AFFENTA JA MATIKKAA

  Päivät kuluvat kiitäen. Kun sunnuntaina aamuyöllä edellisen kerran kirjoitin, oli pelko persiessä: näinkö iskee tauti? Tirskuin nimittäin koko aamuyön, aamun, iltapäivään asti. Mutta aloin heti oireet huomattuani napsia sinkkitabletteja. Kahdeksan päivässä max., sanottaan purkin kyljessä, kahdeksan otin. Flunssani ovat tunnetusti lyhyitä, niin nytkin; eilen en aivastanut kertaakaan, eikä nokkakaan isommin enää vuotanut. Hyvä niin.
  Maanantaina jatkui keli hyvänä. Uskallauduin ip. jo vähän liikkumaan, pakollisten töitten lisäksi; kierrettiin saari. Kairasin muutamia reikiä matkan varrelle. Sellaista neljääkymmentä senttiä joka paikassa.

  Eilen tulivat myös mökkinaapurit saareen. Sovittiin Hannun kanssa pilkille lähdöstä. Tänä aamuna yhdeksältä lähdettiin. Hilppa jäi paimentamaan uunissa muhivaa hirvipaistia.

Komeassa kelissä...

 ...kelkuteltiin vakipaikalle Leppäniemen kupeelle. Tunnin verran oli hiljaista, sitten alkoi pikkuisen napata. 

Ehkä 15 ahventa sain jään päälle nostettua. Pieniä olivat, mutta seitsemän otin mukaan.

  Sekin syönti loppui pian. Parisen tuntia jäällä istuksittiin. Parikymmentä reikää kairasin konekairalla., eikä uupumisen merkkejä näkynyt. Ei akkukoneessa, eikä miehessä. Helpoksi on tehty nykypilkkijän elämä. 

  Jäältä suoraan hirvipaistia syömään. Kyllä oli herkullista, leivinuunissa jokusen tunnin valurautapadassa kypsynyt paisti. Siinä olisi pian mr. Michelin pian joutunut tähtiä lainaamaan, jos olisi pöytään istahtanut!

  Haneli soitti pilkllä ollessani, pyysi apuun. Tilanne oli sellainen, että hän oli Hegulin kanssa laittanut reilu viikko sitten kaksi katiskaa matikoita pyytämään Rupakonvirran rannalle. Toisen katiskan olivat pojat saaneet perjantaina nostettua, mutta toisen ympäriltä olivat leuto keli, niin ja virta, sulattaneet jäät pois. Siinä katiskassa, minkä kuiville saivat, oli muuten ollut 44 matikkaa. Nyt Haneli pyysi apua pelastustoimiin. Heguli on näet hieman sairaana, joten hänestä ei ollut kaveriksi. Minähän lupauduin, tietysti. 

  Yhdeksi menin Miekkaniemelle. Haneli tuli kohta. Otimme Hegulin kärrin perään, haimme siihen soutuveneen rannalta, ajoimme Särensyvän kohdalle. Hilattiin vene Särensyvänlahden jäälle, tuupattiin sitä kolmisensataa metriä sulan reunaan, ja Haneli lähti veen väljään katiskaa hakemaan.

Löytyihän se, ja saaviin näkyi veljpoika kaloja kaatavan.

  

Sitten pois sauvoi hän.

Suunnilleen kolmekymmentä soppamateenluiraketta jäi saavin pohjalle, kun onnettomimmat oli nakeltu takaisin kasvamaan.

    Katiskanpelastustoimista sitten saareen. Hilppa oli jo laittanut saunan lämpenemään, joten sinne. Sitten kahvit ja koneen näpyttelyä. Samalla tuli seurailtua naisten hiihtoa. Pikkasta vaille jäi mitali. Ei mennyt yöunet, minulta ainakaan. 

  Äsken syötiin paistettuja ahvenfileitä. Hilppa oli tehnyt kovan homman, kun pienehköt kalat oli käsitellyt. Isoja eivät fileet olleet, mutta hyviä!

  Huomenna on listalla matikkakeittoa.  Siis tänään hirvipaistia päivällä, ahvenfileitä illalla, huomenna matikkasoppaa. Missäs se Michelin luuraa?

Huomenna uusi päivä, uudet seikkailut. Täytyy loppuun laittaa kuva oivallisen ruoan luojasta Hilpasta eilisellä saarenkiertomatkalla.