PIKKASEN IPOTTAA!

  Ai että mikä? Ipottaa? No se, kun kävi kehnosti kalojen kanssa. Tarina menee seuraavasti.
  Eilen laskettiin aamusta kaksi 60-millistä verkkoa saaren itäpuolelle, parin sadan metrin etäisyydellä rannasta olevalle matalikolle. Minä töhelö en ottanut todesta viisautta, että kesäisen ahvenverkon kärsii hät'hätää pitää kokematta yli yön. Ajattelin, että tokko sinne ahvenia osuu, lohikalasta puhumattakaan. Niinpä pyydys lojui reilun vuorokauden ammatissaan. Hyvin oli ammattinsa hoitanut, ei siinä mitään. Ja halutulle kohdalle oli Peppe saanut sen laskettua. Mutta kun kovapää ei noudattanut nyrkkisääntöä. olivat kalat, kahta lukuunottamatta, kuolleita. Silmät kellankelmeinä ne verkossa jököttivät. Sitten erittelyyn:
  -elävät kalat olivat puolen kilon lahnoja, eli mitääntekemättömiä ruoto-otuksia
  -kuolleet mulkosilmät olivat ahvenia, kilon kahta puolta painoltaan

  Pikkasen ipotti! Mutta tyhmyydestä sakotetaan, kovapäisyydestä annetaan ehdollista, piittaamattomuudesta määrätään raippoja. Olen ne kaikki ansainnut! Aamulla katsoin verkonkokemista tärkeämmäksi piipahtaa metsässä. Ja sitten soitti sähkäri (Tainan veli Jorma). Kertoi olevansa pian tulossa tekemään sovitut työt. Eli vetämään sähköt leikkimökkiin ja tuplapistorasian aitan ulkoseinään. Ojat kaapelille olin jo valmiiksi kaivanut. Leikkimökkiin tuli myös tuplapistorasiat ulos ja sisälle.
  Kun olin vienyt sähkärin takaisin autolleen lähdin viimein verkoille, kerrotuin seurauksi. Tässä vaiheessa on syytä näyttää, mitä pienellä metsäkierroksella aamulla sain aikaiseksi:

  Mikäli minulta kysytään, ottaisin mieluummin neljä kilon ahventa, siis elävänä, kuin kuvan sienet. Se on tietysti arvokysymys. Ja arvoa annan niin sienille, kun ahvenillekin. Mutta sieniä saan. Tekisi mieli kehaista, että mielin määrin. Ja isoja ahvenia harvoin. Tietysti kyse on kulutetusta ajasta. Sienten perässä laukkaamiseen kuluu runsaasti enemmän aikaa, kuin verkkojen kanssa pulaamiseen. Jos asia olisi toisin, saattaisi ahventen saantitiheys suureta. Silloin arvokysymystä pitäisi pohtia toisesta vinkkelistä. Ehkä? Kiperiä filosofisia pulmia; kilo ahvenia vai kaksi litraa sieniä?
  Yksi pohdintaa aiheuttava seikka vielä. Koska verkot olivat olleet vedessä jo eilisaamusta lähtien, ei ole lainkaan varmaa, ei edes todennäköistä, että kyrmyniskat olisivat olleet voimissaan, vaikka olisin sianpieremän aikaan verkoille pouhauttaut.

  Kaiken kaikkiaan minua ei voi ammattilaiseksi kalastusasioissa mainita. Ei edes harrastajaksi. Vaan lähinnä silloin tällöin jotakin kalastuskeinoa kokeilevaksi töhelöksi. Näin on, vaikka olen joskus nuoruudessani asiaan perehtynyt, aika paljon harrastanut. Tekisi mieli sanoa,  että olen unohtanut kalastuksesta enemmän, kuin moni oppii ikänään tietämään. Vai olikohan suulla suuremmalla sanottu? No oli. Siksi en sano, vaikka mieli tekisi. Johtopäätös: Suutari pysyköön lesteissään, sienimies metsissään. Ja jos sienimies metsistään ulapalle lähtee, varautukoot ipotuksiin.

  Asiat nytkähtivät tänään sellaiselle mallille, että huomenna lähdetään käymään Lahdessa. Hilpalle tuli ilmoitus, että lasit ovat noudettavissa. Äkkiä tulivat, kun kiireelliseksi tyttö ne laittoi. Samalla viedään vanha palvelija Butler, eikäku Buster, Bike Marineen. Pakko tunnustaa, että ei isompi ikävä tule. Vaikka melko uskollisesti ja nöyrästi palveli. Aika aikaa kutakin.
  Kotona poiketaan sen verran, että viedään kylmälaukullinen pakasteita, silmäillään mahdolliset postit. Muutama kauppa-asia hoidetaan. Hilpan aika Specsaversilla on klo. 14:00. Sieltä baanalle. Toinen meistä katselee maisemia uusin silmin, toinen vanhoilla tihrustaa. Mutta kyllä tuttu reitti osataan, molempien näkimillä.
  Anttolaan suunnataan, Mikkelin Lidlin kautta. Viikon eväät tuodaan. Niissä on huomioitu sienistä saatava lisäarvo, eli ravinto, mutta kalojen varaan ei olla laskettu. Tunnetuista syistä.

  Varmaankin liki pari viikkoa sitten taas mökillä vietetään. Elina on Markun kanssa Piskolassa. Markku odottelee varmaan puolukoiden kypsymistä. Eli hieno asia niin äidin, kuin minunkin kannaltani. Elina saa olla maalla, minä huolettomalla mielellä. Miksei mukavasti mene Markunkin näkövinkkelistä; puolukoita varmastin löytyy.

  Niin se aika taas vierähti, Emmerdale painaa päälle. Joten tämä tällä erää.

TOTUTTELUA

  Kaikille vähääkään kiinnostuneille: mänkee mehtään! Sieniä tuntuu nousevan, kuin sieniä sateella. Kerrankin osuva vertaus, vai mitä? Pyörähdin eilen torvisienten persolla tuossa takakankaalla. Kanttarellejä enimmäkseen koriin päätyi, mutta mustaa herkkuakin alkoi olla. Oletettavasti muitakin lajeja työntyy ilmoille, pitää vain mennä oikeille paikoille. Eli jos aikaa, mahdollisuutta ja sienennälkää on, pankaa toimeksi!

  Eilen päätettiin. että mikäs tässä, lähdetään käymään Puumalassa. Ja lähdettiin myös. Mutta Puumalaan ei päästy. Tuuleskeli jonkin verran jo täällä Avokkaan seuduilla. Linnupäänselällä vähän enemmän. Kun päästiin Lietvedelle, yltyi vasta-aallokko melkoiseksi. Ryskytti ihan kunnolla. Rokansalon sivua hetki pompittiin. Sitten Hilppa esitti vaisuna:
  "Eiköhän käännytä takaisin."
  "Joo, eihän tää niin herkkua ole", vastasin, tein uukkarin.
  Myötätuuleen pomppuutti samalla lailla, enemmänkin. Vene otti pitkiä loikkia isommilta aalloilta, vaikka pintakaasulla ajelin.
  Sillan lähestyessä tuntui, kuin oltisiin tultu eri todellisuuteen. Kevyttä lonkkatuulta, sano. Päätettiin käväistä kahvilla Lieveden Kioskilla sillan lounaispäässä. Käväistiin toki, mutta ei juotu kahveja. Oli pahalainen jo suljettu. Kai niille koulujen alkaminen on kesän lopun merkki, kioskiyrittäjille. Vaikka elokuu on vilkasta turistiaikaa. No, ei olis kahvi maistunukkaan! Tai kyllä olis, jos totta puhun. Mutta reilussa vartissa oltiin taas mökillä. Oma kahvi, paras kahvi, oma muki kullankallis.
  Oli tuosta ketuilleen menneestä huvimatkasta se hyöty, että tulivat uuden veneen ominaisuudet tutummiksi. Trimmikulma asentuu nyt vaivattomasti hyötysuhteeltaan edulliseksi. Karttaplotteria ehti tutulla reitillä räplätä myös, niin että siihen alkaa olla tuntumaa. Mittariston asetuksia olen hieman kotirannassa opiskelut. Tärkeimmät toiminnot alkavat olla muistissa.
  Eihän uuden paatin ajaminen sen kummempaa ole, kuin aiemmin luotsaamieni. Hieman loivaliikkeisempi käännöksissään ja rantautumisvaiheessa on, kuin oli Buster. Nuo tekniset apulaitteet, kuten sanottua, hieman teettävät työtä. Vaan ei se rakettitiedettä ole. Eikä kvanttifysiikkaa. Onpahan vain uutta.

  Tänään laittelin pikkukammariin seiniin muutaman levyn palan, kittasin saumat ja ruuvien kohdat. Kolmisen tuntia meni mokomassa. Piti käydä joka kappale erikseen venevajalla leikkaamassa. Johan siinä tuli aamulenkkiä samalla. Eikä ollut kyse, kuin parista neliöstä. Urakkahinnoilla en olisi päässyt palkoille. En tosin päässyt tuntihommissakaan. Mutta tehtyä tuli. Aamulla hion tasoitetut kohdat, ja Hilppa pääsee maalaamaan. Minä en siihen hommaan puutu. Korkeintaan tavaroita voin apuna siirrellä.

  Ehdin vielä ennen päiväruokaa käydä läpi pari 60-millistä verkkoa. Ajattelin, että voitaisi ne iltapäivällä käydä laskemassa.

  Ruoan jälkeen lähdin ottamaan tyypit uutuuden uistelukäyttäytymisestä. Busteriin verrattuna oli kulku vakaisempaa. Vanha palvelija haki reittiään niin, että piti kaiken aikaa olla korjaamassa. Ja nyt on helppo pitää yllä oikea uistelunopeus. Veneen mittaristosta saa päälle uistelutoiminnon, minkä avulla voi lisätä tai vähentää kierroksia (50 kierrosta/min kerrallaan) napin painalluksella. Siinäs kuulitte, römäkällä äänellä lausutun yhden vavan vetelijän kommentin. Ikään kuin tuo ominaisuus olisi minulle kovin tärkeä. Eihän se ole. Mukava toki kuitenkin. Kyllä kaiken kaikkiaan aika leppoisaa on uuden vesipelin takatuhdolta silmäillä hitaasti vaihtuvaa maisemaa.

  Kalaa ei tullut, uudesta paatista huolimatta. Palasin kahville. Meinattiin lähteä laskemaan ne verkot, mutta alkoi satamaan melko rivakasti. Ajateltiin, että kun ovat verkot olleet kuivilla tähän asti kesää, joutavat ne olemaan vielä päivän. Ja jatkettiin ajattelua siihen malliin, että saunotaan hyvissä ajoin. Tänään oli näet erikoisilta: Emmerdale palaa kesätauolta.

  Tuosta verkonlaskusta vielä. Ollaan pidetty tapana laskea pyydöt soutuveneestä. Hilppa airoissa, kuinkas muuten, Savossa ollaan. Minun moottoriveneellä yksin tekemäni verkonlaskut saattavat mennä sohlaamiseksi. eikä Hilpasta ole laskijaksi eikä moottorilla ajajaksi. Mutta soutajana hän on on erinomainen, huopaamisen taitokin löytyy tarvittaessa. Tai mistä sen tietää, rouvan kykenemättömyyden lasku-, tai moottorihommiin. Ei ole koskaan kokeillut. Tiedä mikä virtuoosio sieltä paljastuisi! Ehkä pitää antaa perusopit uuden paatin käsittelyyn. Sitten voidaan lähteä vaikka merta edemmäs kalaan. Koska verkonheittoon ei päästy, laitan pari kuvaa viime syyskuulta:

  Ajoissa saunottiin. Lauteilla tuli puheeksi, että meillä ei juuri vastaa käytetä. Kumpikaan ei ole varsinaisesti vastan ystävä. Ja mitäs sitä vastoin tahtoaan vastomaan. Vaikka lehdet olisivat vastapuikeat. Mikä olisi melko epätyypillistä vastalle. En minä tosin täysin vastahankaan ole vihta-asioissa. Mutta jos Avokkaan saunassa vastottaisiin, joutuisin vastaamaan vastan teosta. Ehkä tässä vastaus vastomattomuuteen.

  Nyt on siis saunottu, iltapala nautittu, Emmerdalen jaksot katsottu, iltaespressot tempastu. Hilppa lukee, minä lopettelen tätä iltapäivällä aloittamaani blogia. Satelee hiljalleen. Elohopea näyttää viittätoista astetta. Ei juurikaan tuule. Kohta vetäydyn kirjan pariin. Tai sitten katsotaan yksi jakso Game of Thronesia.

  Huomisen kalenteri on blankko. Se antaa vapauksia. Onhan noita vapauksia, vaikka kalenteri olisi turvoksissa. Sillä sen käskyjen, kehostusten ja muistutusten toimeenpanoa valvon pääsääntöisesti minä. Eläköön elämä ja eläkkeläiset!

MUIKKUJA, MARJOJA JA MUUTA MUKAVAA KAIKEN EPÄMUKAVUUDEN SEASSA

  Täällä ollaan, sano. Eilen iltapäivän alussa palattiin. Piskolan kautta, tietystä syystä. Avokkaassa asiat tolallaan.
  Illan alussa soitti Haneli. Kertoi Virtasaaren apajalta nuottaa vetävän porukan tuovan hänelle muikkuja. Kysyi, onko meillä tarvetta?
  "No, ei meillä ole muikun muikkua, mikäli en ihan väräÄssä ole. Joten kelpaa!"
  "Ei ku ajakee hakemaan", ilmoitti Haneli.
  Mehän ajettiin, mielellämme, tietystä syystä. Taina, Hilppa ja Haneli putsasivat porukalla muikut.

  Minä en osallistunut, koska otin kuvan....

....ja peuhasin Kaapon kanssa.

  Sovittiin, että tulemme seuraavana päivänä keräämään viinimarjoja ja puutarhavattuja. Siten teimme. Ajeltiin jopa kylän kautta. Ostimme pakasterasioita, koska vatut on järjellisempi pakastaa rasioihin kuin pusseihin. Tietystä syystä oli ihan mukavaa ajella kylän kautta. 

  Minä poimin viiden litran ämpärillisen punaisia viinimarjoja, sekä hieman vajaan mustia. Punaiset olivat tosi nopeita kerätä, mustat vähälukuisempia ja työläämpiä. Hilppa haali viislitraisen vattuja.

  Huilatessani hetken (lue kusitauko) huomasin heinäsirkan nakottamassa omenan päällä. Ne ovat olleet viime vuosina harvinaisia nähtävyyksiä. Eikä siritystä ole kuulunut aikoihin. Se voi olla kuulon heikkenemisen syytä, mutta näkö ei, kiitos ammattitaisten optikoiden, ole niin heikoksi tullut, että sitä voi syyttää sirkkojen näkymättömyydestä.

  Kun Piskolasta palattiin, haikutin muikut. Hyviähän ne. Hetki pitkällään, sitten nurmikon leikkuu. Nyt on myöhästyneet kahvit juotu, minä kirjoitan. 

  Mistäpä vielä kertoisin? Ai niin. Kerronpa, tietystä syystä, että meillä on uusi vene! Se on meillä nopeiden päätösten ja nopean toimituksen mahdollistamana. Tässä hän on, kaunottaremme:

  Kastettu häntä ei vielä ole, vaikka pullo kuplivaa saattaisi komeron nurkasta löytyä. Pitää odottaa Iiristä; tytöltä lähtee nimiehdotus melko vaivattomasti.

  En pitkän kaavan mukaan lähde selvittämään hankintaan johtaneita seikkoja. Mutta lyhyesti kävi näin: Olimme Hilpan kanssa jokusia kertoja puhelleet, että paatti alkaa olla aikansa elänyt, ja että olisi mukaavaa, jos molemmat pääsisivät tuulilasin taakse istumaan. Asia oli jäänyt siihen, koska asiallisesta vesineuvosta joutuu maksamaan rumasti pätäkkää. Olin katsellut pari kertaa käytettyjen veneiden hintoja, mutta ei sieltäkään mitään sävähdyttävää ollut löytynyt.

  Maanantaiaamu toi sitten kohtalokkaan virikkeen. Kun lähdin sieneen, ei kone tahtonut jaksaa käynnistyä, eikä käynnistyttyään pelittää tyhjäkäyntikaasulla. Kävin sienessä. Matkalla venho toimi kuitenkin melko normaalisti.

  Samana päivänä menin surffailemaan veneliikkeiden sivuille. Äkkäsin Lahden Bike Marinen ilmoituksista tarjouksen vuoden 2016 mallisesta Yamarin Cross 46 veneestä 40 heppaisella Yamaha-koneella. Paketti oli pakasta repäisty, mutta hinta aika passeli, koska mallit vuoden takaiset.

  Pyysin liikkeestä tarjousta. Siihen tuli pian vastaus, missä pyydettiin  paria valokuvaa vaihtoon menevästä Busterista. Laitoin ne menemään, kohta tuli tarjous. 

  "Ei pöllömpi", mietin. Lähes yhtä paljon joutuu maksamaan muutaman vuoden ikisistä käytetyistä samat ominaisuudet sisältävistä veneistä.

  Kun tiistaiaamuna lähdettiin Hollolaan, kone taas nikotteli hieman. Aloin autossa puhua Hilpalle tarjouksesta. Päätimme, että hitto, koska olemme paljon Anttolassa, ja koska elämästä kannattaa nauttia, niin kauan, kun on joltinenkin kunto päällä, niin mennään käymään Bike Marinessa.

  Niin teimme. Paketti osoittautui ennakko-odotusten mukaiseksi. Pyysin vielä laskemaan mukaan karttaplotterin. Rahoitustakin meille oltiin tarjottu, mutta edullisemmilla ehdoilla saisimme sen muualta. Joten kysyimme, vaikuttako hintaan, jos maksamme käteisellä? Ei kuulemma vaikuttanut. Mies tälläsi meille laskelman nenän eteen. Sanoi, että saa veneen luovutuskuntoon perjantaiksi. Tivasimme, että eikö se ole tasatuhannet, eli 450 € tinkasimme. Kaverin mietti hetken, ojensi käpälänsä. Minä tarrasin kiinni.

  Eli nyt paljastuvat nuo "tietyt syyt". Ajoimme Hanelin kautta, koska meillä oli liikkeen trailerin päällä uusi vesineuvo. Piskolasta se oli hyvä laskea veteen, jättää traileri odottamaan seuraavaa Hollolareissua. Kun se on ajankohtainen, sörnäytän Busterin sinne, lastaan traileriin ja viemme Bike Marineen. Mukavaa asiakaspalvelua oli, että saimme trailerin tarvisemallemme ajalle. Eikä vaihdokkia ollut kiire toimittaa liikkeeseen. Ehkä venekauppias se ja se ajatteli, että parempi, mitä kaemmin menee siihen, kun näkee sen rähjän, mistä tuli hyvittäneeksi mukavasti retusoidun kuvan perusteella. Vitsi, vitsi. Kerroin kyllä ihan rehellisesti veneen taustat ja kunnon.

  "Tietty syy" oli myös ajella Hanelille muikkuja hakemaan, kylän kautta Piskolaan marjaan; pääsi samalla tutustumaan veneen ja koneen ominaisuuksiin.

  Nyt meillä on sitten kulkuneuvo ja vermeet, joilla voimme vaikka lähteä Puumalaan kahville, jos sellaisen päännouseman saamme. Tai mikä ettei Savolinnaan syömään. Plotterin kortti sisältää Saimaan Lappeenrannasta Kuopioon. Eli jos Iisalmeen tulee mieli lähteä, pitää ostaa toinen kortti.

  Jollein saattaa tulla mieleen, että on absurdia kirjoitella tuollaista asioista  Barcelonan ja Turun ikävien tapausten ollessa tuoreena mielessä. Niin minustakin. Mutta tosiasia on, että eivät ne kauheudet miksikään muutu, kirjoitan mitä kirjoitan, tai olen kirjoittamatta, jos niikseen tulee. Eli en aio pukeutua säkkiin ja tuhkaan. Se ei tarkoita, että asiat eivät mieltäni painaisi. Mutta olen maailman pahuuden vuoksi elämäni aikana niin paljon mieltäni pahoittanut, jopa se on joskus lievästi järkkynyt, että en koe ole olevani kovinkaan huono ihminen, jos lähden huomenna vähän kiertelemään Etelä-Saimaan vesiä.

VUOROSTAAN KOTONA

  Kaksi yötä nukuttu Hollolassa. Tai puolitoista, tarkemmein ajateltuna. Heräsin näet aamuyöstä, pyöriskelin aikani, päätin olla häiritsemättä Hilppaa, tulin yläkertaan kirjoittamaan.
  Liekö yöunia häirinnyt nopeasti tehty päätös, päätös, mikä vaikuttaa vesillä liikkumiseen. Sen päätöksen myötä paluumme Anttolaan viivästyy päivällä. Näillä näkymin päästään perjantaina puolen päivän paikkeilla kohti Etelä-Savoa starttaamaan. Mutta tuosta päätöksestä, siihen johtaneista seikoista ja sen vaikutuksesta lisää toisella kertaa.

  Kaikki uomissaan oli kotona, kun tiistaina saavuttiin Ei rehottanut nurmi valtoimenaan, kiitos naapureiden, ei pursunnut postilaatikko, kiitos naapureiden. Nurmikosta puheen ollen: sörnäytin eilen kolmen asunnon pihat. Ehdin tällä kertaa. Tein sen, vaikka ei välttämätön tarve ollutkaa. Tein siksi, että olisi noloa, jos en sitä olisi tehnyt. Kun suurelta osin sitä varten kotona tulimme käymään.

  Muuten aika on mennyt pyykkiä pestessä, sekä aiemmin mainitun päätöksen ja siitä aiheutuneiden hankintatarpeiden kanssa.
  Hilppaa on työllistänyt myös omenasadon jalostaminen. Pihamme ainoa puu oli pullauttanut reilun ämpärillisen omenia. Valkea kuulas kun on lajikkeena, sato alkoi olla kypsää. Jos omenat olisimme jättäneet keräämättä, olisivat ne seuraavan kerran palatessamme olleet maassa harakoiden ja nilviäisten pilalle popsimina. Nyt ovat omput alakerran jääkaapissa purkitettuin odottamassa talven kaurapuuron höystämistä. Työllisti omenasavotta minuakin; hain varastosta tehtävään tarvittavat lasipurkit. Niin ettei tässä ihan laiskoina olla oltu.

 Joutoaikoina ollaan katseltu Game of Thronesiä. On se hieman erilaista, tabletilta tuijottamisen jälkeen. Alkaa olla kaksi tuotantokautta takana. Mitäpä sarjasta sanoisi? No ainakin sen, että ei ole lasten ohjelma. Ja sen, että kyllä hyvällä fantasialla on aina sijansa. Eli jatkamme katselua.

  Maailma tuntuu jatkavan raiteillaan, katsoi sitä Anttolasta tai Hollolasta käsin; Trump jaksaa puhuttaa. Tulvia, mutavyöryja, lämpöaaltoja, metsäpaloja. Ronaldon hölmöilyä. Ja veturimiehet heiluttaa taas.
  Sunnuntaina oli lehti pitkästä aikaa kolahtanut laatikkoon. Etlarin voi perua, eli tilausta siirtää, enintään kolme kuukautta kerrallaan. Se aika oli täyttynyt. Antaahan aviisin tulla perjantaihin. Peruin sen taas syyskuun loppuun asti. Voisi oikeastaan lopettaa koko tilauksen. Antaisi tulla, niin kauan, kun maksettuna. En lehteä kaipaamaan jäisi. Katsotaan, mitä tehdään. Pitää rouvan kanssa palaveerata.

 Kanttarellejä olen muutamaan, itse asiassa kolmeen, paikkaan toimittanut; yhteen jo tulomatkalla, yhdelle naapuristamme, ja yhdelle toverille Lahteen. Eli jo perinteeksi muodostuneille ihmisille. Palaute on ollut sen kaltainen, että aika hyviä nuo olivat, taas. Yhdelle ystävälle pitää vielä seuraavalla kotikäynnillä viedä satsi sieniä. Ja kerätä syötäväksi, joitain lajeja säilöttäväksi. Kausihan on vasta päässyt vauhtiin. Ja minä.

  Avokkaassa ollaan taas parisen viikkoa. Tai siihen asti, kun Hilpan uudet lasit ovat noudettavissa. Kahdesta kolmeen viikkon se yleensä kestää. Okulaarien hionta kaukomailla.
  Sen verran on rakentamista tiedossa, että laittelen muutaman levynpalan pikkukammarin seiniin. Levytys jäi joskus kauan sitten pieneltä osin kesken, kun materiaali loppui. Ja kesken oli kauan. Huone on ollut viime vuodet lähes käyttämätön. Ja silmä tottuu, se tosiasia. Koska nyt on tarvikkeita, on sopiva hetki saattaa homma loppuun. Hilppa aikoo seinät ja uunin sitten maalata. Väriä jäi sen verran jäljelle, että kannattaa käyttää hyödyksi. Ensi kesänä olisi tavara jo pilalla, joten siitä vaan.

  Minä taidan siirtyä hiljalleen puun teosta vesomiseen. Siinä ei nyt nokka kauaa tohise; rantapajukot vesoin viime kesänä, ja sehän on biennaali. Muuten on metsiköt käytävä läpi kovasti vuodessa mittaa puskevien leppien, haapojen ja pihlajien vuoksi. Ja kuusen taimet saavat myös kyytiä. Samoin jatkan Saukonsalon puoleisen niemen harventamista. Tämä juttu on annuaali. Parina päivänä kun kuljeksin vesurin, osin raivausahan, kanssa manttaaleilla, on sekin tehty.

  Tässä yökukkumisessa on puolensa. Olen nytkin kirjoittanut, lähettenyt synttäritoivotukset serkkutytölle Parolaan ja tuttavalle Mikkelinn. Tunnin ajaksi oikaisin itseni sohvalle kirjaa lukemaan. Luultavasi ensi yönä tulee taas nukuttua normaalisti; ei näillä vuosilla enää monia öitä peräjälkeen valvota.

  Nyt täytyy sonnustautua asianmukaiseen sopaan, lähteä lenkille. Siinä seitsemän ja puoli kilsaa. Pumppusauvojen vatkausta. Ja ikävä on jo Avokkaasaaen. Pitäisköhän muuttaa sinne myötyriksi?

TARKKANA, KU KETUN PESÄLLÄ

  Eämä on ihmisen parasta aikaa. Toki, mutta Nykäs-Masasta poiketen olen sitä mieltä, että syksy, mukaan lukien loppukesä, on ihmisen parasta aikaa. Ja sitähän me elämme parasta aikaa. Parasta aikaa. Elämme.
  Viiveellä kypsyivät mustikat, viiveellä nousivat sienet. Mustikkasato on mukiinmenevä, isoonkiin mukiin piisaa. Sieniä tuntuu ilmaantuvan ainakin normaaliin tahtiin. Kanttarellejä alkaa olla kiintiö pakkasessa. Samoin mustikoita. Tänään suoritin tiedustelumatkan tunnetulle rouskuapajalle, ihan vaan kartoittamaan. Sikäli on rouskujen elämä vuosien saatossa muuttunut, että ennen vanhaan niitä kerättiin elokuun lopulta syyskuun lopuille, niitä kasvoi tasaiseen tahtiin. Viime vuodet ovat opettaneet, että nykyään niitten kanssa pitää olla tarkkana, kuin ketun pesällä. Ne saattavat poksahtaa lukuisina ilmoille, kukoistaa hetken, päätyä madon ruoaksi. Eikä uutta satoa, ainakaan samassa laajudessa, enää ilmaannu.
  Kun vanhoille mestoille, kanttarellikierroksen päätteeksi, saavuin, huomasin, että kannattaa alkaa keräämään. Tunnissa haalin kokoon meille herkulliset sienisalaattitarpeet. Ei mene yöunet rouskujen takia! Nyt Hilpalla on puuhaa iltapäiväksi sieniä röypätessä, illemmalla suolatessa. Antaa joulun tulla, sienisalaattia tulee olemaan!

  Kanttarellejä tuli parina päivänä poimittua niin, että huomenna, kun lähdetään kotona käymään, voin viedä muutamalle kaverille maistiasia. Eikä asia ole niin, kuin muinoin Jammussa kerrottiin. Jollekin Jammun kaverille, oliskohan ollut Vikki, oli tullut niin paljon omenia, että hän antoi parhaille ystävilleen ämpärillisen. Ja huonommille kaksi. Nämä rellukat ovat nimittäin parasta A1-luokkaa.
  Tatteja on ollut jonkin verran. Syömään on päästy, mutta ei säilöttäväksi asti. Tänään sydän itki verta, kun kuusikossa lojui kymmenittäin herkkutatteja, aivan madonsyöminä. Eikä niitten kimppuun kai olisi missään vaiheessa ehtinyt, sillä aivan pienetkin olivat jo piloilla. Harmittavaa!
  Tattienkin kohdalla on tilanne muuttunut sellaiseksi, että vasta syyskussa, pari kylmemmän yön jälkeen, saattaa putkahtaa kohtalainen sato. Lähinnä koivutatteja, eli tarkemmin koivunpunikkitatteja. Tarkennus niille pilkunnylkyttäjille, jotka jaksavat taittaa peistä kanttarelli-nimityksestäkin. Ja muutamana syksynä kerätyt tatit ovat olleet sitten lähes madottomia. Vuosi sitten ei, ainakaan näillä maisemilla, tatteja isommassa määrin noussut edes syksymmällä. Toivon mukaan tänä vuonna nousee. Tuon vaivaisen verran sain aamulla mukaani vähintään sadan tatin joukosta. Sen parempia ovat iltaruokana nautittuina.

 Mustatorvisieniä eilen bongasin muutamia. Pieniä vielä, mutta niin pitääkin olla, jos ovat saman verran myöhässä, kuin kanttarellit. Luulen, että viikon kuluttua niitä alkaa saada koriin asti.

  On muistettava, että kirjoittamani huomiot sienien esiintymistä, esiinymisaikojen vaihtelusta, etc., eivät ole kiveen hakattuja eivätkä yleispäteviä. Minä kerron kokemuksistani. Ja niillä paikolla, joissa olen kolunnut osin jo 1950-luvulta lähtien, tehtyihin havaintoihin pohjautuen.

  Hilppa keräsi viime viikolla Avokkaansaaresta pari ämpärillistä mustikoita. Lisää käytiin Markun kanssa Piskolan metsistä perjantaina. Joten pakastettu on tarpeellinen määrä. Vielä voi syötäväksi keräillä.

  Puolukkasadosta näyttää tulevan hyvä, runsaskin. Taas pitää olla, kuin ketun pesällä. Etteivät ehdi muut keräämään. Tietysti marjoja löytyy jokaiselle. Jos jostakin on viety, toisesta paikasta löytyy, kun jaksaa kävellä. Mutta mielellään haalii puolukat, kaikki luonnon antimet, tutuilta mestoilta. Alankohan jämähtää paikalleen? Se ei tietysti ole hyvä merkki. En tunnusta, mukavuuden halua se vain on.

  Niin, aamulla startataan kohti Hollolaa. Otavassa pieni välipysähdys. Pakolliset askareet kotona suoritetaan. Hilpalla optikko myös huomenna. Torstaina takaisin, kiireen kanssa. Pitää nauttia, minun elämäni paras vuodenaika on aluillaan. Illat pitenevät, yöt ovat lauhkeita, veneliikenne vähenee, erilaisia sieniä putkahtelee, puolukat kypsyvät, ja talossa piisaa lämmintä. Mitä muuta voi eläkeläinen toivoa? Ai niin, syyskuussa siikoja!

OMAVARAISTALOUDEN KULMAKIVET

  Siirtyminen omavaraistalouteen lähestyy hiljalleen. Yksi sen kulmakivistä, puutarhajyrsin, tuli juuri hommatuksi. Surffailin netissä ennen eilistä kaupunkireissua. Vertailin vähän jyrsinten hintoja, tarjontaa ja saatavuutta. Äkkäsin Motonetin sivuilta 4-hevosvoimaisen Matrix-merkkisen härvelin, tarjoushinta 299 €. Tarkastin saatavuuden Mikkelissä, yksi kappale hyllyssä: hylly 42, lattiapaikka. Samantehoiset myllyt pyrkivät muualla olemaan hinnaltaan halvimmillaankin lähes tupla. Joten päätin, että mennään katsomaan.
  Niin mentiin. Siellä se vielä oli, pahvilaatikossa. Laatikossa, mikä mahtuisi autoon. Tein päätöksen, ostin masiinan. Mieleeni kyllä tuli viisas lause: "Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa!" Se on useinkin totisen totta. Mutta sisältää paradoksin; köyhällä ei ole myöskään varaa ostaa kallista. Kun jyrsimen vuotuinen käyttö jäänee muutamaan tuntiin, päätin riskeerata.
  Kun saareen palattiin, ryhdyin pelon sekaisin tuntein, kokoamaan konetta. Reilun tunnin ähellyksen jälkeen se oli tehty. Eikä jäänyt yli, kuin yksi mutteri ja yksi jousi. Siinä se komeus on!

  Nyt aioin pitää pienen tauon, ennen kuin laitan myllyyn öljyt, täytän bensatankin ja vetäisen narusta. Pitää ensin lukea ohjekirja, löytää puuttuville osille paikat, ladata itsensä sopivaan mielentilaan. Jännitystä ilmassa, odottakoon jokusen päivän.

  Omavaraistalous siis lähenee. Paljon ei enää puutu. Meillä on jo kalaverkkoja, katiska, kaksi virveliä, kaksi onkivapaa, kaksi pilkkiä. moottorisaha, halkomakirves, lapio, rautakanki, perunakuokka, maakellari, soutuvene, kumisaappaat, sydvestit, villasukkia, viikate, vesuri ja kottikärrit (kahdet huonot). Vielä ennen syksyä pitää hankkia pari siikaverkkoa. Taula ja tulukset puuttuvat, mutta takkasytkäreitä ja tulitikkupuntteja on kosolti varattuna. Samoin suolaa, niin karkeaa, kuin hienompaakin sorttia. Pottumaan suurentamisen edellytykset ovat nyt kunnossa, joten lähellä ollaan, OVT:tta. Jänistuhojen ehkäisemisen oppivuosi on myös takana. Siltäkin osin asiat hallinnassa. Ehkä jotakin opittavaa, parannettavaa ja huomioon ottavaa kuitenkin vielä löytyy. Eikä nykyihminen, pahoille tavoille oppinut, täyteen OVT:een helposti yllä. Vaikkapa suklaa-, pähkinä-, olut-, ja paloviinapuolella saattaa tulla hankaluuksia tuotannossa. Tai miten käy bensan, hammastahnan, vaniljakastikkeen, Dents-ksylitolipastillien, tv-ohjelmien, hapankorppujen tai tulehduskipulääkkeiden kanssa? Mutta nuohan ovat toisarvoisia, loppupeleissä.

  Joopa joo. Mikkelissä siis poikettiin. Marssijäjestys oli kuitenkin hieman eri, kuin kehua retostin edellisessä blogissa. Käytiin nimittäin jo mennessä Mikkelipuistossa. Sitten Motonetissä. Sieltä Minnan Torikahvilaan korvikkeelle ja Mortin kanssa jokunen sana vaihtamaan. Torilta apteekin kautta S-Markettiin leivän ostoon. Sitten ravintola Vaihaan. Meinanderin Paulin teokset silmäiltiin; osa oli ennen nähtyjä, osa näkemättömiä. Koska lounasaika alkoi, sellainen maksettiin. Voin suositella: monipuolinen salaattipöytä. keitto, lämmin ruoka, leivät, juomat, jälkiruoka ja kahvi, hintaan 12 €. Oikessa oli Paul, kun ruokaa kehui. Hilppa popsii taitelija Meinanderin meriaiheisten töiden alla.

  Mahapakolla lähdettiin Lidliin hakemaan lisää ruokaa. Samalla poikettiin Jyskissä. Minä ostin puutarhakengät (2,50 €), Hilppa herätteenä uudet tyynyt (14 €/kpl, puoleen hintaan) Avokkaaseen. Eli tuhlattiin seuraavasti: Hilppa heräteostoihin 28 €, minä puoliheräteostoon 299 € + litra pienkoneöljyä 6,80 €. Mutta kun liityin Motonetin kanta-asiakkaaksi, sain 10 %:n alennuksen. Meniko homma oikeudenmukaisesti? Hilppa maksoi 28 € ja säästi 28 €. Minä maksoin 305,80 €, ja säästin 30,58 €. Kai se meni. Ja molemmat hankinnat ovat omavaraistalouden kannalta tuiki tärkeitä; minun ostoksillani pidetään vihannesmaa tuottoisana, Hilpan ostoksilla varmistetaan, että sitä ei tarvitse tehdä niska jäykkänä, ruoto kolottaen.
  Paluumatkalla poikettiin vielä Anttolassa hakemassa Kone- ja Urheilusta tulpat venemoottoriin.

  Tekisi mieli, OVT:n nimissä, laskea verkot. Mutta kun muistaa, että pari norppaa on Luonterillakin tänä kesänä kuollut pyydyksiin, alkaa arveluttaa. Vaikka epätodennäköistä sellainen on saaren länsipuolella. Niin on kelvollisen syömäkalan saantikin, valitettavasti. Toisaalta omavaraistalouden kannalta lihava norppa tekisi eetvarttia. Mutta rajansa kaikella. Syksyllä joka tapauksessa siikaa pitää koettaa. Täytyy tosiaan ostaa pari 45-millistä verkkoa.

  Kaunis aamu, lämpöä luvassa. Tänään lähdetään Piskolaan Markun kanssa mustikkaan, eli herran kanssa marjaan. Se on osa omavaraistaloutta. Reitille sattuvat ihmisravinnoksi tunnistettavasti kelpaavat sienet poimitaan ohimennen mukaan. Aamusta lähdetään, päivällä saattaa metsässä olla tukahduttavaa. Saatetaan taas matkalla nähdä rantautuneita joutsenia. Linnuista vielä: ilokseni iso teeripoikue on taas saareen siunaantunut. Alkavat liikuskella pihapiirissä, kuten melkein joka vuosi ovat tehneet. Samoin on lehtokurppa palannut maisemiin, monen vuoden tauon jälkeen. Ainakin kolme perillistä olen bongannut.

KREATIOMISMIA JA EUGENIIKKAA

  Trumppi on kesälomalla. Mitähän mies puuhailee? Käykö sienessä? Tai rock-festareilla? Pitäneekö muikkuverkkoja? Tuskin. Puuhailee mitä puuhailee. Luultavasti siitä ei kuitenkaan seuraa mitään hyvää, noin ihmiskunnan kannalta ajateltuna.

  Laura Huhtasaaresta persujen presidenttiehdokas. Kreationismi pakolliseksi oppiaineeksi lienee tosiasia, mikäli tulee valituksi. Presidentiksi siis. Ensin pitää kai valita puolueensa ehdokkaaksi. Vai joko on valittu?

  Minä uskon, että luomistapahtumassa syntyy taidetta. Ja minä uskon, että  eugeniikasta syntyy dystopia. Vaikka mitä väliä sillä on, mitä minä uskon.

  Olen ajatellut joskus uskontoja, ateismia, agnostismia. Olen tullut johtopäätökseen, että samanlaisia ovat uskovat ja uskottomat. Kummatkin uskovat siihen, mitä ei tiedetä.  Ei ole todisteen häivääkään siitä, että jumala olisi olemassa. Eikä siitä, että häntä ei olisi. Siksi olen agnostikko; suhtaudun epäillen jumalan olemassaoloon, jos myös olemattomuuteenkin. Totuutta en saane koskaan selville. Tai ehkä saan, jos jumala on olemassa. Pyhä Pietari suhtautuu kaiketi portilla agnostikkoihin varauksella. Joudun siis alakertaan sarvipään valtakuntaa.
  Jos jumalaa ei ole, kuoltuanikaan en saa asiasta mitään tietoa. Olen vain kuollut. Mitä voimme tästä päätellä? Sen, että agnostikko helposti toivoo, että jumalaa ei olisi olemassa.
  Ei kuitenkaan ole mielestäni oikein sortua sen kaltaiseen opportunismiin, että on kaiken varalta uskossa. Jokuhan on joskus sanonut, että kannattaa uskoa, sillä siinä ei häviä mitään, mutta saattaa voittaa. Jos jumala on olemassa, on hän kai sen verran asioista kuusalla, että passittaa mokomat varmistelijat vastapuolen käsiteltäviksi.

  Selvennykseksi: Vaikka jumalan olemassaolon suhteen olen epätietoinen, olen evoluutio-opin vankkumaton kannattaja. Sen suhteen löytyy mielin määrin todisteita. Niitä ei kreatiomismin kannattajilla ole pöytään löytäviksi.

  Se siitä. Ilmat paranee. Sunnuntai oli todellinen lörötyspäivä. Avokkaan puolivirallisen sääaseman mittauksen mukaan vuorokauden sademäärä ylitti saappaan teräosan korkeuden. Iiriksen kuminen uima-allas oli nimittäin tyhjänä pihalla, ja sen verran siihen oli eilisaamuun mennessä vettä kertynyt. Mikäli Ilmatieteenlaitos, Foreca, AccuWeather, kuka tahansa alalla toimiva, haluaa halvan ja luotettavan yhteistyökumppanin, ottakoon luottamuksella yhteyttä.

  Eilen oli siis jo puotaista, pilvistä kylläkin, eikä kovin lämmintä. Puuhommia tein, sain kaadetut ja pätkityt pilkotuiksi.
  Tänään on ollut aurinkoista, hieman yli 20 astetta. Intoonnuin aamusta hojeltamaan, pätkimään ja halkomaan muutaman harvennuskoivun tupapuiksi, eli metrin haloiksi. Hyvä pinonalku niistä kehkeytyi. Varmaan sitä vielä päivänä muutamana kasvatan.

  Eilen, samoin tänään, kävin lähisaarissa sieniä katsomassa. Hieman kanttarellejä kertyi molempina päivinä. Ei mitään suursaalista kuitenkaan. Olivat mökkiläiset käyneet viikonloppuna rannat koluamassa. Näkyi jäljistä.

  Hilppa puolestaan poikkesi tänään raapaisemassa ämpärillisen (5 l.) mustikoita. Jonkin verran tuntuu satoa olevan, kypsiäkin alkavat olla. Perjantaina lähdetään Piskolaan. Jo perinteeksi muodostuneelle mustikkaretkelle Markun kanssa. Minähän en niinkään marjastamisesta perusta, mutta joukossa menettelee, kun saa samalla turista joutavia.

  Huomenna arveli Hilppa menevänsä tarkkomaan tämänpäiväisen mustikkamestan. Minä keksin jotain muuta. Eiköhän  mielikuvitus vielä sen verran pelaa.

  Torstaina sörnäytetään Mikkeliin. Torille kahville, S-Marketiin ostamaan Marskia ja Siiskosen kauraleipää, Lidliin hakemaan muut eväät, Tokmannille täydentämään ruuvivarantoja, Mikkelipuistoon ällistelemään ja syömään. Välissä piipahdetaan katsomassa näkemättä jäänyt Meinanderin Paulin myyntinäyttely Ravintola Vaihassa. Sielläkin on, Paulin kertoman mukaan, hyvä ruoka, mutta logistisesti sopii meille paremmin aterioida Mikkelipuistossa paluumatkalla. Ja senkin ruokaa on meille kehuttu.

  Perjantaina, kuten sanottua, mustikkaan. Sen pidemmälle ei ole suunnitelmia valmiina. Ei kannata ollakkaan; ovat aika hanakoita muuttumaan, suunnitelmat.
  Kuitenkin sen verran lähitulevaisuudesta tiedetään, että ensi viikon tiistaina lähdetään aamusta Hollolaan. Hilppa tilasi itselleen ajan optikolta tiistai-iltapäiväksi. Varmaan torstaina kiireellä takaisin tullaan, puhtaat jauhot ja pyykit pussissa.

  Taidan lähteä hätistelemään itikoita Hilpan ympäriltä; putsailee pihalla mustikoita rouva.