TIISTAI

Maanantai meni, tiistai tuli, kelit pysyy. Hyvinä. Aamulla klo. 5:30 +4, klo. 8:00 +/-0, nurmi lievästi huurteessa. Vesi Saimaassa on sen verran lämmintä, että ei isompaa kylmää vielä rannoille tullut. 

Tää kuva ei ole tältä aamulta, vaan eilen iltapäivällä napattu. Aamulla en kameraan kajonnut. Kun aamupalan jälkeen Silta tallenteelta katottiin, hyökkäsin puuhommiin. Rannan savotan jätin odottelemaan kevättä, kun sain auman täyteen. 

Peittelin vain pätkityt pöllit talven varalle, ja siirryin talon taakse mäntyjen kimppuun. Haneli oli jo elokuussa rungot koko lailla sahannut, mutta oksista piti vielä tupapuita värkkäillä. Tankillinen siinä bensaa kulahti, eikä tulleet kaikki oksat käsitellyiksi. Päätin jatkaa moottorisahailua huomenna, ja aloin pilkkomaan.

Hilppa tuli aamuaskareista kehkeydyttyään roudaamaan havuja metsässä olevaan monttuun. Kun oli pari reissua tehnyt, haki pressun, minkä päällä sai enemmän tavaraa kerrallan kulkemaan. Ja ihan ilman neuvoa. Joskus naisen logiikkakin on kelvollista. Niin, tai yleensä.

Siitä mäeltä oli hyvä seurata veneliikennettä. Eilen bongasin yhden uisteluveneen. Nyt oli ruuhkaa; sama uistelupaatti usmuutti Puumalaan päin, katettu kuttaperkkavene puolestaa toiseen suuntaan.

Hyvä oli halkojan halkoa, ei itikoita, ei paarmoja, ei liian kuuma.

Siinä se aamu kului, Hilppa poistui ruoan laittoon, minä sain uuden pinon hahmolleen.

Syönnin jälkeen heittäännyttiin hetkeksi pötkölleen. 

Koska tavaksi on vakiintunut, että silloin, kun ei hommat päälle kaadu, ahertelen aamupäivän, iltapäivällä puuhailen minkä mitäkin. Keitettiin siis aikaistetut päiväkahvit ja lähdettiin tuohon Saukonsalon puolelle, yhdelle harvoista tiedossa olevista suppismestoista, katsastamaan tilanne. 

Torstaina mennään sitten Piskolan puolelle. Siellä on hyvät vahvero-olosuhteet, jollei ole liian aikaista, tai jollei ole joku ehtinyt käymään. Meillä ei nääs ole yksinoikeutta siihen(kään) apajaan.

Samalla käydään Hanelia ja tyttöjä moikkaamassa, ja Tainaa, jos on kotona. Hänellä kun, Hanelin sanassa, "kotkotuksia" riittää. Ne "kotkotuksethan" ovat työ, kaupunginvaltuuston velvoitteet, ja moninaiset harrastu-, ja yhdistystoiminnat. 

Mutta yksi on joukosta poissa, Pimu. Pimu oli kolme ja puolivuotias suomen ajokoira. Sille kävi pari viikkoa sitten väärin: Oli pari päivää kateissa, kunnes Katriina löysi metsäautotien varrelta ojan takaa, vain kilometrin päässä kotoaan. Oli raukka osunut Ilveksen ja tämän pennun väliin, arveli Haneli, sillä susia ei maisemissa ole havainnoitu. Ilves on peto, ei isommalla koiralla mitään mahdollisuuksia ollut, kun lastaan puolusti. Mutta sellaista luonto on, kävi nyt Pimulla vaan huonompi säkä.

Se on velj'-Hanskilla ajokoiran etsiminen edessä. Reilun kymmenen ikäinen Piki on vaivainen, viettää eläkepäiviään kipulääkkeiden voimalla. Mutta, jos irti lasketaan, lähtee ajua etsimään, vaikka tuvassa tuskin askelta ottaa. Niin kovat on vaistot. Kusti, karkeakarvainen mäyris, ei Hanelin porukoitten ruokapöytään yhtään jänistä toimita. Kettua kai joskus sillä on jälestetty.
En tämän läppärin uumenista onnistunut löytämään yhtään kuvaa Pimusta, mutta googlekuvista löytyi otos nuoresta neidistä.
RIP.

Mutta se siitä. Metsään mentiin. Se oli pikavisiitti; paikassa joko on, tai ei ole, suppiksia. Nyt ei ollut. Vaikka Hilppa tarmokkaasti pälyili.

Mutta kylmää oli, ainakin tuntui vilpoisalta. Pohjoistuuli ei Avokkaan pihaan käy, mutta tuolle kolkalle kävi. Ei ilmassa mitään vikaa, meillä vaan liian vähän varusteita. Siis pikaisesti takaisin. 

Muinaisen västäräkkiläis-nujamiehenkatulaisen sanonnan mukaan jäi munat pataan, mitähän rouvalta? Joku harvoista lukijoista saattaa tunnistaa sanojan.

Päätinkin jäädä tupatöihin, kirjoittamaan. Turhanaikaista touhua, mutta omapa on aikani.
Nyt olen näpytellyt päivän tapahtumia. Ne eivät luultavasti keltaista lehdistöä saisi kuolaamaan. Mutta ei se mitään. En minäkään kuolaa keltaisen lehdistön perään.

Mutta pakolaisvirrat jaksavat lehdistöä, väristä riippumatta, somea, mediaa ylipäänsä, kiinnostaa. Totta kai. Suomeen ennakoidaan tälle vuodella viittäkymmentätuhatta turvapaikanhakijaa. Saksaan puoltatoistamiljoonaa. Saa heitä vielä jonkun vuoden tulla; Natsi-Saksan vainoissa arvellaan menehtyneen 11-17 miljoonaa ihmistä.
No, ei tainnut olla aivan asiallinen huomio. Ja kuka vanhoja muistaa, sitä..., jne. Mutta kai muisto saksalaisia velvoittaa, sillä he ovat ottaneet suurimman vastuun pakolaisvirrasta.

Päivän suru-uutinen oli, että Henning Mankell on menehtynyt. Tieto hänen sairaudestaan on uutisoitu jo aiemmin, mutta silti pois meno hätkäytti. Eihän miehellä ikää ollut vielä kuin 67 vuotta.
Itse en jostain syystä koskaan täydellisesti syttynyt Mankell'in teksteille, vaikka suuren osan hänen teoksistaan olen lukenut. Mutta miehen humaani ote, niin kirjoissaan, kuin elämässäänkin, ei ole voinut jättää ketään ajattelevaa kylmäksi.
RIP. Myös hän.

"Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen".
Tätä alun perin Nils Bohr'in tokaisua sovitellaan usein Ahti Karjalaisen suuhun.
Mutta jos ennustan, että huomenna herään ennen kuutta, laitan kahvit tippumaan, virittelen tulet leivinuuniin (jotta possun lapapaistilla olisi aikaa muhia muutama tunti ennen ravinnoksi joutumistaan), syön aamupalan, katselen aamu-tv:ta, pilkon puita, syön lapapaistia, otan ettoset, juon päiväkahvit, valmistelen paikkoja talven varalle, lämmitän saunan, saunon, syön jotain iltaseksi, katson ehkä teeveetä, luen vähän, pesen hampaat, käyn nukkumaan, niin en ole hirvittävästi väärässä, tai mistäpä sen tietää? (Tulihan se sieltä, syksyn lausekummajainen!).
Mielenkiintoista, eikö? Sitä paitsi voitte henkäistä helpotuksesta; jos toteutuma eroaa piirunkaan ennusteesta, lupaan siitä välittömästi tiedottaa.

Ei löydetty suppiksia, ei. Mutta vähän maaruskaa sentään.