LÄMPÖÄ LÄJÄPÄIN

  Kyllä on kelit! Kun ei olisi nyt se kesä, Suomen kesä, mikä on tunnetusti lyhyt ja paikka paikoin lumeton. Vaan ei huolta, ainakin tovin jatkuu kesä. Kymmenen päivän ennuste ei sadepisaraa näytä. Kovasti ottaa luonto takaisin myöhässä oloaan.

  Torstaina käytiin Lahdessa katsomassa Elinaa. Kovin apaattinen ja puhumaton oli äiti. Aikamme tivattuamme hän sanoi meidät tuntevansa, mutta nimet olivat rankemman takana, eli eivät tulleet mieleen. Eikä hän oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan. Muutamiin monasti toistamiimme kysymyksiin murahteli jotakin, tai sanoi, ettei nyt oikein ymmärrä, mitä tarkoitetaan.
  Häntä hoitaneen lääkärin puheille onneksi päästiin. Ei äidistä ollut siellä otettujen kokeiden perusteella mitään yksittäistä syytä kunnon romahtamiseen ollut löytynyt. Lääkäri sanoi, että kolme päivää Akuutissa potilaita pidetään. Minä kysymään, että mitäs sen jälkeen? Ja samaan syssyyn, että hänelle on sovittu kolmen viikon arviointijakso hoitokodissa 21.5. alkaen, ei kai hän tässä välissä kotiin joudu? Tähän lääkäri, että eiköhän jotakin keksitä.
  Niin keksivätkin; nyt äiti on kuntoutussairaala Jalmarissa Jalkarannassa. Häntä ryhdytään tutkimaan maanantaina, kun arki palaa.
  Saa nähdä, miten asiat siitä eteenpäin sujuvat. Mutta me menemme tiistaina kotiin. Pääsen selvittelemään asioita paikan päällä. Näyttää olevan niin, että tieto ei kulje eikä kirjaudu ajantaseisesti eri terveydenhuoltoon kuuluvien yksiköiden välillä.
  Me meinattiin muuten Hanelin kanssa eksyä, ja pahemman kerran, Päijät-Hämeen keskussairaalaan! No, kun ensin mentiin Akuuttiin, ja kysyttiin, mistäpä löytyy Elina Lehkonen, metä opstettiin:
  "Seuraatte tuota valkoista viivaa. Se lopuu hissin ovelle. Yksi kerros ylös, sitten vasemmalle, automaattiovista läpi, ja soitatte ovikelloa."
  Hyvin meni, kunnes soitin ovikelloa. Synnytysosasto! Sanottiin, että nyt ollaan kyllä hukassa. Neitokainen näytti meille käytävän toisella puolella olevaa ovea, sanoi, että soittakaapa tuota kelloa. Niin teimme, oikeaan osuimme.
  Mutta tuo oli pientä. Kun lähdimme ostamaan äidille kukkia, saimme taas hyvät neuvot. Mutta nyt ei ollut viivaa, mitä seurata. Ja kun sairaalassa on menossa saneeraus ja laajennus, jouduimme kävelemään tyhjiä käytäviä minuuttisotalla. Siellä täällä oli onneksi opastauluja, joissa näki, missä ollaan. Lopulta, eräältä eteemme sattuneelta remppamieheltä kysyttyämme, löydettiin pääaula ja kukkakauppa. Sitten uusi seikkailu takaisin. Hyvä, ettei tullut käsirysyä, kun mielipiteet reitistä olivat välillä melko erilaiset. Onneksi kädenvääntö pysyi verbaalisena. Kukka kuitenkin Elinalle saatiin ja vietiin. Ja äidin meidät nähdessään peruslukemilla pysynyt ilme muuttui selkeästi ilahtuneeksi, kun hänelle kukan annoimme.

  Eilen käytiin retkellä Paskosaaressa. Luonterin Paskosaaressa, ei Sappulanselän kaimassa. Vähän viileää oli ajella, mutta saaressa tarkeni!

   Pois ajettiin Ukonvirran läpi, Siikaveden kautta Avokkaaseen.

  Hanelin porukat kävivät eilen iltakahvilla ja porinoimassa. Niin se aika rientää; Anni lähtee kesäkuussa vaihtoon jenkkeihin, ja kirjoittaa ensi vuonna, Katriina pääsee kesällä ripille. Mihin hittoon ne vuodet ovat haihtuneet?

  Tänä aamuna kävin sähkömoottorin avustamana uistelemassa puoletoista tunnin verran. Vähän kalaa, paljon mielihyvää ja rauhaa. Ei näkynyt norppaa, eikä äänetön meno karkottanut kalasääskiä ilmoille. Kanadanhanhi ja lokki olivat kai huonoissa väleissä, kun eivät toisilleen paljon puhelleet, ihan eri suuntiin tiirailivat. Liekö tiiroja tiirailleet?

  Iiriksen päivänokosten jälkeen lähdettiin Lietveden kioskikahvilaan, kun se ilmoitti olevansa auki. Ei ollut auki, eikä tarvinnut kenekään sieltä poistua pes'auki. Oli vissiin jääneet sivut päivittämättä. Opastetaulusta kioskin pihalta äkättiin Pistohiekan tanssilavan vieressä oleva Mörkinahon kahvila. Sen nettisivut vakuuttivat, että paikka on vapusta lähtien auki perjantaisin ja lauantaisin. Koska matkaa ei sinne ollut enää, kuin jokunen kivennakkaama, usmuutettiin katsomaan. Oli se auki. Tarjolla oli kahvia, kun isäntä keitti, Iirikselle mehutetra, ja kaikille eskimot. Pitsaakin olis kuulema saanut, ja kaljaa. Ehkä ei ihan vakipaikaksi taivu, mutta isäntä oli ystävällinen ja seurallinen.
  Tänään ei ollut viileää edes vesillä. Mitäs, kun mittarit saaressa huitelivat päälle kahdenviiden. Kameralaukku oli tietysti mukana Pistohiekan maisemissa, mutta yhtään kuvaa en ottanut. Alankohan leipääntyä hommaan? Laitetaan kuitenkin yksi otos aamupäivältä, kun käytiin viemässä katiska syvemmälle.

  Huomenna on sitten äitienpäivä. Omaa äitiä en ole onnittelemassa. Mielessä on, tietenkin. Hilpalle keitän aamukahvit. Niin keitän joka aamu muutenkin. Pitää yrittää kehitellä jotakin spesiaalia. Luonnonkukkia on nirsosti tarjolla. Muinoin Hollolasta tuomamme valkovuokot ovat vallanneet lisää alaa, ja niitä alkaa olla kerättäväksi asti. Ovat vaan aamuisin niin supussa, että turha poimia. Menköön ilman kukkia, yritän virvelöidä vaikka hauen korvikkeeksi. 

  Pikku hiljaa kohti lätkää, 

enää kirjoita en pätkän pätkää.