LOMALLA JOSSAIN, une petite finale

  Miniloma on takana. Eilen seilattiin Manner-Suomeen. Laiva lähti 14:25, joten ehdittiin vielä vähän turisteilla. Liekö tuo Nykysuomen sanakirjan tuntema sana? Siis olla turistina. Ensin aioin kokeilla verbiä "turistella", mutta sillähän on ihan toinen merkitys. Tai "turistaa". Ei, ei käy, kun ei ole nuha. "Turistua"? "Turistautua"? Ei tule mitään. Keksiköön uudet sanat se, joka viitsii. Minä sanon, että meillä oli vielä vähän aikaa olla turisteina.
  Ensin tietysti laitettiin väliaikainen asunto luovutuskuntoon. Kohta kymmenen jälkeen lähdettiin ikihyviksi tuosta ospoitteessta. Tai ei sitä kai uskalla ihan varmaksi sanoa. Jos vaikka ensi kesänä uudestaan? Mutta tuskin.
 
  Ajettiin Merimuseon parkkipaikalle. Oiva paikka, kertakaikkiaan. Siitä on joku satametrinen Viking Linen terminaaliin ja autokaistoille. Opasteet sinne näkyvät, joten eksyminen olisi harkittu teko.

  Museossa oli paljon nähtävää, suurin osa purjelaivoihin liittyviä. Myös täällä, kuten Kastelholmassa, oli lapsia muistettu; oli "rotankolo-tehtävä" palkintoineen.
  Museosta siltaa pitkin Pommerniin. Rautapaatti, mutta rautaa ovat olleet miehetkin, ja naiset, jotka laivalla ovat elantonsa ansainneet!

Niin iso on paatti, ettei mahdu yhteen kuvaan. Ehkä vika kuvausetäisyydessä, tai objektiivin ominaisuuksissa?

  Joni yrittää muina miehinä olla niin merikarhua.

  Sen verran aikaa ottivat museon ja laivan katsomiset, että nippa nappa ehdittiin käydä syömässä. Sitten autoon, terminaaliin, laivaan.
  Laiva oli Viking Grace, Marinellaa uudempi, isompi, ja kai hienompikin. Laivamatka on pakollinen paha, siksi siedettävä. Paitsi tietysti Iirikselle. Ja lukuisalle joukolle ihmisiä, eläkeläisestä taaperoon, herrasta narriin, ladysta Leilaan, olin huomaavinani, monenkirjavaa joukkoa katsellessani. Ihan vaan katselin, kun aikaa oli.
  Monessa paikassa ehti Iiris käydä, rahapelejäkin isänsä kanssa pelata. Ja Ville Viikinki onnistui löyttäytymään joukkoon, tax-freestä tarttui. Ihan kaveriksi heittäytyi. Sopi Iirikselle, kun oli Villellä masu pullollaan karkkeja. Liekö on enää? 

  Kuvassa näkyvän tatskan Iiris sai Merimuseossa, tautuointistudiossa. Olen niin vähän, varsinkin lasten kanssa, viime vuosina Suomessa liikkunut, että en osaa sanoa, onko täällä, siis mantereella, turistikohteissa yhtä hyvin otettu pienimpiä huomioon? Jos on, niin hieno juttu. Olkoot tai ei, niin hatun nosto Ahvenanmaan tavalle toimia. 

  Laiva oli seitsemän korvissa Turussa. Melkoisessa sateessa ajeltiin kohti Espoota. Sade kuitenkin, ja onneksi, loppui jo puolimatkassa. 

  Hollolassa oltiin yhdentoista jälkeen. Melko naattina saman tien nukkumaan. Kyllä oma sänky vuokrapedin voittaa!

  Aamusta taas autoon, kohti Anttolaa. Saaressa kaikki kohdillaan. Ei ollut kovinkaan satanut, vaikka säätiedotteet sellaista olivat povanneet. Tomaatteja näkyy sikiävän vaikka kuinka. Kiitos naapurin huolenpidon. Kesäkurpisaa myös. Ensimmäinen jo päivällä syötiin. Pottu kukkii, herneet, porkkanat, pavut kasvavat. Samoin toinen sato pinaattia. Ja mitä muuta tuolta löytyykään. Väliaikanen omavaraisuus on ovella. Ei kun kalaa pyytämään. Verkkoja en taida vielä laittaa. Neljä kuuttia lyhyen ajan sisällä on niihin tukehtunut. No, muikkuverkot varmaan jonain päivänä lasketaan. Ja katiskaa särkälle, haukea uistimella. Kyllä niillä potun maku muuttuu. 

  Potusta mieleen: pian pitää yksi varsi tsekata. Jos vaikka pääsisi maistiaisiin. 

  

  Näin jatkuu kesä. Mikäs jatkuessa, kun porrasedessäkin on näin rehevää. Enkä raatsi hävittää, vaikka yhden pikkukedon aioin huomenna niittää.

LOMAMATKALLA, etc, osa 3

  Kolmas päivä Ahvenanmaalla valkeni povattua paremmassa säässä. Aivan sininen taivas tervehti, kun lähdin aamukävelylle.
  Aamu kului kutakuinkin eiliseen tapaan. Ennen kymmentä suoriuduttiin autoon, nokka kohti Kastelholman linnoitusta.

  Melkein ensimmäisinä linnaan päästiin. Lippuluukulta saatiin aarrekartta Iirikselle. Linnaan oli "piilotettu" useita arkkuja, joihin oli kartan ohessa saadussa pussissa olevista palapelipaloista tehtävä kuva. Kuvasta muodostui joku merkki. Tämä merkki osoitti kartalta seuraavan arkun paikan. Viimeisen arkun luona piti vielä löytää lähellä olevista maalauksista kaksi hahmoa. Jos ne osasi poistuessa lippuluukulla nimetä, tuli palkinto. Niin kävi, suklaaraha tuli. Kuvassa ratkotaan ensimmäistä pulmaa linnan ovella.

    Linnoituksesta ensimmäiset tiedot löytyvät vuodelta 1388. Moneen otteeseen, monen hallitsijan toimesta, sitä on lisää rakennettu. Onhan siinä duunareilla ollut hommaa. Eikä luultavasti liittoa takana. Ja kolmikanta taisi yks'kantaan olla yksikanta.

  Kierroksen lopulla, linnasalissa, oli lapsilla mahdollisuus pukeutua vanhoihin vaatteisiin. Iiris tietysti halusi sen tehdä...

  ...eikä Joni palttanut olla käyttämättä tuilaisuutta hyväkseen. Verkkatakki ja lippis valitettavasti paljastavat huijauksen.

  Linnasta jatkettiin kävellen vieressä sijaitsevaan ulkoilmamuseoon. Siellä oli melkoinen määrä vanhaan elämään kuuluvia rakennuksia, oli erilaisia näytöksiä ja esittelyjä, oli lapsille aktiviteeteja. Myönteiset mietteet paikasta jäivät.

Iiris pääsi kunnon puuhevosen selkään.

  Viereisessä kahvilassa tyttö sai vaniljaviinerin ja raparperilimsaa. Siitähän Iiris ilostui!

  Linnoitukselta jatkettiin Bomarsundin raunioille. Tulipahan nekin nähtyä. Melkoinen kivirinki siellä olisi, jos olisi valmistunut, ja säilynyt ehjänä.

  Kello oli käännähtänyt jo kummasti iltapäivän puolelle, nälkäkin kurni, joten palattiin Maarianhaminaan. Syötiin paikassa muutamassa, sitten kämpille, pienet huilit, kahvit päälle.

  

  Vielä oli päiväohjelmaa jäljellä. Ajettiin keskustaan. Anna jäi Iiriksen kanssa leikkipuistoon, me muut käveltiin Merikortteliin. Ei siellä mitään ihmeitä ollut. Paitsi aluillaan oleva purjevene. Ainakin sen opin, että jos vielä joskus ryhdyn venettä väsäämään, hieman pienempään päädyn. 

  Sitten viimeinen taisto; minigolfin peluuseen. 18 reikää hutkittiin. Ei aina ihan oikeaoppisesti, eli löysähköhti sääntöjä tulkiten saatiin lopulta tasapeli aikaiseksi.

  Vielä oli syömässä käytävä. Sataman rannalla olevaan (yhteen niistä) paikkaan kun käveltiin, sattui silmiini tämä kummajainen:

  Enpä ole ennen nähnyt! Puolensa ja käyttötarkoituksensa varmasti tälläkin on. 

  Kun oli taas masu täynnä, kämpille iltatoimiin. Kyllä Iiris sentään oli jaksanut olla mukana, touhuta valtavasti. Luulisi likkaa nukuttavan! Sama täällä; 18 000 askelta näyttää laskuri. Joten tämän iltapäivällä aloitetun, nyt loppuun saatetun jutun laitan menemään, kaikä kuvineen. Huomenna vielä pala Maarianhaminaa, laivaan, Espooseen ja Hollolaan.

LOMAMATKALLA JOSSAIN ULKO-SUOMESSA

  Toinen päivä Ahvenanmaata Ahvenanmaalla alkaa olla pelattu. Aamu alkoi heräämisellä. Minä suoritin sen ensimmäisenä, yllätys, yllätys. Keitin pari kuppia sumppia pressopannulla, söin muutaman leipäpalan. Koska tiesin, että seuraava valveille kömpivä on Joni, ja että siihen on aikaa tunnin verran, lähdin kävelylle. Kiepaisin pienen lenkin lähistöllä olevan uuden omakotialueen tienoilla, sitten suuntasin kalasatamaan. Ei näyttänyt toimintaa olevan, eikä varmaan aluksia ulapalla, koska laiturit olivat aivan täynnä.
  Kun palasin hiljaiselta Maarianhaminan laitakaupungilta majapaikkaan, ilmaantui Joni alakaertaan. Pian hipsutteli myös Iiris joukkoon, sitten Hilppa, kohta Annakin.
  Kahvia jouduin keittelemään pariin otteeseen, ennen kuin kaikki olivat saaneet aamupalan syötyä. Sitten valmistautumaan päivän turistiosioon. Mutta ensin piti mennä ostoskeskukseen ja H&M:iin, sillä Anna oli ottanut mukaan väärät farkut, eli sellaiset, jotka eivät mahtuneet hänelle. Siis kauppakeskus Maxinge'en. Tunti siellä viivähti.
  Uudeenkarheat farkut Annalla ja Iiriksellä yhtä uusi kesähaalari. Siitä kelpasi suunnistaa kohti Eckerö'ä. Ajellessa tehtiin työnjako: perhe Tiilikainen menee Smart Parkiin, Hilppa ja minä Metsästys- ja kalastusmuseoon. Niipä heivattiin Tiilikaiset leikkipuiston kohdalla pois. Sovittiin, että ilmoittelevat, kun ovat tarpeekseen leikkineet.
  Me jatkoimme matkaa. Museo sijaitsee idyllisessä paikassa, suojaisella rannalla, missä on kymmeniä vanhoja venevajoja. Osa niistä on punaisia, osa harmaantuneita.

  Olin tällä rannalla käynyt, nukkunut yhden yön veneessä, joskus 1980-luvun puolivälin maissa. Tällaisiin maisemiin muistan silloin heränneeni.

  Silloin ei paikalla ollut juurikaan mitään muuta. Nykyisin on: tankkausasema, ravintola ja museo. Museoon ensin suuntasimme. 

  Siellä oli paljon tavaraa nähtävänä. Mm. mielenkiintoisia koneita: Moottorikelkka...

...sekä perämoottoreita, joista tämä esimerkkinä.

  En usko puhuvani paskaa, jos sanon, että moottorikelkka ei ole liukuhihnalta pullahtanut Museon kierrettyämme menimme rannalle syömään. Kalaa syötiin, hyvää oli. Sitten käveliksimme ympäristöä katselemassa. 

  Välillä ajettiin kylälle, parin kilsan päähän, kahville. Kun Tiilikaisista ei kuulunut mitää, sörnäytettiin takaisin tuulisille kallioille.
  Reilut kolme tuntia Anna, Joni ja Iiris viihtyivät Smart Parkissa. Ehkä yksi heistä olisi viihtynyt pitempäänkin. Kun kutsu kävi, haimme heidän mukaamme. Käytiin vielä porukalla katsomassa tuota viehättävää vanhaa kalasatamaa. Sitten takaisin Maarianhaminaan, Jomalan S-Marketin kautta.

  Nyt ollaan käyty keskustassa syömässä. Iiris on vetäytymässä levolle. Pitkä päivä, taas, on minullakin takana. Uni saattaa maittaa, vaikka outoja paikkoja minun nukkumattini on aina vierastanut.

  Huomenna taas uudet suunnat, nyt itään. Pomarsund ja Kastelholm. Pommern jääkin sitten torstaiksi. Asunnon luovuttamisen ja laivan lähdön väliin jää sopivasti aikaa museolaivaan tutustumiseen.

  Reippaasti Iiris on jaksanut olla touhuissa mukana. No, onhan touhu ollut pitkälti hänen ehtojensa mukaan rakennettua.
  Ilma on ollut viileää, tuulista, mutta eipähän ole ollut isommin ruuhkaa ja läyhkettä missään, missä ollaan poikettu. Sopii minulle mainiosti.

  Tässä tältä päivältä. Vielä pari kuvaa: Anna ja Iiris Eckerö'n vanhassa kalasatamassa...

...sekä Joni ja Iiris aamutoimissaan.

LOMAMATKALLA JOSSAIN SUOMESSA

  Muistatteko? Kuinka joskus ennen kuulutettiin yleisradiossa? Eli siinä ainoassa. Jotakuta henkilöä, tai henkilöitä, tyyliin: Nestori Kaamanen, lomamatkalla jossain Suomessa. Ottakaa heti yhteyttä omaisiinne, isänne on vakavasti sairaana. Toistan, Nestori Kaamanen, lomamatkalla jossain Suomessa. Ottakaa heti yhteytä omaisiinne, isänne on vakavasti sairaana. Siihen aikaan pidettiin kansalaisista huolta. Kun ei ollut jokaisella kapulaa taskussa, piti valtiovallan toimia välikappaleena.
  Joopa joo. Me olemme lomamatkalla jossain Suomessa. Tarkemmin Ahvenanmaalla. Eikä meitä radiossa etsitä, luulen. Sillä meillä on kapulat, kellä taskussa, kellä laukussa, kellä hukassa, kellä akku lopussa.

  Takana on aikainen aamu, kolmelta ylös, neljältä baanalle, ennen kuutta Espoosta kohti Turkua. Hyvin ehdittiin laivalle. Ja hyvin meni laivamatka. Kelvollinen on myös majoitus: uudehko rivitaloasunto, kaksi kerrosta, yli sata neliötä, muutaman kivenheiton päässä Maarianhaminan keskustasta.

  Laiva oli kahden jälkeen perillä. Ensin tietysti majoituttiin, vedettiin vähän henkeä. Koska ennusteiden mukaan tänään oli lämpimin päivä, lähdettiin liikkeelle neljän maissa. Mentiin Lilla Holmeniin. Siellä on lintutalo...

...ja biitsi.

  Oli siellä muutakin, mm. leikkipuisto. Uimaan ei kukaan meistä mennyt. Ei edes Iiris, joka ainoana oli varustautunut asianmukaisilla kamppeilla. Sanoi tyttö kylmää veden olevan, kun siellä hieman jalkojaan kasteli. 19 stetta, kerrottiin rannalla kyltissä. Ei siis kovin lämmitä, mutta kyllä siellä muutamia urhoollisia pulikoi. 

  Lilla Holmenista siirryttiin kaupungin keskustaan. Pari korttelia se sisältää. Muutama kauppa, muutama ravintola, Ålandsbanken. Käytiin pitseriassa pitsat syömässä, ruokakaupassa aamupalatarpeita ostamassa. Pitsat olivat muuten hyvät, ja tulivat nopeasti, vaikka emme suinkaan ainoita asikkaita olleet. 

  Huomenna lähdetään Ekeröhön. Keskiviikkona varmaan museolaiva Pommern ja Bomarsund vuorossa. Ilmaa on molemmille päiville luvannut. Nimittäin samanlaista, viittätoista astetta, mutta sateetonta. 

  Ja sitten torstaina kotiin. 

  Perjantaina kiivaasti Anttolaan toipumaan järkytyksestä. Eihän sitä ole meikä lomalla tottunut olemaan. Kun on jo muutaman vuoden vapaana ollut. Ei vaineskaan, ihan mukavaa vaihtelua tämä on. Ainakin ensimmäisen päivän jälkeen tuntuu siltä. Muutta tuskin meistä kovin kummoisia matkailijoita saa. 

  Äsken rivautti hivenen vettä. Sellaista täällä, samassa valtiossa, eri maailmassa. Ilta tälläkin tulee. Iiris on iltaluvuilla Annan ja Jonin kanssa. Hilppa tuhisee säkkituolilla olohuoneen lattialla.  Peppelläkin alkaa silmäluomi painaa. Jos kohta katsoisi yhdet uutiset. Mikäli tuosta vaikka kuinka suuresta tv:sta saa suomenkieltä ulos. Prameat on puitteet meillä muutenkin; on kapselikeitinä, pressopannua, vaan ei perinteistä kahvinkeitintä. On robotti-imuria, rosterikylmälaitetta jääpalakonetta. On tv:ssa 1000 kanavaa, HBO:ta, Netflixiä, vaikka mitä. Pakko pyytää Jonia avuksi, jos aikoo sen hirviön kanssa pärjätä. Joni se muutenkin on ohjeisiin tutustunut, osaa kapselikonella sumpit loihtia, hirviötoosasta löytää kanavia ja ohjelmakirjastoja. Taitaa poika huomenna komentaa robotti-imurinkin duuniin. 

  Muuten, ei tv:ssä sentään tuhatta kanavaa ole, "Niitä on monta tuhatta", sanoi Joni juuri. On kuulemma lukuisista maista kymmeniä, jopa satoja, kanavia kustakin. Niin, ja HBO sekä Netflix. Ei taida jäädä ilman katsottavaa nuorempikaan sukupolvi. Jos jaksaa katsoa. 

  Minä taidan lopettaa näihin muutamaan kuvaan.

PAINOTUSEROJA

  Eilen Hilppa selaili puhelimensa asetuksia. Yht'äkkiä hän hihkaisi:
  "Mikäs tuo kuulokesetti oikein on?"
  Minä siihen, että mikä kesetti. Hilppa painotti nimittäin sanaa siten että se kuulosti kuin "kuulo kesetti."
  Samantein oivalsin, että kuulokesetti oli kyseessä. Painotuksella on merkitystä. Miettikääpä vaikka blogin otsikkoa. Onko se "painotus eroja", vai "paino tuseroja?" Miettikääpä sitä. En sentään "unohtanut" alkuosasta yhtä i-kitjainta pois. En minä hävitön ole!
  Hyvä esimerrkki painotuksen merkityksestä on serkkuni Susannan ristikonratkaisujuttu. Olen tämän joskus jossain kirjoituksessa varmaan kertonut, mutta menkööt uudelleen.
  Susanna ratkoi muinoin 1990-luvulla, Utsjoella, Kevonsuussa, suurta, kahden aukeaman, ristikkoa. Ylälaidassa oli kuva mustalaisleiristä. Serkku täytti ruutuja kynä savuten, kieli suupielessä. Yksi kuvasta lähtevistä sanoista muodostui muiden vihjeiden kirjoittamisen avulla. Susanna luki sen, pähkäili hetken, ihmetteli: "Mitä tarkoitaa musta laiska veripiiri?"
  Mustalaiskaveripiiri oli tietysti kyseessä, mutta aluksi eivät serkun aivot halunneet taipua sellaiseen ratkaisuun.
  Painotus on siis tärkeää, mutta sitä ei saa sotkea toiseen verbiin. Näin teki työpäällikko V.S. 1980-luvun alkupuolella jossain Hakan mestaripalaverissa. Hän sanoi näet ponnekkaasti nyrkkiä kämmeneensä takoen: "Minä erityiseti painostan sitä, että...."

  Painotuksesta painostuksen kautta tähän päivään. Täällä ollaan Hollolassa. Eilen usmuutettiin kotiin. Anna haki ip. Iiriksen. Kaipa ikävä oli ollut, puoli, jos toisinkin.
  Pitää tähän väliin kertoa hellyyttävä anekdootti eilisaamulta. Iiris nukkui Avokkaassa yksin pikkukammarissa. Ovi meidän makuuhuoneeseemme oli tietysti auki. Tyttö kömpi lähes joka aamuyö meidän väliimme nukkumaan. No, eilen se tapahtui siinä puoli kuuden maissa. Hilppa sen verran tokeni, että peitteli tytön viereensä. Minäkin nukahdin vielä. Heräsin kuitenkin pian siihen, että Iiris änkeytyi aivan kiinni kylkeeni. Minä raotin peittoa, laitoin sen tytön päälle, katsoin häntä. Liekö Iiris hereillä ja tolkuissaan ollut, mutta silmät olivat auki, ja hän hymyili koko suun leveydeltä. Pian silmät painuivat kiinni, alkoi kuulua tuhinaa. Siinä hetkessä tunsi itsenä onnelliseksi ja onnekkaaksi!

  Huomenna, sian pieremän aikoihin, startataan matkalle. Ennen kuutta meidän pitää Espoosta lähteä kohti Turkua, jotta ehditään ajoissa terminaaliin. Joni tosin oli googlemapsista tarkastanut, että ajomatka kestää tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Joten hänen mielestää meidän pitää lähteä tasan kuudelta. Silloin meille jää ylimääräistä aikaa viisi minuuttia, jos terminaalissa pitää olla tuntia ennen klo. 08:45 lähtevää laivaa. Joni on tarkka poika; mitäs sitä suotta liikoja aikoja varaamaan. No, ehkä Peppen mentaliteetilla lähdetään hieman aikaisemmin.

  Viileäänpuoleista säätä on ennusteissa. Ja tuulta. Mutta ei onneksi sadetta. Otetaan pusakkaa ja pitkää housua mukaan. Eiköhän niillä pärjätä, mitä ikinä siellä tehdäänkin. Niin, ja paksu lompakko. Vaikka ei se niin paksu ole, kuin muinainen isäntä kehuskeli: "Jos kään lompakon piälle seisommaan, ni näkkyy Kerjmäjen kirkko!"
  Sitäpaitsi kukas kummemin isoa lompakko nykyaikana tarvitsee. Kortti, pari, lähimaksusovellus puhelimessa, johan pelittää. Jos saldoa, tai luottoa, piisaa. Kummastakaan ei ole takeita, kun ihan laivamatkan päähän lähdetään lomaa viettämään.

  Huomenna siis pakataan, sillä mielin, että koko porukan tavaroiden pitää mahtua meidän kulkuneuvoomme. Päivällä käydään Elinalla, tietysti. Muuten tämä ja huominen menevät lötkötellessä, vähän Iiriksen vierailun aikana kerääntyneitä tallenteita katsellen myös.

Loppuun kuva Iiriksestä, joka toissapäiväisen sateen vankina joutui mm. kalakirjaa selailemaan.

SHORT STORIES vol.4

  Sadepäivä tästä kuitenkin tuli. Sellaista pientä tuhnua, kaiken aikaa. Ei oikein hotsita pihahommiin hyökätä, joten on aikaa kirjoittaa. Siis SHORT STORIES vol.4:

  Elettiin kevättä 1967. Siskoni Ritva (R.I.P.) oli saanut ajokortin syksyllä. Päätimme lähteä käymään Lahdessa isoäitimme, oma-Emchenin, luona. Oliko joku loma koulusta, vai ainoastaan viikonloppu, sitä en jaksa muistaa. Joka tapauksessa ainakin kaksi yötä Lahdessa vietettiin.
  Ritvalla oli Morris Mini allaan, joten sillä usmuutettiin Päijät-Hämeeseen. Emman luo kotiuduttiin. Siitä pikkuhiljaa kaupunkia katselemaan. Ritva lähti omille teilleen, minä yksin dallailemaan.
  Lahti oli siihen aikaan olevinaan sellainen poppareiden kaupunki. Kun lahtelaisia nuoria joskus olin Mikkelissä nähnyt, lähinnä Meiskillä, olin katsellut heitä arastellen yläviistoon. Niin muodikkaasti he olivat pukeutuneet, niin "in" olivat heidän kampauksensa. Ja mielestäni kaupunki oli iso! Lahti iso?!?!?!
  Hieman pelonsekaisin tuntein käppäilin torin maisemiin. Ihan tavallisen näköistä porukkaa siellä liikkui. Istahdin penkille torin laitaan, ällistelin ympärilleni. Pian hiippaili lähelleni likaisiin farkkuihin, kukikkaaseen t-paitaan ja sandaaleihin pukeutunut nuori mies, jolla oli miespuoliselkään ulottuva rasvainen tukka. Hän kuikuili minua hetken sivusilmällä, kysyi sitten "ostatko pilvee?"
  Minä häkellyin, sopertelin, että en tarvitse,
  "On mulla muutakin kamaa" ilmoitti kaippari.
  Minä sanoi, että en nyt tarvitse mitään.
  "Taidat olla landepaukku?!", täräytti mies, lähti luuhaamaan eteen päin.
  Minä vaihdoin ihmeissäni paikkaa torin toiselle laidalle. Huomasin kirkon nousevan kadun päässä, käppälin sinne. Siellä oli puistoa kirkon ympärillä. Pieni joukkoa hieman minua varttuneempia tyttöjä ja poikia istuksi penkeilla naureskellen ja punkkua litkien. Istahdin  jonkun matkan päähän. Kohta erkani yksi pojista joukosta, tuli luokseni. Hän esitteli itensä Pekaksi, jota Peteksi kutsutaan. Kysyi olenko Lahtelaisia, vaiko muualta käymässä?
  "Mikkelistä mä tulen", vastasin reteesti. "Mä oon Pertti".
  Pete isti viereeni. Juteltiin, valotettiin elämäämme, suppean kaavan mukaan. Pete kävi välillä hakemassa Egri Bikavér-pullon, tarjosi minullekin. Otin hörpyn, pari.
  Kohta alkoi nuorisojoukko tehdä lähtöä. Pete kysyi minulta, tulenko illalla kaupungille. Kerroin tulevani. Hän kysyi, että haluanko pullon punaviiniä? Ilmoitin, että saattanpa halutakin. Pete kertoi hommaavansa, minä kaivoin hänelle valuuttaa. Sovimme tapaavamme Rautatienkadulla, mäessä kirkon puolella toria olevassa Sinuhen kahvilassa.
  Vähän vielä kuljeksin Lahden keskustaa ympäri, palasin oman luo. Ritvakin tuli pian. Kerroin hänelle aikomuksistani. Hän sanoi lähtevänsä erään tuttunsa kanssa iltaa viettämään.

  Kuuden jälkeen lähdettiin. Sisko sanoi vievänsä minut Minillään. Koska seitsemään, sovittuun tapaamiseen. oli vielä aikaa, eikä Ritvallakaan ollut kiire, ajeltiin hieman Lahtea pitkin ja poikin. Ajettiin myös silloisen Linja-autoaseman liikenneympyrässä. Ajeltiin oikein päin, sillä kertaa. Mutta kerran, en muista, oliko se tuo sama reissu, Ritva sörnäytti ympyrää väärin päin. Oli sen verran hämääntynyt, että oli pysäyttänyt auton. Joku ystävällinen mies oli tullut ajamaan kulkuneuvon pois.
  Kun kello kolkutteli seitsemää käppäilin sitten Sinuhen kahvilaan. Hieman mietin, että näkyykö Peteä, vai ovatko rahani menneet sen siliän tien? Mutta kyllä mies siellä oli! Hän huomasi minut, nousi, ja vinkkasi tulemaan mukanaan ulos. Siellä, nurkan takana, hän kaivoi vinkkupullon kassistaan. Minulla oli pusakka päälläni , joten saatoin, muutamat hörpyt otettuamme, piilottaa lekan vyön alle. Sitten marssittiin sisään. Peten porukka istuksi isossa pöydässä, minkä ääreen minäkin sain lainaamani tuolin mahtumaan. Pian tutustuin nuoriin. Mukavaa joukkoa he olivat. Ja mielestäni heissä oli ripaus, tai hieman enemmänkin, suuren maailman tuntua. Niinpä niin. Kun ei Anttolaa ja Mikkeliä isompaa maailmaa ollut juuri nähnyt, niin Lahti ja lahtelaiset tuntuivat olevan toiselta planeetalta.
  Ilta kului rauhallisesti. Välillä kävin vessassa ottamassa naukkuja pullostani. Samin kävivät Pete, muutamat muut, ottamassa omistaan. Kukaan, en edes minä, ei pahemmin humaltunut. Kun kahvila meni kymmeneltä kiinni, maleksittiin torille. Pian minä sitten lähdin Emchenin luo nukkumaan.

  Peten kanssa oltiin vaihdettu yhteystietoja. Jostain syystä ei kuitenkaan kännykkänumeroita, eikä sähköpostiosoitteita. Niinpä siinä kävi siten, että Pete ilmestyi kesällä soittamaan meidän ovikelloamme. Asuimme silloin Mikkelissä, Linnakadulla. Peten kanssa pari iltaa pyörittiin Mikkelin ympyröissä. Hänellä ei ollut vasituista yöpaikka, joten hän nukkui erään kerrostalon rappukäytävässä.
Sen muistan, että silloin oli maisemassa tivoli, ja siellä yhtenä iltana heiluttiin.

  Mukava mies oli Pete. Mutta siihen loppui orastava ystävyytemme. Me muutimme takaisin Anttolaan, enkä sen koommin ole miehestä mitään kuullut. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi toki pitänyt yhteys säilyttää. Mutta, mutta.... Elämä on täynnä katumisen arvoisia tekoja ja tekemättä jättämisiä.

  Seuraavan päivänä lähdettiin Ritvan ja hänen tyttökaverinsa kanssa käymään Heinolassa. En muista, miksi. Ei kai meillä mitään asiaa oikeasti sinne ollut. Enkä edes sitä muista, mitä siellä puuhattiin. Jossakin tovi istuttiin kahvilla, pian lähdettiin takaisin Lahteen. Nyt ajettiin ilman kauhun hetkiä. Nimittäin kerran, olisiko ollut mennyt talvi, tai seuraava, kun Ritvan kanssa ajettiin samaa väliä, lähti Mini vastasataneessa lumessa liirailemaan. Mutkaisessa alamäessä vähän ennen Kivijärveä. Sisko väänsi rattia hiki päässä, auto souti laidasta laitaan. Eikä siinä vielä kaikki! Vastaan tuli kuorma-auto. Se ohitettiin säkällä siten, että oltiin omalla kaistalla! Pian kuormurin mentyä sisko sai Minin toppuutettua. Siinä istuttiin ja vapistiin tovi, polttettiin parit tupakit, sisko Kenttiä, minä Marlboroa. Loppumatka ajettiin melko hiljaa, voitte uskoa!
  Menin palattuamme taas Sinuhen kahvilaan, mutta ei siellä näkynyt ketään tutuiksi tulleista.
  En siis enää Lahdessa Peteä tavannut, mutta, kuten kerrottua, Mikkelissä vielä treffattiin.

  Olin siis tuolloin paria kuukautta vaille 16-vuotias. Ja kokenut ja karski maailmanmies, mielestäni, mutta ah niin viaton! Tällä koneella minulla ei ole juuri skannattuja nuoruuden kuvia, mutta koko lailla tuolta varmaan silloin näytin. Tai ehkäpä olen kuvassa vuoden vanhempi. Kyllähän tuollaiselle liuhuletille tullaan kamaa tarjoamaan, Lahden kokoisessa metropolissa.

SADE ON PERUTTU, TAI AINAKIN TYPISTETTY

  Täksi iltapäiväksi ja huomiseksi povattu kunnon sade on peruttu. No, ei kokonaan, mutta Foreca ja Ilmatieteen laitos ovat muuttaneet ennusteitaan sellaisiksi, että sademäärää on vähennetty. Tiijä, uskois noita? Varsinkin, kun Trump, jolla käsittääkseni on ainoana oikeus perua ilmastoilmiöitä, ei asiaan ole ottanut kantaa.
  Totta puhuen: saisi sataa, ja kunnolla! Kävin aamulla katsomassa juuri ennen jussia bongaamiani kanttarellinalkuja. Eivät olleet lainkaan kasvaneet, päinvastoin, kuivettuneet ja kutistuneet. Vettä huutaa metsä, vettä huutaa kasvimaa. Kasvimaalle on helppo kastelu järjestää, mutta läheppä, normieläjä, kanttarellimestoja, mustikkamaita, puolukkakankaita, kastelemaan. Kyllä tässä on vaan odotettava sateen jumalien armollisuutta.

  Eilen käytiin vähän kalalla. Pilkittiin veneestä. Ei tärppinyt. Paluumatkalla vetelin uistinta. Yksi köllikkäahven tärppäsi, mutta karkasi veneen vieressä, kun en sitä ihan tositarkoituksella yrittänyt saada ylös. Mutta kalanmakuun päästiin silti. Minulla oli yksi kahdenmittainen muikkuverkko yön pyytämässä. 21 muikkua tuli saaliiksi. Ne haikuutin sähkösavustimella. Sähkösellaisella, koska on avotulikielto päällä. Eikä 21:n mujeen takia oikein viitsi isoa pönttöä hehkuttaa.
  Hyviä ne olivat. Tehtiin tasajako: Iiris söi yksitoista, me Hilpan kanssa viisi henkilöön. Tasajako ei ollut aivan matemaattinen, ennemminkin kristillinen. Ja oikealta tuntuva, tässä tapaksessa.

  Iiris kävi naapurimökillä maanantaina pomppimassa trampoliinilla. Hannilan porukat lähtivät mökiltä pois eilen, ja Iiris sai luvan käydä hyppelemässä. Siis dallasimme tänään naapurin tontille läpi saniasviidakon.

  Ja tyttöhän pomppi, sydämensä kyllyydestä.

  Aamulla, ennen trampoliinikeikkaa, pilkoin taas pakollisen parituntisen puita. Ei ole enää paljon urakkaa jäljellä. Loppukesäksi ei sitten isoa työrupeamaa ole ajateltu. Minkä Hanelin kanssa menen laittamaan Piskolan liiteriin uuden katteen. Varmaan joudutaan vähän alusrakenteitakin tuunaamaan. Ai niin, ja Rohusen vellosten mökillä on kai pikku keikka, joskus heinäkuun alkupuolella. Markku sellaista puheli. Paskioon liittyvää, niin ymmärsin. Mikäs siinä, kunhan Ahvenanmaalta palataan. Eikä päivän paskiohommaa sitäpaitsi voi kovin merkittäväksi urakaksi mainita. Vaikka en minä tiijä, miten äyreliään mukavuuslaitoksen poijaat on suunnitelleet?

  Perjantaina sitten mennään Hollolaan, maanantaina itsehallinnolliseen maakuntaan. Siellä ollaan muutama päivä turvallisesti; Ahvenanmaa on demilitarisoitu.

  Rehti vikko, väkisinkin, tulee paussia saarielämään. Menkööt jankuttamiseksi, mutta vettä saisi sataa. Hannilan Hannu on kyllä lupautunut tarvittaessa kastelemaan paikkoja. Ja kyllä potut, pääosa muistakin istutuksista, pärjäävät viikon, vaikka ei pahemmin vettä läträisi. Ja amppelit Hilppa laitta pesuvateihin, vateihin vettä, tietty. Ainoa on tomaatit, sillä ne eivät saa omassa yksiössään luonnon vettä. Eiköhän Hannu ne käy jossain välissä kastelemassa.
  Muutamia tomaatteja on jo tulossa, saattavat saareutuessamme jo punertaa. Myös kesäkurpitsoihin pukkaa satoa. Niitä takuuvarmasti päästään sitten reilun viikon kuluttua syömään. Peruna on lykännyt vartta, ettei ikinä, pitkän, jo kolmatta kautta jatkuvan, uramme aikana. Onko kaikki voima mennyt kohti yläilmoja? Niin, ettei ole jäänyt mukoiloiden kasvattamiseen mitään? No, kohta heinäkuussa sekin asia tarkistetaan.

  Nyt lopten tämän jauruamisen, lähden pihalle. Jos vaikka keksisi Iiriksen kanssa jotain puuhattavaa. Jotain muuta, kuin alla olevaa.