PALUU KESÄÄN

Ei liene parempaa tapaa tyhjentää aivojaan turhanpäiväisestä moskasta, kaiken kattavasta hektisyydestä ja sielua jyrsivästä tyhjänpäiväisyydestä, kuin tuupata soutuvene aikaisin tuulettomana kesäaamuna vesille ja lähteä lipsuttelemaan pitkin rasvatyyntä pintaa. Minulle on onnekseni suotu mahdollisuus moiseen ylellisyyteen Saimaan Luonterin vesistön maisemissa. Läheskään kaikille ei vastaava tapahtuma ole toteutettavissa, ainakaan vaivattomasti, mutta pääasiaan, aivojen nollaamiseen, riittää uskoakseni mikä tahansa itselleen sopivaksi kokema toiminta. Tärkeää onkin suorittaa se aika-ajoin. Aion kuitenkin lähestyä omaa tapaani saavuttaa katarsis.

Olen ollut koko ikäni aamuihminen, luonteenpiirre on vain korostunut iän myötä. Niinpä olenkin tolpillani neljän-viiden paikkeilla. Kotioloissa on tapanani lähteä lehden luettuani, tietysti säävarauksella, reilun tunnin sauvakävelylle, mikä on miehelle, joka viihtyy yksin mielensä kanssa, miellyttävä ”missio”. Mutta kesäisin mökillä saavuttavat aamut aivan uuden sfäärin! Viime kesä ei ollut ilmojen puolesta täydellinen; oli sadetta, oli tuulta, oli pilvistä, toisin kuin parina sitä edeltä'neenä kesänä. Mutta kun pilvettömän tyynenä (sellaisiakin jokunen oli) aamuna antaa venee lipua kohti auringon nousua, on mielen valtaava rauha käsin kosketeltava. Varsinkin alkukesästä ilman täyttää lintujen korvia hivelevä konsertti, tyyntä pintaa halkoo siellä täällä vesilinnun vana, tuolla polskahtaa kala, syvemmällä pistelevät muikut pintaan. Näkeepä silloin tällöin, ei välttämättä edes joka kesä, mutta kuitenkin, norpan tai pari sukeltelemassa lähistöllä. Ja taivaan värit! Eihän luontoa taiteilijana voita mikään. Siinä häipyy mielestä tekemättömien töiden (minkä?) taakka, tuleva hikinen polttopuusavotta, mökin maalauksen suunnittelu, Hilpan lievästi sanottuna innoton suhtauminen selviin asioihin, jopa rahavaikeudet tuntuvat siirtyneen tulopuolelle. Entäpä sakean aamusumun yllättäessä? Tunne on epätodellinen; aluksi läpinäkymätön usvaseinä, minkä pehmeässä syleilyssä ei eksymisen uhan alla tohdi lähteä rannan tuntumasta kauemmas selkävesille. Ihmisen suutavaisto kun lakkaa toimimasta hernerokkasumussa. Yleensä jossain vaiheessa alkaa tuulenviri pikku hiljaa työntää sumupilveä edellään hajottaen sen asteittain. Tällöin paljastuu uskomattomia näkyjä ja värejä.

Entäpä loppukesän/alkusyksyn tunnelmat? Päällimmäisenä hiljaisuus. Syksyn edetessä vähenevät keskikesällä joskus läpi vuorokauden pörräävät moottoriveneet kuvasta. Tuntee olevansa luonnon kanssa yksin, vain kuikan huuto saattaa kantautua korviin. Kun aurinko nousee horisontin takaa, hyökkää ruskan kirjo silmille. Lokakuussa, kun lehti on jo puista pudonnut ja veneen pohja yöpakkasen jäljiltä vaarallisen liukas, lentävät suuret muuttolintujen parvet yli, kymmeniä kanadanhanhia laskeutuu läheiseen lahdelmaan, joutsenperhe viiltää vettä miettien, kannattaako vielä lähteä? Eivät muistu tulevan viikon ruuhkat ja jonotukset, nalkuttavat pomot ja napisevat alaiset (mitkä?), riitaa haastavat ja uteliaat naapurit, eivät mitkään tulevat koettelemukset kaiverra sisintä.

Mutta aika-ajoin idylliin ilmaantuu särö; allani on mittaamaton määrä juomakelpoista vettä ja aamulla olen miettinyt grillaisinko tänään, vai söisinkö vain Aura- tonnikalasalaattia? Samaan aikaan 3,5 miljardia, puolet ihmiskunnasta, elää ilman turvallista juomavettä ja perussanitaatiota. Vuosittain kuolee 1,5 miljoonaa lasta likaisen juomaveden aiheuttamaan ripuliin muihin tauteihin ja suoranaiseen janoon menehtyneistä puhumattakaan. Lähes miljardi ihmistä kärsii nälänhädästä ja 10 miljoonaa kuolee vuositasolla nälkään. Yk:n tutkimuksen mukaan kuitenkin lähes puolet syömäkelpoisesta ruoasta heitetään pois, mm. valtavat määrät ”toisarvoista” kalaa, tai syötetään eläimille viljaa niiden luontaisen ravinnon asemesta, nämä tietysti kaikien käyttämättä jääneiden ja pilaantuneiden elintarvikkeiden lisäksi. Olisikohan meidän kaikkien hyväosaisten, niin valtioiden, kuin yksityistenkin, syytä tehdä jotain asian eteen? Mieltä saattaa myös askarruttaa, koska luontoäiti saa tarpeekseen 7-miljadisen populaation tavasta käyttää pallomme antimia puolitoistakertaisen määrän siitä, minkä se pystyy tuottamaan?

Olen kuitenkin optimisti; ei vielä ole liian myöhäistä - vaikka kiire alkaa tulla - muuttaa elintapamme ja käyttäytymisemme sellaisiksi, että planeettamme voi tulevaisuudessa paremmin ja mahdollisimman monella on mahdollisimman hyvä olla.

VAALIKONE

Äkkäsin aamulla paikallisen valtalehden etusivulta, että sen ylläpitämä vaalikone oli auennut. Ei kun PC auki. Yritin, kuten ennenkin näillä koneilla vieraillessani, olla rehellinen, mutta... Johan tuli kummallinen tulos! Se on ainakin varma, että kymmenen eniten samaa mieltä olevan koostumus ei vastannut lainkaan poliittista kantaani. Olen aiemminkin ihmetellyt näitä vaalikoneita. Onko niin, että etevällä kysymysten asettelulla pystyy manipuloimaan vastajaa haluamaansa suuntaan? Olen pannut merkille, että esim. presidentin vaaleissa ja eduskuntavaaleissa samana päivänä eri foorumeissa suorittamistani "testeistä" on tullut aivan eri suuntaisia tuloksia. Jos näin on YLE:n kone lienee puolueettomin.
Niin tai näin, äänestää aion. Siis minä, ei kone. Ehdokkaasta ei vielä ole selvyyttä. Muutama tuttukin on ehdolla, hyvää ystävää ei kuitenkaa. Ja vähissä ne muutenkin ovat, siis ystävät, siis Hollolassa.
Kuntavaaleissa on henkilön äänestämninen yli puoluerajojen varmasti yleisempää, kuin valtiollisissa. Mutta se on varmaa, että persuja, ylipäätään oikealla olevia, en äänestä, sanokoot koneet mitä tahansa. No, poikkeuksena saattaisi olla joku vihreä (eiköhän Suomen Vihreät oikeistopuolueeksi lasketa, toisin kuin useimmissa muissa maissa).
Tulevan vaalikauden tärkein asia lienee täälläkin kuntaliitos. Lahti, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Asikkala, Padasjoki, Heinola. Siinäpä pohtimista. Asia on minulle kaksijakoinen; periaatteessa olen kuntaliitosten kannalla, sehän on itsestään selvä ratkaisu. Toisaalta Hollola on ollut, on ehdottomasti vieläkin, hyvin hoidettu, upea asuinkunta. Mutta onhan meillä jo Peruspalvelukeskus Oiva (Asikkalan, Hollolan, Hämeenkosken, Kärkölä ja Padasjoen  sosiaali- ja perusterveydenhuoltopalvelut).  Tietysti myös peräti 13 kunnan yhteinen maakuntakirjasto. Ergo, itsekkyys sivuun, tulkoon kuntaliitos!
Taas tuli kirjoiteltua politiikasta, vaikka se minulle onkin suunnilleen "tabula rasa". Vielä tärkeämpään asiaan. Miksi ihmiskunta, ja sen parhaimmat voimat askartelevat epäolennaisuuksien parissa? Miksei joku voisi keksiä esim. partavaahtoa, mikä maistuu persikalta ja sisältää D-vitamiinia. Itselläni ainakin on suu vaahtoa täynnä, aina kun viitsin partani ajaa.

Allekirjoittanut silloin, kun ei viitsinyt ajaa partaansa.

POLITIITISIA POHDISKELUJA

En ole suuressakaan määrin poliittisesti valveutunut henkilö, vaikka valtiollisissa vaaleissa olenkin aina äänestänyt. Pääsääntöisesti äänestän puoluetta, joskus kunnallisvaaleissa henkilöä, mutta tietty aatesuunta on aina kulkenut matkassa. Kuten sanottua, politiikka ei liiemmin kiinnosta, olen sen tuntemisessa noviisi. Mutta näen sen kaikkinen vaalirahasotkuineen sun muine kähmintöineen melko likaisena pelinä.  Lähes kaikki politiikot ovat pahimman luokan opportunesteja, valehtelevat ja salailevat tekemisistään, sekä sopivat suurista asioista suljettujen ovien takana saadakseen henkilökohtaista tai puolueeseen kohdistuvaa hyötyä tai edistääkseen omaa uraansa. Tämä koskee tietenkin lähinnä valtakunnan politiikkaa, ei niinkään kunnallista sektoria.
Tämä kaikki sai minut sydänyön hiljaisina hetkinä pohdiskelemaan vaihtoehtoja käytössä olevalle valtiomuodolle. Olisiko diktaduria tai oligargia hyvä ratkaisu? No, ei tietenkään, ilmiselvistä syistä. 
Entäpä monarkia? Ei, ainakaan muitten pohjoismaitten tai Englannin malliin; tilannehan ei keulakuvilla, kallilla sellaisilla, miksikään muuttuisi. Ja mistäpä tänne hallitsijasuku "pierastaisiin"? 
Sitten muistui muinaisen historianopettajani Ripsaluoman ehdotus valistuneesta itsevaltiaasta? Aika mahdoton yhtälö; voisi jossakin toimia yhden valtakauden, mutta entä seuraaja? 
Kuinka sujuisi kommunismi. Ei varmaankaan hyvin, sellaisenaan. Uudistamalla oppia ja toteutusta, ehkä? 
Vielä jää ainakin anarkismi. Ei saane  kannatusta "suurelta yleisöltä". Tiettyjen ryhmien tavoite, mutta maltillisenakin aika suuri muutos.
Sanonta "valta turmelee, absoluuttinen valta turmelee käyttäjänsä absoluuttisesti" pitää pitkälti paikkansa. Vaikka joku nuori kirkasotsainen ja palavamielinen henkilö eduskuntaan valituksi tultuaan olisikin täynnä hyviä ja kansaa ja ihmiskuntaa hyödyntäviä ajatuksia, alkavat ne viimeistään toisella kaudella kääntää suuntaansa. Ajan kuluessa henkilöstä muokkautuu oivallinen opportunisti.
Edesmennyt tiedemies ja kirjailija Arthur C. Clarce on joskus sanonut, ettei mihinkään virkaan tule valita henkilöä, joka siihen pyrkii. Ilmiselvistä syistä. Clarcen fiktiota on, että pallomme tärkeimpiin tehtäviin, mm. YK:n pääsihteeriksi määrätään sopivin tietyksi määräajaksi, eikä tehtävästä voi kieltäytyä. Kuulostaa järkevältä. Clarcessa pitäytyäksemme: Politiikot ovat toisen luokan kykyjä, koska he käsittelevät mahdollisuuksia, ensimmäisen luokan kykyjä kiinnostaa ainoastaan mahdoton. Pitänee paikkaansa, harvoin kai politiikan parissa varsinaisia neroja tapaa, älykkäitä ja viisaita kylläkin.
Nykyinen valtiomuotomme siis lienee kuitenkin se oikea. Mutta kuinka muuttaa vallanpitäjiä? Pari ehdotusta: Kansanedustajien jako niin, että koko Suomi tulee tasapuolisesti edustetuksi (onkin kai muuttumassa) ja kausien määrä maksimissaan kaksi. Sitten pitäisi ratkaista perimmäinen kysymys, "Quis custodiet ipsos custodes?"
Tuli vielä mieleeni avararuustätitieteen professorin, kirjailijan, viisaan miehen Esko Valtaojan ajatus, mikä menee jotenkin seuraavasti.  "Diktatuurissa tehdään niin kuin yksi tai muutamat haluavat, demokratiassa tehdään, niin kuin enemmistö haluaa, kommunismismissa tehdään, niin kuin kukaan ei halua, anarkismissa tehdään, niin kuin itse haluaa." Valitkaa!

Poliittista pimeyttä?

KARKEAA KIELENKÄYTTÖÄ 2012 jaa.

-Voihan Nokia sentään, kyllä ottaa pattiin.
-No mikäs UPM-Kymmene nyt on hätänä?
-Eikä ku jäi, Finnair vieköön, kännykkä kotiin.
-On mullekin, kaikkien metsäyhtiöitten kautta, käyny joskus noin.
-Metsojen Metsot! Olisin sitä välttämäti tarvinnu!
-Etkö, Hamina/Kotka Satama sentään, tuu yhtä päivää juttuun ilman kapulaa?
-No en, K-ryhmien K-ryhmä, en juuri tänään.
-Sitten siun pitää, kautta Työnantajaliiton, mennä hakemaan se.
-Niin, tai, ylimääräisen osingon kokoinen Metso, mennä ostamaan uusi.
-Teeppä se, nehän on OP-pankin halpoja, perusmallit meinaan.

No joo. Toinen käsi jakaa ylimääräisiä osinkoja, toinen viittoo yt-neuvotteluun. Sitten puolustelaan, ettei yhtiön hallitus tiedä, mitä toimiva johto tekee tai suunnittelee! Jos näin on, on suoranainen ihme, että sellainen firma on yhä jaloillaan.
Moni yhtiö tosiaan ilmoittaa hyvästä tuloksesta ja varoittelee samalla työvoiman vähentämisestä. Perustelee tarkkaan analalysoiduilla tulevaisuuden näkymillä. Ne vissiin perustaa näkemyksensä vanhaan sanontaa "Si vis pacem, para bellum". Minusta tuollainen strategia kuulostaa luovuttamiselta. Jos menee hyvin, eikö pitäisi käyttää kaikki keinot ja kertynyttä voittoa sen eteen, että "tarkkaan analysoitu tulevaisuus" voitaisiin välttää?
Tuntuu silä, että jos (pörssi)yhtiön johdolta kysyy, mikä on moraali, he vastaavat "saari Tyynessä Valtameressä".
Sitten kevennys: Tiedättekö mitä erikoista on jossain Linnunradan kolkassa elävällä rotu, jolla on 50 paria käsiä? Sehän on ainoa rotu maailmankaikkeuden historiassa, joka keksi deodorantin ennen pyörää.

Syksyinen auringonlasku, Keinokartanontie Hollola

MUSOITTEEN OOTOS

Terve ja iltaa, jos joku tätä tiirailee. Tein tänään sellaisen urosmehiläisen tempun, että muutin blogini otsikkoa, samalla muuttui myös web-osoite. Sehän näkyy, kun klikkaa tän auki. Sieltä löytyy kaikki samat paskat jutut, mitkä oon nyt reilun kk:n aikana öhveltäny. Aaamulla enemmän.

Välillä musta-valkoista Saimaata

SKITSOFREENIS-MONOLOGINEN DIALOGI

"Huomenta Pertti."
"Sinulle myös Pertti. Kuinkas nukuit?"
"Kiitos, kohtalaisesti. Minkä sateen ropina välillä valvotti."
"Sama juttu. Eikä loppua ole nähtävissä, meinaan sateesta. Ota kuule kahvia Pertti."
"Kiitos, kiitos, olet jo ehtinyt keittämään."
"Joo, äsken kissautin. Mitä sitä tänään tekis, kun ulos ei oo halua mennä?"
"Ajattelin, Pertti, että kirjoitan jotakin bloggeriin, sitten luen."
"Kuulostaa hyvältä idealta. Ja Kun Hilppa ja Hilppa ovat saaneet ruoan tehtyä, syödään."
"Jep, sitten kone tiskaa astiat, mikä jälkeen pitää ruveta kyttäämään sopivaa rakoa yli menoon, vai mitä Pertti?"
"Totta puhut, kuomani Pertti. Mutta kyllä jäi melko ohueksi tämän viikon lopun saalis ja liikunta!"
"Niinpä. Mutta ei aina voi voittaa. 'Tähän on tyytyminen', sanoi Luukon Anekin muinoin vedettyään kolme kertaa peräkkäin vesiperän nuotalla."
"Näin on Pertti. Onneksi tullaan reilun puolentoista viikon kuluttua tänne kahdeksi viikoksi!"
"Se on hienoa, odotan innolla. Puolukathan ei oo mihinkään kadonneet, suppissaika parhaimmillaan näillä maisemilla, muitakin sieniä syötäväksi."
"Näin on! Jospa veljeni Hannu ja Hannu vaikka vetävät pohjanuottaa, niin päästään muikkuja savustamaan."
"Kyllä ne varmaan vetää. Voi olla, että mennään niitten kanssa uistelemaankin, kun ne osaa homman."
"Kyllä varmasti Pertti. Voi olla, että silloin on jo pakkasöitä, onha joskus ensilumikin näyttäytynyt."
"Tosiaan, saattaa olla monenlaista ilmaa ja keliä. Mutta ei muulla väliä, kun ei koko ajan satais. Ei kylmä ja tuuli haittaa, vai mitä Pertti?"
"Ei niin, täräyttää Ylä-Lapin välihousut ja Papan perintö-toppiksen päälle, kyllä tarkenee! Mutta eiköhän heittäydytä sohvalle koko vartalon nojalle lukemaa Pertti?"

Syysilta laiturilta

TOIVOSTA EPÄTOIVOON

Terveisiä sektorilta Mikkeli-Anttola-Avokas. Illalla tänne tultiin. Eilen aamulla vallitsi usko, illalla toivo, nimittäin siitä, että sää olisi parempi kuin ennustukset kertoivat. Nyt aamulla vallitsee epätoivo; sataa tihuuttaa, ja sadetutka lupaa keskikovaa sadetta periaatteessa koko päiväksi, ja huomenna se vasta sataa!
Klo. 4 aamuyöstä oli tähtinen taivas, olin iloinen, ajattelin, että aamusta ainakin pääsee metsään. Mutta kun kuudelta heräsin kahvin keittoon, oli jo vettä ilmassa. Se siitä suunnitellusta suppilovahverotoivioretkestä, samoin kuin Hilpan puolukka-offensiivista. Syömäsienet sentään kävin heti seitsemältä, kun se ennustaa sateen vain yltyvän.
No, tästä tulee tällainen päivä. Onneksi on pari kirjaa matkassa: Mauno Saaren ja Juha Nummisen tuore Musta Höyhen sekä Jan Arnaldin pseudonyymillä  Arne Dahl kirjoittaman kansainvälisiä väkivältarikoksia tutkivasta "A-ryhmästä" kertovan 10-osaisen sarjan 9. teos "Jälkijäristys", mikä oli jostain syystä jäänyt lukematta. Muuten olen sarjan läpikäynyt, myös sen viimeisen osan "Pimeyden kutsu". Taattua ruotsalaista dekkarilaatua. Aaasinsiltana Dahlista, Arne Dahlin ohella on ainakin kaksi loistavaa kirjailija-Dahlia: englantilainen Roald Dahl ja norjalainen Kjell Ola Dahl. Edelliseltä tulevat mieleeni novellikokoelmat "Joku kaltaisesi" ja "Rakkaani kyyhkyläiseni" (muistaakseni Pentti Saarikosken suomennoksia), "Oswald-eno", sekä nuorten kirja "Matilda" (upeaa ironiaa). Jälkimmäinen on puolestaan oslolainen dekkaristi, jonka teoksissa esiintyvät omaperäinen poliisi Gunnarstranda ja hänen omapäinen apurinsa Frölich. Niin se taival kirjamaailmassa kuljettaa; 70-luvulla tutustuin Roald Dahliin, ja kun aika ajoin kirjastossa kävin tukimassa hyllyä D:n kohdalta, löysin kaksi muuta, lähinnä tälle vuosituhanelle kuuluvaa Dahlia. Kannattaa tutustua, siis kaikkiin Dahleihin.
Siis ei kun hauskaa päivää, toivottavasti teillä on parempi "sääolosuhde".

Tällaista täällä