Aloitan kliseellä: Aika kuluu sitä nopeammin, mitä enemmän ikää tulee. Klisee tai ei, mutta niin se tekee. Ihan ajankuluksi se kuluu, piruuttaan. Aika ketku, tuo aika. Vai mitä sanotte? Hiljattain alkoi koronapandemia ja Liisa syntyi samaan rytäkkään. Nyt siitä kaksi vuotta. Tovi sitten oli Iiris vauva, nyt hän on ponteva koululainen ja ensimmäisiin kisoihinsa valmistautuva kaunoluistelija.
Tätä vauhtia kun päivät, viikot, kuukaudet, vuodet kiiruhtavat, niin kohtsillään Liisa käy koulua, Iiris on urheilulukiossa ja luistelee isoissa kisoissa. Mutta ei venäläisillä eväillä.
Toivottavasti tuo aika jaksetaan kokea. Mikä ettei? Toiveissa ainakin on, että kasikymppiä on vasta seuraava etappi pidemmällä matkalla.
Kuten kuvasta voitte päätellä, saapui perhe Tiilikainen illalla Hollolaan. Liisa tosiaan on tänään saavuttanut kahden vuoden merkittävän iän. Isommat kekkerit ovat kuitenkin vasta parin viikon kuluttua.
Kisat Kiinassa alkavat olla vähissä. Iivo palasi Suomeen, Leijonat menivät sekavalla esityksellä finaaliin. No, puolustus ja maalivahti kestivät, rva. Fortuna oli valinnut puolensa.
Katselin osan Ruotsin ja Venäjän välierästä. Ainakin toinen erä oli todella vauhdikasta kiekkoa. Venäjän olympiakomitean joukkue ratkaisi pelin voittolaukauskilpailussa. Ratkaisua en nähnyt, enkä koko peliä, kuten jo mainitsin.
Kyllä täytyy Leijonien yltää ehjään suoritukseen Venäjä lyödäkseen. Tosin ei sen helpompaa olisi ollut Ruotsinkaan kanssa. Jäi sveduille nimittäin jotain hampaankoloon alkusarjan nöyryytyksestä.
Olisi se hieno lisä Jukka Jalosen meriitteihin, se olympiakulta. Meriitteihin, jollaisia ei taida jääkiekossa löytyä kuin Punakoneen aikaisilta valmentajilta.
Yleisesti ottaen lumimiehen hommat taitavat helpottua. Lunta on toki hieman lupeissa, mutta se on pakkaslunta, eikä päivittäinen määrä ole kovin suuri. Eli taidan huomenna päästä, pitkästä aikaa, kunnon aamulenkille. Lenkille, jolta ehdin parahultaisesti keittämään aamukahvit vasta silmiään hierovalle joukolle. Luultavasti ainakin Iiris on jo sohvalla tapittamassa omia juttujaan Netflixiltä, kun lenkiltä palaan.
Päivällä mennään Heinsuon kentälle, luulen. Iiriksellä on luistimet matkassa, joten nähdään, kuinka hän on ohjelmansa oppinut. Kova into tuntuu tytöllä olevan.
Anna, Hilppa ja Iiris katselevat Voice of Finlandia tallennuksena. Iiriksellä on erikoislupa valvoa vähän myöhempään. Kohta ohjelma loppuu. Niin loppuu tämäki juttu myös. Eli me Iiriksen kanssa painutaan pian pötkölleen. Jotta toinen jaksaa aamulla lähteä lenkille, toinen päivällä luistimille.
Vielä laitan toisen kuvan noista ajan kulumisen realistijoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti