HANEKDOOTTEJA

  Minua kolmisen vuotta nuorempi veljeni Hannu, ystävien kesken Haneli, oli nuorempana melko eläväinen yksilö. Hän löysi sitten jo varttuneemmalla iällä puolison, he aloittivat lisääntymisen, ja velimies rauhoittui, vakiintui.  En ole Hanelilta lupaa kysynyt näiden kirjoitusten forumille asettamiseen. En usko hänen kuitenkaan pahastuva; jutut ovat jokseenkin harmittomia, tosia, ja ehkä hauskojakin. Olen itsestäni näillä sivuilla kertonut vähintääkin verrattavissa olevia paljastuksia.

  Asiaan: Olimme tulevan vaimoni Hilpan kanssa melko vastikään tutustuneita, noh, taisi siitä vajaa vuosi olla. Päätimme lähteä Pistohiekalle juhannuksen viettoon. Hilppa, minä ja veljeni Haneli. Usmuutimme siis venheellä leirintäalueen lähistölle. Haneli, poikamies kun oli, jätti meidät Hilpan kera pieneen kalliosaareen, n. puolentoista kilometrin etäisyydelle huvipaikoista. Meillä oli punkkua jokusia hinkkejä, emmekä mitenkään himoinneet rientoihin mukaan. Muuten, olimme perustaneet leirin, telttoineen päivineen nykyisen Hirvensalon lossireitin Anttolan puolelle. Meillä ei siis ollut muuta,  kuin punkkua ja itsemme. Siinä sitten velj-Hannua vartuttiin, yö ei toki juuri pimentynyt, kului kuitenkin kohti aamua. Onneksi oli pilvetön sää; me vaihdoimme kallion reunalta toiselle sitä mukaa, kun aurinko kääntyi. Nuoria oltiin, ei meillä mitään hätää ollut.

  Mutta kun aamu alkoi hivotella yhdeksää, aloimme huolestua. Onneksi sattui pari jamppaa leirintäalueelta vuokratulla veneellä suotelemaan ohitse. Mehän liftaamaan kyytiin. Kyytiin myös päästiin, korvauksena kuitenkin viimeinen Egri Bikaver-puteli. Ihmisten ilmoille kuitenkin taivuttiin, ja löytyihän se Hanelikin. Oli tanssilavan tungoksessa tiputtanut okulaarinsa. Kun miehen seuraava linssikoko on opaskoira, ei arvannut lähteä veneellä ajelemaan. Lasit jäivät sille tielleen, me emme.

  Tämä tapahtui siinä 1970-luvun puolivälissä. Haneli on aina ollut innokas kala- ja metsämies. Noh, eräänä kesäisenä yönä hän oli tulossa ties mistä, ja suuntaamassa kohti Rantaharjua, legendaarista Saukonsalon entiseen kouluun perustettua keskaripaikkaa. Kuinka ollakaan, kettu harmikseen uiskenteli Hanskin reitille. Tämäpä, siis Haneli, ei kettu, täräytti otusta melalla kalloon. Luuli repolaisen nirrinsa viskanneen. Siis Rantaharjuun kettua esittelemään. Nakkasi sen biljardipöydälle, alkaen silittelemään. Silloinpa otus ovela, mikä oli tekeytynyt hengettömäksi, naukkasi poikaa ranteesta. Ei muu auttanut, kuin sörnäyttää Avokkaaseen, ja pyytää isä-Erkki-vainaata kuskaamaan jäykkäkouristuspiikille.

  Entäpä sitten Subaru-avolavan tarina, 80-luku oli kyseessä. Haneli ja eräs toverinsa ajelivat yön pimeydessä itsessään kunnon vahvoilla syysjäillä, pimeässä tietysti. Kuinka ollakkaan, Aittalahdenselälle oli repäissyt leveän railon. Poijaat ehtivät sen huomata, mutta peilijäällä eivät jarrut suostuneet haluttuun yhteistyöhön. Kaverukset ehtivät hypätä autosta. Onnen kaupalla lavalla oli kaira, kakkosnelosen pätkä ja vahvaa köyttä. He ehtivät kairata reiän, tunkea siihen lankun, ja sitoa köyden Subrun vetokoukkuun. Siinä se auto sitten tönötti, nokkaa pohjaa kohti. Jokusia päiviä kului, ennen kuin traktorilla uskaltautui Pesosen Heguli pirssin nostamaan. Hauhalassa Tanun pajalle se purettiin ja kasattiin. Menevä peli siitä tuli.

  Niinpä, tässä vain jokunen Hanekdootti; sillä miehellä on ollut enemmän onnea kuin ymmärrystä!

Siinäpä siskoni Ritva, minä ja velj-Hanski Ritvan sylissä. Vuosi on 1954.