En tiedä, miksi lehtien haravointi on aina ollut jotenkin tympeää puuhaa. Liekö kammon juuret varhaisessa nuoruudessa, kun joutui heinäpellolla haravoimaan. Hommahan meni silloin niin, että ensin minusta tehtiin "tappipoika", eli henkilö, jonka tehtävänä oli kiikuttaa heiniä seipäälle nostelevalle väelle tappi, kun sitä tarvittiin. Minulla oli joku iso kangaskassi, missä tappeja kuljetin. Aika kiireistä oli välillä, "tappipoijaan" homma; seivästäjiä saattoi olla kymmenkunta. Uskonette, että tappia huudettiin jatkuvasti.
Kun vähän vartuin, sain komennön haravamieheksi, siis tarkkomaan hankojen jälkiä. Se oli ikävää työtä, mutta ei minulla vielä vartta ollut kertynyt siihen mittaan, että olisin ylettänyt seipäälle heiniä nostelemaan. Yhden kesän, muistaakseni, heiluin, kuin heinämies, haravan varressa.
Seuraavana vuonna anelin, ja pääsikin, kantamaan seipäitä Korhosen Eskolle, joka niitä rautakangen kanssa istutti sopivin välein hankoväelle. Oli Hanelikin jo vissiin ainakin "tappipojaksi" kasvanut.
Isä-Erkki niittää heinää.
Haravointia teki Ritva-siskokin; hän jo aika nuorena sai ajaa hevosvetoista haravakonetta. Kerran, ainakin kerran, Heli säihkähti jotakin kesken haravoinnin. Silloin mentiin, ja lujaa! Ei Ritva mitään hepalle voinut, mutta onneksi rauhoittui aikansa laukattuaan Heli, ja siskokin pysyi istuimella.
Ritva oli jo pienenä hevostyttö.
Kun traktorikauteen siirryttiin, olin joskus Ferguson'in puikoissa, kun heiniä latoon ajettiin. Mutta kyllä Haneli oli konemiehenä kovempi sälli; vaikka ei jalat polkimille ylettäneet, kuin seisomalla, ajeli velj'poeka täyttä päätä.
Taisin eksyä aiheesta. Tuli siis lehdet haravoitua. Hilppa oli välillä mukana, minkä lihamurekkeen valmistelulta ja hellan lämmitykseltä ehti. Kun vielä yhdessä tempastiin soutuvene talviteloilleen, päätin, että päivän työt on tässä.
Siis kirjoittamaan. Nyt on kello kolme ja risat, Hilppa lukee, hämärää on. Kammarin uunissa tuli napsahtelee. Ei paljon muita ääniä kuulu. Talitintit vain välillä tulevat ikkunan taakse sirkuttamaan. On ne ihmisrakkaita, vaikka ei niitä koskaan ole täällä syötetty.
Sauna pitää kohta puoleen lämmittää. Jos illalla kattos taas alkavan Putouksen. Saa nähä, jaksaako jatkossa seurata.
Huomenna laittelen vedet pois, paikat kaikin puolin talvivalmiuteen. Vaikka varmasti tänne vielä tullaan, montakin kertaa, jos ilmat sallii. Mutta jos ei tulla, olkoon niin. Veneen ajan Hanelin rantaan, killukoon siellä, kunnes velj'-Hanski tempasee kuiville.
Pois mennessä poiketaan moikkaamassa miestä, HP:sta, jonka olen viimeksi tavannut ehkä 1960 tai 1961. Hänen vanhemmillaan oli mökki Sappulanselän rantamilla jo 1950-luvulla, yksi varhaisimmista, nyt se on hänellä. HP on siellä parast'aikaa, joten hauska käydä tapaamassa. Kiitos tuostakin uudelleen näkemisestä Fb:lle. Sitä kautta kontakti joku aika sitten syntyi.
HP on minua pari-kolme vuotta vanhempi, ja hän oli joskus Piskolassa auttelemassa heinätöissä. Muistan, että Ritvan kanssa heidän mökillään käytiin leikkimässä. Ja vieressä olevalta Veisniemen laivalaiturilta hypittiin uimaan. Kerran oltiin HP:n kanssa teltassa yötä Piskolan rannalla, siinä paikkeilla, missä on nyt Halelin porukoitten talo. Meillä oli eväänä ainakin limonadia, liekö Omenaolutta, tahi sitruunasoodaa, jotain karkkeja, ja jos ei muisti ihan väärä ole, myös jotkut kaupan pullat tai viinerit. Pitää huomenna kysäistä, muistaako telttakaveri paremmin.
Kellon viisarit on sillä mallilla, että menen saunan lämmäyttämään. Ensi yönä taas kelloja rukataan, noh, aamulla kuitenkin. Sitä saisi aamulla nukkua tunnin pidempään. Elekee uskokee! Takuun voin antaa, että ennen viittä (talviaikaa) heiluskelen miettimässä, jotta mitähän tekisi. Kahvit varmaan kissautan, yksin ensimmäiset hörpin, annan Hilpan nukkua.
Juotiin sitä kahvia ennenkin:
Lakisääteinen kahvitauko, 12 minuuttia, heinäväkiyhdistyksen ja heinänkaadattajaseuran sopima etuus, josta ei ole luovuttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti