VIISAUSTUTKIJA

  Pallomme on pullollaan eri alan tutkijoita; on solututkijaa, sukututkijaa, ilmastotutkijaa, ufotutkijaa, on suurpetotutkijaa, historiantutkijaa, rikostutkijaa, vanhuustutkijaa. Oisko tutkijantutkijaakin (koska kysytään: quis custodiet ipsos custodes, voisi myös ihmellä: kuka tutkii tutkijoita?). Tutkijat ovat kai yliopistojen ja korkeakoulujen palkkalistoilla. Mutta jospa ryhtyisin eläkepäivilläni freelancer viisaustutkijaksi. Viisaustutkijan toimenkuvaan kuuluu yhtäältä ottaa selvää siitä, onko tietty toiminta tai käyttäytyminen viisista, toisaalta onko joku henkilö tai henkilöryhmä viisas.

  Aluksi noviisin viisaustukijan tulee tietysti sisäistää sanan "viisaus" syvin olemus, pääasiallinen tarkoitus. Wikipedian mukaan viisaus on kyky tehdä sellaisia päätöksiä, jotka pitkällä aikavälillä tuottavat "yleisesti hyvän" lopputuloksen. Siis tuomas Akvinolainen oli viisas mies, hänhän totesi "suurin mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle joukolle". Ei käy kieltäminen. Entäpä, jos vaikka minä teen sellaisen päätöksen, että kaadan tuosta tuon näreen jo tässä vaiheessa, niin se ei kasva varjostamaan tuota mainiota torvisienipaikkaa, eikä siemennä lisää synkkiä kuusenroikaleita elinympäristöäni pimentämään? Tai kun kävin aamulla pätkimässä tuulenkaatomännyn lisänä jokavuotiseen polttopuumäärään? Ehdottomasti olen viisas, koska kuusen kaatamalla teen miljööstämme paremman ja satoisamman, ja ylimääräisiä puita tekemällä haalin varastoa, koska en voi tietää tulevan/tulevien kesä/kesien metsurikunnostani. Lapsen kengissä kulkevan tutkailijan mielestä viisauden määritelmän ei välttämättä tarvitse täyttää Tuomas A:n lausahduksen olemusta. Viisauteen riittää, että päätös johtaa "yleiseen hyvään" päättäjän itsensä näkökulmasta asioita tiiraillen. 

  Viisaus on myös, yhä Wikipediaa lainaten, "laajasti käyttökelpoista tietoa". Aloittelevan viisaustutkijan mieleen häivätää ensimmäinen tutkinnan alle asetettava seikka: kuinka paljon käyttökelpoista tietoa, ja kuinka laajalta sektorilta, tulee omata, jotta voitaisiin kutsua viisaaksi? Noiden kahden, alkavassa tutkimuksessani kulmakivinä käyttämäni, määritelmän mukaan nippeli-Niilo tai ei välttämättä ole viisas olento. Vaikka olisi pää täynnä, pullollaan, turvoksissa ja tiiviisti pakattuna triviaa tietoa, enemmän kuin vanhoilla luokka- ja armeijakavereilla yhteensä, mutta ei osaa sitä käyttää oikeisiin päätöksiin, ei voi viisaaksi mainita.

  Viisautta ei pidä sekoittaa älykkyyteen; vaikka käsitteet toisiaan liippaavat, on kysy eri asioista. Ymmärtääkseni älykkyys on myötäsyntyinen ominaisuus, joka viittaa kykyyn reagoida uusiin, äkillisiin tilanteisiin. Viisauteen voi oppia, sitä voi jalostaa.

  Konsta Pylkkänen oli aikoinaan uraa uurtava viisaustutkija, häntä voi pitää innoittajanani. Konstahan listasi viisauden lajeja ansiokkaasti. Hänen mukaansa on olemassa kaukoviisaus, teoreettinen viisaus, käytännön viisaus, ja jälkiviisaus, missä lajissa ihminen on parhaimmillaan. "Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin..." totesi Pylkkerö. Tuohon luokitukseen kun lisään vielä salaviisauden, niin siinä minulle pohjaa alkavalle uralleni. Kunhan olen saanut tutkimukseni siihen malliin, etää on alustavaa tulosta esittää, palaan asiaan. 

  Kohta täytyy tehdä viisas päätös; koska tänään on sörnäytettävä Hollolaan valmistautumaan huomiseen Jari Potsi-keikkaan, on tarkkailtava sadetutkaa ja reaaliajassa vallitsevaa ilmanalaa, jotta ehtii autolle ennen alkuiltapäiväksi povattua sadetta. 

Toivottavasti minäkin saan näissä maisemissa sinisiä ajatuksia, jotka ovat kuin "pontikka ruskeassa pullossa, missä on konjakkiputelin korkki"

EN AIO...

   En aio ruotia jalkapalloa, en Saksan oikeutettua voittoa, enkä Messin ansiotonta valintaa parhaaksi pelaajaksi. En aio spekuloida ilmoja, en aio hehkuttaa torstaista Dylanin Bobin, Vegan Suzannen ja Dumari&Spuget&Blosarien ja minun kohtaamista Kirjurinluodolla. En aio kertoa sienisadosta, en aio tuoda esiin pihalla terijoen salavan alahaarassa olevasta mustarastaan pesästä, missä juuri kuoriutui (toinen?) poikue. En aio kertoa, että Haneli perheineen on tulossa, mikäli ukkosrintama ei paina pahasti päälle, käymään, en aio kehua sitä, että saunan liiterillä ollut puuläjä on tänään muuttunut pilkkeiksi. En aio tuoda ilmoille ylisanoja Hilpan tekemän mustikka-metsämansikkapiirakan oivallisuudesta (vaahdotetun vaniljakastikkeen kera, kuinkas muuten), en aio hehkuttaa uimaveden lämpötilaa, ja sitä, kuinka monta kertaa tänään olen uinut.
  Miksikö en aio? Siksi, että minähän juuri niistä asioista kerroin. Sen vuoksi aionkin pureutua iilimadon fyysiseen ja henkiseen elämään. Miksikö? Siksipä tietenkin, että ainakin yksi nivelmatojen kehittyneimmän ryhmän edustaja, siis verijuotikas, rannallamme asustaa.
  Iilimato imee verta, eli on sukua vamppyyreille, sen varmaan jokainen tietää. Sitä on ennen käytetty parannuskeinona moiniin vaivoihin, käytetään kai vieläkin. Iilimato ei lisäänny suvuttomasti, kuten monet nivelmadot. Sillä on siis jonkin laista seksuaalista elämää. Millaista? Sitäpä en tiedä, mutta olen silmä kovana seurannut laiturin vierustoja, mutta kumppania en ole sattunut huomaamaan. Onkohan tuo n. seitsemän sentin mittainen matonen erakko, tahtomattaan yksinäiseen paikkaan joutunut, vai lajinsa viimeinen saarellamme? Kun oli pikkupoika, ja kahlailin kotipaikkani Piskolan rannoilla töikseni, muistan iilimatoja olleen melko runsaasti. Joku tädeistäni, muistaakseni Maija, minua niillä pelotteli, opin juotikkaita juonikkaina pitämään. Vähän vanhemmalla iällä tajusin, ettei tuo hitaasti liikkuva eliö salamanterina kinttuun kiinni ponkaise, ei uhriaan hetkessä kuiviin imaise. En ole iljetystä iiliäistä onnistunut kuvaamaan; kun sen näen, on kamera muualla, kun tallentimen haen, on juotikas jossain. Siis kuva poimittu googlella.

   Kaikella on tarkoitus, sanotaan. Mikäpä on iilimadon olemassaolon syy? Onko sillä luontaista vihollista, eli onko se lenkki ravintoketjussa?  Onko se evoluution saatossa muodostunut lääketieteelliseksi välineeksi? Vai onko se ilmaantunut maailmaan saadakseen Pertsan hieromaan rajallisia aivonystyröitään? Otapa nyt tuosta selvää! Kaiketi joku on ottanutkin, saattaapi iiliäinen olla ollut silta jollekin ""tosentille" tohtorin arvoon, mene tiedä, mene, mene tekel urfarsin, sano Daniel kirjassaan Besassaria varoitetun.

   Sepä verijuotikkaasta, Seuraavalla kerralle, kun taas en aio kertoa asioista, joista kerron kuitenkin, otan pohdinnan alle vesimittarin, tuon luteisiin kuuluvan hyönteisten heimon. Näitä vettenpäälläkävelijöitä on laiturin tietämillä tyyninä päivinä siihen malliin, että tutkailua on helppo suorittaa. Nyt on niin tuulinen keli, että turvaudun taas webistä poimittuun otokseen.

MERIHÄDÄSSÄ VELI TUNNETAAN...

  Öilön, pakahduttavan, tukahduttavan ja hautovan helteen kourissa, päätettiin iltapäivällä lähteä ajelemaan ulapalle viilennys ylimpänä aatoksena. Niinpä usmuutettiin, Anna, Helmi, Hilppa ja minä, Luonterin poikki ja Matosalmesta Siikaveden puolelle. Siellä kone näytti ensimmäiset vinkeensä; kierrokset pienenivät nykien, ja lopulta käynti lakkasi. "Eipä ollut ennen tehnyt, ja taas se tapahtui", olisi joku huumorimies todennut, mutta meitä ei huvittanut; mökille matkaa viitisen kilsaa, vettä alkoi ripotella, ukkospilvipainamassa päälle, veneessä yksi mela. Kun muutaman kerran starttasin, lähti konhe nikotellen käymään, varovasti kaasua antaen ihan normaaliin urvellukseen. "Kyllä tämä tästä", mietiskelin ja suuntasin kulun Ukonvirralle. Virran puolivälin tienoilla alkoi Yamaha taas oireilla. Tempaisin heti tyhjäkäyntikaasulle, siitä hiljalleen hanaa taas lisää, ja vanha palvelijahan nöyrtyi vielä kerran lentoon lenseään. Sadepilven reunakin vain hipasi, ei edes kastellut. Siinä sitä köröteltiin polleana läpi kuvankauniin virran takaisin Luonterin selkävesille, ja nokka kohti Avokasta. Mutta, mutta...Vattusaarten ja Makkuutsaarten välissä värkki teki julkiset tenät; ei enää herännyt henkiin, ei vaikka lutkua puristi, bensan tarkasti, mielessään (himpun ääneenkin) loiteli. Matkaa jäljellä n. 3 km, ei Busteria melalla saman vuorokauden aikana perille saisi, vaikka kevyttä lonkkatuulta menosuuntaan olikin. Siis Hanelille soittamaan. Tämä oli lähellä kotiaan, Kaupinsaaressa, tekemässä jollekin mökille terassia. Lupasi laitaa rensselit läjään, kotona piipahdettuaan lähteä apuun. Me siinä lilluttiin, onneksi oikeaan suuntaan, Helmi koiran vaistolla ymmärsi, ettei kaikki ole kohdallaan, inisi ja pyöri veneen pohjalla ympyrää. Eihän meillä mitään hätää ollut, ukkospilvi oli Juvan puolella lähestymässä, mutta harvoin se ison selän yli nousee. Jos nousee, sitten onkin tosi kyseessä. Siinä aikani kuluksi, vaikken tekniikan ihme-eläkeläinen olekkaan, rupesin tukimaan tilannetta, ja äkkäsin, ettei kone saa polttoainetta. Ilmeisesti tankista tuleva letku oli viallinen, tai tukossa. Minä äkkiä tavottamaan Hanelia, josko olisi vielä kotonaan. Oli juuri lähdössä, lupasi tuoda toisen tankin. Niinpä siinä sitten kävi, että kun laitettiin meille vaihtotankki, hörähti kone käymään! Hanski vaihtoi meikäläisen tankin omansa tilalle, ei ongelmia, siis vika letkussa. Eli ei oletettavasti isoja investointeja tiedossa. Me siis selvittiin mökille kepeästi, kastumatta ja muutenkaan isompia henkisiä vaurioita saamatta. Puolisen tuntia takaisin tulomme jälkeen alkoi melkoinen tuulenmyräkkä, kun ukkospilvi yritti tunkeutua lähentelemään. Ei meille asti tullut, vähän myrähteli, vettä kuuron nakkeli.
  Tänään sitten oli Hanelin renkinä aamupäivän terassihommissa. Samalla otettiin bensaletkusta toinen liitin irti, ja putsattiin paineilmalla värkit. Kaikki pelittää taas kuin unelma, totean tähän hyväksi lopuksi (puuta koputtaen). Vielä pulpahti mieleen Karin piirros, lienee 60-luvun taitteen paikkeilta. Se meni jotenkin näin: pojankolli lukee kauniina kesäpäivänä Eglanninkielen ehtoja. Savolaisäijä, liekö Röpsän ukko, tuumii: "On se kummoo tuo enklannin kielj, kirjotettaan erlaella, ku lausuttaan. Vuoan nii se on savonlieljkii, kirjotettaa vene, mutta lausuttaan jotta puatti".

"Liskon pää ja käpälä" Luoerin puleisessa päässä Ukonvirtaa

KALASÄÄKSEN ELÄMÄÄ, JA VÄHÄN MUUTAKIN

  Nythän ne kelit parani! Eilen hipoi jo hellerajaa, tänää tullee lämpimämpää. Hilppa lähti syventymään mustikan sielunelämään, minä päätin usmuuttaa kuikkaamaan kalasääksen tilannetta. Olen lintujen, niin, on niitä pariskunta, olla rauhassa. Mutta nyt kipusin takakautta Halkoluotojen pääsaaren kalliolle, mistä on sopiva näkyvyys kalasääksien pesälle.

  Siellä ne komiat linnut olivat, tarkkoina, sillä vaikka en mielestäni ääntä pitänyt, ja kuikistelin puiden takaa, lähtivät ne ilmaan partioimaan vihollisen toimintaa. Siispä en paikalla kauan viipunyt, otin muutaman kuvan, ja poistuin takavasemmalle. Pesässä en kylläkään havainnut elämää, toivottavasti siellä kuitenkin on.

  Samalla reissulla kävin keräämässä, velj-Hanskin nuoremman tytön Katriinan sanassa, annollisen kanttarellejä (taisi olla koulutaipaleen ensi päiviä, kun äitinsä illalla kysyi: "Noh, söitkö sinä koulussa mitään?", mihin Kahti: "Söin, kaksi annollista!"
  Keltaisia herkkuja näyttäisi tosiaan nousevan, nythän ne on vielä enimmäkseen rannoilla. Mustikoitakin tulee jonkin verran, eivät vain ole vielä aivan kypsiä. Toivotaan, että myös tatteja, maitosieniä ja puolukoita sikiää lajin verran.
  Koska koko viikoksi on povattu hyvää keliä, lähden keskiviikkona tai torstaina laajemmalle sienikierrokselle. Lauantaina täytyy lähteä Hollolaan, on ne pienetkin pihat ajettava. Mutta sunnuntakina tullaan takasin. Sitten 17 pvä:n aamuna täräytyetään kohti Poria ja Dylania, Suzanne Vegaa sekä Dumaria. Siltäkin tullaan takaisin Anttolaan seuraavana päivänä.

Eihän näistä maisemista malta poiskaan olla!

 

SATEEN SATTUESSA....

  Säiden haltijat ovat jakaneet sateet niin tasaisesti, että niitä näyttäisi riittävän viikon jokaisella päivälle. Siihen on tyytyminen! Pakko oli laittaa uuneihin tulta, ettei pääse paikat hornistumaan. Ulkohommat aion unohtaa; eiköhän se pouvitukkii joskus. Onneksi on lukemattomia kirjoja, elisaviihteen tallenteita voi katella läppäristä tv:n kautta.
  Kisoissa on puolet puolivälieräpareista seulottu. Tänään ovat tulessa omissa peleissään Ranska ja Saksa, jotka voittaessaan kohtaavat seuraavalla kierroksella. Taas oirooppalaisia koetellaan. Näyttääpä siltä, että välieräparit ovat Ranska/Saksa-Brasilia ja Argentiina-Hollanti (jollei huomenna oletettavasti voittava Belgia pääse puolivälierissä Argentiinaa yllättämään). Der Spiegel uutisoi, että otteluita mm-kisoissa olisi manipuloitu, mm. Kamerun-Brasilia-ottelun maalimäärä olisi ollut tiedossa. Käpälöijänä uutisen mukaan sama taho, mikä Suomessakin on pelejä järjestellyt. Jos huhuissa on perää, alkaa pikkuhiljaa vi****tamaan.
  Ykkösen aamu-tv:ssa spekukoitiin suomalaisten ominaisuutta asettua altavastaajan puolelle. Täytyy myöntää, että jos kumpaakaan osapuoleen ei kohdistu mitään serityisiä sympatioita, niin minaäkin teen. Mutta yleensä ennakkoasetelmat ovat sen suuntaiset, että kannatan yltäkysyjää altavastaajan asemesta.
  Vaihdoin mokkulan sim-kortin 4G verkkoon, sillä kattavuuskarttojen mukaan verkko pelitää hyvin Avokkaassa. Toiminto päivitettiin seuraavana päivänä alkavaksi. Niin onkin, tiedoistani ilmenee, että liittymä on 4G. Nyt kuitenkin näyttää, että 4G ei toimikkaan mokkulallani. Siitähän ei myyjä Elisalla maininnut! Noh, pitää vielä soitella, ottaa asiasta selko. ennen kuin niska punaisena hyökkää operaattoria haukkumaan.
  Eväät näyttävät piisaavan keskiviikkoon tai torstaihin, sitten lähetään maalikylille. Vissiin Mikkeliin, kun Puumalassa ei oo Lidliä. Ei vainkaan, saatta olla, että itään päin mennään, matkassa ei juurikaan eroa, tie kauniinpi. Pittääpä lisätä puita, käyä pumppaamassa vedet paatista, syventyä sitten vaikka kirjaan, työn alla Katarina Wennstamin trilogian keskimmäinen osa "Turman lintu".
  Ps. Merkille pantavaa on ollut pölyttäjien, ötököiden, kaiken maailman surviaisten niukkuus. Itse en suuresti kaipaa, mutta kasvit tarvitsevat pölyttäjiä, linnut evästä. Eilen, kun aurinko välillä paisteli, lähdin asiasta tehden kameran kera liikkeelle; likimain ainoa bongaus oli kultakuoriainen koivuangervon kukinnolla.

 

AIKA AIKAA KUTAKIN

  Aika on kylvää, aika on niittää; entiedä, kuka lie kylvänyt, mutta niittomiehiä viikatteineen on pallokisoissa nähty, tosin muutamia aiempia mittelöitä niukemmin. Samoin urheilutapahtumissa harvinaisempi kannibalismi tekee tuloaan. Niin hyvä jalkapalloilija, kuin Suarez okin, olisi FIFAN Sepp Blatterin, mikäli tämä lahjuskähminnöiltään ehtii, johdolla rukattava sääntöjä sen suuntaisiksi, että kolmannen puraisun jälkeen proteesi takavarikoitaisiin muutamaksi kaudeksi.

  Kaiken kaikkiaan Brasiliassa on käytyt kova viima eurooppalaisten huippumaiden tiimoilla; Espanja, Italia, Englanti ja Kroatia pihalla, Portugali sekä Venäjä todennäköisesti, kuten ei niinkään yllätyksellisesti Bosnia-Hertsegovinakin. Mukana varmasti, siis Euroopasta, Hollanti, Ranska, Belgia, Kreikka!! ja Saksa. Sveitsillä ja Venäjällä vielä saumat. Amerikan alueiden valtiot jyräävät, Aasiasta ei kettään, Oseaniasta ei kettään, Afrikasta Algeria ja Nigeria tyrkyllä.

  Voipa tapahtua, että ollaan menossa kohti huikeaa finaalia Brasilia-Argentiina. Neymarin ja Messin, virtuoosien, jotka yksin ratkovat pelejä, johdolla varsin todennäköinen lopputulema. Nopealla vilkaisulla kaavio näyttää sellaiselta, että se on mahdollista, oikaiskaa, jos olen erehtynyt. Nähdyn perusteella Neymar johtaa mielestäni taitureiden mittelöä niukasti. Onhan siellä tietenkin hyvin pelanneet Saksa, Hollanti ja Ranska, yllätysvalmis Belgia, sekä positiivisesti pelanneet Meksiko, Chile ja Kolumbia, niin ja Costa Rica sekä Uruguay. Repikää siitä, mutta minä pidättäydyn alkuperäisessä ajatuksessani: Brasilia-Argentiina!

  Muutakin on maailmalla ja kotomaassa tapahtunut, mutta ei ole liiemmälti kokoomuksen ministeriruljanssi, eikä kylmän sään siunailu innostanut. Hyviäkin uutisia toki on: Suomi on uuden Good Country Indexin mukaan maailman toiseksi paras maa, eli tekee Irlannin jälkeen eniten hyvää maapallolle ja kansaiväliselle yhteisölle. Toinen hyvä uutinen on, että Jack White on julkaissut toisen sooloalbuminsa nimeltään "Lazaretto". Siispä kipaisen Levykauppa Äx:ään sen lunastamaan. Jos joku sanoo. "en tunne miestä", kuten tokaisi Arto Paasilinnan mukaan paavi Jumalasta, menköön vaikka kirjastoon lainaamaan White Stripesin levyjä. Kannattaa! 

  Siinäpä sitä, valvotut illat, sydänyöt, jatkuvat. Perjantaina Anttolaan, Pisan tornin mukainen, muttei ihan korkuinen vino pino kirjoja messissä (ei kuitenkaan Lionelissa), leivinuuniin valkeaa, siitä se pikku hiljaa alkaa, eläke.

 Parempi kännibalismi...

...kuin kannibalismi

KUVAKIRJA AATOSTA

  Aatosta jaloa ja... Niinpä niin, aamu alkoi obligatorisella suotusessiolla.

Sitten yrittelin puunhakkuuta, mutta itikat oli sikäli ärhäkkäällä päällä, että päätin siirtyä haravoimaan laiturin viereen hiekalle kertynyttä orgaanista jätettä sivummalle.

Anna ja Helmikii herräili, kävin juhannuskoivut, aurinko paisteli.

 Kellikkamaha tepastelee.

 Hemppakin äkkäs käärmevapaan paikan.

Hyvin grillatun (kuka lie?) lounaan jälkeen lähettiin euron vaappua uittamaan. 

Helmiä välillä kyllästytti hidas meno, kameralaukku oli hyvä tyyny.

 Kuikat uiskenteli...

...pilviä muodostui...

...kalasääksi vahti pesäpuutaan.

Otsasi hies(koivussa) sinun tulee vihtasi vääntämän, nimittäin rauduskoivusta. Saunottiin, katottiin Italia-Costa Rica, yippee, hip hei huraa, tiedän mitä kahvia vastedes ostan!

Välillä ripotteli, mutta Ylä-Lapin välihousut ja toppatakit päälle ja kokolle!

 Tuhopolttaja parhaasta päästä...

 ...ja roihahtihan se....

 Ritva-sisko ja Anna käsittelee päivän poliitisia uutisia.

 Yleisnäkymä suviyöstä, ei ku Avokkaaseen!