Ajat muuttuvat. Vai muuttuvatko? No, kyllähän ajat muuttuvat. Latinalainen sananlasku sanoo Tempora mutantur, nos et mutamur in illis. Mutta muutummeko tosiaan ajan mukana? Aika ei muuta ihmistä. Se paljastaa ihmisten todelliset kasvot. Näin kuuluu jonkun lausuma viisaus. Tällaistakin tuumiskelin, kun käppäilin aamulla Kunnantietä pohjoiseen.
sunnuntai 10. joulukuuta 2023
AJAT MUUTTUVAT?
keskiviikko 6. joulukuuta 2023
MUISTOT KIVEN ALLA
Aamulla dallasin ihan kunnon lenkin, 9500 askelta. Keli hyvä oli, kahdeksan miinusta, ei tuulta. Kuva otettu juuri ennen kuin astun Hollolasta Lahteen.
perjantai 1. joulukuuta 2023
KAMELIN SELKÄ
Tänään tipahti viimeinen oljenkorsi, kamelin selkä katkesi. Olen hallituksen rasismiseikkailua, kohtuuttomia leikkauksia, älyttömiä toilauksia yrittänyt sietää. Olen katsellut kuinka Orpo, silmät viattoman näköisenä, pyöreinä kuin pöllöllä, vakuuttaa, että leikkaukset on pakko tehdä, sillä muuten laivan ei käänny. Laiva, joka taitaa mennä tällä menolla kolisten pohjaan. Olen huomannut, kuinka persut, Purra etunenässä, ovat rajaselkkauksen myötä pullistuneet henkeä täyteen. Purran, itseään täynnä ja ivallisesti, kansanedustajille antamat vastaukset ovat tuota "voimantuntoa" tulvillaan. Kannattaisi ehkä muistaa, kuinka lehmän käy, kun se pääsee äpärikköön.
keskiviikko 29. marraskuuta 2023
MARRASKUUSSA SUKSILLE
Päästiin ensimmäistä kertaa ikinä marraskuussa liukulumikengillä hiihtämään. Tähän ihmeeseen on monia syitä, mutta tärkeimpänä mieleen tulee se, että on aluillaan vasta kolmas talvi, kun olemme kyseiset välineet omistaneet.
sunnuntai 26. marraskuuta 2023
JATKOA EDELLISEEN
perjantai 24. marraskuuta 2023
SÄHKÖPÖRSSIN BLACK FRIDAY
Black Friday kääntynyt illaksi on. Ihan helevetinmoinen mainosmylläkkä toivottavasti tokenee. Postilaatikon täydeltä on tuupannut toinen toistaan edullisempia tarjouksia. Päättelen huutomerkkien määrästä. Olen lähes kaikkien kauppojen sähköpostit blokannut, mutta muutaman "vakiokaupan" olen jättänyt. Nyt niistä on sitten pursunnut toista viikkoa vähintään yksi meili päivässä. Tokmanni, innokkaimpana, on lähettänyt tänään kaksi. Myös tekstareita on monelta firmalta tullut.
keskiviikko 22. marraskuuta 2023
SPEKULATIIVISET UUTISET
Peppe on ollut ahkerana! Maanantaina kävin läpi "työhuoneen" kirjahyllyn, pyyhin pölyt, poistin ison määrän vanhoja kuitteja ja muuta turhaksi käynyttä tiedotetta. Eilen oli vuorossa olohuoneen kirjahylly. Samat toimenpiteet.