TERVEISET STADISTA

  Kivihaasta en pahemmin haasta, mutta Kivihaassa kirjoitan. Tai vähän Kivihaasta haastan. Eli täällä ollaan, lapsenvahteina. Tultiin viiden kantissa, isäntäväki samoihin aikoihin. Anna pyöräytti lohikeiton, kahvit päälle. Sitten Anna ja Joni lähtivät hypyn kengässä Kulttuuritalolle. Siellä on joku stand-up-esitys, joku "ulukomualaine" esiintyjä. Lontoota haastaa, tai nyyjorkkia. Minun kaltaisellani saattaisi jokusia vitsin teriä jäädä ymmärtämättä. No, siksi olenkin lapsenlikkana.

  Ennen ruokailua katseltiin Iiriksen kanssa Helinä-keijua DVD:ltä.

  Nyt tyttö jatkaa katselua Hilpan kanssa, minä kirjoitan. 

  Aamulla käytiin jo hämärissä hiihtämässä kuusi kilsaa. Mikäs suihkiessa, kun on valaistu reitti. Kyllä toimivilla suksilla ja hyvällä ladulla on ilo mennä. Asiantunteva myyjä sai meille viime talvena karvapohjasukset myytyä. Vaikka budjetoitua kalliimmiksi ne tulivat, ei nyt kaduta yhtään. Luisto on huikea, pito vähintään tyydyttävä. Eikä tarvitse huollella, ei ainakaan kovin huolella huollella. Jos pohjiin tarttuu moskaa, on ainetta, millä ne putsataan, siinä kaikki. Siis huomenna uusiksi, ehkä nyt kolme kolmen kilometrin lenkkiä.

  Kunhan muutama päivä tuota perhekiekeröä hiihdellään, saatetaan uskaltautua muillekin laduille, vaativampiin nousuihin ja laskuihin. Hiihtäminen on kivaa!

  Minulta irtosi pari päivää sitten hampaasta paikka. Soitin Hollolan hammashuoltoon. Sieltä kerrottiin, että jos haluan nopean avun, pitää mennä Keskussairaalaan Akuuttiin jonottamaan. Ei ole kuulemma enää päivystystä Salpakankaalla. Aika omalle lääkärilleni olisi ollut niin pitkässä viivassa, että päätin mennä Akuuttiin. Ensi viikolla joku päivä otan eväät ja kirjan, käyn tutkimassa, kuinka kauan kestää. 

  Sain kuitenkin varattua hammaskiven poistoon ajan teknikolta. Edellisestä putsauksesta on pian kulunut vaadittu vuosi. Runebergin päivänä se tapahtuu, liputuksella juhlistettuna. 

  Iiris ja Hilppa alkoivat rainan loputtua tekemään mosaiikkia. Tytön keskittyminen taitaa kyllä välillä herpaantua.

  Pikkupakkaset jatkuvat, luultavasti vielä päivätolkulla. Tietää hyvää jäätilanteelle. Eilen, kun juttelin Hanelin kanssa, hän kertoi, että Sappulanselän oli vetänyt jäähän maanantaina. Kun päällä ei ole lunta eristeenä, jos ja kun on 5-10 asteen pakkasia, niin kohta kestää. Samankaltainen tilanne lienee Potinlahden ja Avokkaansaaren välillä. Luonterin isolla selällä saattaa olla toisin. Mutta kyllä sekin näillä ilmoilla hyytyy. Viikko saaressa loppukuussa alkaa tuntua realistiselta!

  Eilen vietin vajaan kaksituntinen Triossa. CiaoCaffe'ssa ensin. Sitten kiertelin kauppoja, katselin Elisalla uutuuspuhelimia, kävin K-marketista muutaman puutteen, vein ne autoon, ja kun Hilppaa ei kuulunut, join vielä kupposen Sinuhessa. Tiesi kyllä, että ei Hilppa tunnissa selviä, kun pitkästä aikaa pääsee jo häntä aiemmin eläkkeelle jääneen, jo STS:n ajoilta tutun kollegan kanssa porisemaan. Melkein kaksi tiimaa meni. Mikäs siinä, mutta enempää kahvia en enää olisi jaksanut juoda.

  Kaupunkireissulla kävin myös Iskusta hakemassa tilaamamme Lundia-hyllyn. Saatiin vanhojen stereoiden jättämä aukko puolitettua, samalla lisää tilaa kirjoille. Mutta oma näytelmä siitäkin tuli. Olin saanut jo ennen joulua hyllyä tilatessani mukaan muutaman kannatintapin. Sellaisilla hylly pysyy halutulla korkeudella. Tai kyllähän te sen tiedätte. No, minä monitöhelö, panpöljä ja yleisharvapää, olin unohtanut, mihin olin pussukan laittanut! Sitä sitten penkomaan, lievästä asteittain kohti karkeaa muuttuvien kirosanojen säestyksellä. Auoin kaikki mahdolliset laatikot, vähemmän mahdolliset perään, lopuksi mahdottomat komeron ovet. Kahteen kertaan. Osan kolmasti. Ja lopulta tarvikkeet löytyivät tietokonepöydältä kynälaatikosta! Joten hylly on paikoillaan, suu saippualla pestynä.

  Tätä on tullut kirjoiteltua pitkin iltaa, välillä käytyä Iiriksen kanssa pelejä pelaamassa, muutamia paperilennokkeja tekemässä. 

  Hilppa käytti Iiriksen kylvyssä, on nyt lukemassa iltasatua. Kohta taitaa tyttö nukahtaa. Anna ja Joni tulevat varmaan pian, me päästään ajelemaan kohti Hollolaa. Ilta menee sen verran pitäksi, että saatan aamulla nukkua sianpieremää myöhemmälle.

EI-POMPÖÖSI INTERIÖÖRI

  Aloin tänään etsimään mahdollista yöpaikkaa Porin lähistöltä kesän jatsien ajaksi. Tai ei koko ajaksi, yhdeksi yöksi vain. Porin lähistöltä siksi, että Porista sen saaminen on loton pääpottiin verrattava ihme. Ei oikein natsannut. Ali-Ketolan maatilamatkailu Kokemäellä, paikka, missä viime kesänä yövyimme, oli sekin jo täyteen buukattu. Jos huone sieltä olisi ollut mahdollinen, varaus olisi jo tehtynä. Tykästyimme edellisellä kerralla hintaan, siedettävissä olevaan etäisyyteen Kirjurinluodolta, asialliseen aamupalaan, sekä sopivasti ei-pompöösin iteriööriin. Raumalta, missä muutama vuosi sitten yövyimme, olisi paikkoja löytynyt. Mutta kun se pirun Rauma on ihan väärällä suunnalla! Ja hotellihinnat ovat tupla maatilamatkailutaksoihin nähden. Porista Lahteen päin ei ihan lähitienoilta mitään sopivaa todellakaan löytynyt. Edes lippuja Jazz'iin ei vielä ostettu. Torstaina, 19.7. on aikomus mennä; Nick Cave & The Bad Seeds on silloin lavalla. Mutta tiketit saa kyllä myöhemminkin, vaikka portilta, jos niikseen tulee. Pitää kevään kuluessa surffailla, josko peruutuspaikkoja majoitustiloihin olisi ilmaantunut. Ja miettiä, ajaako yötä myöten Hollolaan. Kerran se tehtiin. Vähän raskasta oli. Ja jos sattuu sumuinen tai sateinen keli, niin vielä raskaammaksi käy. No, antaahan ajan kulua. Melko saletisti Porissa heinäkuussa heilutaan. Heilutaan, vaikkei, Junnun sanassa, Heiskasen kanssa heilutakkaan. Onhan meillä oivat retkinojatuolit, sydvestit, ja ihan viime kesästä oppineina uudet kunnolliset sadetakit kertakäyttöisten osoitettua sopimattomuutensa Wilco'n kuunneteluun ja katseluun. Vakaa käsitykseni on, että eivät ne toimi Nick Cave'n kohdallakaan, kertakäyttöasut, sadeilmalla.

  Eilen käytiin pieni lenkki hiihtämässä. Kyllä täytyy sanoa, että ovat taidot ruostuneet. Ei niinkään hiihtämisen taidot, mutta mäkien lasku on huteraa. Viime talvena sukset hankittiin, hiihdettiin kai 30 vuoden tauon jälkeen. Mutta vain tasaisella, jäällä. Nämä Salpausselän maastot pakkaavat olemaan mäkisiä; on suppaa ja harjua, nousua ja laskua. Sauvakävellen nuo lenkit ovat mitä parhaita. Ja hiihtäenkin. Kunhan uskaltaisi posotella myötäleet tamppaamatta niitä ensi puoleen väliin.
  Nuorena eivät mäet huimanneet. Minähän olen suunnilleen suksille syntynyt. Ja kyllä mäen lasku Hilpaltakin kävi; oltiin sentään vuosia laskettelurinteillä, Lappia ja Årea myöten. Mutta vuosikymmenten tauko vaatii veronsa. Eikä tasapaino ole sama, kuin ennen.
  Mutta ei hätää: muutama perhelenkki lähimaastoista löytyy. Netissä kerrottiin. Aamulla, kun noita kartalta yritin hahmottaa, ei Lahden karttapalvelu toiminut, ei vielä aamupäivälläkään. Mutta äsken toimi. Pääsin kuusalle reiteistä. Tuttuja nuo maastot minulle ovat; olen vuosien saatossa niitä dallaillut. Joten jonain päivänä testaamaan, josko meistä on edes perhelenkin mäkien laskijoiksi!

  Huomennakin voi tuon hiihtohomman toteuttaa, aamupäivällä. Iltapäivällä Hilppa menee entisen työkaverinsa kanssa kahville. Minä lähden myös Lahteen. Mutta en heidän kanssaan kahville. Minä menen vaikka ihan itsekseni CiaoCaffe'n nauttimaan tuplaespresson kahvilan itsetehdyn jäätelön kera. Pitkästä aikaa. Ja katselen, kuulostelen, aistin, ovatko asiat ennallaan. Kohta on vuosi siitä, kun Hilppa eläköityi, ja minun melkein jokapäiväiset Trio'n visiittini loppuivat. Siis jokatyöpäiväiset. Olikonhan tuo suomea?
  Tai olen toki muutaman kerran CiaoCaffe'ssa poikennut. Ennen joulua viimeeksi. Kyllä mieltä lämmitti, kun yksi paikan neideistä minut muisti, alkoi kysymättä rakennella espressoa. Ja muisti nimeni. Kahvilan systeemi on sellainen, että vakiasiakas saa ostoksistaan bonusta. Kassalla myyjä vain kirjaa ostoksen ostajan nimelle. Tyttö ei kysynyt, tyttö muisti! Minä puolestani kysyin:
  "Paljonko on kertynyt?"
  "Euro ja 87 senttiä", vastasi neitokainen.
  Koska bonus on muistaakseni 2,30 €:n tuplaespressosta kolme tai neljä senttiä, jäätelöannoksella vahvistetusta tietysti jokunen sentti enemmän, saatta olla, että tällä vauhdilla tarjoilijat ovat kahvilassa vaihtuneet, ennen kuin saan ilmaisen kahvin eteeni. Toisaalta ainakin pari tyttöistä on ollut paikassa töissä jo ainakin neljä vuotta. On mahdollista, että toinen heistä saa minulle kohteliaasti ilmoittaa, että seuraava kahvi tulee kiitoskaupalla.
  Muuten, tuo tuplaespresson hinta, 2,30 €, on kirkkaasti Lahden keskustan kahviloiden halvin. Ei mistään saa edes fingerporillisen kokoista normaalikokoakaan tuohon hintaa. Kertoo asian perusteellisesti tutkinut henkilö, minä. Sitä paitsi se on maultaan hyvä. Paras, voin sanoa. Johtuneeko tottumuksesta? Mutta niin on kotonakin; halvin on paras. Nimittäin Lidl'in espressojauhe on parempaa, kuin K-, tai S-kaupoista saatavat reilusti hinnakkammat tuotteet. Taas on todettava, että saattaa olla tottumuskysymys. Tai ainakin makuasia. 

  Sellaisilla mietteillä vetäydyn kirjan pariin odottelemaan, kuinka sukset suihkivat Tapanilan perheladulla. Jos sinne tulee lähdettyä. Kelit ainakin ovat otolliset.

Keväämpää ja aurinkoisia hiihtopäiviä Anttolassa toivoen ja odotellen.

 

MIELI JA KELI KIRKKAANA

  Vähästä ihmismieli kirkastuu. Aamulla, kuuden asteen pakkasessa, puolikuun ja satunnaisten katuvalojen loisteessa, sauvat tuskin koskettivat maata, tuntui, kuin olisin leijunut ilmassa. Suoraan sanottuna, suurin piirtein, olin jo kurkkuani myöten kyrpiintynyt vesi- ja räntäsateeseen, aina ja aina jatkuvaan suojasäähän. Mutta nyt helpotti! Tiijä, vaikka ihan jääpeitteen saa pakkasherra loihdittua Etelä-Luonterin vesiä kattamaan.

  Eilen kävin, märkää lumisadetta uhmaten, aamupäivällä lumikenkien kanssa Messilässä. Muistaakseni uskollisesti palvelleet lumikenkäni hankin v. 1995. Jossain vaiheessa, kun talvet muuttuivat niin vähälumisiksi, että metsässä ei hankea juuri ollut, äkkäsin, että golfkentällä ja jäällä sitä on paksummalti. Ainakin viitenätoista talvena olen golfkentän laitamia lumikengillä kierrellyt. Ihmeekseni huomasin eilen ensimmäistä kertaa tavanomaisten ketun- ja jäniksenjälkien lisäksi ihan verskit sorkan painaumat. "Kauris" ajattelin. Aloin tarkkailemaan ympäristöäni visummin. Pian huomasin parinsadan metrin päässä loikkivan eläimen, taisi olla olla viitostiin kohdalla. Ja niin olikin (tarkistin asian netissä). Kai eläin minut kuuli, koska loikki ilmavilla hypyillä harvaan metsikköön. Jatkoin tallustelua. Kiersin normaalia reittiäni, ja saavuin paikalle, missä olin kauriin nähnyt. Hiljensin vauhtiani. Ja siellä se oli, seisoi keskellä pientä aukeaa korviaan höristellen, päätään käännellen, viidenkymmenen metrin päässä. Kaivoin pokkarin taskustani. Yritin saada siroa eläintä puiden välistä näytölle. Silloin se loikkasin ilmaan, häipyi sellaista vauhtia, etten kapean puuvyöhykkeen takaa saanut sitä tallennetetuksi.
  En enää kaurista nähnyt, jälkiä kyllä. Mutta vain yhden eläimen. Eikös kauris ole yleensä esiinny laumoissa? Joskus Okeroisten suunnalla kävellessäni olen niitä pelloilla havainnut, aina vähitään puolen kymmentä kerralla. Olisiko tämä yksilö eksynyt laumastaan?
  Aika outoa, että nyt oli ensimmäinen kerta,, kun edes jälkiä golfkentan liepeillä huomasin. Kauriita kuitenkin lähiseuduilla varmasti elelee. Olen muutaman kerran hirven jotoksiakin kentällä bongannut. Ja supin (oletattavasti). Mutta en karhun. Koska nehän uinuvat. Joku vuosi sitten, taisi olla syyskesää, kun juuri noilla tienoilla, ja sieltä Jalkarantaan päin, tehtiin useita karhuhavaintoja. No, niitä on toki ympäri Suomea. Tuskin paikallisia kuitenkaan, näin asutuksen liepeillä.

  Tänä iltana, viimeistään huomisaamuna, lähtevät joulurekvisiitan pois, siirrytään normaaliaikaan. Ensi viikolla pitää lähteä hiihtämään. Ja kiertää Lahden museot. Joulupukki näet muisti meitä museokorteilla. Niin on päässyt käymään, että kotiseudun museot ovat jääneet koko lailla tututustumatta. Lahden historiallisessa museossa olen pari kertaa käynyt. Radio- ja tv-museossa kerran ovella (oli kiinni), Hiihtomuseo ja Taidemuseo ovat tyystin tutustumista vailla. Olisihan vielä Mooripyörämuseo, mutta tämänhetkinen kiinnostukseni aiheeseen ei edellytä visiittiä. Mutta muissa käydään.
  Torstaina mennään illaksi Helsinkiin. Anna ja Joni menevät johonkin stand-up-esitykseen, me saadaan kaitsean Iiristä.
  Sitten onkin pian puolikuu. Maanantaina, 22. päivänä on auton huolto. Ennakkoäänestyksessä pitää käydä, sillä jos kaikki menee putkeen, tiistaina, 23. päivä, usmuutetaan Anttolaan. Viikko saaressa on haaveena, joten vaalipäivänä ollaan jäällä pilkillä tai hiihtämässä, toivottavasti. Pitää äänestää, vaikka selvältä tilanne näyttää. Mutta sohaistaan pakkaa pienellä tikulla. Ei mikään muutu, jollei jokainen asioihin puutu.

  Koska lumikenkäreissut tänä talvena ovat tapahtuneet kovin synkeässä säässä, en ole tullut ottaneeksi niillä yhtäkään kuvaa (kun en eilen sanut kaurista tallennettua). Niinpä kaivoin arkistoista Vesijärven jäältä Jalkarannan edustalta 15. tammikuuta 2011 otetun auringonnousun. Tuolloin olin vielä työelämässä löyhästi kiinni, mutta duuni oli sen kaltaista, että useana aamuna heitin Hilpan töihin, suuntasin jäälle lumikenkien kera. Tuolloin oli muistaakseni pureva pakkanen, viimaa myös, ja takaisin autolle dallatessa meinasin palelluttaa poskipääni.

  

SHIFTAILUA

  Tiijä miten shiftailisi, up-, vai down-? "Downshiftaajat" alkoi TV-kakkosella toisen tuotantokauden jaksoin. Lidl mainostaa XXL-tuotteitaan: "UPSHIFTAA ATERIASI". Loogista, downshiftaajan voi hyvinkin kuvitella ostavan Liidelin halpoja tuotteita.
  No, alun kysymykseeni vastaan itse, sillä itseltään saa useimmiten pirtaan parhaiten sopivat vastaukset: "Downshiftaajia" katselen, Liidelin tuotteita ostelen. Onko se upshiftaamista, Liidelissä käynti, sitä en kyllä tiedä.

  Pimeää aikaa eletään. Tilastollisesti aurinko on paistellut ennätyksellisen vähän, mm. Jyväskylässä nolla tuntia joulukuussa. Eipä Hollolassa ole ilman sähkövaloa tullut päivisinkään toimeen. Nyt kirjoitan pienen kohdeledin avustamana. Sunnuntaista alkaen taitaa petraantua, sääolosuhde. Pakkasta tulee, aurinkoakin. Kyllä tämä tästä. Kunhan pari päivää vettä, räntää, plussaa, jaksaa vielä kestää.
  Näpläsin äsken auki jäätilanteen Forecan sivuilta. Nollaa näyttää Keski-Suomeen asti. Sieltä pohjoista kohti mentäessä alkaa joitain lukemia esiintyä. Mutta kehnoilta näyttävävät Oulua myöten. Vasta Lapin lääniin siirryttäessä alkaa olla kunnolla jäätä. Onko tämä tulevaisuutta? Eteläisessä Suomessa kehnoja jääpeitteitä pari - kolme kuukautta, tai ei ollenkaan? Pellot tulvien alla? Moottoriteitä veden vallassa? Ei kai? Trumphan on painokkaasti kieltänyt ilmastonmuutoksen.
  Trumpista puheen ollen: Onko tuollainen ydinasenappiuhoaminen suurvallan päämiehelle sopivaa toimintaa? Tai mitäs noita mr. Presidentin twiittailuita siunailemaan. Niitten tasoon on jo totuttu. Mutta voi olla, että muuan pienemmän napin herraksi väitetty ei twiittaa kintaalla tuollaisille kommenteille. Isoja ovat isojen poikien pullistelut. Ja vaarallisia.

  Jonkun pöpön olen saanut. Kolmatta päivää olen tirskunut armottomasti, varsinkin aamuisin. Ja nokka vuotaa hervakkaana. Sinkkitablettia olen imeskellyt. On ainakin ennen auttanut. Ei tässä sen isompia hätiä; ei kuumetta, ei särkyä. Eikä ole tuntiin aivastuttanut. Eli kutakuinkin normaalisti mennään; aamulla 7 kilsaa sauvakävelyä, ruokahalu tallella.

  Asiasta seuraavaan. Miksei James Lee Burke'n kirjoja suomenneta? Ainoastaa neljä Dave Robicheaux-sarjan teosta kotimaisella julkaistu. Kirjailija on niitä kirjoittanut parikymmentä, muita kirjoja ja novellikokelmia toiset parikymmentä.

  Mielestäni nuo neljä lukemaani suomennosta ovat ehdotonta genrensä huippua. James Leen kuvaus Syvästä Etelästä on niin tehokasta, että se saa minut mielikuvissani tallomaan samoja maisemia. Burke on saanut kaksi kertaa Edgar-palkinnon vuoden parhaasta dekkarista. Kerran, jos en väärin muista, loistavan skottikirjailijan Ian Rankin'in nenän edestä. No, saihan Ian palkinnon myöhemmin.
  Eli pitääkö vanhoilla päivillään alkaa opiskelemaan huonona pysynyttä englannin kielen taitoani, että pystyy alkutekstillä miehen teoksia lueskelemaan? Vai onko apua, jos laitan tulikivenkatkuisen ukaasin, tai ehkä mieluummin nöyrän toivomuksen, Like Kustannukselle, joka on nuo neljä teosta aikanaan suomeksi julkaissut? Voi olla, että yhden miehen kansalaisaloite ei johtaisi toivomaani tulokseen.
   Emme elä maailmoista parhaassa. Jos eläisimme, puhuisimme (ja lukisimme) yleiskieltä, maksaisimme laskumme ja ostoksemme krediiteillä, planeetallamme ei olisi rajoja, tulleja, vartijoita, valtioita, olisi vain asukkaita ja alueita. Mutta kun emme elä, täytyy kustannusyhtiöiden puurtaa käännösten parissa, jotta kaltaiseni kieliummikot pystyisivät lukemaan haluaamansa kirjallisuutta, katselemaan elokuvia alkuperäisessä muodossa.
  Maailmoista parhaimpaan emme varmaan koskaan yllä, mutta kannattaa kuitenkin kilvoitella. Tässä kohtaa joku kysäisee, että missä ne paremmat maailmat ovat? Minä vastaan, että siellä täällä joissain kosmoksen yli sadassa, ehkä jopa kahdessa tuhannessa, miljardissa galaksissa. Vaikkapa tuolla Andomedassa.

VIIHDEKÄYTTÖÖN

  Kaliforniassa aukenivat marihuanahanat. Kannabistuotteita saa jokainen vähintään 21 vuotias ostaa kerralla 28 grammaa viihdekäyttöön. Miten sitä kontrolloidaan? Viihdekäyttöä? Pitääkö antaa myyjälle valaehtoinen vakuutus siitä, ettei käytä tuotetta suruunsa, tai ihan vaan arkisesti, ilman viihteen häivää? Enpä tiedä. Kai ne sen jotenkin kontrolloivat. Käyttötarkoituksen.
  Meillä pasahtivat markettien hyllyt notkolleen 5,5 prosenttisia juomia. Kuulemma satakunta erilaista, aluksi. Jatkossa odotellaan jopa kolmeasataa uutta tuotetta. Kun mukaan lasketaan puoli prosenttia miedommat virvokkeet, alkavat kuluttajien valinnat olla työläitä. Minä ainakaan en aio satoja pulloja tai tölkkejä testata. Keppanaa ostan, silloin kun ostan. Suurkuluttajat ovat oma lukunsa. Ovat luultavasti valintansa jo tehneet.
  Siitä ei ole missään kerrottu, ovatko nuo vahvemmat litkut vain viihdekäyttöön. Useimmilla varmaan ovat. Mutta kyllä suuri määrä kiskoo häppää myös murheeseen. Meillä se siis onnistuu. Kalifornian marihuanistit eivät saa pössytellä suruunsa, viihdettä sen pitää olla.
  Kaliforniassa saa myös kasvattaa kotona kuutta kannabiskasvia. Suomessa ei saa. Enkä kasvattasi, vaikka saisikin. Paitsi ehkä Avokkaassa. Mutta ei sekään olisi sopivaa. Tiedä mitä pupujussit keksisivät natusteltuaan moisten kasvien lehtiä? Ja popsivat ne kuitenkin, vaikka kuinka suojaisi.

  Sääoloisuhteista ei ole viihdekäyttöön, ainakaan minulle. Vettä tihuuttaa, plusasteita mittarissa. Tämä viikko mennään näin. Mutta sitten on parempaa lupeissa; ensi viikolla pakkasta 5 - 10 astetta. Niin täällä, kuin Anttolassakin. Jos toteutuu, niin puolentoista viikon kuluttua on kävelyjäät Saimaassa! Loppukuusta, kuten oltiin ajateltu, saatetaan päästä saareen. Kaipaus on jo kova. Kumma, kuinka veri sinne vetää. Kotona pääsee helpommalla; ei veden ja puiden kantoa; ei ulkopaskiota; ei kylmiä lattioita; ei kilometritolkulla matkaa kauppoihin. Mutta toisessa vaakakupissa on paljon sellaista, mikä saa sen kallistumaan alemmas; rauhaa ja hiljaisuutta rikkova pihkapuiden vaimea napsahtelu uuneissa sekä vahvovien jäiden pauke pakkasella; aamujen vesireissut avannon jääkuoren rikkomisineen; ketun jälkien tutkailu saarta kierrettäessä; tukan jäätyminen tikuiksi saunalta tupaan kävellessä.

  Lunta on Hollolassa aika reilusti. Välillä tietysti lässähtelee, kun vettä sataa. Viisi tai kuusi kertaa olen käynyt lumikengillä Messilän maastoissa. 30 senttiä parhaimmillaan avoimailla paikoilla. Ja raskasta keliä. Hanki upottaa lähes pohjia myöten, kun ei ole pakastellut. Ja lumi on painavaa, tarttuu kenkiin, joita saa koppistella myötään. Mutta tehokasta se on. Tunnin rupeama, ja jo on paita märkänä. Mutta se on tarkoitus, kuntoliikunnan.
  Ei ole vielä muitten kenkäilijöiden jälkiä näkynyt.  Yleensä vuoden alussa, jos on lunta, alkaa jotoksia näkymään. Luultavasti venäläiset turistit, jotka yöpyvät Messilän mökeissä, niitä tekevät. Näin olen tuuminut. Loppiaisen jälkeen muut liikkujat harvenevat.
  Jos ei ole vielä toisia lumikenkähenkilöitä, eikä niiden jälkiä, näkynyt, on minun lisäkseni muitakin kahjoja. Golfkentän eteläpuolen metsässä käy joku, tai jotkut, päivittäin ajamassa pyörällä! Metsässä, lumessa! Tai on ajon jäljiltä polku sinne muodostunut. Läskirenkailla näkyy ajeltavan. Eipä siellä konventionaalisilla mihinkään pääsisi. Tehokasta tuokin. Mutta jääköön nuorempien harrastukseksi.

  Tämä viikko, ja seuraavakin, vielä pitää "poikkeustilassa" elää: Yle:n aamun tv-uutiset tulevat vasta kahdeksalta, Emmerdale on tauolla. Ne palaavat normaaliaikaan  15. päivänä. Koetetaan kestää. Maikkarin aamutv:ta en katso. Olen allerginen mainoksille. Emmerdalen lomassa ne pitkin hampain sietää, kun menee siksi ajaksi vaikka vessaan, tai keittiöön espressoa keittämään.
  Ensi sunnuntaina pääsee kuitenkin joulukuusen, -koristeet ja -valot purkamaan. Saavat lepuutella 11 ja puoli kuukautta. Kunnes ne riuhdotaan varastoista, komerosta, laatikoista, kaapeista, herätetään hetkeksi henkiin.

  Talven selkä taittuu hiljalleen; huomenna on päivä kolmisen minuuttia pitempi. Ensimmäisellä vaalikierroksella, 28.1., on päivä jatkunut jo tunnin ja 43 minuuttia. Maaliskuun 20. päivänä on sitten kevätpäiväntasaus. Siitä kohisten kohti juhannusta, minkä jälkeen alkaa päivä taas lyhetä. Mutta paljon ehtii ennen sitä tapahtua, meillä ja maailmalla. Ja monta turhanpäiväistä (päivän pituudesta riippumatta) juttua tulen suoltaneeksi. Kai. Mutta tämä saa jäädä tähän vuoden ensimmäisen aamun riemuisaan kuvaan.

 

TUOMIOT KOHILLAAN

  YLE-uutiset: Thai-huijari tuomittiin 13 275 vuodeksi vankilaan pyramidihuijauksesta. Huijari myönsi teot ja hänen rangaistustaan lyhennettiin 6 637 vuodella ja kuudella kuukaudella. Oikeustajuni hyväksyy tuon 6 637 vuotta, mutta että kuusi kuukautta päälle!
  Uutisesta ei selviä, onko 13 275 vuotta alkuperäinen, vai alennettu tuomio. Niin tai näin, istuttavaa riittää. Jos Thaimaassa rangaistukset periytyvät isältä pojalle, ei Pudit Kittihradilok'in suvun tulevaisuus ole ruusuinen. Toki jutussa mainitaan, että Pudit joutuu istumaan vain 20 vuotta. Mamarit!

  Nykissä ja Intiassa ihmisiä kuollut tulipaloissa.

  Puero Ricossa kolme kuukautta sitten riehuneen hurrikaani Marian jäljiltä vielä puolet asukkaista ilman sähköä. Itä-Karjalan Sähkö voi lohduttautua; jossain päin maailmaa ovat asiat vielä huonommin.

  Mies putosi monttuun tehdashallissa Mikkelissä. Itä-Suomen poliisi tutkii Aurajoki Oy:n tehdashallissa tapahtunutta onnettomuutta työtapaturmana. Pari metriä syvät montut tehdashallissa altistavat työtapaturmille (kirj. huom.).

  Lauri Markkanen pussitti 32 pistettä ottelussa Indianaa vastaan. Mikael Granlund iski NHL-uran toisen hattutempun. Tulikuuma Sebastian Aho iski voittomaalin. Ristolainen ratkaisi jatkoajalla. Lohtua urheiluhullulle Suomen kansalle: Mäkihypyssä menee päin persikkaa, mutta Markkanen nakuttaa, taalakiekkoilijat latovat maaleja.

  Kansalliseen rokoteohjelmaan valittu rokote ei tehoa Suomessa leviävään B-virus Yamagataan. Hukkaan meni sekin Terveysasemalla käynti, kun piikittivät ainoastaan A-viruksen varalta. Toisaalta, kukapa arvonsa tunteva nyt B-luokan roketetteen hyväksyy?

  Poliisiauto räjäytetty poliisiaseman edessä Malmössä. Uhkarohkea temppu. Tekijälle turvallisempaa olisi räjäyttää poliisiaseman takana.

  Sellaisia uutisia pikasilmäyksellä vuoden toiseksi viimeisenä aamuna. Huomenna varmaan median täyttävät katsaukset loppuvan vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Kuten pupujussien invaasiosta Avokkaan omatarvekasvimaalle.

  Olen seurannut Jari Tervon dokkaria "Kekkonen". Nyt on puolet 8-osaisesta ohjelmasta takana, ollaan päästu Urkin toiseen valintaan v. 1962. Jonkin verran ennestään tuttua asiaa, paljon uutta tietoa, tarjoaa Tervo. Hän on selvästi pureutunut ja paneutunut arkistoihin. Nähdäkseni Kekkonen oli poikkeuksellisen lahjakas visionääri, joka sekä haistoi tulevaisuuden, että viitoitti sille johtavan väylän.

  Anna ja Iiris tulevat tänään Mikkelistä meille. Uusi vuosi vastaanotetaan, näin uskon, Iiriksen ja minun vienosti kuorsatessa, Annan ja Hilpan katsellessa parvekkeella pommitusta. Jollen sitten topistaudu, ja valvo puoleen yöhön. Valvon tai en, joku kyllä valvoo. Ainakin Isoveli Oseaniassa.

  Lyhyestä virsi kaunis. Kirjoitellaan v. 2018 vähän pidempiä tarinoita. Ehkä.

  Koska kuva on tullut aina tällättyä, laitan luonnon "ilotulituksen".

TYKKI TYLSÄNÄ

  Ykkösen aamulla pyörivistä uutisotsikoista sattui silmiini seuraava: "Laineen tykki tylsänä". Joopa joo. Kai terävä tykki on parempi, kuin tylsä? Tarkoittaisiko ilmaus "Laineen puukko tukossa" samaa? Onhan avonainen puukko parempi, kuin tukossa oleva? Vai onko? Nykyiset urheilutermit kun eivät näköjään ole minulle tuttuja. Ennen saatettiin sanoa, että sihti on hukassa. Se puolestaan tarkoittaa, että siivilä on sudessa. Miten tämä on rinnastettavissa maalihanan sulkeutumiseen? Sillä sellaista kai noilla sanonnoilla haetaan? Ja kun maalihana sulkeutuu, on ryhdyttävä keittämään punamultaa. Ei kun vihtrilliä, ruisjauhoja, vernissaa, karkeaa suolaa ja punamultaa hankkimaan. Vaikeaselkoista, tuo urheilujargoni.
  Tykin tylsyydestä vielä. Minun mielestäni kaikki tappamiseen tarkoitetut kapineet ovat tylsiä. Mutta sotaahan urheilu on. Sotatermejä vilisee lajissa, kuin lajissa. Ja ainakin yksi oikea sota on käyty, kuningas jalkapallon vuoksi. Tai ei jalkapallo pääsyy tuohon 100 tunnin sotaan ollut. Olipahan vain yksi siihen johtaneista seikoista. Ja mahdollisti urbaanimyytin syntymisen.

  Anna ja Iiris lähtivät eilen Mikkeliin, Annan serkkuja tapaamaan. Tulevat uudeksi vuodeksi vielä meille. Onneksi Iiris ei vielä, toivottavasti ei koskaan, ole ilotulitteiden perään. En ole minäkään. Vaikka postilaatikon täyttävät mainokset parhaansa asian eteen tekevät.
  Olen tainnut joskus sanoa, että en ole ikinä ostanut ainoaakaan pommia. Jos olen näin kertonut, on se väärää tietoa. Muistin juuri ainakin yhden kerran. Oli vuosi 1987, otaksun. Minun vetämäni rivitalotyömaa valmistui Riihimäellä. Koska uusia työmaita ei ollut työpäällikköni alueella alkamassa, sain komennuksen Riihimäen keskustassa meneillään olevaan E-ryhmän tavaratalon laajennus- ja saneeraustyömaalle työmaamestariksi. Vastaavana toimi Reima T., mainio kaverini ja armoitettu ilon ylläpitäjä. No, joulujen välissä oltiin töissä. Reima yritti aatonaattona löytää ilotulitteita paikallisista kaupoista, mutta kaikki hänen tavoittelemansa tuotteet olivat kaupungista loppuneet. Vastaava laittoi puhelimen töihin; Hyvinkäältä kyseisiä paukkuja vielä löytyi. Reima kutsui minut luokseen, sanoi:
  "Nyt lähdetään Hyvinkäälle ostamaan pommeja!"
  Minä siihen:
  "Mutta kun tuo iso anturavalu on menossa, ja jatkuba tilaus betonitehtaalta päällä."
  Oli näet tapana, että kun kyseessä oli massaltaan suuri valu, missä oli paljon hankalasti laskettavissa olevia anturamuotteja, tilattiin betonia tulemaan puolen tunnin välein, kunnes puhelimella tilaus lopetettiin, tai tarkennettiin viimeisen kuorman koko.
  "Mukaan vaan!", sanoi Reima. "Ei me siellä kauaa viivytä, ja onhan tuo nuorempi mestari N. N. hoitamassa valua."
  Tietysti pääsyy Reiman komentoon oli siinä, että olimme sillä viikolla tulleet Lahdesta minun autollani töihin (kimppakyyti toimi siihen aikaan ansiokkaasti). Niinpä lähdettiin. Mutta eihän me siltä reissulta äkkiä selvitty! Ensinnäkin oli liukas ajokeli, ja matkalla oli tapahtunut kolari, joka hidasti ainakin puoilella tunnilla. Sitten Hyvinkäällä jouduttiin kiertämään useampi myyntipiste, ennen kuin Reiman havitteleman pommit saatiin ostetuksi. Siinä tohinassa tulin minäkin ostaneeksi muutaman tulitteen. Millaiset, sitä en jaksa muistaa. Halvemmasta päästä kuitenkin.
  Kun työmaalle takaisin päästiin, oli kaksi täydessä lastissa olevaa betoniautoa odottamassa, kuskit kyselemässä, että mihinkäs nää viedään, kun tuo valu on jo valmis? Ei ollut nuori mestari osannut ajoissa perua tilausta! Minä, että mitä vi***a nyt tehdään? Reima ei ollut moksiskaan. Sanoi kuskeille, että Haka maksaa, viekää vaikka kavereille, jos jollakin on valut kesken! Mitäpä parin benonilastin arvo tuossa kymmenien miljoonen (markka-aikaa) urakassa hetkautti. Ei Rakennuskunta HAKA siihen muutaman vuoden kuluttua keikahtanut, luulen. Mutta pikkaisen jäi mieltä kaivelemaan, mokoma tuhlaus.
  Rempseä heppu, tuo Reima. Noista parista yhteisestä työmaasta, muutakin HAKAn ajasta, olen kertoillut seuraavissa blogeissani:

https://plehkonen.blogspot.fi/2014/11/wannabe-remppamies-ja-muita.html per 26.11.2014 ja

 https://plehkonen.blogspot.fi/2014/11/mestaripaivat-ja-halavatun-kahonen-eli.html per 27.11.2014

  Ehkä jossain muussakin, en jaksa muistaa. Mutta ei mr. Reiman kanssa käynyt aika työmaalla pitkäksi! Viimeeksi ole tämän minua jokusta vuotta vanhemman miehen tavannut viime kesänä. Pitääkin hänelle soittaa, sopia vaikka kahvikeskustelu Trion Sinuheen. Tai ei Reima kahvia juo, eikä alkoholia. Teetä ja Cocista kyllä. Vanha hakalainen betoniviidakon sanonta muuten kuuluu: "Muut tulee känniin, Reima ylläpitää showta!"

  Se siitä laveasti rönsyilemään lähteneestä pomminostosta. Aaton pauketta ei kovin suurella innolla odottaen.

  Loppuun pari Lao-Tsen viisautta teoksesta Tao-Te King:

Varkaus estyy, kun kalleuksille ei panna arvoa.

  Oman tietämättömyyden tunteminen on parasta tietoa.

Ja vielä kuva Iiriksen ilmeistä, kun aattona paketista paljastui Elsa Lumikuningarar-puku!