Olen nyt lukenut Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian kaikkiaan liki 1100 sivusta reilut 900, eli olen viimeisen osan (Matkijanärhi) puolivälissä. Kirja lienee nuorisolle alun perin suunnattu, se myös näkyy tietyllä tavalla tekstissä. Mutta kyllä meikäläisen kaltainen "scifikko" voi sarjaa kaiken ikäisille suositella. Tarina on hyvä, kerronta sujuvaa ja mukaansa tempaavaa. Kirjoittaja on ammentanut (näkemykseni mukaan) aineksia yleisen totalitarismin lisäksi ainakin antiikin Roomasta ja kreikkalaisesta mytologiasta. Mutta onko tarina scifi'a vai fantasiaa? Käsittääkseni ero näiden välillä on se, että scifin voi ajatella joskus olevan todellisuutta, kun fantasia taas on, no, mitäpä muuta, kuin fantasiaa. Nälkäpeli liikkuu näiden kahden genren välimaastossa, kuitenkin enemmän scifin puoleisessa päässä. Heitänpä esimerkin scfin ja fantasian erosta muutaman loistavan, myös filmatun, teoksen avulla: Arthur C. Clarken "Avaruusseikkailu 2001" (ohjannut Stanley Kubric), Stanislav Lem'in "Solaris" ( ohjanneet sekä Andrei Tarkovski, että Steven Soderberg) ja Arkadi & Boris Strugatskin "Stalker" (ohjannut Andrei Tarkovski) ovat mainioita scifin edustajia. J.R.R. Tolkienin "Taru Sormusten Herrasta" ja "Hobitit" (ohjannut Peter Jackson) ovat taas fantasiaa puhtaimmillaan.
Eilen illalla, huomattuani tv:n tarjonnan tason niukkuuden, vuokrasin netistä (ViaPlay) trilogian ensimmäisestä osasta "Nälkäpeli" tehdyn saman nimisen elokuvan. (Muuten, filmin voi katsoa ilmaiseksi "nordic-tv.com"-sivustoilta, mutta laatu on käsittämättömän huono, ainakin minun laitteillani.) Elokuva ei ollut huono, päinvastoin, jos sen olisin nähnyt laajakankaalta, olisi arvosana varmasti ollut kiitettävän rajamailla. Tietokoneen 22-tuumainen näyttö ei ole nimittäin parhaita foorumeita elokuvan katselemiseen. Toinen miinus kokemuksessa oli, että tekstitys oli päin persettä; ääkköset olivat yhtä sekamelskaa. Ei se niinkään tarinassa pysymistä vaikeuttanut, mutta häiritsi keskittymistä. Tulipahan kuitenkin todettua, kuinka paljon kielessämme esiintyy ä-, ja ö-kirjaimia! Joka tapauksessa taas kristallisoitui, että alkuperäiseen tekstiin perehtymätön ei elokuvasta läheskään kaikkea irti saa. Nyt, kirjan juuri lukeneena, tuli oikeastaan sääli niitä kohtaan, jotka ovat filmin katsoneet kirjaan tutustumatta.
No niin, nyt Pertti-setä lähtee...., ei kun tekemään salaattia itselleen.
Kannattaa lukea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti