EI KETTÄÄ

  Viimeinen päivä on kulumassa. Pakollisten talonmiestehtävien jälkeen käppäilin hieman jäällä. Seuraavia huomioita tein: 

Lunta hiutaloi lievästi, mutta pilviverho yrittää repeillä kaakon suunnalla. Ei näy kettää.

  Hiutalointi on kaunis sana, jota olen kuullut Anniina Valtosen, ylen meteorologin, käyttävän. Anniina on muutenkin pirtsakka likka, selväsananainen ja varma esiintyjä. Sitäpaitsi hän on kehittänyt ranneliikkeistään täydellisen sulokkaat. Kun Anniina demostroi, miten matalapaine leviää koillisesta luoteeseen, on sitä ilo katsella. 

Saaren itäpuolella ja Luonterin alkupäässä ei kettää.

Rupakon suunnalla ei kettää.

Saaren länsipuolella ei kettää.

  Turvavälin noudattaminen on ongelmista pienimpiä näillä seuduilla. 

  Eilen sateli muutaman sentin lunta. Navakka etelätuuli puhalsi kaikki jäljet jäällä sileäksi. Iltapäivällä varmaan mennään hiihtämään, vaikka latua ei ole. Ei ole paljon luntakaan. 

  Lähtösaunominen illansuuksi on suunnitelmissa. Kukas sitä tunjuavana matkaan haluaa lähteä? Kysymys oli retorinen. Retorinen kysymys selkeä juttu. Retorinen vastaus puolestaan myös yleinen. Siis vastaus, jota ei ole tarkoitettu vastaukseksi. 

  Huomenna kerätään aamukahvin jälkeen kamat kasaan, laitetaan paikat kuntoon. Laitetaan myös syksyllä hankitut hiirikarkoittimet pistorasioihin. Laitetaan, vaikka tuntuu siltä, että ne toimivat paremmin ilmoituksena isäntäväen poistumisesta.

  Sitten pakataan kelkka, pahnostetaan autolle, usmuutetaan jäätietä Anttolaan, pikiteitä seuraten Hollolaan. 

  Jäätie kyliltä Paajalaan ja Piekälään tosiaan toteutui, vaikka alkuvuodesta se näytti kaukaiselta haaveelta. Hyvässä kunnossa oli tie viikko sitten kun tultiin. Hyvä se on varmasti huomenna kun poistutaan. Yli 15 kilometriä lyhenee matka Potinlahdesta kylälle. Kiitos tien tekijöille. Eiköhän tuo hyvä työ ole Kiljusen vellosten aikaansaannosta, toisen, tai molempien. 

  Huomenna ollaan taas lähempänä koronaa. Täällä en ole isoa pulttia koko pandemiasta ottanut. Olin päättänyt, että antaa hermojen levätä. Kun ihmisten ilmoille mennään, tulee taas seurattua tarkemmin tilannetta. Tulee, vaikka välillä sylettää. Kyllä humeeti on kovilla, kun enemmän uutisia ja somejakoja seuraa. Tai en tiedä, pitäisikö asioista olla mielissään? Onkan se hienoa, että näin pienestä maasta löytyy niin valtava määrä asiantuntijoita ja besserwissereitä, jotka tieteävät tarkalleen, mitä pitää tehdä, milloin pitää tehdä, ja mitä ei olisi pitänyt tehdä. Kun tuota porukkaa kuuntelee, niin tulee ihmetelleeksi, kuinka kymmenet erilaiset tulkinnat ovat oikeita. Yksimielisyys tulkitsijoiden joukossa kuitenkin löytyy: Hallitus tekee kaiken väärään aikaan ja silloinkin väärin. 

  Lopuksi, tämän kirjoituksen ensimmäisen lauseen innoittamana, laitan luultavasti monelle jo ennestään tutun Fingerporin. Laitan, koska se mainio.

PUU KATUU JA LAHNA HAIKUUNTUU

  Pahin pakkanen hellitti, mutta tuuli yltyi. Eilen oli vielä miinusta yli kymmenen, viiden metrin kaakkoistuuli piti huolen siitä, että ulkona piti olla vaatetta niskassa. 

  Tänä aamuna oli pakkasherra tyytynyt alle kymmenen lukemiin, mutta alkuperäiskansan pohjoiseen häätäneen väestön tuulen jumala Ilmarinen, tai sen häädetyn porukan Biegga-almmái, kuinka vaan, oli yllyttänyt puhurit kuuteen sekuntimetriin. 

  Taina ja Haneli poikkesivat eilen päiväkahvilla. Alkutöikseen "veljpoeka" kaatoi pari kunnon tukkipuuta, männyn ja koivun. Pätkipä vielä kummastakin muutaman tyvipöllin, koska minun sahani on snadisti tehoton noin jykeviin töihin. Vaikka sivutuuli oli navakka, puut kellistyivät juuri sinne, minne pitikin. No, ei koivu onneksi lehdettömänä ole samanlainen purje, kuin kesällä. 

  Kun puut olivat pötköllään, pirttiin kahville. Aikamme turistiin. Vieraat lähtivät ahkio kahta lahnaa köykäisempänä. Minä menin sulattelemaan vesiä saunan padasta ja vesisaavista. Harvemmin on kevättalvella tuollaista tapahtunut, mutta kyllä liki 30 astetta miinusta tekee tehtävänsä.

  Samaan rupeamaan lämmitin saunan kylpykuntoon. 

  Yya-sopimus siis toimi. Eikä siinä kaikki! Haneli oli ennen tänne lähtöään katsonut verkon kotilahdeltaan, ja toi meille kaksi lahnaa. Varmaan siitä ilosta palkkioksi, kun sai kataa nuo puut?

 Rehdisti kilonen, toinen ainakin puolitoista, sopivat lahnat haikutukseen. 

  Yön olivat savusuolassa, aamulla virittelin pöntön alle tulet. Niin, ja pönttöön leppäpurut, pienen katajanoksan, sekä lahnat. 

  Kun tuollainen satsi kypsyy kesäisin kolmessa vartissa, sain nyt pitää tulia reilun tunnin. Lopputulos näkyy kuvassa.

  Ei olla vielä maistettu, mutta luulen, etteivät pilalle ole menneet. Laitanpa vielä takautuvaa kuvaa savustuksesta. 

Tapahtuma täydessä vauhdissa.

Tarkastusvilkaisu hieman alle tunnin pössyytyksen jälkeen. Hyvältä näyttää. Vielä pari puuta, antaahan tulen laantua. 

  Ulkona tosiaan tuulee ja satelee välillä lunta, joten taidamme viettää tänään hiihtolomaviikkomme löhöttelypäivän. Ulos ei mennä kuin välttämättömän tarpeen sanelemana. 

  Huomenna onkin sitten viimeinen kokonainen päivä tälle "lomalle". Sunnuntaina lähdetään jo aamusta Hollolaan. Toinen reissu on tarkoitus vielä jäillä tehdä. Ajankohta riippuu muutamasta asiasta. Koronatilanne, tavallaan, sanelee pääsiäsajan kohtalon. 22. päivä pitäisi aueta ajanvaraus koronarokotukseen meikäläiselle. Saatu aika määrää tietysti, koska ei ainakaan poissa Hollolasta voi olla.

Aika näyttää. Loppuun kaatomies Haneli ja onnistunut kaatokohde. Minun tehtäväkseni on se nylkeä ja laittaa riippumaan...., eikäku pätkiä ja halkoa.

NIIKU JALOSTUU

  Kaikki kehittyy, puhekieli jalostuu. Niikuttelijoita on ollut kauan. Niiku ihan tarpeeksi. Nyt eräs haastateltava radiossa on kehittänyt leposanakäytäntöä. Hänen puheessaan asiat ovat ikäänkuin niiku. Kun puhekieli vielä kehittyy, niin pitkästäkään virkkeestä ei montaa sanaa asiaa löydy. Ei siitä isoa muutosta kaikille seuraa. Eräitten tahojen pitkistäkään puheista ei tahdo asiaa löytyä, vaikka leposanat olisivat nolla.

  Leposana? Googletin sen. Ei tullut sellaista osumaa kuin odotin. Onko asia muuttunut? Muistan, että tekussa v. 1979 suomen kielen opettaja puhui leposanoista. Eli sellaisista kontekstiin kuulumattomista sanoista, joita ihminen puhuessaan päästelee asian väliin. Yleensä tiedottomasti saadakseen aikaa harkita puheitaan. Muistan tämän siitäkin syystä, että onnistuin missaamaan suomen kielen kokeen, ja maikka ei viitsinyt minulle kirjallista koetta pitää, joten hän piti muutaman kysymyksen sisältävän suullisen kuulemisen. Siinä oli yhtenä kysymyksenä "leposana". Selvisin tentistä. Turhaa kaikki, sillä leposana on näköjään nykyään pois käytöstä. Huonoa käytöstä. Poistaa minun vaivalla oppimani tieto.

  Aivan upea talvipäivä näin ensimmäisen keväkuukauden kunniaksi. Aamulla oli mittarissa miinus 28. Puolen päivän jälkeen enää kymmenkunta. Yhden maissa lähti Hilppa hiihtämään, minä lastasin kelkan, tallustelin naapuriin. Lähdimme Hannun kanssa kokeilemaan onkea.

  Vesikannut kyydissä siksi, että saimme vesihuoltosopimuksen mukaista täydennystä talousvesivarastoomme. 

  Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lähes tuuleton sää. Ilo oli pilkkiä. Tai paremminkin olla, rupatella ja nauttia. Muutamia reikiä kairattiin Leppäniemen kupeelle. Ei nykyn nykyä. Vaimoihmiset dallasivat myös paikalle, kun Hilppa oli vaihtanut kuivat vetimet hiihtolenkkinsä jälkeen. Tässä  ryhmäkuva, missä Hilppa varjona. Maailmaa parannettiin, joskus jopa onkea käytiin nykäisemässä. 

  Ei ollut tungosta jäällä. Ei tosin johtunut liikkumisrajoitteitten kohusta. Ei noissa maisemissa maaliskuisena arkipäivänä läyhke käy koskaan. 

  Tuleva yö on vielä kylmä, huominenkin kunnolla pakkasella, sitten alkaa lauhtumaan. Loppuu armottomin lämmityksen tarve. Mutta loppuu auringonpaiste myös. Kyllä näitä kirkkaita ja kylmiä kelejä olisi mielellään katsellut. Mutta mieluumin ei alle miinus kolmenkympin. Vaikka kuinka paistaisi. 

  Toivottavasti näillä jäillä vielä toinen reissu voidaan tehdä. Luultavasti, sillä uskon jäitten kantavan pitkälle huuhtikuuhun. Eikä suuria näkijäntaitoja tarvita, jos sanoo, että ei 23. huhtikuuta Avokkaansaareen ajella, viimevuotisen tapaan, moottoriveneellä. Parempi kuitenkin olla vetoa lyömättä, ainakaan ei kannata niskaansa pantiksi laittaa. Mikään muu näet ei ole varmaa kuin se, että hallitus on aina väärässä.

ARK(T)INEN AAMU

  Aamu valkeni, aurinko nousi parikymmenen asteen pakkaseen. Ei viitsitty lähteä hiihtämään. Samoin peruttiin naapurin kanssa sovittu pilkkireissu. Mennään huomenna jos ilma on vähän otollisempi.

   Aamutouhuja on toki riittänyt ilman hiihtelyäkin. Jo kuudelta laittelin tulet leivinuuniin. Nyt siellä muhii parin kilon lapapaisti juuresten ja sipuleiden ympäröimänä. Kammarin uunikin on tänään lämmennyt. 

  Ei yöllä kylmä ollut, alle kahdenkymmenen asteen läpötila kuitenkin putosi. Nyt kun uuneja on voinut reilummin lämmittää, tasaantuu lämpö, samalla laantuu energiayhtiöitten käsien hykertely.

  Viiden sentin jään oli kehittänyt vesiavannon kanneksi.  En vielä kantanut saunavesiä jäätymään, mutta illan kahussa kannan, saunan lämmitän. Siitä onkin jo aikaa, kun tukka on jäätynyt piikeiksi saunasta talolle kävellessä.

  Kävin aamulla vilkaisemassa, mitä saunalle kuuluu. Hyvin on tähän asti talvehtinyt. Niin hiiri, tai hiiret, myös. Nyt on saaressa sisimmältään puhtoisia hiiriä, kun olivat syöneet palasaippuan melkein kokonaan. Ei siinä mitään, saippua on "halpaa ku saippua". Olisivat kuitenkin saaneet olla paskomatta saippuakuppiin. Toivottavasti niille tuli ähky ja turvotus ylenmääräisestä saippuan popsimisesta. Nehän on täkäläiset hiiret kuin Daltonin veljesten (Lucky Lukessa) nuorin, pisin ja typerin, Averell, joka popsi vankilassa kaikki saippuat. 

  Ovat hiiret jälkiään jättäneet talollekin. Muutama papana ja pari kusilänttiä oli tuvan lattialla. Tehottomia ovat syksyllä hankitut pistorasiaan laitettavat karkottajat. Tai sitten ovat hiirenpirulaiset hankkineet kuulosuojaimet.

  Hanelin kanssa sovittiin, että hän tulee jonain päivänä kaatamaan pari isoa koivua. Kyllä minä rungot sitten pätkin, mutta parempi jättää kaatohommat ne osaavalle.

  Yleisenä huomiona voin kertoa, että ei korona täälläkään jätä rauhaan. Uutiset siitä kaiken aikaa puhuvat, some, jos siellä erehtyy surffailemaan, pullistelee viisaita neuvoja pandemian hillitsemiseen. Ja hallitus hätäilee, hallitus viivyttelee, hallitus tekee kaiken väärin. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että arvostelijan osa on huomattavasti helpompi kuin yöunensa jo aikaa sitten menettäneen päättäjän. 

  Hilppa kurkisti paistia. Herkulliset tuoksut leijuvat ilmassa. Lihansyönti ei ole mitenkään kannatettavaa puuhaa, mutta kyllä possupala leivinuunissa on sellaista talviruokaa, että sille pikkusormi ollaan annettu. Koko kättä ei kuitenkaan luovuteta. 

  Nyt, 9:47, näyttää mittari ikkunan takana miinus viittätoista. Jos tuuli ei ylly ennustettua kolmea sekuntimetriä navakammaksi varmaan lapapaistin ja perräisten jälkeen käydään saari suksilla kiertämässä, ainakin kerran. 

  Aurinkoa on luvassa muutamaksi päiväksi. Loppuviikosta sää lauhtuu, saattaa sadella luntakin. Kaikki otetaan vastaan. Ei vaihtoehtoja ole, jos saaressa aiotaan oleskella. Ja aioitaan, sunnuntaihin asti ainakin, ehkä maanantaihin. Silloin on viimeistään lähdettävä, tiistaina tulee pesukoneen korjaaja. 

  Pääsiäinen on vielä vähän auki. Riippuu koronatilanteesta, tuleeko perhe Tiilikainen sillon Hollolaan. Jos ei, me saatetaan noita noitia tirkistellä Saarelan tuvan ikkunoista. Mietti Avokkaan Ark(t)isen Seuran jäsen Peppe aamulla avantoa aukoessaan. 

SAARESSA

  Saaressa ollaan. Reilu neljän kuukauden tauko mahtuu väliin. Asiaa kun positiivisesti pohtii, niin vaikka ei näillä jäillä toista kertaa tänne tultaisi, avovesien aikaan ei ole enää kahtakaan kuukautta. 

  Perillä oltiin jo ennen yhtätoista. Jäällä mainio keli kulkea: vajaa kymmenen senttiä lunta.

  Pihalla lunta on reilummin. Paikoin on kinostanut ihan kunnolla. Sikäli ikävää kulkea, että viimeeksi sataneen lumen alla oleva hankikanto ei kanna joka paikassa, vaan jalka solahtaa läpi. Lumikenkää kyllä kannattaa. Ongelmana kuitenkin on, että vaikka lumikengillä tallaa polun, niin se ei sitten saapasjalassa kanna. Lumikengillä ei oikein viitsi puuceehen mennä. Liian monimutkainen prosessi. Toivottavasti polut kovettuvat yön aikana kestäviksi.

  Jäätä on laiturin kohdilla varmaan liki 40 senttiä. Ei kaikki teräsjäätä, mutta ei tarvitse sen puoleen huolta kantaa. 

  Nyt iltapäivällä alkaa pirtissä olla parikymmentä astetta. Tähdelliset hommat on tehty. Rappujakin pystyy jo kulkemaan ilman köysiä ja jäähakkua. 

  Huomenna hiihdellään aamusta naapurin avaamaa latua. Iltapäivällä mennään pilkille. Olisipa yhtä aurinkoinen ilma kuin tänään.

  Koska kirjoitin, minkä kirjoitin, niin en kirjoita enempää. Jotenkin ajatukset eivät kestä läjässä. Toisena päivänä ehkä enemmän tarinaa.

  Muutama kuva vielä kauniista kevätalvisesta päivästä.

JÄSENKORJAAJAT

  Algoritmit, nekö asialla? Vai onko meille asennuttu salakuuntelulaitteita? Jommin kummin, sillä tänään tipahti postilootaan mainos kahdelta eri jäsenkorjaajalta. Yrittävät päästä hartiakipujani peukaloimaan. En taida kuitenkaan ryhtyä moiseen. En ole näet ihan varma, onko tässä kyse "members only"-jutusta, vai mitä jäsenkorjaajia mainostajat ovat. Sen myönnän, että monissa klubeissa olisi jäsenkorjaajille työsarkaa. Kuten siinäkin, josta Groucho Marx erosi, perustelunaan, ettei halua kuulua kerhoon, joka hyväksyy hänet jäsenekseen.

  Leikki sikseen. Jos ei "oikea" lääkäri apua keksi, niin mietin uudestaan. Jäsenkorjaajat, ainakin nuo, jotka mainoksensa minulle toimittavat, kehuvat olevansa Koulutettu jäsenkorjaaja, mestari, ja molemmilla on mainoksessa ylimpänä, isolla fontilla SUOMALAINEN JÄSENKORJAUS. Eli lienevät jonkinlaisen koulutuksen alalle saaneet. Jos "oikea" lääkäri ei apua kipuihini löydä, ei ole hiijen visse, ettenkö jäseneksi jäsenkorjaajien jäsenkorjattavien joukkoon liittyisi. 

  Taas tuli katseltua hiihtoa. Hyvin Suomen likat hiihtivät. Ruotsi romahti, Norja ylivoimainen.

Kirikamppailussa kolmanneksi on varmasti enemmän kuin monikaan odotti. 

  Ennen hiihtoa käytiin ajelulla. Käytiin Kauppakeskus Karismassa ip-pesulassa pyykkiä pesemässä. Meille kävi nimittäin siten, että reilu viikko sitten pesukone poksahti. Kodinkonehuolto saatiin katsomaan maanantaina. Piirilevy on kaput. Ruotsista tilasivat uuden AEG:hen. Tulee Lahteen luultavasti huomenna. Sitten huollosta soitetaan, sovitaan korjausaika. No, me ollaan ensi viikko saaressa, joten seuraavalle se menee. Käytiin tänään pari Ikeakassillista pyykkäämässä, jotta ei olisi hirveää määrä pestävää, kun Anttolasta palataan. 

  Minä kävin tänään verikokeessa. Siellä selvisi, että lääkäri oli laittanut lähetteen myös sydänfilmiin. Ei siitä ollut puhetta, kun verikokeesta sovittiin. Eikä se aikaa varatessakaan mistään ilmennyt. Ok, varasin netissä ajan. Sain sen loppukuulle, 24.3. Kun sain tilanteen selville, yritin varata aikaa omalääkärille. Eihän se onnistunut. Hänellä on varauskalenteri auki huhtikuun lopulle, eikä yhtään vapaata aikaa ollut. Pitää soittaa parin viikon kuluttua uudelleen. Ehkä lääkäri on siihen mennessä avannut kalenteria pidemmälle. Näin opasti terveydenhoitaja. Siten toimitaan. Ei tässä mitään akuuttia ole menossa, toivottavasti. Sain juuri kipulääkkeen reseptin uusittua, joten pärjäilen kyllä taas jonkin aikaa. 

  Maanantaina Anttolaan. Sain eilen taas raportin paikan päältä. Hyvä keli jäällä kulkea kuuluu olevan Avokkaan seuduilla. Mieli palaa, kohta kroppa sinne pääsee. Jos ei ihan mahdottomia tapahdu. 

  Tällään loppukuvaksi otoksen nimeltä Joutsenlento, otettu 8. syyskuuta 2013 aikaisin aamulla Avokkaan pohjoispäässä. Siis aamusoudulla. Tuosta tapahtumasta ei tullut jousenlaulu minulle, joutsenesta en tiedä. 

TALVIURHEILUA

   Sorruin katsemaan hiihtoa. Tekemisen puute lienee syynä. Ei olisi kannattanut. Jännitys kun rajoittui siihen, voittaako Johaug yli vai alle minuutilla toiseksi tulleen. Suomalaisista Roposen hiihto oli hyvä, kymmenes. Minuutin ja kolme varttia Johaugia jäljessä. Hirvee on ero. Jos Therese puhtain eväin noin kaiken aikaa hiitää, niin tietysti on lätsää nostettava.

  Urheilu on aina tarvinnut ylivoimaisia yksilöitä, jos ei muuten, niin esimerkiksi nuorille. Kuinka hyvin kerran dopingtuomion kärsinyt esikuvaksi sopii? No, kunhan pistää tenavat liikkumaan, niin menköön. 

  En muista, että minulla olisi snadina ollut esikuvaa hiihdossa, vaikka omasta pitäjästä löytyi olympiamitalisti Kolehmaisen Eero. Eikä tullut minusta hiihtäjää, vaikka hiihto oli talvisin arkipäivää, ja suksilla tein jääaikaan koulumatkat, viisi kilometriä sivuunsa. En ollut edes alaluokilla kisojen kunkku. Auvisen Masa oli meidän luokan samppijooni. 

  

  Kyllä noilla sivakoilla oli hyvä hiihtoon totutella. Kansakoulussa oli jo "rotanloukut" suksissa.

  Minusta olis siis voinut tulla hiihtäjä, tai joku muu urheilja, kun talvet hiihtelin päntiönä, ja kesät tein heinää...

...mutta eipä tullut. Ei urheilu koskaan innostanut. Tietysti tuli lätkää pelattua, puolivolttia nakeltua kesäisin rantalaanilla. 

  Eivät muut harrasteen sentään kokonaan aikuistuvaa juippia vieneet, sillä kuva todistaa teini-iän loppupuollella vielä hiihdon maistuneen. Mukana Seppäsen Timppa.

  Mitäpä on talviurheilusta jäänyt mieleen. Nuorempana olin melkoinen penkkiurheilija, ja Salpausselän kisoissa tuli käytyä joka vuosi. Samoin Lahden mm-kisoissa. Ehkä miellinpainuvimmat muistot ovat vuoden 1989 mm-kisoista, joissa Suomi otti naisten perinteisellä kympillä kolmoisvoiton (Marja-Liisa Kirvesniemi, Pirkko Määttä, Marjo Matikainen), sekä Jari Puikkosen suurmäen kulta pimeässä illassa täpötäydellä hiihtostadionilla.  

  Kuriositeettina muistoista mainittakoon Juha Miedon viidenkympin kisa joskus 1970-luvulla. Ei Jussilla olkein kulkenut. Hän tuli viimeisenä maaliin, latupartio kannoillaan, ja paineli sukset jalassa sisään pukuhuoneen ovesta. Ei kuitenkaan keskeyttänyt, siitä hänelle kunnia. 

  Saimaan Hiihdot jättivät myös muistoihin mukavia pätkiä. Se tunnelma ja pientä poikaa kummastuttava ihmispaljous, kuuluttajan ääni, sekä aina hieno talvikeli. Se oli sitä aikaa. Hiihto oli Anttolassa, pesäpallon ohella, oikeastaan ainoa urheilulaji, mitä harrastettiin. Jaa, taisi jossain vaiheessa olla nyrkkeilykin pop, ainakin Hauhalassa. Siitä esimerkkinä Kauko Eeva, eli tuttavallisemmin "Ievan Kassu". 

  Myöhemmin tulivat lentopallo ja suunnistus, mutta minä olin jo silloin muuttanut muualle. 

  Ei tullut hiihtäjää minusta. Eikä tullut pesäpalloilijaa. Tuli kuitenkin jokusia maakuntasarjan matseja Urheilukentällä katseltua. Vilhusen Otso ja oliko se joku Launonen, kesäanttolalaiset, olivat kantavia voimia. Ja Valtosen Tate. Ja Ollikaisen Osku huuteli katsomassa:

  "Löykee muanuoliaisia!" 

  Ei olisi tullut varmaan suunistajaakaan. Suurin saavutukseni siinä lajissa sijoittuu Porskin keskikoulun viidennelle luokalle. Kallialan Aake se oli suunnannäyttäjänä. Aake sanoi, että juostaan pojat viimeiselle rastille, kiristetään siellä tunnukset. Niin tehtiin. Meitä oli muutama koltiainen, Räihän Ruikku yhtenä, messissä. Kun oltiin saatu tunnukset, paineltiin hiljakseen maaliin. Ei liian aikaisin, mutta sopivasti, ettei Liljan Empulla (liikuntamaikka) ollut syytä epäillä vilunkia.

  Aika tavalla on vuosien saatossa suhteeni urheiluun muuttunut. Syytä en tiedä, on vain loppunut kiinnostus. Tietyt suurtapahtumat kyllä katselen. Mutta en pakonomaisesti. Taisaalta hyvä näin. Jos olisin yltiöinen penkkiurheilija, niin univajetta ja liikakiloja olisi havaittavissa. Sen verran runsaasti tarjontaa nykyään löytyy.