LOPUN ALKUA

Täällä Anttolassa ollaan nyt oltu neljä viikkoa poislukien kahden päivän kotireissu. Kylläpä ilmat ovat olleet taas suotuisia; aluksi hellettä, sitten muutaman päivän kylmempi sadejakso, sen jälkeen taas hellettä. Eilen illalla kulki ukkosrintama yli, möyrysi pari tuntia, iski muutaman kerran kohdilla, ja mikä parasta, vettä tuli runsaasti. Kyllähän luonto (lue sienet ja marjat) tykkää! Kanttarellejä tosiaan jo parit soossit syöty, metsämansikoista nautittu, mustikat kypsyvät viikossa parissa.
Huomenna on paluu edessä, perjantaina takaisin; nurmenleikkuuta, Tainan synttäreitä, sienikartoitusta, ehkä verkot veteen. Sitä seuraavana viikonloppuna taas suuntana Avokas; naapurin Heikki tulee ex-kumppaninsa Päivin kanssa tutkailemaan pihahommia. Päivi tekee (ja totetuttaa) puutarhasuunnitelmia, Heikillä on kaivinkone. Tarkoitus on, että joko syksyllä, tai heti jäitten lädettyä keväällä, Heikki tuo koneen lautalla saareen. Kaivetaan villiintynyt ja osittain kuollut "ruusutarha" ylös ja laitetaan rinne nurmikolle. Alapuoli saa jäädä kedoksi (sinne on jo kylvetty ketokukkien siemeniä). Yläpuoli tosiaan nurmelle, joitain istutuksia ja kukkapenkkejä sekaan. Ruusuviidakon alta paljastuu mm. kaksi isohkoa kiveä, tai peruskallion nyppylää. Niiden ympärille saa varmaan jotain järkevää laitettua, Sen vuoksi Päivi on tänne pyydetty. Hän kertoo, mitä kannattaa istuttaa. Minulla on vain kaksi vaatimusta: helppohoitoisuus, ja täkeimpänä, ettei kasvi ryöstäydy, leviä, rönsyile, karkaa käsistä! Olen nimittäin taistellut tarpeekseni mm. ruusujen, lupiinien ja jättipalsamin kanssa. Onneksi kukaan vähämielinen ei ole tänne kaukasian jättiputkea roudannut!
Puutarhakatselmuksen jälkeisenä viikonloppuna onkin edessä Pori Jazz ja Eric Burdon & Animals.
Että sellaisilla mielillä lähtöön valmistaudutaan. Tänään on luvassa vielä lämmitä ja melko sateetonta, huomenna, kun pitää yli ajaa, ennusteena runsasta sadetta.

Villiintynyt ruusutarha

Heikin kanat (kuten kukotkin) syövät terveellisesti

HYVÄÄ PÄIVÄÄ KAIKKI ULKOMAALAISET

Sivuillani on nyt käynyt, vaikka niille on ole aikoihin kirjoittanutkaan,ainakin seuravat maat: USA 289 kertaa, Venäjä 218, Saksa 82, Alankomaat 47, Kroatia 21, Itävalta 20, Britannia 15, Kolumbia 12, Ranska 10. Ja viime viikon aikana Serbia, Espanja, Kanada, Israel ja Japani ovat kunniottaneet vaatimattomia sepustuksiani poikkeamalla niillä.  Siis eihän meitä kukaan vakoile. No, nämähän ovat kaikille avoimia sivuja (siis "blogger", ei toki "lärvikirja"). Mutta jos joku muu, jonka tunnen, on "bloggerissa", onko samaa havaintoa? En millään jaksa uskoa, että "suurvalloissa" oltaisiin kiinnostuneita kuntoilun hinnasta tai Anttolan sienisadosta. Jos on joskus piikikäs, kai se okaisuus on lähinnä omia asioita? Tietty, on tullut arvosteltua "Vapaan Maailman Johtajaa", tällä tarkoitan  lähinnä valtiota, en sen nykyistä johtajaa, vaikka ei kai hänkään juuri mitään asioille voi. Mutten mielestäni mauttomasti, saatikka vaarallisesti. Kuitenkin vaara on ilmassa! Jos jenkit vakoilevat yksityisten ihmisten sähköistä käyttäytymistä, eihän se siihen maahan rajoitu! Kannattaa varoa, mitä kertoo, vai mitä Kusipäiset Big Brotherit? Eikö se rehellinen Snowden lopulta päässy pakoon? Jos ja kun, tän joku helevetin ulokomualainen kiäntää, nii yrittäkee olla immeisiks! Jos haluvatten tulla opiskelemmaan savonkieltä, mänkee vaekka Kuopijjoon.

aJaSTa

En ole saanut kirjoiteltua aikoihin. Eli siitäpä assosiatio aikaan. Mitä aika on? Einsteinin aikaa? Aikaa itselleen? Aikaa toisille? Aikaa ajatella sitä, tai vaikka tätä, tai ihan muuten vaan (laulo Mårtenssonin Lasse, kauan ennen Myrskyluodon Maijaa). Aika on käsittämättömän käsitteellinen suure. Ilman aikaa meitä ei ois, ajan kanssa me haihdutaan pois. Nythän lähti runolliseksi. Aikaa ei voi käsittää, ei hahmottaa. Se, kuinka aika kulkee, on liian vaikeaa ymmärtää. Jos aika alkoi soljua big bangistä eteenpäin, kai se voi valua takaisinkin? Meidän mittakaavallahan aika on täysin turha määre; vai onko maailmankaikkeuden kannalta jotain merkitystä, koska tulet töihin? Kun ihmiskunta on elänyt vain sen murto-osan tämän pallon olemassaolon ajasta, miksi meillä on oikeus määrätä pelisäännöistä? Ihmisen ikä on, millä tahansa mittakaavalla mitattuna, niin olematon, ettei sen takia viitsi edes spekuloida. Aika aikaa kutakin, tempora mutantur, nos et mutamur in illis, oi aikoja, oi tapoja, an nescis me fili, quontilla prudencia mundus regadur? Tuo ei varmaan lähteny ihan oikeessa formussa, ajatus lienee mennyt perille?
Miksi ajatella aikaa? No siksi tietenkin, että minulla on nyt aikaa ajatella aikaa. Olishan se melkomoinen juttu, jos se, kenellä on aikaa, ei kuluttais aikaansa ajattelamalla aikaa!

Ps. Tautologia oli harkittua

SANOJEN VOIMA

Kieli, sekä puhuttu, että kirjoitettu on elämän ja elämisen rikkaus. Siis mitä kaikkea voi sanoilla tehdä? Sanoillahan voi tehdä vaikka sun mitä, mm. seuraavia asioita:
-sanoilla voi manata tai siunata, pieksää tai puuduttaa
-sanoilla voi viiltää tai parantaa, rikkoa tai rakentaa
-sanoilla voi kiduttaa tai helliä, rangaista tai lohduttaa
-sanoilla voi erottaa tai yhdistää, luvata tai pettää
-sanoilla voi suututtaa tai ilahduttaa, tyynnyttää tai raivostuttaa
-sanansa voi antaa ja pitää, rikkoa ja myydä
-sanansa voi taiten asettaa tai suustaan suoltaa, perua  tai vahvistaa
-sanoilla voi silottaa, karhentaa, kohottaa, alentaa
-sanoilla voi sovittaa tai erottaa, vaikuttaa tai turruttaa
-sanoilla voi muuttaa maailmaa, löytää ystäviä, saada vihollisia
-sanoilla voi sytyttää sodan, rakentaa rauhan, käännyttää mielen, vahvistaa liiton
-sanoilla voi hankkia kuoleman, saada vapauden, pelastaa ihmisen, tuomita toisen
Sanoilla on mahtava voima, aseitakin vahvempi, käyttäkää niitä oikein. Sanasta miestä, sarvesta härkää.
Pitäkää itsenne kunnossa; mens sana in corpore sano, sano Pertti.

Edellistä kesää mustavalkoisena

SOTAKYSYMYS

Tässä vanhemmiten tulee pohdiskelleeksi suuria kysymyksiä. Eräs mieltäni askarruttanut kuuluu: "Onko oikeutettua sotaa olemassa?" Sotiahan käydään monista eri syistä, on ainakin uskonsotia, poliittisia sotia, rajasotia, sotia luonnonvarojen takia, sotia koston vuoksi, nämä lienevät yleisimpiä. Tulevaisuudessa voin hyvin kuvitella sodittavan tilasta (väkiluku kun kasvaa niin, ettei joillain alueilla kohta enää ole tilaa eikä kapasiteetia elättää lisääntyvää joukkoa) ja avaruudessa olevista mineraaleista.
Onko siis uskonsota oikeutettu? Ei tietysti. Mistä kukaan ensinnäkin tietää, että edustamansa uskonto on oikea? Voihan siihen uskoa, mutta sitä mitä ei tiedetä, siihen uskotaan. Esko Valtaojaa mukaellen: "Jos tunnustat jotakin uskontoa, on todennäköistä, että palvot väärää Jumalaa". Sehän on matemaattinen tosiasia, sillä suurinta uskontoa, kristinuskoa, tunnustaa hieman vajaa kolmannes pallomme väkiluvusta. Toiseksi minkään aatteen, oli se sitten uskonnollinen, poliittinen, tai mikä hyvänsä, pakkosyöttö ei missään tapauksessa ole oikein. Siitä seuraa, että  myöskään poliittiset tai muuten aatteelliset sodat eivät ole oikeutettuja.
Entäpä rajasodat? Jos mikään sota voi olla hyväksyttävissä, niin ehkä se sitten on rajasota. Siis kun joku kansakunta puolustaa alueitaan tunkeutujaa vastaan. Itseasiassa luonnonvarojen rohmuaminen väkivalloin  toisen maan rajojen sisäpuolelta on suunnilleen sama asia. Mutta mikäli minulta kysytään, olisi edellä mainituissakin tilanteissa etsittävä rauhanomainen ratkaisu. Väkivalta ei ole kuin kyvyttömän hätäkeino.
Kosto on yleensäkin turhaa ja tekijänsä mielenlaatua kuvastavaa toimintaa, puhumattakaan koston vuoksi aloitettavasta sodasta.
Summa summarum: mielestäni ei ole oikeutettua sotaa.
Toinen kaalissani kaihertava kysymys on rangaistus. Rangaistus nimittäin haiskahtaa kostolta, eikä se silloin ole oikein. Puhutaan, että joku on saanut oikeutta, kun häntä vastaan rikkonutta rangaistaan. Ja että oikeudenmukaisuus on toteutunut. Oikeudenmukaisuutta pitää olla, oikeutta pitää olla. Mutta eikö siihen ole muuta keinoa, kuin rangaistus? Siis esim. tekoja hyvitykseksi, nuhteelliseen elämäntapaan sitoutumista, you say it. Miettikää viisaammat, mutta ei taida olla helppoa; ihmiskunnan eetoksen pitäsi totaalisesti uudistua, jotta mitään radikaalia muutosta saataisiin aikaan.
Hyvähän se on luoda mielessään utopiaa tässä dystopiassa. Ilmat ei kun lämpenee, korvasienet odottavat poimijaansa. Siis huomenna Anttolaan, Helluntaina takaisin, ilman heilaa, sillä rouvalla voisi olla siihen vastustava kanta. Ei siis kannata aloittaa sanasotaa.

Kuunnelkaa hyvää musiikkia ja nauttikaa alkukesästä.

KESÄKAUDEN ALKU

Kesäkausi voidaan katsoa alkaneeksi. Ollaan oltu Anttolassa keskiviikkoillasta alkaen, huomenna palataan ihmisten pariin. Paikkojen kesäkuntoon saattaminen sujui kutakuinkin normaalisti; moottorivene toimii (kiitos Haneli), kaivon vesipumppu pelittää, astianpesukone hoitaa tehtävänsä. Sauna- ja kasteluvesipumppu nikottelee, vaikka siihen vaihdettiin talven aikana laakerit. Noh, saunaveden jaksaa kantaa, siis syvennyn asiaan kesäkuun alussa, kun tulemme tänne pidemmäksi aikaa. Samoin laiturin keskipukin uusiminen jää tuota tuonnemaksi; tein väliaikaisen ratkaisun. Väliaikaiset ratkaisut ovat kyllä vaarallisia, kysykää vaikka Hilpalta. Parhaat, tai pahimmat, kuinka vaan, ovat joutuneet palvelemaan vuosia, jotkut toimivat vieläkin. Velj-Hanskilla on kuvaava sanonta kyseiseen asiaan. Kun kumppaninsa Taina kysyy jostain keskeneräisestä jutusta, Haneli vasta: "Se on hahmollaan". Mitäpä siihen lisäämään.
Ilmat ovat olleet ihan kelvollisia. Torstaina sateli, eilen tuli pikku kuuro ja ukkosti vähän. Tänään, Äitienpäivänä, lämpötila lähentelee kahtakymmentä.
Pihapiiri on haravoitu, puita roudattu pinoista liitereihin, vähin kalasteltu, nautittu olosta. Talviturkkikin tuli eilen nakattua pois. Älkääpä nuoremmat ja vikkelämmän verenkierron omistavat henkilöt ollenkaan parjatko, jos ensimmäinen uimareissu 7 asteiseesa vedessä (pintavesi laiturin päässä) ei ollut kummoinen. Luulen, ettei tarvitse heilua hiki hatussa saadakseen teidät vakuuttuneeksi pulahduksen keston lyhyydestä.
Ei tullut verkosta toivomaani Äitienpäivähaukea, siis lähdimme rouvan kanssa uistelemaan. Eihän sekään tulosta tuottanut, mutta mieli ja silmä lepäsivät.
Ps. Suokaa anteeksi, mutta en malta taas kerran olla puuttumatta median kielenkäyttöön. Onko oikein sanoa "kulunut klisee"? Vai onko se tautologiaa väärässä paikassa. Tautologiahan on myös tehokeino oikein käytettynä, mutta ei ehkä tässä yhteydessä.

Kesän alkua toivoo parantumaton besserwisser, pilkunviilaaja, ja ärsyttävän pedantti Pertti

HYVÄKSYY, MUTTEI HYVÄKSY

Kun viimeaikoina olen nykyisillä asuinseuduillani liikuskellut, harvalukuisten tuttujen kanssa turinoinut, maailmanmenoa ihmetellyt, on eräs seikka minulle selvinnyt. Nimittäin se, että kanssaeläjien keskuudessa esiintyy omituista kaksiajakautumista, ambivalenttia mielenlaatua. Minulla on muutama tuttu, tutun tuttu ja tutuksi tullut reilu kuuskymppinen mies, joiden pöytään silloin tällöin eksyn aamukahville. Alun perin kuvaliikkeen omistajan (hovihankkijani valokuvausalalla) kautta ja kanssa ensimmäiset kontaktit heihin on luotu. Nämä äijänköriläät eivät siis ole ystäviäni, tai läheisempiä tuttaviani, ovatpahan vaan 5- 6 liikeenharjoittajaa (eivät siis ihan tyypillisiä kavereitani) kauppakeskuksessa. Joka tapauksessa on kahvipöydässä yleensä klo. 9:n jälkeen menossa maailmanparannustuokio vailla vertaa. He ruotivat milloin mitäkin asiaa, yleensä haukkuvat hallituksen toimia tai kauppakeskuksen strategiaa tuoda itseään esille ja ihmisten ulottuville (ilmeisesti eivät ole tyytyväisiä 6,5 miljoonan vuotuisen kävijän määrään). Noh, minähän yleensä olen hiljaa, saatan pientä small talk'ia säästä tai urheilusta heittää.
Muutaman kerran on keskustelu kuitenkin lähtenyt rönsyilemään muuallekin. Kerran, pöydässä oli lisäkseni 3 herraa, eräs kysäisi, miksi pidän Amnestyn pinssiä. Minä siihen, että kannatan ja vaatimattomalla summalla tuen sen toimintaa, siis miksen pitäisi? Tähän eräs istujista loihe lausumaan: "Eiks ne oo jotakin hulinoitsijoita tai muita kummajaisia? Minä siihen selvittämään hieman taustoja. Yksi miehistä ilmoitti, ettei ainakaan hän voisi sellaisia tukea. Minä kysyin heiltä: "Eikö ihmisarvo ole tärkeää? Tähän yhdellä suulla: "On tietysti".
He siis kannattivat ihmisarvon toteutumista, mutta eivät järjestöä, mikä sitä puolueettomasti ja väkivallattomasti yrittää parantaa.
Saman tyyppinen keskultelu virisi toisella kertaa luonnosuojelusta ja Greenpeace'sta. Tällä kertaa oli hieman eri seurakunta koolla. Mutta kuitenkin tuli selväksi, kun asiaa utelin, että ei luonnonsuojelussa mitään pahaa ole, päinvastoin, tärkeä asia. Mutta sitä työtä tosissaan tekeviä ei haluta kannattaa, hyväksyä, saatikka tukea.
Kaikki järjetöt, mitkä yrittävät viedä eteenpäin enemmistön hyväksymiä asioita, koetaan jotenkin oudoiksi, niiden jäsenet erilaisiksi, erikoisiksi, jopa vaarallisiksi. Ja tämä on varmasti laajalle levinnyt mielipide, vaikka oma otantani onkin onnettoman pieni.
Tosiasia kuitenkin on, ettei mikään tässä "maailmoista parhaassa" muutu, ainakaan parempaan suuntaan, ilman toimenpiteitä. Eivät ongelmat ratkea itsestään, eikä ihminen paranna tapojaan, jollei häntä havahduteta.
Haluan vielä korostaa, ette mainitsemani herrasmiehet eivät suinkaan ole mitään äärijyrkkiä tai erityisen suvaitsemattomia, vaan ihan tavallisia hyvin toimeentulevia äijiä. En siis heitä ole arvostelemassa tai mollaamassa, mutta heidän, kuten niin lukuisan muunkin, mielipiteistä näkyy tietämättömyys, osin välinpitämättömyys. Ergo; mitä enemmän ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt saavat sanomaansa ja toimintatapojaan ihmisten tietoisuuteen, sitä useampi mahdollisesti päättää ryhtyä asioita tukemaan ja edistämään.
Tulipahan taas vuodateltua. Nyt on ryhdyttävä pikku hiljaa keräilemää tavaroita, tarkistamaan einesten riittävyttäs ja vaivaamaan mieltää sillä, muistaako kaiken tarvittavan ja mahtukohan se kaikki autoon. Siispä alla olevan samettiruusun kuvan kera Lämmintä Helatorstaita (vaikka märkää tuntuu lupailevan) ja Hyvää Åitienpäivää kaikille, jotka sen ovat ansainneet.