Eilen oltiin Hanelin kanssa Paavilaisen Markun muistotilaisuudessa Mikkelissä Harjun hautausmaalla. Tilaisuus järjestettiin Markun haudalla. Arkku oli jo laskettu hautaan, mutta se oli vielä peittämättä. Läsnä oli pieni joukko: Markun serkku, pappi, kanttori, suntio, muutama henkilö Markun metsästysseurasta ja sirkkelimiehen yhden käden sormien määrä muita ystäviä.
Markun kohtalo oli julma; hän menehtyi yksi kotiinsa. Hänet siunattiin samaan hautaan, missä lepäävät hänen vanhempansa. Samoin Isoveli Ari (Arska). Arin kuoli muutama vuosi sitten, ja hänelle ei tietojeni mukaan minkäänlaisia peijaisia pidetty. Arska ei kuulunut kirkkoon. Luultavasti hänen tuhkansa on samaan paikkaa haudattu, sillä kivessä oli hänen muistolaattansa. Tuli nyt samalla käytyä myös Arskan viimeisellä sijalla. Levätkööt rauhassa, nämä liian varhain joukosta poistuneet vellokset.
Kuva heidän muistolleen on Luonterilta. Luonteri oli molemmille veljeksille tärkeä paikka. Siellä he lukuisina kesinä viettivät aikaansa telttaillen, kalastellen, luonnon ehdoilla elänen.
Myöhemmin he rakensivat mökin Keljunlahdelle Kässaareen (Kassaari se vissiin kartoissa on, mutta Kässareksi sitä aina kutsuimme). Siitä he luopuivat 2000-luvun taitteessa. Sen jälkeen kontaktini velloksiin supistuivat vähäisiksi. Lähinnä soittelemalla ja sähköpostilla yhteyttä pidettiin.
Molemmat Paavilaiset olivat luontoihmisiä. Nuoresta asti kalastivat, varttuneemmalla iällä myös metsästivät. Marjastus ja sienestys kuuluivat itsestään selvinä mieluisiin harrastuksiin. Kummankin terveys kuitenkin alkoi pettää, ja he joutuivat rajoittamaan toimintaansa.
Arska, velloksista vanhempi, oli tasaisempi ja harkitsevampi luonteeltaan kuin nuorempi Markku. Arska oli myös ikinä tuntemistani ihmisistä kovin inttämään. Eikä antanut periksi, vaikka vedenpitävät todisteen nokan alle lyötiin!
Markku, eli "Suhnu", jota myös "joskus muinoin "Suhmed Suureksi" kutsuttiin, oli avoimempi, myös impulsiivisempi, herkempi tarttumaan elämän viettelyksiin, joita jotkut paheiksi saattavat kutsua. Pakko tunnustaa, että sorruin joskus ennen viettämään viinanhuuruisia hetkiä Kässaaressa. Toki myös Arskan kanssa, sillä kohtuudella maistui hänellekin kuningas alkoholi.
Selailin arkistoitani, enkä löytänyt yhtään kuvaa Arskasta. Arskan ottamia kuvia oli muutama, mutta ei ainoaakaan hänestä itsestään. Suhnusta sentään löytyi yksi. Sen olen napannut Puruveden lohikuninkuuskisassa. Vuosi on luultavasti 1984 tai 1985. Kuninkuuskisa järjestettiin ensimmäisen kerran 1983, ja silloin emme olleet mukana, mutta jos ei muisti petä, niin kahtena seuraavan Hanelin kanssa Hummonselällä oltiin. Toisella näistä olivat mukana myös Suhnu ja Hännisen Make. Make se minulle Suhnun kuolemasta ja myöhemmin muistotilaisuudesta ilmoitti, ja hän oli eilen myös muistotilaisuudessa.
Tämä kuva tuo mieleeni hauskan muiston. Kisahan on siis soutukisa, kahta vapaa saa vetää, ja se kestää vuorokauden. No, me soutelimme melko lähekkäin toisiamme. Haneli päätti kiehauttaa Srangialla porokahvit. Markut, tarkkanenäisinä, haistoivat kahvin, soutivat viereemme kysymään, josko heillekin kuksalliset liikenisi? Liikeni toki. Sitten peränpitäjä Make H: kysyi "kelpaako Omppupomppu? Meillä on pullo viileässä".
Hän ryhtyi vetämään veneen perässä roikkuvasta narusta. Pian ilmestyi vedestä muovikassa. Mutta tyhjänä! Kassi oli revennyt ja Omenaviinipullo oli tiessään!
Hetken he päivittelivät kallisarvoisen juoman menetystä. Sitten Suhnu, ikuinen optimisti, huudahti "se pullo oli jo sen verran vajaa, että kelluu. Lähdetään etsimään!"
Niin kaimakset lähtivät määrätietoisesti etsimään kadonnutta juomaa. Hummonselällä, joka on parikymmnetä kilometriä kanttiinsa, ja vaikka ei tuullut kova, niin laineet kuitenkin olivat aika korkeat. Tietojeni mukaan pulloa ei löytynyt. Mutta kaikki kunnia sinnikkäälle yritykselle.
Niinpä niin. Joukot harvenevat. Tarkoita sitä joukkoa, mihin kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka voin ystävikseni laskea. Eikä se joukko alun perinkään ole ollut kovin suuri.
Loppuun eilinen kuva Markun haudalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti