Tuo lumisade sanelee meidän aikatauluamme muutenkin. Anttolaan lähdetään vasta tiistaina; maanantaina voi vielä tulla lunta, joten parempi viirata päivä.
Horpattiin ensin kahvit, sitten lahtivat Anna ja Joni Stadiin, me ulos. Tassa kohtaa jouduin antamaan Iirikselle tabletin, mista han katselee Pikku2:sta. Minä kirjoitan nappisella puhelimeen, mutta se (nappis) ei toimi kurantisti, eli ae ja oe eivät pelita. No, näillä yritetään.
Kahvit olivat synttarikahvit. Iiriksen pehmolelu Kalikka taytti 2 vuotta. Oli kakkua ja jaatelaoa. Meilla kavi hyva saka!
Ulkona oli mahtavia lumikasoja. Iiris laski Stigalla, Hilppa pulkalla, minä en millaan.
Valilla Iiris ja Hilppa nousivat lumivuorelle. On sitä tullut etelassakin!
Iiris katselee tosiaan tabletilta lastenohjelmaa.
No niin, nyt on pelit kunnossa Äät ja ööt ilmaantuvat kuin tyhjää vain. Naisväki, nuori ja ei ihan nuori, menivät yläkertaan Iiriksen huoneeseen leikkimään. Minä muistelen vähän lähimenneisyyttä.
Eilen kävin katsomassa äitiä, joka asustelee nykyään kohun keskellä. Ei onneksi myrskyn silmässä, kuten taas ilokseni totesin. Puoli yhden aikaan oli henkilökuntaa paikalla runsaasti. Sain heiltä päivitystä Elinan tilanteesta. Entisellään on. Virkeä ja seurallinenkin. Mutta puheet ovat mitä ovat. Tai kuulema välillä heittelee vitsejä ja vanhoja sanontoja kehiin, kertoi eräs hoitsu. Ja on mielellään toisten seurassa. Valitettavasti ei monestakaan hoidokista ole kovin paljon apua, äidin seurallisuuteen. Muutamia toki on, joiden kanssa voi haastella. Kärpäsenä katossa olisi mielenkiintoista olla.
Mennessäni äiti istui aulassa muutaman muun vanhuksen kanssa. Menimme hänen huoneeseensa. Avasin sälekaihtimet. Elina tempaisi yöpöydältä aurinkolasit päähänsä. Vissiin häiköi, valkea hanki.
Aikamme puheltiin. Kekustelu hänen kanssaan on tosin hankalaa. Pidempiä juttuja ei olikein tahdo saada aikaiseksi.
Kun sitten lähdin pois, tuli äiti kanssani takaisin aulaan istuksimaan. Hän esitteli minut taas paikalla olijoille: "Tämä tässä on veljeni".Olen kerran ollut hänen miehensä, muutaman kerran veli, joskus kyllä poikakin. Eilen oli veljen vuoro.
Kun vielä keskustelin sairaanhoitaja Ninan kanssa, heitti äiti vierestä ilmoille: "Kyllä hänen kanssaan toimeen tulee." Minua Elina tarkoitti, jatkoi: "Ollaan aina pärjätty, ei ole isoja erimielisyyksiä ollut!"
Mistä lie tuollaisia päähänsä saanut? Ehkä veljeään, eno-Ollia (R.I.P.) tarkoitti.
Minä toppuuttelemaan sen verran, että kyllä kerran, silloin kuuskytvuotta sitten, meinasi pieni konflikti olla päällä. Vaikka et taida sitä muistaa?"
"En taida muistaa", tokaisi äiti siihen mietteliäänä.
Kaiken kaikkiaan levollinen olo jäi käynnistä. Eivät kaikki hoitokodit tosiaan ole huonossa hoidossa. Joitain valitettavasti on. Ja yksikin on liikaa.
Taidan opetella tähän, lähteä Iiriksen kanssa peuhaamaan, kun Hilppa valmistelee pötyä pöytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti