LIKKA LOMALLA

  Iiris on kolmen päivän syyslomalla. Hän oli perjantain Aija-mummolla Lahdessa, tuli illansuussa meille. Huomenna viedään Iiris sitten kotiinsa.
  Lomalaisella on ollut kissanpäivät; eilen Aijan kanssa syömässä sushia, sekä kahdet jäätelöt päivän mittaan, illalla vielä meillä jäätelöä. Tänään käytiin BusBurgerissa syömässä, jälkkäriksi jäätelöt. Sitten mentiin moikkaamaan Elinaa. Satuttiin sinne kahviaikaan. Meille tuotiin kahvit ja tuoretta pullaa äidin huoneeseen. Ja Iirkselle mehua. Minä ehdin jo käydä ostamassa meille Omarmunkit päivällä, joten sellaisetkin on vielä nautittava. Ja illalla jäätelöt, tietysti. Jos Anna tämän lukee, niin saattaa syömmistyä. Vaikka harvoinhan Iiris lomalla on. Meille, Hilpalle ja minulle, pitäisi jonkun syömmistyä. Hitonmoista mässäilyä Iiriksen varjolla.

Iiris katseli aamulla Pikku2:sta.

Sitten lähdettiin ulos. Pakkasyö takana, mutta ei tietysti lunta. Lapio piti kuitenkin välttämättä saada mukaan. No, onneksi löytyi neulasia ja lehtiä luotavaksi.

Leikkipuistossa joutui tyttö kioskihommiin.

  Äitiä tosiaan käytiin moikkaamassa. Oikein virkeänä oli, vähän vitsiäkin heitteli. Iiristä ihan meinasi naurattaa. Tämä sanoikin, kun meille palattiin, että sillä Oman luona oli hauskaa.

  Iiris ja Hilppa lähtivät vielä vähän ulos, minä jäin kirjoittelemaan. Eihän tuollaisten herkkujen päälle jaksa liikkua! 

  Alkaa kääntyä lopuilleen tämäkin viikko, tulipalojen viikko. Ensin paloi Koistisen mökki Anttolassa, sitten Mukkulan ostoskeskus Lahdessa. Ostoskeskus jo kolmatta kertaa, tietojeni mukaan Koistisen mökki ensimmäistä. Onneksi ei henkilövahinkoja sattunut kummassakaan. 

  Kun ap. oltiin Iiriksen kanssa ulkona, huomasin, että "lehenputoomisjuhlien" aika lähestyy.

  Vaan saa se lähestyä. Edelliset, luultavasti viimeiset, "lehenputoomisjuhlat" järjestettiin 1975. Viimeiset, jollei tässä suuresti topistaudu vielä yksiä koolle kutsumaan. Suuri osa niihin joskus osallistuneista on vielä hengissä ja joltisessakin kunnossa. Tai Heken (Algerialaista tai Egri Bikavér'ia) nauttimiskunto on saattanut joillakin madaltua. Toisaalta joillakin ehkä nousta. Joten melko ennalleen, keskimäärin, saattaisi kulutus asettua.

  Totta puhuen, järjestämättä jäävät, rääppiäiset. Ei vanha jaksa, ja tuskin sinne kummoista määrää osallistujia saisi koottua, vaikka kutsun kusottaisi. Eli jäänee "John Akii Buua"-laulu loilottelematta lokakuisessa kuutamoyössä muikunhaikutuspaikan ympärillä.

  Kohta palaavat Hilppa ja Iiris ulkoa. PItää ruveta valmistelemaan kahveja, Omarmunkit  esille laittaa. Ettei pääse turvotus laskemaan, ähky lientymään. Ja aamulla kahdeksan kilsan lenkki. Kyllä se siitä. 

Vielä loppuun Iiris eilen aatoksissaan.

MAATALOUSYRITTÄJÄ?

  Tänään tuli taas puhelu jostakin. Puhelu, missä joku kysyi, että vieläkö teillä on maatalousyritys? Mitäs siihen vastaamaan. Mieli teki, että "ei vielä". Mutta korrektisti vastasin, että ei ole, eikä ole ollut. Sitten utelin, että mistä johtuu, kun minulle tulee noita kyselyjä silloin tällöin. Tämä oli ehkä viides kerta. Vastapeluri kysyi, että onko teillä metsää. Siihen minä, että on toki, saattaa parin hehtaarin läntistä olla toista hehtaaria jonkinmoista metsämaata. Ei se, hänen mukaansa, ole kyllä edellytys maatalousyrittäjän arvoon ja ammattiin. Eli joku sekaannus jossakin. Jonkun virkahenkilön sormi lienee osunut väärälle näppäimelle. No, ei tuosta ole liiemmin haittaa ollut, kyselystä Toisaalta, olenhan minä melkoinen maatalousyrittjä. Yritän hakata metsästä polttopuita, yritän saada pottu- ja kasvimaan tuottamaan satoa. Ihan perheyritys tässä ollaan. Hilppa yrittää isolta osaltaan kasvattaa yrttejä, hernettä, papuja, pinaattia, kesäkurpitsaa, ensi vuonna tomaattia ja kurpitsaa myös. Ei meitä yrityksen puutteesta voi moittia. Joten taidan seuraavan kyselyn tullessa, jos sellaista ylipäätään koskaan tulee, vastata, että kyllä on, kova yritys.

  Niinpä, heitti ilmat kehnoiksi. Aamulla vielä melko kelvollinen keli, saatiin kunnialla muikkuverkot nostettua. Vähän matalaan osa sattui, mutta onneksi ei ollut pienten ahventen massaesiintymää. Niitä ei näet ole mukava muikkuverkosta ottaa pois. Sellaisia, mitkä eivät mahdu läpi tulemaan. Piikas pentele on aika piru pakittamalla poistettavaksi.
  Muikkuja tuli taas juuri sopivaksi; kerran paistaa, kerran savustaa. Mätiä alkaa olla jo aika paljon. Eli syksy etenee.

Saniaiset ovat kauttaaltaan "ruskettuneet"...

...vaahtera rannalla alkaa saada väriä...

...ja veneet ovat suojatuneet lehtisateelta.

   Ennen puoltapäivää alkoi sade. Kaiken aikaa on tuuleskellut, mutta, ennusteen mukaan, yltyy myräkkä iltaa kohti navakasi, jatkuu huomiseen iltapäivään saakka. Saattaapi virrat katkeilla.

  Aamulla, kun tulin verkonnostosta, hipsi Hilppa rantaan, kertoi Länsi-Savon nettisivuilta lukeneensa, että Mikkelin Anttolassa, Kamalasaarilla, on aamulla aikaisin palanut n. 50 neliön mökki maan tasalle. Hälytys oli tullut vähän ennen viittä aamulla, ja palokunta oli ollut paikalla reilussa 20 minuutissa. Lisäksi jutussa todettiin, että saareen oli n. kilometrin venematka. No, Kamalasaarethan ovat tuossa Avokkaansaaren pohjoispuolella. Minä päättelemään, että kahdesta mahdollisesta mökistä sen pitää olla toinen, eli ei siis se toinen. Vähän arvelutti tuo palokunnan nopea ehtiminen ja kilometrin venematka. Potinlahteen jos trailerilla tuo veneen, niin se kilometri pitää kutinsa, mutta ei missään nimessä onnistu parikymmenessä minuutissa. Sitä paitsi oli viiden aikaan hereillä, ja olisi luultavasti noteerannut epätavallisen vesiliikenteen.
  Uteliaisuus kuitenkin nakkeli, joten, kun mujeet olivat irrotettu, tallustin Hanniloille, kerroin tapauksesta. Hannu sanoi, että mennään katsomaan. Niin tehtiin. Eikä kummassakaan Kamalasaaressa olevista mökeistä ollut punainen kukko laulanut.
  Aloin palattuani tutkia asiaa, ja äkkäsin, että Paajalansaaren länsipuolella on myös Kamalasaaret. Nimenomaan Kamalasaaret. Ja että nämä lähellä olevat ovatkin Kamalansaaria. Helevetti, olen näillä seuduilla marhannut kohta 70 vuotta, enkä tuota tiennyt. Ja vielä pitäis ulkomaille lähteä, sivistymään! Kun ei synnyinseutujaankaan tunne!
  En tietysti voi takuuta antaa, että kyseessä oli tuo toinen Kamalasaari, mutta luultavasti. Välimatka kylille täsmää, ja tuskin noita "Kamalia" lähitienoilta enempää löytyy.
  Eipä silti, soitti aamulla kohta Pesosen Heikkikin, kyseli, että tiijätkö, kenen mökki Kamalasaaressa paloi? Oli jutun kuultuaan poikennut rannassa katsomassa, keiden autot olivat paikalla. Eli toki tuollainen tieto säväyttää, varsinkin, kun uskoo kohteen olevan tutun.

  Sellaisia sadepäivän aatoksia, tässä ja nyt. Laitanpa loppuun viime sunnuntaina otetun kuvan Elinasta. Fyysinen kunto hänellä on hyvä, keskustelu sujuu muistin edellyttämällä tasolla. Mutta tyytyväiseltä vaikuttaa, onneksi. Tulevan viikonloppuna mennään Iiriksen kanssa häntä katsomaan. Saa nähdä, millaiset reaktiot se äidissä herättää? Kuten kuvasta näkyy, on itse neulottu pipo mieleinen päähine. Vaikka ei huoneessa kylmä ole. Mutta Elina on viime vuosina ollut viluinen. Kun ei liiemmin ole lihaa luiden päällä lämmittämässä.

KETUTUSTA KARKOITTAMASSA

  Päätettiin, ja päästiin, palaamaan Anttolaan jo eilen, sunnuntaina. Koska suunnitelmat muuttuivat sellaisiksi, että Iiris tulee meille ensi viikonlopuksi, niin ehditään muutama päivä täällä viettää. Sitten ollaankin reilu viikko maalikylissä, saareen suunnataan luultavasti su. 7. 10., tai ma. 8. 10.
  Viikko ollaan kotona, jotta saadaan auto korjautettua. Ja lauantaina on Iiriksen synttärit Espoossa.
 
  Eilen oli sadekuuroja, matkalla muutamia, yksi pieni venettä lastatessa, jokunen perille päästyä. Väliin paisteli arska. Kelvon syyssäitä.

  Tänään oli siinä viiden asteen aurinkoinen aamu. Minä lämmitin sunnuntaina kevyesti esikuumennetun leivinuunin kunnolla. Joten syötiin syksyn ensimmäinen possunpaisti. Kasleria tällä kertaa, parin kilon köntsä. Mukana obligatoriset porkkanat, lantut ja sipulit. Kyllä maistui.
  Muutaman tunnin riehuin päivällä maatöissä. Sain uuden pottumaan käännettyä, samoin vanhan, kun kaivoin ensin viimeisen riviä siikliä ylös.

Nyt on uuden tilkun haltijaa lepytelty, maata hellitty kalkkikerroksella...

...vanhalle annettu kalkkikäsittely ihan muuten vaan.

  Kyllä auton kolhimisen aiheuttama vi***tus lieveni maata möyriessä. Vaikka kiviä ja juuria piisasi. Ja väliin tulivat mieleen entisen lattiamihen sanat, kun hän hiki päässä betonia levitteli: "Ennen tehtiin kaikki käsin, mutta onneksi nyt on lapiot!"

  Ei se auton vaurio oikeasti niin kovin suuri ole, paljastui, kun sitä uskalsin kunnolla eilen tutkia. Mutta pannaan remonttiin. Sen takia kai tässä vakuutuksia maksetaan?

    Naapuritkin tulivat tänään mökilleen. Soiteltiin, sovittiin, että huomenna lasketaan verkkoja. Ettei tarvitse pelkkää possupaistia ahmia. Kaikkea sopivassa suhteessa. Senhän tiesi muinoinen Pojanmaan nousujokien seudun renkikin töistä sopiessaan: "Kyllä minä pestin otan, mutta en minä joka päivä lohta syö!"
  No, ei meillä tietysti tarvitse joka päivä possunpaistia appaa. Eikä muikkuja mutustaa. Eikä sienisalaattia. Vaikka tänään olikin. Sienisalaattia. Possunpaistin ja omien siiklien kanssa. Noh, taisi mennä taas lepikkoon, koko kirjoittelu, hävitä fokus. Kokonaisvaltaisesti. Kontekstiin kuulumattomia haastelen. Eli kirjoitan. Koetan keskittyä, jatkaa siitä, mihin mahdollisesti jäin. 

  Mihinkäs minä jäin. En oikeastaan mihinkään. Joten jatkan muuten vain. Saunassa ollaan käyty, salaattipitoinen iltapala nautittu. On hieno ilma, taas. Aurinko laskee uuden pottumaan haltija taakse.

  Kohtapuoleen alkaa Emmerdale. Ei sekään enää jaksa ylettömästi innostaa. HBO:lta on katseltu Castle Rock'ia, Sharp Objects'ia ja Kidding'ia. Meinaavat välillä mennä yli hilseen, molemmat ensin mainitut. Saahan hilse vähän pöllytä. Pitää mielenkiinnnon yllä. Mutta tarkkana pitää olla, jottei ylitä liian korkealta. Asioiden kulku, kaikkine takautumineen. 

  Kidding on hieman kevyempää toljotettavaa. Näkyy kolmas jakso tulleen katsottavaksi. Pitääpä tiirata. Kun ei paljon muutakaan toosa tarjoa.

  Lukupuolella on menossa Stefan Spjut'in "Staalo". Puolentoistasataa sivua seitsemästäsadasta on takana. Hilsettä hipoo kirjakin. Mutta ei niin korkealentoisesti, etteikö lukemista kannattaisi jatkaa. 

  Jaaha, kuuden uutiset lähestyy. Vaikka samat jorinat sieltä tulee, kuin viideltä. Mutta kun tapana on, niin katson. 

  Eiköhän ilta jatku siitä Emmerdalella, espressolla, Kidding'lla, ehkä Castle Rock'lla. Sitten Staalolla. Ja huomenna uudet askareet, askareet suunnittelemattomat. Mutta jotakin luulen keksiväni. Puuhaa. Ennen verkonlaskua 

VAHINKOJA TULEE, mutta joskus ne vi***taa!

  Eilen ajeltiin Hollolaan, pois ennustetun myräkän kourista. Vaikka ei tuo ennuste aivan kaameaa puhuria lupaa, kun äsken vilkaisin. Saattaa silti sähkökatkoja esiintyä. Mutta ei me oikeasti tuulta tai mahdollisia jakeluhäiriöitä pakoon lähdetty. Tultiin hakemaan uudet okulaarit. Jo tulessa ajettiin Lahden keskustan kautta, saatiin lasit. Ne päässä tässä kirjoitan. Toivottavasti "kirotusvirheet" vähenevät.

  Ip. Hilpalla oli kampaaja Minä kävin hoitamassa muutaman asian. Vein mm. Specsavers'iin melkoisen määrän vanhoja silmälaseja. Olin niitä kertynyt, kahdelta ihmiselta vuosien aikana. Specsavers tekee hyväntekeväisyyttä Lastenklinikoiden Kummit ry:n ja Tansanian silmälasikeräyksen merkeissä, joten hyvään tarkoituksee ne menivät. Kai? Sain tekoni ansiosta liikkeestä 30 %:n alennuskupongin. Koska olin jo aiemmin, lasien noudon yhteydessä, saanut 50 %:n alennuslapun, innostuin tenhottamaan, että nythän rabattia tulee prossaa, ruvetaanpa valkkaamaan pokia! Mutta ei kuulemma käy, etujen yhdistäminen. Joten ei ryhdytty pokia valkkaamaan.

 Suuntasin siitä Elinaa katsomaan. Aika pirtsakassa kunnossa hän on. Viemäni suklaa upposi mieluusti. Tovi turistiin. Sunnuntaina mennään Hilpan kanssa vähän pidemmäksi aikaa.

  Ehdin juoda vielä tuplaespresson inkiväärijäätelön kera Ciao Caffe'ssa, ennen kuin Hilppa oli valmis. Mentiin sitten hakemaan auto Trio'n parkkihallista. Minä selvittelin samalla jotain muka tärkeääkin asiaa, samalla, kun aloin peruuttaa pois parkkiruudusta. Olin katsellut taakseni, että tilaa on, ei ketään tulossa. Mutta perkele, en puhellessan huomioinut omalla puolellani olevaa pilaria! Niinhän auton etulokasuoja tapasi betoniin. Ei mitään järkyttävää lommoa,tullut, mutta maali kuitenkin raapeutui melko pahoin. Ei pitäisi, ei missään iässä, keskittyä ajaessa muihin asioihin. Eikä varsinkaan näillä vuosilla, kun keskittyminen yhteenkin on vähintään kyseenalaista! Eikä pitäisi tuudittautua lähes koko kesän kestäneeseen tilanteeseen, missä auton ympärillä on aareittain tilaa.
  Pikkasen vi***taa. Ja sama lokasuoja, joka kesällä maalattiin, kun Schenkerin kuski sen kolhi! Silloin maksoi Scenker, nyt maksaa Peppen vakuutusyhtiö. Pitää tehdä netissä vahinkoilmoitus, käydä maanantaina sopimassa korjauksesta. Vien samaan pajaan, missä auto oli aiemminkin. Heillä kun on kokemusta Hyundain vasemman etulokasuojan irrottamisesta ja maalaamisesta. Saiskohan tuosta jo paljousalennusta?

  Tänään lähdetään päivällä käymään Espoossa. Iiristä on jo ikävä, miksei muitakin Tiilikaisia. Reilun viikon kuluttua täyttää Iiris 4 v. Niin aika kuluu. Pian jo eskariin ovia kolkuttelee tyttö. Synttärit pidetään 6.10. Tiilikaisilla. Sinne tietysti mennään. Sitä ennen ollaan reilu viikko saaressa. Ja saadaan, toivon mukaan, auto kuntoon. No, kuuluuhan vakuutukseen sijaisauto. Vaikka en sellaisella mieluusti pidemmälle lähde ajelemaan. Kun ei tunnu omallakaan ongelmitta sujuvan suhailu.

  Aamulla kävin jo lenkillä, kuulokkeet korvilla, kuulokkeissa Spotify'lta Bob Dylanin soittolista "More Blood, More Tracks. Pimeää oli. Ja rauhallista. Ei yhtään toista jalankulkijaa näkynyt muutama hassu auto sentään.

  Reilun kuukauden kuluttua päättyy kesäaika. Olisiko viimeinen kerta, kun kelloja pitää kalibroida?

  Pelicans on aloittanut liigan mukavasti; ensin tappio, sitten kaksi reilua voittoa. Peltsut ovat taulukossa kuudentena. Jukurit ovat vielä korkeammalla, neljäntenä, ilman suoraa häviötä, voiton, jatkoaikavoiton ja kahden jatkoaikatappion myötä. Mutta Pelicans on vain pinnan päässä yhden ottelun vähemmn pelanneena. Jos kausi jatkuu samaan malliin, niin hyvältä näyttää.

  Soini sai luottamuksen. Missä lie poliitikkojen rehellisyys ja mitä luottamukselle heitä kohtaan ylipäätään kuuluu, kun ryhmäkuri ajaa omantunnon edelle. Näin uskallan sanoa usean kohdalla käyneen. "Kaveria ei jätetä" on velvoittava lausahdus, mutta ei se ihan joka paikkaan päde!

  Sellaista Hollolan suunnalta. Kohta lähdetään Lidl'iin. Ja ehkä muihinkin kauppoihin. Pitää reissuvihkosta kerätä listaa puutteista. Joten myrskyisää lauantaita, leppeämpää sunnuntaita.

  Lopuksi, vi***uksen keskelläkin, kuva Avokkaassa vielä kukkaan puhjenneesta ruususta. Vaikka ei se yhtään vähennä. Vi***usta. Mutta ehkä ensi viikolla jo jaksaa suhtautua kolhuun sen ansaitsemalla tavalla. Eli jos tuo on elämän paskamaisin asia, niin hyvin ovat pullat uunissa.

OLEN SAANUT ULTIMAATUMIN

  Minulle langetettiin rouskunkeräyskielto. Aivan ehdoton. Vailla mahdollisuutta neuvotteluihin. Lopullinen. Koskien toki vain meneillään olevaa satokautta. Kiellon rikkomisesta koituvien sanktioiden määrää ja laatua ei ole yksilöity, mutta en edes uskalla lähestyä rajoja.
  Kanttarellejä, torvisieniä, erilaisia tatteja, orakkaita, lampaankääpiä, suppilovahveroita, ukonsieniä sekä matsutakeja saan vielä poimia; pakastimet eivät ole aivan turvoksissa. Lupa poimia mainitsemiani lajeja helpottaa tietysti oloa. Tosin lampaankääpä ja ukonsieni ovat olleet viime vuosina kovin harvinaisia reviireilläni. Tuoksuvalmuska ei tietysti ole koskaan osunut poluilleni. Todennäköisesti ei osukkaan. Mutta saahan sitä aina toivoa!
  Kyllä sydäntä särkee, kun kulkee ohi napakoiden, tummanoranssien haaparouskujen, sivuuttaa olkiaan kohautellen parhaassa iässä olevien karvalaukkujen lautan, yrittää olla huomaamatta aluskasvillisuuden seasta pilkottavia voirouskuja.
  Ei sääntöä ilman poikkeusta, määräystä ilman lievennystä. Saan kerätä kangasrouskuja. Edellyttäen, että niiden lakin halkaisija on maksimissaan 3,14 senttiä. Niistä tulee näet herkullista pikkelsiä. Kuten huomaatte, piin likiarvosta on moneen.

  Tähän rakoon on pakko laittaa pari kuvaa syksyn etenemisestä. Pihavaahteran lehti...

...sekä ennenaikaisesti ruskaantumaan äitynyt haapa.

  Eilen aloittelin uuden perunamaan kääntämistä. Melkoinen määrä kiviä maasta rupesi nousemaan. Isoimpien poistaminen oli voimieni ylärajoilla. Vierittelemällä ne kuitenkin onnistuin saamaan sivuun. Jos homman edetessä vieläkin suurempia ilmaantuu, saavat ne jäädä paikoilleen. Kuka määrää, ettei pottuvako saa katketa, tai tehdä mutkaa? Näin aprikoin, hiki pinnassa.

  Käytiin myös eilen puolukassa. Olin bongannut sienireissullani pienen aukion, missä kasvoi tummanpunaiseksi kypsyneita puolukoita. ja isompiakin, kuin ylipäätään tänä vuonna on näkynyt. Niinpä sain Hilpan lähtemään hirvikärpästen armoille.
  Nyt kävi sellainen tsäkä, että muutama päivä sitten hirvikärpäsiä kuhiseva tienoo olikin tyhjentynyt; ainoastaan yksi inhotus surahti kulmakarvoihini seurauksella, että sen elämänkaari loppui sillä kertaa.
  Ei paljon, mutta yhteensä viitisen litraa, saatiin puolukoita kerättyä. Vaikka vähän risteiltiin kallioilla, ei toista satopakikkaa näkynyt. Ohimennen napattiin mukaan koivutatteja pakkaseen asti, vähän kanttarellejä. Liitän alle kuvan tuon puolukkapaikan lähistöltä, jotta teidän olisi helpompi tulevina vuosina löytää sinne.

  Laitettiin eilen myös verkkoja pyyntiin. Muutama muikku -sellainen, ja naapurin Hannu pari 40-millistä ahvenelle. Aamulla käytiin ne nostamassa. Muikkuja tuli melko nirkosesti, kuitenkin molemmille tarpeisiin. Pitää seuraavalla kerralla laskea verkot toiselle apajalle, Hannun harvemmissa oli siika ja ahven. Satunnainen siika, sillä kutua saa odetella vielä pitkään. Ovat vedet vielä melko lämpimiä.

  Muikkkusouvin jälkeen jatkoin tovin pottumaan kääntöä. Kiviä löytyy, aina vaan. Ainakin yksi niin iso paljastui, että sen edessä on nöyrryttävä. Lisäksi, jotta duuni ei olisi liian helppoa, kulkee maassa juuria vallan perkeleesti. Mutta eipä hosuta. Pikku hiljaa, vaikka muutama neliö päivässä, niin ennen lumia siinä varttoo perunamaa keväällä möyhennystä ja vakoa.
 

  Kyllä tuohon hyvä kummeli tulee. Jos ei ihan Faroksen majakan korkuinen, niin tällä menolla se pian järvelle näkyy.

  Löytyi maasta aarteitakin, aarteita kultaiselta repäisykorkkiajalta. Vasemmalla Jaffapullon korkki, keskellä Karjalan, oikealla olevasta ei tietoa, vaikka onkin tutun näköinen.

   Nuo korkit todistavat, että muikun- ja lahnansavustajat ovat nauttineet virvoitusjuomia 1970-luvulla, eivätkä ole olleet he perin valveutuneita.

  Tänään on saunailta.
  Huomenna nahuan vähän perunamaan kimpussa.
  Perjantaiaamuna lähdetään Hollolaan.
  Silmälasit ovat noudettavissa.
  Lauantaina mennään Espooseen Tiilikaisille käymään.
  Maanantaina pitää vielä veidä muutama paperi muutamaan virastoon muutaman henkilön asioiden vuoksi.
  Sitten tullaan takaisin saareen. Ilmoista riippuen jo maanantaina, mutta jos kovasti vettä vihmoo, niin heti, kun ilmat poutaantuvat.

KAIKKI ON JO KEKSITTY?

  Kaikki mitä voidaan keksiä, on jo keksitty. Tällaista lausahdusta sovitetaan usempaankin suuhun. Historian varrella mm. Julius Frontinus, insinööri Roomasta ensimmäisellä vuosisadalla ja Charles H. Duell, Yhdysvaltain patenttiviraston pääjohtaja vuonna 1899, ovat sellaiisia henkilöitä.  Muistaakseni joku tiedemies, USA:sta?, sanoi samaa aivan viime aikoina vuosia. Tämän kaltaiset "viisaudet" perustuvat osin ajallaan vallitsevaan tietämykseen, mutta enemmänkin lausujansa lyhytnäköisyyteen.
  Musiikissa on tietty määrä säveliä ja tahteja, pari sävellajia, erilaisia rytmejä, etc. Niistä on mahdollista luoda lukematon määrä erilaisia versioita. Koska mahdollisuuksia on rajallinen määrä, loppuvat ne, matemaattisesti ajateltuna, joskus. Mutta onko kukaan koskaan sanonut, että kaikki musiikki on jo sävelletty?
  Musiikista poiketen ei ihmismielellä ole rajoja. Ihminen, varsinkin tiedeihminen, on lapsi, joka kysyy alati: "miksi?" ja "miten?" Koska ihmismielellä ei ole rajoja, ei ihmisen keksinnöilläkään ole.

  Muutamia esimerkkejä aikansa visioäärien lausahduksista (lainattu google-hausta, todenperäisyys tarkastamatta):

 "Porata öljyä? Tarkoitatte että porataan maahan reikä ja yritetään löytää öljyä? Tehän olette hullu!'' -- Henkilöt, joita Edwin L. Drake yritti saada mukaan öljynporausprojektiinsa, 1859.

  ''Louis Pasteur'in teoria mikrobeista on naurettavaa kuvitelmaa.''  -- Pierre Pachet, fysiologian professori Tolouse'ssa, 1872.

  ''Tässä 'puhelimessa' on liikaa puutteita jotta sitä voitaisiin pitää vakavasti otettavana kommunikoinnin välineenä. Laitteella ei ole mitään oleellista hyötyä meille.''  -- Western Union'in sisäinen muistio, 1876.

   ''Ilmaa raskaammat lentokoneet ovat mahdottomuus.''  -- Lord Kelvin, Royal Societyn puheenjohtaja, 1895.

  ''Kuka kumma haluaisi kuulla näyttelijöiden puhuvan?''  -- H. M. Warner, Warner Brothers, 1927.

  ”Tulevaisuudessa riittää viisi tietokonetta tyydyttämään maailman tarpeen”.   --IBM:n johtokunnan puheenjohtaja Thomas Watson, 1943. Ennustus ajankohtaistettiin 1980: ”Tulemme tarvitsemaan 275 000”.

  ''Tulevaisuuden tietokoneet voivat painaa niinkin vähän kuin 1,5 tonnia.''  -- ''Popular Mechanics''-lehti, 1949.

  ''Emme pidä siitä, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa, ja kitaramusiikki on menossa pois muodista.''  -- Decca Recording, torjuessaan the Beatlesin, 1962.

  "Mutta...mitä hyötyä siitä on?''  -- IBM:n edistyksellisten tietokonejärjestelmien osaston insinööri kommentoi mikropiiriä, 1968.

  ''640 kilotavua pitäisi olla tarpeeksi paljon jokaiselle.''  -- Bill Gates, 1981.

  Noiden sitaattien mukaan Bill Gates'kin erehtyi arvioissaan. Eli luovuus ei takaa visioiden oikellisuutta.

  "Täydellinen keksintö on osoitus tekijänsä aivojen rappeumasta", taisi Isaac Asimov kirjoittaa jossain Säätiö-trilogia (trilogian, mikä laajeni myöhemmin 7-osaiseksi)  kirjassaan. Niin se on. Ei todellinen "keksijä" tyydy luomukseensa, vaan miettii herkeämättä, kuinka sitä voisi parantaa. Vaikka vaikea kuvitella esim. hakaneulan kohdalla. Mutta luultavasti hakaneulan keksijä meni hautaan lohduttomana, koska ei ollut kyennyt keksintöään jalostamaan.

  Eivät tuollaiset "kaikki olellinen on jo keksitty"-ihmiset tee muuta, kuin jarruttavat kehitystä, saattavat vaikuttaa joidenkin ajatuksiin turruttavasti innovaatioita ehkäisevästi. Mutta keksintöjä tehdään, kiihtyvällä vauhdilla. Ihmisille tulee uusia tarpeita, mitkä luovat tarvetta uusille keksinnöille, mitkä puolestaan luovat uusia tarpeita, mitkä..., etc.
  Mitkä keksinnöistä hyödyttävät ihmiskuntaa, mitkä osaa siitä, mitkä keksijäänsä, mitkä sen valmistajia, mitkä eivät ketään? Se on sitten oma lukunsa se.

  Toivottavasti ihmiskunta on vasta varhaisteini-iässään, tai mieluummin lapsuudessaan. Vaikka joskus pelottaa, että se on jo eläkkeellä, jopa saattohoidon tarpeessa.

  Siinä joutavaa tarinaa lepopäivän ratoksi.

  Viime viikolla luin Sylvain Neuvel'in kirjan "Uinuvat Jättiläiset"(Themis-kansiot #1). Nyt on työn alla "Heräilevät Jumalat" (Themis-kansiot #2). Pitkästä aikaa olen saanut käsiini todella hyvää uutta scifi:a. Johtunee siitä, että luen niin vähän uutta scifi:a?

  Ulkona on hieno syksyinen aamu. Tai aamupäivä jo. Juutuin tätä kirjoittelemaan. Pian lopettelen, lähden ulos taivastelemaan. Lepopäivän pidän. Saatan ip. lähteä pariksi tunniksi uistinta vetämään. Ei kalan tarpeen vuoksi, ensisijaisesti. Ajankuluksi, mielin lepuutukseksi, paremminkin. Toki kaikki lain rajoissa pysyttelevät kalat otetaan kernaasti vastaan. Vaikka eilen syötiin päivällä paist'muikkuja, illalla savustettuja. Melko omavarainen lounas eilen tosiaan nautittiin: Muijeita verkosta, sieniä metsästä ja pottuja peltoläntiltä. Ravintola-annoksen hintaa en lähde spekuloimaan, mutta tuskin maittavampaa niistä saisi. Makuasia, tietysti. Eikä niistä sovi kättä vääntää. Mutta nyt poistun noihin maisemiin.

LYHYESTÄ NOVELLI MIELEKÄS

   Toissapäivänä palattiin saareen, eilen kävin sienessä, tänään kävin sienessä. Eli syksy on normalisoitunut. Eilen kävin tässä saaressa, löysin kanttarellejä ja torvisieniä. Tänään kävin muilla mailla mantereilla, löysin rouskuja, kanttarellejä, tatteja ja torvisieniä. Ja löysin puolukkapaikan, sellaisen, mihin kannattaa Hilpan kanssa mennä keräämään.
  Syksy siis etenee nyt uomissaan, hieman myöhäisessä ainakin sienisadon kannalta asiaa tihruttuna. Värimintun kannalta lienee aika kohdillaan, syksy. Vähän ränsistyneeltä alkaa minttulainen näyttää. Vanhuus ei tule yksin.

  Keskiviikko ja eilinen olivat kovin tuulisia. Tänään on puhuri maltillisempaa. Niinpä lasketaan naapurin Hannun kanssa verkkoja. Laitetaan muikulle, ahvenelle, ja vielä pari 60-millistä, jos vaikka punalihaista tulisi. No, se on tuurissaan. Mutta on niitä joskus ennen muinon tullut. Miksei siis nyt?
  Taidan lähteä kahvin jälkeen luotaamaan muikkupaikkoja. Ei se mitään takaa, mutta mahdollisuudet paranevat, jos luotain näyttää kalaa olevan. Uskon, että huomenna jotakin Ahdin antia on sen verran, että potun maku muuttuu.

  Jotta oleilu ei menisi ihan hänekseen, käännän jonain päivänä aarin verran maata leikkimökin läheltä, kylvän siihen kalkkia. Laitetaan ensi vuonna pottu uuteen paikkaan. Nykyinen on aika varjoinen. Ja vieressä on isoja koivuja, mitkä ahmivat sadoin litroin vettä vuorokaudessa. On myös hyvä vaihdella paikkoja, sanotaan. Ja laittaa välillä jotain jotain muuta. Kuulemma herne on hyvä maanparannuskasvi. Joten meillä on luultavasti ensi kesänä aari hernepenkkejä.

  Tänään alkaa SM-liiga, syksyn merkki sekin. Enpä ole syventynyt, spekulaatioita tutkiskellut, hankintoja analysoinut. Muuta ei toivoa tulevalle kaudelle, kuin että Jukurit ja Peltsut pärjäisivät kohtuudella.

  Laitoin kammarin uuniin tulet, ensi kertaa toukokuun alkupäivien jälkeen. Ei ole ollut kesä hupa klapeille. Paitsi saunan osalta. Kohta saan pellit kiinni. Uunista. Sitten lähden katselemaan laskettavat verkot, niihin kohot ja kalamerkit valmiiksi.

  Täytyy vielä laittaa, kaikkien sienikuviini kyllästyneiden närkästykseksi, kateellisten friikkien mieliharmiksi, joku kuva.

Eilinen saalis:

Tämänpäiväinen tulos:

Eilen illalliseksi nautittu kääräri, eli tuorejuustolla voidellun munakkaan sisään käärittyä kypsennettyä torvisientä. Melko askeettisen näköistä, mutta ei makuista.

  Ei tullut pitkän pitkä tästä blogista. Pitempi kuitenkin, kuin tiettävästi maailman lyhyin novelli, Augusto Monterroso'n Dinosaurus: Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä. Mielenkiintoinen kirjoitelma, ja monitahoinen, lyhykäisyydessään. Muuten: mr. Google ilmoitta tämän novellin lyhimmäsi. Tietoni mukaan Ernst Hemingway on kirjoittanut vielä lyhyemmän novellin. Vai ovatko alkukielisten versioiden sanamäärät erilaiset, kuin suomeksi käännetyissä? Joka tapauksessa Ernst'in novelli on surullisuudessaan vartaansa vailla: Myytävänä lasten kengät. Ei pidetty kertaakaan.