PÄÄTÖN AIVITUS

Aloitan aaton kertauksen aaton aaton päätapahtumalla; Anna hyväksyttiin täysvaltaiseksi jäseneksi Keljunlahden Pursiseuraan. Hän läpäisi pakollisen, ehdottoman ja ainoan kokeen, täytti vaatimukset, tiputtamalla puhelimensa Avokkaan laiturilta noin minuutin kylpyyn. Sekasinhan se meni, puhelin, ei Anna. 

 Mutta asiaan. Aattoaamu oli pilvinen, vähän tihua ilmassa, 12 astetta mittarissa. Aamupalailtua kävin obligatoriset juhannuskoivut, toimenpide, mikä suoritetaan metsänhoidollisista lähtökohdista, kuten ukki-Aleksi-vainaan joulukuusen valintakin; elinkelvottomat tai huonon ennusteen omaavat otetaan ensin.

 Sitten menini äplistelemään saunan vesipumppua. Se ei eilen lähtenyt käyntiin, kun kokeilin. Eikä lähtenuyt nytkään. Tarkastin, että virtaa tulee laitteelle asti. Kyllä tuli, ei vikaa johdossa. Ei ku letkut irti ja värkki venevajaan. Uudenkarheekin vielä, taitaa olla kolmas kesä aluillaan. Ajatelin, että olkoon p***a siinä, soittelen Jormalle, Tainan sähkäriveljelle, josko joutais jossain välissä vilkaisemaan. Tälläsin vajan oven kiinni, mutta mielessä väikähti: "entäpä jos...". Käännyin kannoillani, menin vielä kokeilemaan. Ja sehän hyrräsi kuin unelma! Siitäpä sitten pumppu takaisin, siemenvedet sisään, letkut ja liittimet tiukalle. Niin pelaa, kuin ei olis ikinä muuta tehnytkään. Mietin, että olisko sille tullut ikävä issekseen rantakaistaleella, ja mielenosoituksellisesti halusi päästä vähän kuivempiin olosuhteisiin. Mutta kun aikansa kuuteli meikäläisen ärräpäitä, päätti, että on mielekkäämpää palata sinne, minne kuuluukin.

Sen jälkeen pällistelin, hohhailin, ja vetelehdin, kun Haneli soittaa pirautti, ja kysyi: "Kelepaisko muikku?" 

Minä siihen: "Mikä ettei." 

Olivat tempasseet yöllä nuottaa, lajin verran saaneet. 

Joten usmuutin venholla hakemaan. Puoli ämpäriä velj-Hanski väkisin tyrkytti, mätti vielä pari kourallista jäitä sekaan. Aivan liikaa meille. Siispä Hannilan rantaan kysymään, josko heillä olis käyttöä. Kyllä ne kelpasi! Jossain päin maksetaan potut pottuina, meillä maksettiin eilen lainatut kaurahiutaleet muikkuina! Näin pelaa hyvä naapuruus.

Sepä olikin vierähtänyt päivä sille vinkkelille, että grillaaja joutui töihin. Totuuden nimissä on sanottava, että meikäläisen grillipuuhailut olivat melko vähätöiset verrattuna perunoiden pesuun, salaatin tekoon, kylmäsavulohen siivuttamiseen, papinsillin valmistukseen ja sienisalaatin prosessoimiseen säilöntä-ämpäristä suussasulavaksi. Lehtipihveja ja maissia kuumentelin. Tuollainen siitä tuli, lounaasta. Välitän emännille kuvaajan vilpittömän anteeksipyynnön sen vuoksi, että sienisalaatti ei ollut kuvaushetkellä vielä pöydässä!

Kuten kuvasta näkee, Iiriksen eväät eivä kehuja kestä; yksi kurkkupala, sekin niin kaukana, ettei koura yletä!

Kiilaruoaksi oli kesän ensimmäinen raparperisoppa, vaniljakastikkeen kanssa, tietysti!

Vähän tuli päälle loikoiltua. Sitten kahvia ja... yllätys, yllätys, raparperipiirakaa, vaniljakastikeen kanssa... vielä suurempi yllätys.

Laittelin pikku hiljaa kammarin uuneihin tulet. Anna ja Iiris majailevat ylhäällä, kun Joni ei ole mukana. On lyhempi matka, jos Iiris alkaa illalla kitisemään.

Samalla, kun uunit lämpenivät, aloitin savustusoperation. Enpä juuri tiedä parempaa evästä, kuin verski muikku savustettuna.

Ilma oli ennustettua parempi, ei juurikaan sadetta, pariakymppiä lukemat lähentelivät.

Mujeet kuoli häkään, maku oli oivallinen.

Niitä näitä puuhailin. Aurinko vähän paistoi, piti ihan puoliturkkin napit avata, ei ihan sentään riisua,
Helmi intoontui välillä leikkisäksi. Kohtaus kesti tosin vain pari minuuttia

 Iltapalaksi muikkuja napsittiin....
Sitten itsemme, ennen kaikkea Iiris, riittäviin vaatekertoihin pyntättiin, ja Piskolan rantaan kokolle sörnäytettiin.
Ilma. vastoin ennusteita, oli suosiollinen. Kerrankin niin päin. Tyttö oli varustautunut joka tapauksessa pahimman varalle.

Eivät edes ylimmät ystävä, itikat, juurikaan häirinneet.
Naisvaltaista juhannusväkeä

Kokko syttyi, tällä kertaa, laakista, ilman bensoja tai "tohottajia", ja paloi iloisesti aikansa.
Aika aikaa kutakin, sano Pertin kutale. Vai mikä rötväke onkaan.

 Tätä maisemaa ällistellessäni tuli mieleeni tapahtuma lapsuudesta. Olin muutaman vuoden ikäinen. Jotakin asiasta muistan, pääkohdat on äiti-Elina kertonut:
On kaunis keskikesän päivä. Äiti on mattopyykillä laiturilla. Sisko-Ritva ja minä puuhailemme omiamme. Ritva laittaa hiusrusettinsa päähäni, minä keekoilen ylpeänä laiturille sitä esittelemään. Ja hojellun järveen, umpsukkeliin! Äiti minut, uimataidottoman rääpäleen, saa nopeasti pelastettua kuiville. Ensimmäinen itkusekainen vesipärskeiden saattelema kommenttini on "Ritun rusetti kastui"!
Kunpa olisin aikuisenakin aina havahtunut olemaan huolissani kanssakulkijoiden tavaroista ja asioista.
Pilvipeite yritti rakoilla, mutta voimat eivät aivan riittäneet.

Hyvissä ajoin melko tyvenenessä palailtiin Avokkaaseen. Iiris nukahti jo veneessä; ei ollut likasta enää saunojaksi. Me muut kyllä kylvetiin, uimassakin käytiin, ainakin minä. Aaton muljahtaessa juhannukseksi latailin vielä kuvat koneelle ja aloittelin tätä kirjoitusta, minkä nyt lopetan.
Siis:
HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Ihmisiä suviyössä.