KALLIONIEMESTÄ KIHUILLE

  Perjantaina laajennettiin reviiriä; suimailtiin Kallionemeen. Ei toki Taivalkosken Jokijärven Kallioniemeen, vaan Ristiinan Someenjärven äärellä, Varkaantaipaleen ja Kirkkotaipaleen välisessä sumpussa sijaitsevaan ravintola Kallioniemeen. Tarkennettuna sen rantapaviljonkiin. Aika määrä veneitä oli liikkeellä. Paviljonki kuitenkin melko tyhjä asiakkaista.  Kahvit ja jäätelöt nautittiin. Jäätelövalikoima oli kauniisti sanottuna puutteellinen, mutta jotkut ihmeen Puffet-keksijäätelöt kuitenkin saatiin.
  Rannalla oli myös polttoaineen myyyntipiste. Ja bensa lopussa. Kuuma kesä koettelee niin jäätelö-, kuin bensiinikauppiaitakin.

Näkymiä kanavien välissä.

  Kallioniemstä usmuutettiin Anttola-cityn kautta takaisin. Tästä metropolista löytyi menovettä, tällä kertaa. 

  Haneli tavattiin sattumoisin rannalla. Hän tarjosi meille, itselleen myös, oluet Poijussa. Siellä istuivat myös Katriina, Anni sekä Annin mukana jenkeistä vastavuoroisesti Suomeen tullut Kennedy. 

  Melko vilkasta oli veneliikenne myös Anttolan rannassa.

  Illalla tuli kytistettyä verj'kuuta. Ei näkynyt. Pilvien takana lymyili. No, ei oltu ainoita kuunkytistäjiä. Ollaan sitä kokemusta vähemmällä lopun elämää. Tai tuleeko vielä toiste eteen? Tuollainen ilmiö?

  Kuvassa Hilppa odottelee kuuta, kuin kuuta nousevaksi. 

  Tuosta kuvassa vasemmalla olevasta "LEHKONEN"-kyltistä vähän syvällisemmin: Se on peräisin isävainaani Erkin tekemästä postilaatikosta. Laatikko oli Potinlahdessa aikana, jolloin posti toi tuomisensa rantaan asti. Sitten käytäntö muuttui, ja laatikot koottiin riviin Pesosen vanhan aitan sivustalle. Siihen riviin hankki Erkki muovisen lootan. Syy, miksi olen tuon laudan vanhasta laatikosta säästänyt, löytyy siitä, että isä ei ollut kovinkaan kätevä käsistään, eikä suinkaan innokas ryhtymään nikkaroitiin. En tiedä, missä mielenhäiriössä hän tuon postilaatikon on väsännyt, oikein sabluunoilla nimen maalannut. Onkohan siinä käynyt niin, että minä sekä Haneli, pojat, joita isä yleensä pyysi tuollaiset hommat tekemään, olemme olleet estyneitä, tai muuten venyttäneet toimeksiannon toteuttamista. Niin, tai näin, tämä kyltti on yhtenä muistona "Entusta".

  Vilkasta oli tänäänkin, veneliikenne Anttolan rannassa, kun kymmenen jälkeen Kihuille kokka kohisten sörnäytettiin. Hyvissä ajoin sinne mentiin. Oli vielä tilaa laiturissa. Melko viileältä tuntui normaali suomalainen kesäsää, +20 astetta ja tuulta nelisen metriä sekunnissa. 

  Samat kojut, samat naamat, sama meininki. Ei paljon uutta pilvien takana köllöttävän auringon alla.
  Koivulassa käytiin katsomassa kahden nais-immeisen maalamia luonto-aiheisia tauluja. Pitkin markkina-aluetta kierreltiin. Tuttuja näin enemmään, kuin Porissa. Siellä en nähnyt, kuin Matti Vanhasen. Hän tuskin näki minua. Mutta Kihuilla näin lukuisia tuttuja lärvejä, vaihdoin kuulumisia useiden, mm. Arkiomaan Jarin, itseäni pari-kolme vuotta vanhemman miehen, kanssa. Hänet olin viimeeksi tavannut siinä 1970, +/- vuosi.
  Ostin Ikolan Eilalta kuusi arpaa vitosella. Syötiin jäätelöt. Kierrettiin vielä kerran alue. Haettiin kylmälaukku veneestä, käytiin pari litraa jäätelöä Salesta, puoli kiloa mansikoita Salen edestä, ajettiin takaisin.
  Tähän en kuvaa kihuilta laita. Syykin on pätevä: en ottanut siellä yhtään kuvaa. Ei ollut erityistä taltioitavaa. Tavalliset ihmiset ja tavalliset kauppiaat tavallisilla kesämarkkinoilla tavallisessa maalaiskylässä tavallisessa kesäsäässä. Olisi kuitenkin pitänyt fotoja napsia; tavallisuudessa on jotain sanattoman kaunista. Joten kaivelin lopuksi kuvan viimekesäisten Kihujen tavallisesta tukilla sestojasta.

SCHINKENHÄGER & SCHIMMELPENNINCK

  Schinkenhäger ja Schimmelpenninck, siinäpä sanahirviöitä. Niistä mainitsen siksi, että ne liittyvät nuoruusmuistoihini. Ei kovin mairittelevalla tavalla, mutta kuitenkin. Ja ne esiintyivät himmeästi viimeöisessä unessani.
  Schinkenhäger on saksalainen alkoholijuoma, snapsi, jota myydään savipullossa. Kun olin teinari pahimmassa iässä, meillä oli kotona usein kyseistä tuotetta. Vanhempani kävivät vuosittain Saksassa, ja sitä mukanaan toivat. Myös Elinan saksalaisia sukulaisia kävi Suomessa. Monasti hekin kyseistä juomaa tuliaisiksi rahtasivat.
  No miksi Schinkenhäger on erityisesti hitsaantunut nuoruusmuistoihini? Siksi tietysti, että pullo on läpinäkymätön. Siitä oli hyvä pihistää hieman nuoren pojan maisteltavaksi! Eivät pystyneet vanhemmat silmämääräisesti kontrolloimaan juoman määrää. Eivät he toki lasipulloonkaan tussilla viivaa "viinarajaan" vetäneet, mutta näkömuisti saattoi paljastaa vodkalestin vajautuksen. Eivätkä vanhemmat tietysti niin ovelia olleet, että olisivat Schinkenhägerpullon painon punninneet. Joten oli Peppen äreetä Meiskiin mennä, kun oli puoli desiä snapsia vatsaa lämmittämässä.
  Noista pullonvajuutuksista en koskaan jäänyt kiinni. En yltiöpäisesti hommaa tehnyt. Mieleeni tuli, nyt tätä kirjoittesaani, että jos Ritva-siskollani, R.I.P., olisi ollut samat vinkeet samaan aikaan, olisi voinut äläkkä nousta. Haneli oli niin nöösipoika, että ei olisi moiseen sekaantunut, pullon vajauttamiseen. Tai mistä senkään varmasti tietää.

  Schimmelpenninck on puolestaan hollantilainen tupakkamerkki. Kun kesällä 1970 käytiin Kitusen Karin kanssa suimailemassa Saksanmaalla, ostin tullessa laivalta peltitörpön kyseisen yrityksen sikareita. Poikkileikkaukseltaa ovaalissa korkeassa rasiassa olevia pitkiä ja ohuita sikareita. Ne olivat helvetin hyviä, silloisen makuni mukaan. Ja oli korskean näköistä heittää sellainen huuleen Lotjassa tai Sutikan vintillä.
 Samalla reissulla ostin Münchenistä ruskean, peniruudullisen, puolisääreen ulottuvan takin. Onneksi en sentään mustaa, Gestapotyyliin! No, oli lesoa pasteerailla kylän raittia takki päällä, Schimmelpenninck suupielessä. Voi tuota nuoruutta!

  Olisivat saaneet jäädä pasteerailematta, ne raitit, takki päällä ja sikari suupielessä. Ja naukkailematta savipullon antimet. Mutta se nuoruudesta. Nykyään pasteeraillaan pusakassa ilman sikaria, naukkaillaan perin harvoin mistään ja kenenkään pullosta. 

  Eilen kävin Päijät-Hämeessä. Äiti on silmälääkärinsä kärsinyt. Vähän oli, kuin lasta olisi lääkärillä käyttänyt. 

  "Eikö tämä koskaan lopu?", tuskaili Elina monien koneiden ja kiikareiden kautta kulkevaa matkaa.  

  "Kamalaa, miten kylmiä!", oli kommentti silmätipoille. 

  Aika hyvin kaikki kuitenkin sujui. Kolmen vartin rupeama, silmätipat oli määrätty, päästiin ajamaan takaisin äidin uuteen kotiin. 

  Tällä kertaa ei Elina ollut tiukasti pois lähdössä, kuten oli viime perjantaina siellä käydessämme. Liekö viemämme valokuvt ja kuvakirjat synnyttäneet hänelle koti-ikävän. Onneksi se meni ohi. Ei ollut yhtään enää pois kaivannut, sanoi hoitaja, kun häntä asiasta jututin. 

  Lepolankadun asukit olivat käyneet tiistaina Puksujuna-ajelulla. Puksujuna on kaupunkikierroksia turisteille, miksei paikallisillekin (kaunista tämä suomenkieli), tekevä, junaa mallaava, ajoneuvo. Hoitsu kysyi äidiltä, että muistatkos, missä eilen matkustettiin. Siihen Elina, että muistanhan minä. Mutta ei kertonut enempää. Hoitaja selvensi, että Puksujunalla ajeltiin, käytiin Yli-Marolan kotieläinpihassakin. 

  "Oliko mukavaa?", kysyi hoitaja vielä.

  "No oli, oli", vastasi Elina.

  Kun päästiin autoon, lähdettiin ajelemaan kohti Keskussairaalaa, tokaisi äiti yht'äkkiä: "Ihan höpsö juttu, se ajelu!"

  Taitaa olla salaviisautta jäljellä Elinassa. 

  Helle jatkuu. Ollaan löysin rantein. Ei ole tarvetta lähteä edes metsään. Tyhjän saa pyyhkäisemättäkin. Kuuman kanssa ollaan pärjätty. Saimaassa käydään monta kertaa päivässä. Vaikka ei se liiemmin piristä, lähes 30-asteinen pintavesi. Kun iltaisin käyttää muutaman tunnin ilpin kylmennystä, ei ole liian kuuma nukkua. Joten antaahan paahtaa. Ja muistakaa juoda. Ei välttämättä Schinkenhägeriä. Eikä vodkaa. Mutta vodaa. 

  Lämmintä loppuviikkoa kullekin.

LÄMPÖÄ LOMALAISILLE

  Kelit jatkuu. Hyvä niin. Jos ne loppuu, on asiat huonolla kantilla. Mutta aivan näin lämmintä ei tarvitse olla, mikäli minulta kysytään. Ja vettä, vettä, vettä, ja lisää vettä. Mutta en minä valita. Koska en voi kelejä valita.

  Tiilikaiset poistuivat sunnuntaina. Me teimme mutkan Puumalaan maanantaina. Ei sinne mitään tähdellistä asiaa ollut. Mutta kun kelit kerran on tällaiset, eikä muutakaan ollut päälle painamassa, niin miksei?
  Melko vilkas oli kylän ranta, maanantaina alkuiltapäivästä. Veneitä oli, ettei vieraslaitureihin meinannut mahtua. Bensatankillekin piti jonottaa. Lomakuukausi, you know.
  Kyllä venekanta on taas nousuvuosien tasolla; perämoottorit järjestään 70-200 heppaisia. Yhden ainoan meidän nelikymppistämme tehottoman bongasin. Myös isoja "jahteja", sekä keppiveneitä näkyi runsaasti. Kyllä Puumala kerää vesilläkulkijoita eri malliin, kuin Anttola. Ymmärettävistä syistä. Yksi tärkeimmistä, että siellä ei ole polttoaine rannan jakelupisteestä välillä lopussa. No, vitsi, tietysti. Niinhän se on, että Puumala kerää porukkaa monesta suunnasta, ja mökkiläisiä on paljon enemmän. Ja siellä on Alko.
  Rantatorilla oli torimeininkiä. Jokusia rättikauppiaita, Rapalan myyntipiste, krääsäkoju, vihanneksia, kalaa. Onko ne siellä päntiönään? Näin heinäkussa? Ne kauppiaat? Siitä en ole tietoinen. Mutta maanantai markkinapäivänä tuntuu oudolta. Vaikka mikäs siinä? Päivä, ku päivä.

  Eilen käytiin aamusta tutkailemassa tämän saaren marjatilannetta. Mustikoita on vähän, ja ne ovat pieniä, osittain raakoja myös. Puolukkaa näkyy tulevan todella niukasti. Ehkäpä jossain muualla on mustikoita paremmin? Ainakin sellaisia viestejä on nähty. Täytyy laajentaa reviiriä.

  Tänään lähdetään Piskolaan keräämään puutarhavattuja. Taina soitteli illalla, kertoi, että alkavat karista, eikä hän ehdi kaikkia poimia. Eikä varmaan ole tarvetta ylettömästi pakkasta kuormittaa. Joten me mennään hakemaan omaan pakkaseemme rivettä. Ehkä viinimarjatkin ovat jo kypsiä?

  Minä lähden huomenna akkojen lypsytuntien aikoihin ajelemaan Lahteen. Elinan viikolla siirtynyt silmälääkäri on 9:30. Sitten muutamia asiota toimittelen, usmuutan takaisin Anttolaan. Pitää mm. sopia auton peltivekin korjaus. Jos sen saisi nivellettyä aikavälille 1-5. elokuuta. Silloin ollaan Hollolassa. Vetämässä henkeä elokuun koitoksiin.

  Elokuun koitoksiin kuuluu ainakin piha-aittojen jalostaminen kesäkeittiöksi. Ja tietysti sienestystä ja marjastusta. Edellyttäen, että on sieniä sienestetäväksi, marjoja marjastettavaksi. Jos ei ole keksitään jotain korvaavaa ajankulua. Mutta ei niin, kuin Mikkelin Lyseon alaluokilla eräs tuplannut ja isokokoinen luokan oma terroristi minulta kysyi:
  "Lehkone, oks siulla mittää tekemistä?"
  "Eee, eeei, eeeipä mittää", minä siihen varpaillani.
  "No raavippa persettäs, ja haistele kynsiäs!"
  Muistaakseni en, pojan ylläpitämästä uhasta huolimatta, tehnyt niin. Muistaakseni. Toki on huomioitava, että ihmisen muisti saattaa olla selektiivinen. Niin, tai näin, missään tapauksessa en aio tuota kehotusta ottaa käytäntöön nyt, vaikka kuinka olisi tekemisestä puutetta.
  Tuo sama karpaasi oli mutten niin kova jätkä, että veteli ennen kuvaamataidontunnin alkua tupakkia luokan ikkunassa. Opettajana meillä oli kuvataiteilja...., no, nyt nimi ei tule mieleen. Koistis-Pertti, tai Rohus-Matti, jos tätä luette, niin varmasti voitte auttaa. Joka tapaukseesa tämä herrasmies oli sellainen persoona, että ei varmaan mitään huomannut, tai ei sitten mitään viitsinyt mainita.

  No niin, Hilppa kuuluu kömpivän aamukahville. Katseli, ruoja, pitkin yötä joitain tallenteita. Eli kohta me lähdetään kohti Piskolaa. Ennen kuin ilma äityy tukahduttavaksi.

  Ja loppuun vielä Iiristä mietteliäänä. Vai juonisko jotain? Se osaa joskus olla salaperäinen ja vaikeasti tulkittava...

FINGERPORILLINEN PORIA

  Takana taas, yksi jatsi. Hyvä sellainen. Jatseille lähdettiin jo tiistaina. Tai ainakin sinne suuntautuvalle matkalle.
  Haneli tuli peräkärreineen tiistaina myös Päijät-Hämeeseen. Vietiin äidille vähän lisää huonekaluja. Samalla lastattiin Saimaankadun kellarikomerosta lavallinen sekalaista roinaa. Ne menevät Anttolaan poltettavaksi, osa kaatsille, osa kierrätykseen, joku laatikko ehkäpä seulan läpi kulkevaksi.
  Kellarissa oli mm. remonteista jääneitä tarvikkeita, vanhoja vaatteita, tuhoton määrä lasipurkkeja, etc. Vinttikomerolle  oli meillä aikomus myös mennä inventoimaan, mutta 30 asteen läkötyksessä eristämättömän peltikaton alla sijaitseva pölyinen tila tuntui ajatuksenakin luotaantyöntävältä. Tulee niitä viileitäkin ilmoja eteen.

  Torstaiaamuna lähdettiin hyvissä ajoin usmuuttamaan kohti Poria. Hyvissä ajoin siksi, että tarkoitus oli ajaa Eurajoen kautta. Halusimme käydä sopimassa, kuinka päästään puolen yön jälkeen Aibnb-majoitukseen sisään.
  Matka lähti hyvin käyntiin, kunnes Kärkölän kohdilla iski kauhulla päähäni: "Helvetti,  minulta jäi lompakko!"
  Eiku uukkari, hakemaan. Mutta ei näkynyt lompakkoa kotona! Huusin Hilppaa sisään kanssani etsimään. Ei näkynyt kaksin silminkään. Hilppa kysäisi varovasti: "Ootko varma, ettei se oo repussa?"
  "Oon", kivahdin, meni kuitenkin katsomaan. Ja hitto, siellä se kuitenkin oli! Repun sisätaskussa tönötti tyytyväisenä! Eikä minulla ollut, eikä ole, minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin sen sinne tällännyt.
  Reilu puolituntinen kulahti turhaan reissuun. Ei se väljää aikatauluamme sekoittanut.  Mutta vihaksi vähän pisti. Tuollainen muistamattomuus. Opetus: 1. Kannattaa aina juuri ennen lähtöä tarkastaa, että perusjutut ovat mukana. 2. Kannattaa tarkastaa, onko perusjuttu kuitenkin mukana, ennen kuin lähtee sitä hakemaan.

  Porissa oltiin kuitenkin hyvissä ajoin. Ehdittin syödä portobellohampurilaisen maalaisranskalaisilla muutamassa ravintolassa ennen Kirjurinluodolle menoa.
  Ilma oli tosi helteinen. Alkupään esiintyjät tuli kuunneltua ja katseltua hieman sivusilmällä. Litku Klemetti ja Paperi T tekivät  toki ihan kelpo keikan. Jokilavalla esiintynyt nuori englantilainen Jane Bird kitaroineen oli selkeästi Joni Mitchellinsä kuunnellut.

 17.15 saapui sitten Mavis Staples.  Liki kasikymppinen mamma on voimissaan. Tanakan  trion ja kahden taustalaulajan kanssa hän loi loppua kohti huipentuvan näytelmän. Näytelmän, minkä sanoma oli, että hän on kulkenut pitkän matkan Martin Luher Kingin marsseista tähän päivään, eikä suostu sen vuoksi kääntymään takaisin. Hieno artisti, hieno ääni, hieno sanoma!

  Mavisin session aikana aurinko hiipui pilviharson taakse, suoden lievää helpotusta helteeseen. Päälavan tauot kuluivat vierailuilla Jokilavan luona, visiiteillä bajamajassa, ja jonotuksessa vesipisteille. Vettä nimittäin kului!

  19.15 saapui estradille Burt Bachrach isoine bändeineen, kolmine laulajineen. Kuultiin kattava näyte miehen ikivihreitä, vähän uudenpaakin tuotantoa. Vanha herra (90 v.) intoutui jopa laulamaan itse muutaman biisin. Selkeästi näki, että iso joukko katsojista oli saapunut juuri tätä esiintymistä varten. Mikäli minulta kysytään, niin, kaikella kunnioituksella: hienoja ikivihreitä, merkittävä musiikintekijä merkittäville artisteille, mutta minä olisi tullut toimeen ilman tuota esitystä. Ainakin PoriJazzeilla.

  Taas vesitankkausta, kahvit, viimeinen vierailu ei enää niinkään hygiennisessä tilassa oleville bajamajoille. Ja Nick Cave Pahoinen Siemenineen! Mies otti yleisön haltuunsa heti alusta, vaikka aloittikin verkkaisella "Jesus Alone-biisillä". Kyllä miehellä on karismaa! Ja energiaa, kuuskymppisellä! Niin kuin on bändilläkin, energiaa. Multi-instrumentisti Warren Ellis, minulle aiemmin "tabula rasa", oli myös melkoinen pakkaus! Ei ole turhaan kehuttu ryhmän lavatyöskentelyä. Biisit olivat tuttuja, vaikka en kovin syvällisesti ja kauaa ole heidän teoksiinsa syventynyt. Toki monet live-esitykset olivat "pikkasen" energisempiä, kuin äänitteillä.
  Hienoja hetkiä tarjosi esitys: Maestro otti puolivälin paikkeillä ei niin "slim fit-kunnossa olevan parrakkaan herran mukaansa lavalle tanssimaan. Ja lopussa hän vei monikymmenpäisen fanijoukon estradille jammailemaan.

  Varmasti, vaikka Caven musiikki ei niinkään puhuttelisi, lavaesiintyminen ei jätä kylmäksi. Sitä paitsi musiikkikin on hyvää. Todella hieno kokemus, joka palkitsi lukemattomin kerroin lompakonhakusekoilun vaivat. Ja helteessä hikoilun. 

  Puoli kahdelta oltiin Eurajoella, sopivasti eksentrisessä yöpaikassamme. Ei ihan turhaan nettisivuilla mainita, että ei nirppanokille.

  Aamupala saatiin, ja nautittiin sireenipensaan varjossa ampiasten härrätessä ympärillä. Siitä Hollolaan, Hollolasta Lahteen Elinaa moikamaan, Lahdesta Anttolaan.

  Illalla, enne saunomistya, käytiin vielä porukalla Västäräkissä lunastamassa Ruutin Iirikselle neulomat hienot villasukat (2 paria). Kyllä on päiväkodin porukat talvella huuli pyöreenä!

  Eli täällä ollaan. Yöllä on sadellut hieman. Lisääkin tulee, niin on povattu. Hyvä. Lämmintä on silti. Päivällä pitää savustella kalaa, puuhailla jotakin ilmojen sallimissa puitteissa.

Lopuksi jokunen kuva torstain artisteista. Litku Klemetti...

...Paperi T...

...Jane Bird...

Mavis...

...Burt...

...ja vielä kerran Nick.

  PS. Edellisessä blogissani uhosin, että tänään mennään Kihuille. Niin siinä kävi, että Peppe, mies, joka ei koskaan unohda mitään, ei koskaan käsitä väärin mitään, ja harvaakin harvemmin mokailee missään, oli viikon aikataulussaan edellä. Eli Kihut ovat viikon päästä. Sinne mennään, mutta kai ilman Tiilikaisia.

KISAT MENI, RUMPPI JA PUUTTINI TULI

  Niin siinä kävi, Ranska hoiti homman. Pelitilanteisiin nähden 4-2 on aika tyly tulos, mutta Ranska osasi käyttää paikkansa tehokkaasti. Niin tehokkaasti, että heillä oli varaa lahjoittaa osuma; Lloris lorautti, Mandzukic mosautti.
  2022 kisataan Qatarissa. Ja erikoiseen vuodenaikaan, eli 21. marraskuuta - 18. joulukuuta. Suomelle se sopisi, sillä meillä on menossa sarjatauko. Vaan ei taida tie Qatariin johtaa. Saavat meidän pallolijamme tehdä jouluostoksensa rauhassa.

  Trumpit ja Tiilikaiset tulivat eilen. Trumpit Helsinkiin, Tiilikaiset Avokkaaseen. Ensin mainittujen saapuminen oli medialle suurempi tapahtuma, jälkimmäisten tulo merkittävämpi meille.

  Putin saapuu tänään. Ei tietysti Avokkaaseen, vaan Helsinkiin. Toivottavasti on mies löytänyt kuivan puvun eilen palkintojenjaon aikana kastuneen tilalle. Tai ainakin ryvettynyt asuste on kuivattu ja silitetty. Ei Suomeen ole asiaa epäkorrektissa kuosissa. Muuten tuosta palkintoseremoniasta vielä: Kun läträys alkoi, ei kestänyt kauaa, kun Putinin pään päälle löytyi helevetin iso sateenvarjo. Sitten, kun Kroatian ja Ranskan peresidentit, sekä FIFAn puheenjohtaja olivat uitettuja koiria, löydettiin heitä suojaamaan pari kituliaan kokoista varjoa. Tämä tapahtuma kertoo siitä, että ehkä Putinilla ei todellakaan ole toista pukua varattuna huipputapaamiseen. Vai kertooko?

  Suut silmät täyteen tulee tänään tuota huipputapaamista, jos niin haluaa. Ei tule, jos pitää uutisvälineet hiljaisina. Kuten on tarkoitus. Minulle riittävä informaatio tapaamisesta tulee illan uutislähetyksen kautta. Jos se sitten tulee edes katsottua. Jos ei, kyllä kiteytyksen kuulee ja näkee vielä huomennakin.

  Uudet ovet heiluvat nyt molemmat. Ulko-ovi saatiin Hilpan kanssa kahdestaan, mutta verannanoven kanssa tarvittiin apu; Haneli tuli lauantaina YYA-sopimuksen vevottmana nostamaan ovilevyn kanssamma saranoilleen, Minä pääsi sitten kertelemään aukon listoilla. Aika palapeli. Lopulta kuitenkin oli viimeisen naulan vuoro. Ja tietysti suoraan sähköjohtoon! Ikolan Tonin pari viikkoa sitten seinävalaisimelle tarkoitetulle uudelle pistorasialle menevään johtoon! Vähän säväytti näpeille. Sulake poksahti, tietysti. No, minä irrottamaan piuhaa jakorasiasta, vaihtamaan sulake. Mutta: "Ehä kesällä valova tarvihe", sanoi muinoin Pylkkäsen Pertti apumiehelleen Leinosen Valolle. Levätkää rauhassa, molemmat. Piuha korjataan, kunhan ehditään.

  Me lähdetään Hilpan kanssa huomenna Lahden suuntaan. Tiilikaiset jäävät tänne. Perjantaina tullaan takaisin, yhtä Porin reissua kokeneempina. Anna, Joni ja Iiris ovat varmaan vielä saaressa, joten lauantaina usmuutetaan Kihuille.
 
  Nyt on taas kesä! Mukava on Tiilikaisten jäädä pulikoimaan Saimaan veteen, joka on kuin linnun maitoa. Maidosta assosioituneena vesi on myös, kuin lehmän henkäys.
  Porissakin näyttäisi olevan torstaina melkoinen paiste. Pitää olla viisaampi, kuin kesänä muutamana. En silloin suostunut laittamaan aurinkovoidetta lärviini. Niipä kolvi paloi lahjakkaasti, kun istuksin keskipäivästä auringonlaskuun naama päin mollikkaa.

  Nyt lopettelen, lähdetään varmaan vähän vesille lillimään.

EI TULLUT UNELMAFINAALIA

  Ei tullut unelmafinaalia. Siis sitä, mitä olin toivonut. Mutta ei tullut unelmapronssiottelua myöskään. Rehellisesti sanottuna Ranska kyllä ansaitsi paikkansa. Niin vakuuttavaa sen palaaminen on ollut koko kisojen ajan. Toinen suosikkini Kroatia sentään raivasi tiensä viimeiseen koitokseen. Kolmen jatkoajan ja kaksien rankkarien kautta, mutta raivasi kuitenkin. Nyt on päivä vähemmän lepoaikaa, kuin Ranskalla, ja tosiaan pitkiä pelejä takana. Kuinkahan kunto kestää? Saattaapi olla, että Ranska hoitaa homman. Tai sitten Luka Modric innostuu tositoimiin ja ratkaisee ottelun.

  Aamulla sörnäytin veneellä vakiopaikoille katsomaan kanttarellitilannetta. Vähän ehdin kulkea, vähän löytää, kun kuljetusliike soitti, että ovet ovat tunnin kuluttua Potinlahdessa. Siihen loppui sieniretki.

  Ovet tulivat, kuten sovittu oli. Mutta vahinkoakin aiheutui. Kuski peruutteli auton lähelle rantaa. Sitten hän veti ovipaketin hissilavalle pumppukärreillä, käänteli sen poikittain, aikoi ryhtyä laskemaan lavaa. Minä sanoin, että tuo Rocla on ihan laidalla, ei kai se tipu? Oltiin näet aivan Hyundain vierellä. 

  "Ei se tipu", lausahti kuski, alkoi laskea. Minä yritin pitää pumppukärriä paikallaan, mutta lähtihän se tulemaan alas, ja vauhdilla. Sain jonkin verran kärriä toppuutettua, mutta sen vetokahva kolahti auton etulokasuojaan. Vekki siihen tuli!

  Kuski kysyi, että pitääkö tuolle jotakin tehdä? Minä siihen, että ei paljon, minkä nyt korjata. Hän sanoi, että terminaalista ollaan minuun yhteydessä. Otin miehen tiedot ylös, kuvasin auton rekisterinumeron, oman auton lommon. Jos huomenna ei ala kuulua yhteydenottoa, pitää ryhtyä kyselemään.

  Ulko-ovi saatiin Hilpan kanssa veneeseen, saaressa veneestä pois. Verannalle tuleva suurilasinen parvekkeenovi oli niin painava, että katsottiin parhaaksi soittaa Haneli apuun. Tämä hujautti äkkiä veneellä hätiin. Kannettiin lasiovi saman tien ylös. 

  Haneli ei joutanut jäämään pidemmäksi aikaa. Minä aloin irrottaa vanhaa ovea. Sitten sovittamaan karmia paikoilleen. Mutta perkele! Karmi oli viitisen senttiä liian korkea! Tai aukko sitten viitisen senttiä liian matala! Minä äkkiä tarkistamaan koneelta tilausvahvistuksen. Kyllä oikein oli, sitä sain, mitä tilasin. Nyt oli käynyt niin, että olin mitannut väärin, mitä en usko. Tai sitten olin kirjoittanut tilaukseen väärin, mitä en myöskään usko. Vaan tämä ei ole uskon asia. Jommin kummin on tapahtunut. Ja tyhmästä päästä kärsii hela kroppa. Ei muuta, kun korottamaan aukkoa. Ja hirttähän siellä oli. Moottorisaha esiin. Ähellyksen ja tohelluksen jälkeen oli aukko passeli. Se vaatia siis m-sahaa, kuviosahaa, talttaa, ja kirvestä. Ei ollut hauskaa jopia! Johan Hakan aikainen työpäällikköni Helmisen Unto (R.I.P.) sen mielivitsissään kertoi. Tarkennukseksi mainittakoon, että se oli myös Unton ainoa vitsi. No, juttu meni näin:

  Vanha timpuri oli kulkeutunut huonoon kuntoon, ja pappi tuli toimittamaan synnipäästöä. Kirkonmies kysyi, että mikä on pahinta, mitä olet elämäsi aikana tehnyt. 

  "O..oo...ooven yyy...yyläkamanan v...vee...vesto!", kähisi timpuri.

  Vitsin kerrottuaan, purskahti Unto raikuvaan nauruu. Eikä kerran, ei kaksi, eikä viisi. Valehtelematt ehdin hänen alaisenaan neljän vuoden aikan vitsin kuulla ainakin parikymmntä kertaa!

  Mutta vitsistä arkeen. Siinä se karmi nyt tönöttää...

...odottamassa. että yön yli voimia kerättyämme jaksamme nostaa helevetin painavan oven saranoilleen.

  Huomenna pitää sitten laittaa vielä tuvan ulko-ovi. Taidan kuitenkin ensin mittailla aukon ja oven yhteensopivuuden. Jos Peppe tekee kerran virheen, mitä ei Peppe usko, voi Peppe tehdä toisenkin kerran virheen, mitä ei Peppe usko. Q.E.D.

UUSI KOTI JA MUUTOKSIA VANHAAN KESÄPAIKKAAN

  Perjantaina sain iltapäivällä mieluisan puhelun. Minulle soitettiin PHHKY:stä. Viesti oli: Äidin kohdalla on tehty tuetun palveluasumisen päätös Coronaria Kotikylä Lepolankadulle. Sain tietää, että asunto tyhjenee viikonloppuna, ja Elina voi muuttaa heti alkuviikosta.

  Siis toimeen. Aamulla ajettiin Lahteen, käytiin katsomassa äidin uutta kotia. Se on Kivistönmäellä, lähellä Lahden keskustaa. 37 m2;n yksiö. Sen saa sisustaa haluamallaan tavalla. Vain sänky, komerot ja yksi tuoli siellä on valmiina. 

  Veimme sinne päivällä Elinalle vaatteita ja hieman huonekaluja, mitä nyt autossa saatiin kulkemaan: tv ja sille pöytä, yöpöytä, rahi, joitain valokuvia. Ensi viikolla tulee Haneli kärrin kanssa, silloin roudataan kiikkustuoli, pari nojatuolia, ja joku pöytä. 

  Huomenna haetaan äiti Orimattilasta, viedään uuteen, toivottavasti vielä kauan pysyvään, paikkaan.

  Kotikylä Lepolankatu hoitaa täst'edes pitkälti Elinan asiat; lääkkeet, reseptien uusimiset, vaippahousujen tilaukset, etc. Siellä on ympärivuorokautinen valvonta, sairaanhoitaja, lääkäri tarvittaessa. Ja ateriat, pyykinpesut, lakanat, kuuluvat diiliin. Jotakin tämä kaikki maksaa, selvähän se. Muttei sentään sellaisia summia, kuin yksityiseltä puolelta ostettuna. 

  Puhuttakoon terveydenhuollosta yleensä, ja vanhustenhoivasta erikseen, mitä tahansa, niin äidin kohdalla on kaikki toiminut hyvin. Ja melko nopeasti myös. Se on johtanut siihen, että siitä kun hänellä alkoi kotihoito 11. maaliskuuta, ja kunto romahti pian sen jälkeen melko totaalisesti, ollaan monien vaiheiden jälkeen huomenna kirjoittamassa vuokrasopimusta Lepolankadulla. 

  Mikäli olen oikeassa, ei äiti huomenna ihmeemmin ihmettele, kun hänet haetaan uuteen paikkaan. Kyselee vain, että mitäs minun nyt pitää tehdä? Ja sopetuu niin hyvin uuteen ympäristöön, että on jo seuraavana päivänä pötköllään naapurinsa huoneessa. Sallittakoon minulle tällainen kevennys sinänsä vakavassa asiassa. Olen nimittäin niin iloinen siitä, että epävarmuus loppuu, elämä voi kampeutua urilleen. Äidillä uusille, meillä palata vanhoille. 

  Huomenna taas ajellaan Anttolaan, kauniista ilmoista nauttimaan. Ensi viikon tiistaina sitten takaisin tänne. Haneli tulee myös autoineen ja kärreineen. Viedään äidille lisää irtainta. Ja setvitää hieman turhaa rojua Saimaankadun asunnosta pois. Kauhulla ajattelen kellari- ja vinttikomeroiden inventaariota.

  Keskiviikkona on Elinalla se silmälääkäri. Torstaina startataan kohti Poria. Piruhitto, vastahan siellä oltiin, Wilcoa katsomassa. Kyllä aika kiirehtii. Alkaa tällä iällä olla vaikeaa kestää sen kelkassa. 

  Kun aamulla kohti Lahtea ajeltiin, keksi Hilppa hyvän idean. Tai oli sen kai edellisenä päivänä keksinyt, mutta toi nyt julki. Sen idean turvin ei Peppelle tule ruohonpureskelu- ja kädetseläntakanaviheltelyaikaa liiemmin. Tarkoitan, että jos idea toteutetaan. No, miksei toteutettaisi. Ajatus on lyhesti seuraava: Avokkaan pihalla on pitkä aittarakennus, mihin kuuluu, vasemmalta oikealle, vanha hirsiaitta, puuliiteri ja kaksi entistä nukkuma-aittaa. Hirsiosa on ihan jees, ja toimii puutarha- ja pihakalusteiden, grillin, ja monen muun tarpeellisen varastona. Puuliiteri on puuliiteri, tarkoitukseensa hyvin sopiva.  Mutta kaksi viimeista aittaa eivät ole palvelleet tarkoituksessaan vuosikymmeniin. Niissä on vain tarpeetonta, poltettavaa, tai muuten hävitettävää rojua. Tai onhan niissä jotain säästettävääkin, nimittäin pari hetekaa. Sitäpaitsi aittarakennus on yläpäästään päässyt alaosastaan vajoamaan, eli lahoamaan. Tämähän oli vasta johdatus ideaan. Eli asiaan. Hilppa sanoi, että miksei tehtäisi noista aitoista se kesäkeittiö, mistä ollaan joskus puhuttu? No perkele! Ei kun Peppe kengittämääm paria nurkkaa, avaamaan oviseinille isot aukot, purkamaan väliseinä, tekemään uusi lattia, ehkäpä vielä suurentamaan takaseinän ikkunaukkoja, tälläämään niihin verannalta puretut isommat lasit. Ja meillä on paikka, missä grillata, käyttää sähkösavustinta, paikka, missä on tilaa vaikka pöydälle. Vaikka tokkopa tuolla syötyä kuitenkaan tulisi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

  On se minulla mukava vaimo! Pitää huolen sittä, että ei aika käy pitkäksi! Ja tämä kaikella kunnioituksella, ilman ketunhätiä ja taka-ajatuksia, sanottuna. Minä oikeasti tykkään, kun on edes jossain määrin järkevää puuhaa!

  Yritin selailla kuvaa aittarakennuksesta, tällaisen löysin...

...eli sireenin takana ovat ne kaksi aittaa, joille on aikomus tehdä käyttötarkoituksen muutos.

  Päässäni on päivän aikana, kaiken muun toiminnan takana, muhinut päätös, että kyllä tuo projekti viimeistään elokuussa tehdään. Sitä ennen pitää vaihtaa uusi ulko- ja verannan sisäovi. Kuljetusliike soitteli aamulla, lupasi, että ne ovat Potinlahdessa torstaina. 

  Niin että Leinosen saha saa varautua keskikokoiseen tilaukseen terassilautaa ja vähän muutakin. Nyt noita hommia on tehtävä, kun vielä jotenkin jaksaa. Sillä, kuten Elinakin ymmärtää: Sic transit iuventus mundi!

 Sellaisin ja tällaisin miettein tänään.