Ihmisen on oltava joustava. Ennakoimattomat muutoksen voivat vaikuttaa asioiden kulkuun. Viime aikoina on ilmaantunut muutama ennakoimaton asia, minkä vuoksi olemme nyt Hollolassa. Ennakoimattomat muutokset eivät itse asiassa ole tyystin ennakoimattomia, mutta ajankohdat eivät ole olleet arvattavissa. Nyt niitä ei tarvitse arvailla, joten olemme Hollolassa. Olemme täällä ensi viikon loppupuolelle saakka, eli perjantaina palataan Anttolaan. Ei meillä ennakoimattomia asioita ole joka päivälle ilmaantunut, mutta olemme viikonlopun kotona, koska perhe Tiilikainen on täällä käymässä, tiistaina on Hilpalla eräs juttu hoidettavana, ja minä menen perjantaina ortopedin syyniin, niin ei ole järkeä edestakaisin Hollolan ja Anttolan väliä sahata.
lauantai 26. elokuuta 2023
ENNAKOIMATTOMAT TILANTEET
keskiviikko 23. elokuuta 2023
VIHELIÄISYYKSIEN LISTA
En ole aikoihin nukkunut niin pitkään kuin tänä aamuna. Johtuu siitä, että tuli illalla katsottua yu-kisoja, ja nukahtaminen tapahtui vasta puolen yön maissa. Tai heräsin minä jo ennen neljää. Nousin silloin laittamaan pesukoneen päälle. Pörssisähköasiakkaana täytyy seurailla hintoja. Jostain syystä täällä ei olla ajastettu pesukoneita, kuten kotona tehdään.
maanantai 21. elokuuta 2023
SUMUISET AAMUT
Sumuiset aamut ovat taas tulleet. Aika lieviänä; vähäinen oli tänään sumun määrä. Jatkossa on varmasti aamuja, jolloin muuta kuin harmautta ei laiturilta näe.
lauantai 19. elokuuta 2023
MUIKUT LOIKKAA LAITURILLE
Hiljaiseloa Saarelan tilalla. Siinä viime päivien kuva tiivistettynä. Kerran päivässä kun viljelykset kiertää, kypsyneet tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat pois korjaa, tippuneet omenat noukkii, käy joka toinen päivä saunassa, ei tapahtumarikkaudesta ei voi puhua. Jotain sentään tapahtuu. Torstaina olin rannalla laittelemassa venettä siihen malliin, että illalla lasketaan verkot, kun tuossa huutomatkan, no ehkä kahden, päässä olevan mökin kesäasukas L.K. usmuutti ohi. Minä minä nostin kättä pystyyn, hän myös. Jatkoin puuhiani. Kuulin, että L.K. teki kohta uukkarin, ilmestyi niemen takaa, käänsi keulan laituriin. Moikattiin. L.K. kysyi pian "kelpaako muikut", osoitti veneen pohjalle. Huomasin, että paljussa oli muikuista kiilteleviä verkkoja.
maanantai 14. elokuuta 2023
MAALARIN PERINTÖ
Tänään sain maalauksen päätökseen. Muutaman vuoden aikana olen maalannut rakennuksia pikku hiljaa. Nyt ovat kaikki saaneet uuden värin pintaansa. Tai väri on sama, mutta maali uusi. On enemmän kuin oletettavaa, että seuraava maalari en ole minä. 15-20 vuotta ainakin menee, ennen kuin uusi kierros on tarpeen. Vaikka eihän sitä tiedä kuinka vetreä ysikymppinen silloin täällä heiluu.
lauantai 12. elokuuta 2023
KATAMARAANI, KANTARELLI JA TOMAATTI
Sään puolesta erinomainen elokuinen lauantai iltapäivään on ehtinyt. Lähes hellelukemia näyttää mittari talon varjopuolella. Etupuolella on lukema niin korkea, että ei viitsi edes kertoa.
keskiviikko 9. elokuuta 2023
TÄNÄÄN KOTONA (jatko-osa 1984 päättyneeseen ohjelmaan)
Aamulla tyhjennettiin pakastimesta kantarelli- viinimarja- ja mustikkapussit kylmälaukkuun, jääkaapista maustekurkkupurkit kassiin, sörnäytettiin autolle, usmuutettiin Piskolaan, otettiin vadelmarasiat pakkasesta, jatkettiin Hollolaan. Meillä oli tarkoitus palata tänään takaisin saareen, mutta tilanne muuttui. Joudutaan olemaan huomiseen. Onneksi oltiin viisaita. Korjaus, Hilppa oli viisas. Hän sanoi aamulla, että ota lääkkeet mukaan, jos vaikka yöksi pitää jäädä. Ei siis huolta, lääkitys hallinnassa.