maanantai 22. huhtikuuta 2019

AJATUKSET EIVÄT KUOLE

  Pääsiäinen takana, kevät ja kesä edessä. Huomenna kevääseen kuuluu takapihan rapsutusta, omenapuun leikkausta. Sekä siemenperunoiden hankintaa.
  Ylihuomenna jotakin muuta, ainakin odotusta. Ehkä ennenaikaista sellaista. Vesijärvi luo näinä aikoina jäänsä, mutta Anttolan kohdalla kai vielä joku päivä pitää vartoa.
  Varrotaan, minkä tarpeen on. Valmius on tietysti olemassa; kun vihreää näytetään, oikeastaan jo keltaisilla, sännätään matkaan. Odotellessa tehdään jokapäiväiset askareet, luetaan mitä lukemisen alla on, katsellaan pääsiäisen aikaan kasaantuneita tallenteita.

  Sääennusteet tästä vappuun ovat sen suuntaiset, että Anttolaan povataan  päivälämpötiloja +13 ja +20 asteen välille, yöpakkasia ei laisinkaan. Aurinkoista näyttää sääkartta, paitsi vapun tienoissa vähän sadepisaraa. No, ennenaikaista on kiveen hakattuna pitää, vapun ennustetta. Eikä edes huomisen. Mutta jotain suuntaa kuitenkin antavat.

  Ennen vappua ollaan saaressa pihat saatu siistittyä, kevätsiivoukset tehtyä, puitakin pilkottua. Pottu istutetaan heti vapulta. Muuta ei varmaan vielä kannata maahan laittaa.

   Tiilikaiset lähtivät eilen kotiinsa. Iiris-rukka sai suklaamunia joka puolelta niin paljon, että jos taitavasti jakaa, niin jouluun saakka piisaa. Puhun näin siksi, että tiedän Annan tiukan otteen makean ylenmääräiseen syömiseen.
  Anna ja Iiris saattavat tulla vapuksi saareen, riippuu Annan työtilanteesta; jos hän saa maanantainkin vapaaksi, he varmasti tulevat. Jos ei, niin sitten meneen harkintaan, luulen. Joni ei kuitenkaan pääse tällä kertaa. Onhan se mukava, jos tulevat. Saan katiskankokemiskaverin kalaonnea tuomaan.

  Jos kaikki menee hyvin, niin jo loppuviikosta olen päässyt tarkastamaan, onko kalasääskipariskunta palannut pesälleen, näkyykö norppaa vakiluodollaan. Ja monta muuta asiaa tulee havaittua. Tärkein havainto tulee heti, kun Hanelin rantaa veneen luo päästään. Nimittäin veden korkeus. Tosi matalalla on vesi, toivottavasti on lähtenyt hilautumaan ylös päin. Ja varmasti, mutta kuinka paljon? Ainakin reilun puolimetrisen se saisi kohota. Tosiasia kuitenkin on, että nousu tapahtuu hitaasti. Juhannukseen asti valuma-alueilta vettä isoon järveen lirittää.
  Sateitakin toivotaan. Muuten kesän passaa olla lämmin, kuten edellinen oli. Mutta ei yhtä kuiva. No, ei ihan yhtä kuumakaan, jos totta puhutaan. Siis minun toiveissani. Tai jos on, olkoon, mutta sitä sadetta! Vaikka joka toinen yö. Muutama tunti hissukseen. Meinaan, että kotitarvekasvattajilla on uusia suunnitelmia, lajivalikoiman laajennusta, mielessä. Niin, ja pupujussi ei toivottavasti ole pesinyt verannan alla. Me kun halutaan itse syödä omat viljelystuotteemme silloin, kun ne ovat valmiita. Kaikella kunnioituksella pikkupupujen lajivalikoiman laajuutta, ruokahalun määrää ja pelottomuutta kohtaan, mutta eikö ruohossa, apilassa, joutoheinässä ja vaikkapa nopeasti talon takana varttaan nostavassa lupiinissa ole riittävästi pureskeltavaa?

  Sen verran tuosta viljelysuunnitelmasta: Pottu laitetaan uuteen maahan leikkimökin nurkille, vanhaan tulee hernettä ja papua. Piha-aitan länsipäätyyn istutussäkkeihin laitetaan tomaattia, jotka suojataan kuistilta puretuilla laseilla. Istutuslaatikoihin tulee ainakin kesäkurpitsaa, salaattia ja pinaattia. Ja kehäkukkia. Ruohosipulia sekä tilliä siellä taitaa olla ennestään. Ai niin, ja vanhaan lehtikompostiin aitan takanurkalle voisi laitta kurpitsan, pari. Sattaa sitä olla jotain muutakin, mutta Hilppa on vastaava, primus motor, sillä sektorilla, eli suunnittelussa. Minä toimin toteutuksen puolella, kun toteutus vaatiin puutarhajyrsintä, lapiota, kuokkaa, rautakankea, tai muita hienosäätökapineita. Noihin toimenpiteisiin kuluu kyllä vielä aikaa, paisi perunan osalta.

  Jossain tuli tänään esiin tämä "IDEAS-DON'T-DIE"-kuva. Minusta se on hieno, kuten ajatus myös. Jos ihminen tuo eläessään ilmoille ajatuksiaan, jäävät ne elämään, vaikka hän kuolee, kuolkoon lunnollisen tai epäluonnollisen kuoleman. Eli ajatuksia ilmoille, vaikka kuinka pöllöjä; ne jäävät jälkeemme.
 

Loppuun vielä kuva katiskakavereistani 11.5.2018

lauantai 20. huhtikuuta 2019

MINKÄS KOIRA KARVOILLEEN MAHTAA

  Lauantai kääntyy kohti iltaa. Tiilikaiset tulivat neljän kantissa. Saatiin siis oma pääsiäispupu, joka meni heti tervehtimään kolleegaansa.


  Tukka oli matkan tiimellyksessä päässyt vähän sekaantumaan. Tai sitten Emman pihalla Lunan kanssa trampoliinilla hyppiessä.

  Me käytiin Hilpan kanssa päivällä Elinan luona. Äiti oli hyvällä tuulella. Vietiin kukka ja tavan mukaan suklaata, mitä hän tykkää popsia. Tällä kertaa olin ostanut mm. pussin Da Capoja. Kun avasin pussin, sanoin äidille, että älä syö kovin monta, näissä on rommia. Hän otti yhden. Sitten laitettiin ulkovaatteet päälle, lähdettiin ulos. Elina nappasi vielä toisen lähdettäessä. Näinkö mielleyhtymä alkoholiin oli saanut hänet nauravaiselle päälle. Kun äiti huristeli rollaattorilla loivaa luiskaa takapihalle, kihersi hän naurua, ja sanoi, että meinaa karata mopo käsistä. Joskus äidillä on tuollaisia kirkkaampia hetkiä. 
  Ulkona oltiin aikamme, käveltiin aidatun pihan antamissa puitteissa, istuksittiin keinussa, ihmeteltiin naakkojen puikkelemista viereisen kerrostalon räystäspellin alle, taivasteltiin puitten orastavia silmuja. Jäistäkin puhuttiin, koska Vesijärvi siinteli puitten lomasta. Kun sisään palattiin, sanoi äiti, että mukavaa, kun saa välillä nauraa, mutta nauroin niin, että alkaa heikottaa. Kysyin, että ei kai sinulle krapulaa pukkaa? Ja taas alkoi kiherrys.
  Tarkennukseksi sanon, että ei Elina koskaan ole paljoa alkoholia nauttinut. Juonut toki, mutta liekö ikinä humalassa ollut.
  Kevyellä mielellä saatoimme hoitokodista lähteä; hyvässä hoivassa, hyvällä  mielellä, Elina tuntui olevan.

 Elina ja Hilppa turisemassa pihakeinussa Lepolankadulla. Äiti selittää kiivaasti "rommipäissään".


  Huomenna mennää porukalla Lahteen, ravintola Coppaan, syömään Jonin äskettäisten synttäreiden kunniaksi. Ei se ihan poikanen enää ole, Jonikaan. 
  
  Maanataihin asti Tiilikaiset meillä ovat. Sitten me eläkeläiset jäädään odottelemaan raporttia jäiden lähdöstä. Taidan jo huomenna laittaa veneakut latautumaan. Tiistaina muutama hankinta. Näin ollaan eväitä vaille valmiina tien päälle, kun tieto tavoittaa. 

  Halla-Aho ei tietojen mukaan (yle, IL, IS) irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan. Eipä tietysti, suoraselkäinen mies. Kuten sanottua, ryhdikäs voi pysyä mielipiteissään, olkoot mielipiteet mitä tahansa. Toisaalta; vaikka irtisanoutuisi, niin ei se mitään merkitsisi: Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee! En vaan jaksa käsittää, että kolkyttuhatta ääntä hänelle annettiin, puolueelle paljon enemmän. Eivätkä ne äänet tutkimuksen mukaan enää tulleet enimmäkseen entiseltä kannattajakunnalta, vaan porvaristosta on alkanut esiintyä liikehdintää kovien, tai entistä kovempien, arvojen suuntaan. Pelko persiessä, että jos Persut ovat poissa hallituksesta, niin kuikas käy neljän vuoden kuluttua? Mutta ei kuitenkaan Persuja hallitukseen! Hoitakoon tuleva hallitus asiat niin hyvin, että oppositiossa ei päästä pullistelemaan. Vaikka ainahan siellä pullistellaan. Se on pelin henki. 

  Mitäs muuta mualimalla? Aha: Trump kehui Libyan sotapäällikköä, jota ulkoministeri Pompeo kovisteli vielä puolitoista viikkoa sitten (yle). Siinä maassa ei oikein tiedetä, mikä on kanta mihinkin. On ministerin kanta,on edustajainhuoneen kanta, on senaatin kanta, on kongressin kanta, ja lopuksi (tai ensin, tai sillä välillä) on Trumpin kanta. Ja tuntuu, että se kanta on syntynyt sydänyön hetkillä Valkoisen talossa twitteriin kirjaimia töpötellen. Onko se usa:n virallinen kanta? En minä ainakaan saa selvää, kuinka on.

  No joo, kohta on iltapalaa; savulohta, kylmää lammaspaistia, ranskalaisia. Ja salaattia. Pittää männä purasemmaan. 

Loppuun kollaasi pääsiäistytöstä:
  

torstai 18. huhtikuuta 2019

NÄKISIN EHKÄ...

  Ylen toimittajissa on erittäin epävarmoja henkilöitä. Ainakin se, joka päivällä radiossa kysyttäessä Viron presidentin Kersti Kaljulaidin ja venäläiskollegan Vladimir Putinin tapaamisesta kommentoi: "näkisin ehkä, että..." Saattaa tosin olla, että vieläkin epävarmempia on, malliin: "mahdollisesti näkisin ehkä, että..." Tai epävarmimmista epävarmin: "saattaa olla, että joissain olosuhteissa mahdollisesti näkisin ehkä, että..." Minä puolestani näkisin ehkä, että konditionaali on väärin käytettynä karmeaa katseltavaa, kurjaa kuunneltavaa. Kielipoliisi on puhunut.

  Pääsiäinen on ovella. Anna ja Iiris ovat Mikkelissä, tulevat lauantaina Hollolaan. Joni tulee myös, junalla Helsingistä. Eli joukolla ollaan, ja ulkona ollaan, luulen, sillä ilmat jatkuvat lämpinä. Pienempänä, eli oliko se puolentoista vuoden ikäisenä?, Iiris oli ihan vauhkona mämmin perään. Ajattelin jo, että varo Juha Mieto! Mutta se himo meni ohi. Eli ei kovin mämmäillä. Lammasta me Hilpan syötiin jo tänään, syödään huomennakin. Vieraiden kanssa ehkä kanaa, sillä lammas ei kaikille taitu. Kuvassa Iiris pääsiäisenä 2015, eli puolivuotiaana. Paavin elkeet. Nekin, kuten mämmin himo, ovat kadonneet.


  Ilma on upea. Käytiin taas fillarilla Lahessa. Nyt ei ajettu satamaan, vaan vaihteeksi torille. Ilmastonmuutos näkyy sielläkin; torikahvilat ovat asettuneet paikoilleen.
  T-paita ja huppari, ei hanskoja, ei pitkiä kalsareita, ja lämmin meinasi tulla. Polkiessa, sekä toripöydässä. Paljon oli ihmisä liikkeellä, kahviloitsijat hykertelivät nurkan takana käsiään.
  Torilta ajettiin Pikku-Veskulle, siitä rannan laitaa Jalkarantaan, Tapanilankadun kautta Sammalsuonkadulle, sitä pitkin Hämeenlinnantielle ja kotiin. Kronologisesta järjestyksestä poiketen menoreitti torille oli: Keinokartanontie - Ala-Okeroistentie - Kaskikatu - Veräjämäenkatu - Riihelänkatu - Kiekkokatu - Kärpäsenkatu - Okeroistentie - Hämeenlinnantie - Satamaradanpolku - Salpausselänkatu - Paasikivenkatu - vanhan linja-autoaseman taitse - Vapaudenkatu - tori. Mielenkiintoista, eikö?
  Eivät jäät Vesijärvessä kovin kummoisilta näytä, mutta vielä kansi on päällä. Sattaa ainakin repeillä kohta pääsiäisen jälkeen.


Sitä mietiskelee Hilppa. Ja sitä, että mites Anttolassa? Jäät? Ennen vappua?


    Kyllä ne lähtee, usko on vankka. Muuten, v. 2015, samana vuonna, kun Iiris oli paavina, olivat vedet vapaina kovin aikaisin. Selailin vanhoja kuvia, ja huomasin, että 24. huntikuuta oltiin jo Avokkaassa. Mikäs siinä, nimipäivän kunniaksi. Ai kenen? Kattokaa allakasta. Laitan kuvan todisteeksi:

Lauantai 25. huhtikuuta 2015 klo. 13:46


  Niinpä niin. Puolen vuoden rupeama saaressa siintää jo lähellä. Kun sinne päästää, niin siellä pysytään, kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Tosin parin viikon välein Lahen suunnalla poiketaan, mutta muuten. 
  Itse asiassa tuo vanha sanonta ei ole ihan niin ruma, kuin äkistään luulisi. "Paska" näet tarkoitti 1700-luvulla naulaa, eli kyläsepän takoma öräsin oli ilmeisesti hakattu itäisessä Hämeessä, Tarkkolan kylässä, sijaitsevan Junttilan talon seinään melko syvälle. Kyllä nuo sanonnat aina jostain alkunsa saavat, sano Manninen varista.

  Hyvää pääsiäistä kaikille tämän Vahtolaisen sanonnan myötä: "Alventtist sika aljettiin, joulun luut kalvettiin, pääsiäisten pää ja kontit, helunta häntätrontit".

tiistai 16. huhtikuuta 2019

EI MITÄÄN NIIN PAHAA ETTEI....

  Pyhäilta oli tulosilta tulosiltaan. Se kului naisten lätkää jännittäen, vaalilaskentaa tauoilla silmäillen. Täydelliseltä katastrofilta selvittiin, molemmissa; ei sentään tullut rökäletappoita kiekossa, voitto jopa vietiin, vaaleissa vältettiin isoin paha. Mutta nyt on tiistai. Lätkät on naisten osalta lätkitty, vaalien jälkimainingit vyöryvät vielä kauan Suomen tulevan hallituksen rantautumista vaikeuttamassa.

  "Game of Thrones" alkoi eilen, viimeisen, kahdeksannen, kauden ensimmäisellä jaksolla. HBO:n palvelin oli kaatunut jossain vaiheessa päivää samanaikaisten katselijoiden paineeseen. Illalla palvelin palveli kyllä meitä nöyrästi. Kaikki vielä hengissä olevat, tai henkiin heränneet, merkittävät hahmot tässä avauksessa vähintään vilahtivat, joten tapahtumien kulku alkoi paremmin minullekin palata mieleen. Kuvaruudulla näkyivät mm. Kristofer Hivju, joka oli ehtinyt Beckin kuvauksista Muurin taakse, ollen vihollisen takana Talvivaaran nähden, ja Iain Glen, joka puolestaan varmaan joutui kiirehtimään Mrs. Wilsonin tallennuksiin, sekä Anton Lesser, jolla ei tainnut olla kiireita Nuori Morse-sarjan kanssa. Olihan siellä melkoinen joukko muitakin toisissa yhteyksissä vastaan tullutta naamoja.
  Kyllä sarja on huolella tehty. Varmasti on rahaakin kulunut. Vielä viisi jaksoa, niin sitten tämä spektaakkeli on tiensä päässä. Hyvä niin, sillä vaikka kuinka laadukas sarja on ollutkin, niin liika on liikaa.

  G.o.T. ei ole aivan niin helppoa katseltavaa, kuin ikisuosikkini "Emmerdale" ja taas alusta alkanut "Sydämen asialla". Niitä tuijottaessa ei niin väliä, jos vaikka ajatukset vähän harhailevat, jos  käy välissä keittiössä. Ei niissä kärreiltä tipahda, vaikka jakso jää välistä katsomatta. Harmitonta viihdettä, leppoisaa ajanvietetettä. Mutta käypä kusella G.o.T:n aikana, mene keittämään espressoa "Minkä taakseen jättää"-sarjaa (tuon oivallisen sarjan uudet jaksot alkovat juuri) seuratessa, vastaa puheluun "Hiljaisen todistajan" pyöriessä, niin johan olet ulkona. Tallenteelta jos katselee, voi toiston pysäyttäää muitten askareitten ajaksi, tai kelata tarvittaessa takaisin. Mutta livenä joutuu Hilpalta kyselemään, "mitäs äsken tapahtui?", jolloin kohta ollaa kumpikin lumiukkoina.
  Kyllä asia on niin, ainakin minun kohdallani, että molempia tarvitaa: kevyttä "hömppää", aivoja kuormittavaa tavaraa. Niin sarjojen, musiikin, kuin lukemisen suhteen. Vastapainoina toimivat toisilleen. Mutta rajansa kaikella. En kyllä mitään tosihömppää mallliin "Tanssin superäidit", "Tahdon morsiuspuvun" tai "Häät sulhasen tapaan" katsele. Enkä "Hengenvaarallisesti lihavaa" enkä "Tarjouksen metsäsätäjiä". Toisaalta ei "Suhteellisuusteoriaa alaan perehtyneille" myöskään kuulu lukulistalleni. Musiikin puolella on virkistävää laittaa Tom Petty soimaan Zappan jälkeen, keventää tunnelmaa Hendrixsin perään John Hiattilla. Niin pitkälle en toki ole mennyt, että Kaija Saariahon vastapainoksi pistän Kake Randelinin pyörimään, kevennä Wagner-iltaa Frederikillä.

  Eilen olin näkevinäni Anttola-sivuilla jäittenlähtöveikkauksen koskien Harviota. Nyt en löydä sitä mistään. Sen huomasin, että näkyvillä arvauksista oli kaksi: 29.4.2019 klo. 18 ja 4.5.2019. Toivottavasti tuo ensimmäinen on kohdillaan. Eilen soitin myös Hanelille. Hän oli vankasti sitä mieltä, että ennen vappua vedet lainehtivat. Toivo elää, Valpurista saaressa.
  Kun saareen päästään, ennen tai jälkeen vapun, mahdollisesti juuri vappuna, alkavat työntäyteiset ajat. Voi olla, että vakiintuneesta tavasta, missä aamupäivät tehdään duunia, iltapäivät otetaan löysästi, joutuu tinkimään. Ettei lopu aika ennen kuin työt. Kyllä se siitä tasoittuu, ruuhka, kunhan on toukokuun huhkinut.

  Notre Dame on palanut pahoin. Ikävä juttu. Toivottavasti se saadaan korjattua, uudelleen rakennettua, Ranskan pressan visioiman avustusrahaston turvin. Quasimodolle löytyy varmasti kelvollinen kortteeri korjauksen ajaksi.

  Vielä vaali-illasta; kun naisten lätkän dramaattinen loppu oli saavutettu, käänsin vaalivalvojaisiin. Joku prosentti äänistä oli yhä laskematta, ja Persut hengittivät aivan Demareiden niskassa. Ajattelin, että on se paha, jos ohi menevät. Mutta sitten ajattelin, että "ei niin pahaa, ettei vielä pahempaa". Olisihan niinkin voinut käydä, että Persut olisi ollut suurin, Kokoomus toinen, Keskusta kolmas,  Kristilliset neljäs, Siniset viides ja STL kuudes. Eli muutto johonkin poliittisesti neutraaliin ympäristöön, esim.  Antarktikselle tai  Avokkaansaareen, olisi tullut enemmänkuin ajankohtaiseksi.

Loppukuvaksi tilanteet  6.5. 2017...


...ja 4.5. 2018.

lauantai 13. huhtikuuta 2019

VALHALLA-AHO JA FUTISTA LÄNSI SAKSASSA

  Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tuo Valhalla-Aho, vai onko se Halvalla-Aho, on pelottava mies! Pelottava mielipiteiltään, pelottava habitukseltaan. Sen enempää yksilöimättä, analysoimatta: en pysty hänen esiintymistään katsomaan. Piste.

  Nyt loppui, poliittinen pomilointi. Ystäväni Ruikku on nörtistynyt. Hän lähetti minulle yöllä (1:03-1:06) neljä sähköpostia. Niissä oli kussakin kuva, ilmeisesti kännykällä albumista ikuistettuina.

  Tässä ensimmäisessä kuvassa ollaan v. 1970 tai 1971 jonain sunnuntaina menossa potkimaan palloa. Asuinpaikkamme (Gartengestatung Johan Simmons) sijaitsi keskellä peltoja, ja kun sadot oli korjattu, eli syksyisin, talvisin (lunta ei Stutgartin ympäristössä ollut kuin pari viikkoa) ja keväisin pelloilla oli hyvä palloilla.


  Joskus siellä oli joukko paikallisia nuorukaisia samoissa puuhissa, joten saatiin ihan pelejäkin aikaan. Niistä ei valitettavasti ole kuvaa. Pitää kysyä Ristolta, löytyisikö hänen albumistaan sellaista. Siellä oli myös paljon omenatarhoja, joissa puita oli harvakseltaan. Sellaisilla paikoilla myös käytiin potkimassa. Alla olevan näköistä niissä oli. Olut näytti tauolla maistuvan.


  Kuten olen varmaa ennenkin kehua retostanut, tuolla Saksan työreisssulla käytiin katsomassa VfB Stuttgart vs Bayern München silloisella Neckarstadionilla. Eli livenä nähtiin Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Uli Hoeneß, Paul Breitner, Georg Schwarzenbeck, monet muut huiput. Hieno hetki elämässä!

  Seuraava kuva on otettu muistaakseni keväällä 1971. Meille tuli ikävä metsään, joten metsään mentiin. Muutama kymmenkilometrinen piti ajella, jotta siimekseen päästiin. Kuvan on ottanut jompi kumpi meidän jälkeemme Simmonsille duuniin tulleista suomalaisita nuorista hortonomeista. Riston kasvot ovat tunnistamattomat, mutta kyllä hän vieressäni napottaa.


  Olut ja viini olivat tuossa maassa meistä käsittämättömän halpoja ja helposti ostettavissa. Niitä tuli siis reissulla viljeltyä, mutta ei kohtuuttamasti, kuten moni saattaisi luulla. Eikä me suinkaan töissä olutta kitattu, kuten kymmenpäiswesta jugoslaavijoukoista useimmat. 
  Koska lauantait olivat työpäiviä, jäi sunnuntai ainoaksi lepopäiväksi, päiväksi, jolloin pystyi hieman ympäristöä kiertelemään. Diskoja tuli tietysti lauantai-iltaisin jonkin verran tahkottua. 

  Viimeinen Ruikun lähettämistä kuvista on hieman arvoitus. Ei kohteeltaan, vaan sijainniltaan. En lainkaan muista, missä se on napattu. Voisi olla vaikka Mikkelistäkin, mutta jos se on Riston albumissa samoilla sivuilla ollut, niin sitten varmaankin Weiblingenista, tai Stuttgartista.


  Joka tapauksessa siinä kulkee nuori mies, jolla on kohtalaiset vaatteet. Lahkeetkin aikansa mukaiset.

  Palaan kuitenkin lopuksi siihen, mistä aloitin. Huomenna on vaalipäivä. Minun on varmaan katsottava vaalivalvojaisia hamaan loppuun saakka. Jo senkin takia, että aamulla nukuttaisi myöhempään. Maanataina on näet labra klo. 8:45, eikä ennen sitä saa nauttia, kuin puoli lasillista vettä. Tuskaa, tuskaa, kahvin tuskaa! Eli kurja aamu, vaalituloksista riippuen voipi olla tuplakurja. Minulle riittäisi pelkkä kurja.

torstai 11. huhtikuuta 2019

I CAN'T FORGET

  "And I can't forget, I can't forget, I can't forget, but I don't remember what", laulaa Leonard Cohen. Noin huonomuistinen en ihan vielä ole, ainakaan kaikkien asioiden suhteen.
  Tällä hetkellä mieli tekee hyräillä "I want forget, I want forget", nimittäin, että Persut on gallupissa vähän ennen vaaleja toiseksi suurin puolue! Toinen säkeistö hyräilystäni alkaa "I can't undesrstand, I can't undesrstand". Saa nähdä, millaisia säkeitä vaalien jälkeen mielessä?

  Säkeitä ei yleensä säkeistä vedetä. Ne ovat tilanteeseen sopivia. Jos aihetta, taivaallisia, jos aihetta saatanallisia. Kysykää vaikka Salman Ruschdielta. Leonard Cohen saattoi kirjoittaa uransa alkuaikoina laulunsa, oikeammin runonsa, säkeet tuhansia kertoja, ennen kuin ne hyväksyi (lähde: Sylvia Simmons, I'm Your Man - Leonard Cohenin elämä).  Paljon tuo kirja paljasti minulle uutta tietoa tästä suosikistani. Mutta ei siitä enempää, lukekaa teos.

  Huomenna mennään Espooseen; on Iiriksen päiväkodin isovanhempien päivä. Se alkaa 8:15, joten aikainen lähtö odottaa. Aija-mummon kanssa mennään kimpassa, tullaan päivällä takaisin.

  Aloitin pallomme pelastamisen eräällä osa-alueella tänään; ostin pari puuvillakerrastoa (siis pitkää). Energiajäteuuni saa ruokaa parista teknisestä alusasusta, yhdestä fleece -sellaisesta. Vielä muutama mikromuovinkylväjäkerrasto kaappiin jäi. Kertaalleen ne hikisiksi käytän, nyt keväällä, ehkä ensi syksynä, sitten tuhottavaksi.
  Merinovillaiset alusasut olisivat tietysti lämpimiä ja mukavia, mutta ovat hintavia. Vähintään satasen saa yhdistelmästä pulittaa. Ihan pässinpökkimiä kalsareita ei taida olla saatavilla. Mutta ei ole pakko tulipalopakkasella mennä pidemmäksi aikaa ulos hillumaan. Ja jos on, passaa laittaa vaikka verkkahousua väliin. Ilman fleecea mennään, merten ehdoilla. Sisävesien myös.
  "Hitonmoista hömpötystä, ylireagointia, viherpiipertäjien pipellystä, puunhalaajien puuhastelua, punavihreää pöhinää", sanoo uusimman gallupin mukaan 16,3 % suomalaisista. En paljon perustaisi, niin kuin en persuista ylipäätään perusta,  mutta kun ei se siihen jää. Taitaa noin ajattelijoita olla muittenkin puolueiden kannattajissa. Ainakin vaikka eivät ihan samoin ajattele, niin eivät kuitenkaan toimi. Ja mitä tekee nukkuvien puolue? Luultavasti nukkuu, näittenkin asioiden suhteen.

  Muovin kierrätys on ollut tapetilla isosti. Lahdessa myös. Ja Lahti muuttui kivihiilettömäksi. Hienoa. Pikkuhiljaa asiat paranevat. Ehkä toivoa on? Ainakin tänään, eikös torstaista niin sanota?

  Takana on pakkasyö. Nyt on kello pian kymmenen, mittari vielä niukasti alle nollan. Mutta aurinko pyrkii esiin. Sattaa olla, että päivällä on sen verran lämmintä, että pöyräilemään viitsii lähteä. Puuvillakerrastossa. Ja lenkkipuvussa. Siinäkin on pylyesteriä. Mutta sekoitus ei googletuksen mukaan, ole pahimmasta päästä mikromuovin suhteen. Perse ei kestä kaikkia vaatteita kerralla uusia, mutta tästedes hankkimani vetimet menevät tarkan seulan läpi. Se ei saa olla kustannuskysymys. Tingin sitten vaikka jostain muusta.

  Tuosta ylläolevasta päästään taas siihen, että jos haluaa elää vastuullisesti, säästää luontoa ja sen varoja, tarvitaan siihen yleensä rahaa. Kyllä peruspäivärahalla tai minimieläkkeellä kituuttavan on pakko ostaa sitä, mihin on varaa. Köyhä ei osta luomua, ei soija- ja kauravalmisteita, ei ajattele vastuullisuutta vaateostoksilla, jne. Ristiriitahan siinä on, iso. Josko tuleva hallitus olisi sellainen, joka tähänkin asiaan puuttuisi?
  Toisaalta köyhä ei lentele, köyhä ei vaihda kodinkoneita, televisioita, puhelimia, tabletteja, kuin pakon edessä. Jos silloinkaan on varaa? Köyhä kävelee tai ajaa fillarilla, kun hänellä ei ole autoa ei ehkä edes lanttia yleisiin liikennevälineisiin. Köyhä ostaa vaatteensa kirpparilta. Olkoon ne mitä materiaalia tahansa, niin noiden ostosten vuoksi ei tarvitse tehdä lapsityövoimalla ihan niin paljon uusia.
  Summa summarum: Planeetan kannalta on hyvä olla rikas köyhä; ostaa ympäristötietoisesti, välttää tarpeetonta kulutusta.

  Mikähän saarnaaja minusta on tullut? Mutta kun nuo asiat vaivaavat mieltä. Sananvapauden nimissä siis näitä juttuja kirjoitan. Enkä ketään, persujakaan, tuomitse, ihmettelen kuitenkin.

  Loppuun vielä mikromuovista. Jos allaoleva tieto on tosi, niin vaatteista pesuveden mukana irtoava mikromuovi on melko pieni osa kaikesta vesistöihin joutuvasta.


     Toisaalta norjalaistutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurin osa mikromuovista tulee renkaiden ja teiden pinnoitusten kulumisesta. Mutta kaikki vaikuttaa kaikeen, mitää keinoa vähentää haittoja ei pidä väheksyä.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

MUSTA AUKKO

  Musta aukko tullee nähtäville keskiviikkona – "Tähtitieteen läpimurtotulos", otsikoi yle.
  Ingerssi kuuluu "Ensimmäinen kuva mustasta aukosta saattaa esittää Linnunradan keskusaukkoa tai kaukaista ja paljon suurempaa kohdetta."
  Juttu alkaa virkkeellä "Tulevana keskiviikkona järjestetään viidessä maailman metropolissa - Brysselissä, Washingtonissa, Santiagossa, Shanghaissa, Taipeissa ja Tokiossa - samanaikaiset tiedotustilaisuudet poikkeuksellisen merkittäväksi kuvatusta tiedeuutisesta."
  Isosta tiedetapahtumasta on kyse, joten olisin odottanut toimittajalta laskutaitoa.

  Mustaan aukkoon taitaa Suomikin imeytyä, jos uudet gallupit, varsinkin niiden suunta, pitävät paikkaansa. Mikä helevetti meitä vaivaa? Eikö v***u pari edellistä hallitusta, eritoten nyt viimeisiä henkäyksiään vetävä, ole mitään opettaneet? No, onneksi vaalit ovat vasta edessä. Toivon, että tulos on sellainen, että kauhuskenaariot eivät toteudu. Eli käy, kuten Virossa näyttää tapahtuvan.
  Ennakkoäänestys päättyy tänään. Liki 30 % äänioikeutetuista on käynyt ruksinsa laittamassa, tänään vielä lisää. Eli lähes puolet äänistä annetaan ennakkoon, koska kolme kymmenestä jättää äänestämättä. Ketä se suosii? En osaa sanoa. Me kuitenkin käytiin eilen kansalaisoikeus käyttämässä. Sen tiedän, että ennakko- tai vaalipäivä-äänestys, ei mitään väliä, ei mitään eroa, minun käyttäytymiselleni.

  Kyllä vaalien läheisyys minuunkin näköjään vaikuttaa: en normaalisti näin tiiviisti seuraa mediaa. Ei kyllä pitäisi. Kun erilaisia näkökulmia, spekulaatioita, seuraa, saa se vain päässä suhisemaan. Sen kuitenkin huomaa, että valtamedia, jos niihin luetaan iltapäivälehdet ja yle, suoltavat kovin oikeistolaisia näkökulmia, kannanottoja. Hesari taitaa olla puolueettomampi.
  Median seuraamisessa on omat ongelmansa. Jos seuraa vain niitä tahoja, joiden tietää edustavan omaa katsantokantaansa, saa tietysti mieleistä informaatiota. Mutta osaako kuinka moni suhtautua varauksella tällaiseen tietoon? Tai jos seuraa sellaisia tahoja, jotka edustavat selkeästi vastakkaista mielipidettä, niin onko kaikki mitä siellä sanotaan perätöntä löpinää? Tästä tiedon Atlantista pitäisi osata noukkia ne oikeat jyvät. Aika mahdotonta. Täytyy siis luottaa omaan näkemykseensä, omiin tunteisiinsa, mutta suhtautua niihin hieman kriittisesti, eikä painaa laput silmillä, ilman epäilyä kaikesta. Mutta paskat; kyllä se niin menee, että ilman isompia analyysejä, oman intuition ja vuosien varrella juurtuneen näkemyksen pohjalla mennään. Niin se vaan tuppaa olemaan. Tai ei kaikilla, koska melkoisia tuuliviirejä tuntuu äänestäjissä olevan, koska suurten puolueiden kannatus saattaa heitellä liki kymmenen prosenttiyksikköä muutamassa vuodessa.

  Lopetetaan tähän, tuo politiikan jauhaminen. Puhutaan säästä. Kun on puhe säästä, ei suomalainen sanojaan säästä. Kun smalltalk tulee suomalaisen päästä, on yleensä kyse säästä. Minä puhun myös nyt säästä, myös jäästä. Kevään eteneminen hidastuu tällä viikolla. Niin myös jäitten sulaminen. Kuitenkin ennuste lupaa ilmojen lämpenevän viikonlpooua, ensi viikkoa, kohti. Siis toive vapusta saaressa elää. Vappu saaressa ei ole mitenkään tavanomainen. En muista, olisiko sitä koskaan tapahtunut? Ei luultavasti. Lähivuodet muistan, nuoruusajoista en kaikkea, mutta ei silloin juuri jäät huhtikuussa poissa olleet. Ja tokko jäitä pitkin ollaan Avokkaassa vappuna oltu? Vaikka toki poikkeuksellisia vuosia on väliin ollut.
  Vappu saaressa, jos se toteutuu, ei suuresti poikkea vapusta kotona. Simaa (kaupasta), munkkeja (kaupasta). Ei serpentiinejä, ei vappuhuiskia, ei vappunaamareita, ei vappukrääsää, ei vappumarsseja, ei ylioppilashattua (minulla ei ole, Hilpalla ei ole tapana), ei vappubrunssia. Vappu eroaa musita päivistä vain siman ja munkkien ansiosta. Tai siman, sillä munkkeja saattaa meillä muulloinkin olla. Tietysti vappu on työläisten juhlapäivä, joten kyllä hengessä mukana ollaan.
  Tuosta "ei"-luettelosta jäi vielä puuttumaan tippaleipä. Meillä ei ole tippaleipiä. Vaikka se (tippaleipä) on ollut varteenotettava akateeminen objekti: Spede muinoin showssaan väitteli tohtoriksi aiheesta "Varmasti menee tippaleivässä kierteet vasemmalle". Vai oliko se Simo?

  Ennen vappua pitää viettää pääsiäistä. Se on puolentoista viikon kuluttua. Sitä ei missään tapauksessa vietetä saaressa. Enkä lähde tässä listaamaan, mitä meillä pääsiäiseen kuuluu, mitä ei? Paitsi että lammasta kuuluu, jossakin muodossa. Ja pari Kinder-munaa. Tai jos Tiilikaiset tulevat, useampia.

  Vielä ennen pääsiäistäkin vietetään Mikael Agricolan päivää, vietetään Hollolassa, vietetään koko Suomessa. Eli Hvää Suomen Kielen Päivää!