CHRISTI NATALIS

   Jouluaatto meni, joulu tuli. Joulupukki tuli, joulupukki meni. Tuli, ja meni, vaikka kipeinä meistä osa oli. Liisalle iski silmätulehdus, Joni köhii flussaansa. Niin, ja Peppe-papalla oli polvi kipeänä. Mutta se on toinen juttu, pukin kannalta. 

  Kuvassa joulupukki tulee. Ken lienee? Vinkkinä voin kertoa, että kuvaa ei napannut  Peppe.

  Pukki tuli, lasit huurtuivat, polveen koski, mutta hommansa hoiti.

  

  Liisakin piristyi, jaksoi mukana riennoissa olla. Eikä pelännyt pukkia! Samanlaiset koirahaalarit lapsille pukin säkistä löytyi. Ja paljon muutakin.  

  Ennen pukin saapumista käytiin hautausmailla. Joni ja Liisa, pääpotilaat, jäivät sisätiloihin. Loput mahduttiin yhteen autoon, minä puikkoihin. 

  Hyvä että selvisin reissusta. Polvi oli kipeämpi kuin ikinä. 

  Hieno joulupäivän keli saatiin. Anna ja Hilppa lähtivät Iiriksen kanssa Heinsuolle luistelemaan. Minä pian kasasin lahjojen kartonki- ja muovipakkaukset, lähdin viemään niitä jätepisteen murskaimeen. Kun oli saanut jätteet koneen kitaan, meinasin mennä katsomaan luistelijoita, mutta Hilppa ehti soittaa, sanoa, että hän lähti kävelemään kotiin, koska alkoi tulla kylmä. Sanoin tulevani hakemaan. Niin tein. Hilppa kertoi, että tulevat Anna ja Iiriskin pian perässä, joten ajettiin kotiin. 

  

  Koska ilma oli korea, lähdin kepin kanssa nilkuttamaan. Onneksi pukki oli niin viisas, että jätti keppinsä minulle erikoislahjaksi. Muutaman satametrisen dallasin, ja takaisin, tietysti. Vaikka oli keppi kädessä, niin polvi ei tykännyt. Muutaman talvisen kuvan sentään nappasin. 

  Liisan vointi on tänään  paljon parempi, kiitos nettitohtorin määräämien troppien. Ulos ei tyttö vielä kuitenkaan mennä. Ei ehkä huomennakaan. Vuosi sitten oli meillä kaikilla vatsatauti, ja Joni oli yksin kotonan koronakaranteenissa, koska työpaikallaan oli ollut virus valtoimenaan. Koronaa on yhä, lapset saavat pöpöjä koulusta ja päiväkodista. Sellaista elämä on. Onneksi ei mitään vakavaa.  Tai onhan se joskus vakavaa, elämä. Pieniä pöpöön tuliaisia tarkoitan. Ja niin kauan minä minä tramppaan tämän kylän raittia (Anttolan myös) kun kenkäni pohjat kestää. Ainakin leikkaukseen asti. Sen jälkeen vielä monet kengänpohjat kulutan.