perjantai 25. toukokuuta 2018

SÄÄTIEDOTUS VEDENKULKIJOILLE

  Avokas, Saukonsalo, +10, selkeää, näkyvyyttä Juvalle saakka. Aivan peilityyni. Järviveden korkeus reilusti plussan puolella.
  Hieman eroa eiliseen: +12, ohutta yläpilveä, hieman aamusumua, näkyvyyttä Vattusaarille. Kevyttä kakkoistuulta, 1 m/s. Järviveden korkeus reilusti plussan puolella.
  Säätiedotus vedenkulkijoille on Luonterin alueelle tarkoitettu, esikuvanaan "Säätiedotus merenkulkijoille-ohjelmaa" pitävä palvelu. Jälkimmäisen tekee Ilmatieteen laitos, edellisen minä. Säätiedotus vedenkulkijoille on vielä suppean ryhmän käytössä (minä), mutta ehkä veneilijät huomaavat sen olemassaolon, ja suosio alkaa kasvaa.

  Sikäli tärkeitä nämä säätiedot vedenkulkijoille, että lähdetään tänään käymään kylillä veneelle. Mennään kauppaan, siitä sahalle. Kuistin rempan tarpeet pitää hakea. Haneli tulee avoveneellään talkoisiin. Saadaan kevyesti kaikki kerralla kulkemaan, eikä tarvitse uuteen paattiin kovaa lastia ahtaa.

  Kuisti etenee hiljalleen. Tai ei sentään, mutta sen remppa etenee. Näillä ilmoilla, vuosilla myös, tulee duunailtua vain aamupäivät. No, ikkunat ovat paikoillaan, ovi samaten. Tänään haetaan tarpeita, huomenna aloitan terassin väsäämisen. Kun keskiviikkona lähdetään, viikko siitä takaisin tullaan, niin meillä on maalit matkassa. Näyttää siltä, että veranta luovutetaan käyttäjilleen hyvissä ajoin ennen aluperin kaavailtua deadlinea, juhannusta.


  Katiskat ovat antaneet kalaa mukavasti: pari haukea ja melkoisesti keskipannun ahvenia. Saarelan tilan päävastuullinen kalankäsittelijä työssään.


   Savuahventa ja paistettua haukifilettä on syöty. Kevyttä kesäruokaa. 

    Toissa aamuna oli toisiaan taas silmien hieraisun paikka. Aamukahvilla äkkäsin kauriin mutustelevan talon takana heinää. Sain siitä pari kuvaa ikkunan läpi napattua. Kun lähdin hiljaa hiippailemaan kohti ulko-ovea, jokin säikäytti eläimen, se loikki metsään. 
  Liekö yksilö tänne talvella jäänyt, vaiko jostakin uinut? Tiijä, vaikka olisi useampi, ja vasoja myös. Täällä voi kohta olla melkoinen tokka, jos niikseen tulee.


  Eilen ajelin sähkökoneella ringin saaren ympäri. Ei näkynyt norppia, mutta huomasin kauempaa, kun lokit antoivat kyytiä sääkselle. Pesiään puolustavat, vaikka ei taida sääskeläinen  heidän kotirauhaansa häiritä? Tai en ole ihan varma.
  
  Sateita ei ole tiedossakaan. Kohta on alettava kastelemaan. Tai alettiin jo eilen. Mutta tätä menoa on tihuletkua viritettävä nurmikollekin. Saisi kyllä ravauttaa kunnon sateen, mieluumin yöllä jos toive sallitaan. Ja ehkä se sallitaan, otetaanko käsittelyyn, onkin eri juttu. 

  Sellaisia saarellisi tänään, on ryhdyttävä kahvin keittoon.

tiistai 22. toukokuuta 2018

KESÄ RÄJÄHTI

  Viikko oltiin veke saaresta. Kaksi huomion arvoista juttua on tapahtunut: Luonto on räjähtänyt valtavalla voimalla; lehdet täysiä, ruoho pitkää, raparperi yli puolimetristä, nämä ensi silmäyksellä.
  Toinen asia on, että vesi jatkaa nousuaan. Parikymmentä senttiä viikossa oli hilautunut ylös. Ei haittaa, nyt on laituri vaaterissa. Parikymmentä senttiä vielä, niin ollaan viime vuosikymenten huippulukemissa. Voi se sinne noustakin. Vaan kyllä oli hienoa eilen illan kahussa tänne tulla.

  Eilen, enne tänne lähtöä, vietiin Elina Lehtiojan Palvelukeskukseen Mukkulaan.Tanssijytke kiiri korviin, heti kun ovi avattiin. Oli päivätanssit menossa. Mutta ei äidistä siihen hommaan nykykunnossa ole. Huoneeseensa vietiin. Iso huone, siistit tilat, uudehko rakennus. Siellä äiti kolme viikkoa viettää arvioitavana. Sitten nähdään, millainen päätös lyödän käteen.

  Tänään aloitin verantaremontin; neljä ikkunaa tälläsin Hilpan avustuksella paikoilleen, ennen kuin alkoi aurinko paahtaa tosi tarkoituksella.


   Hilppa, kun hanslankarin hommiltaan ehti, otti harsot pois pottumaalta, kylvi hernettä kasvimaalle...



...ja kasvulavoille jotain muuta.


   Iltapäivällä käytiin naapurin Hannun kanssa nostamassa kimppalaituria. Pitää vielä ensi viikolla tehdä lopullista säätöä, kun vesi vähän lämpenee.

  Nurmikon leikkasin ennen saunomista. Ruohonleikkuri on tullut talven aikana hulluksi. Viime syksynä se oikutteli, ei jaksanut kunnolla käydä. Vaihdoin siihen uuden bensaletkun ja tulpan jo viime syksynä. Ei silloin kuitenkaan lähtenyt käyntiin, kuin irrottamalla tulppa, laittamalle reikään hörppy. Mutta nyt lähti! Ja käydä rommeltaa sellaisilla kerroksilla, ettei ikinä! Se vain haittana. että on niin vinha pyörintä, että keskipakovoima liimaa ruohon leikkurin kopan laidoille, eikä tiputa sitä maahan. Eikä edes ulosheittäjän kautta tule juurikaan silppua ulos. Sitten, kun paikat täyttyvät, kone alkaa yskähdellä, meinaa tukahtua. Ja kun nostan hieman takapyöriä ilmaan, pölläyttää masiina melkoisen tuhjon tummanvihreää möhnää alleen.
  Toinen muutos on, että bensaa kuluu vähintään tuplasti aikaisempaan verraten. Tottahan kone kuluttaa, kun käy, kuin viimeistä päivää. Ei kuitenkaan ollut vielä viimeinen päivä värkille; se hoiti homman loppuun. Pesin sen painepesurilla, jätin huilaamaan. Katotaan, mitä on apukone mieltä, kun seuraavan kerran ruoho leikkausta vaatii. Oli mieltä mitä tahansa, en minä sille kelvottomalle oikein mitään osaa tehdä. Korkeintaan sadatella.

  Huomenna laittelen loput ikkunat. Ehkä laitan oven, ehkä en. Nuohoojakin tulee johonkin aikaan. Tai tulee yhdeksältä. Hannu hakee ensin Potinlahdesta. Nuohoaa kolme mökkiä Hannun johdolla, sitten haen sutarin meille, je vien lopiuksi Rehulalle. Eli viisi paikkaa pääsee mies rassaamaan kerralla. Sehän on melkein provikan paikka, minulle ja Hannilan Hannulle. Tai alennusta. No, ei taida tulla. Mutta puhdistuupahan hormit.

  Huomenna soittelen Lehtiojan Palvelutalolle, kyselen, kuinka äidillä on mennyt. Hänen kanssa on valitettavasti jollei mahdotonta, niin ainakin erittäin vaikeaa, puhua puhelimessa. Tarkoitan tietysti Elinan kuntoa, en omaani, joka on kohtalainen. Oma kuntoni, tarkoitan. Kuulen kuitenkin, onko mitän erityistä äidin kunnossa, puoleen, tai toiseen, tapahtunut. Jalmarissa todettuun aivojen kalkkeutumaan ja alkavaan alzheimeriin hän on nyt muutamia päiviä saanut lääkettä. Vaikutusta ei vielä eilen ollut havaittavissa.

  Näin elo etenee. Me täällä vielä voimissamme huhkitaan, jotkut vähissä voimissa muitten autettavana ehtoopuoltaan kuluttavat.

perjantai 18. toukokuuta 2018

TUTKII, MITÄ TUTKII...

  Tutkimuksia on tehty. Tuloksia on saatu. Vikaa ei ole paikallistettu. Eli verikokeiden tulokset kaikki viitearvoissa. ABI:n mukaa veri kiertää kaikissa raajoissa samalla forssilla. Sydänfilmin tulokset normaalit, paitsi että minulla on hieman alhainen pulssi. Urheilijan pulssi, sanoi lääkäri, kun tänään soitti. Olin otettu. Siis oikein hyvältä näyttää, mutta jalka sen kun puutuu. Puutui aamulenkillä, ja puutui viimeeksi äsken, kun kävin hyvien koetulosten innoittamana kokeilemassa.
  Vielä röntgeniin passitti lääkäri. Selkää haluaa kuvattavan, vaikka ei se ole koskaan pahemmin vihoitellut. No, sopiihan se; selän puolelta minusta saa ihan edustavan kuvan.

  Suomi sitten hankki neljän minuutin nukahduksella paluuliput Tanskasta. Valveilla on noissa kekkereissä oltava 60 tehokasta minuuttia, jos aikoo prenikat kaulassa kotiutua. Niin koville tappio otti, että ilmakin kylmeni. Taitaa onneksi pian lämmetä taas mukavaksi.

  Eilen käytiin Stadissa. Asunto tuli myytyä, Ukko-Munkissa syötyä, Munkkiniemen rannalla kahvit juotua.

  Tänään haettiin Elinalle vaatetta ja muuta tarvittavaa arviointijaksoa varten. Maanantaina puoliltapäivin käyn hänet noutamassa, vien Lehtiojan Palvelutaloon Kilpiäisiin.
  Torstaina, 31. 5., on minulla siellä tapaaminen Palvelusantran yhteyshenkilön ja Palvelutalon lääkärin kanssa. Silloin kai jo tiedetään jotakin äidin tilanteesta ja tulevasta sijoituspaikasta. 

  Huomenna tulevat Anna ja Iiris Hollolaan. Anna menee illalla ystäviensä kanssa syömään, Iiris jää iloksemme. Tyttö lupasi eilen, että käy Peppe-Papan viereen nukkumaan. Niin hän teki pari kertaa viime viikonloppuna Anttolassakin. On kai turvallista nukahtaa, kun Pappa kuorsaa vieressä, ennen kuin ehtii itse kunnolla silmiään ummistaa.

  Muuten tuntuu Hollolassa, ja Lahdessa, olevan elämä ennallaan. Vaan ei muualla:

  Texasissa taas joku kahjo ammuskeli koulussa. USA:ssa on tänä vuonna ammuskeltu kouluissa keskimäärin kerran viikossa. Karmeaa touhua!

  Matkustajakone on pudonnut Havannan kentälle, uhreista ole vielä tietoa.

  Suomessa puolustusministeri poistaisi naiset vuodeksi armeijasta. Eli antaisi vuoden käänteistä poistumiskieltoa. Minä sain ainoastaan viikon eikäänteistä poistumiskieltoa töperehdittyäni uudenvuoden aaton iltalomalta palatessani.
  Minun mielestäni kaikki armeijat, sukupuoleen katsomatta, pitäisi panna vielä paljon pidemmälle huilille. Mutta ei minun mielipidettäni noissa asioissa pahemmin kysellä, saatikka kuunnella.

  Huomenna Englanissa pidetään kuninkaalliset häät. Tai prinssilliset ainakin. Muutama miljardi ihmistä kuulema seuraa menoja televisiosta. Eikö niillä kehnoilla ole parempaa tekemistä? Menisivät vaikka etsimään korvasieniä, virkkaisivat pannulappuja, neuloisivat kahvipannun myssyjä, pelaisivat kirvestä tai tuppea, tai tekisivät jotakin muuta yleishyödyllistä. Mutta kuten sanoi joku nainen jossain mainoksessa: "Enemmän hömppää saisi olla."


  Koska minä en katso kuninkaallisia häitä (en kylläkään etsi korvasieniä, virkkaa pannulappuja, jne.), on minulla aikaa tehdä jotakin muuta. Aivan tarkka suunnitelmaa en vielä ole laatinut, mutta kyllä minä jotakin keksin. Vaikka Iiriksen kanssa lähden jäätelöt syömään.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

KOVAN AAMUN PÄIVÄ

  Vatsa kurnii. kroppa kaipaa liikuntaa, sielu halajaa kahvia. Mutta vielä mitä! Ei lenkkiä tänä aamuna, ei aamupalaa tänä aamuna, ei kahvia tänä aamuna. Lasillinen vettä sentään tänä aamuna.
  Arvannette, että labraan olen menossa. Ja vasta 9:45! Olisin aikaisemman ajan varannut, mutta kun ei ollut vapaana. Ei huomiseksikaan. Ja tämä on saatava tehtyä, kun nyt Hollolassa muutamia päiviä ollaan. Eli verikokeita ja sydänfilmi Peppestä kohta otetaan. Huomenna vielä omahoitajalle, aiheena ABI. Sillä ei ole lain yhteyttä yo-kirjoituksiin, vaan alaraajojen valtimopaineita mittaillaan.
  Kaikki nuo tehdään vasemman takajalan puutumisen ja pistelyn syyn löytymiseksi. Kyllä Peppestä huolta pidetään!

  Eilen tultiin siis Anttolasta kotiin. Käytiin Elinaa katsomassa Jalmarissa. Siellä äiti istui muistisairaiden tutkimusosastolla yhteisessä tilassa. Hän oli selvästi pirteämpi, kuin helatorstaina Akuutissa Hanelin kanssa käydessämme. Hän jopa puhui aivan oma-aloitteisesti muutamia lauseita. Kun kysyin häneltä, että tunnetkos sinä minut, niin äiti katseli hetken, sanoi:
  "Ootko sinä niitä minun poikiani?"
  No olinhan minä. Hilpan kysyessä samaa, sanoi Elina, että kyllähän minä sinut tunnen! Ei hän kuitenkaan muistanut sitä, että Anna, Joni ja Iiris olivat käyneet äitienpäivänä häntä katsomassa.
  Kun minä sanoin jossain vaiheessä äidille, että täällä sinä nyt sitten olet ainakin tämän viikon, vastasi hän:
  "Täällähän minä hengailen!"
  Johan tuntui mukavalta! Mistä lie kaivanut tuon verbin? Ei varmasti ole konsaan, elämän päivänä,  sitä käyttänyt!
  Äidin hoitajaa jututettiin tovi. Hän antoi monisivuisen kyselylomakkeen minulle täytettäväksi. Siinä kysellään Elinan muistin tilan huononemista ja käsitystäni hänen kyvyistään tulla toimeen jokapäiväisissä asioissa. Hoitsu kertoi, että äidin muistia ja muutenkin tilaa tutkitaan tämä viikko, ja että hänen on tarkoitus mennä sovitusti arviointijaksolle hoitokotiin. Pitää olla Palvelusantraan yhteydessä, jotta saan tarvittavat tiedot Elinan hoitokotiin viemisestä. Tai tiedon siitä, että hänet toimitetaan sinne Palvelusantran kautta.

  Arvatkaa, miltä tuntuu, kun Hilpan itselleen keittämän kahvin tuoksu leijailee sieraimiin? Pientä esimakua helvetistä, mikäli minulta kysytään.



  Huomenna mennään Helsinkiin. Annan ja Jonin asuntokauppa on iltapäivällä. Anna halusi minut mukaan. Mikäs siinä, mennään. Sen pälle jonnekin syömään, näin olen ymmärtänyt. Sitten kotiin katsomaan, jatkuuko Leijonien viime otteluiden tahti, eli kovat voitetaan, heikommille hävitään. Toivottavasti ei.

  Ilmeisesti maanantaina sitten lähdetään takaisin saareen. Pian pääsee istuttamaan kasvulavoille. Hilpalla on päävastuu sinne tulevista lajeista. Istutuksesta myös. Joten mulle jää suojaus. Pupukatrasta ei tosin onneksi ole näkynyt. Yksittäisiä aikuisia kyllä. Siis ankarat turvatoimenpiteet ovat paikallaan. Jospa sato muodostuisi antoisammaksi, kuin viime kesänä. Sääkään ei silloin suosinut. Eli mikä jäniksiltä säästyi, sen luonto jätti puolivalmiiksi, tai huonolaatuiseksi. Nyt näyttää ainakin lämpöä olevan ja tulevan. Kastelutoimenpiteisiin kyllä joutuu, sillä kymmenen päivän ennuste ei lupaa pisaran pisaraa märkää. No, sitten kastellaan. Saimaassa on veden korkeus sellaisissa lukemissa, että riittään isompienkin viljelysten tarpeisiin. Ja pinta nousee juhannukseen asti, kun latvat tyhjenevät.

  Kahvi tuoksuu, vesi kielelle herahtelee. Kymmenen jälkeen tempasen ainakin kaksi mukillista. Sitten tyhjentämään Elinan jääkaappia. Ja perään käymään häntä katsomassa. Katsomassa, kuinka hengailu on sujunut.

lauantai 12. toukokuuta 2018

LÄMPÖÄ LÄJÄPÄIN

  Kyllä on kelit! Kun ei olisi nyt se kesä, Suomen kesä, mikä on tunnetusti lyhyt ja paikka paikoin lumeton. Vaan ei huolta, ainakin tovin jatkuu kesä. Kymmenen päivän ennuste ei sadepisaraa näytä. Kovasti ottaa luonto takaisin myöhässä oloaan.

  Torstaina käytiin Lahdessa katsomassa Elinaa. Kovin apaattinen ja puhumaton oli äiti. Aikamme tivattuamme hän sanoi meidät tuntevansa, mutta nimet olivat rankemman takana, eli eivät tulleet mieleen. Eikä hän oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan. Muutamiin monasti toistamiimme kysymyksiin murahteli jotakin, tai sanoi, ettei nyt oikein ymmärrä, mitä tarkoitetaan.
  Häntä hoitaneen lääkärin puheille onneksi päästiin. Ei äidistä ollut siellä otettujen kokeiden perusteella mitään yksittäistä syytä kunnon romahtamiseen ollut löytynyt. Lääkäri sanoi, että kolme päivää Akuutissa potilaita pidetään. Minä kysymään, että mitäs sen jälkeen? Ja samaan syssyyn, että hänelle on sovittu kolmen viikon arviointijakso hoitokodissa 21.5. alkaen, ei kai hän tässä välissä kotiin joudu? Tähän lääkäri, että eiköhän jotakin keksitä.
  Niin keksivätkin; nyt äiti on kuntoutussairaala Jalmarissa Jalkarannassa. Häntä ryhdytään tutkimaan maanantaina, kun arki palaa.
  Saa nähdä, miten asiat siitä eteenpäin sujuvat. Mutta me menemme tiistaina kotiin. Pääsen selvittelemään asioita paikan päällä. Näyttää olevan niin, että tieto ei kulje eikä kirjaudu ajantaseisesti eri terveydenhuoltoon kuuluvien yksiköiden välillä.
  Me meinattiin muuten Hanelin kanssa eksyä, ja pahemman kerran, Päijät-Hämeen keskussairaalaan! No, kun ensin mentiin Akuuttiin, ja kysyttiin, mistäpä löytyy Elina Lehkonen, metä opstettiin:
  "Seuraatte tuota valkoista viivaa. Se lopuu hissin ovelle. Yksi kerros ylös, sitten vasemmalle, automaattiovista läpi, ja soitatte ovikelloa."
  Hyvin meni, kunnes soitin ovikelloa. Synnytysosasto! Sanottiin, että nyt ollaan kyllä hukassa. Neitokainen näytti meille käytävän toisella puolella olevaa ovea, sanoi, että soittakaapa tuota kelloa. Niin teimme, oikeaan osuimme.
  Mutta tuo oli pientä. Kun lähdimme ostamaan äidille kukkia, saimme taas hyvät neuvot. Mutta nyt ei ollut viivaa, mitä seurata. Ja kun sairaalassa on menossa saneeraus ja laajennus, jouduimme kävelemään tyhjiä käytäviä minuuttisotalla. Siellä täällä oli onneksi opastauluja, joissa näki, missä ollaan. Lopulta, eräältä eteemme sattuneelta remppamieheltä kysyttyämme, löydettiin pääaula ja kukkakauppa. Sitten uusi seikkailu takaisin. Hyvä, ettei tullut käsirysyä, kun mielipiteet reitistä olivat välillä melko erilaiset. Onneksi kädenvääntö pysyi verbaalisena. Kukka kuitenkin Elinalle saatiin ja vietiin. Ja äidin meidät nähdessään peruslukemilla pysynyt ilme muuttui selkeästi ilahtuneeksi, kun hänelle kukan annoimme.

  Eilen käytiin retkellä Paskosaaressa. Luonterin Paskosaaressa, ei Sappulanselän kaimassa. Vähän viileää oli ajella, mutta saaressa tarkeni!





   Pois ajettiin Ukonvirran läpi, Siikaveden kautta Avokkaaseen.

  Hanelin porukat kävivät eilen iltakahvilla ja porinoimassa. Niin se aika rientää; Anni lähtee kesäkuussa vaihtoon jenkkeihin, ja kirjoittaa ensi vuonna, Katriina pääsee kesällä ripille. Mihin hittoon ne vuodet ovat haihtuneet?

  Tänä aamuna kävin sähkömoottorin avustamana uistelemassa puoletoista tunnin verran. Vähän kalaa, paljon mielihyvää ja rauhaa. Ei näkynyt norppaa, eikä äänetön meno karkottanut kalasääskiä ilmoille. Kanadanhanhi ja lokki olivat kai huonoissa väleissä, kun eivät toisilleen paljon puhelleet, ihan eri suuntiin tiirailivat. Liekö tiiroja tiirailleet?


  Iiriksen päivänokosten jälkeen lähdettiin Lietveden kioskikahvilaan, kun se ilmoitti olevansa auki. Ei ollut auki, eikä tarvinnut kenekään sieltä poistua pes'auki. Oli vissiin jääneet sivut päivittämättä. Opastetaulusta kioskin pihalta äkättiin Pistohiekan tanssilavan vieressä oleva Mörkinahon kahvila. Sen nettisivut vakuuttivat, että paikka on vapusta lähtien auki perjantaisin ja lauantaisin. Koska matkaa ei sinne ollut enää, kuin jokunen kivennakkaama, usmuutettiin katsomaan. Oli se auki. Tarjolla oli kahvia, kun isäntä keitti, Iirikselle mehutetra, ja kaikille eskimot. Pitsaakin olis kuulema saanut, ja kaljaa. Ehkä ei ihan vakipaikaksi taivu, mutta isäntä oli ystävällinen ja seurallinen.
  Tänään ei ollut viileää edes vesillä. Mitäs, kun mittarit saaressa huitelivat päälle kahdenviiden. Kameralaukku oli tietysti mukana Pistohiekan maisemissa, mutta yhtään kuvaa en ottanut. Alankohan leipääntyä hommaan? Laitetaan kuitenkin yksi otos aamupäivältä, kun käytiin viemässä katiska syvemmälle.


  Huomenna on sitten äitienpäivä. Omaa äitiä en ole onnittelemassa. Mielessä on, tietenkin. Hilpalle keitän aamukahvit. Niin keitän joka aamu muutenkin. Pitää yrittää kehitellä jotakin spesiaalia. Luonnonkukkia on nirsosti tarjolla. Muinoin Hollolasta tuomamme valkovuokot ovat vallanneet lisää alaa, ja niitä alkaa olla kerättäväksi asti. Ovat vaan aamuisin niin supussa, että turha poimia. Menköön ilman kukkia, yritän virvelöidä vaikka hauen korvikkeeksi. 

  Pikku hiljaa kohti lätkää, 
enää kirjoita en pätkän pätkää.

torstai 10. toukokuuta 2018

EDESSÄ HETO

  Tämä viikko lyhenteillä: ma, ti. ke, heto, pe, la, su. Aika normaali. Pääsiäisviikko samoin ilmaistuna on vinkeämpi: pasu, mama, titi, keke, kito, pipe, lala, päpä. topäpä. Mutta se on jo takana, palataan helatorstaihin. Tai palataan ensin keskiviikkoon. Eikäku pakitetaan maanantain kautta tiistaihin. Kävi näet niin, että kun tilasin lasielementit verannan remonttiin huhtikuun lopulla (kun sain alennusta), minulle kerrottiin, että toimitus kestää kolmisen viikkoa,
  "Hyvä", ajattelin, "ehtivät tiet kuivahtaa.
  Vielä mitä, maanantaina sain sähköpostin, että lasit ovat lähteneet taipaleelle, ovat perillä tiistaina tai keskiviikkona. Minä kiivaasti ottamaan yhteyttä myyjään, vaihtamaan toimitusosoitetta. Ei jakeluautoa voinut laskea viiden tonnin painorajoitetulle roudan kaltoin kohtelemalle tielle. Muutos onnistui. Pyysin ne Ikolantien risteykseen, pikitien varteen. Kun kuski soitti tiistaina, että lähtee pian Mikkelistä usmuuttamaan kohti Anttolaa, minä hyppäsin veneeseen, sörnäytin Piskolaan.
  Hanelin kanssa ajettiin, kärri perässä, vastaanottamaan lasit. Kuski kuitenkin sanoi, että kyllä tällä autolla voi 12 tonnin rajoituksella ajaa. Ok, siitä vaan. Niinpä saatiin paketti tien päähän Paajalansalmelle.
  Kun Hanelin kanssa sitten mietittiin, kuinka lasit veneeseen lastataan, ja menevätkö ne kaikki kerralla, muisti velj'mies jotakin.
  "Hetkonen", virkkoi Haneli. "Kiljusen Matti vie lautan Saukonsaloon perjantaina, ellen ihan väärin muista."
  Ei kun soittamaan. Niin se oli, lautturi lauttaa lautan perjantaina Avokkaansalmen läpi. Ja melko vähillä suostutteluilla ottaa minun lasihivakkani kyytiin. Hieno homma, tulevat, luultavasti, toivottavasti, ehjinä perille. Rahdin hinnasta ei ollut puhetta, mutta oletan, että rahalla siitä selviää.

  Anna ja Iiris tulivat illalla. Ilmeisestiei  ollut kovaa liikenneruuhkaa, koska hyvissä ajoin olivat perillä. Lohisoppa maistui vieraalle.



Sitten piti tarkastella talvehtineita tavaroita....


...sekä leikkimökin kunto.


  Leijonien lento, kuten lennot yleensä, loppui, aikanaan. No, maaeläimeksi leijona on kai luotukin? Saara Aalto kuuluu päässeen johonkin laulukisaan. Onnea vaan.

  Hienoja, jopa kesäisiä ilmoja on luvassa. Mutta hienojen ilmojen ja mieleisten vieraiden vastapainoksi eilen iltapäivällä tuli puhelu äidin kotihoitajilta; hänet on toimitettu sairaalaan. Hoitaja kertoi, että kunto on mennyt sellaiseksi, että jopa lääkkeen nieleminen tuottaa vaikeuksia. Soitin Akuuttiin parin tunnin kuluttua. Sieltä kerrottiin, että tutkimukset ovat kesken, mutta mitään dramaattista ei ole näköpiirissä, mutta äiti vain makoilee ja on apaattinen. Kysyin koska voin kysyä uudestaan tilannetta. Sieltä sanottiin, että he soittavat minulle päin.
  Alkuillasta sitten tuli soitto. Hoitaja kertoi, että kokeita on otettu, tuloksia odotellaan. Sitten hän kyseli minulta äidin tilan huononemisen historiaa. Kyseli myös asioita, mihin kotihoitajat olisivat olleet parempia vastaamaan. Samoin hän uteli, onko muitisairaus todettu. Kerroin, että kotihoidon toimesta on lääkäri käynyt hänet kartoittamassa. Hän kysyi lääkärin nimeä. Sanoin, että en tiedä, sillä minun ei annettu olla paikalla, kun tarkastus tehtiin. Kerroin vielä, että kotihoitajat, lähinnä heidän saitaanhoitajansa, tietävät asiat paremmin. Onko niin, että terveydenhullossa ei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee? Eipä silti, niinhän asiat yleensäkin tässä maailmoista parhaassa menevät.
  Minulle jäi kuva, että sairaalassa tutkitaan lähinnä sitä, kuinka nopeasti äidin voi lähettää takaisin kotiin. Kuitenkin jopa maallikko näkee, että eihän hänestä ole kotona asujaksi. Niin totesi myös kotihoitopalvelufirman sairaanhoitaja toimittaessaan äidin sairaalaan.

  Minä lähden kohta käymään Lahdessa. Haneli lähtee mukaan. Kädään katsomassa, kuinka Elina voi. Ja helpompi selvitellä asiat paikan päällä, kuin puhelimessa.

  Iiris ilmestyi aamupalalle, minä alan valmistautua reissuun.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

RIITTEEN JÄLKEEN

  Kun aamulla heräsin, hieraisin silmiäni. Mutta ei asia hieromalla muuttunut; riitteeseen oli vetänyt lähes koko salmen. Mittari talolla näytti plus kahta, mutta rannalla oli käynyt pakkasella. Ja kun oli aivan pläkä yö, oli pienen kuoren kehittänyt.


  Ei kuitenkaan jääty jäätä jännäämään, ruvettiin pottusouviin. Jyrsin jyrähti ennen kahdeksaa käyntiin. Mylläsin maan, sitten vakoa vetämään, Hilppa istuttamaan. Nyt on viisi kiloa siemensiikliä maan povessa. 


  Vielä levitettiin harsot päälle, ettei halla heti pääse kimppuun. 


  Nyt on asiat sillä mallilla, että jos loppukesästä potuttaa, ei potuta pitkään. Sen kun ottaa kuokan käteen, käy kaivamassa herkut kattilaan. 

  Lämmin päivä on takana. Sen huomasi; jopa ainakin neljä venettä usmuutti ohi. Minäkin lähdin hiljaisella paatilla päiväkahvilta lipumaan. Ei ollut, eiliseen tapaan, norppa luodolla pötköllään. Sääskeläiset toki olivat pesällään, vahtivat sitä ihan haukkana, mikäli pieni vitsinpoikanen sallitaan. 

Naaras istui pesällä...


...ja uros tarkkaili naapurisaaressa.


  Tai sitten päinvastoin. En minä heitä niin tarkkaan tunnistanut. Kunpahan oletin.

  Huomenna käydään aamusta veneellä kylillä. Lauantaina käytiin, mutta Anttolan Kone ja Urheilu, poiketen netin antamasta infosta, oli suljettu. Bensaa toki saatiin, mutta kalamerkit ja katiska jäivät lunastamatta. En ole viitsinyt edes jo olevaa (ja ainoaa) katiskaa laittaa likoamaan, kun olen pitänyt tapanani hankkia luvat ensin. 

  Kun Anttolassa on käyty, alkaa saunan pesu. Iltapäivällä voisin vaikka kiinnittää tuomani lapetikkaat paikoilleen. Huom: Turhaan etsitte lukujärjetyksestä, ne unohdin sinne laittaa. Toista taas, lukujärjestys venyy ja paukkuu. 

  Tiistaina Hilppa siivoaa taloa. Minä hommailen polttopuiden kanssa.

  Keskiviikkona lähdetään Mikkeliin hankkimaan murkinaa, illalla tulevat Anna sekä Iiris. Ilmat tuntuvat suosivan, niin tulijoita, kuin olijoita. Hieno homma, voi vaikka vähän veneillä. 

  Tästä on äleydyttävä kuuden uutisille, Kevätseurantaan, Arto Nybergiin, Kettuun, ja Suomen matsiin. Räväkästi poijaat aloittivat. Aho tuntuu olevan liekeissä. Ei mikään yllätys. Tänään on vastus astetta kovempi, mutta ei lähelläkään piitä. Eiköhän hoideta pois?

  Ei ole kuulunut Elinasta kummpempaa. Eli ei huonemista ole tapahtunut, sillä silloin olisin siitä saanut tiedon. En enää äidille soittele, koska hän ei enää ole sinut kännykän kanssa, ja jos hälyytän lankapuhelimeen, saattaa hän kaatua kumpsahtaa vastaamaan rientessään. Eli olen kotihoitajien informaation varassa.

  Laitan lopuksi, kun kuvia aloin sekaan tälläämään, vielä yhden norpasta, toisen aamun jäätilanteesta.