lauantai 30. toukokuuta 2015

JO JOUTUI...

...etc.
Suvivirret on hoilailtu eri puolilla Suomineidon vartaloa. Siis: pääskysistä viis, katsotaan kesä alkaneeks.

Kun Anttolan kirkonkylän kansakoulua pakersin, muistan kesien olleen loputtoman pitkiä. Ne olivat lämpimiä. Vesi oli parahultaista. Mansikat olivat makeita. Jäätelö, silloin harvoin kun sitä sai, oli kylmää ja kielen persieen vievää.

Tarkemmin ajateltuna eivät ne kesät kovin pitkiä olleet. Loman alussa odottelin synttäreitä ja juhannusta, sitten kulahti heinäkuu, ja elokuu meni kuin siivillä, kun tiesi koulun kohta alkavan.
Tai ei se ilma ehkä alvariinsa niin lämmitä ollut. Muistan ainakin yhden lumisateen juhannuksena, hallaöitä kesäkuussa viikkotolkulla.
No ei se vesi kaiken aikaa ylen parahultaista ollut. Muistan, rantasaunan lämmityksiä. Kun siellä oli 40 astetta, eiku lauteille, sitten uimaan niin kauaksi aikaa, että koko kroppa tärisi, huulet sinertyivät. Vesi lienee ollut alle 15 pykälää. 
Eikä ne mansikat aina niin makeita olleet. Kun ahomansikan kera vahingossa metsäluteen pureskeli, oli imelät kaukana. Tai kun elokuussa yläpuolelta täyteläisen rehevän, alapuolelta homeisen puutarhamansikan penkistä suuhunsa nakkasi, päätti vähän aikaa marjanälkään kärsiä.
Jäätelökin oli monesti, kun se oli kirkolta ukki-Aleksin 4 hv:n Pentan kiidättämällä paatilla kirkolta Piskolaan kiikutettu, silkkaa soosia.
Aika kultaa muistot, niin se on. Tosiaan tuon ajan kesistä on päällimmäisenä mukavia asioita mielessä.
On mielessä ihmisten paljous. Varsinkin heinäaikaan ei tuvan pitkässä pöydässä mahduttu kerralla syömään. Mutta muinakin aikoina talossa oli aina väkeä, sukulaisia, ylätalon kesäasukkeja, tilapäistä työväkeä.
On mielessä lehmien haku metsälaitumilta iltaisin. Mansikki siellä oli ainakin, niin kai joka talossa. Ja Pälvikki, ja Heluna tietysti.
On mielessä muikkuverkkojen laskemin ja nostaminen Ukin kanssa. Ja se, kun muikut piti vappeille viritettävistä verkoista irrottettaessa laskea tarkalleen. "Satayhöksänkymmentäyhöksän!", huuteli Aleksi. "Keltä tulloo kahessaas?"
 On mielessä juhannuskokko. Kokkokalliolle se aina rakennettiin, parin sadan metrin etäisyydelle saunarannasta. Isä Erkki souteli kyhäelmän sytyttämään. Juhannusiltana sai valvoa myöhään.
On mielessä hevosen uitto heinäaikaan työpäivän päätteeksi. Talossa oli kyllä traktori, harmaa Ferguson-piikkilangankiristäjä. Hevosia oli aiemmin kaksi, mutta traktorin tulon jälkeen vain yksi, Heli-tamma. Aleksi halusi hevosen välttämättä pitää. Heinätöissä se lähinnä veteli haravakonetta. Kun illalla joku, usein kaukainen sukukainen Esko, lähti Heliä uittamaan, minä olin soutumiehenä, Esko piteli perätuhdolta käsin suitsia. Muistan, kuinka Heli onnessaan piehtaroi rannalle palattuamme.
On mielessä heinään pujotetut ahomansikat, Anni-mummon rasvaleivät, tuoreet "paistmuikut" uusien perunoiden kanssa, oman maan antimien kesäkeitot.
On mielessä posti-Jannen odottelu laiturilla, sydänkesän yöt olkipatjalla aitassa, ensimmäiset sieniopit Maija-tädiltä kanttarellireissuilla.
 On mielessä Kalevan kisat ja Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelut, radio-ohjelmat, mikä Aleksi-vainaa saattoi seitsemän uutisten ja maamiehen tietolaarin ohella hyväksyä.
Onpa mielessä, varsinkin, kun skannaamiani kuvia selailen, ensimmäinen (myös ainoa, mikäli oikein muistan) potkulauta. Vaikka ei Piskolan pihapiiri mitään kovin otollista alustaa potkailuun tarjonnut,  tappeluhan siitä tuli...


...mutta taisin voittaa.


Tempus fugit! Täytyy käyttää Helmi ulkona, ruveta hankkiutumaan Ristiinareisulle. 







keskiviikko 27. toukokuuta 2015

JANUKSEN KASVOT

Lähimenneisyydessä on suruviestejä kiirinyt kohtuuttoman paljon. Taas eilen yksi lähelle liippaava ja hiljaiseksi vetävä tuli tiedoksi. 
Kun tieto tulee suunnilleen "puun takaa", on se sitäkin koskettavampi. Pistää pohtimaan asioita monelta kantilta.
Elämä on sellaista, mutta toivoisi noiden tapahtumien jakautuvan hieman pidemmälle aikavälille.

Olen tulossa kaikkien sattumusten, näin oletan, vuoksi vainoharhaiseksi; äiti-Elinalle soitan joka aamu, Liisa-tädin tilanne kotitalossani Piskolassa huolestuttaa, Iiriksen terveys ja kehitys askarruttaa aika-ajoin. Vaikka tyttö kasvaa ja kukoistaa toiveitakin paremmin.
 Stressaan itseäni jopa Helmin takia. Normaalisti ketterä ja iloinen koira on ollut pari päivää omituinen; se on apaattinen,tuijottelee ja liikkuu hiipimällä. Ja aristaa rappujen kulkemista sekä sohvalle hyppäämistä. Kaikki lienee valeraskauden jälkimaininkeja. Varmasti masentaa, kun nännit ovat hellinä ja pukkaavat maitoa, mutta pentuja ei näy. ei kuulu.
Vaikka Helmin tilan olen ymmärtävinäni, piti minun aamulla klo. 3:25 tulla katsomaan, mitä ylös naulakon jalkatilaan nukkumaan jääneelle koiralle kuuluu. Hemppa kun poikkeuksetta, vaikka yläkertaan illalla jäisikin, hipsii meidän väliimme puolen yön maissa. 
Siellähän koira kerällä pötkötti, eikä korvaansa lotkauttanut, kun sitä kutsuin. No, kyllä se jossain vaiheessa nuosi ylös, kävi aamutarpeillaan ja söi normaalisti. Mutta apaattisuus jatkuu. Pitääpä Annalta kysellä, onko aiempien valeraskauksien seurauksena esiintynyt samaa.

Mutta kuten Janus on katsottava myös eteen päin. Lauantaina menemme nuoren ihmisen tuplavalmistujaisiin. Hänellä, kuten lukuisilla muilla valmistuvilla, on kaikki vielä edessään.
Toivottavaa on, että ammattiin valmistuvat löytävät työtä, uunituoreet ylioppilaat koulutuspaikan. Olisiko viilausta vailla oleva hallitus se viisasten kivi, mikä luotsaa talouden nousuun, palauttaa vakaan pohjoismaisen hyvinvoinnin sekä tukee sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja kaiken kattavaa tasa-arvoa? Toivoa pitää, epäillä sopii. Sillä vanii vaara, että hallitus, on se viisas, joka heittää ensimmäisen kiven.
Tänään ip. pitäisi ministerijako esitellä, nimet kai huomenna. 
Siitä sitten vaan avokonttoriin asioita vatuloimaan, toivottavasti ilman suurempaa tarvetta jappaista.


Ei Helmi aivan katatoonisessa tilassa kuitenkaan ole; äsken soi ovikello, ja johan alkoi melkoinen itsensä ilmaisu kuulua koiran suunnalta. Siellä oli kaukolämpöyhtiön mies kuselemässä yleisavainta päästäkseen lämmönjakohuoneeseen. Saapuneen ilmoituksen mukaan vesi on poikki tänään klo. 8:00 - 12:00 huoltotöiden takia. Hyvä, kun huoltavat. Siihen malliin on Lahti Energia kaukolämmön ja lämpimän veden hintaa viime aikoina kihautellut. Mutta kun on Kymijärvelle suunnilleen pallomme nykyaikaisimman jätevoimalan rakentanut, annetaan jotakin anteeksi.
Sitä paitsi; enhän minä tiedä, huoltaako siellä Lahti Energia, vai Lahti Aqua? Ei pitäisi ruveta kantaa ottamaan ilman vankkaa tietoa. Siis vesikatkoilmoitus esiin kaivamaan. Siitä se selveni: Lahden Putkihuolto asialla, homma koskee siis ainoastaan yhtiötämme, ei ole laajempi operaatio.
Johan vähän kummeksuinkin yleisavaimen kyselyä; energia-, puhelin-, ja vesitoimittajilla kun on avaimet tarvitsemiinsa tiloihin. MOT.
Mutta noin kiinnostunut olen kiinteistömme puuhista. Kai tästäkin yhtiökokouksen pöytäkirjassa maininta on. Mutta kun yhtiökokouksessa yleensä on naapurilla valtuutus meitä edustaa, ja kun edes pöytäkirjaa ei kunnolla lue, käy näin. 
Oppiskoulussa yhteiskuntaopin tunnilla meille kerrottiin, että politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Ilmankos ei politiikon ura ole koskaan kiinnostanut.

Helmin vuoksi aikaistuneen aamuherätyksen takia myös aikaistuneen aamulenkin aikana sateli hienoa vesitihkua. Ei juuri kastellut, lasit kyllä sumensi. Nyt alkaa aurinko paistella, 15 näkyy mittarissa olevan. 
Siis lopettelen, ryhdyn muihin puuhiin. Mutta uskokaa, tai älkää, en mene suihkuun!


lauantai 23. toukokuuta 2015

A-MUSTA ALKAEN

Valkeni aamu, kuten ovat tehneet aamut aikojen alusta. Vaikka näille vuosin valkeneminen tapahtuu het' kohta yön pimenemisen jälkeen. 
Joka tapauksessa klo. 6:00 oli +8 astetta, pilvetön taivas ja kova tuuli. Siinä kahvin valumista odotellessa vilkaisu sääennusteeseen; puolilta päivin sadetta lupeessa.
Koska olen muutenkin "varhainen lintu/mato-synroomasta" (ei pidä sotkea "sokea kana/jyvä-syndroomaan") kärsivä ihminen, päätin ryhtyä toimeen heti kohta aamupalan jälkeen.
Näitä miettiessäni oli kahvi valunut ja sylikoira Helmi herännyt.


Aluksi totesin, että viikon aikana äiti-luonto oli toiminut kiitettävästi vehreyden edistämisen saralla.


Sitten katiskaa kokemaan. Vesi Saimaa-merkkisessä lätäkössä oli taas noussut yli 10 senttiä; suotuvene täytyi samalla siirtää toiseen paikkaan, laiturirannassa sen vetäminen riitävän ylös töyräälle oli tullut turhan työlääksi. Siis teljo keulapiikkiin ja katiskalle huopailemaan. Pari ahvenen sinttiä, ei muuta. Nostin katiskan kokonaan maalle; hauki ja pääosin ahvenkin kuteneet, eikä näillä näkymin seuraavana viikonloppuna tänne tulla. Meillä on valmistujaiskekkerit Ristiinassa, joten sinne mennään kotoa käsin. Tai ei käsin, eikä jaloin. Autolla mennään.

Sen jälkeen oli vuorossa kattotikkaiden laittelu. Lähin kesänaapuri ilmoitti viikolla, että nuohooja tulee nuosuviikon aikana. Hän on silloin paikalla, ja kysyi, nuohotaanko meilläkin. Totta kai! Mutta paikat pitää nyt laittaa siihen kuntoon, että sutari työpisteelleen säällisesti pääsee. Lapetikkaita piipulle kun on turha talvelle jättää, lumi ne aina alas tuo, yleensä myös rikkoo.
Nyt mestat on niiltä osin kunnossa. Huomenna avaimet naapuriin, että päsee hra Kilkki sitten duuniin.


Koska tuuli oli jo siinä vaiheessa kuivattunut alkukesän vähäisen aamukasteen, päätin sörnäyttää nurmikot saman tien; näin en olisi tulevien ilmojen armoilla.
Ei ku bensaa tankkeihin. Vanha kunnon Brigg&Stratton pärähti käymään kolmannella, uudenkarhea Ryobi alkukangertelujen jälkeen tuplaryypyt nautittuaan siinä yhdeksännellä.
Myräkkä oli jo sitä luokkaa, että tuuli heitti pipon päästäni! Eipä ole moista kohdalleni ennen sattunut. Samoin oli puutarhakeinu kaksi kertaa selällään. Toisen kerran jätin nostamatta, huilatkoonhan rauhassa.
Niin tuli ensimmäiset nurmenleikkuutkin tälle vuodelle tehtyä. Kyllä siinä kelpasi rouvan työn jälkeä ihailla.


Tein vielä tovin hommia renklaamaan äityneen lukon kanssa. Tuvan Abloy-pintalukko oli päättänyt olla lukittumatta normaaliin tapaan. Älpötin, mikä laukaisee lukon kielen ulos oli kulunut vuosien remppaamisesta, ja myös vastarautaan oli nirhaantunut kolo. Eipä työskentelyni asiaa kuntoon saanut, mutta kelvollisen "väliaikaisen ratkaisun" sain sorvailtua.

Siinä oli päivä kulahtanut ruoka-aikaan. Meillä oli K-supermarketin matalikolta pyydettyä valmiiksi savustettua lohta ja Skånelaista varhaisperunaa saman kaupan vihannesmaalta.
Tänään on siis grillaajan vapaapäivä. Huomenna joudun kanaa ja vihreää parsaa kypsentelemään. Kahdentoista maissa alkoi sataa, ei kovaa, mutta tuulen kanssa vihmoen. Oli sopivaa tällätä kammarin uuniin tulet ja heittäytyä hetkeksi pötkölleen. 

Sitten päiväkahvit. Ei se lääninsateeksi yltynyt. Nyt on taas poutaa, tuuli hieman laantunut. Pilviä kyllä liikkuu, voi vielä tirauttaa.
Mitäpä siinä, tälle päivälle ei olekaan budjetoitu kuin paisuntasäilön pumppaus; on paineet alenneet niin, että täräyttää kompuran päälle pienestäkin vedenkäytöstä. Ja tietysti saunan lämmitys, mikä ei sinällään paljon luita kuluta, lihaksia rasita.

Huomenna uudet viritykset. Jos vaikka ajelis vähän Luoterilla, kyttäilis kuvakulmia täysosuman toivossa, heittelis virveliä hauki mielessä, koluais mahdolliset hakkuuaukot korvasieni tähtäimessä. 



torstai 21. toukokuuta 2015

IMPERTINENTTI PERTTI

MINULTA KYSYTÄÄN:
Uhkaako Venäjä Suomea?

MINÄ VASTAAN: 
Ei sotilaallisesti, ei kiekollisesti, eikä taloudellisesti.
Mutta uhka löytyy siitä, että Putinin kyseenalaiset toimet ja arvaamaton käytös tuntuvat ajavan ihmisiä "ryssävihan" valtaan, sodalla spekuloivaksi  ja mielipiteitä rauhanvastaiseksi muokkaavaksi joukoksi. 
Se on uhka Suomelle se.

MINULTA KYSYTÄÄN:
Onko meillä hallitus ensi viikon loppuun mennessä?

MINÄ VASTAAN:
Meillä on ensi viikon loppuun mennessä hallitus. Onko se uusi vai kutsutaanko sitä nimellä "toimitusministeriö", sitä minulta ei kysytty.

MINULTA KYSYTÄÄN:
Joko Iiris istuu lattialla ilman tukea?

MINÄ VASTAAN:
Jo. Ja laitan vastaukseni tueksi Annan joku päivä sitten lähettämän kuvan.


MINULTA KYSYTÄÄN:
Onko oikein, että Komarovin Leksan ulos ajaneen ruotsalaistuomarin lapset ovat joutuneet kärsimään isänsä toiminnasta?

MINÄ VASTAAN:
Ei. Vaikka joku saatta olla sitä mieltä, että isien pahat teot kostetaan lapsille aina kolmanteen ja neljänteen polveen .

MINULTA KYSYTÄÄN:
Millaista säätä on Hollolassa tänään?

MINÄ VASTAAN:
Sataa tihuuttelee, hieman vajaat kymmenen astetta lämmintä. 
Näin en vastaa siksi, että olisin sääprofeetta, enkä siksi, että olisin sääennusteita katsellut, vaan siksi, että näen tältä paikalta millä juuri kirjoitan ulos ikkunasta, kuten näen myös ikkunan puitteeseen naplikoidun lämpömittarin.

MINULTA KYSYTÄÄN:
Miksi sinulla on rauhanmerkki takin rintapielessä?

MINÄ VASTAAN:
Siksi, että rauha on minusta tärkeä, kannatettava ja toivottava asia. Minä uskon rauhaan.

MINULTA JATKOKYSYTÄÄN:
Mutta oletko naiivi? Etkö ymmärrä, ettei se ole konkretiaa?

MINÄ JATKOVASTAAN:
Jokinlaiseen jumalaan uskoo valtaosa ihmiskunnasta. Onko se konkretiaa. Minusta on paljon konkreettisempaa uskoa rauhaan, koska sellaisen tiedetään olevan olemassa.

MINULTA KYSYTÄÄN:
Mitä alla oleva kuva esittää?


MINÄ VASTAAN:
Kolmen ässän viuhka. 

MINULTA JATKOKYSYTÄÄN:
Onko se realistinen?

MINÄ JATKOVASTAAN:
Sen toteutumiseen tarvitaan hyvää viuhkaa.

MINULTA KYSYTÄÄN:
Oletko oikeasti impertinentti?

MINÄ VASTAAN:
En oikeastaan, no joskus. Mutta introvertti kyllä.

MINULTA KYSYTÄÄN:
Etkö sinä kahjo hoksaa lopettaa tuota naputtelua?

MINÄ VASTAAN:
Hoksaan.



maanantai 18. toukokuuta 2015

PALUU OLEVAISUUTEEN

Eilen Hollolaan palattiin, hyvissä ajoin. Asunto oli paikoillaan, luonto vaan reilussa viikossa roihahtanut vehertämään. Isompi on lehti puussa, kuin Avokkaansaaressa.
Kun saatiin autosta tavarat purettua, suihkussa käytyä, lähdettiin Lidl'iin muonaa hankkimaan. Helmi oli sillä aikaa käynyt tekemässä pesän likapyykkikassiin. Hyvä, tutut ja maanläheiset tuokset, oletan. Kaikkea se valeraskaus teettää. 


Valeraskauden oireet alkavat tosin vähetä; koira söi tänä aamuna normaaliin tapaan, ensimmäistä kertaa moneen päivään.
Sitten se äkkäsi lehtikorista joululahjalelunsa, joka ei ole paketin avaamisen jälkeen kiinnostanut. Alkoi sen kanssa peuhaamaan, kohta 11 vuotias rouva!


Lauantaina tuli korvasieniä ihan kelvollisesti noukittua. Hilppa sai "myrkynkeittäjän" hommia tehdä tunti tolkulla. Onneksi leivinuunin hellassa on hyvä huuva, ja kun siinä puulla lämmittää, ei energiayhtiö isommin tienaa.



Mutta mitäs minä myrkyistä, mentiin tosiaan Hanelin kanssa Lietvedellä uistattelemaan, raikkaaseen ilmaan. Aika ketkuja!

On se taidetta. Ensin Velipoika laittoi perään 13 vapaa, joissa uitti täkyrakseja. Pakkasesta oli täkysalakat mukaan ottanut. Neljä vapaa kummankin puolen sivuplaanariin poika laittoi,sekä  kolme toiseen ja kaksi toiseen syvätakilaan. Tunnin verran siinä touhussa aikaa kulahti. Sitten vedeltiin selkävesiä 3-4 tuntia. Saaliina järvilohi-nuorukainen, ihan kehityskelpoinen ja kaunis hopeakylkinen yksilö, ei vaan ollut mitan täyttävä. Ei ku kasvamaan. 

Sitten Haneli kelaili kelaili täkyraksit ylös, vaihtoi ne kuhan mieleisiin vaappuihin, taisi sekaan tulla pari peltiäkin. Samalla minä luotsailin paattia kohti tiettyä rantaosuutta Hurrissalon puolella. Siellä vielä pari tuntia pyörittiin n. 7-15 metrin syvyisiä paikkoja. Eipä tullu kuhaa, kuha tuli kaksi ahventa. Ne huomattiin vasta pyyntöjä ylös kelatessa, eivät ollee jaksaneet siimoja pidikkeestä laukaista.
Haukia, eli Hanelin sanassa "hymypoikia" ei tällä kertaa jahdattu. Niitä olisi vuoren varmasti tietyistä selkävesien "kumpareista" tullut.
Kuha-aika on vissiin vasta kesäkuussa, ei ihme ettei niitäkään noussut. Mutta olishan tuo saanu edes yhden kunnon suolakalan antaa! 

Mutta tähän on tyytyminen, kuten Luukon Ane-vainaa muinoin oli lausahtanut vedettyään nuotalla kolme "ves'perrää" yhtenä kesäyönä.
Kuvia tuolta sessiolta otin pilvin pimein, aimo aurinkoisi8n. Mutta...nehän on Avokkaassa läppärin muistissa. En lähtötohinoissa muistanut tikulle siirtää, ja kameroiden kortit tietysti alustin! Ei siinä mittään, tallessa ovat. Muutama puhelimella otettu toki löytyy täälläkin.

Ei ollu hirveen lämmintä, vaikka "arska" välillä paistelikin. Tässä selfie kansipojasta.


Tämä käsin kelattava takila taisi olla siinä kymmenessä metrissä. Toisen puolen sähkökäyttöinen taas viidessätoista- kahdessakymmenessäviidessä metrissä. Se kun on helppo ja nopea nostaa ylöspäin, jos vesi madaltuu.
Pääosin lilluttiin 20-50 metrin vesipakan päällä. On siinä märkää, ja puhdasta kans!


Meikäläinen yhden uistimen kiskoja on aina yhtä kummissaan erilaisesta vetouistelusta, vaikka olen velj-Hanskin kanssa näillä reissuilla, jopa kisoissa, käynyt tuolta 1980-luvun alusta asti, ja siis seurannut välineitten ja tekniikoitten kehittymistä ja muuttumista.
Ei minun veri kalahommiin sillä tavalla vedä, että jaksaisin noitten vempeleitten kera melskata. 
Ainoa, minkä hyvin tuolla ressulla ymmärsin, oli kun Haneli kaivoi oluet "kalalle", kun se kaunis lohipoika oltiin saatettu turvallisesti kasvamaan. 
Ei siellä ulapalla kyllä viitsi juuri olutta kitata, siksi hankalaa tyhjentäminen on. Onnistuu kyllä "kuikkaan" konekaivon päällä. Rantaan jos pitää kuselle mennä, saattaa housut kastua, ennen kuin kalusto on veneessä.


Voipi olla, että juhannuksen tietoilla yksi yö noilla vesillä lillutaan, eiköhän silloin kuhaa sen verran tule, että potun maku muuttuu.

Ps Niillä seuduilla liikuttiin, mistä Koistis-kaimaanin Anttola-Satamasi Saimaalla-sivustolle jakaman jutun vesireitti kulkee.
 Pertti, ovatten siis unohtanneet Anttolan tuolta reissulta. Eiköpä me kolome Kaimaania ens kesänä kokkoonnuta. Elikkä lyyvvään piät yhteen, ja kehitellään kilipaeleva reitti Rantakangas-Neitvuori-Kuvavuori-Keljunlahti-Laivalaituri! 


perjantai 15. toukokuuta 2015

VIIKKO KULUU

Viikko Anttolassa alkaa kääntyä loppupuolelle. On ollut aurinkoa, sadetta, tuulta, sanalla sanoen vaihtelevaa. Tänään on aurinko ajoittain paistellut, mutta lämpötila ei juuri 10 asteen yläpuolelle ole kivunnut. Eilen ja toissapäivänä tuuleskeli aika navakasti. Heitti puutarhakeinunkin mukkelis makkelis, nurin niskoin. 
Puihin on aika vauhdilla alkanut lehteä työntää, vähän lämpöä lisää, niin äkkiä pääsisi vastan tekoon.


Tänään oli aikomus sörnäyttää korvasieniä etsimään, mutta kolea ilma sai vanhat luut vastakarvaan. Niinpä saunoimme jo aamupäivällä, lämmittelin tuvan ja kammarin uunit, vähän lihaa grillasin.
Edes puusouviin ei viitsi lähteä. Kyllä ne klapit ja tupapuut tulee napisteltua, on aina tullut. Jos ei alkukesästä, syssymmällä kumminkin. Sitä paitsi koivuja on paras kaataa rasiin, kun lehti on täysi. Kuivaa kummasti, kun pari viikkoa pötköttää ennen pätkimistä.

Sitten Helmin kanssa lukemaan. Koira väsähti kesken lukemisen, kävi kirjan viereen pitkäkseen. Vaikka ei tuo kovin raskasta tekstiä ole.


Huomenna, jos ei ihan kamalaksi keli ylly, saatetaan lähteä Hanelin kanssa Lietvedelle uistelemaan. Onhan velipojalla nyt käytössä osittain katettu vene, joten ilma ei enää ole niin ratkaisevassa merkityksessä. Niin, tai näin, pallo on Hanelilla; jos tännä ilmestyy, olen valmis mukaan lähtemään.

Eipä tartte enää lätkää katsoa. Olishan tuota voinut tuijottaa, mutta Tsekit päätti toisin. 

Äsken toljotettiin yksi jakso eräästä sarjasta Yle Areenalta. Nyt Hilppa mulkoilee Mr. Selfridgea, minä en, koska en ole sarjaa seurannut. 
Aamulla muuten katsottiin myös Outlanderin 1. osa. Ei tuosta vielä ihan tolkulle päässyt. 
Fortitude-Ikiroudan kirous, tai siis sen kolme viimeistä jaksoa, odottelevat vielä lähempää perehtymistä. 

Sunnuntaina täältä kot-Hollolaan palataan. Hilpalla on tosin maanantaikin vapaata, mutta johan täällä ollaan tähän reissuun lusmuiltu.
Kyllä varmaan viikon kuluttua saareen tullaan. 
Saapa nähdä, koska Iiris taas vierailee. Tai eihän hän kovin vieras ole. On kyllä niin hyväntuulinen tyttö, ettei juuri itkun kitinää tarvitse kuunnella.
Ei hänestä taida vielä ensi syksynä sienestyskaveriksi olla, mutta varmaan seuraavana.


Nythän siellä taas paistelee, talon tyynellä puolella +12. Päivän enkka! 
Käväisin juuri hra, rva, neiti??? Forecan sivuilla. Melko hyvää ilmaa huomiseksi povaa, iltapäivälle jopa + viittätoista, tuuli 2-3 m/s, ei paha. 
Jokohan Haneli on saanut automaattiohjauksen purtilossaan toimimaan? Jos vesille mennään, on se aika mainio värkki, ainakin isommilla selillä ja kovemmilla tuulilla. Velj-Hanski kun ei anna minun vapoihansa juuri koskea. Jos automatiikka toimii, saa rauhassa pyytöjään viritellä tarvitsematta kaiken aikaa ohjauksesta huolehtia. 
Vaikka, toden sanoakseni, on se luottanut minulle ruorin uistimien (lue "täkyraksien") laskemisen ajaksi. Olenpa saanut sisäänkin siimoja kelata, jos on ilmennyt sotkeutumisvaraa, kun johonkin vapaan on "örkkö" iskenyt. Niin että ei meikäläinen ihan pilipalipoika näissä kalastushommissa ole!
Mutta mieluumin minä siellä veneessä kuvailen, ja kahvia termarista hörpin.

Tässä vielä pari kuvaa kesältä 2010. Ei taida ihan tuollaista keliä huomiseksi kehittyä.






tiistai 12. toukokuuta 2015

ANTTOLAN SIJAINTI KOSMISESSA MITTAKAAVASSA

Kaima-Koistinen oli eilen sijoittanut Mikkelin Linnunradan kartalle (Anttola, satamasi Saimaalla-sivusto). Lähtökohtana hän piti Anttolaa, ja kun tiedetään, että Mikkeli sijaitsee 25 km länteen Anttolan satamasta, oli tehtävä helppo. 
Minä häneltä utelemaan, luonnistuuko paikantaminen, kun Linnunrata ja Andromedan tähtisumu yhdistyvät, jolloin jättigalaksissa on n. 300 000 000 000 + 1 000 000 000 000 tähteä? 
Toinen kaimaani, Eerikäinen, oli sitä mieltä, että Anttola pysyy paikallaan, eli ei vaikeuksia tule olemaan. Aika näyttää, eihän sitä tarvitse odottaakaan ihan 2,5 miljardia vuotta, kuten aiemmin luultiin, Hubblen avaruusteleskooppi on asian paljastanut.

Hieman vertailua:
-Suomeen mahtuu n. 932 Anttolaa
-maapallolle mahtuu n. 1507 Suomea 
-aurinkoon mahtuu yli miljoona maapalloa
-linnuradalla on n. 300 000 000 000 tähteä 

Karkea johtopäätös: 
Linnuradalla voisi olla n. 422 713 500 000 000 000 000 000 Anttolaa, ja kun Andoromeida ja Linnurata sulautuvat, luku nelinkertaistuu.

Eihän se ole paljon mitään; ihmisessä on n. 7 000 000 000 000 000
000 000 000 000 atomia, eli tietyn atomin todennäköisyys ihmisessä on 16 560 kertaa harvinaisempaa, kuin Anttolan esiintyminen Linnunradalla.

Tästä voi tehdä suoraviivaisen johtopäätöksen; Anttola on galaksimme kulmakivi, sivistyksen kehto ja kulttuurin koti. Vieläpä kaunis, siis luonnon näkökulmasta.

Kohta pitää purasta, sitten lähteä viemään perhe Tiilikainen autolle, lähteä samalla reissulla käymään Mikkelissä hankkimassa loppuviikon eväät. Toivottavasti ei ylly varsin satamaan.

PS. Tekijä ottaa täyden vastuun nopeasti suoritettujen laskutoimitusten, sekä netistä poimittujen tietojen mahdollisita virheistä.

Mutta kevät jatkuu Anttolassa.