Illat jatkuvat lähes samanlaisina kuin viime viikolla saaressa; puutumiseen asti istumista teeveen ääressä. Se ero sentään, että iltapissalle ei tarvitse mennä ulos.
maanantai 21. maaliskuuta 2022
KUSITAVAN MUUTOS
lauantai 19. maaliskuuta 2022
VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ
Kuin viimeistä päivää tuntuu tietty osa maailmaa mellastavan. Me taas vietämme viimeistä päivää saaressa. Tällä reissulla. Toivottavasti ei laajemmassa merkityksessä.
torstai 17. maaliskuuta 2022
ELÄMÄÄ, ÄLÄ MEE
Talviloma Saarelassa jatkuu. Hiihtokelit jatkuvat myös. Joka aamu ollaan naapureiden kanssa kierretty lähistöllä. Tänään suunnattiin matka Jousenlahelle, tai Jouhanlahdelle, kuten kartoissa kerrotaan. Varmaan joskus 1970-luvulla olin edellisen kerran Jousenlahen peräpäässä käynyt, virvelöimässä, kerran myös Takkisessa.
Aamulla tuli uutisia tietysti katseltua. Sota jatkuu, ei siitä sen enempää. Mutta Aki Linden sai varauksettoman arvostukseni , kun hän aamutv:n haastattelussa totesi, että "tilanne on siltä osin vaativa", eikä "tilanne on siltä osin haastava", eikä vielä pahemmin "tilanne siltä osin niiku haastava". Bravo ministeri Linden!
Loppuun toinen kuva aamuisen hiihtomatkan menosuuntaan laiturirannasta otettuna.
tiistai 15. maaliskuuta 2022
AAMUHIIHTO TEHDÄÄN AAMULLA (aktiivinen passiivi)
Aamuhiihto on tehdään aamulla. Varsinkin, kun hanki kantaa. Ja kyllä kantaa, kymmenen pakkasasteen yön jälkeen. Eilen hiihdettiin pari kertaa saaren ympäri. Tänään päätettiin lähteä Luonterille, tulla takaisin kohti mukavasti lämmittävää aurinkoa.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2022
SAARI SAAVUTETTU
Aamulla varhain, kun aurinko nousi, eli Hollolassa 6:43, minä keittelin kahvit. Hilppa nousi pian, kai kahvin tuoksuun. Tai siksi, että lähtö oli edessä. Valmiiksi oltiin tavarat jo pitkälle eilen pakattu. Kahvin ja suihkun jälkeen ruokapuoli vielä kylmälaukkuun ja kasseihin, viimeinen silmäys, viimeinen ajatus; kaikki mukana, tavarat autoon, auto baanalle 7:20.
torstai 10. maaliskuuta 2022
HIPPIES ON MY MIND
Nyt käynnissä oleva sota vaikuttaa varmasti ihmisiin monella tavalla; vaikuttaa henkisesti, vaikuttaa pian taloudellisesti. Eniten se tietysti vaikuttaa niihin, jotka sen joutuvat itse kokemaan. Kun uutisia seuraa, niin ei oikein pysty edes tajuamaan sen kauheuden määrää, mikä Ukrainassa on vallalla. Näin on, vaikka en uutisia seuraa kuin yhdestä lähteestä. Ei mieli kestäisi surffailua monilla eri sivustoilla.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2022
ILOA MUSTAAN MIELEEN
Liisan synttäreillä eilen käytiin. Kovin vähäinen oli osallistujien määrä. Erilaisia syitä oli kutsutuilla; osa jo aiemmin tiedettyjä, osa force majeure-tunnusmerkit täyttäviä.