MAAILMANPOLITIIKAN ARKIPÄIVÄÄ

  Itä-Ukrainassa pudotellaan koneita, Gazassa pommeja. Afganistanissa, Syyriassa, Libyassa, ties missä, itsemurhapommit tappavat ihmisiä. Ja lähes aina uhrit ovat siviilejä. Tuntuu, kuin muinoin sotakin olisi ollut reilumpaa, jos sodasta nyt ikinä voi sellaista sanontaa käyttää. Kun maat ajautuivat sotaan, miehet lähtivät miehiä vastaan miekoin, peitsin, tapparoin. Kahistiin rintamana nokat vastakkain, ei siinä ehtinyt naisia ja lapsia teilaamaan. Noh, totta puhuen ennenkin valtaajat hävittivät kylät, raiskasivat naiset, tappoivat lapset ja vanhukset, ottivat kelvolliset orjiksi. Kyllä kai se niin on, että sota on aina ollut yhtä julmaa ja mieletöntä touhua, nykyään vaan on hippusen kehittyneemmt konstit harjoittaa mielettömyyttä.
  Ihmisen pitäisi olla valistunut eläjä, humaani kuikuilija, mutta kaukana siitä. Silloin, kun kyseessä on valta, uskonto, mammona, oma, tai kaltaistensa etu, häviää viimeinenkin sivistyksen pintakiilto. Oman aatteen eteen riehutaan laput silmillä, sääliä tuntematta, vihaa leiskuen. Ja mitä tekee muu maailma; voivottelee, kauhistelee, asettaa pakotteita, pitää kokouksia ja istuntoja, kauhistelee lisää, antaa julkilausumia ja tuomitsee. Ei taida asiat siten korjautua. En tällä tarkoita, että aseellisin keinoin olisi tapahtumiin puututtava; väkivaltahan on tunnetusti kyvyttömän viimeinen keino. Mutta kun valtioiden johtohenkilöissä pitäisi olla niin paljon viisautta, että asiohin tulisi joku tolkku.
  Einstein, muistaakseni, on todennut jotenkin tähän tyyliin: ei paha johdu pahoista ihmisistä, vaan muista, jotka katselevat sivussa tekemättä mitään. Eli surkuttelua tehokkaampia keinoja pitäisi löytää. Kuka niitä sitten esiin kaivaisi. Kuten todettua, suurvaltojen, muiden merkittävien maiden ja YK:n johdosta löytyy/pitäisi löytyä niin paljon älykkyyttä, että jotakin positiivista tapahtuisi. On nimittäin kutakuinkin varmaa, että ei näin isoja asioita Avokkaan pirtin pöydän ääressä ratkota.
   Ukrainat, Syyriat, ne konfliktit jäävät taakse, aikanaan, mutta Lähi-Idän tilanne näyttää ikuisuuskysymykseltä. Nyt meneillään oleva, melko kyseenalaisesta syystä alkunsa saanut, koston kierre on vain yksi loputtomassa ketjussa. Kenellä lie ylivoima, kun Israelissa on kuollut 30 sotilasta, ja palestiinalaisia on menehtynyt 600, suurin osa siviilejä. Ja tilasto synkkenee päivä päivältä. YK:n tehtävä, mikäli en aivan hakoteillä ole, on puuttua tämän kaltaisiin tapahtumiin. Kyllä siellä Israelin toimet, samoin Hamasin, tuomitaan, vedotaan kansainväliseen lakiin, sotarikoksiin, you name it. Kuinka monta luhistuvassa talossa kuolevaa palestiinalaista, tai raketin murjomaksi joutunutta israelilaista, jos niikseen tulee, tuollaiset vetoamiset lämmittävät. Luuleeko YK, että lapsi sylissään kuolevan äidin viimeinen ajatus on kiitollisuus YK:lle sen paheksunnasta.
  Tulipa näin unettomina aamuyön tunteina liipattua pienelle immeiselle vähän liian suuria asioita. Nyt hetkeksi Håkan Nesserin "Yksinäiset"-uutuuden pariin, sitten uimaan, kahvinkeittoon, sitä tietä Mikkelin torille santsaamaan kahvit.