keskiviikko 9. tammikuuta 2019

PARTURISSA

  Käväisin eilen parturissa. Minullahan on ollut vakiparturi jo yli 40 vuotta. Siitä oiva parturi, että hänelle saa ajan nopesti, poikkeuksetta. Eilenkin, kun päätin toimenpiteeseen alistua, meni aikaa n. minuutti, kun olin jo hiustaiteilijan käsittelyssä. Nopamminkin olisin päässyt, mutta alustavat toimenpiteet (wc:n matto poistaminen, imurin haku, t-paidan riisuminen, sekä kotiparturin esille ottaminen ja verkkovirtaan liittäminen) veivät tuon minuutin.
  Varttitunti, ja homma oli tehty. Ei isompia lovia tai töyhtöjä näkynyt, joten kiitos taas kerran, Parturi-Peppe!
  Hoviparturini, siis mies, joka on vuosien saatossa tullut niin tutuksi, että ei kaipaa ohjeita, tekee aina varmaa duunia. Hän ei perusta muodista, virtauksista, trendeistä. Tukan leikkauksen yksi ja ainoa tarkoitus on lyhentää hiuksia. En ole parturissani huomannut geelejä tai väriaineita käytettävän. Ja hyvin on toiminut. Puhumattakaan toimenpiteen edullisuudesta!
  Hieman huolettaa, kuinka kauan vuosikymmenien asiakassuhteen on vielä mahdollista jatkua. Luultavasti niin kauan, kun kotiparturi, sakset ja partakoneen terä käsissäni pysyvät. Eivätkä handut älyttömästi studaa.

  Eilen oli Hilpalla tuplajuhlapäivä: nimpparit ja synttärit. Saavutettujen vuosien määrä jääköön kertomatta. Juhlapäivää ei tosin kummemmin juhlistettu. Tarjosin hänelle kuitenkin päiväkahvin herkullisella suklaamuffinsilla Cafe Il Mondossa. Samalla reissulla käytiin Elinaa moikkaamassa. Vakiintuneisiin uomiinsa ovat äidin kunto ja elämä kulkeutuneet; fyysisesti pirteämpi, kuin vuosi sitten, ajatukset harhailevat vaihtelevasti.

  Lunta on tullut vuorokaudessa ehkä 10 senttiä. Tänään on tarkoitus lähteä lumikenkiä kokeilemaan. Metsässä vaivoin lunta riittävästi löytyy, luulen, mutta perinteisillä mestoillani, Messilän golfkentän laitamilla, sitä kuitenkin sopivasti on. Mikäli oikein muistan, lumikengät hankin 1995. tai ehkä 1996. Samat kulkimet ovat yhä palveluksessa. Joskus, kun urheiluvälinekaupoissa, tai niiden mainoksissa, näkee nykyisiä lumikenkiä, herää halu hankkia uudet. Mutta mitäs turhaa. Kaikista muotietoisuudesta välittämättömyyksistäni urheiluvälinemuotitietoisuusvälittämättömyys on ehdottomasti suurin. Se, että jos urheiluväline tekee suorituksen oleellisesti helpommaksi, tai jossain tapauksissa  tehokkaammaksi (mm. pumppusauvat), saattaa vaikuttaa käyttökelpoisen kaluston uusimiseen.

  Avokkaaseen meno on koko ajan pohdinnassa. Vettä kuuluu jäällä olevan. Ja pakkaset kiristyvät. Ehkä viisainta olla maltillinen, odottaa, että kohva jäätyy umpeen. Mutta heti, kun keliolosuhde ja mieli ovat saavuttaneet riittävän synergian, suunnataan nokka kohti Anttolaa. 

  Kirjoitellessani kuutelen sivukorvalla aamutv:ta. Kummastukseksini ei urheiluosiossa puhuta yhdenkään suomalsien onnistumisesta NHL:ssa, eikä Lauri Markkasen kolmen pisteen heitoista. Onko se ymmärrettävä niin, että urheilurintamalla ei mene hyvin? No, ei aina voi hehkuttaa maailmanmestareita, sen ja sen kahden pisteen iltaa, Markkasen tupla-tuplaa. Pitää tyytyä, pienin otsikoin, Suomen voittoon Ruotsista futiksessa ja kohta alkavaan rallin mm-sarjaan. "Näillä mennään", sano urheilutoimittaja.

  No niin, lähden kohta käväisemään kaupassa. Sitten kaivan lumikengät naftaliinista, tarkistan siteiden toimivuuden. Kun valkenee, usmuutan Messilään. Ja takaan, että puolessa tunnissa on pusero märkä.
  Jos olosuhteet ovat hyvät, lähdemme varmaan ip. Hilpan kanssa vielä yhdessä lumikenkäilemään. Luulisi joulu aikana kaikesta ylenpalttisen mässäilyn varomisesta huolimatta kertyneen muutaman lisäkilon pikku hiljaa alkavan sulaa pois.

Loppuun kuva lumikenkäreissulta 25.1.2010.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

ROBOTIT TULEE, MIKÄ MUUTTUU?

  Tekoäly rynnii, automaation osuus kasvaa, robotit tulevat. Asiasta on kirjoitettu, sitä on spekuloitu, kauhukuvia, jos ruusuisiakin,  luotu. Minä en lähde asiaa enemmin ruotimaan, googlettakaa, niin tietoa löytyy. Löytyy väärää ja oikeaa, faktaa ja fiktiota, puolesta ja vastaan, repikää niistä.


  Myös ihmisen kaltaisista roboteista on vuosikymmeniä puhuttu. Isaac Asimov jo 1940-luvulla kirjoitti teoksissaan sellaisista, ja loi robotiikan 3 pääsääntöä:
  1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmisolentoa tai laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan.
  2. Robotin on noudatettava ihmisolentojen sille antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa Ensimmäisen pääsäännön kanssa.
  3. Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa Ensimmäisen ja Toisen pääsäännön kanssa.
  Myöhemmin hän lisäsi  neljännen pääsäännön:
  0. Robotti ei saa vahingoittaa ihmiskuntaa tai laiminlyönnein tuottaa ihmiskunnalle vahinkoa.
    Mutta kuka loisi ihmisyyden pääsäännöt? Tuli vaan asia mieleen päivänä eräänä, kun kuulin ainakin kolme kertaa eri yhteydessä henkilön sanovan: "Minä teen vain työtäni". Niinpä niin. Kun ihminen noin sanoo, tarvitseeko meidän enää kauemmin robotteja odotella? Toki kaikki työtä tekevät tekevät työtään. Mutta jos suhde tekemiseen absolut mustavalkoinen, kaikki inhimillisyys puuttuu, eikö robotin kaltainen ihminen ole lähempänä tätä päivää, kuin ihmisen kaltainen robotti? Tämä ilman tekoälyä mietittynä.

  Hiihtokelit hellivät. On ilo sivakoida hyvillä laduilla, hyvässä kelissä, hyvin toimivilla suksilla. Jaksaa nieleskellä jopa eilisaamuisen parkkisakon. Kertalleen.
  Meille sopii mennä tuossa kahdeksan korvilla hiihtämään; ladut on valaistu, eikä ole ruuhkaa. Eihän se ihmisten paljous juuri haittaa, vaikka kuulummekin netto-ohitettavien joukkoon. Latua ei pyydetä, eikä tarvtse antaa, koska reitit ovat leveitä sekä pääosin yksisuuntaisia. Mutta minulle ruuhkaisilla laduilla hiihtäminen on verrattavissa ruuhkaisella moottoritiellä ajamiseen, eli tympeää. Sosiaalisuudellakin on rajansa, minun kohdallani.

  Nuoret Leijonat ovat taas maailmanmnestareita. Vuosikymmen, pari, taaksepäin, ja olisin herännyt kolmelta ottelua katsomaan. Nyt näin asian ylen sivuilta klo. 6:06.
  Turneen alkusarja ei ollut pojille kovin hyvä, ei kannattajille toiveita ruokkiva. Mutta joukkue kasvoi pudotuspeleissä uusiin mittoihin. Lopulta Kaapo heilui Kakkona tunkiolla ja survoi
voittomaalin aivan pelin loppuhetkillä. Vielä penkkiurheilija minussa osoittaa elonmerkkejä, piti ne maalit netistä katsella!
  Tänään hiihtäjät nousevat Val di Fiemmessä loppunousun. Kun tuota rutistusta katselee, miettii, onko siinä mitään järkeä?
  No, hullumpiakin urheilusuorituksia tehdään. Vai mitä oleet mieltä lajista " Ferret in your trousers"? Siinä kilpaillaan, kuka pitää frettiä housuissaan kauimmin? Lahkeet sidotaan kiinni, jotta fretti ei pääse karkaamaan sieltä. Maailmanennätys lajissa on yli viisi tuntia! Tai "Buzkashi". Buzkashi on Afganistanin kansallispeli. Siinä hevosilla kulkevat pelaajat yrittävät raahata ja kuljettaa kuollutta vuohta toisen joukkueen maalialueelle. Isot ottelutapahtumat ovat viikon kohokohtia yleensä perjantaisin ja viikonloppuisin ja paikalla on lähes poikkeuksetta tuhansia katsojia Afganistanissa. Laji on niin suosittua, että parhaimmat pelaajat ovat saaneet jopa sponsoreita isoista yrityksistä. (Lähde:  https://veikkausbonukset.com/uutiset/oudoimmat-urheilulajit.)  Joten nouskoot vaikka pystysuoraan, hiihtäjät, Kolehmaisen Eero haudassa kääntyköön!

  Tänään syödään lihamureketta ja sienisalaattia. Hilppa otti suolasieniä illalla likoamaan. Kehui, että hyvän näköisiä rouskuja on. Jep, taas onnistuin viime kesänä olemaan oikessa paikassa oikeaan aikaan, sain parilla käynnillä talven suolasienet kerättyä. Vaikka mennyt kesä olikin sienien kannalta hieman erikoinen, niin lopulta, alkusyksyn sateiden ansioista, satoa tuli sentään kohtalaisesti. Puoli vuotta, niin alkaa merkkejä tämän vuoden sienistä näkyä, toivottavasti. Mutta sitä ennen on monta latua kierrettävä, monta pesällistä Avokkaan uuneissa poltettava. Kovin kylmää tammikuun loppupuolta kyllä huomasin ennustettavan. Pitää ehkä tarkentaa saareen menon aikataulua. Mikäs järki sinne on mennä lämmittämään parinkymmenen asteen pakkasella, kun ei niillä keleillä ole mukavaa edes ulkona hillua? "Ilmoja vastaan ei pidä taistella", sanoi jo muinoin mentorini Niilo rakennusmestarin hommia aloitellessani. Hän pohti tietysti asiaa tietysti rakentajan näkökulmasta, mutta viisaus on pätevä yleisemmin myös.
  Kummasti asia hakeutuvat samassa kappaleessa: päivän menuusta päästiin vaivatta yleispäteviin sitaatteihin. Joten parasta lopettaa. Tiedä mihin muuten joudutaan?

perjantai 4. tammikuuta 2019

VUOSI ALKOI, AAPELI ISKI, ELÄMÄNRYTMI VAIHTUI

  Aapeli-myrsky retuutti Suomea oikein kunnolla. Hollolassa se ei kuitenkaan ärjynyt täydellä voimallaan. Eikä Anttolassa, sillä sähköt olivat poikki ainoastaan muutaman lyhyen hetken. Luntakaan ei meille aivan huimasti kertynyt. Kun eilen surffailin, niin Foreca ilmoittaa, että lumen vahvuus Lahdessa on 13 senttiä. Sitten katsoin Etelä-Savon tilannetta. Mikkelissä 41 senttiä!
  "Ei helevetissä! Jääkeleille ei tee hyvää", ajattelin, soitin Hanelille.
  Velj'-mies kertoi, että paskat mitään neljiäkymmeniä senttejä ole! Viitisentoista arveli olevan lähempänä Anttolan todellisuutta. Onko noin suuri ero muutaman kymmenen kilsan välillä, vai onko Mikkelin tilastossa virhe?
  Vettä kuuluu jään päälle nostaneen, kertoi Haneli myös. Toivottavasti jäätyy umpeen, kun hissin lailla liikkuva lämpötila näyttää vaihtelevan reilun kymmenen pakkasasteen ja nollan välillä. Kyllä ajatuksena on, että puolen kuun tietämillä saareen mennään.

  Hiihtoladut alkavat olla kunnossa, joten sivakoimaan lähdetään tänäänkin, kunhan aamupäiväksi ennustettu lumisade laantuu.

  Muuten on vuosi alkanut normaaleissa merkeissä. Joulukrääsä kuusineen, valoineen, korjattiin keskiviikkona pois. Ovat monasti loppiaiseen asti oleet esillä, joulun rekvisiitat, mutta näin tällä kertaa.
  Toosa ollaan katseltu, lueskeltu. Muutamia uusia sarjoja on tv:ssa alkanut. Ja minä, houkutuksen uhri, uusin Elisa viihteen sopparin. Uusin, koska olisin sen uusinut joka tapauksessa. Ja kun Elisa viestitti, että nyt saa samalla etuuksia. Etuuksista valitsin Elisa Aition kolmeksi kuukaudeksi veloituksetta. Siitä seurasi, että eilen katsottiin avausjakso uudesta "Ivalo"-sarjasta. Samalla tuli vertailtua suomalaista ja ruotsalaista osaamista. Ollaan näet seurattu viikolla maikkarilla alkanutta C-More-sarjaa "Metsästäjät", minkä tapahtumat sijoittuvat myös Lappiin. Kesäiseen, "Ivalossa" puolestaan talviseen. Liekö kotiinpäin vetoa, mutta näin alkuun näyttää kotimainen vetävän voiton. Melkoinen määrä näyttelijöittemme kärkinimiä on "Ivaloon" haalittu. Suomalais-sakasalainen yhteistyö se on, ulkomaisella pääomalla varmasti suomalaiseksi kallis projekti on toteutettu.

  Olen muuttamassa elintapojani! En radikaalisti, mutta monen mielestä kai normaaliin suuntaan. Olen näet myöhäistänyt nukkumaanmenoani, sen myötä heräämistäni. Eli en enää lähde akkojen lypsytunneilla lenkille, vaan nukun jopa kuuteen, puoli seitsemään! Tämän radikaalin uudistuksen myötä olen alkanut katselemaan minulle ennen "yöohjemiksi" koettuja yhdeksän maissa alkavia sarjoja. Eilen arvottiin "Metsästäjien"- ja avausjaksonsa (2) saaneen, kovasti kehutun ja tämän hetken suosituimmaksi sarjaksi mainitun "This is Us"- sarjan kanssa. Koska neloselta alkavassa uutuudessa, kuten tietysti maikkarin "Metsästäjissä", on mainoksia, päädyttiin jälkimmäiseen.
  Kyllä vaan nuo mainokset jurppivat. Hermojen kannalta ei kannattaisi katsoa ainoaakaan kaupallisen kanavan ohjelmaa suorana. Kun näkee Delta-Auton mainoksen, missä luvataan niin suuria alennuksia, niin rahakkaita etuja, että jää tunne autonostajalle päin maksettavan, vaikka ei edes vanhaa autoa antaisi väliksi. Tai kun Lumilyhty-arpa toitottaa: "Päävoittona 24 henkilöautoa", ihmettelee, että kuka kahtakymmentäneljää autoa tarvitsee? Ehkä joku taksiyrittäjä? Ja "jopa-mainokset" jaksavat ärsyttää, iänkaiken. Mutta oma vika, miksi en katso tallenteelta? Niin alankin tehdä, mikäli vainoharhaisuuden merkkejä, enteitä piilevästä psykoosista, ilmenee. Kun puoli tuntia ilmoitetun alkamisajan jälkeen aloittaa tallenteen katsomisen, on toiveita, että tunnin ohjelman voi tiirata saamatta suoraa lähetystä kiinni.

  Tuohon elämänrytmin muutokseen vielä. Sehän juontuu ajalta, milloin vielä töissä käytiin. Minun töaikani tosin olivat loppuvuosina varsin vapaat, mutta Hilpalla säännölliset; hän heräsi aina arkisin puoli seiisemän. Tavakseni vakiintui reilu 10 vuotta sitten, kun tupakin viljelemisen lopetus pakotti kilojen lisääntymisen muodossa liikkumaan, käydä sitä ennen lenkillä ja suihkussa. Tähän aikataulu jäsähti, niin tiukasti, että vasta nyt yritän sitä rukata uusiksi. Jotenkin järkevämmältä uusi käytäntö tuntuu, muutaman aamun, illan, kokemuksella. Saa nähdä, tarttuuko käytäntö jatkuvaksi? Minulle, vannoutuneelle aamuihmiselle.

  Tänään siis heräsin myöhään, eli noin kuudelta. Lunta ei vielä ole tullut kolattavaksi, joten aamukahvin jälkeen aloin kirjoittamaan. Aamutv:ssa kuulutaan ruotivan Yhdysvaltain edustajainhuoneen avautumista demokraatienemmistöisenä. Jaaha, saakohan Trump muurin, vai tuleeko muuri vastaan?
  Nuorille kiekkolilijoille tuli joulu heti joulun jälkeen. Sen verran onnekas oli tasoitusmaali Kanadaa vastaan. Hyvä niin, kerrankin.
  Olen jopa hieman katsellut hiihtoja "Tour de ski'ltä". Ei paljon mainittavaa suomalaisista. Pärnäkoski sentää rimpuilee kärkisijoilla. Muuten näyttää siltä, että maailman huiput ovat paljolti poissa, tai jättävät turneen kesken.
  Minulle on vanhemmiten iskostunut ajatus, että huippu-urheilun täkein tehtävä ei suinkaan ole kansallistunnon nostaminen, vaan saada nuoret liikunnan pariin. Siinä mielessä menestystä toivon, en niinkään rintaa paiskoakseni. Tänä talvena on viissiin myös hiidon mm-kisat? No niin on, mr. Google kertoi: 19. helmikuuta – 3. maaliskuuta 2019 Seefeldissä Itävallassa. Saa nähdä, inspiroiko tapahtuma uusia Krista Pärnäkoskia ja Iivo Niskasia.

  Joulu rekvisiittoineen, uusi vuosi pommeineen, onvattakana, mutta amaryllikset ovat vasta päässeet ehoimpaan kukoistukseensa. Kukoistusta alkavalle vuodelle myös teille jokaiselle.

maanantai 31. joulukuuta 2018

MMXVIII PIKAKELAUKSELLA

  On uuden vuoden aatto. Jotkut valmistautuvat ampumaan raketteja, jotkut ampuvat jo. Jotkut käyttävät tarkoitukseen ilotulitteita, jotkut järeämpää kalustoa. Toiset juhlivat, toiset näkevät nälkää. Toiset litkivät boolia, toisilla ei ole edes vettä. Muutamat heiluvat hienoissa vaatteissa, bailaavat hienoissa taloissa, muutamilla ei ole kuin rääsyjä yllään, pahvihökkeli suojanaan. Kaikki kuitenkin ottavat uuden vuoden vastaan, tavallaan ja aikavyöhykkeellään, vaikka suuri osa pallomme väestöstä ei asiaa tiedosta, tai ei siitä välitä.
  Minä kuulun hyväosaisiin, niihin, joilla ei kylmä, ei tukala, ei nälkä, ei jano, ei epävarmuutta huomisesta, ei tuhottua kotikylää, ei surmattuja sukulaisia, niihin, jotka pääsevät lääkäriin, kun sitä tarvitsevat, saavat lääkettä, jos sitä määrätään.
  Minä otan uutta vuotta vastaan laatien viihtyisässä kodissa, asialle omistetussa huoneessa, mukavassa 22 asteen lämpötilassa, vatsassa Hilpan loihtimaa kinkku-mustatorvisienipitsaa ja espressoa, kuvablogia vuodesta 2018, ja yritän olla ajattelematta sellaista, mihin en ainakaan tällä hetkellä pysty vaikuttamaan.

  Kuvia on tullut vuoden aikana taltioitua aika lailla. Digifilmi on halpaa! Alla olevaan vuosikertaukseen olen valinnut erittäin nopean ja pintapuolisen selauksen perusteella yhden kuvan jokaiselta eletyltä kuukaudelta.


TAMMIKUU


  Tammikuun lopulla, 30. päivä, käytiin Tiilikaisilla Kivihaassa. Samalla poikkesin ystäväni Ruikun luona. Se onkin jäänyt päättyvän vuoden ainoaksi tapaamiseksi. Puhelimen välityksellä on toki kontakteja ollut, joskus liian kanssa. Tapaamisiemme jääminen yhteen johtuu siitä, että Tiilikaiset muuttivat juhannuksen alla Espooseen, joten Helsingissä ei tule juuri käytyä. Mutta tulevana vuonna varmasti, ainakin kerran, käyn Ruikun kanssa porisemassa. Jos mahdun hänen soittimia pursuavaan asuntoonsa. Sillä koko repertuaari ei suinkaan ole tässä kuvassa!

HELMIKUU


  Helmikuun 7. päivä aloitettiin mökkikausi. Kauniissa säässä, kuten näkyy. Jäällä vettä ja kohvaa, mutta ei mitenkään ylivoimaista pahnostamista. Uunikin lähti vetämään.

MAALISKUU


  Kuva otettu 23. maaliskuuta. Avokkaansaaressa mennään, itälaidalla, kallion päällä olevaa kotaa kohti. Olosuhde ei ole pöllömpi: muutama pakkasaste, lunta parahultaisesti lumikävelyyn.

HUHTIKUU


  10. huhtikuuta oli näkymä salmelta kohti Ilottia auringon laskettua yllä olevan kaltainen. Kumma juttu: ei ensimmäistäkään kuvaa räntäsateesta taida valikoitua tälle sivustolle. 

TOUKOKUU


  Saareen päästiin 4. toukokuuta, norpan kuvasin 5. päivänä. Ihan asiaa tehden läksin elikkoa etsimään. Tuo paikka, tuo luoto, on muutaman kerran ennenkin osoittaunut oivaksi kuvauskohteeksi minulle, mainioksi loikoilumestaksi norpalle. 

KESÄKUU


  Kesäkuun 17., allekirjoittaneen syntymäpäivänä, saatiin yllätysvieras: tarhakäärme. Yllätys sikäli, että aivan noin tuttavalliseksi ei kukaan niistä ollut aiemmin osoittautunut. Puhelimella sain kuvan napattua. Perään kysäisin, että otatko mieluummin kahvia vai mehua. Käärme livahti sokkelin raosta talon alle. Ei liene kovinkaan sosiaalinen persoona, tämä tarhis. Ei myöskään vaarallinen, pikemminkin hyödyllinen alivuokralainen.

HEINÄKUU


  Puuntekoa riittää. Tämä pino syntyi 2. heinäkuuta, ja odottaa kevättalven kelkkakuljetusta liiterin suojaisaan siimekseen. Puunteko ei ole paskempaa puuhaa. Ainoa, että itikat sun muut surviaiset pyrkivät olemaan kiusana. Mutta niiden kanssa oppii elämään. Kun on pakko.

ELOKUU


  Elokuun 18. päivä usmuutettiin venheellä Neitvuorelle. Tai ei ihan, mutta rantaan kuitenkin. Rannasta käveltiin. Hyvin jaksoi Iiris nousta Hiidenmaan tilan perinnemaisemasta niittyineen ja lampaineen vuorelle ihailemaan suomalaista kansallismaisemaa. Kuriositeettina kerrottakoon, että Neitvuorelta porhallettiin Anttolaan tarkoituksena nauttia kahvit, mehu ja jäätelöt terassilla. Näin myös tehtiin, mutta minä ilman hattua. Kävi niin, että kun pujahdettiin Harviolle, oli edessämme kymmenkunta kanooteilla melovaa turistia. Minä nousin seisomaan tuulilasin takaa niitä väistääkseni, ja hatun pirulainen lensi päästä! Uukkarin tein rivakasti, mutta emme sitä aallokosta enää löytäneet. "Ei päivää ettei vahinkoa", sanoi muinoin taksikuski Tiusasen Pentti, kun minulta sormet taksin oven väliin jäivät.

SYYSKUU


  Syyskuun 18. päivä oli auringonlasku upea. Se hetki, kun taivaanranta on kuvan kaltainen, on melko lyhyt. En noita tuokioita vasiten kyttää. Muutaman kerran olen ehtinyt kuvia nappaamaan, kun olen pirtin ikkunasta äkännyt tilanteen.

LOKAKUU


  8. lokakuuta oli maa aamulla hieman kuurassa. Vanhaan saunanpataan istutetut kukat ja riippuvat mitkä lie olivat hienosti hopeoidut. "Tuollaiset aamut ovat elämän suola", sano Peppe. 

MARRASKUU


  Marraskuun alussa, 1. päivänä, nappasin tämän kuvan. Se ei ole nyt auringonlaskusta, vaikka suunta on suunnilleen sama, kuin syyskuun kuvassa. Nyt on aamu, hieman ennen kahdeksaa, ja aurinko on nousemassa selän takaa. Noista hetkistä saa voimaa tallustaa läpi enimmäkseen ankeiden ja surullisten uutisten täyttämän todellisuuden.

JOULUKUU


  8. joulukuuta oli lunta sen verran, että Iiris ja Joni rakentelivat hienot lumiukot. Tai ne olivat "Lumiukko ja sen sisko", kuten Iiris ilmoitti. Jos on olemassa Lumiukkokilpailuja, noin ilmeikkäillä punkkareilla pitää kolkutella kärkisijoja.

  Olen tätä blogia rakennellut alkuillasta. Nyt on kello vartin yli kymmenen. Katsottiin äsken yleykköseltä Dokkari "J. Karjalainen: Beibi ollaan ikuisii." On se tallenteellakin, tuli lauantaina Teemalta, mutta silloin oli muuta aktiviteettia. Hieno mies hienossa keltaisessa talossa. Mukana dokkarissa upea tarina uusimmat albumin ""Sä kuljetat mua" biisin "Terve, Sirkka Lautamies" synnystä.

  Pommit paukkuu harvakseltaan. Minä lopettelen kolmanteentoista kuvaan:

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

2019

  Ylihuomenna alkaa sitten vuosi 2019. Mitä se tuo tullessaan? En mene ennustelemaan, se on taitolaji, missä harva menestyy. Mutta listaan joitakin toiveitani tulevalle vuodelle. Kuva laitan siksi, että mahdollisuus toiveiden toteutumiseen on about samaa luokkaa, kuin kirstallipallon kertoman profetian.


  -toivon talvesta tulevan sellaisen, kuin miltä se tähän mennessä on ollut; tarpeeksi jäätä, tarpeeksi lunta, sopivasti pakkasta
  -toivon kevään tulevan hyvissä ajoin huhtikuussa, jotta vapuksi pääsee venheellä saareen
  -toivon kesästä tulevan lämpimän, mutta riittävän sateisen
  -toivon syksystä tulevan pitkän (ilman räntäsateita) ja sen muuttuvan talveksi kuin taikaiskusta joulukuun alussa

  -toivon eduskuntavaalien tuovan suuren muutoksen voimasuhteisiin ja hallituksen kokoonpanoon

  -toivon amerikkalaisten lopultakin löytävän vastaansanomattomia argumentteja ja onnistuvan kampeamaan Trump'in pois virastaan, ja lähettämään hänet sinne, minne hän kuuluukin: lahoamaan erehdysten suuressa joukossa, mutta säilymään tuoreena varoittavana esimerkkinä

  -toivon ihmisten jo heränneen tietoisuuden maapallon tilasta enenevän, johtavan konkreettisiin, jopa radikaaleihin, toimiin planeettamme pelastamiseksi

  -toivon sotien, sorron ja syntyperään kohdistuvan vainon sekä eriarvoistamisen vähenävän ja hiljalleen kuihtuvan olemattomiin

  Siinä niitä, alkuun. Voipi olla, että listasta ei toteudu yksikään toive, eli käy näin:


  Mutta ensi vuosi on ensi vuosi; kulutetaan vanha loppuun. 

  Tiilikaiset lähtivät eilen Otavaan Amin luo, siitä jatkavat Emmalle uutta vuotta vastaanottamaan. Viikon he meillä olivat, tosin muutaman kerran Lahdessa sukulomassa poikkesivat. 
  Nyt ollaan taas kahdestaan. Sen huomaa ainakin siitä, että hattuhyllyltä löytää oman piponsa, takki mahtuu naulakkoon, tiskikone ei myllää aamua - iltaa, ja olohuoneessa mahtuu kävelemään. Tämä kaikki positiivisella mielellä sanottuna. Hyvä, ja ehdottoman iloinen asia, että välillä on elämää. 

  Pian alkaa mökkikausi. Sopivaa rakosta vuoden ensireissuun mietitään. Kuun puolivälin paikeilla varmaan mennään.
  Iiris on jo niin iso tyttö, että ehkä Tiilikaiset tulevat kevätalvella myös saaressa käymään. Ei mikään ongelma, kun me voidaan aina menna muutamaa päivää aiemmin, lämmittää paikat kunnolla. 
  Iiris oppi heti hiihtämäänkin, joten matka jään yli sujuu kyllä. Tai jos kelitilanne vaatii, kulkee hän vesikelkan tai ahkion kyydissä. 

  Kävin eilen Messilän rannassa katsomassa, joko jäällä näkyisi latuja ja hiihtäjiä. Rannassa näytti olevan laajalla alueella vettä jään päällä. Muutama pilkkijä selällä tönötti, en hiihtäjiä huomannut.
  Tänään mennään päiväkävelyllä katsomaan, onko Tapanilan perhelatu jo käytössä. Netissä ei vielä tietoja löydy, eikä latupohjia ole varmaan pystytty ajamaan, mutta ehkä sinne ovat inokkaimmat ladun hiihdelleet. Jos näin on, huomenna sivakoimaan.  

  Uusi vuosi otetaan vastaa siis kotona. Luultavasti perinteeksi muodostunein menoin: Hilppa katselee parvekkeelta pommeja, minä nukun. Enkä nuku liiallisen virvoketarjonnan vuoksi. Nukun siksi, että olen iltauninen. Ja siksi, että olen vakuuttunut vuoden vaihtuvan, valvoin tai nukuin.

  Miksi muuten kalenterissamme (gregoriaarinen) vuosi vaihtuu 1. tammikuuta? Tuota mietin aamulenkillä. Ei muistunut koulun opeista, ei myöhemmistä tiedon hankinnoista, mieleen. Tarkastin asian. Huomasin, että kalentereita on jos jonkinlaisia. Vuosi perustuu tietysti maapallon kierrokseen auringon ympäri. Kuukaudet olivat alunperin kahden uuden kuun välinen ajanjakso, mutta koska se on oikeasti 29,53 vuorokautta, ei grogoriaanisessa kalenterissa ole suoraa yhteyttä kuun vaiheisiin. Minulle selvisi, että ajanlaskun alkupiste on munkki Dionysius Exiguuksen 500-luvulla laskema Jeesuksen syntymä. No, sen toki tiesin. En, että munkki Exigeenus sen päivän kalibroi, mutta noin yleisemmin. Mutta se ei selvinnyt, miksi vuosi vaihtuu 1. tammikuuta? Miksei 24. tai 25. joulukuuta? En jaksa asiaa enempää penkoa, päätäni vaivata. Varsinkin kun kirkollinen kalenteri poikkeaa gregoriaanista. Ja niin poikkeavat myös  Bysanttilainen ajanlasku, Holoseenin ajanlasku, Intialainen ajanlasku, Iranilainen ajanlasku, Juutalainen kalenteri ja Seleukidinen ajanlasku. Oman mausteensa soppaan lisäävät Buddhalainen kalenteri, Etiopialainen kalenteri, Hindukalenteri, Intialainen kalenteri, Islamilainen kalenteri, Juchekalenteri, Juliaaninen kalenteri, Kiinalainen kalenteri, Koptilainen kalenteri, Mayakalenteri, Muinaisen Egyptin kalenteri, Neuvostokalenteri, Roomalainen kalenteri, Ruotsalainen kalenteri, Vallankumouskalenteri sekä Venäläinen kalenteri. Kuten tunnettua, aika on melko vaikea käsite hahmotettavaksi. Näinkin kansanomaisella tasolla, kuin kalenteri. 

  Hilppa käsitteli jäljellä olevan kinkun: irrotteli potkan pakkaseen odottamaan hernekoeiton raaka-aineeksi joutumista, valmistaa juuri kinkkukiusausta pienestä palasta, ja kaksi snadia pakettia lihaa jäi vielä pakastettavaksi. 
  Sopiva oli kinkku, samoin muitten jouluruokien määrä. Kaikki saatiin onnellisesti aikanaan syötyä. Joskus ollaan kahdestaan närpitty tähteitä ihan källästymiseen saakka. 
  Kunhan kiusaus on nautittu, hieman sulateltu, lähdetään, mannermaiseen tapaan, promenadille. Sivutarkoituksena hiihtolatutilanteen päivitys.

  Hyvää uutta vuotta vaan jokaiselle. 

perjantai 28. joulukuuta 2018

10 PARASTA, TAAS

  Näin vuodenvaihteen aikoihin julkaistaan jos jonkinlaisia listoja, laitetaan kuluneen vuoden juttuja järjestykseen. On siis sopiva aika päivittää minun 10 kaikkien aikojen parasta albumiani. Olen listaa joskus aiemmin esitellyt. En edes jaksa kaivaa sitä esiin, sillä tällaiset jutut ovat kuin vastaisi vaalikoneeseen: riippuen koneen julkaisijasta, jopa saman julkaisen kysely viikon viiveellä tehtynä, on lista aina erilainen. Mutta asiaan.

  1. Neil Young: After the Gold Rush.


  Olin hankkinut itselleni v. 1970 Crosby, Stills, Nash and Youngin levyn "Déjà Vu". Tämän innoittamana pyysin isoaidiltäni Emchen'iltä lahjaksi Niilon "After the Gold Rush'in". Levy kolahti kovemmin, kuin mikään sitten teinivuosien Beatles- ja Rollariaikojen. Siitä alkoi pian puoli vuosisataa kestänyt lämmin suhde, mille ei ole loppua näkyvissä, onneksi.

  2. Bob Dylan: Blood on the Tracks.

  Dylan on kulkenut musiikkimatkassani akustisista ajoista lähtien. Hyviä albumeita löytyy vaikka kuinka paljon. Tämä valinta siksi, että levyltä ei huonoa biisiä löydä, vaikka mikroskoopilla etsisi.

  3. Van Morrison: Astral Weeks.

 
  Mieheen tutustuin muistaakseni 1971, juuri tämän levyn kautta. Hänen tuotantoaan olen vuosien saatossa seurannut aktiivisesti. Ensimmäinen yhtymäkohta on kuitenkin pysynyt kovimpanan juttuna.

  4. Bruce Springsteen: Darkness on the Edge of Town.

  Jo miehen "Born to Run" oli tuore ja kova juttu, mutta vasta "Darkness on the Edge of Town" sai sukat pyörimään jaloissani. Vieläkö tulee tilaisuus nähdä "Pomo" livenä? En ole heittänyt toivoani.

  5. The Band: The Band.

  1970-luvun isoimpia juttuja. Band on eittämättä yksi kaikkien aikojen kovimmista bändeista, johan nimikin velvoittaa.

  6. Ry Cooder: Chicken Skin Music.


  En muista, mistä mr. Cooderin bongasin, mutta sen tiedän miksi! Artisti isolla A:lla! Jatkaa yhä uraansa iloksemme.

7. Leonard Cohen: Songs from a Room.

  Cohen'iin tutustuin samoihin aikoihin, kuin Niiloon ja Van'iin. Hänestä kasvoi yksi viidestä "mystisestä miehestäni" (Niilo, Bob, Leonard, Van ja Lennon). Vaikka tämä runoilija ja lauluntekijä ei julkaissut kuin 14 studioalbumia 50 vuotta kestäneellä musiikkiurallaan, on jälki ikuista.

  8. Peter Gabriel: So.


    Genesiksestä lähdettyään aloitti mies hienon soolouran, minkä kruununa on ehkä juuri tämä albumi. Minulla oli onni olla katsomassa muutama vuosi sitten miehen kiertuetta, jonka toinen puolisko koostui juuri So:n biiseistä, alkuperäisellä koostumuksella (ilman Kate Bush'ia) ja levyn järjestyksessä esitettyinä. Huikea kokemus!

  9. Carole KIng: Tapestry.

  Vinkin lady'yn sain 1972 ostamani James Taylorin albumin "Mud Slide Slim and the Blue Horizon" kautta. Levyllä oleva kaunis laulu ”You've Got a Friend” on Carole King'in sävellys, joten otin asiasta selvää, hankin itselleni "Tapestry'n". Carole oli ollut tunnetumpi säveltäjänä, mutta tämä levy teki hänestä "tähden". "Tapestry" jaksaa koskettaa yhä, ei aika sitä ole kaltoin kohdellut, mieluummin kullannut.

  10. Stephen Stills: Stephen Stills.


  "Déjà Vu" oli alkusysäys myös Stills'iin. Hieno mies, säveltäjä, kitaristi ja esiintyjä. Buffalo Springfieldin kautta pitkälle uralle päätynyt mies on viime aikoina elänyt musiikkinsa suhteen hiljaiseloa.

  Nyt, kun lista rustattu, huomaan, että siitä puuttuvat mm. Niilon "Harvest", "On the Beach",  "Rust Never Sleeps", "Ragged Glory" ja "Psychedelic Pill", Dylanin "Highway 61 Revisited" ja " Blonde on Blonde", sillä päätin, että yksi albumi/artisti saa riittää. Ja Beatlet, Rollarit, Lou Reedit, Joni Mitchellit, Velvet Undergroundit, John Hiattit, C.C.Calet, Tom Waitsit, Wilcot, Ryan Adamsit, you name it, loistavat tyystin poissaolollaan. Myös viides "mystinen mieheni" John Lennon. Johtuu siitä, että se niin hieno taiteilja, kuin hän olikin, ei mielestäni yksikään hänen albumeistaan ole kokonaisuutena paikan arvoinen. Eli heinähäkillinen jo minullekin tuttua musiikkia on karvan verran tämän listan ulkopuolelle jäänyt, tällä kertaa. 

  Jostain kumman syystä yllä oleva lista on hyvinkin nostalginen. Siksi, että se koostuu albumeista, joita olen kuunnellut useammin, kuin kerran, kahdesta tai kolmesti. Varmasti lista muuttuu. Mieliala vaihtelee ja näkökulma laajenee, nyt, kun netin avustuksella minulla on mahdollisuus tutustua kaiken maailman musiikkiin. Pitää vain oppia tutustumaan siihen pienissä paloissa. Tahtoo muuten mennä kertaalleen kuunteluksi.  
  Kaiken maailman musiikin kuunteluun pitää olla kaiken maailman aika, ei ihmisen aika missään tapauksessa riitä. Valintoja pitää tehdä. Pääasia kuitenkin on, että nauttii siitä, mitä kuuntelee. 

  Jos kotimaisista levyista vastaavan listan laatisin, löytyisi sieltä ainakin Tasavallan Presidenttiä,  Dumaria, Kolmatta Naista, J. Karjalaista, Hectoria, Pelle Miljoonaa, Hassisen Konetta, Sielun Veljiä ja Miljoonasadetta.  

  Sulosointuista tai raskasta, akustista tai metallista, stemmaäänistä tai karheaa, progea tai funkya, rappia tai punkkia, musiikkia kunkin maun mukaan korviin loppuvuoden ratoksi. 

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

PÄIVÄ PIDEMPI ON

  Joulu etenee, päivä pitenee. Viikon kuluttua mennään jo seuraavaa vuotta. Talvikin on kuin ennen vanhaan. Eli mikäs tässä. Paitsi että yksi juttu korpeaa. Missasin nimittäin taas pukin! Eli jo kolmannen kerran peräkkäin! Niin se vaan on, että joskus vanhan miehen luita kolottaa, kroppa vaatii oikaisua. Ja kun immeinen ei opi virheistään, niin sama tragedia toistuu aina vaan. Luulisi minunkin jo oppineen, että pukilla on tapana tulla juuri nokosteni aikaan. Mitä vielä! Hipsin taas alakertaan, ja tietysti jouluherra vieraili juuri silloin! No, turha itkeä kaatunutta maitoa!. Onneksi paikalla oli valveutuneita ja valveilla olevia ihmisiä, jotka ikuistivat sen, kuinka reipas Iiris kävi pukin sylissä.


  Äiti oli myös aattona muutaman tunnin joukossa. Kovin oli hakiessa Elina nyreissään, kun hänelle oli puettu hygieniahaalari ylle. Hän ei tykkää lain mokomasta pukineesta. Hygieniahaalari on eräänlainen boby, mikä on kiinni selän puolelta, jotta sitä ei itse saisi auki. Ei saisi saada, niin. Mutta kun sellainen aluksi äidille laitettiin, oli hän, hoitajien ihmeeksi ja kummastukseksi, saanut sen riisuttua. 
  "Ensimmäinen kerta, kun vastaan tulee", sanoivat hoitsut.
  Varsinainen Houndini, tuo Elina. Onneksi hän pärjää hoitokodissaan pelkillä pikkuhousunsuojilla, joten siellä ei tarvitse yhtenään taistella hygieniahaalarin ja housuvaippojen kanssa. 
  Joo, nyreissään oli Elina aluksi. Motkotti autossa alkumatkan, että on se kumma, kuinka tällaiseen asuun puetaan. Sanoi olevans aivan tönkkönä. Minä kysyin, että niin kuin tönkkösuolattu muikku, vai?
  "Kyllä, oikein iso muikku!", vastasi äiti.
  Kohta hän huomasi auton ikkunasta, kuinka kaunista ulkona on: vasta sataneen lumen kuorruttamat puut aurinkon valaisemina. Hän alkoi siunailla näkymiä, eikä sen jälkeen muistanut koko hygieniahaalaria, ei yhtään kertaa vierailun aikana.

  Pukki oli tuonut lahjoja, jokaiselle jotakin, eräälle runsaammin. Ja kun pukki oli tänä vuonna(kin) vähän sekaisin, oli tämä jattänyt osan Iiriksen paketeista Lahteen Aija-mummon luo. Onneksi Iiiris sai ne jo aattoilatana siellä vieraillessaan avata. Eikä siinä kaikki. Joulupäivän aamuna, kun lähdettiin Iiriksen kanssa lumitöihin, löytyi ulkovarastosta pieni pinkki lumikola, minkä kahvaan oli kiinnitetty kortti: "HYVÄÄ JOULUA t. TONTUT". 
  Oivallisesti sujui kolailu yhteistyössä. Ei siinä Cola-rekkaa kaivattu! (Sellainen ämeriikanhapatus oli kuulemma ensi kertaa Lahdessa vieraillut, aiheuttanut ruuhkia.)


  Eilen kävivät Taina, Haneli ja tytöt kylässä. Syötiin, kahviteltiin, turistiin. Illan suussa kävivät vielä tietysti äitiä tervehtimässä. Annilla on ollut ajokortti jonkin aikaa. Hän oli ollut puikoissa tulomatkalla. Siinä saa tyttö kokemusta ja ajotuntumaa. Vaikka on Anni jo Mikkelin väliä kovasti suimaillut kohta neljä vuotta sitten kuolleelta Liisa-isotädiltään jääneellä Corsalla, vm. 1900-luvun loppupuoli, autolla. mikä on viettänyt välivuodet naftaliinissa Piskolan autotallissa. 

  Iirikselle toi pukki Stigan (Tsiiga), sukset ja luistimet. Luistellut tyttö on jo viime talvena, sukset ovat ensimmäiset. Tsdiigailemassa ollan jo käyty, hiihtoharjoitukset alkavat viimeistään huomenna. 


  Kello lähentelee kahdeksaa. Talossa on hiljaisuus. Minä kävin jo kinkkua sulattelemassa n. kuuden kilsan edestä, keitin ja nautin aamukahvit tykötarpeineen, olen tovin kirjoittanut. Kohta alkaa luultavasti alhaalta kuulua heräämisen ääniä. Tapaninpäivä pääsee vauhtiin. Tiilikaiset menevät päivällä Lahteen, mäenlaskuun ja Aija.mummille syömään. Me vedetään henkeä. Ja käydään yhdessä kävelyllä. Kyllä joulu sen verran Hilpalla töitä teettää, että ei ole juuri ehtinyt nokkaansa ulkona näyttää. 
  Anna, Joni ja Iiris ovat maisemissa loppuviikon, menevät sitten Mikkeliin uutta vuotta vastaanottamaan. Me ruvetaan miettimään, että missä vaiheessa käskytetään ilmalämpöpumppu töihin, pakataan eväät autoon, sörnäytetään Anttolaan ja Avokkaaseen. Piskolan kautta, koska Haneli ilmoitti, että leivinuuniin tällättäväksi passeli hirvipaisti odottaa heillä noutajiaan. Vaihtelua kinkun jälkeen horisontissa.

  Hyvää joulun ja vuoden loppua kaikille toivottavat Peppe ja uuden lookin Iiris.