MUUTTUI OHJELMA

  Tänään on Iiriksen syntymäpäivä. 8 vuotta tulee täyteen. Tänään piti olla Iiriksen 8-vuotis synttärit. Mutta ei ole. Anna soitti eilen alkuillasta. Tytöllä oli kuumetta 39 astetta. Oli tullut luistelusta virkeänä, mutta sanonut, että paleltaa. Pian hän oli nukahtanut sohvalle. Anna mittasi kuumeen, ryhtyi perumaan kutsuja. Onneksi oli tulossa pienimuotoinen tapahtuma vain lähisuvulle, joten asia sujui nopeasti. 

  Me muutimme myös suunnitelmia; lähdettiin aamulla kohti Anttolaa. Täällä ollaan oltu jo muutama tunti. Ollaan kuitenkin hälytysvalmiudessa. Jos Iiris on maanantaina vielä kipeä, tai Liisa, joka on myös ollut hieman nuhainen ja yskäinen, ei ole lastentarhakunnossa, niin suuntaamme Espooseen lasta/lapsia kaitsemaan. Oltaisiin jääty Hollolaan odottelemaan tilanteen kehitystä, mutta minä, pöljä, en ollut ottanut lääkkeitä mukaan kuin muutamaksi päiväksi. Siis Anttolaan, tarvittaessa maanantaiaamuksi Espooseen. 

  Kun aamulla yhdeksän jälkeen Iirikselle videopuhelu soitettiin, oli tyttö virkeän oloinen. Söi aamupalaa hyvällä ruokahalulla, ja kertoi jo saamistaan lahjoista. Eikä ollut kuulemma kuumettakaan. Sellainen on Iiris ollut koko 8-vuotisen ikänsä, jos oikein muistan; sairastuu harvoin ja nopeasti, paranee aina ja nopeasti. Huomenna ennen iltaa tiedetään, kuinka tällä kertaa käy. Mutta, kuten sanottua, lähtövalmius on ylimmälle tasolle korotettu. 

  Kahden yön reissu kutistui yhden yön visiitiksi. Mutta ei se turha ollut. Kävin fysioterapeutilla. Asioita selkeni aika lailla. Nyt tiedän, kuinka asiat polven kanssa todennäköisesti etenevät. Koska kortisonipiikki on auttanut, tulen saamaan n. kuukauden välein vielä kaksi, sillä yleensä vasta kolmannen jälkeen vaste on kokonaan saavutettu. Sain opastusta muutamiin lihaksia vahvistaviin harjoituksiin, joita pitää tehdä päivittäin. Ne eivät korjaa nivelrikkoa, mutta auttavat siihen, että luut eivät polvinivelessä osu niin helposti toisiinsa, sillä juuri siitä kipu johtuu. Sain myös tiedon siitä, että leikkaukseen on pitkä, toivottavasti loputon, matka. Yleensä operaatio tehdään vasta, kun potilaan tilanne on edennyt siihen, että kävelyä kykenee kerralla tekemään vain muutaman sata metriä, nekin kepin tai kyynärsauvojem avulla. Aion jumpata lihaksia innokkaimman pinko-oppilaan intensiteetillä, luultavasti vielä tarmokkaammin. Aion ottaa minulle tarjotut piikit, kun se hetki tulee. Aion tehdä kaikkeni, ettei tarvitse kulkeutua lähes yksijalkaiseksi, leikkauksesta haaveilevaksi ja läheisilleen sietämättömäksi muuttuneeksi örnisköksi. 

  Nuo tiedot sain ystävälliseltä fysioterapiahenkilöltä. Sain myös vihkosen, jossa kerrotaan nivelrikosta kaikki oleellinen, siis tavalliselle tallaajalle oleellinen. Olisi ollut mukavaa saada sellainen vihkonen jo kesällä, niin en olisi ollut arvailujen, hatarien johtopäätösten ja turhan spekulaation varassa. 

  Iirikselle muuten soitettiin Mikkelistä, kauppakeskus Stellasta. Käytiin nimittäin toivottamassa Minnalle ja Mortille hyvää lomakautta. Samalla ostettiin S-Marketista Marskin leipä. 

  Saarelaan kun päästiin, oli kaunis, ruskan värittämä syysilma. Vaahterat olivat saaneet lisää väriä, lehmus puolestaan oli luopunut suurimmasta osasta lehtiään.

  Kaislikkokin osallistuu syksyn väriloistoon:

  Sen verran tein talonmiehen hommia, uunin lämmityksen lisäksi, että puhalsin rantapolulta lehmuksen lehdet pois.

  Hilppa kävi hakemassa viimeisen osasen sadostamme: kurpitsan. Kurpitsanviljelijöinä kuulumme luokkaa "Ei kannata edes mainita". Se on kolme pykälää alempana kuin "Ynnä muut". Olemme kai neljänä vuotena istuttaneet pari kurpitsan taimea. Tulos on ollut aina olematon. Paitsi joskus vielä huonompi. Ison omenan kokoisia ovat kurpitsat olleet. Ja yksi, parhaimmillaan kaksi/vuosi. Tänä vuonna tuli yksi, vaikka kukkia oli vaikka kuinka. Tässä se on. Älkää antako kuvan hämätä, nuo ovat kynsisakset.

  Olemme ylipäätään päättäneet supistaa tulevan kesän lajikevalikoimaa. Mitä hittoa sitä löymään päätään seinään, kun ovetkin on keksitty. Ikkunoista puhumattakaan. Kurpitsa, itseoikeutettuna, kuuluu poisjätettäviin lajeihin. Jos ei talven aikana tule valaistumista asiaa liittyen. 

  Iiriksen juhlat jäivät juhlimatta. Anna ilmoittaa uuden päivämäärän, kunhan saa asianosaisilta kysyttyä. Meille käy kaikki. 

  Huomenna mennään metsään. Jos menee metsään, ei homma voi mennä metsään. Ei, sillä metsässä on mukava olla, vaikka ei antimia löytäisikään. Ilma on huomenna hyvä?, ja iltapäivällä ehditään kyllä siellä tallustella, vaikka hälytys Espooseen saapuisikin.

MEITÄ ON.....

  Heräsin sateen ropinaan. Tulin iloiseksi. Iloiseksi kaikkien maailman, ja eritoten Suomen meteorologien puolesta, sillä kerrankin ennuste piti paikkansa. Olkoonkin paska keli ja tupapäivä, niin ihmisten onnistumiset työssään ovat kunnioituksen arvoisia. Varsinkin, jos sitä tapahtuu harvoin. No, saatoin kärjistää snadisti. 

  Kun hieman myöhemmin katselin aamu-tv:ta yleltä, niin ilo oli kaukana. Mielipiteitä kaasuputkien räjähdyksistä tuli monelta taholta, spekulointeja tekijästä (yksimielisiä), sekä siitä, mistä on kyse, ja mihin se johtaa. 

  Siitä olen samaa mieltä, että jos kaiken taḱana on Venäjä, niin sen yksi tavoite on saada aikaan epätietoisuutta, pelkoa ja sekaannusta länsimaisissa ihmisissä. Nuo äänessä olleet asiantuntijat, jotka niin sanoivat, ovat, tarkoituksetta, hyviä airuita Venäjän tarkoitukseen. Paradoksi sinänsä; ne, jotka ihmisiä valistavat, asettavat nämä samalla alttiiksi vihollisen tarkoitusperille. Ainakin minä ryhdyin maalailemaan kauhukuvia laajoin pensselin vedoin, kirkuvin värein. Kauhukuvia tietoliikennekaapeleihin, voimaloihin, kaasuputkiin, yleensä infrastruktuuriin kohdistuvista hyökkäyksistä.  

  Nyt, pirtin hiljaisuudessa, kauhukuvat ovat onneksi himmenneet mustavalkoisiksi Rorschachin musteläiskiksi. Mitähän se minusta kertoo...?

  Eilen katsottiin Areenalta viimeinen jakso sarjasta Halt and Catch Fire. Aika urakka; neljä kautta, 40 jaksoa. Sarjahan kertoo internetin vallankumouksesta 1980- ja 1990-luvuilla. 

  Täytyy sanoa, että sarja koukutti. Tai ensimmäinen kausi koukutti. Loppua kohti se mielestäni latistui hieman, menetti kiinnostavuuttaan, kun juonessa keskityttiin enemmän päähenkilöiden henkilökohtaiseen elämään. Aika erikoista. Itseni tuntien olisin ajatellut, että ihmissuhteet kiinnostavat enemmän kuin säälimättömät ja häikäilemättömät bisnesmaailman ja ison rahan liikkeet. 

  Tietysti sarjassa viehätti nuorten "velhojen" älykkyys ja visiointikyky. Vaikka sarja ei ole dokumentti, niin voin kuvitella, että sillä on yhtymäkohtia todelliseen historiaan. 

  Yksityiskohtana mainittakoon vielä, että Joe MacMillanin roolin esittävä Lee Pace muistutti kolmannen kauden aikana kovasti John Lennonia. 

  Tuo sarja sai minut jossain vaiheessa pohtimaan, että meitä on moneksi. On niitä, jotka saavat maailman muuttumaan ideoineen, taiteineen, filantropioineen, toisaalta suuruudenhulluuksineen,  harhakuvineen, misantropioineen. On niitä, jotka tekevät osansa mukisematta. On niitä, jotka tekevät osansa protestoiden. On niitä, jotka nousevat todelliseen vastarintaan. On niitä, jotka eivät tee mitään. Mutta ihmiskunnan kannalta ne, jotka muuttavat maailmaa ideoineen (visionäärit), taiteineen ja ymmärryksineen, ovat tasa-arvoisen ja ihmisarvon ansaitsevan populaation pelastus. 

  Sateen vankina olevan aika on pitkä. Siis selailin äsken kuva-albumeitani. Niinpä kuvitan blogin siihen totaalisesti kuulumattomilla kuvilla. Nimittäin talvinuottakuvilla luullakseni 1970-luvun puolivälin paikkeilta. 

  Tässä perät nousevat vedestä. Kuvassa Erkki, Kiljusen Martti, Pylkkäsen Pertti ja tunnistamaton mies selin, sekä minä tarpoimen kanssa. Kevyttä lumisadetta ja olutpullo myös läsnä.

  Saalis ei ollut kummoinen, mutta muutamalle pannulle, pariin kattilaan, kuitenkin. Olutpullo uskollisena päivystää.

SAAREN RAUHASSA

  Kolme yötä Hollolassa, eilen paluu saareen. Lehtipuut olivat poissaollessa saaneet väriä, pihapiiri lisää lehtimattoa. 

  Yksi auto oli Potinlahden parkkipaikalla, lähinaapuri Hannilan. Nyt on kaksi. Ei ole läyhkettä. Eilen meni kuitenkin kaksi venettä ohi. Kolmas bongattiin lipumassa Korvensaaren retkeilysatamaan, kun laskettiin sen toisen auton omistajan kanssa verkkoja. 

  Verkot tietysti aamulla nostettiin. Ei näkynyt enää venettä Korvensaaressa. Maisema Kiukuanselän yli Paajalansalmelle oli sen kaltainen, että ei se venettä ainakaan kaivannut.

  Saalista tuli kummallekin kalastajalle sopivasti iltapalaksi; Hannulle pari ahventa, minulle kolme siikaa.

  Huonosti saaressa syödään. Tänään on listalla lounaaksi leivuunissa muhinut possupaisti juuresten ja sipulien ympäröimänä, keitetyt potut, puolukkahilloa, kanttarellipikkelsiä ja kotoa pakkasesta tuotua graavilohta. 

  Illalla nautitaan graavilohta ja paistettuja siikafileitä Marskin jälkiuunileivän päällä. Kelpaa sitä köllistyä kammariin yöunille noilla eväillä. 

  Nyt eletään hiljaista aikaa. Ei edes lintujen ääniä juuri kuulu. Saattaa sentään hanhiparvi honkottaen yli lentää, kotitikka koputtaa. Tyyntäkin on, eivät puut humise, haavanlehdet havise. On niin hiljaista, että meinaa housuunsa paskoa, kun lehmuksen lehti tipahtaa oksalta seuraavalle puun ali kulkiessa, saatikka jos käpy kopsahtaa katolle. 

  Epävakaista on keli. Tai on ja on; nytkin pitäisi ennusteen mukaan sataa, mutta ei ropise. Tarkoituksena on lähteä saarta edemmäs puolukkaan, mutta aamusta on metsä niin märkä, että ei tee mieli. Sade-ennuste hillitsee, ainakin tänään, lähtöhaluja. Jos puotaiselta joku päivä näyttää, niin lähdetään. Hirvikärpästen uhallakin. 

  Saaren rauhasta nautitaan muutama päivä, perjantaina taas maalikyliin. Sahausliikettä tulee olemaan jatkossakin; viikon välein, osapuilleen, suunnataan Hollolaan siihen asti, kunnes lokakuun lopulla viimeistä kertaa tällä kaudella Saarela jätetään talvehtimaan. Kokemuksesta tiedän, että yli uuden vuoden aika kuluu Hollolassa mukavasti kesäkaudella kertynyttä lukemisvajetta täyttäessä, mutta tammikuussa, viimeistään helmikuussa, alkaa mieli palaa Anttolaan. 

  Loppuun laitan vielä pari kuvaa, jotka on napattu seitsemän maissa. 

MUUTTOLIIKKEITÄ

  Muutto on alkanut. Linnut kokoontuvat, suuntaavat etelään, venäläiset nuoret miehet suuntaavat, yksin, tai pienissä ryhmissä, länteen, me suunnattiin kaksin lounaaseen. Kuvaa venäläisistä nuorista miehistä minulla ei ole, sillä uutista napattua en viitsi käyttää, eikä minulla ole kuvaa meistä kaksin usmuuttamassa kohti Hollolaa, mutta ensimmäisen hanhiparven ikuistin eilen illansuussa.

  Lintujen muuttoliikettä ei estä edes Putin, venäläisten nuorten miesten muuton estää ainakin Suomi, koska se aikoo keksiä keinon pistää itärajan säppiin, meidän muuttoa väliaikaisesti Hollolaan ei estä Putin eikä Suomi, sillä se on jo tehty. 

  Ihmeellisesti sota tuo kansassa, hallitusta myöten, esiin pelottavia piirteitä. Se saa ihmisen ajattelemaan, että jonkin maan kansalaiset ovat kategorisesti pahoja, kansalaisuus riittää tekemään heistä hylkiöitä. Samaa potaskaa kuin Putin lähipiireineen syöttää ukrainalaisista. 

  Varmasti on ihan oikein rajoittaa venäläisten turistien tuloa, estää se vaikka kokonaan, mutta miten  toisinajattelijoiden tai liikekannallepanon seurauksia pelkäävien kanssa menetellään? "No olkoot siellä!" "15 vuotta linnaa mielenosoittajille, ties mitä sotaanlähdöstä kieltäytyville, se niille ihan oikein!" Tuollaista henkeä tuntuu olevan ilmassa. Ainakin minulla rajan totaaliset sulkemiset, jopa aitaamiset, nostavat niskakarvat pystyyn. Maailma on mieletön. 

  Sainpa purettua hieman itseäni. Vähän helpotti. 

  Tänään siis tultiin Hollolaan. Päivällä käytiin Elinaa katsomassa. Entinen on kunto. Muutaman minuutin jaksoi naureskella, sitten taas uni voitti. 

  Kirjastossa käytiin myös. Kun Hilppa ryhtyi keittämään puolukkapuuroa, minä suuntasin vielä Motonetiin. Hankin tarpeet perämoottorin syyshuoltoon ja bonuksena neopreenisaappaat. Saappaista on tullut jokavuotinen ongelma; ne, tai ainakin toinen, vuotaa aina. Siis vaikka ostan uudet, niin seuraavan kesänä ei synny reikää veteen. Sehän johtuu siitä, että kumi ei tykkää pitkästä talvesta kylmässä pirtissä. Jotenkin haurastuvat, ja vuotokohtia tulee, vaikka ei niitä mihinkään terävään tökkääkään. Nyt aioin toimia siten, että uudet saappaat tekevät kevät- ja syysmuuton kanssamme. Jospa tulevina kesinä minulla sitten olisi pitävät saappaat ilman että joka vuosi uudet ostan. 

  Saappaista vielä sellainen empiirinen havainto, että eräät Lidlistä kauan sitten ostetut saappaat palvelivat enemmän kuin viisi vuotta aivan ehjinä, vaikka olivat talvet saaressa. Sitten toiseen tuli iso rempeämä, kun jalan potkaisin naulaiseen lankkuun. Olen sen jälkeen kyttäillyt, josko Lidliin tulisi samalaisia erä, mutta ei ole näkynyt. Ei aina ole niin, että halpa on huono!

  Huomenna tulee perhe Tiilikainen. Sunnuntaina tietysti takaisin Espooseen palaavat. Mukava nähdä. Liisa on siinä iässä, että pienessä ajassa tulee kehitystä. 

  Me ajellaan muutamaksi päiväksi saareen sunnuntaina, maanantaina viimeistään. Perjantaina 30.9. pitää tulla taas Hollolaan, minulla on fysioterapia ja lauantaina 1.10 on Iiriksen synttärit. Tää on melko risaista matkustelua. Onneksi ei kirpaise ihan niin paljon kuin kesällä, sillä bensaa saa jo alla kahden euron per litra. 

  Nyt on lopetettava, kauden ensimmäinen puolukkapuuro on vatkattu, vaniljakastiketölkki avattu. Lähden nautiskelemaan.

TYRNIÄ TALTEEN

  Sään haltija oli suosiollisella päällä, joten sörnäytettiin Piskolaan keräämään tyrnimarjoja. Erityisen terveellinen marja tyrnillä on, mutta paskamainen kerätä. Onneksi on niin terveellinen, että ei tarvitse kourakaupalla kerralla popsia, joten ei tarvitse ämpäritolkulla kerätä!

  Haneli oli kotosalla, Taina, Anni ja Katriina ovat vielä lomareissulla, palaavat ensi yönä. Hanelin kanssa tehtiin huoltosopimus. Minä olen huollattanut perämoottorin joka syksy Anttolassa. Nyt tuli asiaan muutos. Tänä vuonna vaihdamme Hanelin kanssa moottori- ja peräöljyt, sekä öljynsuodattimen. Mitäs hittoa joka vuosi maksamaan lähelle pariasataa huollosta, kun ajotunteja tulee kaudessa 30 tuntia +/-. Tänä kesänä jää reilusti alle kolmenkymmenen. Haneli, joka on enemmän konemiehiä kuin minä (siihen ei kovin kummoisia kykyjä tarvita), hallitsee homman. Samalla, kun vien veneen talviteloilleen, on kakkupala valuttaa öljyt lämpimästä moottorista, laittaa uudet tilalle. Suodatin samalla uusiksi, peräöljy lopuksi. Kustannuksiakin voidaan tasata hankkimallla oljyjä isommissa erissä, sillä Hanelilla on itsellään kaksi Yamahaa. 

  Kyllä varmaan vielä "oikeassa" huollossakin konetta käytän. Pitää huoltokirjasta katsoa kriittisiä käyttötuntimääriä, sellaisia, missä huoltoon kuuluu muutakin kuin nuo öljynvaihdot. 

  Hilppa puskissa:

  Peppe tuli puskista.

  Keräsin noita marjoja minäkin, vaikka osa ajasta kului uuden huoltosopimuksen ehtojen laatimiseen.  Kuva ei tosin sitä todista. Luottakaa sanaani.

  Tainan ja Hanelin luona on aina antoisaa käydä. Nuo huoltosopimuksen ehdot ovat omakustannushintaiset, eli hankin tarvikkeet. Tyrnimarjoja saatiin kerätä, siitä meidät palkittiin kunnon annoksella jänispataa. Haneli oli posauttanut rusakon, tehnyt siitä padan eilen puu-uunissa. Hän sanoi sitä olevan niin paljon, että on nesteessä, jos ei me oteta. Taina toki tulee huomenna, mutta tytöt jäävät omille sijoilleen. Suostuimme, kuinkas muuten. Haneli kiikutti litran rasian pataa veneeseen. Taas me säästymme pakastimen kaivelulta. 

  Eilen laskettiin naapurin kanssa verkot. Kaksi kumpikin. Sään haltija, joka oli tänään hyvällä päällä, oli illansuussa kuin persiiseen ammuttu karhu. Kun sopivasti ehdittiin aloittamaan verkonlasku, nousi navakan pohjoistuulen tuomana melkoinen kuuro. Sen aikaa pudotti vettä ravakasti, kun meillä verkkotouhussa aikaa kului. Kun parkkeerasin kotilaituriin, loppui sade kuin seinään. Vähän kasteli, kun ei oltu varauduttu. Ei se tosin haittaa; vaatteet uunin kylkeen kuivamaan. 

  Liekö tuon sateenkin tuoneen pohjoistuulen ansiota sekin, että aamulla kun verkot nostettiin, oli tuloksena puhdas nolla. Tai yksi lahnanlappu oli sotkemassa tilastoa, mutta sitä ei lasketa. Aika yllättävää oli. Loppukesästä, alkusyksystä, on joka kerta, kun verkot vetehen ollaan laitettu, ainakin syömäkalat nousseet. Ei aina onnista. Täytyy tyytyä jänispataan. 

  Huomenna mennään hieman puolukoita keräämään. Edellyttäen, että niitä löytyy. 

  Perjantaina sitten Hollolaan, sunnuntaina takaisin saareen. Verkot taas veteen, ja kyllä muutakin touhua on.  

JOTAIN TEHDÄKSENI

   Koska kovin epävakaa, repaleisten sadepilvien vaivaama seutu näytti aamulla ennusteissa sateettomalta, päätin, jotain tehdäkseni, tehdä jotain. Siis: Jotain tehdäkseni päätin tehdä päätöksen tehdä jotain. Kun päätös oli tehty, oli helppo tehdä päätös, mitä se jotain, mitä päätän tehdä tehdäkseni jotain, on. Näin helposti syntyi päätös lähteä jotain tehdäkseni pätkimään tuulen kaatama kelo. Kun päätös on tehty, ei ole konsti eikä mikään pysyä päätöksessään. 

  Minä siis pätkin tuulenkaadon. Syksyn mittaan täytyy se pilkkoa klapeiksi kuormalavan päälle. 

  Noita pystyyn kuivuneita on kyseisellä alueella neljä tai viisi. Yksi näkyy kuvassa taustalla. Pitää niitä ensi kesänä kaadella. Jollen sitten, jotain tehdäkseni, päätä tehdä jotain, mistä saattaa seurata, että päätös on sellainen, että kaadan keloja jo tänä syksynä, jotain tehdäkseni. 

  Tulenarkaa puuta on noissa kuolleissa männyissä; tervasta on rungossa monen metrin matkalla. 

  "Sehän se on puut tappanut, tervasroso", mietti metsuri-Peppe huilatessaan lasien huurtumisen kuivumista odotellen. 

  Eläkeläisen elämä on arvaamatonta. Kun muutama päivä sitten blogissani aikataulutin syksyn kulkua, joudun jo sitä rukkaamaan. Yksi matka tulee lisää. Perhe Tiilikainen on näillä näkymin tulossa Hollolaan ensi viikonloppuna. Tottakai me mennään myös. Onkin jo aikaa kulunut siitä, kun ollaan tavattu.   Perjantaina, 23. syyskuuta, Hollolaan lähdetään, sunnuntaina palataan takaisin. Jos näin tapahtuu, ollaan oltu saaressa 11 päivää ilman kaupassa käyntiä. Hyvin tulee ruoka riittämään. Pakastin on mainio kapine. Tänäänkin oli lounaana ahvenfileitä pakkasesta, pottuja, sekä sienisalaattia. Nyt ihmettelette, että mistä ne Lehkoset sienisalaatin pieras, kun Peppe on kaiken aikaa raportoinut, että rouskuja ei ole vielä noussut? Ei ole noussut, ei! Mutta viimeiset suolasienet viime syksyltä nyt popsitaan. Hyvin ovat säilyneet. Vaan jos ei uusia tule, niin joulu jää puutteelliseksi.

  Pientä sateen mahdollisuutta vielä ainakin huomenna, mutta sitten näyttää puotaiselta. Se tietää sitä, että Piskolaan mennään keräämään tyrnimarjoja. Todellisia terveyspommeja ne ovat. Eikä tarvitse paljon smoothieen laittaa. 

  Puolukkaankin lopulta lähdetään. Samalla tulee sienitilanne päivitettyä. Metsään meno on ihan jees, sillä polvi on piikistä ottanut onkeensa, eikä kipu ole enään kummoinen. Lepokipua ei ole lain, ei juuri liikkuessakaan. Jos polvi hiemankin vääntyy väärään asentoon, niin vihlaisee kyllä, kunnolla. Eihän se ole mihinkään parantunut. Väliaikainen ratkaisu tuo pistos on. Saa nähdä, kuinka kauan vaikuttaa, koska palaavat tuskat? Minulla kyllä riittää kärsivällisyyttä odotella kauankin. 

  Siinä taas turinaa turhaa, banaalia bamlausta, tavanomaista tarinaa. Mutta totta. Joskus saattaa tulla autofiktion aika, jos proosallisuus alka tympiä.  

PEPPE RYPEE RAHASSA!

   Peppe rypee rahassa! Oy Veikkaus Ab oli yöllä suorittanut pelitilille 125,45 € korvauksena siitä, että toisessa viikottain pelaamistani riveistä oli osunut 4 ja plusnumero oikein. Mukavalta se tuntuu. Ja kohtuulliselta, sillä ei tuo voitto kata kuin loppuvuoden panostukseni Veikkauksen peleihin. Minulla menee nimittäin Veikkaukselle 10 €/viikko (Lotto 3 €, VikingLotto 3  ja Eurojackpot 4 €). Tarkemmin ajateltuna se on Oy Veikkaus Ab, jonka pitäisi käsiään hykerrellä.     

  Tuo "rahassa rypeminen" ei suinkaan ole Roope Ankasta sanottua, vaan joskus 1980-luvun taitteessa maalari Väisäsen Matti, legendaarinen anttolalainen persoona, jos inflaation kärsinyt ilmaisu sallitaan, lausui riemastuneena Hanelille ja minulle, kun veimme hänelle joulunpyhinä puoli saavillista verkoista tulleita lahnanlappuja: "Pojat, nyt Unionille kaljalle, Matti rypee rahassa!"

  Finanssitilanne tuli käsitellyksi. Leivinuuni tuli juuri pöyhityksi. Minä tulin takaisin koneelle. Ulkona sataa. Koko päivän sataa, mikäli lainkaan ennusteen pintansa pitävät. 

  Polven tilanteeseen päivitystä hieman. Se on parempi, eli piikillä on vaikutusta. Lepokipua ei tunnu juuri lainkaan, eikä liikuessakaan pahemmin. En tosin ole jalkaa isommin rasittanut. Kunhan sade viikonloppuna hellittää ja pääsen puuhailemaan, lopullinen totuus selviää, mutta ei polvi ainakaan huonommaksi mennyt. 

  Eilen kävi Kari "Kole" Kolehmainen kahveella. Toi tullessaan valtavan kokoisia (ja tuoreita) munkkeja pussillisen. Unionilta oli ostanut. Siis SEO:lta. 

  Reilu parituntinen turistiin. Monia vanhoja, muutamia uudempia, juttuja ehdittiin ruotia, monia yhteisiä tuttuja, hauskoja tapahtumia, käsitellä, monia jo joukostamme poistuneita lämmöllä muistella. 

  Hauskaa näissä nuoruuden kavereiden tapaamisissa on, että toinen muistaa jotakin, toinen jotakin muuta, joten nuo vanhat asiat kirkastuvat varmasti molemmille selkeämmiksi. "Kole" muisti useita sellaisia henkilöitä nimeltä, joista minulla oli ainoastaan ulkonäkö tallessa. Luultavasti minäkin sain tuotua Karille muutamia juttuja uudelleen mieleen. 

  Tänään ollaan sisällä, lämmässä pirtissä, hämärässä päivässä. Minä en nokkaani ulos pistä kuin pakollisille toimille, eli huussikäynnin, saunan lämmityksen ja saunaan menon vuoksi. Lueskellaan (Tommi Kinnusta, minä, Outi Pakkasta, Hilppa), katsotaan suoratoista (Kaikki hänen salaisuutensa, 2. kausi AREENA, molemmat), syödään ahvenfileitä pakkasesta, kasvatetaan mahaa eiliseltä jääneillä munkeilla ja Hilpan loihtimalla porkkanapiirakalla. Ampaistaan joko levänneinä ja virkeinä, tai nuutuneina ja laiskistuneina, ulos puuhailemaan, kun Esterin sisukset ovat ehtyneet. 

  Syksyn aikataulu on selkeytynyt tiettyyn pisteeseen:

   -30. 9. mennään käymään Hollolassa, minulla on fysioterapia, samaan reissuun ehkä myös Iiriksen 8-vuotissynttärit 

  -9.10. taas Hollolaan, Hilpalla hammaslääkäri

  -16.10. Mäntsälään katsomaan Iiriksen kauden 1. kilpailu, ja 17.10. on autolle varattu renkaanvaihto, eli kitkat alle

  -tämän jälkeen ollaan vielä saaressa viikko tai pari, tilanteesta, ilmoista, etc., riippuen, laitetaan paikat talvikuntoon, kamat läjään, muutetaan Hollolaan

  -kaupassa käydään tarpeen mukaan, kerran viikossa, jopa harvemmin, muuten ollaan saaressa

  

  Allekirjoittanut ei ota vastuuta ylläolevaan aikatauluun mahdollisesti tulevien muutosten vaikutuksesta energian hintaan, inflaation tasoon, sodan kulkuun, tai Ruotsin hallitustunnusteluihin.

  Koska ulkona ei ole vallitsevissa olosuhteissa hauskaa kuvata, laitan pari otosta vuoden takaa, per. 15.9. 2001. Silloin näytti olleen halla-aamu.