Anna tuo näillä näkymin äiti-Elinan perjantaina tullessaan. Taitaa neljä päivää sukulointia olla riittävä määrä kerrallaan, molemmille osapuolille. Ihan hyvä niin. Ei tarvitse minun vasiten lähteä Elinaa hakemaan. Vaikka pieni homma se ihmiselle olisi, suurempi otsonikadolle.
Nyt kuuntelee, varsinkin Pomon ensimmäisiä albumeja, hieman eri korvin, kun on lukenut tarinan niiden synnystä. Bruce oli musiikin parissa punnertanut kokopäiväisesti yli kuusi vuotta, kunnes
"Greetings from Ahbury Park, N.J.", "The Wild, the innocent & E Street Suffle" ja "Born to Run" näkivät päivänvalon kahdessa vuodessa 1973-1975, Keskimmäistä noista äänitteistä ei löydy musiikkikirjastostani. Kaksi muuta kuuntelin tänään aamulenkilläni. "Greetings from..." antaa viitteitä tulevasta ja "Born to Run" räjäyttää kuulokkeet korvilta, yhä vieläkin! Kova jätkä, tuo irkku-italialialainen itseopiskellut rokkari.
Minulle läheisin miehen tuotannosta on kuitenkin 1978 ilmestynyt "Darkness on the Edge of Town". Siihen liittyy niin monia muistoja.
Toinen saamani kirja on Jenny Rorneby'n esikoisdekkari "LEONA - Kortit on jaettu". Itseni pukille osoitettuun kirjeeseen kirjoittama, kuten Pomonkin teos. Sitä olen vajaat sata sivua ehtinyt lukea. Taattua ruotsalaista dekkarilaatua. Hieman normaalia eksentrisempi päähenkilö tässä erikoisen rikoksen ratkaisemisesta kertovassa tarinassa.
Varasin jo Jennyn toisen osan "LEONA-sarjaan": "LEONA - Tarkoitus pyhittää keinot". Se on vasta kirjastoihin tilattu, tulee aikanaan. Eikä jonoakaan ole pitkästi.
Samalla varasin McCall Smith'in " "Kahvia komeille miehille" sekä Cilla & Rolf Börling'in teoksen "Kolmas ääni". Mma Ramotswen tutkimukset ovat aina hersyttävän hauskoja ja inhimillisiä. Böling'ien Olivia Rönning'in ja Tom Stilton'in tutkimuksista kertovan kolmiosaisen sarjan keskimmäinen on jostain syystä jäänyt lukematta/huomaamatta.
Pari päivää ja rapiat uudenvuoden alkuun. Tokko jaksan pommeihin asti aattoiltana valvoa. On vielä auki, ovatko Tiilikaiset Hollolassa/Lahdessa vuodenvaihteen. Ja jos ovat, pääsemmekö Iiriksen väliaikaisiksi holhoojiksi, eli menevätkö Anna ja Joni joittekin ystäviensä luo? Vai ovatko hekin meidän melko banaaleissa vastaanottajaisissamme? Vai onko koko perhe Helsingissä? Selvinnee lähiaikoina, kaikki käy.
Hilppa lähti bussilla duuniin, minä jäin kirjoittamaan. Kohta lähden kauppaan. Katson jonkin tallenteen. Syön. Otan nokoset. Luen. Lähden hakemaan Hilpan. Eli onkos tullut arki, taas juhlien keskelle?
Jos ei nähdä, kuulla, tekstata, morseteta, sähkeitä tai savumerkkejä lähetellä, eikä kyyhkyjä panna matkaan, niin peukkua tulevalle vuodelle Iiriksen pottuvarpaan symboloimana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti