hankkijalta, mistä Hilppa äkkäsi Huvitus-nimisen omppulaadun. Kuulostaa ihan ostettavalta. Tai ei sittenkään. Hilppa syventyi asiaan, ja laatu onkin pienikasvuinen ja tuettava koko elinikänsä ajan. Löytääköhän rouva jotain toista noin hauskan nimistä?

  Jätän tämän jutun tähän. Ja Hilpan googlehommiin. Menen ulos, hissukseen takavasemmalle kusaisemaan. 

PYSYVÄÄ?

  The dream is over
  lauloi John Lennon biisissään "God" albumilta "Plastic Ono Band" vuonna 1970. Ja jatkoi
  What can I say?
  The dream is over
  Yesterday

  Joopa. 1970 oli hyvä vuosi musiikin suhteen. Kuten 1969 ja 1971 myös. Tai sitten ne olivat vuosia, joina olin oppinut kuuntelemaan musiikkia eri tavalla kuin teini-iässä.

  Miten se tähän päivään, tähän juttuun, liittyy? Ei oikeastaan yhtään mitenkään. Tuli vain mieleen. Tuli, kun mietin, että onko täällä mitään pysyvää. Ei taida olla. Paitsi mielessä. Kuten esimerkiksi Anttolan ainoa huoltoasema on minulle aina Unioni, vaikka se on ollut Union-aikojen jälkeen vaihtanut nimeään monta kertaa. Samoin oli Koistisen kauppa Koistisen kauppa, kunnes siinä talossa ei enää ollut kaupaa. Tai on se sen jälkeenkin. Eli Koistisen kauppa lopetti pari vuotta sitten. Eikä mikään K-Market.

  Mitäpä tämä sitten tähän liittyy? Ei lainkaan eikä ollenkaan. Mutta tämä liittyy.

Illan valoa, vallan iloa:

  Vallan iloa silmille, tietysti. Ei siinä vallasta kyse ole, kuten hoksasitte ilman selitystäkin.

  Tänään Hilppa laitteli siemeniä piiloon, otettiin yhdessä harsot pois potulta ja sipulilta. On se peruna lähtenyt nousemaan. Ja sipuli. Kuvassa oikealla on harson alla tänään paikkansa löytäneitä papuja.

Tässä taas on kolmen sortin hernettä.

  Kimppalaituria käytiin nostamassa ja oikomassa. Meitä oli kolme, sillä Rehulan Juha ilmoittautui mukaan. Sujuvasti hoitui homma. Ehdottomasti ehkä kesän viimeinen säätö. 

  Tehtiin päivällä sellainen päätös, että lähdetään huomenna käymään Kangastalon puutarhalla. Taimet ja kesäkukat ostetaan, jos saadaan. On kuulemma läyhke käynyt sillä rintamalla. Eiköpä meille jotakin ole jäänyt. Laajaksi ja kattavaksi ollaan vuosien varrella yrityksen valikoimat todettu.

  Ilmat suosivat, lämpenevät päivä päivältä. On siis aika saattaa puutarha, kasvimaat, ja kasvulavat kuntoon. Eikä keskeytä hankintamatka laituriprojektia, joka alkaa maanantaina ja jatkuu ilman aikataulua laiturin valmistumiseen saakka. 

  Ettei Lennonin siteeraaminen olisi mennyt hipaisten ohi, jatketaan:

  I don't believe in magic 

  I don't believe in I-Ching 

  I don't believe in Bible 

  I don't believe in tarot 

  I don't believe in Hitler 

  I don't believe in Jesus 

  I don't believe in Kennedy 

  I don't believe in Buddha 

  I don't believe in mantra 

  I don't believe in Gita 

  I don't believe in yoga 

  I don't believe in kings 

  I don't believe in Elvis 

  I don't believe in Zimmerman 

  I don't believe in Beatles  

  I just believe in me 

  Yoko and me 

  And that's reality

 Tämä liittyy asiaan: Minä luotan minuun, että laituri valmistuu ajallaan (jota ei ei ole määritetty), ja minä luotan Hilpaan ja minuun, että kasvikset tulevat kasvamaan, kuten kasvisten tulee kasvaa.

VIHREÄÄ

  On äitiluonto ottanut viidessä päivässä harppa-askelia! Lehdet puissa ovat pian täydessä koossaan, ruoho kasvaa vimmatusti, puna-ailakit, sananjalat, kielonvarret, puskevat vauhdilla kohti yläilmoja. Niittyleinikki alkaa kukkia, samoin ahomansikka. Valitettavasti myös voikukat ja vuohenputket. No, on pörriäisille hommaa.

  Vihreä on vallitsevana. Ja kevään vihreä on oma lukunsa. Silimä leppää!

  Ai niin. Raparperikiisseli on viikonlopun menyyllä! On siihen malliin kasvanut!

  Päivällä siis saareen tultiin. Auto vaihteeksi turvoksissa. Käytiin tullessa Anttolan Kone ja Urheilussa kysymässä, onko ruohonleikkuriin löytynyt tolkkua? Kyllä oli. Kone kertoi, että kaasarin aukaisi, mutta ei siellä ihmeempää vikaa ollut.
  "Näissä on tuo kaasari vaan sellanen, että ei meinaa saaha alkubensaa, vaikka kuinka kuplaa painelee", jatkoi Kone.  "Kymmenen kertaa ainakin kun painat, niin pitäisi pelata."
  Käynnistysnarun oli myös tietysti vaihtanut, Kone. Olen mielessäni nimennyt huoltohemmon Koneeksi. Ja olkoon Reea, omistaja (tietääkseni), ja myymälästä huolehtiva, sitten Urheilu. Näillä nimillä menen, vaikka Reean oikean tiedän. Anttolan Kone ja Urheilu, eikä mikään Anttolan Huoltohemmo ja Reea!

  Kun oltiin saatu tavarat saareen, syöty pikaisesti, lähdin veneellä hakemaan ruohonleikkuria. Palattuani kahvit. Sitten ruohoa ajamaan. Oikein Kone tiesi. Hyvin lähti Ryobi pelaamaan. Toista tuntia siinä meni, päälle trimmerillä viimeistelyä hieman. Nyt saa nurmi taas kasvaa kohti uutta leikkausta. 

  Huomenna mennään Hannilan Hannun kanssa kimppalaituria justeeraamaan. On vesi yhä noussut. Samalla se on uusien kahluuhousujen tulikoe. 

  Hilppaa kylvää ja puuhaa puutarhassa jotakin, näin kertoi. Viikonloppu on vapaata puuhastelua.

  Maanantaina tai tiistain tulee laituritavara Potinlahteen. Sitten alkaa projekti, ilman paineita, aikataulua, viivästyssakon uhkaa. Mutta sen tiedän, että en turhan kauaa aio pusailla. Alusta loppuun kun tekee rivakasti, pääsee nopeammin elvistelemään laiturilla.
  Paikalleen laittamisessa tarvitaan kyllä apua. Ovat niin painavia elementtejä, että Hilpan kanssa jää homma tekemättä. Ja vanha täytyy hilata maalle. Niistä meinasin tehdä polttopuille välivaraston. Leveästä osasta pohja ja kulkisilloista seinää. Siihen pressukatos päälle, johan on pilkottujen klapien mukavaa vuosi - pari kuivatella.

  Muistan, kun tein pian alennuksen puuvarastoksi saavan laiturin. Taisi olla vuosi 2004. Silloin minulla ei ollut sirkkeleitä, ei ylimalkaan kovin paljon työkaluja saaressa. Niinpä sovin Pesosen Hegulin kanssa, että saan tehdä laitiurin hänen pihallaan, peltihallin edustalla. Samoin sain lainata katkaisusirkkeliä. Kun puutavara ja muut tarpeet olivat paikalla, aloitin duunin eräänä kesäloma-aamuna. Kaksi kulkusiltaa a 4 metriä ja kelluva osa 2 X 3 metriä. Kellukkeet ja laiturisaranat paikalleen. Iltapäivän lopulla oli laituri koplailtu. Heikki kuljetti osat traktorin trukkihaarukoilla rantaan. Kelluvan osan päälle laitettiin kulkusillat, minä hinasin ne omaan rantaan. Hilpan kanssa vielä laitettiin laituri paikoilleen. Sitten sauna lämpiämään, avattiin valkoviinilekkeri. Oli hienoa kipaista uimaan heinäkuiseen veteen viinin kihelmöidessä otsaluun takana. Onhan alkomaholilla puolensa, oikein käytettynä. On laiturillakin, oikein tehtynä.
  Tietysti silloiseen laituriin seuraavina päivinä tein vielä säätöä. penkin yms. Mutta melkoin urakka päiväksi se oli.
  Senkin muistan, että olin varannut Hegulille viskipullon. Tiesin näet, että hän ei mitään korvausta avustaan (tekopaikka, sähkö, sirkkeli, kuljetus) pyydä. Niihän siinä kävikin. Tungin kuitenkin pullon hänen taskuunsa. Tuskin on enää jäljellä. Pulloa, tokko taskuakaan.

  Tuo muistelu on muistelua, aika aikaa mennyttä. Uusi laituri ei valmistu päivässä, eikä kahdessa. Paikoillaan se on, kun on. Vaikka en tosiaan sen kanssa aio vetkutella.

  Sellaisia täällä. Muuten: huomenna otetaan harsot pois peruna- ja sipulipenkeistä. Näyttää siltä, että pullistelua on näkyvissä. Huomenna selviää, pullisteleeko siellä koiranputki vai perunanvarsi.

VALMISTAUTUMISJAKSO

  Eilen lähtivät Tiilikaiset kotiinsa, Lammin Ikkuna Oy:n miehet aloittivat ulko-ovien vaihdon. Asunto 1 oli hyvissä ajoin iltapäivällä tehty, joten keskiviikkona on meidän luukkumme uusissa uksissa. Torstaina päästään siis kohti Anttolaa suuntaamaan.

  Minä kiertelin eilen haalimassa tarpeita laiturin tekoon, vähän muuhunkin. Tänään pitää vielä maalikaupassa käydä. Sitten on puutelista yliviivattu, reissuvihko nollattu. Jo ihan sormia syyhyttää; pian pääsee itseään toteuttamaan sirkkelin ja Makitan kanssa. Pitäisköhän ostaa pullo erittäin halpaa kuoharia, ja kastaa laituri vesillelaskun yhteydessä? Nimi? Long May You Float. Jep, siinä se on. 

 Ilmojen puolesta kelpaa saaressa olla. Ainakin ennusteiden mukaan. On aikakin, kesän nostaa kyssässä olleita harteitaan kohti korkealla kiertävää aurinkoa. Varmaan Anna, Joni, Iiris ja Liisa tulevat saareen, jossain vaiheessa, kun ilmat ovat suotuisia. Viikon lääninsatessa ei isolla porukalla, pienillä lapsilla, ole kovin rattoisaa mökillä olla. 

  Kuten sanottu, valmistautuminen laiturihommaan on sujunut aikataulussa. Voimaharjoittelu on tosin jäänyt vähälle, mutta muuten on kaikki kohdillaan, niin fyysisellä-, kuin mentaalisella puolella. Ensi viikolla sitten tositoimiin. Tositoimet alkavat tietysti puutavaran kuljetuksella Potinlahdesta rikospaikalle. Pitää ottaa soutuvene hinaukseen, niin ei tarvitse niin monta kertaa käydä hakemassa. 

  Tässä uteliaille A 5-lehtiön sivulle tehty puolivirallinen suunnitelma. Sitä kun noudattaa, tai ainakin sinne päin, niin valmista tulee. Puolivirallinen suunnitelma on muuten tässä tapauksessa virallisempi, kuin virallinen, sillä virallista ei ole olemassa. 

  Lähitulevaisuudessa pitää kai käydä myös Kangastalon Puutarhalla ostamassa kesäkukkia ja joitain taimia. Tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, kurpitsaa, ainakin. Hilppa varmaan laittaa jo sitä ennen herneen ja pavun siemenet mullan alle. Siitä omatarveviljelijöiden plantaasi alkaa hahmottua. Sitten odottamaan satoa. Välillä rikkaruohoja kitkien, vuohenputkeä kiroten, tarpeen mukaan kastellen, jäniksiltä ja kauriilta  suojaten, hallaöitä peläten. Kyllä työ tekijänsä palkitsee, kun sadonkorjuun aika koittaa. 

  Koska ei asiaa enempää ole, lopetan hieman tärähtäneellä otoksella hymyilevästä Liisasta. Miten voikin kolmekuisen hymy olla olla noin hersyvä? Tarkennuksena vielä: vähän tärähtäneen kuvan ottaja on vähän enemmän tärähtänyt.

PUHEESTA PUHINAA, TEKSTISTÄ TEKSTIÄ, KUVISTA KURINAA

  Olen ollut Aristoleen kantapää-ryhmän jäsen kai parisen kuukautta. Pakko tunnustaa, että olen pettynyt postauksiin. On toki asiaaa ja nokkelia oivalluksia joukossa, mutta kummaa pilkun viilausta tai ryhmän kriteerit täyttämätöntä on liian paljon. Sen ymmärrän, että ylläpitäjä ei ehdi runsasta materiaalia käydä läpi reaaliajassa. Kyllä jokaisen ryhmään hyväksytyn pitäisi ymmärtää pelisäännöt. Turhanpäiväistä sontaa voi jaella ihan omille sivuilleenkiin.
  Olen muutama päivä sitten estänyt ryhmän julkaisujen näkymisen etusivullani. En kuitenkaan ole ryhmästä eronnut, vielä.
  Suomenkieltä tulee kunnioittaa, sen oikeellisuutta vaalia, eikö? Mutta missä kirjakieltä tarvitaan, virheetöntä ilmaisua vaaditaan? Olen asian ymmärtänyt niin, että puheen päätarkoitus on tehdä puhuja ymmärrettäväksi. Samoin on laita kirjoitetun tekstin kanssa, siis tehdä kirjoitus ymmärrettäväksi. Kauniita, viisaita, epämiellyttäviä, suorastaan vittumaisia, tunteisiin vetoavia, vihaan lietsovia, järkeen käypiä, manipuloivia, vaikka mitä puheita voi pitää tai kirjoituksia laatia noudattamatta pilkulleen kielioppia sääntöineen. Ei tartte edes puolipilkun vertaa olla kuusalla kieliopista saadakseen itsensä ymmärretyksi.
  Ne, mihin Aristoteleen kantapää-ryhmäläiset eniten puuttuvat, eli julkisuuden henkilöiden lapsukset tai lehtikirjoitusten tahattoman humoristiset tai virheelliset sanonnat, ovat kyllä joskus aika huvittavia. Eivät ne kuitenkaan elämää suurempia juttuja ole, virheet tai kömmähdykset. Saahan niille irvailla. Varsinkin ensimmäisen kiven nakkaajat niin tekevät.

  Kun vuodattamaan alettiin, niin menköön. Myös olen ollut jonkin aikaa jäsenenä ryhmässä Suomalainen luonto. Myös sen julkaisut olen piilottanut. Kymmenittäin mitäänsanomattomia, osittain huonolaatuisia ja epätarkkoja kuvia päivittäin fb:n etusivultani olen saanut katsella. Joukossa tietysti hyviä, erinomaisiakin, otoksia. En itseäni minään valokuvaajana pidä. Huvikseen räpsijänä pikemminkin. Siksi en ole ryhmän sivuille kuin yhden kuvan laittanut.

  Se, mitä haluan sanoa on, että minulle ei näissä ryhmissä oleminen tuo juuri mitään arvoa. Ymmärrän, epäröimättä hyväksyn, niiden ihmisten ajatusmaailman, jotka noilla foorumeilla jaksavat päivästä toiseen seilailla. He varmaan saavat sieltä ajankulua, hupia, hyöytyäkin. Kun asia on siten, niin miksei? Eli en missään tapauksessa halua ketään, enkä mihinkään ryhmään kuuluvaa, arvostella. Kokonaisvaikutelma vain on minulle ollut yllä kerrotun kaltainen. Pyydän vilpittömästi anteeksi, jos joku tuntee itseään loukatun tässä kirjoituksessa.

  Se, että en ole ryhmistä eronnut, johtuu varmaan siitä, että ajattelen sisimmässäni mieleni saattavan muuttua. Ajattelen, että tulee aika, jolloin elämäni suurimpiin iloihin lukeutuu surffaaminen kielifriikkien mielipideviidakoissa ja ei niin proluontokuvaajien otoksien kimarassa. Mistäs sen tietää?

  Näitä vuodatuksia ei ole vuodatettu mala fide! Tehköön jokainen hyväksi katsomiaan asioita netin ihmeellisessä maailmassa. Paitsi, jos asiat kohdistuvat  syntyperään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, muuhun henkilökohtaisuuksiin menevään, tai loukkaavat ihmisrvoa ylipäätään.

  Siinäpä kerrakseen. Nyt, minä, viisas ja vaatimaton mies, kerron, millaisia virheitä tulee elämässä välttää. Kokemukseen nojaten voisin melkoisen listan tähän kirjata, mutta laitan vain yhden varoituseksi ja vakavan mielenjärkkymisen estämiseksi: Älkää koskaan ostako halpoja kynsisaksia! Minä onneton niin tein, vuosikausia. En hennonut ostaa Fiskarsin keltaisia, ainoita ja oikeita, vaan muutaman euron halpakopioita tai muuten vaan kelvottomia alkuperäisiä. Niillä kun leikkaa, varsinkin sillä huonommalla kädellä, ei hommasta tule hevon helvettiä! Kun lopulta tajusin, että on pieni hinta mielen tyyneydelle tuo parikymppiä! Täytyy näköjään melko vanhaksi elää, kokemuksen ja tuskan kautta oppia, ennen kuin osuu oikealle ladulle. Minulla on vielä ollut sekin pulmana, että Hilppa hoitaa kyntensä viilalla, joten hänkään ei ole minua osannut valistaa.
  Nyt ovat asiat kohdillaan; äsken leikkasin kynnet, ilman yhtäkään kirosanaa, ilman vähäisintäkään mielen keikahdusta, paitsi tietysti ilon ja tyytyväisyyden suuntaan. Kyllä iän tuomalle kokemukselle pitää antaa sille kuuluva arvo, vaikka se tulisi kuinka myöhään!

  Anna, Joni ja lapset olivat monta tuntia Lahdessa. Jonin veljen perheen kanssa ensin ulkoilemassa, sitten Lahden mummon luona syömässä. He tulivat juuri äsken takaisin meille. Liisa hymyili minulle koko pyöreällä naamallaan, kun häneltä kyselin, että millaista oli reissulla ollut?

Ja vielä tuon ehkä negatiivisvoittoisen kirjoitelman loppukevennykseksi Iiris aamulla koronatukassaan...

...ja Liisa juuri heränneenä siskonsa halauksessa.

VIERAITA, JOSKAAN EI YLEN

  Aamusta aikaisesta lähdettiin, aurinkoisena aamuna poistuttiin. Rauhallisilla teillä ajeltiin, ajoissa kotona oltiin. Suihkussa käytiin, parran trimmasin, sitten kauppoihin. Sopivasti ehdittiin välttämättömät tehdä, ennen kuin vieraat tulivat. Tuttuakin tutummat vieraat.

  Liisa muuttuu ja kasvaa kohisten. Kolme viikkoa siitä, kun edellisen kerran nähtiin. Ilmeitä, hymyä, liikkeitä, paljon uutta on ilmaantunut.

  Eli Tiilikaiset siis tulivat muutamaksi päiväksi Hollolaan ja Lahteen. Anna meni ip. ystävänsä 40-vuotisjuhlille. Ne järjestettiin tilanteen vaatimusten mukaan: picnic-henkisinä Messilässä. Me muut lähdettiin ulos. Iiris väläytti leikkipuistossa osaamistaan. Kärrynpyöriä oli opetellut tekemään. Alkuasento: tekninen osaaminen 9,25. 

  Itse suoritus vielä vaatii hiomista, mutta tuolla yritysinnolla ei mene kauaa, kun tekniikka ja taiteellinen vaikutelma kohtaavat korkean arvosanan ansaiten.

  Niin aika kuluu. Annakin lähestyy neljänkympin rajaa, Joni on täpärästi yli. Ihminen syntyy, käy koulua, opiskelee, meneen töihin, perustaa perheen, rakentaa elämäänsä laina lainalta, luotsaa lapset omille teilleen, lyhentää lainojaan, eläköityy, nauttii lapsenlapsien katselusta, kuuntelusta, kehityksestä, erinomaisuudesta, ihanuudesta, purjehtii seesteisin mielin kohti hautaansa. 
  Tuo oli tietysti ihanteellinen taival, mutta aika tavallinen, uskallan sanoa. Joillain saattaa elämänpolku olla kivikkoisempi, mäkinen, mutkien täyttämä, jopa piikkimatoilla päällystetty. Eräillä puolestaan viivasuora, tasainen, ruusupensailla ja rhododendroneilla reunustettu, helppokulkuinen, jos osaa olla kompastumatta kultaharkkoihin.
 
  Nyt riittää tiekarttojen esittely. Mainitsen niitten sijaan sen, että on jo toinen päivä ilman koronalkuolemaa. Tartunnat ovat painuneet alle viidenkymmenen per päivä. Tauti laantuu. Tai vetää henkeään, jossain lymyilee, hyökätäkseen turvallisuudentunteen sokaiseman kansan kimppuun salakavalasti paksurukoisen petäjän takaa, tai mahdollisesti terassin aurinkovarjon siimeksestä.
  Toivottavasti noin ei käy, ainakaan kovin suuressa mittakaavassa. Viisaat ovat kyllä varmoja, että toinen aalto tulee, joten paras muistaa kaikki se, mitä ollaan muutama kuukausi opeteltu.

  Palaan vielä eilen julkaisemaani laturipäätökseen.  Päätös oli nopea, ja kuvastaa luultavasti allekirjoittaneen taka-alalla, -raivossa myös, piilevää tunnetta, että tekemistä ei ole tarpeeksi. Se ei ole totta. Tekemistä on. Mutta kun monena keväänä tai alkukesänä on tullut tehtyä joku mittavampi rupeama, niin normaalimökkipuuhastelu tuntuu lomavietolta. Enkä minä ole koskaan ollut varsinaisesti lomaihminen.
  Toisaalta päätös on perusteltu siksi, että vanha laituri, vaikka varmasti vielä vuoden, parikin, jotenkin paikkansa täyttäisi, on tosiaan uransa ehtoopuolella. Aurinko on polttanut pinnan sellaiseksi, että paljain jaloin laiturilla kulkeva on vaarassa saada tikkuja jalkapohjiinsa. Enkä minä ainakaan halua mennä kengät jalassa uimaan.
  Muutamaa kulkusillan lautaa ole jo joutunut altapäin vahvistamaan, kun ison oksan kohdalta on alkanut taipua uhkaavasti. Samoin rannemman kulkusillan toista kannatinlankkua olen parannellut ruuvamalla sen kylkeen laudan.
  Tällaisia ongelmia tulee varmasti lisää. Ei ole poissuljettu, että jonkun alla lauta pettää, tai joku muu paikkaa pragaa, ikävin seurauksin.
  Siis kevein mielin lähden projektia toteuttamaan. Ei Hilpallakaan ole mitään vastaansanomista. Varmaa on myös, että vuoden tai kahden kuluttua eivät rakennustarpeet ole ainakaan halvempia. Eikä kunto ole yhtään parantunut.
  Hieman tietysti tutkiskelin valmislaiturivaihtoehtoja. Niitähän löytyy vaikka kuinka, vaikka minkä kokoisia, myös yksilöllisesti tehtyjä, ja vaikka minkä hintaisia. Vähän hankalaa vertailla yksyhteen oman tulevan tekeleeni ja valmiin ratkaisun hintoja, mutta käsitykseni mukaan puoleen pyydetyistä hinnoista taidan päästä. Asennettuna tilattuihin verratessa on kustannussäästö tietysti vielä suurempi. Toki aivan erinomaisia valmislaitureita markkinoilla on. En edes kuvittele, että omatekemä olisi parempi. Päin vastoin; vuosien kokemuksella tehdyt rakennelmat hakkaavat näpertelijän tekeleet mennen tullen. Mutta yritän ottaa oppia toteutetuista ratkaisuista, ja tehdä työn siten, että Iiris ja Liisa voivat nuorina naisihmisinä laiturilla aurinkoa ottaa. Summa summarum: Tonni tai pari on minulle iso raha, iso tuhlattavaksi, iso jos sen säästää.