Juhannus takana, kesä parhaimmillaan, lämpöhalvauksen saanti epätodennäköistä.
Mutta vihreää on luonto, vielä vallitsee alkukesän vehreys.
Hyvä vaan, ettei kovin kuumaa ollut, eilen oli puuhaa silti hikeen asti.
Kiukaan ähelsin pois, vanhan. Tilalle ähelsin toisen, uuden.
Hormin liitäntä oli 10 senttiä korkeammalla, kuin uudessa kiukaassa, Säätöjaloilla, alle tiilet ja pienellä piikkauksella siitä selvittiin. Siihen malliin ahtaa paikat oli, että vanha lämmönlähden nippa nappa mahtui padan ja kiinteiden lauteiden välistä pihalle. Ei olis yksin nimittäin padan yli noussut! Uusi oli 5 senttiä kapeampi, joten sen kansa perssuoli ei pullistunut.
Hormiliitännän paikkaaminen laastilla on aina vähän ongelmallista, kun parin tuuman väliin ei oikeen laastikauha mahdu. Käsipelissä se on tehtävä.
Illalla sitten ensin rasvanpoltto, kunnon tuuletus, ja koelöylyt. Toimihan se, kiuas!
Sadevesijärjestelmän saneeraus oli kiukaan jälkeen listalla. Hilpan korkeuspää on sitä luokkaa, että kolmas puola tikkailla alakaa ahistaa. Siksi räystäslauta ja kouru piti konstilla kiinnitellä. Oli rouvasta kuitenkin kuva näppäämään.
Kuoru tuli paikoilleen, ruohon vielä leikkasin. Surusanoman aihetta antoi tuo toimenpide. v. 1982 hankittu idioottivarma leikkuri päätti huikean uransa. Siitä kimpoili, kuin merkiksi, että työvuodet ovat ohi, erilaisia osia, mm. pyörivä "lautanen", mihin terät kiinnitetään.
Ajattelin puhdistaa ja öljytä vanhan kumppanin kunnolla ja sijoittaa kohdevalolla varustettuun lasivitriiniin kunniapaikalle veneliiterin länsipäätyyn. Joka juhannusaatto ennen kokkorituaaleja sivelen hänet vaseliinilla ja annan tömpsyn korkealuokkaista moottoriöljyä.
R.I.P.
Noissa tohinoissa lauantai kulahti edellä mainittuihin saunaa koskeviin toimiin asti.
Tänä aamuna herätti kuhankeittäjä iloisiin lurituksiinsa. Pöllömpiäkin herätyskelloja on tullut tavattua/kuunneltua/kirottua/rikottua.
Kiertelin aamutuimaan lähiympäristöä; nyhdin ylös liikaa levittytymään pyrkiviä lupiineja, vesoskelin lepän- ja haavanalkuja, ällistelin ylipäätään luonnon tilaa. Kanttarellitilanteen myös kartoitin. Alkuja pukkaa, ensi reisulla suut makiaksi!
Kuvan rellukat olivat ainoat jo siinä ja siinä pannukokoiset.
Sitten grillailin, tämän kirjoitelman ohessa, Lidl'in Grilli Maisterin meille henkilökohtaisesti yrtti-valkosipulimaustamat lampaanpihvit. Maukkaita olivat.
Nyt tiskikone käydä jolkottaa. Iltapäiväkorvikkeet vielä hörpitään, sitten taas kohti Hollolaa. Lahden kautta mennään, niinkuin pakkokin on. Mutta nyt siksi, että täytyy Elinalla poiketa katsomassa tilannetta. Vanha rouva sai kipeää jalkaansa viime viikolla. Ei kauhean vakavaa, mutta tuon ikäisellä on nahka niin haurasta, että keittiöjakkaraan törmääminen kuori kämmenen kokoiselta alalta nahan pois, ja verta tuli kuin sanonko mistä. Onneksi olin paikalla. Ei kun sidettä päälle ja kaupungin sairaalan ensiapuun. Ne vaan sitoivat haavan, antoivat lähetteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan kirurgian päivystykseen. Haava täytyi ommella. Päijät-Hämeessä oltiin vähän neljän jälkeen. Meillä, jonne äiti tuli yöksi, oltiinkin sitten puoli yksitoista.
En ole pätkääkän kateellinen sairaalan henkilökunnalle. Ambulansseilla vyörätään avun tarvitsijoita tasaisella tahdilla, toisia tulee, kuka ontuen, kuka käsi paketissa. Ja kiireelliset on tottakai hoidettava ensin. Mutta Elina alkoi tietysti väsyä, ja veren sokerit laskivat. Löysin automaatin, mistä sain hänelle rahkapurkin ostettua. Kun puoli kymmenen maissa lähdin hakemaan itselleni herkullista! automaattikahvia, oli siivooja ryhtynyt toimeen. Oli kai pannut merkille, että vanha ihminen on ollut kauan odottelemassa. Hän kävi toimenpidehuoneessa. Kohta tuli hoitaja, ohjasi äidin makuulle, mittailiu verenpaineet, teki alustavat kyselyt. Vajaan tunnin kuluttua oli haava ommeltu, päästiin pois.
En siis moiti lainkaan kiireistä henkilökuntaa, enkä sitä ainoaa lääkäriä, joka vuorossa oli. Jos jotain moittia haluaa, niin resurssipulaa sitten. Mutta siihen ei näillä näkymin taida olla parannusta odotettavissa, päinvastoin, oletan.
Perhe Tiilikainen tulee illalla meille; huomenna on Igorin uurnanlasku. Mukavaa taas heitä nähdä, suotuisimmissa merkeissä kyllä mieluumin.
Mutta: "Elo ihmisen huolineen, murheineen, se on vain väliaikainen".
Tästä jatkuu putki, mutta onneksi ei minulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti