Valtteri-myrskyä odotellessa käytiin jo aamusta liukulumikengillä Messilän maastoissa. Nyt alkaa metsässäkin olla lunta riittävästi. Parin päivän kuluttua on vielä enemmän.
Loppupäivä otetaan rennosti. Tai ehkä ilalla käyn Valtterin aikaansaannoksia kolailemasta, ettei huomenna ole niin iso urakka.
Joka päivälle povaa ennuste ensi viikoksi lumisadetta, enemmän tai vähemmän. Viikon kuluttua on taas tulossa kunnon myräkkä. Tietää ot-talkkarille liikuntaa. Ongelmaksi alkaa muodostua se, että kohta täytyy kaikki lumet kolata talon päätyyn, koska kadun varteen ei mahdu. Eli askeleita karttuu.
Lukemista riittää. Minulla on menossa Colson Whiteheadin romaani Nickelin pojat. Kirjailijaan tutustuin vuosia sitten, kun ostin hänen teoksensa Balladi John Henrystä (2001, suom. 2002). Jostain alennusmyynnistä sen ostin, minulle tuntemattoman kirjailijan teoksen. Vissiin, kun halvalla sain, ja oli mukava kansi, nimikin kuin blues-biisi.
Ihan hyvä teos, mutta kirjailija jäi sen jälkeen unholaan. Eräänä päivänä äkkäsin opuksen Balladi John Henrystä hyllystäni, ryhdyin etsimään miehen teoksia Lastu-kirjaston sivuilta. Selvisi, että ainoastaan Nickelin pojat ja Maanalainen rautatie löytyvät seudullisessa kirjastoyhteistyössä olevien Päijät-Hämeen kuntien kirjastoista. Kuinka ollakaan, niin molemmat olivat Hollolassa myös hyllyssä.
Balladi John Henrystä on satiirinen kertomus siitä, kun tusinatoimittaja J. Sutter matkustaa Virginiaan kirjoittamaan juttua legendaarisesta orjasta. John Henry valittiin aikoinaan kilpailemaan ensimmäisen höyryvasaran kanssa leka kourissaan. Hän voitti, mutta kuoli yli-inhimilliseen ponnistukseen. J. Sutter matkustaa myyttisen John Henry-hahmon kunniaksi järjestettäville päiville Virginia takamaille, mutta ei journalistisesta mielenkiinnosta tai kunnioituksesta, vaan siipeilyn ja ilmaisten aterioiden toivossa.
Nickelin pojat (2019, suom. 2020) kertoo tarinan Nickelin poikakodista 1960-luvun alkupuolelta. Nuori musta poika Elwood Curtis on pääsemässä collegeen, mutta sattumusten vuoksi hän joutuu ilman omaa syytään Nickelin pahamaineiseen koulukotiin. Olen nyt puolivälissä teosta. Aika käsittämättömältä tuntuu lukea siitä, millaista oli elämä USA:n monissa osavaltioissa siihen aikaan, kun minä, suunnilleen Elwood Curtisin ikäinen poika, en tiennyt yhtään mitään maailman pahuudesta.
Maanalainen rautatie (2016, suom 2021) on Whiteheadin pääteos. Se kertoo georgialaisen orjan Coran vuosien orjuuden jälkeen aloittamasta pakomatkasta perässään olevan orjien jäljittäjän vaaniessa kinterillä.
Colson Whitehead on moneen kertaan palkittu kirjailija. Mm. Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat on molemmat palkittu Pulitzerilla. Hän on myös Barack Obaman lempikirjailija. Eikä syyttä.
Tuntuu hyvältä lukea dekkarien, psykologisten thrillereiden ja scifin välissä, "oikeaa kirjallisuutta".
Ei näy vielä Valtteria. Ennen kahta hän sadetutkan perusteella saavuttaa Hollolan. Taidan odotellessani lukea kylmiä väreitä selässäni pätkän Elwood Curtisin ajasta kauhujen laitoksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti