ÄLÄ TEE...

Kaikkihan tuntevat sanonnan ”älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin minä sanon”. Ei viisaudessa sinällään mitään vikaa ole, vaikka esimerkkinä tietysti jokaisen pitäisi käytöksellään olla. Mutta tästä aasinsiltana asiaan, mikä on mieltäni kaihertanut jo vuosikausia. On nimittäin olemassa lukuisa joukko ihmisiä, kaikilla elämän sosiaalisilla ja taloudellisilla portailla, jotka tuovat toistuvasti esiin omat karut ja köyhät juurensa ja nykyisen statuksensa tyyliin ”savupirtistä minäkin 13 vuotiaana lähdin maailmalle, keskellä talvipakkasta ja ilman kenkiä! Nyt olen kuitenkin tässä ja tässä asemassa.” He pitävät tuollaista kaavaa yleispätevänä, jokaiselle sopivana. Niinhän ei asia tietysti ole. Jos joku on onnistunut tekemään sinänsä kunnioitettavan nousun ankeasta lapsuudesta yhteiskunnan huipulle, ei se suinkaan tarkoita, että kaikille sama onnistuisi, vaikka olisi kuinka haluaisi. Vain harvalle on suotu sen kaltaiset henkiset voimavarat, senkaltainen kunnianhimo, senkaltainen näyttämisenhalu ja senkaltainen voitonnälkä, mitkä mahdollistavat tuollaisen elämänkaaren.

  ”Jokainen on oman onnensa seppä” sanotaan. Tähänkin kansanviisauteen tulee suhtautua varauksella. Ihmisillä on niin monenlaisia lähtökohtia (taloudelliset, sosiaaliset, henkiset, etc.), etteivät he ole likikään samalla viivalla, ja monille on suoranainen mahdottomuus saavuttaa merkittävää asemaa tai omaisuutta. Mitä tekemistä sillä sitten on onnen kanssa, onkin eri kysymys.

Eilen uutisoitiin ulkomaalaistaustaisten suuresta osuudesta Ruotsin rikostilastoissa, ja siitä seuranneesta valtavasta kirjoittelusta sosiaalisessa mediassa. Kyllähän rasistiset tahot tuollaisesta vettä myllyynsä saavat. Mutta unohtavat tietysti ulkomaalaistaustaisten lähtökohdat ja mahdollisuuksien oleellisen eron ruotsalaispohjaisiin verrattuna. Kaikesta huolimatta Suomessa maahanmuuttajien tekemät rikosten määrä on suhteessa heidän lukumääräänsä suomalaisiin verrattuna. Mistä ero naapurimaahan? Siihen en pysty yhteiskuntarakenteisiin perehtymättömänä vastaamaan. 

Huomasin aamulla webistä, että naapuripitäjän Suuri Mies James Hirvisaari on Uuden Suomen blogisivuilla ilmaissut kantanaan, että "(joukko)raiskaaminen on tiettyjen kulttuuripiirien geneettinen tai kulttuurigeneettinen ominaispiirre ja jopa kansanhuvi". Hip hei hurraa! Kun kansa valitsee hänen kaltaisiaan eduskuntaan, on kansa todellakin kaiken tämän paskan ansainnut.

Summa summarum: Tänä päivänä toisen haukkuminen, alistaminen, latistaminen, tyrmääminen on helppoa ja suosittua kansanhuvia, kun taas puolustaminen ja asioiden analysointi harvojen valinta. 

Taisi tulla vähän sekava vuodatus, pannaan pakkasen (meillä "ainoastaan" -26) piikkiin.

Kyllä ne tulevanakin keväänä katolta tippuu