JOS SYKSY...

Jos syksyt ovat tällaisia, mihin me kesiä tarvitaan? Kyllä syysihmiseksi aina tunnustautunut Pertsa nauttii! Ja tästä tää paranee; alkaa illat pimetä, yöt kylmetä, vesiliikenne vähetä, ruska hiipiä, hirvikärpäset kohmettua. Ja toivottavasti puusouvi kutistua.

Hirvikärpäsistä sen verran, että viikko sitten Hilppa kävi täällä Avokkaassa puolukassa, ja kohtasi lukuisan lauman noita siivekkäitä. Niitä harvoin tässä saaressa on. Liekö hirvi, tai muutama, uintireissullaan poikennut. Tänä vuonna, tai viime syksynä, siihen aikaan, kun hk:n munat tippuvat turkista maahan talvehtimaan. Niin tai näin, paljon niitä oli ollut. Minä tulen hirvikärpästen kanssa juttuun, vaikka ei ne mukavia ole, tietty. Lentää soissuutelevat korviin, hiuksiin, tukkaan, möngertävät vaatteitten alle. Eivätkä, penteleet, kuole ihan helposti, vaikka näppeihinsä saisikin. Siinä mielessä hirvenloiset ovat kuitenkin sosiaalisia, että eivät vaatteitten alla kutita. Menevät saumoihin ja taitteisiin möllöttämään. Olishan se yhtä helevettiä, jos vielä pitäisi sienireisuilla olla ranstakka völjyssä, jotta voisi selkäänsä rapsutella! 

Mutta rouvalle tulee mokomien puremasta isoja paukamia, mitkä joskus kestävät monta kuukautta. Ymmärrän, ettei hän syksyisin mielellään metsään mene. No, lokakuun lopulla, suppisaikaan, ja onhan se vielä puolukka-aikaakin, on jo noitten ystävien suhteen mielyuttävämpää. Kun lämpötila on alle +4, ei otus enää lentele.

Tänä viikonloppuna en metsässä käynyt, kuin vähän nurkilta kuikin. Ei näyttänyt pahemmin sieniä olevan. Kuivuus tekee tekosiaan. Viikon kuluttua pitää kuitenkin joku safari tehdä. 

Puiden hakkuussa on täällä aika mennyt. Kynsin, hampain, kyynärpäin saa oksaista puolikuolleen haavan pölkkyä piekseä. Mutta kyllä ne ajastaan pieneytyvät.

Tähän pisteeseen lopetin sen homman tältä viikolta. Kun tuli kutsu syömään.

Siitä tuli mieleeni: Hilppa oli kokkaillut rotukarjan jauhelihasta sipulipihvit, hyvät sellaiset. Mutta mitä ihmettä se rotukarja on? Mitä nimi tarkoittaa? Eikö joka lehmänkanttura jotakin rotua ole? Vai kerrotaanko pakkauksen päällä, että tämä hakkelus ei ole tehty sekarotuisen elikon lihasta, joten syökää rauhassa, natsit, persut, sun muut eugeniikan vilpittömät kannattajat. Mitäs siitä tulis, jos lautasella olis kyytön ja ayrshiren  perillisestä saatua mössöä!

Elina on ollut mukana, ensi kertaa tälle kesälle. Viime vuonnakin taisi käydä vain kerran. Mutta selvästi on täällä olo vaikuttanut mielialaan. On silmin nähden virkeämpi, kuin viime aikoina keskimäärin. Mikäs, kun ilmat ovat hienot, ja muistot paikasta aina vuodesta 1956 asti.

Lähimmät kesänaapuritkin kävin aamulla moikkaamaan. He eivät ole Elinaa juurikaan vuosiin nähneet.

Ei äiti tänne mitenkään palavasti halua tulla. Näki nyt pihalla tehdyt muutokset, etc. Kyllä hän syksyn mittaan mielellään Anttolaan tulee, mutta mieluumin Piskolaan, vesiklosettien läheisyyteen.

Tiskikone jauhaa astiat putipuhtaiksi, tai ainakin siihen se on tarkoitettu. Mikäs on jauhaessa; kaivossa vettä piisaa, imeytyskenttä toimii.

Elina ja Hilppa ovat pötköllään, minä kirjoitan. Parin tunnin kuluttua lähdetään taas ajelemaan kohti kot'maisemia. Tai kot'maisemat ovat tietysti paremminkin täällä. Siis kohti asuinseutuja. 

Mennään kuulemaan, kuinka oleskeluluvan saaneista pakolaisista yritetään tehdä, jos mahdollista, vieläkin vähempiarvoisia säätämällä laki heidän sosiaalitukensa alentamisesta kotouttamisrahan eriyttämisen kautta. 

Niin se on, että meillä, kuten useimmissa muissakin maissa, halutaa pysyä rotukarjalinjalla.  

HÄNEEKSEE MÄNNÖÖ

Tempora aspera vivimus, amice bone!

Hallitus on ykskantaan todennut siirtyvänsä kolmikannasta ykskantaan. 

Kolmen ässän kopla on siis nostanut kädet pystyyn, päättänyt olla neuvottelematta. Siirtynyt uhkailusta pakkokeinojen linjoille. 

Nyt se yrittää siloittaa ehdotuksiaan kosmeettisilla lievennyksillä. Mutta tosiasia on, että työnantajapuoli voitaa sata-nolla.

Kyllä asiat pitää saada neuvottelujen, ei pakon, kautta sujumaan. Tietysti syytä on niin sysissä, kuin sepissäkin. Ottakaapa osapuolet vellikauha kauniiseen käteen. Ettei tarvitse katua takakäteen.

Se varmaa, että asioiden näin edetessä hallitus hakee kapinaa. Ja sitä saa, mitä tilaa, kliseillään. Onneksi lait kuitenkin säätää, ainakin vielä, eduskunta, ei hallitus.

Meillä Hollolassa on Kolmenässäntie, Kolmenässänkuja myös. Saapa nähdä, koska Hollolan Sanomien yleisönosastolla aletaan vääntää kättä nimen vaihtamisesta kontra säilyttämisestä ja patsaan pystyttämisestä?

Katsoin eilen toissa iltana TV 2:lta tulleen Docvetures-ohjelman "Citzenfour". Konkretisoi jo hyvin tiedossa olleen "orwelilaisen" maailmankuvan.

Kaikki maat, resurssiensa ja taitojensa mukaan, keräävät tietoa omista, sekä muiden maiden kansalaisista, minkä ehtivät.  USA tietysti melko pitkän etumatkan turvin. Jenkkilässä on laillista kerätä tietoja muiden maiden kansalaisista, omat vaativat luvan. "Mitä sitten", sanoo NSA, hallitus, viimekädessä Obama. Kaikki on sallittua terrorisminehkäisyn varjolla.

Edward Snowdenin paljastuksissa oli hämmentävää kuulla se tiedon määrä, minkä jenkit käytössään olevilla laitteilla pystyy tallentamaan. Ja kuinka helppoa on jonkun ihmisen tekemisiä seurata, lähes reaaliajassa.

Kyllä siitä on yksityisyys kaukana, kun maksukorttien avulla tiedetään mitä, ja mistä, ostat. Kun matkakorttien avulla tiedetään, missä käyt. Kun puhelintietojen avulla tiedetään, ketä tapaat, ja varmennetaan missä käyt. Kun läppäri kuvaa tietämättäsi sinua. Näitten lisäksi kaikki tieto, minkä joka päivä luovutamme ystävillemme somessa, on myös tiettyjen tahojen saatavilla. 98 % käyttämistämme sosiaalisen median palveluista on Amerikkalaisia. 

On siis helppo todeta, missä kaikkien isovejien isoveli lymyää.

Olen tiennyt, konkreettisesti huomannutkin, jo aikoja sitten, että biittisfääriin laittamani tieto noteerataan; kun tämän blogin julkaisen, on se sekunneissa avattu kymmenisen kertaa. Monta kertaa USA:ssa, sekä muutamassa joskus erikoisessakin maassa. Asetuksistahan näen kävijämäärät, ja -maat, nyt, päivässä, viikossa, kuukaudessa, vuodessa.

Olen kuitenkin liian laiska ja mukavuudenhaluinen tekemään asialle mitään. Mm. googlesta on joka tapauksessa hirvittävästi hyötyä. Enkä mitään laitonta tee/aio tehdä. Asia on periaatteellinen; jos riittävän tiukasti on sitä mieltä, ettei halua antaa yksityisiä tietojaan väärille tahoille, täytyy ryhtyä luultavasti työläisiin toimenpiteisiin. Tai lopettaa netin ja puhelimen käyttö.

Se on kuitenkin varmaa, että jos aion jotain salaista tehdä, siirryn viestittämisessä käyttämään ENIGMAN parannellulla versiolla salattuja viestejä kuljettavia kirjekyyhkysiä, palokaasujenpoistomekanismilla varustettua savumerkkijärjestelmää, tai kalvottomia rumpuja käyttävään kommunikointia.

Dokkarin jälkeen lähetetty "jälkikeskustelu" ei saanut mieltäni ainakaan valoisammaksi.

Keskustelussa mukana ollut F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kiteytti tulevaisuuden visiota seuraavasti:

Jos autoihin halutaan asentaa siru, ensin vakuutusyhtiöt ilmoittavat, että saat alennuksen vakuutuksistasi, kun asennat sirun. Jonkin ajan kuluttua vakuuttajat sanovat, että jollet asenna sirua, vakuutusmaksusi nousee 50 tai 100 prosentti. Eipä aikaakaa, kun kaikissa autoissa on siru.

Samatapaisilla keinoilla voidaan manipuloida aikaa myöten siru jokaisen ihmisen ihon alle.

Mitä voi yksityinen ihminen tehdä, jottei tuollainen tulevaisuudenkuva toteutuisi?

Kertokaa se minulle, niin, yksityisenä ihmisenä, teen sen!

Mutta, mutta...sirut sikseen, surut pois. Tänään usmuutetaan Anttolaan. Elina lähtee saareen mukaan; näkee, kuinka äitinsä "Emchen'in" 1950-luvun lopulla alulle panema, myöhempien sukupolvien laiminlyömä ruusutarha...

 on antanut tilaa  uudelle alulle.

SUVUSTA SANOTTUA, osa II toivottavasti loputtomassa jatkumossa

Sain hieman uutta valoa juuristani. Ilmeisesti sukutukimuksesta jotain tietävä kaimaani Pertti E. ilmoitti bonganneensa bittiviidakosta tiedon, minkä mukaan isosäni isoisä Karl Johan Lehkonen (s. 1821) ja vaimonsa Maria, os. Seppäläinen (s. 1837) ovat muuttaneet Puumalan pitäjän Piskolan kylän taloon nro. 4 Mikkelin pitäjästä 15.7.1867. (Anttolan pitäjä on perustettu 1875, kirj. huom.)

Siis siitä asti Piskola on ollut Lehkosen suvun hallussa. 

Piskolan talossa oli siihen aikaan kestikievari, missä mm. Mikkelin ja Puumalan välistä rahtireittiä kulkevat hevosmiehet talvisin yöpyivät.

Karl Johanin ja Marian poika Karl Wilhelm, l. Kalle Ville (s. 1862) ryhtyi myöhemmin laivuriksi; hänellä oli tietojeni mukaan kaksi Mikkelin, Lappeenrannan ja Savonlinnan välejä kulkevaa matkustaja-alusta, höyry -sellaista, tietty. 

Ukki-Aleksi jatkoi laivurina jonnekin 1930-luvulle. Hän oli, mikäli minulle kerrottua on uskominen, nuorin aikanaan sisävesikipparin paperit saanut (18 v.) henkilö.

Kun toinen laivoista joutui tulipalon rampauttamaksi, hankkiutui Aleksi eroon toisestakin, ja ryhtyi päätoimisesti viljelemään maata. Valitettavasti tämäkin tieto on suusanallisesti saatua, ei kiveen hakattua. Aiheesta lisää faktaa saan tietystä lähteestä ensi kuussa.

Laivathan kulkivat vielä lapsuudessani päivittäin Saimaan vesireittejä. Sitä en muista, että ne olisivat pysähdelleet tarvittaessa sellaisilla paikoilla, minne oli rakennettu laivalaituri. Mutta sen tiedän varmasti, vaikken muistakkaan, että olen tullut Mikkelistä synnytyslaitokselta Piskolaan laivalla, siis 1951.

Niihän asia tietysti on, että ennen autoistumista, ja tieverkoston syntymistä, maalikyliin kuljettiin laivoilla.

Tässä Kalle Ville ja Hilda lapsiensa ympäröimänä:

Heidän vanhin lapsensa, Evert, s. 1886 menehtyi yhdeksän vuotiaana 29.8.1895.

Kyllä maailma on ihmeellinen. Leikitäänpä ajatuksella, että Evert-rukka olisi saanut elää. Silloin hänestä olsi mitä ilmeisimmin tullut Piskolan isäntä. Ukki-Aleksi olisi saattanut lähteä omille teilleen, eikä olisi koskaan tavannut kaunotarta nimeltä Anna Karoliina Gustafsson, kotoisin Juvan Koikkalan kylästä....

....vaan avioitunut vaikkapa Liimataisen Huldan kanssa Köyliössä. Minkäköhänlainen turjake tätäkin juttua siinä tapauksessa kirjoittaisi!

Mutta Annasta tuli kuin tulikin Piskolan matroona, hyvä niin.

Kun Aleksi heitti laivurihommat sikseen, oli maatalous päätulonlähde. Peltoja oli, nykyisiin tiloihin verrattuna, vähän, muistaakseni 17 ha. Lypsäviä taisi parhaillaan olla kymmenkunta. Sikoja, kanoja, lampaita myös, mutta lähinnä omiin kulinaristisiin tarpeisiin. 

Muistan, kuinka kaivonkatsoja/tekijä, yleismies ja virkaa tekevä teurastaja Hännisen Valtteri kävi tarvittaessa sian pistämässä, lampaan lopettamassa, sairaan lehmän kivuistaan päästämässä. 

Maitoa toimitettiin Mikkeliin meijeriin. Jonkinlainen tie jo lapsuudessani Piskolaan oli, Rötsön kanavan yli. Mutta en jaksa muistaa, että meijeriautot siihen aikaan olisivat kulkeneet. Eiköhän tonkat kuljetettu Mikkeli-Puumala-tien varteen maitolaiturille. Joka toinen päivä. Sen muistan, kuinka talvisin, kun jää olivat paksuimmillaan, sahattiin suuria kuutioita, mitkä hevosvoimin vyörättiin "maitokellariin". Se sijaitsi hieman pihasta riihelle päin, eloaittaa vastapäätä. 

Elsa-täti lypsyllä.

Metsää Piskolan saaressa oli kolmisensataa hehtaaria. Se oli, on, ja tulee olemaan pääasiallinen tulon lähde.

Isä-Erkki joutui suoraan ylioppilaaksi päästyään sotatoimiin. Rauhan tultua hän opiskeli jonkin aikaa Helsingissä maa- ja metsätieteellisesä tiedekunnassa, mutta 1940-luvun lopulla joutui jättämään opinnot kesken, ja palaamaan Piskolaan, koska siellä häntä tarvittiin. Helsingissä Erkki tapasi äitini Elinan...

... avioitui, ja he saivat Ritvan ennen Anttolaan palaamista.

Ritva isukin kanssa kiikkustuolissa. Ei mikään riisitautinen. Erkki puolestaan lähes.

Niinpä niin, siellä sitä vartuttiin. Ja toimitettiin Hanelin kanssa Pihanurmen Sanomia.

Vellokset viattomuuden ja vilpittömyyden aikaan. 

...jatkuu seuraavassa osassa.

AVOIN KIRJE

  Avoin kirje niille, jotka kritisoivat pakolaisten vastaanottoa.

Pakolaisten määrä maapallolla oli vuoden 2013 lopussa 51,2 miljoonaa, vuoden 2014 päätyttyä 60 miljoonaa. Varmaan tämän vuoden jälkeen liikutaan jo yli 70 miljoonassa.

Eurooppaan on heitä tullut tänä vuonna kohta kai 400 000. 

He ovat lähteneet pakoon mahdottomia olosuhteita, tilannetta, missä ihmisarvoista elämää on mahdotonta, ainakin kohtuuttoman vaikeaa, elää. Suuri osa myös pakenee suoranaisen kuolemanuhan edestä.

En ymmärrä, miksi itsestäänselvyyksistä pitää kiistellä. Kun ihminen on hädässä, häntä tulee auttaa. Suomeen tulevat pakolaiset ovat pieni määrä kokonaisjoukosta. Niin myös Eurooppaankin, vaikka muutamat maat ovat joutuneet äärirajoille apua tarvitsevien tulvan kanssa.

Tässä taulukko, mistä näkee, minne pakolaisia on eniten vastaanotettu.

Sitä, että tilanne on vaikea, ei kukaan kiellä. Mutta, vaikka kuinka toistellaan, että asiat on korjattava poislähtijöiden kotimaissa, eivät ne hetkessä korjaannu, ei edes viisasten kiven ilmaantumisen avulla. Nyt on elettävä niillä ehdoilla, mitkä vallitsevat. Ihmisiä on autettava.

Puheet siitä, että maahanmuuttajat tulevat Suomeen sosiaalietuuksien houkuttelemina ovat suoraan paikasta, minne aurinko ei paista. Varmaan joukossa jokunen sellainenkin on, vaikeuttamassa todellisten avuntarvitsijoiden tilannetta. Niin aina, kun on kyse ihmisistä.

Samoin vetoamiset siihen, että maahanmuuttajat tekevät enemmän rikoksia, on pelkkkää propagandaa. Tilannehan on niin, että tännä tulevien mahdollisuudet elää normaalia elämää ovat niin vähäiset, että pakostakin valtaosa heistä juuttuu alempiin sosiaaliryhmiin. Ja alemmissa sosiaaliryhmissä tehdään enemmän rikoksia, kuin ylemmissä. (Tosin myös, ainakin rahallisesti, vähempiarvoisia. Kirj. huom.) Näin tapahtuu, oli kyseessä somali, syyrialainen, tai supi-suomalainen yhteiskunnan laitamille ajautunut. Syytä ei tarvinne selittää.

Ne, jotka syytävät someen pakolaisvastaisia juttuja, vihapuheita, suoranaisia väkivaltaan lietsovia kirjoituksia, ettekö ajattele, ettekö näe yhtään laajemmin. Mikä meidät suomalaiset muka tekee niin ainutlaatuisiksi, ettemmekö voisi kantaa vähäistä korttamme kekoon? Vaikka taloudellinen tilanne on, mikä on, menee lähimmäisten auttaminen kaiken muun edelle. 

En jaksa olla ihmettelemättä niitä, jotka hyvin syötyään ja muutaman obligatorisen iltanaukun otettuaan istahtavat paatoksesta täristen syytämään someen pakolaispolitiikan huonoutta, sapelin kalahtateluja ja omaa paremmuuttaan täynnä olevia kannanottoja. Ja menevä tyytyväisinä, vatsat pullolaan, uinumaan. Kenties näkemään unia aitojen sisään eristäytyneestä Onnela-Suomesta.

Ps. Kirjoittelu aiheesta on mediassa räjähtänyt käsiin. Lähes jokainen haluaa tuoda näkemyksensä, sen oikean ja oikeutetun, foorumille. Joukossa varmaan asiallisiakin kannanottoja. Samaten halutaan jakaa toisten sanomisia, olkoot ne kummalta kantilta tahansa katsottuja. Fb täyttyy jaoista, minä pahasta mielestä. 

Itse, vaikka nyt tämän kirjoituksen ilmoille laitan, tulen ohittamaan tyylikkäästi kaikki pakolaisasiaa koskevat jaot. Eikä tätäkään blogia ole kenenkään pakko lukea.

Pps. Olisiko mahdoton ajatus, että jokainen, joka somen ääressä tussaroi, käyttäisi sen aijan johonkin hyödylliseen. Vaikkapa virkkaamiseen. Jäisi jotakin näkyvää muisteltavaksi.

TIETOA KAIVETAAN, TIETOA KAIVATAAN

Kun plarailen vanhoja kuva-albumeja, tulen aina surulliseksi siitä, kuinka vähän olen nuorempana ollut kiinnostunut juuristani. Sillä vaikka eteenpäin pitää katsoa, muutoksiin suhtautua avoimin mielin, on hyvä tuntea menneisyyttään. Tosin siihen ei ole syytä jämähtää.

Nyt on valitettavasti niin, että tiedon saaminen, niin Lehkosen, Gustfssonin, Karppisen tai Tieck'in suvuista on hankalaa. Ei ole enää juuri kertojia hengissä. Elina toki osaa aika paljon omien vanhempiensa historiaa selvittää. Runsaasti valokuvia on myös Emma-mummon suvun saksalaisista jäsenistä jäljellä, aina 1800-luvun loppupuolelta asti.

Sen verran tiedän isoisästäni Pekka Karppisesta, että hän oli lähtöisin pikku mökistä, varattomista oloista, rajan takaisesta Karjalasta. Pekka, käsittääkseni tiettyjen tahojen kannustamana ja tukemana, onnistui lukemaan ylioppilaaksi, ja kouluttautumaan lääkäriksi.

Juvan Gustfssonit pitävät, tietääkseni määrätyin periodein, sukukokouksia, ja, jos en aivan väärässä ole, ainakin eräs sukuun kuuluva on tutkinut Gustafssonien historiaa enemmänkin. Siis Anna-mummo Lehkosen taustasta on sitä kautta mahdollista saada paljon tietoa.

Mutta kuka osaisi selvittää nyt hallussani olevien, Piskolaan kuuluvien kuvien sisältöä?

Ken kertoisi, keitä tässä  rempseässä porukassa on? 

Minkä navetanvinnin sillalla tämä iloinen talkooväki istuksii? 

Millä kokoonpanolla tässä heinäkahvitilaisuudessa ollaan? Luullakseni nainen vasemmalla on isotätini Elsa. 

Entä keitä ovat pelimannit isoisoisä Kallen (oletan) kahtapuolta isoisä Aleksin ja Anna-mummon häissä Piskolan takapihalla 5.8.1921? 

Pystyykö kukaan naisvoimistelun asiantuntija kertomaan, keitä ovat nämä kaunottaret. Maija-täti kai venyttelee takimmaisena, mutta muut?

Ja minkä koulun veistotunnilla tässä ollaan. Kivitalosta on kyse, ikkunapenkeistä päätellen. Ovat muuten aikaansa edellä; eikö tuo etualan poika ole ilmiselvästi ottamassa selfietä?!?!

Niinpä niin, muutaman esimerkin lukuisien joukosta esille ottaakseni. 

Hyvät lajitoverit! Ottakaa ja merkitkää muistiin sukujenne historiaa, kerätkää dokumentteja ja valokuvia! Aivan varmasti ne jossain vaiheessa ovat tärkeitä lapsillenne, lapsenlapsillenne, lapsenlapsenlap..., etc.

On jotenkin turhauttavaa, kun esim. alla olevaa kuvaa katselee, ja tuntee tietysti Erkin, Elsan, Annan, Aleksin, Maijan, Elinan Haneli sylissään, Eilan ja itseni. Mutta pariskunta keskellä, ja poika sekä tyttö oikealla alhaalla (minä tytön sylissä), eivät juohdu mieleen, vaikka jotain tuttua heissä on.

Tämän kertaisen katsauksen loppukevennykseksi: Aleksi taisi vanhemmiten olla melkoinen hurmuri, vaikka toki kolme kuvan naisista on omia tyttäriä. Mutta auringonpalvoksi ei ukkia voine mainita?

SUVUSTA SANOTTUA

Hollolaan on palattu, rouva leivän päälle toisen luokan jauhomakkaraa tienaamaan palannut. Minä, flanööri Ukko Ylijumalan armosta, kävin Elinaa jeesailemassa; kauppa-asiat ja imurointi tuli tehtyä. Sitten kävin kirjastossa,  jonottelin verotoimistossa näppäsen tunnin. Sain asiat hoidettua, tulin Lidl'in kautta kotiin loihtimaan itselleni tonnikalasalaatin.

Viime lauantaina, kun käytiin Piskolasta taimia puutarhaan, nappasin muutaman helposti käsiin sattuneen valokuva-albumin syntymäkodistani. Lainaan vain, tietysti. Olen hieman ehtinyt selailla, vähin skannaillakin. Kyllä muistoja tulvii pintaan. On myös paljon tosi vanhoja otoksia, joista en tiedä, kuin muutaman, jollei ole taakse kirjoitettu. Valitettavasti ei ole enää, kuin Elina, jolta kysyä. Eikä hänkään 1800-. ja 1900- lukujen taitteen kahtapuolen otettuista kuvista välttämättä paljoa osaa valottaa.

Tässä kuitenkin isoisäni Aleksin (Aleksanteri) Lehkosen vanhemmat Kalle s. 1862 ja Hilda, os. Avelin, s. 1862....

...sekä Aleksi s. 1890, isänsä sylissä.

He asuivat Piskolan taloa, joka oli noihin aikoihin tuo näköinen.

Suunnilleen saman näköinen talo on vieläkin, tältä kantilta, vaikka kävi läpi perusteellisen remontin muistaakseni 1956. Vielä ollessani pikku poika, olivat kiviaita, ja sen päälle tehty puuaita olemassa. Kun taloon hankittiin traktori joskuc 1950-luvun puolivälin paikkeilla, poistettiin kiviaita maisemista.

Vaikka taloon traktori (harmaa Massey Ferguson, eli "piikkilangankiristäjä") hommattiin, ei Aleksi sen rattiin koskaan hypännyt. Hänellä piti olla hevonen! Tällaisena isoisän aina muistan:

Anna-mummon, Aleksin vaimon, siis isoäitini, taas muistan tällaisena:

Hän hääri aina keittiössä, eikä suotta.

Edesmennyt isäni Erkki, joka, lähdettyään maatalon töistä herrahommiin, saavutti kohtalaiset mittasuhteet, oli vielä 1950-luvulla hoikka poika:

 Kuvassa hän luotsaa Penta-merkkistä neljän hevosvoiman peräprutkua (värkki on vieläkin olemassa, viettää vanhuudenpäiviään nk. rantakopissa.

Kymmenvuotiaaksi tuossa talossa asuin, paljon kesiä senkin jälkeen. Väkeä oli aina entivanhaan pilvin pimein; oli kesävieraita, oli omaa sukua, oli heinäväkeä.

Nyt talo on tyhjillään. Luultavasti ei tyhjänpanttina kuitenkaan. Kyllä Taina ja Haneli sen hyötykäyttöön valjastavat.

Näistä juttua riittäisi, mutta ei ollut tarkoitus romaania kirjoittaa. Saatanpa palata blogeissani asiaan, jos, ja kun, silmiini sattuu mielenkiintoisia kuvia.

Laitan lopuksi vielä otoksen, jossa ollaan me, Ritva-sisko,  isä-Erkki ja miä, vissiin tultu muikkuverkonpyynnistä (ilmaus lainattu Ahos-Eikalta).

ROPINAA

Aamulla heräsin sateen ihanaan ropinaan. Ja sitä rittää koko päiväksi. Hyvä niin, njurmikko tykkää. Speden elokuvassa "Pähkähullu Suomi" oli pääosassa hiusöljymiljonääri William Njurmi (Spede), joka tuli visiitille vanhaan kotimaahansa mukanaan mm. henkivartija Luigi Cravatto (Esko Salminen). Williamin valmistaman tuotteen mainostekstissä kerrottiin, että kun sitä käytätte, tukkanne kasvaa kuin njurmikko. Siitä assosiatio.

Mutta hieno homma. Piha on saanut pari pientä ripausta sadetta, nyt oikein kunnolla. Toivottavasti njurmikko kasvaa kohta kuin tukka!

Ei tarvitse olla edes skeptinen, voidakseen kuvitella, ettei päivästä tule hektinen. On aikaa lukea, sillä lukemattomia kirjoja on, syystä tai toisesta. Samoin ehtii katsoa jonkun rästiin jääneistä tallenteista.

Jos sade laantuu, tai tuuli kääntyy/tyyntyy, voin ip. skrapata kuistin tolpat ja värjätä pois kuleksimasta. Siinä sitä tekemistä riittävästi yhdelle sadepäivälle.

Huomenna kai puotapäivä. Pieni sienikierros on paikallaan. Samoin täytyy palauttaa jyrä Heikille, halkaisusirkkeli Hanelille. Haneli on Mikkeli City-reissullaan ostanut meille bensakäyttöisen trimmerin, tulevaa kesää ajatellen. Sitä en tiedä, ajatteliko velj'-Hanski tulevaa kesää, mutta me ajattelimme. Trimmeri oli tarjouksessa Carlssonilla, tilaisuus teki ostajan. Toivottavasti ei toteudu "Caveta emptor!" Pitää siis tehdä tilit Hanelin kanssa selviksi. 

Heikiltä eilen laskun kävin hakemassa. Sellainen oli, kuin odotinkin, ei ainakaan suurempi. Jos saman työn ja tarpeet jostain muualta olisi joutunut tilaamaan, voin vakuuttaa, että loppusumma olisi ollut jotain ihan muuta.

Lautturi-Matti ilmoittelee aikanaan työnsä arvon. Multa-, ja puutavaralasku tulevat kotiin. Haneli kertoo vaateensa huomenna. Sitten voidaan ynnäillä, mitä kesän puuhat ovat kustantaneet. 

Mutta tehtävä niitä on, remontteja, jotta Iiris pääsee tulevaisuudessa säällisissä oloissa kesähetkiä viettämään.

Huomisiltana lähtösaunat lämmitellään, sunnuntaina, het' aamukahvilta alkaa kotoutus. Mutta seuraavana viikonloppuna tullaan, tietty, tarkastamaan nurmen tila.

Sattaa olla, että äiti-Elinakin tulee käymään, ensimmäistä kertaa tälle kesälle, kun on saanut jalkansa koko lailla terveeksi.

Aamun uutiset ovat olleet taas mieltä ylentäviä; parinsadan pakolaisen uskotaan hukkuneen Välimerellä. Itävallassa on löytynyt 50 tukehtunutta pakolaista rekasta. On se yhtä helevettiä, ettei ihmiskunta pysty elämään sovussa ja rauhassa. Väkivalta taas ei ole ratkaisu mihinkään.  Onhan se nähty, mitä jenkkien puuttuminen asioihin on tuonut tullessaan.

Supervalta USA, 

tekee mitä huvittaa, 

se ottaa Lähi-Idän öljykentät hallintaan,

Vapaan maailman vapain maa,

saa kaiken minkä haluaa, 

nyt se myy jo Coca Colaa

Babyloniaan.

(Tuomari Nurmio: Arabian kuu)

Pakolaisvirrat kuohuttavat Eurooppaa; piikkilankatehtailijat hykertelevät käsiään.

Tänää valitaan uusi Päivi Räsänen Päivi Räsäsen paikalle. Amen.

Angry Byrds, muiden muassa, aloittaa yt-neuvottelut. Linnut liian vähän vihaisia nykynuorille.

Identiteetivarkaus on nyt rikos, toteaa nimimerkki "Aina oikealla nimellä, paitsi jos...".

Kosteaa perjantaita itse jokaiselle, tavallaan.