JUKKA, PEKKA, RAUNO, KARI JA MÄ

Toivosen Jukka, tekun luokkatoverini, täyttää tänään 60 v. Hän on joskus kainosti esittänyt, että kirjoittaisin jotakin opiskeluajastamme. Vaikka yllättävän vähän yksittäisiä tapahtumia  palautuu mieleeni, yritän jotakin saada kerrottua.

NO NIIN:

Lahden Teknillisen Oppilaitoksen talonrakennuksen kurssi 1978-1981. Noin kolmestakymmenestä opiskelijasta seuloitui aika pian viiden ryhmä; oli Jukka "Topi", nyk. "Tunneli-Topi" Toivonen, oli Pekka "Temppis" Hakala, oli Rauno "Oippa" Ojala, oli Kari "Kubelowitz" Koljonen Kirkkonummelta, ja oli mä Hollolasta. Mikä meidät yhdisti? Liekö ollut oluen tuttu leuhahdus, mutta ainakin mielenkiinto pokeriin ja sököön. Pian tuli tavaksi kokoontua milloin Oipalle, milloin Kubelowitzille kortti-iltaa viettämään, heillä kun oli opiskelijakämpät. Saattoipa näissä pelihelveteissä aika kulahtaa aamupuolelle asti.

Muutenkin yhteisiö iltoja silloin tällöin vietettiin. Kerran päätimme, ottaa koulusta vapaapäivän, ja jostain kumman syystä ajauduttiin Messilän Kartanohotelliin saunomaan. Siellä perustettiin vesipalloon erikoistunut urheiluseura VESI-PÄRKÄT. Uima-altaalle oli joku nääs unohtanut kumipallon; ei kun peli käyntiin. Viidestä ei saa tasajoukkueita, mutta ainahan vesipallossa joku, joka on veden alla tehnyt koiruuksia, näin olen antanut itseni ymmärtää, on jäähyllä. VESI-PÄRKKIEN tiimoilta käytiin sopivien olosuhteiden vallitessa harjoittelemassa. Piirisarjaankaan ei kuitenkaan päädytty, vaikka Lipposen Paavo oliskin tykänny!

Kenenkään ei pidä luulla, että tuo aika oli pelkkää läträämistä ja kortinläiskettä. Opiskelut saatettiin finaaliin, itse kukin. Eikä noita sauna-ja kortti-iltoja niin kovin tiuhaan ollut. Sitä kuitenkin näin jälkikäteen ihmettelen, miten rahat riittivät? Juuri vakinaisen toimen saaneen pankkineidin palkka ei ollut kaksinen, eikä ollut opintolainakaan. En kuitenkaan muista koskaan pulaa olleen. Ensimmäinen oma asuntokin ostettiin Hilpan kanssa tekun viimeisenä vuonna. Usko tulevaisuuteen oli luja.

Anttolassa tällä porukalla käytiin parikin kertaa. Kerran talvella Avokkaassa. Talvinuotta taisi olla muille ensikokemus. Toisen kerran Kuopion Asuntomessureisulla, silloin oltiin yötä Rantaharjussa.

Jonkin verran silloisen Kiekko-Reippaan pelejä käytiin katsomassa. Oippa oli meistä ainoa auton omistaja. Hänellä oli Fiat, malliltaan se, mistä jalostettiin perus-Lada. Sillä töryytettiin joskus vieraspeleihinkin. Sellaisessa Hakalan Pekka "Temppis"-nimenkin sai. Taisi olla Ilves-matsi Tampereella. Me kannustimme omiamme kurkku suorana "tsemppiä, tsemppiä"-huudoin. Pekka, joka ei tainnut olla terminologian kelkan kyydissä, hihkui mukana: "temppistä, temppistä!"

Oippa oli ruoan vilpitön ystävä, jos ei niinkään laadullisesti, niin ainakin määrällisesti, vaikkei erityisen tanakka ollutkaan. Kerran, kun oltiin syömässä Havajinleikkeitä Annan Pubissa (nyk. Iloinen Kulkija), pyysi Oippis, yhden syötyään, tarjoilijaa tuomaan toisen. Tämä ei meinannut uskoa, mutta pakkohan se oli, kun rahalla maksettiin. Kevyesti upposi santsiannos mieheen. 

Oipan tyttöystöävä oli kulttuuripersoona, vei ystävämme kerran oopperaankin. Sitähän meinasi tulla eropeli, kun Oippa-raukka nukahti kesken peformanssin!

Kubelowitz oli joskus tiukilla. Hän oli ollut ennen tekua Saudeissa töissä, tuonut matkassaan pari melko äyreliästä kultaketjua. Ne hän joutui muistaakseni toisen vuoden keväällä realisoimaan pärjätäkseen lukukauden loppuun. Tekussahan oli 4 kuukauden kesäloma, sekä ihan reilu joululoma. Olimme, minä ainakin, kaikki lomat duunissa. Olin Rauma Repolan talotehtaalla Nykyisen Sibeliustalon vieressä. On siellä vähän maisemat muuttuneet niistä ajoista.

Kube osoitti kerran logiikkansa yksinkertaisen nerouden. Maanmittauksen kokeissa kuului yksi kysymys: "Mikä on prismaristi?" Prismahan on maanmittauksessa käytettävä apuväline linjojen merkkaamiseen, prismaristi sellainen, millä voi kuikuilla kahteen suuntaa, ottaa kulman (eiköpä laserit homman hoida heuzutage). No, Kari kun ei ollut varma vastauksesta, hän johtopäätteli, että kun kerran hanuristi on hanurinsoittaja, täytyy primaristin olla prisman käyttäjä! Ei tuottanut veitsenterävä päättelykyky sillä kertaa pisteitä.

Temppis oli luokkamme kopiovastaava. Paljon opiskelumateriaali kopioitiin, ja Pekka oli uhrautunut sen tekemään. Laitoksella oli kunnon kopiokone, eihän siitä muuten mitään olisi tullut. Kopiot tietysti maksoivat. Temppis piti niistä kirjaa, ja ilmoitti määrät ja saajat kerran kuussa eteenpäin. Kopiot oli hinnoiteltu siten, että Temppis sai omansa vaivan palkkana ilmaiseksi. En muista nopeampaa tupakoitsijaa tavanneeni, kuin Pekka kesken kopiontisession tupakkahuoneessa oli. Valehtelematta Marlboro oli puolen minuutin kuluttua sytyttämisestä pitkänä kekäleenä hehkuva natsa. Temppis kykeni tähän muutamalla imaisulla, ja takin liepeet liehuen avanti!

Topi ainoana Lahtelaisena oli jonkinlaiinen seremoniamestarimme. Hän tiesi mestat ja tapahtumat, tunsi kaikki, ketkä pitikin tuntea. Hänen johdollaan, ainakin aloitteestaan, tuli monta hauskaa hetkeä vietettyä.

Väli- ja hyppytunneilla meillä oli oli tapana käydä jo edesmenneen Urheilutalon kuppilassa kahvilla. Mutikaisen Rainer, joka ei ollut kiireisimpiä miehiä, ei kahvin juonnissa, eikä muissakaan touhuissaan, saattoi pohdiskella jotakin ongelmaa siten, että kolmen tupakin jälkeen oli vielä puolet kahvista juomatta. Kerran, kun minulla oli piippukausi menossa, tallusteltiin kahvilta tunneille. Minä kopistelin snagan tyhjäksi kengän kantaan. En muista, kuka luokassa vieressäni istui, taisi olla Laukkasen Mikko, kun tämä alkoi nuuskia, ja loihe lausumaan "Täällä palaa joku". No paloihan siellä, piipunperskeet olivat sujahtaneet samettihuosujeni upslaakiin! Haiku nousi kuin Hallahinaajasta, melkoinen reikä ilmestyi Pertsan lahkeeseen! Johan myrkyn lykkäsi, meni tärviölle myrkynvihreät sammarit!

Talontakennuksen opettajana meilla toimi LS, melkoinen persoona. Hän oli arkkitehtinä tehnyt huomattavan uran, suunnitellut mm. Lahden jäähallin ja Keijupuiston lähiön. LS jäähdytteli siis tekun opettajana. Hänellä oli omat tapansa. Kokeet olivat vuodesta toiseen samat, jokainen osasi ne vastauksineen ulkoa. Mutta oli aivan sama, minkä numeron sai kokeista. LS:lla oli oma omituinen "lottosysteeminsä", jonka mukaan numerot todistukseen tulivat. Jos LS oli kokeiden aikaan krapuloissaan, hän saattoi poistua puoleksi tunniksi, ja dallata linja-autoasemalle nappaamaan yhden Lahden Sinisen.

LS järjesti perinteisesti joka kurssille ekskursion Forssaan Ahlströmin tehtaalle. Kohtelu ja tarjoilu oli tuleville mestareille ylenpalttista. Obligatorisen tehdaskierroksen jälkeen syötiin, saunottiin ja juotiin. Mukaa bussiin kotimatkaeväiksi vielä kiikutettiin joku kori olutta, useita vodkapulloja. Aika kööri meitä kokoontui auton takaosaan. LS isti takapenkin keskellä, minä ja Kubelowitz seuraavassa penkissä, Kube käytävän puolella. Vodkapullo kiersi ringissä. Kari antoi sen taakseen LS:lle. Tämä otti naukut. Kari huomasi, että miehellä alkoi kiertää. Hän tuuppasi muovikassin tämän käteen. LS ehti hädin tuskin läimästä kassin suunsa eteen, kun laatta alkoi lentää, kaksi suihkua, toinen käytävälle, toinen suoraan Kubelowitzin päälle! Sen jälkeen Karin arvosanat muuttuivat kiitettäviksi.

En suinkaan LS:sta paheksu, enkä opetusta moiti. Hän oli ammattimies, tietoa saatiin hirsisalvoksista turvekaton perustamisee saakka.

Topi meni valmistumisen jälkeen Lahden kaupungin leipiin, sittemmin hänestä tuli Lahden Kaupunginteatterin käyttöpäälikkö. Topia silloi tällöin tapaan, enkä ainoastaan siksi, että häneltä saan ystävänlippuja teatteriin.

 Hakalan Pekka hakeutui Keskolle myymään rakennustarvikkeita yrityksille. Nykyään hän on Wienerbergerin palveluksessa, siis tiilien

parissa. Temppistä olen joskus raksamessuilla tavannut, perjantaina törmättiin sattumalta Triossa.

Oippa meni Asikkalalaisen rakennusfirman hommiin mestariksi, on kai siellä vieläkin.

Kube pestautui Kirkkonummen kunnalle. Tällä haavaa hän on Lohjan kaupungin kirjoilla kiinteistömestarin nimikkeellä.

Ja minusta tuli minä.

Anteeksiantamatonta, kuinka vähän olen/olemme pitäneet yhteyttä vuosien saatossa. Viimeeksi oli kortti-ilta Topin luona n. 20 vuotta sitten! Hävettää!!! Koljosen Karin häissä olin vuosi pari tekun jälkeen. Topin kanssa pidettiin syksynä muutamana verkkoja Päijänteellä Vähä-Äiniöllä. Siitä olen muistaakseni blogiinikin kirjoittanut. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, ja tehdä vaikka Topin kanssa päätös, että kutsutaan vanha jengi koolle taas.  

Vielä kerran paljon onnea Tunneli-Topi!

En tähän hätään löytänyt ainoatakaan kuvaa noilta ajoilta, en edes luokka -sellaista. Siis laitan lopuksi rakennusmestarien ja -insinöörien tunnuksen. Älkää, hyvät toverit, sotkeko sitä vapaamuurarien vastaavaan, vaikka muuraustakin ollaan jouduttu teettämään.