KALASÄÄKSEN ELÄMÄÄ, JA VÄHÄN MUUTAKIN

  Nythän ne kelit parani! Eilen hipoi jo hellerajaa, tänää tullee lämpimämpää. Hilppa lähti syventymään mustikan sielunelämään, minä päätin usmuuttaa kuikkaamaan kalasääksen tilannetta. Olen lintujen, niin, on niitä pariskunta, olla rauhassa. Mutta nyt kipusin takakautta Halkoluotojen pääsaaren kalliolle, mistä on sopiva näkyvyys kalasääksien pesälle.

  Siellä ne komiat linnut olivat, tarkkoina, sillä vaikka en mielestäni ääntä pitänyt, ja kuikistelin puiden takaa, lähtivät ne ilmaan partioimaan vihollisen toimintaa. Siispä en paikalla kauan viipunyt, otin muutaman kuvan, ja poistuin takavasemmalle. Pesässä en kylläkään havainnut elämää, toivottavasti siellä kuitenkin on.

  Samalla reissulla kävin keräämässä, velj-Hanskin nuoremman tytön Katriinan sanassa, annollisen kanttarellejä (taisi olla koulutaipaleen ensi päiviä, kun äitinsä illalla kysyi: "Noh, söitkö sinä koulussa mitään?", mihin Kahti: "Söin, kaksi annollista!"
  Keltaisia herkkuja näyttäisi tosiaan nousevan, nythän ne on vielä enimmäkseen rannoilla. Mustikoitakin tulee jonkin verran, eivät vain ole vielä aivan kypsiä. Toivotaan, että myös tatteja, maitosieniä ja puolukoita sikiää lajin verran.
  Koska koko viikoksi on povattu hyvää keliä, lähden keskiviikkona tai torstaina laajemmalle sienikierrokselle. Lauantaina täytyy lähteä Hollolaan, on ne pienetkin pihat ajettava. Mutta sunnuntakina tullaan takasin. Sitten 17 pvä:n aamuna täräytyetään kohti Poria ja Dylania, Suzanne Vegaa sekä Dumaria. Siltäkin tullaan takaisin Anttolaan seuraavana päivänä.

Eihän näistä maisemista malta poiskaan olla!