PARANOIDI HUMANOIDI

Suomen Ufotutkijat ry on kirjannut maassamme 1182 ufohavaintoa, suurin osa tältä vuosituhannelta, viimeisin 07.01.2015. Wikipedian mukaan viimeisen 60 vuoden aikana yli 120 000 ihmistä on ilmoittanut havainneensa ufon. Mistä tämä kertoo? Ei ainakaan siitä, että Suomessa olisi nähty viime vuosina ufo liki 1200 kertaa. Tai siitä, että 120 000 kansalaista olisi törmännyt vieraaseen ulkoavaruudesta. En ole asiaan perehtynyt, en aio perehtyäkään. Luullakseni kyse on enimmäkseen luonnon tai ihmisen aiheuttamista, oudolta vaikuttavista ilmiöistä. Huolimatta vankkumattomasta uskostani siihen, että emme ole kosmoksen ainoa elämää synnyttänyt planeetta, en juurikaan laittaisi ropojani likoon sen puolesta, että noista ”havainnoista” yksikään olisi muuta, kuin oman sivilisaatiomme, teknologiamme tai mielemme aiheuttama.

Mutta entä jos…? Jos tänne kuitenkin eksyisi tietämättämme jokin maapallon ulkopuolinen rotu, vieläpä suuresti  ihmisen kaltainen. Siis humanoidi. Ja jos humanoidi olisi kaiken lisäksi paranoidi? Siinä ainekset isompaankin soppaan valmiina!

Oletetaanpa, että humanoidimme omaa kykyjä, jotka ovat käsityksemme ulkopuolella, meille saavuttamattomissa. Se pystyy lamauttamaan, vaikka tappamaan, ajatuksen voimalla. Ja jatketaan hypoteesia; vieraamme elintoiminnot ja tavat poikkeavat omistamme suuresti. Ja vielä, että suunnilleen ainoa yhteinen ominaisuus ihmiselle ja humanoidille on paranoia, mitä vieraamme harmikseen/harmiksemme sairastaa. Paranoiahan tarkoittaa kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista.

Tarinamme jatkukoon seuraavasti:

Vierailijan asuttamalla planeetalla ovat kaikki ”eläimet”,  hallitsevaa lajia lukuun ottamatta, korkeintaan torakan kokoisia. Tähän on johtanut paikallinen evoluutio kasvissyöjärodun avustuksella. Mitä siis tapahtuu, kun ystävällismielinen labratorinnoutaja hyökkää tekemään tuttavuutta?  No, huonostihan siinä koiraparalle käy!

Tai humanoidin maailmassa suurin uhkaava ele, ivaava ilmaus, haistattelun huipentuma, on tarjoutua käteltäväksi. Verrattavissa pyssyllä uhkaamiseen, homotteluun tai keskarin näyttämiseen. Siinä kohtelias esittäytyjä kohta pötköttää reporankana, taju kankaalla, ehkä hengettömänä.

Jospa uusi ystävämme on tottunut siirtymään paikasta toiseen teleportaation avulla. Hän/se/mikä nyt onlkaan pelästyy Helsinki-Joensuu-Intercity-junaa ja suistaa sen kiskoilta? Tai jumbojetin ylilento saa olennon raivostumaan? Rumaa jälkeä luvassa!

Voi olla, että vierailija on kotioloissa sopeutunut asumaan erakkona valtavalla tilallaan robottilauma alaisinaan, muita kanssaeläjiä koskaan fyysisesti tapaamatta? (Huom. Idea Isaac Asimovin teoksesta "Alaston aurinko"). Jos humanoidi sitten vahingossa materialisoituu Paavin puheen aikaan Pietarin kirkon aukiolle. Tai, mikä vielä pahempaa, Pariisiin terrosmia vastustavan marssin keskelle? Paha paikka!

Edellä kuvaillun kaltaisestihan ihminenkin toimii, omien edellytystensä mukaan, hänelle tuntemattoman ilmiön edessä, vaikkei edes paranoiaa sairastaisi. Ihmisen geeneihin on ympätty tarve tappaa, rikkoa se, vähintään vahingoittaa sitä, mitä hän ei ymmärrä.

Näitä ajatuskuvioita voisi pyöritellä Martti Lutherin Postillan verran, mutta jääköön nyt tähän.