MUISTAMISEN SIETÄMÄTÖN RASKAUS

  Siivouspäivä. Tänään. Seitsemän jälkeen aloitimme. Minä imuroinnin, Hilppa vessojen puunauksen. Työ eteni rutinoidusti; imuroinnin jälkeen meikä pölyjä pyyhkimään, Hilppa lattioita moppaamaan. Eli vessojen ja keittiön lattiat ja raput, tässä lyhemmän kaavan tapahtumassa. 

  Tämä kaikki oli tehty hieman ennen puoli yhdeksää. Jäljellä oli enää minun osuuteeni kuuluva pesuhuoneen siistiminen, perään itseni suihkuttelu. Heitin vaatteet likakoriin, aloin laskea vettä ämpäriin. Kas, sieltähän vain lirisi pikku noro. 

  "Pe***le!". älähdin. Sehän on se saa***an vesikatko!"

  "No niinpä tietysti!", totesi Hilppa. "Onneksi ehdittiin melkein siivota".

  Ei muuta, kuin penkomaan kalsarit ja verkkari korista.

  Postilaatikkomme oli jo viime viikolla laitettu ilmoitus vesikatkosta ti. 14.11.2017 klo. 8-10. Ja A4-kokoinen lappu oli näkyvällä paikalla kirjahyllyssä. Mutta saahan se olla vaikka kuinka näkyvillä, jos ei katso! Ja mitä kauemmin muistutus jossain lojuu, sitä harvemmin sen huomaa. 

   Työhön tuli siis pakollinen, laillinen ja ymmärrettävä tauko. Tauko ei tosin ollut pikä. Jo ennen yhdeksää soi ovikello, putkihenkilö pyysi kokeilemaan, riittääkö paine. Riitti, kun paineen testaajana oli paineeton ihminen. Olivat laskeneet verkoston paineen kuudesta barista neljään. Minun puolestani saisivat laskea Hollolan kuntakeskukuksen baaritkit kuudesta neljään. Tai ei niitä taida kuutta ollakkaan. Toisaalta: ei baarien lukumäärää pidä laskea. Tärkeitä kohtaamispaikkoja monelle. Puhuin vain pehmoisia oman käyttöasteeni perusteella.

  Kun siivousprojekti oli onnellisesti saatu läpivietyä, lähdettiin influenssarokotukseen. Hilppa terveysasemalle eilen soitti, ja kertoivat, että hänkin saa ilmaisen rokotteen, koska on usein tekemisissä yhden kolmivuotiaan, sekä kahden ikälopun, minun ja Elinan, kanssa. Hyvä niin. Toki roketteen olisi voinut ostaakin, mutta se edellyttää reseptiä. Eli homman mutkistumista. Hilppa on joka vuosi roketteen saanut työterveyden kautta, joten aikoo käytäntöä jatkaa. Minulle tuikkaus on toinen. Ja voisin sen väliinkin jättää. Mutta nyt on otettu! Edellytti vajaan vartin istumista terveysaseman käytävällä. 

  Isänpäivä oli ja meni. Iiris soitti (tai äitinsä, tietysti) aamulla videopuhelun. Yleensä tyttö ei tuollaisessa kontaktissa puhu mitään, ujostelee. Mutta nyt hän toivotti "Hyvää Peppeä!" Yksi mieleenjäämmistä osakseni tulleista muistamisista!

  Aijan-mummon autolla ajettiin Helsinkiin. Juhlaa sekin; sain röhöttää takapenkilla ihan repona. Whiteladyn buffee oli runsas ja maukas. Hotkin kevyesti punaisen lihan vuosikiintiön verran härkää. Vähän omatunto soimaa, mutta menköön kerran vuodessa. Eikä tarvinnut kaivaa kuvetta, ei minun, ei Jonin. 

  Jäätiin vielä pariksi tunniksi Iiristä kaitsemaan. Anna ja Joni menivät Tennispalatsiin Escape Roomiin. Käyttämään Annan Jonille viime jouluksi ostamat liput. Ennen kuin vanhenevat. Liput. Eivät Anna Joni ihan vielä vanhene. Tai vanheneehan ne, mutta eivät vanhoiksi muutu. Ihan heti.

  Olivat ketaleet reitin selvittäneet. Saattaa minulta jäädä kokematta, tuollainen viihdyke. Tai mistäs sen tietää? Jos vaikka tästä nuorrun? 

  Iiris toimi, vanhempiensa yrittäessä selviytyä esteistä, tarjoilijana. Tässä hän kaataa minulle jälkiruokakahvia.

  Oli jo ehtinyt syödä aterian. Koska Iiriksen minulle tuoman menu'n kannessa luki "Viluinen pingviini", tilasin "viluisen pingviinin". Ja, kas kummaa, pingviinin tarjoilija minulle myös toimitti, pehmopingviinin, sanoen:

  "Tässä herran pingdiini!"

  Leikkeihin ei kolmivuotias tarvitse kummoisia apuvälineitä. Tarjoilun jälkeen hänestä tuli äiti. Hilppa oli isosisko, Aija hämähäkki, ja minä pikkuveli. Tuo hämähäkkijuttu jäi minulta vähän epäselväksi, kun samalla katselin tabletilta Suomen ja Kanadan välistä lätkämatsia.

  Naapurin herra, herra K., oli pyynnöstäni laskenut lipun, kun ennen iltayhdeksää kotiin ehdittiin. Mainio juttu, ei meille isille pidä ylenmäärin liputtaa.

  Nyt lopetan. Lähden laskemaan tunteja torstaiaamuiseen Anttolareissun starttiin. Ai niin, hyvä, kun sanoitte: viestitän ilpin pöhisemään. Mukavaa mennä lämpimään pirttiin.

HUOMIOITA, EI TUOMIOITA

  Perjantaiaamuna YLEn aamu-tv kertoi Googlen "Google Lunar X Prize"-kilpailusta. Se on yksityisille yrityksille suunnattu kilpailu, missä ensimmäisenä kuuhun laskeutuva saa 20 miljoonan dollarin palkinnon. Lisäehtona on, että mönkijän pitää kulkea vähintään 500 metriä.
  Uutisessa haastateltiin kilpailuun osallistuvan intialaisen TEAMINDUS-yrityksen edustajaa. Hän kertoi yrityksen tehneen 40 koelaukaisua. Niistä yksi oli epäonnistunut.
  "Jokainen voi tuosta päätellä mahdollisuutemme todennäköisyyden", kertoi haastateltava.
  "Sanoisin että onnistumisprosentti on 99", jatkoi hän.
  Minä sanoisin, että mikäli TEAMINDUSin tekninen toteutus tai operatiivinen johto on haastateltavan matikkapään varassa, jäänee kuu unelmaksi. Enkä ainoastaan sanoisi. Minä suorastaan sanon.

  Tänä aamuna kiinnitti huomiotani teksti-tv:n otsikko: "Skotlannin saaresta löytyneet luut kertovat 1500-luvun säälimättömästä joukkomurhasta".
  Menin YLEn sivulle, klikkasin jutun auki.  Skottlannin länsirannikon Sisä-Herbiideillä sijaitsevalta pieneltä Eigg'in saarelta on löytynyt luolasta nuoren pojan tai tytön luita, jotka saattavat kuulua 1570-luvulla tapahtuneeseen klaanisodan joukkomurhaan, missä surmattiin ainakin 200, jopa 400, ihmistä.
  "Raakaa peliä, silloinkin", ajattelin. "Mutta mikä ihmeen Eigg'in saari?"
  Eiku googlettamaan. Eigg on yksi Small Isles-saarista Sisä-Herbideillä. Pinta-ala n. 30 km2. Hiljalleen kasvava asukasluku on juuri ylittänyt sadan. Muilla saarilla väki vähenee tasaisesti. Erikoiseksi saaren tekee se, että siellä ei ole yksityista maaomistusta. Pitkään jatkuneiden omistajuuskiistojen jälkeen saaren osti 1997 Isle of Eigg Heritage Trust. Säätiön takana ovat paikalliset asukkaat ja Scottish Wildlife Trust. Saarella tuotetaan oma energia tuulen auringon avulla. Päätoimialat ovat matkailu, maatalous ja luovat alat.
  Paratiisisaari meikäläisen makuun! Pitää laittaa epätodennäköisen lomamatkan kohdelistan kärkipaikoille. Toiseksi, Uuden Seelannin jälkeen. Todennäköisen lomamatkan kohdelista ammottaa vielä tyhjyyttään.

  Sateennuhjuista aamupäivää tässä vietellään. Lenkillä yllätti rännänsekainen sadekuuro. Yllätti sikäli, että sadetutkan ennustus ei sellaista povannut. No, vähän kasteli, mutta vatteet kuivaa, samoin nahka.
  Muutamana aamuna olen lenkeilläni kuunnellut Van Morrison'ia. Varmaankin yli vuoden tauon jälkeen. Kyllä herran soolouran alkupään albumit kuulostavat hyviltä. Tai siis ovat hyviä.  Ihan kaikkia minulta ei löydy, mutta "Astral Weeks", "Moondance", "Tupelo Honey", "Saint Dominic's Preview", "Hard Nose of Highway", "Veedon Fleece", "A Period of Transition" ja "Wavelenght" tällä rupeamalla kuunneltu, mielihyvää tuntien. Matka Van'in maailmassa jatkuu huomenna. Jollei ilmojen haltija aseta rajoituksia.
  Muuten, löytyykö joltakulta Them'in levyjä digidaalisessa muodossa? Jos, niin antaakapa kuulua itsestänne. Tehdään joku diili. Vaihtokauppaan, korvaukseen, tai vain ystävällisyyteen perustuva diili.

  Game of Thrones on nyt katsottu. Kahdeksatta kautta odotellaan. Tarkoitus on korkata HBO:lta "The Handmaid's Tale". Lähitulevaisuuteen sijoittuva dystooppinen sarja perustuu Margareth Atwoodin teokseen. Siitä on 1. kausi katsottavissa.
  Joulukuussa alkaa HBO:lla "Knightwall", keskiajalle sijoittuva, temppeliherrain ritarikunnasta kertova sarja. Tulee laittettavaksi työn alle.

  Joutessani aloin leikkimään kuvien kanssa. Alla muutama käsitelty otos Luonterin maisemista. Eli leppoisaa lauantaita.

VIIKKO ETENEE

  Eilen oli ikkunapäivä. Nimittäin ikkunanpesupäivä. Kun hommaan intoonnuin, pesin huushollin kaikki lasit; varsinaiset ikkunat, parvekelasit ja ikkunaovien lasit, ulkoa, sisältä, väleistä. Itse asiassa vain parveke- ja alapihaovessa on neljä pintaa; ikkunat ovat lämpölaseja, joten niissä on vain putsattavana sisä-, ja ulkopuoli. Nyt ne on sitten pesty. Näkee, mitä maailmalla tapahtuu. 

  Tänään käytiin katsomassa Tuntematon sotilas. Liekö minulla ollut joitain ennakkoluuloja, tai ties mitä ajatuksia. Ne pomppasivat päälaelleen, jo aivan alusta alkaen. Teos ylitti odotukset. Se oli oikeesti hyvä. Aika paljon tietysti sodan räiskettä, mutta sotaelokuvastahan on kyse. Muutamat asemasodan aikaa kuvaavat kohtaukset olivat herkullisia. Ja tietysti koko Eero Ahon loistavasti läpi viemä Rokan rooli. Eittämättä olen valmis allekirjoittamaan lukemieni arvostelujen viestin: tämä on Rokan elokuva.
  Summa summarum: Hyvä tekninen toteutus, vähintään yhtä hyvät näyttelijäsuoritukset, sekä Linnan sanoma, mitäs muuta tuosta tarvitsee kertoa. Kolme tuntia hurahti joutuisasti. Ei edes rakko vihoitellut.

  Olen seuraillut TV1:stä ohjelmaa "Sadan vuoden talo". Kyllähän vanhana mestarina tiedän, millaista rakentaminen on, millaisia hankaluuksia saattaa tulla eteen, miten aikatauluilla saa pyyhkiä takalistoaan, miten toimitusten ja työn laatu on jotain muuta, kuin on sovittu, kuinka budjetin saa kertoa piillä. Talon rakennuttaja (ja sarjan tuottaja, mikäli olen ymmärtänyt), on aivan ummikko rakennusasioissa. Ja hänen työmaalle "vastaavaksi timpuriksi" palkkaamansa Dale, kuuskymppinen Nortin suurkuluttaja poninhäntäpää, ei ainakaan neljän jakson aikana, eli harjakaisiin mennessä, ole juuri muuta tehnyt, kuin vittuillut suunnittelijoille, muuttanut piirustuksia, ehdollistanut lähes joka ainoan ratkaisun, valittanut sekä materiaalien että työn laadusta. Ai niin, muurasihan hän kaverinsa kanssa sokkeliharkot. Kerta kaikkiaan herkullinen persoona, tuo Dale!
  Hauska seurata, kuinka vähintäänkin omaperäiseksi suunniteltu talo valmistuu. Eiköhän se valmistu. Kun, Dalen sanassa, noudatetaan "euroridektiivejä".

  Nyt on pari "vapaapäivää" edessä. Sunnutaiksi on käynyt kutsu Helsinkiin. Ihan isänpäivälounaalle. Anna on varannut pöydän Ravintola "Whiteladysta". Kun isänpäiväbuffeen listaa silmäilen, käy ajatuksissa, että ravitsemusliikkeestä ei tarvitse lähteä pois maha kurnien. Vai mitä mieltä olette:

ALKURUOKAPÖYTÄ  

Mätiä,smetanaa, 

punasipulia G L  

Sinappisilliä G L  

Etikkasilakkaa G L  

Suolakurkkua, hunajaa G L  

Höyrytettyä lohta ja  sitruunavinaigretteä G L  

Graavisiikaa  G L  

Keitettyä kananmunaa  G L 

 Kanacaesarsalaatti (G) L  

Yrttivihersalaatti G L  

Sienisalaatti G L  

                                   Basilikamarinoitua helmimozzarellaa VL                                        

Oliivia, fetaa, tomaattisalsaa G VL  

Paahtopaistia ja wasabijogurttia G L  

                                                Kalkkunanfilettä ja paholaisenhilloa G L                                                       Porotartar G L               

Talon leipää L, tapenadea ja voita G L  

 PÄÄRUOAT  

Ylikypsää naudan rintaa ja punaviinikastiketta G L  

Broilerinfilettä ja hunaja-currykastiketta G L  

Nieriää ja chili-katkarapukastiketta G L  

Grillattua hallomia ja viikunabalsamicoa G L  

Paahdettuja juureksia G L  

Keitettyjä perunoita G L  

Porkkanaröstiä G L     

JÄLKIRUOKAPÖYTÄ  

Mansikkatäytekakku  L (saatavana myös gluteenittomana)  

Juustoja ja hedelmiä G VL  

Kaneliässät G L  

Kahvi/tee ja konvehti    

LAPSILLE OMA NOUTOPÖYTÄ  

pikkunakkeja, 

lihapyöryköitä,  

merilohta, 

kermakastiketta ja perunamuhennosta,  

vihannesdippi, 

vaahtokarkkeja, 

lakuja ja  piparkakkuja  

  Vaikuttaa, että maanataina on aamullenkki enemmän kuin paikallaan. 

  Meininki on sellainen, että torstaina lähdetään saareen. Viikoksi, suunnilleen. Kuuntelemaan hiljaisuutta, katselemaan harmautta. Saattaa olla vuoden viimeinen reissu. Vaan eipä suoveta vielä venettä lepikkoon, jätetään takaportti. Tiijä, vaikka itsenäisyyspäivän jälkeen vielä kerran käväistäisiin. 

  Eduskunnassa tivataan Siplilältä selvennyksiä Persujen jakautumiseen liittyen. Ja valtiosihteerin matkustamista peräkontissa pois. Trump sopii kauppoja Kiinassa. Suomi voitti Venäjän EHT-turnauksessa. Minä lähden lukemaan Stefan Ahnhemin kirjaa "Miinus kahdeksantoista astetta".

Loppuun kuva marraskuun 1. päivältä 2009.

TAPOJA SAAVUTTAA MASENNUS

  Jos elämä alkaa tuntua mukavalta, näyttää valoisalta, maistua hunajalta, tuoksua Chanel vitoselta, löytyy ongelmaan lukuisia parannuskeinoja. Kehitin empiirisen tutkimuksen avulla tehokkaan kolmivaiheisen menetelmän.

  VAIHE I:
  Katsele/kuuntele/surffaa päivän uutiset.

  -jos tämä ei riitä

  VAIHE II:
  Kuuntele uutisten jälkeen Dylanin "Masters of War" ja sen jälkeen lue Intiaanipäällikkö Seattlen vastaus Yhdysvaltain presidentille vuonna 1854, kun hän "Washingtonin Suuri Valkoinen Päällikkö" teki tarjouksen intiaaneille ostaakseen heidän maansa ja lupasi antaa heille reservaatin sen sijaan.

  -jos tämäkään ei riitä

  VAIHE III
  Tapetoi yksi huone Donald Trumpin profiilikuvilla, varusta se kohdevaloilla, vetäydy sinne tunniksi.

  -tämä auttaa suurinta osaa Homo sapiens (viisas ihminen) populaation yksilöistä. Homo erectus on asia sinänsä. Jos keino ei kuitenkaan toimi, on kyseessä lievää vakavampi optimismikohtaus. On syytä ottaa yhteyttä terveysasemaan, tulevaisuudessa ehkä valinnan vapauden suomiin tahoihin.

  Omalla kohdallani toimii pääsääntöisesti VAIHE I. Eipä eilenkään muuta tarvittu! Varsinkin, kun tuli vielä katsottua MOT! Jos maailmassa on edes ripaus oikeudenmuksisuutta jäljellä, niin.........

  Aamulla heräsin aivan valoisalla mielellä. Nollakeli, kirkas taivas, laskeva kuu taivaalla. Mukavaa oli sauvakävellä. Vaikka paikoin oli asfaltin pinta päässyt huurtumaan liukkaaksi.
  Edes ensimmäiset uutiset eivät saaneet mieltäni mustumaan. Jos olo jatkuu samanlaisena, pitänee ottaa seuraava vaihe käyttöön.

  No, ei tietysti kannata ottaa ihan täydestä, kirjoituksiani. Vaikka leikitön totuus on, että useimpina päivinä uutiset ovat sen kaltaisia, että köyttä rasvamaan alkaa tehdä mieli. Vaan ei auta, pitää sinnitellä. Kun ei juurikaan voi vaikuttaa. Eikä edes, häpeä tunnustaa, kovin paljon, ainakaan riittävästi, tee asioita paremman maailman saavuttamiseksi. Eli juuri, kuten Einsteinin Alpertti sanoi: "Maailma on vaarallinen paikka, ei vain niiden vuoksi jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä, eivätkä tee mitään."

  Torstain mennään Kino Iirikseen katsomaan uusi Tuntematon, klo. 10:00 näytökseen. Koettelemus sinänsä. Eturauhasvaivaiselle. Kolmen tunnin istunto. Samalla reissulla käydään Elinalle viikonlopun eväät.

  Tulevan sunnuntaina on isänpäivä. Ajatuksena on lähteä käymään Helsingissä. Mennään Tiilikaisten kanssa syömään. Reissu pitää tehdä klo. 8:00 ja 15:49 välisenä aikana. Miksikö? Tietysti siksi, että meille iski kuun alusta taloyhtiön liputusvelvollisuus. Ja Sisäministeriön ohjeiden mukaan lippu pitää nostaa klo. 8:00 ja laskea auringon laskiessa, kuitenkin viimeistään klo. 21:00. Poikkeuksina juhannuksen ja Itsenäisyyspäivän liputukset.
  Nyt lippu pysyy meillä ainakin kolme kuukautta. Vaikka kierto on 1 kuukausi, olen aina pitänyt sitä useamman. Varsinkin nyt, koska sydäntalvi sopii meille mainiosti; olemme pääsääntöisesti maisemissa.
  Iiris muuten halusi soittaa sunnuntai-iltan videopuhelun meille. Oli tullut mummaa ja Peppe-pappaa ikävä! Mainio pakkaus.

 Lumi suli pois Hollolasta. Niinpä lähden tässä kohtaa pihalle; riipimään pois etupihan kuihtuneet Iirikset, haravoimaan takapihalle omenapuun pudottamat lehdet.

  PS. Intiaanipäällikö Seattlen puhe löytyy seuraavasta linkistä:

  https://kaksplus.fi/threads/intiaanipaeaellikkoe-seattlen-kirje-suurelle-valkoiselle-paeaellikoelle.1142737/.

  Jos joku ei ole aiemmin lukenut, kannattaa käväistä katsomassa. Ja kannattaa, vaikka olisikin tuttu. Kertauksen vuoksi.

PPS. "Masters of War" löytyy vaikkapa täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=zJEjYY4TTjM

UNI MATISTA, eli Hoyt Axtonin keikkaa pukkaa

  Tuossa elokuun lopulla kirjoitin unestani. Siinä kaimaani Koistinen, ser Johannes, Tukkisaaren lordi, ilmaantui yllättäen Avokkaan rantaan. Yritti vohkia veneeni. Aprikoin, että kummallisia nuo unet. Mutta antakaas olla, puolella paranoo! Aamuyöllä unien valtias lähetti katsottavakseni seuraavanlaisen pätkän:

  Olen jollain teollisuusalueela, rähjäisen hallin pihalla. Uutta lunta on maassa kymmenkunta senttiä. Vaihdan auton pyyhkimiin uusia sulkia. Samalla paikalle porhaltaa iso pakettiauto. Se on väriltään violetti, ja siinä on ainakin kahdeksan antennia katolla. Ohjaamosta hyppää mies. Rohusen Matti! Kipaisen hänen luokseen, kysyn:
  "Mitäs siä täällä teet?"
  "No kun auto ol renkaanvaihossa, siihen laitettiin samalla uuvet pyyhkijänsulkat", vastaa Masa. "Ja toine lens huut helevettiin, ku niitä kokkeilin".
  Puhellessaan hän alkaa availla vasemman etulokasuojan päällä olevia kiinnikkeitä. Paljastuu, että siinä säilytyslokero.
  "Onneks säästin vanhat", jatkaa Matti, vetää näkösälle sulan, alkaa sitä asetella paikoilleen.
  Minä utelemaan:
  "Mutta mitä siä täällä Utissa teet? Ja miks siulla on noen hiton monta antennia?"
  "Entä ite?", heittää Masa. "Mut miä oon menossa Hoyt Axtonin keikalle Puumalaan. Tuutko mukkaan? Nuo antennat on sitä varte, että kuloo paremmi mussiikia".
  "Ei oo lippua, eikä oo rahhaakaa, latin latia", vastaan.

  Tuossa kutkuttavassa vaiheessa herään. Olisin mielelläni vaikka mennyt Matin kanssa katsomaan ja kuulemaan Hoyt Axtonia. Mutta koska uni loppui, eikä se houkuttelemallakaan luultavasti jatku, ja koska kello on puoli viisi, kampean itseni ylös, naama/hammaspesun kautta aamulenkille.

  Lenkillä mietiskelin näkemääni unta. Hoyt Axtonin levyjä Matilla 1970-luvun alussa oli. Tallessa varmaan vieläkin. Minä ainakin paria niistä joskus lainasin. Eli tuo yhtymäkohta on olemassa.

  Ja Puumalssa on Rohusten vellosten mökki. Mutta Hoyt kuoli 1999. Eikä Matilla ole ajokorttia. Ei ainakaan tietääkseni. Eikä minulla ole mitään tekemistä Utin kanssa. Yhtä armeija-aikana lentokentän liepeillä tehtyä radioliikenneharjoitusta lukuunottamatta. Pyyhkijänsulkien esiityminen molempien autojen kohdalla on arvoitus, jonka jäljet saattavat johtaa sylttytehtaan taakse.

  Jos oli outoa ser Johanneksen ilmestyminen Tukholmasta Avokkaan laiturille, niin vähintään yhtä kummalista on kohtaaminen nykyturkulaisen Rohus-Matin kanssa jollain teollisuusalueella Utissa! 
  Jos jotain ennettä unestä etsii, niin mieleen tulee, että Matin kanssa ollaan viime vuosina tavattu mm. Neil Yougin ja Peter Gabrielin keikoilla. Pitääpä ottaa selville tulevan vuoden konserttikalenterista. Jos vaikka löytyisi yhteinen tapahtuma. 

  Kello on kohta kahdeksan. Hilpan kanssa ollaan jo kahvit juotu, Anna ja Iiris vetävät sikeitä. Tänään he lähtevät kotiinsa. Me jäädään jatkamaan kaavamaisuutta hipovaa elämäämme. Eli tuon unen kaltaiset tapahtumat eivät olis yhtään pahitteeksi, ihan todellisuudessa.
 
  Lyhyestä virsi kaunis, eli tämänkertainen asiani tuli sanottua. Samaa miettii varmaan Iiris, kunhan herää.

PYHÄINPÄIVÄ JA PAKKANEN

  Anna ja Iiris tulivat eilen meille. Joni jäi painimaan gradunsa kanssa. Tutkimustyö on, tiemmä, tehty, kirjoittamista jäljellä.

  Kuukausi ehti vierähtää edellisestä tapaamisesta, eli Iiriksen synttärikesteistä. Maksimiaika, mikäli minulta kysytään. Iloinen on Iiris edelleen. Leikki maistuu. "Leikki on lasten työtä", sanotaan. Saa nähdä, saa jos elää, onko työ aikanaan Iirikselle leikkiä?

  Pakkanen on mennyt persiilleen. Parin aamun takaisesta miinus kymmenestä on tultu plus neljään. Eli normaaliin ajankohdan lukemaan. Siispä saavat lumet kyytiä. 

  Läpötilan nousu tietää sitä, että Peppe joutuu pesemään parvekelasit. Ovat jääneet puunaamatta, kun ollaan oltu niin vähän niiden läpi tiiraamassa, ettei ole haitannut, saatikka käynyt pernaan. No, äkkiä ne pesaisee. Rutiinia on. Ja kun on rutiinia, jäävät turhat liikkeet vähiin, homma etenee, olen näille vuosille varttuneena huomannut. 

 Taas tultiin siihen, että miksi pitää saada työ tehdyksi nopeasti? Kun aikaa on. Se on kai luonto ja luonne sellainen, ettei tykkää nyhrätä. Pääsee hyppäämään kolmiloikkaa aiemmin, kun tekee, mitä tehtävä on, rivakasti. Siis luonnekysymys, luonnolliseti.

  Uutisia ylimalkaan seuratessa huomaan, että Trumpin Aasian matka, Katalonian jälkimainingit, ja Lauri Markkanen ovat tärkeimmät asiat maailmassa ja maailmalla. Kaikella kunnioituksella Lauria kohtaan, mutta onko yhden suomalaisen hongankolistajan kieltämättä kohtalainen menestys tällä haavaa NBA:n huonoimpiin lukeutuvan seuran riveissä jokapäiväisen uutisoinnin väärti? Jopa YLEN:n sivuilla ja uutisissa. Kai Suomi on niin pieni maa, että itsetuntoa täytyy kohottaa kaikin mahdollisin keinoin. Vaikka jäävi minä olen sanomaan; urheilun ja urheilijoiden hypetys ei kuulu listoillani top-kymppiin. Eikä edes kovin lähelle sitä. Mutta noteerasin silti, että Pelicans palasi voittojen tielle. 

  Aamupäivällä lähdetää viemään havut ja kanervat haudoille. Havuja viedään, mutta ei siteerata Marjo Matikaista. Elinakin ilmoitti halunsa lähteä mukaan. Hyvä, jos, ja kun, lähtee. 

  Sitten tullaan joukolla meille syömään. Kalaa syödään. Ja pottumuussia. Ja sienisalaattia. Sopivaa muonaa niin lapsen, kuin vanhuksen suuhun. Myös kaikkien siltä väliltä. Paitsi allergikkojen.

  Nyt ollaan viidettä päivää Hollolassa. Jos aivan rehellinen olen, pieni ikävä on saareen. Täytyy kärvistellä viikko, toista. Tai lähes kaksi. Sitten pääsee ikävää selättämään. Jollei äleydy jäitä pukkaamaan, tai muuten maailmanlopun ilmoja pitämään. Ei siellä juuri tekemistä ole, saaressa. Vähän verkkoja laittelee, ehkä hippusen uistelee. Mutta ei aina tarvitse ollakkaan. Tekemistä. Eikä käy melske hermoon. Edellisellä viikon reissulla meni kolme tai neljä venettä ohi. Tulevalla saattavat olla vielä harvemmassa. 

  Taidan laittaa kahvit valumaan. Lukea lehden loppuun. Aloitella viikolla noutamaani Beth Lawsin kirjaa "Suden tie". Jos ehdin, ennen kuin Hilppa könyää yläkertaan. Iiris ja Anna eivät varmaan könyä. Ihan vielä. 

KEVÄÄLLÄ TAVATAAN

  Eilen tyhjensin vesijärjestelmän. Tehtiin muitakin tarpeellisia juttuja talven varalle.
  Tänä aamuna asensin ilmalämpöpumpun odottelemaan herätettä tekstarilla, kerättiin tavarat paattiin, hinattiin mennessämme soutuvene yli. Se käännettiin Potinlahteen odottelemaan vielä ainakin yhtä tämänsyksyistä kuljetusta, paremminkin yksiä kuljetettavia, saareen. Sähköperämoottori ja sen akku, samoin muut tavarat, lastattiin autoon. Sitten sörnäytin moottorin navakassa pohjoistuulessa Hanelin rantaan, Hilppa tuli autolla maitse.

  Piskolassa laitettiin vene talvehtimaan. Vaikka oma viehätyksensä on parin asteen pakkasessa, kohtalaisessa aallokossa, usmuuttaa pitkin Saimaan selkiä, niin sopiva hetki veneelle oli laittaa se huilaamaan. Uinu onnellisissa merkeissä, keväällä tavataan.

  Velj'-Hanskin kanssa on mukava asioida. Rehti tunti puuhattiin veneen kanssa. Palkaksi tekemästään työstä hän antoi mukaamme lohifileen, juureksia vaille valmistetun hirvikeiton aihion, ja nyssäkän hirvijauhelihaa. Ei kohtuuton tuntipalkka! Työantajan mieleen. Tosin meidän kesken toista autetaan vastavuoroisesti. Eikä tehtyjen tuntien määrää kirjata vihkoon. Eikä tiedostoon. Eikä mieleen. Eli työavun kylkiäisenä tulleet herkut olivat ihan normaalia käytäntöä. Kiitos Haneli!

  Lahden seudulla on lunta maassa, varjoisimmissa paikoissa monta senttiä Anttolassa ei rantojen tuntumassa ollut oikeastaan mitään, kauempana vesistöistä hieman. 

  Sen verran kylmää lupailee, että lumi ei taida tällä viikolla sulaa. Sitten kai lämpenee. Talvea saadaan odotella vielä, luulen. Ja kun kesä oli kylmä, onko talvi lämmin? Vuotuinen keskilämpötila kun ei kovin hurjasti ole poikkeillut. Katsotaan. Tietysti toiveissa on, että tekee kunnon jääkelin, mieluumin joulukuussa, ennen isompia lumipeitteitä. Eli traktorijäitä odotellaan, soraa tarvitaan. 

  Voi olla, että saareen mennään marraskuun puolivälin paikkeilla. Jos kävisi sitä ennen ottamassa influenssarokotteen, kun sen tökkiminen alkaa viikolla 46. Samalla viikolla on Hilpalla joku sovittu juttu. Sen jälkeen haistelemaan marrasakuun tuulia Luonterin seuduillle, mikäli kelit suosivat. 

  Huomenna pitää mennä Äiti-Elinalle kauppa-asiat toimittamaan. Sekä siivoamaan. Sitä ennen käydään täällä Hollolassa kaupassa. Ostamassa tarpeita, joiden avulla Hilppa loihtii hirvikeitosta parahultaisen. 

  Ennen Elinan luo menoa käyn myös Kivistönmäen Nesteen IT-hallissa huuhtelemassa Maljalantien sorat ja mudat pois auton pinnoilta. Menevät samalla vaivalla Piekälänsaarentien muistot.

  Kirjastoonkin on poikettava; vanhaa pois, uutta tilalle. 

  Tästä lähtee hollolainen arkielämä kulkemaan. Pariksi viikoksi, ainakin. Tuolle ajalle on pientä puuhaa mietittynä:

  Muutamalle taholle annettavana joululahjana perinteeksi muodostunut Iiriksen vuosikuvakirja pitää työstää. Siis 3-vuotiskirja. Täytyy se tehdä rauhassa, saada hyvissä ajoin ennen jouluruuhkia tilaukseen. 

  Toinen tietokoneen kanssa duunattava juttu on Avokkaan uudistettavan verannan rakenneleikkauksen piirtäminen. Sitten pääsen tarpeet laskemaan, aikataulun laatimaan, ja hyvissä ajoin alkuvuodesta mm. lämpölasit tilaamaan.

  Tuosta aasinsiltana: Iiris 2-vuotiaana....

...ja 3-vuotiaana.

  Toivottavasti voin vajaan vuoden kuluttua laittaa kuvat Avokkaan verannasta 62-vuotiaan ja uudelleensyntyneenä.

  Siinä se, tervemenoa bittiavaruuteen. Emmerdale alkaa kohta.