OSAKESÄKATSAUS

  Kesä on kääntymässä kohti syksyä, syksy ojentautumassa kesää vastaan. Mitä on tähänastisesta kesästä jäänyt mieleen, käteen?

 

1. Ajan kulumisen nopeus. Se on kuin Usain Bolt parhaimmillaan. Vähintään kuin mies viime yönä Suomen aikaa. Vasta oli vappu, kytättiin jäiden lähtöä, odotettiin malttamattomina saareen pääsyä. 

2. Ilmojen epävakaisuus. Alkukesä oli sateetonta. Piti istutuksia kastella tiheään tahtiin. Sitten on vettä riittänyt. Hellepäiviä ei ole ollut monta. Lämpimiä sentään muutamia. Ilmojn kanssa ollaan tultu toimeen. Niin kuin nöyrä dallaaja tulee toimeen vastustamattomien voimien kanssa. 

3. Jänisten invaasio. Pupuperhe juurtui pihapiiriin. Kokemattomat omatarvevijelijät eivät osanneet varautua. Oppivat olemaan ilman pinaattia, parsakaalia, yhden laadun hernettä ja papua. Eikä silmä lepää syyshortensiassa. Ensi vuonna ollaan viisaampia. 

4. Kuutioidut työt. Leikkimökki, tuvan maalaus, kammarin kokonaisvaltainen remontti, kaikki on tehty. Kokolailla aikataulu ja budjetti pitivät kutinsa. 

5. PoriJazz. Ilma kehnohko. Se miksi sinne mentiin, ei pettänyt. Paikalla ollaan tulevaisuudessakin, paremmin varustautuneina. Mikäli esiintyjäkaarti on matkan arvoinen

7. Alkava sienikausi. Myöhässä pahasti, kuten kaikki luonnon ja ihmiskäden aikaansaamat kasvustot. Näyttää ihan kelvollinen sato nousevan.

8. Enemmän aikaa kuin ikinä saaressa. Reissuvihko paljastaa tämän lahjomattomasti: avoveden aikaan tänne tultiin ensimmäisen kerran 6. toukokuuta, eli kolme kuukutta sitten. Tuosta ajasta ollaan oltu poissa saaresta 13 päivää. 

9. Summa summarum: voisi kesänsä huonomminkin kuluttaa.

  Tilityksestä päiväkohtaisiin asioihin. Eilen käytiin Hanelilla katsomassa uutta asukkia Kaapoa. Veikeä naskalihammas se on. Ja nätti. Päin persettä rajatussa kuvassa Kaapon ensikohtaaminen Iiriksen kanssa. Iiriksellä päällään paita, missä on, hänen sanassaan, pulutulkkuja.

 

  Siinä mielessä meillä oli tuuria, että päästiin reissu tekemään sateettomassa kelissä. Ja ihan lämpimässäkin. Ukkonen vähin kumpusi, mutta ei päälle tullut; kaarsi etelän puolelta kohti Puumalaa. 

  Kylässä saatiin kakkukahvit. Katriinalla oli ollut synttärit. Sen rääppiäisiä kahviteltiin. Iiris piirsi Kahtille ennen lähtöä kortin.

  Illalla käytiin saunassa. Ja uimassa. Iiris myös; mumma uitteli laiturin päässä ihan kunnolla. Hyvin on tyttö pärjännyt kanssamme. Mikäs siinä, tuttua touhua. Tietysti ikäväkin on. Sitä peittääkseen Iiris soitti leikkipuhelimellaan saunan jälkeen äidilleen. 

  "Moi äiti", aloitti tyttö. "Onks' sulla ikävä? Mulla ei oo yhtään! Hei hei, ja hyvää yötä".

  Iiris nukkuu vielä. Äsken sateli, vaihteeksi. Nyt näyttää olevan puotaista. Luultavasti tunnin, pari. Taidan lähte pieksämään hetkeksi halkoja.

  Anna ja Joni tulevat päivällä. Grillailen pari possunfileepötköä. Sitten Tiilikaiset lähtevät ajelemaan Helsinkiin. Me jäädään. 

  Mikkelissä pitää joku päivä käydä. Ja Mikkelipuistossa, lopultakin. Ohi siitä ajetaan joka ainoa kerta, kun siellä päin liikutaan. Ja aina sanotaan, että tuollakin piäisi käydä. Nyt se tehdään. En tiedä, kostutaanko mitään. Mutta ei kai se ole aina tarkoituskaan.

  Urheilumittelöt ovat Lontoossa alkaneet. Antaahan urheilla. Sen verran kiinnosti, että aamulla etsin tulokset satasen finaalista. Ei voittanut Bolt. No, onhan hänellä noita kirkkaimpia mitaleita ennestään. Eläköitykööt rauhassa. Kova on mies. Toivottavasti lähemmän tarkastelun kestävin keinoin.

  Tytö nukkuu, minä pukeudun orjankaapuun. Menen tutkailemaan, josko vähälukuiset itikat olisivat valveilla.

  No nyt kolahtaa kammarin ovi auki. Sieltä Iiris saapuu, silmät sikkurassa. Pitää toivotella huomenet. Hilppa hoitelee aamupalat, minä pysyn äskeisessä suunnitelmassani.

Kerta kiellon päälle: kielon lehti.

SIENIPÄIVITYS JA SYDVESTIN TESTAUS

  Eilen tuli kiepaistua sienilenkki. Ai missä? En sano. Olkoot salaisuus niin kauan, kunnes upottavat sirun käsivarteen. Mutta raportin annan. Kanttarellejä on jonkin verran, nousemassa lisää. Sikäli poikkeuksellista, että muutamalla paikalla, joissa kanttiksien kasvamisen puolesta melkein henkeni olisin voinut pantiksi antaa, ei kasvanut ainuttakaan. Toisaalta paikoissa, joissa ei liiemmälti edellisvuosina ole esiintymiä ollut, löytyi nyt ihan mukavastikin.
  Muutaman koivu-, ja herkkutatin bongasin. Olivat läpeensä silsaksi madonsyömiä. Kymmenkunta haaparouskua tapasin myös. Ihan kurantia tavaraa, mutta liian vähän kerättäväksi. Täytyy ensi viikolla käydä niitä jälestämässä.

Onhan se alku tämäkin:

  Tänään aamulla ei vielä satanut. Mietin, mitä tekisin. Ajattelin, että en viitsi puusavottaan ryhtyä. Otin muutaman kuvan puutarhassa. 

  Sitten lähdin puolentoista tunnin uistelu-, ja virvelöitilenkin. Ilman käsinkosketeltavaa saalista. Tai voihan tuota koskettaa, ainakin jos tulostaa. Ja mobiilla on luonnollistakin, koskettaa.

  Puoliltapäivin alkoi sitten satelemaan. Meni tupatouhuiksi. Eli Game of Thrones'iksi. Tuon HBO Nordicin kanssa ilmeni ongelma, mitä en tullut ajatelleeksikaan. Ohjelmien jakaminen tabletilta cromecastin kautta televisioon ei onnistu. Kotonahan kaikki menee boksin välityksellä. Ei se mitään. Tuo vain lähentää minua ja Hilppaa; joudumme napottamaan kylki kyljessä, kun tablettia tuijotetaan.

  Anna ja Iiris tulivat kolmen jälkeen. Anna lähtee huomenna Jämsään kyläilemään, Iiris jää meidän iloksemme. Joni, jolla on tänään töitä, pääsee sinne suoraan Helsingistä tuttavien kyydissä. Annahan tekee vielä neljäpäiväistä työviikkoa.

  Vettä sateli, kun lähdin tulijoita hakemaan. Mutta ei huolen häivää: gestapotakki-, ja sydvestiyhdistelmä osoittautui oivalliseksi.

 Onneksi sade ei ollut kovin rankka, päästiin ilman uitetun koiran syndroomaa saareen.

   Nyt on tulokahvit mustikkapiirakalla (Hilppa kävi eilen hieman poimissa, piirakkatarpeiksi) hörpitty. Iiris piirtelee mumman kanssa tuvan pöydän ääressä. Anna selaa puhelintaan. Sade kiihtyy. Minä kirjoitan. 

  Toivottavasti huomenna on ip. sopivaa keliä; tarkoitus on ajella Piskolaan katsomaan Hanelin porukoiden uutta koiraa. Se on karkeakarvainen mäyräkoira Kaapo. Vilpittömin toiveeni on, että heillä on Kaapon suhteen parempi onni, kuin parin edellisen nuoren koiran kohdalla. Kohtuuttomasti on kohtuuton kohtalo kolhinut heitä koira-asioissa.

  Mukavasti lauantai sujuu Iiriksen kanssa. Tämähän on jo iso tyttö. On isojen ryhmässä päiväkodissa. Vanhemmat tulevat sunnuntaina tytön taas hakemaan. Me jäädään tänne puuhailemaan, mitä sitten puuhaillaankaa. Ainakin sieniä, marjoja etsitään, ehkä verkkoja, onkia, virveleitä viritellään, luultavasti moottorisahaa, kirvestä käytetään, kaiketi ruohonleikkuria, trimmeriä tarvitaan. 

  Iiris katsoo hevosen kanssa PikkuKakkosta. Minä vetäydyn Fred Vaegasin seuraan.

  Siis viikonloppuja kaikille; niille jotka vapaalle pääsevät; niille, jota vapaalla ovat; niille, jotka duunia joutuvat painamaan.

RATKAISU NISKAN KASTUMISEEN

  Puolipikainen visiitti Hollolaan suoritettu. Asiat saatiin toimitettua, pyykit pestyä. Yhtenä aamuna ehdin uusilla pumppusauvoilla käydä dallaamassa. Okeroisten Myllyn lampi oli siellä, missä sen kuuluukin olla. Näin siellä kaksi haikaraa, mutta puhelimen kameraan en niitä saanut tallennettua. Olivat melko arkoja kavereita.

  Nyt ollaan Anttolassa. Viittä vaille, ettei lähdetty jo eilen tulemaan. Mietittiin, että mitä sitte, jos viimeiset pyykit on kosteita; tällätään jätesäkkiin, kuivaa ne aikanaan. Aika hitaasti tietysti, ainakin jollei ota niitä säkistä pois. Ei kuitenkaan lähdetty.
  "Olisi pitänyt!", ajattelin aamulla aikaisin, kun netistä sääennusteen katsoin. Ihan varoiteltiin rankasta sateesta Etelä-Savossa. Startattiin jo seitsemän korvilla, jotta ei ehtisi saderintama Saukonsalon maisemille juuri ennen venematkaa. Vaikka ei hätää! Meillä on vakiona sadepuvut veneen keulapiikissä. Ja muutakin asiaan kuuluvaa. Ei keulapiikissä, mutta kassissa. Käytiin nimittäin eilen toteuttamassa pitkäaikainen haave, aina vaan unohtunut sydvestihanke. Erä-Lindroosille Launeelle ajeltiin. Näkyi sateisen kesän vaikutus sydvestihyllyssä. Mutta muutaman jäljellä olevan joukosta löydettiin sopivat; Hilpalle punainen, minulle musta. Aika hinnakkaat ne olivat, tiukan tinkimisenkin jälkeen. Ja käyttöaste lienee melko alhainen. Tai riippuu kesästä, syksyn keleistä, kevätsateista. Mutta ei enää niska kosteana PoriJazzissa, ei venematkalta pää märkänä, ei lasit sumeina mökin vessamatkoilla.

  Mutta asiaan. Potinlahdessa oltiin 9:30. Ei satanut. Vene lastattiin, muutama pisara ilmassa. Yli sörnäytettiin, ei sadetta. Tavarat paatista purettiin, pientä tihkua. Kaikki katon alla, sade alkoi. Sitä sitten tuleksii kaiken aikaa. Ei kylläkään kovin rankasti.

  Kun oltiin kotiuduttu, tai mökkiydytty, tein viimeistelykierroksen kammarissa. Uunineduspelti, pari kynnyslistaa, akryylia, ripaus pakkelia, muutama jalkalistan pätkä. Verhotangot, säleverhot, lukulamput, vaatekoukut, jokunen taulu, huonekalut paikoileen. Huomenna vielä pikkupensselin kanssa käyn tarkkomassa muutamia kohtia.
  Tulkoon silmitön talvi, kaikki valmiina. Tulkoon vaan silmitön talvi,  järjetön sää. Meitä ei kylmetä routa ja jää. Tai tulkoon ensin hiljalleen pimeämmäksi muuttuva yö. Paluu kammariin on tosiasia.

  Huomenna lähden metsään. Hirvet, mäyrät, supit, ketut, puput, satunnaiset karhut ja epätodennäköiset sudet, elekee jäikö alle! Ja syömäsienet, nauttikaa viimeisistä hetkistänne luonnossa. Se on Peppe päässyt irti!
  Tuskin paljon muita sieniä, kuin kanttarellejä löytyy. Tai eihän sitä tiedä. Ei ole mitään vainua tilanteesta. Mutta tyhjin käsin, vasun pohja pilkottaen, en reissulta palaa. Laitetaan vaikka jäkälää koriin, jos ei muuta löydy.
  Asiaa puhuakseni sen verran elkeitä olen tässä lähinurkilla seuraillut, että kyllä keltaisia herkkuja varmasti on. Jos niitä on, ei  niiden löytäminen ole minulle koskaan ollut ongelma. Oletan, että jäkäläkasvusto saa olla minun puolestani rauhassa.
  Jos niin käy, että ei tule saalista, ollaan ilman. Loinnellaan hiljaa itsekseen, mutta ollaan ilman. Ilman ollaan, koska ei muutakaan voida.

  Kovin on kosteaa ulkona. Sisällä mukavan lämmintä. Kun tämän jutun saan valmiiksi, katsotaan varmaan jotakin. Tai tiedänhän minä, mitä katsotaan. Tein nimittäin eilen sellaisen tempun, että tilasin HBO Nordic'in ElisaViihteelle. Suivaannuin, kun ei ollut mitään kiinnostavaa tallenteella eikä suorana. Nyt on. Ensimmäinen kuukausi on tilauksessa ilmainen, sitten 9,90 €/kk. Sen jaksaa maksaa. Jos tuntuu, että ei enää ole tarvetta, voi tilauksen lopettaa.
  Suoraan sanottuna pääsyy tuohon mielenhorjahdukseen on, että, syystä tai toisesta, Game of Thrones on jäänyt meiltä näkemättä. Nyt pääsee kaikki jaksot ja tuotantokaudet ensimmäisetä uusimpaan tuijottamaan. Eilen jo kaksi katseltiin. Tänään lisää.
  Ei tuo GOR tietysti ole ainoa; laatusarjoja löytyy määrättömästi. Käytettävissä oleva aika astettaa tietysti rajoituksensa. Käytettävissä olevä aika kun pitää käyttää järkevästi. Sitä on jo ehtinyt miettiä, että väheneekö lukeminen HBO:n myötä? En usko. Ehkä hetkeksi, mutta ei minusta kirjatonta saa. Uskon, että balanssi näidenkin välille löytyy.

  Viiden uutiset jos vilkaisisi, ElisaViihteen esiin kaivaisi. Iltaa hiljalleen kuluttaisi. Itsensä sopivaan sienestystilaan saattaisi. Mikä noita tehdessä, kun niskankastumisongelma ja joutoajan viihdykkeeseen liittyvä pulma ovat tulleet tyydyttävästi ratkaistuiksi.

  Tälläiselta näytti maanantaiaamuna Okeroisten Myllyn tienoilla. Miltä lie huomenna Avokkaansalmen seutuvilla?

  

LOMPSAN TARINA JA DON QUIJOTE (nuorisopainos)

  Tänään Hollolaan, huomenna Hollolassa, ylihuomenna Hollolasta. Illatiivi, inessiivi, elatiivi. Eli keskiviikkona taas saareen. Oudolta tämä kotona oleminen tuntuukin.

  Tänään oli Hilpalla kolmen pyykkikonellisen päivä. Huomenna kai ainakin sama mokoma edessä. Parissa viikossa, varsinkin, kun on muitakin majoittuneita, kertyy lakana- ja pyyhepyykkiä kalsareitten, sukkien ja t-paitojen lisäksi.

  Huomenna pitää käydä kaupungilla hieman asioita toimittamassa. Tänään niitä jo aloiteltiin, puutelistan hankintoja. Käytiin Hollolan Tokmannilla. Ostin pussillisen kiloruuveja ja metallilistan pariin kynnykseen. Tälläsin lompakkoni auton katolle siksi aikaa, kun sovittelin parimetristä listaa auton etupenkkien taakse nojalleen. Samalla meille tuli Hilpan kanssa hieman verbaalista kädenvääntöä listan soveltuvuudesta aiottuun tarkoitukseen. Hypättiin autoon, sörnäytettiin yhä keskustelua jatkaen Lidlin pihaan. Käännös, satametriä, liikenneympyrä, sata metriä, käännös, sompailu parkkiruutuun. Ulos autosta, ja kas: lompakko nakotti nätisti katon kulmalla! Oli piru siihen unohtunut, kun listasta peistä taitettiin. Onneksi en lähtenyt uhmapäissäni kovin kaasuttelemaan, olisi saattanut liitämään lähteä, lompsa! Siitä se riemu olisi ratkennut. Jollei joku ystävällinen sielu sitä olisi löytänyt ja ilmoittanut, olisin sen huomannut ehkä vasta huomenna, kun kaupungille lähtöä ruvettaisiin tekemään, sillä Hilppa maksoi Lidlin ruokaostokset. Olisi alkanut melkoinen muistelu, että missäs minä posaa viimeeksi tarvitsin? Tai ensin tietysti olisin hyökännyt autosta katsomaan, josko siellä piilottelee. Mutta luultavasti olisin oletetun katoamisen huomannut heti, kun Lidlistä kotiin palattiin. Minulla on tapana laittaa lompakko taskusta, laukusta, repusta, missä se on ollutkaan, tiettyyn paikkaan odottamaan seuraavaa lähtöä. Jos näin olisi käynyt, olisin luultavasti kohta muistanut, että auton katolle sen viimeeksi laitoin. Ei kun äkkiä takaisin nuohoamaan ajotien reunoja!
  Sellainen se alkaa olla muisti. Avokkaassa joku viikko sitten etsin vimmalla ja rumia sanoja käytellen akkuporakonetta. Olen melko jämti äijä viemään työkalut niille kuuluville paikoille. Aikani temmelsin, aloin miettiä, missä olin värkkiä viimeeksi tarvinnut. Muutama minuutti siihen kului, sitten välähti. Painelin kasvimaalle; siellä se lojui, hernepenkin päässä. Olin laittanut pari päivää aiemmin tukia jänisverkoksi muuttuneelle rastasverkolle. Makita oli pari yötä viettänyt yksikseen heinikossa. Onneksi sattuivat olemaan sateettomia, juuri nuo yöt. Ja tuskin pora-rukka kovin ikävissään ja peloissaan oli ollut; se on jo ihan täysikasvuinen.
  Jutun opetus: Olkaa tarkkoja siitä, mihin lompakkonne tai porakoneenne hylkäätte! Joopa joo, en tiedä muista, mutta minä en aina muista.

  Asiasta seuraavaan: Kun Avokkaassa kammarin kirjakaappi piti tyhjentää, jotta sitä olisi kepeämpi liikutella, täytyi se tietysti täyttää uudelleen. Aika paljon löytyi pois heitettävää. Mutta löytyi muistamattomia aarteita myös. Ainakin Don Quijote manchalainen, lyhennetty nuorisopainos, painettu 1946, kirj. Miguel de Cervantes Saavedra, suom. Tauno Karilas, kuvitus Aarne Nopsanen.

  Kannessa näkyy himmeällä minun nimeni. Muista tuon opuksen snadina lukeneeni, sitten se jäi unholaan. Olen tietysti aikuisena lukenenut lyhentämättömän version, ainakin pariin kertaan. Niistäkin kerroista on jo aikaa. Ei harmainta aavistusta, ei muiston häivähdystä siitä, kuinka nuorisopainos eroaa lyhentämättömästä. Olen siis lukenut Tauno Karilan lyhennetyn ja J.A: Hollon täysmittaisen suomennoksen. 2013 on painettu uusi versio Jyrki Lappi-Seppälä kääntäjänä ja Jukka Koskelainen runojen tulkitsijana. Kunhan kiivain mökkikausi päättyy, otankin urakakseni lukea kaikki kolme teosta.  Tauno Karilashan oli aikoinaan mm. Hakkapeliitta-lehden päätoimittaja. Tuskin se kuitenkaan näkyy hänen suomennoksessaan. Niin, tai näin, en pojankloppina kirjaa lukiessani ymmärtänyt tuollaisista asioista senkään vertaa, tätäkää vähää. Joka tapauksessa hauska vertailla kolmea versiota keskenään. Ja Don Quijotehan on minun mieliklassikkoni. Vähälläkin tähänastisella perehtymisellä.

Pari esimerkkiä lyhennetyn version kuvtuksesta:

   Vielä as. Oy Kultasirkun ruohonleikkuukulttuurista. Reilu kaksi viikkoa oltiin oltu mökillä. Kun päivällä tultiin, huomasin, että meidän pihamme oli ajeltu ainakin kerran; ei ollut kovin pitkä. Ajattelin, että huomenna sen leikkaan. Tuossa viiden korvilla näin ikkunasta, että naapurin nuori isäntä päräytti koneen käyntiin. Kohta soi ovikello. Naapurihan se siellä.  Kysyi: 

  "Haittaako, jos ajelen teidänkin pihat samalla?" Minä siihen: 

  "Ei tietysti haittaa, mutta minulla oli tarkoituksena ne huomenna leikata."

  "Samalla ne menee, ilmottelin vaan, etette ihmettele, kun takapihalla päristelen."

  Aika ystävällistä väkeä. Ja toisen puolen naapuri on samanlainenen, leikkailee väliin meidänkin läntit. Toisaalta tämä on vaihtokauppaa; talvisin minä olen pruukannut kolata sisääkäyntien edustat ja autokatoksen välin aikaisin, ennen kuin työtä tekevät ja raskautetut lähtevät ahertemaan. Minä kun olen aamuvirkku, enkä lainkaan paheksu lumitöitä. Tämä on siis eräänlainen symbioosi. Vai onko bilateraalista kanssakäymistä?

  Äsken kävi ukkonen lähellä, jyrähteli jonkun kerran, räväytti oikein kunnon kuuron. Nyt tuntuu parvekkeen avonaisesta ovesta hiipivän sisään sateenrakiasta ulkoilmaa. Tähän on hyvä lopetella Hollolan kuulumiset.

  P.S. Käytiin tullessa Lahdessa kirjastossa, palauttamassa luettuja, lainaamassa uusia. Sain käsiini uutuuksien hyllystä Fred Vargasin "Neptunuksen sauva". Tietää mukavia lukuhetkiä Jean-Baptiste Adamsbergin seurassa. 

  P.P.S. Minulla on Lastu-kirjaston "omilla sivuilla" aika pitkä lista muistettavia uutuksia. Niitä ei oikein uskalla varata, kun ei tiedä, onko mahdollisuutta hakea määräaikana. Eli tosi mukavaa, kun joskus sattuu löytämään mieleisen uutuuden ihan "ex tempore".

KIHUT, KEHUT JA KOHUT

  Eilen oli löysä päivä. Aamulla maalasin kammarin lattiasta viimeisen puoliskon kertaalleen. Kävin poimimassa kanttrellejä parille aterialle.

  Heti kymmenen jälkeen rantauduttiin Anttolan satamaan. Vielä oli hyvin tilaa vieraslaiturissa. Väkeä kumminkin oli jo kerääntynyt runsaasti Satamapuistoon. Tavalliset markkinathan nuo Kihut ovat. Samat kaupistelijat niitä kiertävät. Se, mitä olen aiemminkin Kihuilta kaivannut, puuttui nytkin lähes kokonaan. Nimittäin paikallinen tarjonta, eli perunat, vihannekset, mansikat, leivät, etc. Yksi myyntipöytä oli, missä ostimme toiseksi viimeisen kauraleivän, Ikolan Eilan taikinasta aamulla Koivulassa paistetun. Samalta pöydältä oli saanut mustikkapiirakkaa ja vehnästä, joitan mattoja näkyi myös olleen.
  Tuttuja naamoja näkyi aika paljon. Muutamien kanssa tuli rupateltuakin. Näistä yksi oli kansakoulun luokkatoverini Pirskasen Sepi. Asuu kuulema kotitalossaan muinaisen kansakoulun vieressä. Oli sen hankkinut nimiinsä jokusia vuosia sitten, ja tehnyt täyden remontin. Se on talo, missä minä yövyin kolutieni alkuvuosina rospuuttoaikoina, kun kouluun ei päässyt hiihtäen eikä soutaen. Sepi muisteli, että kun hän asui niin lähellä koulua, piti hänen tulla joskus Piskolaan luokseni kylään, ihan etäisyyttä saadakseen. Ja vielä, että kerran olimme myöhästyneet koulusta, kun olimme vain leikkineet, eikä Aleksi-ukki, jonka kyydissä oli tarkoitus lähteä kouluun, ollut ajoissa saanut meitä hevosen rekeen. Kun nyt asiasta kuulin, muistui se myös omaan mieleeni. Edellisen kerran oltiin Sepin kanssa puheissa joskus kuuskytluvun lopulla. Tempus fucit!
  Viitisen minuuttia poristiin, ja johan Hilppa oli hävinnyt. Aikani silmäilin. Siellä se oli rättiteltassa retonkia mallaamassa! Ja osti kans'. Piti vain käydä lähimmällä, ja ainoalla, automaatilla rahaa nostamassa. Ei näyttänyt kortti olevan käypää maksuvälinettä noilla Kihuilla.
  Käveltiin myyntikojut läpi. Marssittiin Koivulaan katsomaan Egyptinparrusta puukauhaan-näyttelyä. Paljon oli puisia esineitä näytillä, vahimmat kaukaa 1800-luvulta. Taisi olla puukauhoja, Egyptinparruja en huomannut. Paitsi jokusessa valokuvassa.
  Juotiin Koivulan terassilla vielä kahvit voisilmäpullalla. Ei käynyt kortti. Minun onneni: Kuusi euroa oli hinta, kaivoin kolikkokukkaron.
  "Ei riitä", totesin, aloin etsiä lompakkoa.
  "Paljonko siinä on ?", kysäisi ystävällinen myyntihenkilörouva.
  "Viiskuuskytviis ja nappi", vastasin.
  "No kyllä ne riittää".
  "Mutta nappia et saa, sitä tartten", ilmoitin.
  "Asia selvä", myöntyi rouva.
  Niinpä maistuivat ale-kahvit  ja -pullat hyville, vereksiä olivat molemmat.

  Siitä suunnattiin takaisin Satamatorille, kaupan kautta. Käytiin jäätelöt (kortti kelpasi). Kaupan ovensuusta myös puoli kiloa mansikoita (ei puhettakaan korttimaksusta). Torin kojusta tarttui vielä viipurinrinkeli matkaan, medium (cash only). Muutaman tutumman kanssa jokusia sanoja vaihdettiin. Paikalla oli myös ikiaikaisia kesäanttolalaisia: Liikasen Eki ja Ilaskiven Rami, nämä tunnetummasta päästä.

  Lähdettiin veneelle. Ihmeteltiin, kun kansaa oli kokoontunut rannalle. Pian asia selvisi; oli alkamassa tukkilaisnäytös. Äijä lähti sestomaan vilttihatusaan, ruutupaidassaan ja kumiteräsaappaissaan. Kesti se puulla, vaikka kuului puhelevan, että ei ole ennen tällä tukilla seilannut. Ei varmaankaan, koska Haneli nuo näytökseen tarvittavat tukit vast'ikään ja vasiten haki (luvan kanssa) naapurin metsästä ja kuori. 

  Oli yleisöä ranta mustanaan.

  Me hypättiin veneeseen. Kansan taputtaessa siirryttiin toiselle laiturille tankkaamaan. Selvennyksen vuoksi:  ei kansa meille taputtanut, temppujaan tekevälle tukkijätkälle varmaan.

  

  Se kihuista. Ja kehuista sen verran, että näyttely Koivulassa oli hyvä. Varmasti esineitä löytyisi Anttolasta enemmänkin; nyt ne oli haalittu vain muutamasta taloudesta. 

  Palattuamme maalasin lattiapuoliskon uudelleen. Nyt huone odottaa listoitusta, mikä alkaa pian. Sitten tavarat paikoilleen. Seinäkiinnitykset jäävät lähitulevaisuuteen. Eli taytyy hommata sopivat tarpeet kipsilevyä varten. Toki verhotangoille ja lukuvaloille on laitettu puuta taakse, jotta ei tarvitse "perhosiin" luottaa. 

  

  Huomisaamuna lähdetään käymään Hollolassa. Keskiviikkona takaisin. Päästään takaisin omaan huoneeseen muuttamaan. Kuusi yötä tuli pikkukammarissa nukuttua. Saa nähdä, kuinka uuden värisessä tilassa, hajuisessa myös, tulee uni silmään. Tulipa uni silmään, tai kääntyileekö Peppe uutuutta vieroksuen yönsä, niin pitää aloittaa laajempialainen sienikartoitus. Tähän asti se on rajoittunut pinnan raapaisemiseen kivenheiton säteellä pihapiiristä.

  Vielä kohuista. Kun Putin lähti, ei tarvinnut median odotella uusia aiheita; Helsingissä sörnäytti joku kahjo pitkin jalkakäyäviä ihmisiä lahmaten, yhden kuoliaaksi asti. Jaguaarin totaalista väärinkäyttöä. 

  Toinen kohu oli Jyväskylän ralli ja suomalaisten kolmois- ja neloisjohto. Ja perään Latvalan auton hyytyminen. Mitä tänään? Onko tulossa Four Cats'ia mukaellen, uutipäivä parahin, pitkiin aikoihin?

  Että sellaista tällaisena kauniina aamuna:

KYLLÄ LÄMPENEE

  Lämpenivät kelit, hetkeksi ainakin. Niin lämpimäksi, että Sarven Jaska, ystävien kesken Jack the Horn, tuli katkaisusirkkelin päälle lekottelemaan. Ei meinannut pois lähteä, vaikka kauniisti kerroin, että kohta meluaa, saattaa sarvikin katketa.

  Jos muuttuivat kelit lämpimiksi, niin lämmönpitäväksi muuttuu makuuhuone, toivottavasti pysyvästi. Kolme päivää työtä takana, tunteja enemmän, kuin keskiverto palkanansaitsija tuona ajanjaksona, ja alkaa olla maalia vailla. 

  Melko yllätyksettömästi, ilman isompia vastuksia, on homma edennyt. Seinien koolaus, villoitus ja levytys ihan normaalia duunia. Vanha talo väärän vänkyrä. En liiemmin alkanut oikomaan. Kuuluu pelin henkeen. Kolmea ovea täytyi lyhentää: kahta komeron ja yhtä kammarista toiseen menevää. Lattian tekemisessäkään ei sen kummempaa, kun alkuun pääsin. Ikävästi vaan huoneen leveys oviseinältä lähdettäessä on 3,15 metriä. Lauta on päätypontattua kolmen metrin tavaraa. Eipä se käynytkään siitä vaan. Piti miettiä, minkä mittaisella aloitan, koska lautaa olin tilannut melko jämptisti juuri olemattoman hukan vuoksi. Tarttes ajatella enste. Ja kysyä, minkä mittaista tavara on, arssinoida, kuinka se asettuu kohteeseen. Toisaalta; kakskyt neliötä on kakskyt neliötä, miettii moni tilaaja, yhtenä Peppe. Seuraavan kerran olen viisaampi, jos sellaista nyt tulee. Ei ainakaan kyseisen huoneen kohdalla, luulen. Mutta riitti lauta, vähän jäikin. Ja opin nopesti, kuinka päätypontattu tavara toimii.
  Nyt lattia on lopetusta vailla. Lauta ja lisu puuttuu. Puhti loppui, olin painanut liki kellon ympäri. Ja lopetuksen teko saattaa olla joskus työlästä. Teenpä aamulla. Samoin kynnykset.

  Sen verran pitää kehua menekkilaskentaani, että seinien ja lattian koolaukseen tilaamani mitallistetun kaks'kakkosen määrä sattui kutakuinkin kohdilleen; jäi neljänkymmenen sentin pätkä. Mitähän silläkin teen?

  Huomenna pensselit ja telat heilumaan. Hilppa maalaili lista tänään ulkona. Hän saa huomenissa sutia palomuurin ja uunin. Ajattelin, että minä värjään seinät kahteen kertaan ja lattian ainakin kertaalleen sutaisen. Ehkä lattiankin valmiiksi; nykymaaleilla se onnistuu. Siinä onkin seuraava jännityksen kohde. Lattiaan tulee sama väri, kuin tupaan laitettiin. Sitä jäi jäljelle määrä, minkä arvelen juuri ja juuri riittävän. Nuukana miehenä en raatsinyt ostaa pienessä purkissa vieläkin kalliimpaa maalia lisää. Nukuuttani puolsi tietysti Carlsonin maalikauppias kertomalla, että Betolux on ihan finaalissa, eikä Tikkurila ole pystynyt toimittamaan uutta vähään aikaan. Taitaa ne muutkii värjäillä permantojaan, sano!
  Jos ei riitä, meni veikkaus pieleen, toive persielleen. Ei se kuitenkaan mitään haittaa; tuodaan seuraavalta kaupunkireisulta lisää. Ja pohjakerroksen maalia voi vähän jatkaa. Varmasti riittää, jos tarpeeksi jatkan; kaivossa on mukavasti vettä, Saimaassa lisää.

  Lauantaina on Anttolassa Kihut. Voisi vaikka käväistä. Samalla katsomassa Koivulassa Egyptinparruista puukauhoihin-näyttelyä. Siellä on esillä vanhoja puuesineitä, niistä osan olen jo nähnytkin Piskolassa. Taina on näyttelyn puuhaihmisiä ja on kasannut paljon kapineita niin kotipaikaltani, kuin sukulaisiltaan ja tuttaviltaankin. Se ongelma on Kihutahtumassa, että ei meinaa saada venettä säälliseen paikkaan. Ovat tupaten täynnä vierasvenelaiturit, rannat ylipäätään. Vaan jos mennään, kyllä yksi Busteri jonnekin sullotaan. Vaikka koulunniemeen, jos ei lähemmäs mahdu.

  Tänään on tullut huiskittua, ettei ole juuri uutisia ehtinyt kuuntelemaan. Putinista niissä kai enimmäkseen puhutaan. Sen jostain aamulla kuulin, että Punkaharjun ja Savonlinnan liepeillä on vesiliikennettäkin rajoitettu, eli tietyillä reiteillä kielletty. Onneksi ei meillä asti. Tai mitä väliä, ei ole aikomusta mihinkään juuri nyt lähteä.
  Uutisista vielä: eikös tuolla Ruotsissa hallitus nitise ja natise, heilu ja horju? Laitankin tämän pikakirjoituksen taivaalle. Ehdin katsomaan puoli yhdeksän uutiset. Kuulee, mitä Vladimir on haastellut. Ja kaatuuko Ruotsin hallitus. Ihan niin kuin ne mitenkään minua liikuttaisivat. Mutta kattelen kuitenkin!

HELLE KOUKKAA

  Helle kuuluu koukkaavan idästä Suomeen, ensin Lappiin.  Sotatermit ovat vahvasti läsnä myös meterologisessa jargonissa. Vaan koukatkoon. Minä käyn asemasotaa Anttolassa.

  Lauantaiksi tuli Katriina Avokkaaseen. Iiris sai peuhata kyllikseen. Ja uida. Iltapäivällä lähdettiin, pienessä tihkusateessa, kuinkas muuten, ajelemaan Luonterille. Vene täynnä, uistin perässä kierrettiin Halkoluodotojen kautta Makutsaaren laavulle. Vaan ei päästy sillä lastilla matalalle hiekalle rantautumaan. Ei ollut edes saappaita porukalla. Joten jatkettiin matkaa pohjoisemmalle Makutsaarista. Siellä on matalakallioisessa niemessä nuotiopaikka. Hyvä maihinnousukohta löytyi myös. Sade oli loppunut alkuunsa. Leipien heittoa harjoiteltiin ankarasti. Rantakalliolla vuosien saatossa pidettyjen nuotioiden ansiosta irti rapautuneita lituskakiviä löytyi tarpeeseen. Iiriksellä on vielä tekemistä tekniikan kanssa. Mutta yliolanheiton jo sujuvat. Oikeaan suuntaankin, useimmiten.
  Lienee tarpeetonta mainita, ettei norpaa näkynyt, ei kala tarrannut. Mutta onneksi on suvussa kalamiehiäkin. Minun oli tarkoitus viedä Katriina illalla kotiinsa, mutta Taina ja Haneli poikkesivat kuuden kantissa ilmoittamassa, että menevät uistelemaan, hakevat tytön keskiyöllä. Niin tekivät, jättivä meille kuhan ja kolme ahventa.

  Eilen savusteltiin Hanelin edellisenä yönä meille tuomat kalat. Hyviä olivat. Minä suuntasin jo valmiiksi lastattuun veneeseen, edelleen naapurisaareen verhoilemaan ajan hampaan kaluamaa saunan kuistin kaidetta. Tai, sotatermeissä pysyäksemme, naamioimaan.
  Hanelin kanssa vaihdettiin joku aika sitten alahirsi ja pystytolpat. Kaiteen rakenteen uusiminen olisi ollut kovin työlästä, koska sivuhirret ovat koko rakennuksen mittaisia. Me verhosimme naamapuolen hirsipanelilla. Lopuksi sörnäytin moottorisahalla vasemman sivun päällihirrestä puolet pois, jotta sen päälle voisi asentaa lankun samaan tasoon, kuin etulaidalla.

Tämän näköinen oli etumus, kun paikalle eilen menin.

  Jätin arvovaltaisen isännän viimeistelemään hommaa. Hän sanoi, että koska parempi puolisko tulee illalla, täytyy jättää jotakin kesken, jotta tämäkin saa sanoa omat ohjeensa toteutukseen. Arvovaltaisellakin on itseään arvovaltaisempi. 

  Kello on nyt 7:40, tihuuttaa. Ei yllätä. Anna ja Iiris lähtevät Mikkeliin ja Emman luo muutamaksi päiväksi, sitten kotiinsa. Me samalla veneellä autoille, siitä Mikkeliin rautakauppaan ja Lidliin hankkimaan viikon eväät.

  Carlsonilta pitää hakea puuttuvat maalit kammariin, jotain tilpehööriä myös. Minnan Torikahvilassa pitänee poiketa, veneeseen kannullinen bensaa ostaa. Sitten kiivaasti takaisin. Aloittamaan mentaalinen valmistautuminen huomenna alkavaan urakkaan. 

  Aikomus on saada homma tämän viikon aikan tehdyksi. Vaikka viikonloppua ehkä joutuu apuna käyttämään. Lauantaina toki pitää Anttolan Kihuilla poiketa. 

  Maanantaina, 31.7. lähdetään käväisemään Hollolassa, parin päivän päästä takaisin. Sitten on jo elokuu. Jos vaikka keskittyisi sienestykseen. Parit kerrat ollaan kanttarellejä syöty. Näyttää siltä, että ihan hyvin ovat kasvamassa, Toivottavasti myös muut sienet ilmaantuvat metsiin.

  Puristelkaa, miespuoliset, munianne, naisenpuolet, tehkää vastaavia, minulle tuntemattomia taikoja; minä lähden kuopasemaan pottumaalta koevarren ylös! Jos perunaa löytyy, vieläpä syömäkokoista, ei tarvitse Mikkelistä tullessan tuoda. Jännittää!  Varttahan peruna on lykännyt kummasti. Mutta yksi orpo ainoastaan on kukkinut. Se ei välttämättä ole paha asia. Saattaa satoa olla kuitenkin. Kertoo asiaan netin avulla tutustunut Hilppa. Joten toivo elää.

Obigatorikseksi päätökseksi Iiris Makutsaarilla äinsä ohjattavana.