Katsoin äsken Ylen De Gaulle-sarjasta ensimmäisen jakson. Kyseessä on historiallinen draamasarja. Eletään vuotta 1940. Saksa on juuri vallannut Ranskan. De Gaulle ei hyväksy Ranskan antautumista, vaan lähtee Englantiin virittelemään vastarintaa. Eli eletään toiseen maailmansotaan johtavia aikoja. Väkisin tulee mieleen Ukrainan tilanne. Väkisin tulee mieleen, että ei enää koskaan sellaisia aikoja. Vaikka olen yritän olla optimistinen, niin silti pelko kaivertaa sisuksissa. Toivottavasti asiat saavat lopulta järkevän ratkaisun; ei sodissa voittajia ole, paljon on häviäjiä.
Tätä kirjoitan ja ulkona sataa räntää. Kirjoitan, en lähde sohjoa kolaamaan. Antaa tulla, aamulla hommiin.
Vettä, räntää, lunta, niitä riittää. Joka päivälle oma osansa, kertoo ennuste. Eikä olla vielä niillä allakan sivuilla, kun "uusi lumi on vanhan surma".
Jos ei lumi keväällä haihdu ilmaan, niin järvien pinnat nousevat melko korkealle. Hyvä niin, kun tuppaavat syksyä kohti laskemaan. Jospa ensi kesänä pysyisi sopivalla korkeudella veneen nostoon saakka.
Olympialaisiin ollaan otettu hieman etäisyyttä. No, tietysti viestit katsottiin. Ja Suomi-Ruotsi. Saivat leijonat syöttää Tre Kronorille omaa myrkkyään. Aika temppu, huonon ensimmäisen ja umpihuonon toisen erän jälkeen. Nyt on Tie auki taivasta myöten, me tukka pystyssä laulettiin. Minä ja mun frendit Rokkibändi Wounded Knee, kuten Miljoonasade asian ilmaisee.
Suurin kisainnostus on kuitenkin takana. Tietty lätkää tulee katsottua. Parisprintitkin. Aika aikaa kutakin. Urheilu ei ole elämää suurempi asia.
Summa summarum: Rauha on elämää suurempi asia. Joten menkööt kisat niin tai näin, mutta pysyköön rauha!
Näitä mietiskeli Peppe tänään. Ja saahan sitä mietiskellä: Cogitationis poenam nemo patitur.
Laitan loppuun, Ystävänpäivän viriköimänä, vaikka en Ystävänpäivästä juuri perusta, kuvan ystäväni Ruikun Väinämöisistä. Vasemmalla sormus, oikealla pinssi. Laitan siksi, että ystävyys on myös elämää suurempi asia, ja Risto on eittämättä vanha ja hyvä ystäväni, vaikka joskus hermostunkin hänen turhan tiheiksi yltyviin soittoihinsa. Siksi laitan kuvan Väinämöisistä, koska Risto tänään soittaessaan muistutti, että tämän kuun viimeisenä päivänä on Kalevalan päivä. Minä häntä lohdutin, "homma hoidossa, liputusvuoro on meillä, saletisti tulee liehumaan".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti