perjantai 11. lokakuuta 2019

PONNETONTA POHDISKELUA

  Ihmiselo on lyhyt episodi, joka alkaa huolettoman sinisilmäisestä lapsuudesta, jatkuu vihaisen ja hedonistisen nuoruuden kautta toteutumattomien unelmien ja alituisen riittämättömyyden keski-ikään, hiipii sardonisen elämän totuuksien selkiytymisen läpi seesteiseen vanhuuteen. 

  Yllä oleva lainaus voisi olla joltakin viisaalta henkilöltä. Mutta ei se ole. Eikä se ole lainaus. Minä sen juuri tuohon naputtelin. Se tuli ponnettoman pohdiskelun tuloksena ulos pääkopastani. Perään heräsi kysymys: Mitä tai mikä se ponsi onkaan? Ei hätää, Wikisanakirja auttoi. Ponsi on:

  1. (Kasvianatomia) se heteen osa, jossa pölytykseen tarvittava siitepöly muodostuu. Ponnelta siitepöly takertuu kukassa vieraileviin pölyttäjähyönteisiin.
  2. Eduskunnan lausuma, joka yleensä sisältää hallitukselle suunnatun toivomuksen ryhtyä johonkin toimenpiteeseen käsitellyssä asiassa.
  3. Kirveen varren takapää; miekan tai puukon ruotoon tarttuva osa, joka pitää kahvan paikallaan ja tasapainottaa miekkaa
  4. Pienkanteleen kaareva peräosa, jonka päälle soittaja saattaa tukea kätensä
  5. (Yl. vain partiivissa) pontevuus, ponnekkuus, paino, painokkuus, ryhti; rohkeus, uskallus.
   Näe peto, jonka tähden käännyin; auta sen ohi mua, viisas kuulu! Multa se vapisuttaa poven ynnä ponnen. (Jumalainen näytelmä, suom. Eino Leino).

  No, tässä tapauksessa lienee kyseessä kohta 5. Kovin pontevasti en tosiaankaan pohdistellut. Kun äsken avasin läppärin, ryhdyin kirjoittamaan, aivot tuntuivat jähmeiltä. Mutta jostakin ne saivat vaseliinia rattaisiinsa, tuollainen elonkaaren analyysi sieltä putkahti.
  Sekin puoltaa kohtaa 5., että kirjoittaessani ei ollut kyse kasvianatomiasta, ei kirveen varren takapäästä, ei miekasta tai puukosta, eikä edes pienkanteleen kaarevasta peräosasta. Joten väärien mahdollisuuksien poissulku-menetelmää käyttäen kohta 5. on oikein. M.O.T.

  Nobelin tavalliselle tallaajalle kai merkityksellisimmät palkinnot on nyt julkistettu. Kirjallisuuden kohdalla vuoden 2018 saaja on puolalainen Olga Tokarczuk, ja tämänvuotinen itävaltalainen Peter Handke. Rauhanpalkinnon sai Etiopian pääministeri Abiy Ahmed. Ennakkokaavailuissa oli Greta Thurnberg nostettu korkealle rauhanpalkinto-, Margaret Atwood kirjallisuuspalkintoveikkauksissa. Mutta ennakkojutut ovat spekulointia.
  Siinä määrin olen tietämätön örvelö, että palkitut ovat minulle "tabula rasa". No, olen Peter Handken nimen ehkä joskus kuullut, mutta siinä kaikki. Sivistystä uupuu Saarelan tuvasta, Hollolan Kartanon alueen olohuoneesta.

  Turkki lähti pommittamaan Syyrian kurdialueita. Jotkut valtiot kai hyväksyvät atakin, useimmat kuitenkin tuomitsevat. Niillä, jotka eivät toimia hyväksy, on moninaisia, omista näkökulmistaan tai tarpeistaan riippuvia perusteluja. Minä en kielteiseen suhtautumiseeni moninaisia perusteluja tarvitse. Yksi riittää, kuten kaikissa tämän kaltaisissa ikävissä asioissa: SOTA! Ei sodan vastustaminen sen enempää vakuutelua kaipaa. Sodan pitää itsessään olla peruste. Eli sota on perustelu sotaa vastaan. Niin yksinkertaista se on.

  Se, että kirjoitan toisena päivänä peräkkäin, johtuu varmaan pitkästymisestä. On sataa tihuutellut, joten pihalle ei ole juurikaan ollut asiaa. Ja sama syy on siihen, että en kirjoita asioista, mitä tänään olen tehnyt. Koska en ole tehnyt juuri mitään. Tai olen kuitenkin! Sahailin aamulla venevajassa kuviosahalla filmivanerista Rohusen vellosten kompostikäymälään Kerlahdelle sabluunan avulla vanteen siistimään pöntön ja lattian rajaa. Melko pitkä ja ehkä vaikeasti tulkittava lause siitä tuli. Mutta juuri noin se menee.
  Muuta mainittavaa ei ole sitten tapahtunutkaan. Huomenna on poutaisempaa, tovottavasti. Eli aika kuluu muissakin puuhissa, kuin ponnettomassa pohdiskelussa.

  Koska en tänään ole oikein mitään tehnyt, en ole myöskään ottanut kuvia. Siksipä, koska laitan loppuun kuvia, sillä niin on tapana, laitan eilisiä. Olen niitä hieman, aikani kuluksi, manipuloinut. Eli olkaa hyvä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti