LOMAPÄIVÄ

Hyvin alkoi lomapäivä; kun aamulla lähdettiin kohti Kerniemeä, ei auto inahtanutkaan!  Akku oli  tyhjentynyt,syystä tahi toisesta. Onneksi puhelin tavoitti Pesos-Heikin kotoa. Niinpä jo kohta kurvasi Transit paikalle, käynnistyskaapelit mukanaan. Lähtihän se Hyundai, kun seipäällä soitettiin!

Siitä Rohus-velloksille ajeltiin, kuulumisia vaihdeltiin. Viime kesänä edellisen kerran oltiin tavattu, mutta ei se kavereiden kesken vaivannut. 

Kymmenen kantissa päästiin asiaan: mr. Igvar Kampratin henkilökohtaisesti pojille valmistaman kaapin kokoamiseen. Usko meinaa aina mennä, kun Ikean paketin avaa; osia ja nippeleitä on enemmän, kuin laki sallii.

Mutta ohjeita seuraillen siitä pikku hiljaa kaappi kokoutui. Aikaa pyrkii aina ährätessä kulumaan; väl'kahvien kera reilusti yhteen kello oli vierähtänyt, ennen kuin Markku pääsi narauttamaan varta vasten tilanteeseen hankitun Apteekkarin konjakki WSOP:n.

Koska olin kuskina, sain muitten naukut otettuaan matkaan... 

...loppupullollisen. Minä siinä kaupassa voitin.

Olen tätä naputellessani sivuaisteilla seuraillut keihäänheittoa. Mitali tuntui tulleen, hyvä niin.

En viitsi hyvää lomapäivää pilata haalareiden pukemisella, menköön ilta näin. Hilppa laittoi possun fileeseen mausteet pintaan. Pitää tuonnempana grillailla. 

Konjakkiputeli saa jäädä tällä haavaa rauhaan, otetaanpa vaikka sitten, kun nurmi vihertää.

Huomenissa jos sain tuon sisäänkäyntirempan tehtyä, niin loppuviikon vois esim. löysäillä. Pitää sienimetsässäkin kävästä, vaikka ei varmaan ole juuri kuivuuden takia uusia noussut. Mutta jos edes syömäsienet löytäis.

Kohta se tämän kesän loma sittten takana. Jotakin saatu aikaan, jotakin jää tekemättä. Mutta ei onneks oo tulevina viikoloppuina, eikä lokakuun alun syyslomalla pelkoa pitkästymisestä. Hanelin metsuroimat puut pitävät siitä huolen.

ENTÄ JOS...?

Terveisiä Hollolasta. Aamusta tänne usmuutettiin, lapsenlikaksi Iirikselle. Anna ja Joni menee ystäviensä seitenkymppisille.

Tullessa käytiin ostamassa lapsiportti rappujen yläpäähän. Asennus on onnistuneesti, hampaita kiristellen, sadatellen, sovitellen, tehty. 

Ensinnäkin: Kaikki kotityökalut Tiilikaisilla lainassa. 

Toiseksekin: Akkukone Anttolassa.

Kolmanneksikin: Eihän se hiijen vempele ihan siihen vaan istunut.

Mutta asiat lutviutuvat; naapurilta lainasin akkukoneen.

Saha ja ruuvari löytyi, ihme kyllä, kotoakin. 

Maalia (ei tähän tarkoitukseen) rautakaupasta hakiessani sain kaupantekijäisinä pari metrin pätkää listaa.

Siinä se haitariportti on, soittaiskohan "säkkijärven polokan"?

Huomenna takasin Anttolaan. Iltapäivällä Piskolaan rapukesteihin. Onneksi ovat, tällä kertaa, lyhemmän ja kuivemman kaavan mukaan. Maanantaina on nimittäin Avokkaassa täysi työpäivä.

Mutta otsikkoon.

Mietiskelin Mikkeli-Hollola väliä ajellessani, kuinka paljon voisi Suomen maassa säästää mm. energiaa, jos tahtoa olisi. Pienillä teoilla, lainsäätäjien tuella.

Ajatellaanpa vaikka työsuhdeautoilua. Luulen, että työsuhdeautoilijan polttoaineenkulutus on keskimäärin litran/ sata kilsaa suurempi, kuin omasta selkänahastaan tankkausrahat raapivilla.

Kuinka paljon työsuhdeautoja on maassamme? Ei harmainta aavistusta. Mutta oletetaan, että 200 000.

Kuinka monta kilometriä niillä keskimäärin ajetaan vuosittain?

Ei niin mitää ajatusta.

Mutta kai suuri osa näistä edun nauttijoista käyttää autoa melko paljon. Heitetään 40 000 km/vuosi.

Siis: 200 000 X 40 000= 8 000 000 000 kilomeriä. Jos nämä autoetuilijat ajaisivat maltisella kaasujalalla, olisi polttoaineen säästö 80 000 000 litraa. 

Esimerkki: Keskiverto öljylämmitteinen okt kuluttanee 2500 l/vuosi. Siis saman verran rasvaa kuin ajotavan muuttamisella säästyisi, kuluu vuosittain 32 000:ssa omakotitalossa.

Samaten on, luultavasti lukuisampikin määrä, paksukaoloisia omilla kontanteillaan ajavia raskasjalkoja, joiden mahdollinen ajotavanmuutos toisi toisen mokoman vähennystä polttoaineen menekkiin. 

Eikö voitaisi säätää laki, joka velvoittaa ajamaan taloudellisesti, ja kehittää tekniset valmiudet sen valvomiseen? Mieluumin, kuin ruikuttaa työajan pidennyksistä, lomarahojen menetyksestä, etc.

Tai eikö eduskunta viisaudessaan tekisi, myös hyväksyisi, lakialoitteen, joka määrää, sakon uhalla, ihmisten hankkimaan koteihinsa vaikkapa katkaisimella varustetut pistorasiat, jolloin voitaisiin öiksi, ja tietysti poissaoloajoiksi, katkaista valmiustilavirrat tv:oista, digiboxeista, tietokoneista, cd-, ja blueraysoittimista, wlanreitittimistä, tulostimista, kajareista, kaikista laitteista, joitten ei tarvitse välttämättä pelittää jatkuvasti.

Kotitalouksien määrä maassamme oli 2012 n. 2 600 000. Tv:n valmiustila kuluttaa sähköa ehkä 10 €/vuosi. Jos toosa on ilman virtaa vaikkapa 60 %:a vuodesta, tulee siitä, Elon Laskuopin mukaan, 6 €/vuosi. Käytännössä joka kotitaloudessa on tellu. Se tekee 2 600 000 X 6 € =  15 600 000 €.

Muita laitteita on suurimmassa osassa talouksi useampia. Niitten osalta säästö voisi olla vaikkapa tupla, eli n. 31 000 000 €. Ja yritykset ja valtion sekä kuntien konttorit ja toimistot päälle. Varmasti  lukuisissa tiloissa jyllää vielä lukuisampi joukko koneita ja laitteita, joiden ei olisi välttämätöntä pelittää. Heitetäänpä siihen 20 000 000 €. 

Nämä + autojen polttoainesäästöt = kirkuen kehitysavusta ja koulutuksesta nipistetyt rahat.

Nämä ovat vain pari esimerkkiä, eivätkä tietysti valtiolle suoranaista rahaa kassaan. Mutta, ainakin uusien lakien alkuaikoina, saattaisivat sakkotulot olla joltisenkin oloisia. Niille, jotka tätä ovat lukeneet, kuin piru raamattua, kerrottakoon, että kaikki luvut ja laskelmat ovat arvioita tai oletuspohjaisia. Eikä kirjoituksiini pidä ylipäätään suhtautua kovin vakavasti.

Mutta totta toinen puoli; ei pidä ruikuttaa päästöistä ja otsonikadoista, ilmaston lämpenemisestä ja luonnonvarojen ehtymisestä. Pienistä puroista..., jos itse kukin ryhtyisi toimiin, olisi meillä suurempi mahdollisuus jättää tuleville sukupolville paikka, missä voi elää.

Huomenna taas takaisin jatkamaan tämän alueen vihreäksi saattamista, niin että Iiriksellä olisi  vartuttuaan paikka, missä leikata ruohoa huonojalkaiseksi sortuneen pappansa avuksi.

    

JATKOMYLLERRYS

Pihatyöt jatkuivat säässä säädyllisessä. Ikiaikainen (per. v. 1956) rosegarden sai kyytiä. Kovin syvältä ei voinut Heguli kaivaa, jottei kaikki multa kulkeutuisi juurien mukana metsän siimekseen tehtyyn monttuun. Meille Hilpan kanssa jää siis melkoisesti hommaa, kun laania haravoidaan; on pikkukiviä  poistettavaksi, juuria kiskottavaksi, leikattavaksi, riivittäväksi, nujerrettavaksi. Mutta olkoon, kyllä ne ajastaan häviämään saadaan.

Ja häviää joltinenkin määrä lupiineja myös, vaikka yksi viisaammasta päästä yritti naamioitua keitaaksi palmuineen. .

Verannan päätyyn pohjustettiin käytävä yläaitalle, liuskekivillä joskus päällystetään...

...samoin esivalmistettiin kasvulavojen paikka.

Istutusmontut kolmelle marjapensaalle ja Iiriksen nimikko-omenapuulle kaivettiin nekin valmiiksi.

Haneli ehti välillä nuoremmakseen puita pilkkomaan, virtaa tuntuu velloksella riittävän.

Multaa oli alun perin kasvulavoihin tarkoitus tuoda säkkitavarana, mutta, koska konheet ja lautta joutavat paikalla olemaan, päätin tilata kuorman istutusmultaa. 16 mottia sitä tulee, muutaman satasen maksaa, mutta maksaa myös vaivan. Hegulilla on taas huomenna muut kujeet, samoin maanantaina. Viimeinen rysäyksen poikanen tehdään tiistaina, siis multa saareen, sopiviin paikkoihin levitys, kaluston pois kuljetus. Sen jälkeen kun tulis parahultainen sade, niin voisi nurmen kylvää. 

Siinä mielessä poijaat on reiluja, että lupasivat kaluston (2 traktoria, telakone ja lautta) sopuhintaan lojumaan saaressa  tyhjän panttina tiistaihin asti.  Laskutus vain kahdeksalta tunnilta päivässä, lauanataina tietysti 150 prosenttisia, sunnuntaina kaks satasia. No jaa, ens viikolla näkee, mitä ne laskuttaa.

Pöhelikön alta paljastui muistissa olleet, mutta piilossa lymyilleet kivet. Niitten juurille on tarkoitus jotain istutuksia laitella, helppohoitoisia, ja sellaisia, mitkä eivät takuuvarmasti leviä, kuin aseella uhaten. Eikä ole tarkoitus uhata!

Päivän päätteeksi pääsi isäntäkin kuviin, kun siirryttiin tositoimiin.

Huomenna aamusta pitänee Hilpan kanssa nurmipohjaa haravoida ja tasailla, vaikka kyllä Heguli jo konheineen lapiomiehen työt on tehnyt. Iltapäivällä, kun rinne alkaa olla tuskallisen kuuma, sörnäytän Leinosen Sahan rantaan hakemaan tilatun puuhivakan. Ettei pääsis hommat loppumaan.

Hanelilla oli mukanaan ajokoiransa Pimu. Sai tänään laillisesti olla irti, harjoitusmielessä, tulevaa jäniskautta silmällä pitäen. Ei viitsinyt Pimu metsään lähteä, minkä aamutuimaan pienen lenkin teki. Otti enemmänkin työnjohdollista vastuuta. Muuten, taitaa Haneli kuitenkin vanheta; tänään alkoi sorsastus, eikä mies puolilta päivin kaislikossa kahlaillut. Ei ollut edes haulikkoa matkassa. Tietääkseni.

VÄLJ'PÄEVÄ

Kyllä kansansanonnoissa on vinha perä. Ikiaikainen etelä-luonterilainen viisaus kuuluu: Mikäli aiot viettää lomasi hyvässä säässä, tee se silloin, kun hra. eläkeläinen P. Lehkosen vaimo, rva. pankkineiti  H. Lehkonen pitää lomaansa.

Taas tänään, puutarhatöiden välipäivänä, vallitsee sääolosuhde, mitä parempaa on vaikeaa toivoa, työlästä edes kuvitella. Neljän kieppeillä talon auringon puolelle, mutta varjossa, näyttää mittari + 30:n lukemia, varjon puoleinen kollega tyytyy +25:n  näyttämään.

Tosiaan pääkaivurihenkilöllä on tänään muita hommia, joten pihan teko jatkuu huomenissa. Eiköpä nurmikko ala olla torstaki-iltana kylvettävässä kunnossa. Jos ei, niin ainakin sauna. Siis on. Siis kylvettävässä kunnossa. 

Se siitä jaarittelusta.

Aamulla haravoin talon taustaa ja imeytyskentän laania, keräilin pois vähiä kivi, katkoin esiin pistäviä juuria. Tuonne talon ja muurin väliin on tarkoitus kylvää ketokukkasiemeniä, takasivulle nurtsi. 

 

Sitten löysäilyä ohjelmassa. Minkä laskin puutavaratarpeen, tilasin sen Piispasen Alpilta, joka onneksi oli palannut lomiltaan. Perjantaina on hivakka sahan rannalla noudettavissa.

Aion siis uusia sisäänkäyntikuistin lattian ja ulkovuorauksen, tehdä pari kasvi-, vai onko oikein sanoa kasvulavaa? Reilu metri X reilu kaks, korkeutta nelisenkymmentä senttiä. Ne tehdään lämpökäsitellystä laudasta. B-luokan tavaraa saan Alpilta euron metri, naurettavan halvalla. Niistä sitten syntyy A-luokan lopputulos. Multa lavoihin roudaillaan loppu kesän, syksyn, kuluessa säkeissä. 

Ehkä ensi kesänä värkkään lavan-pari lisää. On kuulemma hyvä vaihtaa kasvatettavia vuosittain. Tarkoitus on istutella, näin aluksi, siis ensi keväänä, toiseen salaatteja, tilliä, persiljaa, ehkäpä muutama kesäkurpitsa, mene tiedä. Toiseen tulee jotain kukkaloistoa. Rouva on niistä asioista vastaava viranomainen, eiköpä hänellä pasmat selvänä ole.

Tarkoitus on myös reparoida talon takasivun ulkovuorauksen alaosaa. Lomalaudoituista vasten on iät ajat kasvanut heinää, sananjalkaa, horsmaa, ohdaketta, sanonko mitä! En ole laiskuuttani saanut sitä putsailtua. Nyt, kun kone muutenkin tuli tontille, saatiin se tehtyä. Hieman on kellarin kulmalta alkanut laudoitusen päällirima lahota, onneksi ei kovi vakavaa vielä. Teen saman operation, kuin taannoin veneliiterin maan kanssa lähikosketuksissa aikaansa viettäneelle sivustalle; vetäisen vaakaviivan 40 sm:n korkeuteen, sörnäytän m-sahalla päälliriman poikki, ja ruuvailen alaosaan 9 mm:n ruskean filmivanerikaistan. Joten tilaukseen kuuluu pari valmiiksi kolmeen osaan  (pituusssuunnassa) sahattua vanerilevyä. Alpi ne lupasi pääkallopaikalta Mikkeli-citystä samaan hivakkaan hommata.

Lounaan (keitetyt perunat, nakkikastike, salaatti, vesi) jälkeen asensin pers'reiän hetkeksi syrjälleen. Toden sanoakseni ajattelin lukea hieman, mutta väsy voitti. 

Päiväkahvit (puolitoista mukillista, kaksi Lidl'in pientä suklaadonitsia) nautittiin.

Hilppa rojotteli pihalla auringossa, minä äleydyin lillimään ulapalle, perässä professori 60:n gramman paino etupuolellaan. Koko lailla lenseä keli. Vene silloin, toinen tällöin jossain päin liikkui. Vanhapoikajoutsen moikkaili, mutta ei tullut lähempää tervehtimään...

...parikymmenpäinen kuikkayhdyskunta uiskenteli kauempana. Osa tarttui kameran kennoon. Ovat melko arkaa porukkaa, nuo kuikat. Sukeltavat heti, kun niitä aikoo lähennellä.

Kalaa ei tullut. Ei yllätys sinänsä. Muikkua tuntui kyllä polskivan suhtalaisen tyvenellä selällä. Vai olisko olleet salakoita? Eikö muje ole näille vuosin syvemmällä? Minun se pitäs tietää. Paljonpa pitäs, kysyn huomenna Hanelilta. Sen kuitenkin tiedän, että syksyllä muikku kutee, on pohjassa. Ja senkin, että nuottahenkilöt irrottelevat elokuussa pyyntönsä yläainasta kohot, eli alkavat pohjanuottauksen. En siis aivan ummikko ole, muikkuasioissa.

Taidan lähettää tämän bittiviidakkoon, ja lähteä pihalle nauttimaan iltapäivän lämmöstä.

Huomenna ajot jatkuvat Pappilan metsässä.

 

PÄIVÄN MYLLERRYS

Homma aloitettu, yksi päivä askaroitu, jotain aikaan saatu, lisää saadaan.

Eilen, illan kahussa, Kiljus-Matti lauttasi saareen ensin pari traktoria...

...ja sitten Pesos-Heikin telakoneen.

Tänään, aamulla, päästiin tositoimiin. 

Ensin Haneli kaatoin rannalta yhden puolikuolleen haavantaimen. 

Heguli teki sillä aikaa uraa läpi ruusutarhan.

Hilppa ehti matonpesuun, saatuaan alustavan koulutuksen painepesurin käytöstä. Hyvin tuntui sujuvan, kun olin hänelle Helsingin Teräskalustetehdas Oy:n legendaarisen vuoteen pesualustaksi kiikuttanut.

Metsuri-Hanelille tuli vielä askarointia; kaksi kokoliasta koivua kaadettiin rantapolun varresta pimentämästä pihaa.

Heikki pääsi kaivamaan imeytyskanavaa, Lautturi-Matti lähti hakemaan toiselta puolelta sepeliä. Haneli pätki puita, minä nakkelin lavalle. 

Aika määrä pilkottavaa niistä tuli, kunhan vain saan klapikone Pertsan käyntiin.

Sitten viemäröitiä laittelemaan.  Vaikka yksi hankaluus meinasi kaihertaa; jo olemassa olevaan pallokaivoon, piti saada 120 millinen reikä lähtevälle putkelle. Eihän minulla täällä saaressa ollut rasiaporaa eikä kuviosahaa. Hanelilla oli, mutta ei ollut järkeä lähteä vasiten sitä hakemaan. Heikki sanoi hänellä olevan. Hän lähti käväisemään mantereella. Eikä löytänyt, oli poikansa Simon matkassa jossakin muualla. Mutta KIljus-Matti muisti keinon: ei ku sopivan kokoinen rautaputki (saunan kiukaan hormiliitäntärööri, pai tö vei), tohottajalla kuumaksi, grillihanskat  käsissä kaivon kylkeen, Haneli seppänä. Kolme kuumennusta, reikä oli valmis!

Ja hyvää tuppaa tulemaan.

Vielä sadevesikaivo nurkalle ja talon takasivun pintakasvillisuuden poisto sekä maaston muotoilu.

Kaunis päivä oli näissä askareissa kääntymässä iltaan. Mehän narskautimme auki kellarikylmät Karjalat, ansaitut. Pihamiehillä on huomenna muita meininkejä, joten nurmikentän tekoon keskitytään torstaina. 

Minulle saattaa tulevaksi päiväksikin löytyä täältä saaresta jotakin pikku nakerreltavaa, kun oikein tarkkaan pohdin.

S(U)OMEN TILA

Hollolassa kaikki hyvin. Ruoho leikattu (Peppe), Annat viety kotiin (Peppe), pyykkiä pesty (Hilppa) joku koneellinen, lisää pyörimässä.

Tänään lepopäivä, minkä Robin Hood'iin/Tokman'iin joitain hankintoja tekemään. Kylmälaukku (ei eilen mahtunut tavarapaljouden ja Iiriksen rattaiden vuoksi kyytiin), ruuveja, pultteja ja kulmarautoja, sekä m-sahan teräketju ainakin tarvitaan. 

Huomenna, het' kymmeneltä yksi uutuuslaina palauttamaan, sitten takaisin Anttolaan ajelemaan.  

Anttolan "Kharon", Kiljusen Matti, saapuu illemmalla lauttoinen tuomaan Heikin kaivurin ja Hanelin traktorin yli Styks- (lue Avokkaan-) salmen. Tiistakina alkaa pihanparannus.

Mutta otsikkoon palatakseni; Suomen tila on, mikä on. Leikataan, velka lisääntyy. Hallitus on viisaudessaan priorisoinut leikkaukset ja kohteet, mitkä saavat lisää kontanttia. Joten on siis niin, että mm. kehitysapu ja koulutus ovat toisarvoisia, presidentin turvallisuus ja puolustusvoimat tarvitsevat  enemmän resursseja. Näkökulma sekin, hallituksen, ei minun.

Kuten olen joskus jossain kirjoittanut: Käymme kohti dystopiaa, käsi kädessä, olka vasten olkaa. Eihän Suomi, vielä, onneksi, ole aivan eturivin astelijoita, mutta enteet ovat vahvat.

Somesta seuraavaa: Muissa foorumeissa en aktiivisemmin vieraile, kuin "veississä". Twitter'issä, Istragram'issa ja What'sApp'issa olen kyllä mukana, mutta passiivisena jäsenenä.

Lärvikirjassa alkaa suivaannuttaa se, kuinka paljon tavaraa etusivulleni tuupataan. Pitäisi varmaan vähän säädellä asetuksia. Minulla on maltilliset 50 kaveria. Olen myös parissa isommassa ryhmässä mukana. Hyötyä niistä on, se on sanottava, saa monasti sellaista infoa, mitä ilman olisi muuten saattanut jäädä. Mutta kun, jos vaikka vuorokauden, on sivustoaan ollut avaamatta, on sinne tulvahtanut lukuisaa runsaapi määrä päivityksiä, vai mitä ne sitten onkaan nimeltään. Valtaosa tyhjänpäiväisiä sivustojen tai videoiden jakamisia. 

Useiden suuren ryhmän, en kerro nimeä, mutta Mikkeliin se liittyy, jäsenen päivitykset ryhmän sivuille näkyvät etusivullani. Sanonko, minkä- päiväisiä niistä suurin osa on? Kyse kai heidän asetuksistaan? Tai sitten minun? Niin, tai näin.

Minusta tuntuu, että olen alun perin ymmärtänyt väärin Fecebooki'in syvimmän olemuksen. Kun siihen liityin (2008), ajattelin, että tämä on kanava, minkä kautta voin kertoa kavereilleni kuulumisia, tapahtumia, niin iloisia, kuin surullisiakin, siis henkilökohtaisia juttuja. Mutta oli hakoteillä. Täällä kuuluu jakaa pitkin päivää netissä surrffaillessa äkkäämiään mukahauskoja asioita.

Tietysti voisin perustaa ryhmän, vaikkapa "YSTÄVÄT". Kertoa siinä omista asioistani, Iiriksen asioista, Helmin tulevaisuuden suunnitelmista. Mutta enpä vaivaudu. Sen sijaan olen, tällä päivämäärällä, päättänyt vähentää Face'n käyttöä. Toki sivuilla vierailen, varmaan yhtä usein, kuin ennenkin. Mutta en sinne omia kuulumisiani juuri jakele, isommat asiat saatan kuitenkin sujauttaa eetteriin.

Blogejani kirjoitan entiseen malliin, ehkä lisääntyvässä määrin. Päiväkirjahan se on, eikö niin? Linkit blogeihin jaan tietty veissiin, lukekoon, ken viittii. 

Q.E.D. 

Susannan lähettämä näkökulma Avokkaan talon päätyyn

IMELÄN MEINASIN PIERASTA

Aamulla käväsin lähimetsässä, poimin hivakan kanttarellejä, äkkäsin muutaman torvisienen. "Snat", mietti Peppe, "nyt surruuttamaan xxxxsaareen, vakipaikoille. Sillä jos lohi on niin hyvä kala, että kannattaa pyytää, vaikkei saiskaan, on musta torvisieni niin hyvä sieni, että kannattaa etsiä, vaikkei löytäiskään!

Ajatuksista tekoihin. Hilppa oli mustikassa, Anna ja Iiris vielä nukkumassa. Ei ku Helmi saunatupaan arestiin, ja matkaan.

Saari on yleisesti tiedetty, sienestäjien paljon koluama, mutta, syystä tai toisesta, eivät ole torvisieniin koskeneet. Eivätkö tunne, ovatko jääneet huomaamatta? Vuosien saatossa olen pannut merkille kaksi paikkaa, eri puolilla saarta, missä torvilaiset tykkäävät kasvaa. Kun lähestyin rantaa, huomasin mielipahakseni, että mesäkone oli viime kesän jälkeen suorittanut hakkuita, juuri toisen sienipaikkani kohdalla!

Rantauduin kuitenkin totulle paikalle, kävin homman varmistamassa. Kyllä, ei asiaa muutamaan vuoteen, ainakaan sienien vuoksi. 

Mutta toinen mesta oli jäljellä. Tallustelin sinne metsän halki. Mitä ''***kelettä! Sama juttu! Parin aarin kokoinen, monasti kokonaisen korillisen luovuttava läntti oli myllätty perusteellisesti!

Pää savuten, lievästä muutaman piirun karkeampaan katgoriaan kuuluvia sanoja tuhahdellen mietin, että nyt imelän pierasin. Mutta ajattelin, hetken mieltä tyynnyteltyäni: "Per aspera ad astra". Läksin kulkemaan hakkuuaukon laitaa kohti saaren toista puolta, sitä, missä venekin oli. Ja kuinka ollakkaan! Löysin paikasta parista sen verran torvisienia, että ainakin yksi kastike ja yksi keitto saadaan!

Poimin myös jokusia vaaleita orakkaita, eiköpä illalla niistä soosi tehdä.

Ja löysin metsänrouhijan jäljiltä katajaisen aihion, mistä tein Iirikselle kävelykepin. Tyttö kun on viittä vaille oppinut kävelemään, niin josko tuo auttaisi asiaa.

Huomenna , aamulla, kuin Iiriksen aikataulussa löytyy tilaa, lähdetään Hollolaan. Vien iltapäivällä Annan, Iiriksen ja Helmin sitten kotiinsa. Hankala olisi Annan rattaiden, kapsäkin ja koiran kera junaan tälläytyä. 

Saattaa Joni-iskällä jo olla ikävä!

Erikoinen kaksi viikkoa lomaa takana. Erikoinen siitä syystä, että emme Hilpan kanssa ole olleet vielä päivääkään kahden. Ensin olivat täällä Susanna ja Weera, sitten tuli perhe Tiilikainen, Joni lähti, muut jäivät. Ensi viikolla tulevat pihan myllääjät. 

Menneinä vuosina on usein ollut niin, että kahden viikon aikana ei olla muita ihmisiä nähty, kuin kauppareissuilla ja ohi ajavissa veneissä. Mutta hyvä näin, minusta saattaa vielä kehkeytyä vanhemmalla iällä sosiaalinen persoona.

Ajattelin pihahomman jälkeen tehdä vielä jokusen urakan: 

Ainakin pari kasvulavaa (n. 1,5 X 5 m2 lasiverannan edustalle. On lämmin paikka, ja rantapumpulta tulevan vesiletkun ulottuvilla.

Sisäänkäynnin kuistin lattia ja ulkoseinät kaipaavat uusimista, tolpat hieman oikomista. Jospa sen tekisi samaan pankrottiin.

Niissä hommissa ei ulkopuolisia apureita tarvita, jos lautapoikaa tarviin, tekeytyköön akka sellaiseksi. 

Voipi olla, että vietetään Hilpan viimeinen lomaviikko kahdestaan. Tai sitten ei, mistäpä noita etukäteen tietää.

Aamun sienet odottavat puhdistaja-Peppeä...

...Hilpan keräämät mustikat ovat jo omansa , ja käsittääkseni uuden omistajansa, löytäneet.